Jyrkästi laskeva tapauskuolleisuus

Huomiotani on herät­tänyt, että, että kuolleisu­us koron­aan tun­tuu laske­neen paljon nopeam­min kuin tar­tun­to­jen määrä – tai nous­sut hitaam­min, maas­ta riip­puen. Päätin piirtää tästä sum­mit­taisen kuvan. Laskin liuku­van kah­den viikon sum­man kuolleista ja jaoin sen liuku­val­la kah­den viikon sum­mal­la rek­isteröidy­istä tar­tun­noista kak­si viikkoa aiem­min. Siis esimerkik­si toukoku­un 15.–28. päivän kuolemat jaet­tuna toukoku­un 1.–14. päivän tar­tun­noil­la.  Perus­teena tässä oli, että kuole­ma seu­raa keskimäärin kol­men viikon kulut­tua tar­tun­nan saamis­es­ta ja tar­tun­nan saamis­es­ta menee viikko sen havait­semiseen ja rek­isteröin­ti­in. Ihan näin tätä ei pitäisi tehdä, mut­ta tehdäk­seen tämän oikein, pitäisi tietää kuolleista, mil­loin hei­dän tar­tun­tansa on rekisteröity.

Jouduin jät­tämään maalisku­un pois kokon­aan. Sar­jan alus­sa esimerkik­si Yhdys­val­lois­sa näin mitat­tu tapauskuolleisu­us olisi ollut 66 %. Tuol­loin rek­isteröi­ti­in vain kuole­maisil­laan ole­vat potilaat.

Aika jyrkkä on lasku ollut. Yhdys­val­lois­sa run­saas­ta 12 pros­en­tista alle kah­teen pros­ent­ti­in, Ital­ias­sa 12 pros­en­tista  noin kolmeen pros­ent­ti­in, Sak­sas­sa noin kuud­es­ta pros­en­tista noin pros­ent­ti­in, Tukhol­mas­sa noin 14 pros­en­tista 0,3 pros­ent­ti­in (!) ja Suomes­sa noin seit­semästä pros­en­tista välil­lä nol­laan. Nyt Suomen luku on hypähtänyt neljän kuole­man­ta­pauk­sen vuok­si neljään pros­ent­ti­in. Heinäku­us­sa tar­tun­to­ja oli hyvin vähän, sik­si arvio heit­tele­htii noin kovasti. Koh­ta se tasoit­tuu, kun kas­va­vat tar­tun­tamäärät tule­vat näkyviin.

Mik­si tapauskuolleisu­us on laskenut näin paljon?

Pääsyy on siinä, että nyt tes­tataan enem­män ja vähäoireisem­pia. Kun tes­tat­ti­in vain vakavia oire­i­ta saanei­ta, näi­den kesku­udessa kuolleisu­us tietysti on suurem­pi. Eri­tyis­es­ti tämä näkyy Tukhol­mas­sa. Jos tämä olisi ain­oa seli­tys ja jos nyt havait­taisi­in kaik­ki tar­tun­nat, kevääl­lä olisi havait­tu vain noin joka 50. tartunta.

On myös opit­tu hoita­maan sairaut­ta. Alus­sa moni kuoli verenkier­ron tukkeu­tu­miseen sisäe­limis­sä, mut­ta tätä ymmär­retään nyt lääk­itä. Van­huk­sia on opit­tu suo­jaa­maan taudilta.

Joku väit­tää, että val­in­ta­paine on muun­tanut virus­ta vähem­män tap­pavak­si. Tämä olisi loogista, sil­lä virus lev­iää parem­min, jos se ei tapa isäntäänsä.

Käyt­täy­tymisen muu­tos on saanut aikaan sen, että tar­tun­nan saa­neet ovat nyt nuorempia.

Maid­en väliset erot tapauskuolleisu­udessa ovat niin suuria, että seli­tys­tä on etsit­tävä tes­tauskäytän­tö­jen eroista. Toki antibioot­tire­sistenssil­läkin on merk­i­tys­tä, eri­tyis­es­ti Italiassa.

Pessimismini korona-pandemiasta ei hellitä

Kir­joitin kevääl­lä joukon postauk­sia koronas­ta. Niiden pää­sisältö oli pes­simis­mi. Korona tuot­taa joko paljon ihmisuhre­ja tai tuhoaa talouden tai tekee molempia.

