Kategoria: Talouspolitiikka

Aikaa vai roinaa? Maapallo kiittää vihreästä verouudistuksesta (5/6)

Vauras­tu­mises­sa ongel­mana ei ole, että ihmi­sistä tulee rikkaampia ja he voivat viet­tää yltäkyl­läisem­pää elämää, vaan se, että tämä yltäkyl­läi­nen elämä merk­it­see suurem­pia ilmastopäästöjä ja maa­pal­lon resurssien ylikulutusta.

Laske­mal­la tuloon tai kulut­tamisen arvoon perus­tu­via vero­ja ja nos­ta­mal­la hait­tavero­ja höl­len­nämme ahkeru­u­den ja hyv­in­voin­ti­val­tion rahoi­tus­po­h­jan välistä kytken­tää ja suun­taamme taloudel­lisen kasvun maa­pal­lon kannal­ta hai­tat­tomaan suuntaan.

Mon­et ympäristön­suo­jeli­jat vas­tus­ta­vat aja­tus­ta sanoen, ettei luon­non­va­ro­jen kulu­tuk­sen ja talouskasvun irtikytken­tä ole onnis­tunut mis­sään. Ei olekaan, kos­ka sitä ei ole mis­sään kun­nol­la yritet­ty. Tuloon ja arvon­lisään perus­tu­van vero­tuk­sen kään­tämi­nen resurssiveroik­si ei tarkoi­ta pieniä, vaan hyvin suuria vihre­itä vero­ja. Jat­ka lukemista “Aikaa vai roinaa? Maa­pal­lo kiit­tää vihreästä ver­ou­ud­is­tuk­ses­ta (5/6)”

Aikaa vai roinaa? Työvoimapula vai veronmaksajapula (4/6)

Kun Suomes­sa on työvoima­pu­la, eikö pitäisi suosia sitä, että mah­dol­lisim­man moni tek­isi kokoaikatyötä? Väitän, että työvoima­pu­lan ongel­ma on veron­mak­sa­japu­las­sa. Mitään kamalaa ei tapah­tu­isi, jos jätet­täisi­in tekemästä muu­ta­ma pros­ent­ti turhim­mista töistä. Markki­noil­la tämä tapah­tuu niin, että työaikaansa lyhen­tävien tulot pienenevät ja he jät­tävät jotain osta­mat­ta ja tämä jokin voidaan jät­tää tuottamatta.

Osit­tain työvoima­pu­las­sa on takana työ­markki­noiden jäykkyyk­siä, joiden vuok­si palkat eivät kohoa aloil­la, joil­la työvoimas­ta on pulaa eivätkä laske aloil­la, joil­la on työt­tömyyt­tä. Jos toril­la jokin ulkop­uo­li­nen taho määräisi hin­nat, osas­ta myytävästä olisi pulaa ja osa jäisi myymät­tä. Kun työvoima­pu­la näyt­täy­tyy täyt­tämät­töminä työ­paikkoina, kyse on huonos­ta palka­s­ta. Tas­apaino kyl­lä löy­tyy palkko­ja kor­jaa­mal­la. Osa tästä kor­jaus­li­ik­keestä tapah­tuu kysyn­nän puolel­la seu­rauk­se­na vaikka­pa rav­in­to­lasyömisen kallis­tu­mise­na. Sitä markki­na­t­alous on. Suuri osa työ­paikoista tosin on kuitenkin markki­na­t­alouden ulkop­uolel­la, esimerkik­si suuri osa hoitoalaa.

Veronmaksajapula

Hoitoalal­la palkko­ja on vaikea nos­taa, kos­ka veroeu­rot eivät tähän riitä. Jot­ta veroeu­ro­ja olisi enem­män, mah­dol­lisim­man mon­en pitäisi tehdä mah­dol­lisim­man paljon työtä. Jat­ka lukemista “Aikaa vai roinaa? Työvoima­pu­la vai veron­mak­sa­japu­la (4/6)”

Aikaa vai roimaa? Vapaa-aika on halutumpaa (3/6)

