Vaurastumisessa ongelmana ei ole, että ihmisistä tulee rikkaampia ja he voivat viettää yltäkylläisempää elämää, vaan se, että tämä yltäkylläinen elämä merkitsee suurempia ilmastopäästöjä ja maapallon resurssien ylikulutusta.
Laskemalla tuloon tai kuluttamisen arvoon perustuvia veroja ja nostamalla haittaveroja höllennämme ahkeruuden ja hyvinvointivaltion rahoituspohjan välistä kytkentää ja suuntaamme taloudellisen kasvun maapallon kannalta haitattomaan suuntaan.
Monet ympäristönsuojelijat vastustavat ajatusta sanoen, ettei luonnonvarojen kulutuksen ja talouskasvun irtikytkentä ole onnistunut missään. Ei olekaan, koska sitä ei ole missään kunnolla yritetty. Tuloon ja arvonlisään perustuvan verotuksen kääntäminen resurssiveroiksi ei tarkoita pieniä, vaan hyvin suuria vihreitä veroja.
Kuka maksaa resurssiverot, kuluttaja vai tuottaja? Jos verottaisimme polttopuun käyttöä, metsän omistajat pillastuivat ja sanoisivat, että moinen vero köyhdyttää heitä, eivätkä ole siinä väärässä. Vero menisi suurelta osin tuottajien maksettavaksi.
Jos Suomessa nostettaisiin voimakkaasti fossiilisten polttoaineiden verotusta, se taas menisi pääosin kuluttajien maksettavaksi, koska Suomen osuus polttoaineiden kulutuksesta on niin pieni, ettei se tuottajien tilipussissa juuri näkyisi. Jos taas kaikki öljynkuluttajamaat nostaisivat voimakkaasti öljyn kulutusta, se menisi suurelta oin öljyn tuottajien maksettavaksi. Jos on reilua ylläpitää Opecin kartellia, ei voida valittaa kuluttajamaiden kartellistakaan.
On sanomattakin selvää, että voimakas siirtyminen resurssiveroihin edellyttäisi globaalia ratkaisua. Muuten vapaakauppa ei toimisi.
Korkeat globaalit resurssiverot muuttaisivat maailman tulonjakoa niin, että luonnonvarojen omistajat – vaikkapa siis Norja – häviäisivät. Jos on tarkoitus vähentää luonnonvarojen käyttöä, alenee niiden hyödyntämisen kustannukset väkisin.
Yksi tapa tarkastella sitä, kuka verot maksaa on ajatella, että kaikki verot maksetaan tuotteiden hinnoissa – siis myös tuotetta valmistaneiden palkoista perityt verot. Näin ajatellen, kun melkein kaikki verot peritään tuloista ja arvonlisäyksestä, huonolaatuista rihkamaa verotetaan vain vähän ja huolella valmistettuja laatutuotteita paljon puhumattakaan siitä, että kierrätyksen kustannukset ovat melkein pelkkää veroa.
“Monet ympäristönsuojelijat vastustavat ajatusta sanoen, ettei luonnonvarojen kulutuksen ja talouskasvun irtikytkentä ole onnistunut missään. Ei olekaan, koska sitä ei ole missään kunnolla yritetty. Tuloon ja arvonlisään perustuvan verotuksen kääntäminen resurssiveroiksi ei tarkoita pieniä, vaan hyvin suuria vihreitä veroja.”
Ehkei ole yritettykään. Mutta osasyy, ettei ole yritetty, on se että se on kansainvälisten sopimusten takia käytännössä mahdotontakin. Otetaan Suomesta esimerkiksi vaikkapa Ahvenanmaa veropoikkeuksineen, jotka on kirjattu Suomen EU-jäsenyyssopimukseen, jonka takia Itämerellä seilaa kelluvia hotelleja kiertäen Ahvenanmaan sataman kautta veroetujen saavuttamiseksi. Tai kansainvälinen meri- ja laivaliikenne, jotka on vapautettu polttoaineveroista globaalisti. Miten ihmeessä näitä verotuksia jälkikäteen muokataan ympäristön kannalta paremmiksi resurssiveroiksi? Siinä ei ole onnistuttu missään. Saavutetut edut ovat saavutettuja etuja. Ja oikeusvaltioperiaatteet, joissa vanhoja sitoumuksia kunnioitetaan lähtökohtaisesti loputtomiin, takaavat sen, että ikiaikaisia valtioiden sitoumuksia, joihin joku on nimensä joskus vuosikymmeniä tai yli 100 vuotta nimensä laittanut, ei päästä jatkossakaan muuttamaan ympäristön kannalta järkevämmiksi.