Vau­rais­sa mais­sa ihmiset vai­h­ta­vat tulota­soa mielel­lään vapaa-aikaan siir­tymäl­lä osa-aikatyöhön tai nelipäiväiseen työvi­ikkoon. Suo­ma­laisi­in näh­den hol­lan­ti­laiset tekevät keskimäärin 20 % lyhyem­pää työvuot­ta, mikä vas­taa osa­puilleen sitä, että he ovat keskimäärin nelipäiväisessä työvi­ikos­sa. Suomes­sa ei henkilöko­htaista valin­nan­va­paut­ta arvoste­ta yhtä paljon, vaan työa­jas­ta on päätet­ty kollek­ti­ivis­es­ti. Meil­lä kokoaikainen työai­ka on lyhyem­pi, mut­ta sitä tekee vas­taavasti use­ampi. Viime aikoina kuitenkin vapaae­htoisen osa-aikatyön suo­sio on kasvanut.

Lähtöko­htais­es­ti vapaa-aika on maa­pal­lon kannal­ta har­mit­tomam­paa hyv­in­voin­tia kuin suuri tavarapaljous.

Parikym­men­tä vuot­ta sit­ten STTK kysyi jäse­niltään, kumpaa nämä arvosta­vat enem­män, viikkoa lisää vuosilo­maan vai kah­den pros­entin palkanko­ro­tus­ta. Enem­mistö arvosti viikkoa lisää vuosilo­maan, mut­ta eivät kaik­ki. Toisil­la on oikeasti taloudel­lis­es­ti tiukkaa. Kyse­lyä on arvostel­tu siitä, että vai­h­to­suhde ei ollut oikea. Todel­lakin, 2,2 pros­ent­tia olisi lähempänä oikeata.

Val­in­taan työn ja vapaa-ajan välil­lä vaikut­taa tietysti myös toisaal­ta se, kuin­ka paljon pitää työstään ja toisaal­ta se, kuin­ka antoisaa aikaa vapaa-aika kullekin tarjoaa.

Jos maal­liseen mam­mon­aan tot­tuu niin, ettei se enää tuo­ta mieli­hyvää, menet­tääkö vas­taavasti vapaa-aikakin viehk­outen­sa?  Ken­ties, mut­ta juuri nyt työu­upumus  on kyl­lä todel­li­nen ongelma.

Sinän­sä vapaa-aikaan kyl­lästymistä voi tutkia niil­lä, joil­la sitä on paljon. En tarkoi­ta työt­tömiä, kos­ka työt­tömyy­teen liit­tyy oma­nar­von tun­toa heiken­täviä piirteitä ja kos­ka työt­tömän on etu­jen menet­tämisen uhal­la san­ot­ta­va halu­a­vansa töi­hin, vaan koroil­la eläviä tai itselleen 50-vuo­ti­aana eläk­keelle siir­tymiseen oikeut­ta­van eläk­keen ostaneita.

 

Aikaa vai roinaa? Vaurastuminen ei lisää onnellisuutta (2/6)

On vah­vaa evi­denssiä siitä, että kansakun­nan vaurastues­sa absolu­ut­tis­es­ta köy­hyy­destä kohtu­ulliseen vau­rauteen, ihmiset muut­tuvat onnel­lisem­mik­si, mut­ta vauras­tu­mi­nen tästä eteen­päin ei lisää yleistä onnel­lisu­ut­ta! Vahvim­min tästä on rapor­toin­ut Richard Layard kir­jas­saan Hap­pi­ness, Lessons from a New Science.

On kuitenkin kiva olla mui­ta ja ennen kaikkea naa­pure­itaan rikkaampi, mut­ta vaik­ka kansakun­ta vauras­tu­isi kuin­ka paljon hyvän­sä, kaik­ki eivät voi olla mui­ta rikkaampia.

On kiva olla vau­raampi kuin edel­lisenä vuon­na ja eri­tyisen kur­jaa on olla köy­hempi kuin oli ennen. Nämä kaik­ki ovat suh­teel­lis­ten ero­jen asioi­ta eivätkä ker­ro mitään siitä, tuot­taako tulota­so yleis­es­ti onnellisuutta.

Huo­mat­takoon, että jos taloudelli­nen tyy­tyväisyys riip­puu vau­raud­es­ta suh­teessa naa­purei­hin, voidaan kysyä, kuin­ka hyvä aja­tus on tor­jua seg­re­gaa­tio­ta asut­ta­mal­la muu­ta­ma toimeen­tu­lotuel­la elävä kiin­tiököy­hä rikkaiden naa­pureik­si Wes­t­endi­in. Yht­enä syynä suureen muut­topaineeseen kehi­tys­maista rikkaisi­in saat­taa olla amerikkalaiset TV-sar­jat, jot­ka näyt­tävät Kau­ni­iden ja rohkei­den elin­ta­soa slum­mien köy­hille.   Jat­ka lukemista “Aikaa vai roinaa? Vauras­tu­mi­nen ei lisää onnel­lisu­ut­ta (2/6)”

Enemmän aikaa, vähemmän roinaa! (1/6)

Min­ul­la on taipumus luot­taa val­tavir­tat­alousti­eteil­i­jöi­hin samas­ta syys­tä kuin luotan enem­män lääkärei­hin kuin puoskarei­hin. Yhdestä asi­as­ta olen kuitenkin val­tavir­tat­alousti­eteil­i­jöin kanssa eri mieltä – en sik­si, että en uskoisi hei­dän teo­ri­oi­hin­sa ja laskelmi­in­sa, vaan kos­ka olen eri mieltä siitä mitä on hyvä elämä ja mikä on hyväk­si maapallolle.

Minus­ta tuot­tavu­u­den noustes­sa ei kan­nat­taisi pyrk­iä lisäämään tulo­ja vaan vapaa-aikaa.

Ymmär­rän, mik­si talousop­pi­neet ovat tästä eri mieltä, mut­ta pidän silti pääni.

Ville Kom­si kiteyt­ti tämän ajatuk­sen aikanaan hyvin: Enem­män aikaa, vähem­män roinaa!

Olen pilkkonut tämän moni­ai­heisen kir­joituk­sen kuudek­si eril­lisek­si postauk­sek­si jäsen­tääk­seni kommentointi.

Valitsemme humanitääriset maahanmuuttajat väärin

Pako­lais­ten määrä maail­mas­sa kas­vaa kon­flik­tien lisään­tyessä sekä Afrikan samanaikaisen väestöräjähdyk­sen ja ilmas­ton­muu­tok­sen vuok­si. Se tarkoit­taa, että kaikkien vau­raiden maid­en, myös siis Suomen, on otet­ta­va jatkos­sa huo­mat­tavasti enem­män maa­han­muut­ta­jia human­itäärisin perustein. Kun tar­jol­la on hädä­nalaisia enem­män kuin voidaan ottaa, on keskeistä, miten maa­han­muut­ta­jat valikoidaan, jot­ta taloudel­lis­es­ta uhrauk­ses­ta saadaan suurin hyö­ty tai toisin päin, jot­ta uhraus ei olisi saavutet­tuun hyö­tyyn näh­den kohtu­ut­toman kallis.

Vähän luku­ja: pelkästään Turkki­in on tul­lut Syyr­i­an sodan vuok­si neljä miljoon­aa pako­laista. Kiinan koko kym­men­miljoon­ainen uigu­uriväestö täyt­täisi vain­on kohteena olemisen kri­teer­it, mut­ta he eivät pysty hakeu­tu­maan rajoillemme tur­va­paikkaa anomaan. Kiina var­maankin kyl­lä päästäisi hei­dät lähtemään, joten ties vaik­ka he joskus tule­vatkin. Jat­ka lukemista “Val­it­semme human­itääriset maa­han­muut­ta­jat väärin”

Miten ja miksi humanitäärisin perustein Suomeen tulleiden sosiaaliturva pitää eriyttää.

Kir­joituk­seni Maa­han­muu­ton vaikeat kysymyk­set sai vas­taan­oton, joka yllät­ti min­ut. Tek­stiä on luet­tu yli 25 000 ker­taa. Olen kuitenkin kir­joit­tanut samat asi­at mon­ta ker­taa aiem­minkin, viimek­si toukoku­us­sa. Kir­joituk­si­in pääsee tästä ja tästä. Jok­seenkin samaa olen kir­joit­tanut mon­ta ker­taa viimeisen 20 vuo­den aikana. Lai­ta blo­gin hakukent­tää ”maa­han­muut­to” niin saat run­saasti osumia.