Globaalia ratkaisua tarvittaisiin, mutta sellaista ei ole näköpiirissä. Kansainväliset alueet on sopimuksin tehty kansainvälisen oikeuden nojalla lailliseksi ympäristön tuhoamisen tantereeksi, ja näiden sopimusten muuttamiseen niin, että kaikki maailman maat muutoksiin lähtisivät mukaan, ei ole diplomaattisia keinoja tiedossa sellaisessa aikaikkunassa, jossa maapallon lämpeneminen jäisi edes alle 3 asteen.
ni, kirjoitat, että “Globaalia ratkaisua tarvittaisiin, mutta sellaista ei ole näköpiirissä.
Kannattaa muistaa, että “fiksut insinöörit” keksivät koko ajan globaaleja ratkaisuja.
Esimerkiksi kelpaa tämä globaali energiatjuotanto-ongelma, jolle on tarjolla “väärä vihreä” tuulivoimaratkaisu ja “oikea insinöörien” SMR-miniydinvoima ratkaisu:
Se menee näin:
Näin tuulivoimalle on nyt käynyt USA:ssa ja samoin näyttää käyvän myös muualla!”
Ainakin kahdeksan monikansallista yritystä kolmessa osavaltiossa ovat hiljaa alkaneet vetäytyä tuulivoimasopimuksista.
Shellin lisäksi niihin kuuluvat BP, Tanskan Orsted, Norjan Equinor, Espanjan Iberdrola, Portugalin Energias de Portugal ja Ranskan Engie ja osavaltio- omisteinen Electricite de France.
Näiden yritysten tuuliprojektien rakentamisen ja verkkokytkennän kustannukset ovat yhteensä kymmeniä miljardeja dollareita.
Näiden yhtiöiden kohtaamien ”yllättävien” kustannusongelmien vuoksi offshore-tuuliprojektit ovat nyt ”erittäin riskialttiita” (= kannattamattomia) ja edessä on merkittäviä alaskirjauksia…
Mitenkähän paljon alaskirjauksia on tiedossa myös Suomessa, jos tuulivoimayhtiöt joutuvat itse kantamaan kaikki riskit, niin kuin markkinataloudessa kuuluu tehdä?
Kannattaa muistaa sekin, että tällaisissa hankkeissa valtion subventointi on EU-lakien vastaista, niin kuin yli 6000 kannattamatonta tuulimyllyä subventoiva Tanska on juuri huomannut!
Suomessa taitaa kuitenkin käydä niin, että loppupeleissä maksumieheksi / ‑naiseksi joudumme sinä ja minä…
Mielestäni olisi kuitenkin parasta unohtaa heti kaikki kannattamattomat ja riskialttiit tuulivoimahankkeet ja keskittyä pieniin modulaarisiin SMR-ydinvoimalaitoksiin.
Niistä tulee ”varmuudella se oikea”, taloudellinen ja luotettava ”insinööri-ratkaisu” kaikkien muiden maiden ohella myös Suomenkin sähkön ja lämmön tuotantoon!
Seppo Korppoo, insinööri ja realisti…
Opecista tuli mieleen, että onkohan se paras ilmastoteko mitä historiassa on saatu aikaan? Jos kartelli ei hallitsisi tuotantomääriä, öljyä pumpattaisiin paljon enemmän ja halvempaan hintaan.
OPEC on öljyntuottajamaiden kartelli. Se poikkeaa korporaatiokartellista siten että kukin tuottajamaat keskenään sopivat hinnan ja barrelimäärän vuosituotannon. Venäjä ja Yhdysvallat eivät kuulu OPEC:iin joten tuotantomäärien hillintä koskee vain Opecin jäseniä. Jos Opecin suurin jäsen Saudi-Arabia päättäisi vähentää tuotantoa siinä sitten suomalainen autoilija kärsii. Jos Saudi-Arabia päättäisi taas lisätä tuotantoa siinä sitten suomalainen autoilija kärsii.