Olen pöl­lämystynyt tästä keskustelus­ta, jos­sa puheen­vuoroi­hin asen­noidu­taan vain sen mukaan, onko kir­joit­ta­ja maa­han­muut­ta­jien puolel­la vai heitä vas­taan, eikä muul­la ole merk­i­tys­tä. Maa­han­muut­toon liit­tyvät kysymyk­set ovat vaikei­ta ja muut­tuvat koko ajan vaikeam­mik­si. Järkevät pelisään­nöt, ”yhteiskun­nalli­nen insinööriosaami­nen”, tulee koko ajan tärkeämmäksi.

Kir­joitin siitä, että sosi­aal­i­tur­van tulisi olla human­itäärisen maa­han­muut­ta­jien kohdal­la eri­lainen kuin se on maas­sa pitkään asu­vien kohdal­la. Tarkoi­tan täl­lä human­itäärisin perustein oleskelu­lu­van saa­jia, en vas­taan­ot­tokeskuk­sis­sa ole­via, joiden hake­mus­ta vas­ta käsitel­lään – heil­lähän on jo nyt eri­lainen sosi­aal­i­tur­va – enkä myöskään työperäistä maa­han­muut­toa. Jat­ka lukemista “Miten ja mik­si human­itäärisin perustein Suomeen tullei­den sosi­aal­i­tur­va pitää eriyttää.”

Perintöverosta luovutusvoittoveroon (3): Progressiivinen menovero?

Suomes­sa on siis tehty suurten sijoi­tu­so­maisuuk­sien kar­tut­ta­mi­nen hold­ingy­htiöi­den avul­la verot­tomak­si. Omaisu­us­tu­losta on mak­set­ta­va veroa vas­ta, jos sitä tuloute­taan kulutet­tavak­si. Tämä pätee kuitenkin vain niihin, jot­ka kar­tut­ta­vat omaisu­ut­taan omaisu­us­tu­loil­la. Se taas edel­lyt­tää, että on olta­va valmi­ik­si varakas.

Palka­nsaa­ja, joka halu­aa kar­tut­taa var­al­lisu­ut­taan palka­s­ta säästämäl­lä, joutuu sen sijaan mak­samaan veroa myös siitä osas­ta tuloa, jon­ka käyt­tää säästämiseen. Työtä tekemäl­lä ei toisin sanoen voi rikastua.

Entä jos muutet­taisi­in tämäkin? Siir­ryt­täisi­in pro­gres­si­ivis­es­ta tuloveros­ta pro­gres­si­iviseen men­overoon. Tämä tarkoit­taisi, että kaik­ki säästämi­nen olisi vero­tuk­ses­sa vähen­nyskelpoista ja vas­taavasti säästö­jen syömistä verotet­taisi­in kuin tuloa.

Asun­tosäästämi­nen helpot­tuisi huo­mat­tavasti, mut­ta niin helpot­tuisi myös vaikka­pa osakesäästämi­nen. Tämä olisi tie vau­raaseen keskilu­okkaan ja ainakin vähän nyky­istä vau­raampi­in eri tulolu­okki­in kuu­lu­vi­in palka­nsaa­ji­in. Jat­ka lukemista “Per­in­töveros­ta luovu­tusvoit­toveroon (3): Pro­gres­si­ivi­nen menovero?”

Perintöverosta luovutusvoittoveroon (2) Sijoituspääoman tarve

Halul­la kas­vat­taa suuromis­ta­jien yri­tys­var­al­lisu­ut­ta on vankat perus­teet, vaik­ka ide­ol­o­gis­es­ti se onkin help­po tuomi­ta. Kan­sain­väli­sis­sä ver­tailuis­sa suo­ma­laiset koti­taloudet omis­ta­vat vähän. Se tekee niistä haavoit­tuvia talouden häir­iölle, kos­ka peli­v­araa ei ole.

Vielä suurem­pi ongel­ma on, että sijoit­ta­maan pystyvää yri­tys­var­al­lisu­ut­ta on Suomes­sa vähän. Se johtaa maamme luisumiseen tytäry­htiö­taloudek­si, mis­sä ei ole oikein mitään hyvää. Kun koti­maista rahaa ei ole, lupaavia suo­ma­laisia yri­tyk­siä myy­dään ulko­maille, eri­tyis­es­ti Ruot­si­in ja Nor­jaan. Nui­va suh­tau­tu­mi­nen var­al­lisu­ut­teen ei ole tehnyt suo­ma­lais­ten yri­tys­ten omis­ta­jista köy­hempiä, he eivät vain ole suomalaisia.

Ruot­sis­sa hal­li­tus on poli­it­tis­es­ta väristään riip­pumat­ta suos­in­ut omis­ta­ja­suku­jen var­al­lisu­u­den kasvua. Tämän poli­ti­ikan järkevyy­destä mil­tei kaik­ki ovat Ruot­sis­sa samaa mieltä.

Tämän seu­rauk­se­na Ruotsin talous on hyvässä iskus­sa, mut­ta niin­pä omaisu­userot Ruot­sis­sa ovat suh­teessa yhtä suuria kuin Yhdys­val­lois­sa. Ruot­si on Suomeen näh­den selvä luokkay­hteiskun­ta. Silti köy­hillä ei mene Ruot­sis­sa mitenkään huonos­ti. Jat­ka lukemista “Per­in­töveros­ta luovu­tusvoit­toveroon (2) Sijoi­tus­pääo­man tarve”

Perintöverosta luovutusvoiton veroon (1)

Hal­li­tu­so­hjel­mas­sa lukee kaiken muun ohella:

”Per­in­töveron kor­vaamista per­in­tönä saadun omaisu­u­den luovu­tusvoit­to­jen vero­tuk­sel­la selvitetään.”

Tämä on vain yksi selvi­tys monia joukos­sa, mut­ta jos tämä toteu­tuu, se muut­taa suo­ma­laista yhteiskun­taa merkit­tävästi. Tässä ehdote­taan Suomeen uud­is­tus­ta, joka on toteutet­tu Ruot­sis­sa. Kir­joi­tan tästä aiheesta muu­ta­man jutun sar­jan, kos­ka asia on iso ja kauaskantoinen.

Taval­lisen tal­laa­jan per­in­tövero­tus saat­taisi jopa kiristyä – riip­puu suuresti toteu­tus­tavas­ta – mut­ta suurten yri­tyso­maisuuk­sien per­in­tövero­tus katoaa käytän­nössä olemattomiin.

Tavalli­nen tal­laa­ja perii yleen­sä asun­non. Joskus asun­to on myytävä ja sil­loin siitä myyn­ti­hin­nas­ta menevä vero kas­vaa merkit­tävästi suurem­mak­si kuin olisi ollut per­in­tävero nykysään­nöil­lä. Nyt per­in­tövero mak­se­taan peri­aat­teessa asun­non käyvästä arvos­ta, mut­ta se on myyn­tivoiton veroa olen­nais­es­ti pienem­pi. Jos per­i­tyn asun­non myy, myyn­tivoitostakin joutuu mak­samaan veroa, mut­ta osto­hin­naksi määrätään perunk­ir­joituk­ses­sa määrät­ty arvo. Ruotsin mallis­sa osto­hin­naksi määrätään inflaa­ti­ol­la kor­jaam­a­ton hin­ta, jol­la asun­to on ostet­tu ehkä vuosikym­meniä aiem­min. Jos asun­to on van­ha, käytän­nössä koko asun­non myyn­ti­hin­nas­ta joutuu mak­samaan myyn­tivoiton veron. Vuodes­ta 1970 raha­nar­vo on pudon­nut kymme­ne­sosaan. Tätä voidaan kohtu­ullis­taa han­k­in­ta­meno-olet­ta­mal­la, joka nyt on van­has­ta asun­nos­ta 40 %. Niin­pä myyn­ti­hin­nas­ta jou­tu­isi mak­samaan veroa 0,60 x 34 % eli 20,4 %. Se on olen­nais­es­ti enem­män kuin olisi nyt per­in­tövero asun­nos­ta. Jat­ka lukemista “Per­in­töveros­ta luovu­tusvoiton veroon (1)”