Perusväit­teeni oli, ettei taud­ista pääse eroon tukah­dut­ta­mal­la sitä, kos­ka virus ei sil­lä katoa. Tukah­dut­ta­mal­la voidaan vähen­tää tar­tun­to­ja, mut­ta jos toimia höl­lätään, virus alkaa lev­itä uud­estaan. Sama kos­kee tulen tukah­dut­tamista. Jos tukah­du­tat huoneistopalon sulke­mal­la ovet ja ikku­nat, kytevä palo roi­hah­taa uud­estaan liekkei­hin heti, kun ovi avataan.

Lop­ullis­es­ti nor­maali­in elämään voidaan pala­ta vas­ta, kun on saavutet­tu lau­maim­mu­ni­teet­ti joko rokot­ta­mal­la tai sairas­ta­mal­la. Nyt odote­taan rokotet­ta, joka voi olla käytet­tävis­sä ensi kesän alus­sa. Mon­es­sa kehi­tys­maas­sa odote­taan sairas­ta­mal­la saat­ua lau­maim­mu­ni­teet­tia. Int­ian slum­meis­sa ei ole varaa rokotteisiin.

Ennustin, että tukah­dut­ta­mi­nen tör­mää kansan kyl­lästymiseen ja ennen kaikkea siihen, että nuoret ikälu­okat kyl­lästyvät kököt­tämään kotona, kos­ka tietävät, ettei tau­ti ole heille eri­tyisen vaarallinen.

Helsin­ki huhtiku­us­sa 2020

En mitään niin toivoisi kuin että voisin nyt myön­tää olleeni väärässä, mut­ta valitet­tavasti en voi. Kun toimia on höl­lät­ty Euroopas­sa, virus on alka­nut taas lev­itä uud­estaan. Koh­ta taas Euroop­pa sul­je­taan. Sen myön­nän, että aliarvioin kevääl­lä sitä, kuin­ka tehokkaasti yhteiskun­ta sulke­mal­la pystytään epi­demi­aa jarruttamaan.

Helsin­ki eloku­us­sa 2020

Jostain syys­tä suo­ma­laiset halu­a­vat aina osoit­taa jotain muu­ta maa­ta ja ker­toa, että sen poli­ti­ikalla on päästy parem­paan, mut­ta mei­dän tyh­mät päät­täjämme eivät tätä ymmär­rä. Voisiko nyt kuitenkin sen myön­tää, että Suo­mi kuu­luu mai­hin, jot­ka tois­taisek­si ovat päässeet taud­ista vähimmällä?

Ensin ihailti­in Sin­ga­porea, mut­ta siel­lä tar­tun­to­ja on suh­teessa väk­iluku­un jo kuusi ker­taa niin paljon kuin Suomes­sa – tosin tau­ti­in kuollei­ta maan rapor­toi todel­la vähän. Sit­ten piti ottaa mallia Hongkongista, mut­ta ei pidä enää. Nor­jan piti päästä koko viruk­ses­ta eroon sil­lä hal­li­tuk­sen julis­tuk­sel­la, että maa halu­aa eroon viruk­ses­ta, mut­ta nyt tau­ti­ti­lanne on Nor­jas­sa selvästi pahempi kuin Suomes­sa. Islannis­sa toinen aal­to on suh­teessa väk­iluku­un yhdessä Ruotsin kanssa voimakkain kaik­ista pohjoismaista.

Etelä-Kore­as­sa virus on säästöliekil­lä, mut­ta tar­tun­to­ja on kym­meniä päivit­täin, joten nor­maalin ei voi­da pala­ta siel­läkään. Uusi See­lan­ti on pitänyt tar­tun­nat liki nol­las­sa, mut­ta talous on kärsinyt sulus­ta val­tavasti. Tur­is­mielinkeino on tapettu.

Oheises­sa kuvas­sa on uusien tar­tun­to­jen määrä viikos­sa miljoon­aa asukas­ta kohden. Käytän liuku­vaa seit­semän päivän summaa.

Ruotsin heinäkuu alun tar­tun­tamäärät eivät mah­du kuvaan, mut­ta nopeasti ne ovat tulleet alas – ja kään­tyneet taas nousu­un siel­läkin. Heinäku­un 1. päivän luke­ma Ruot­sis­sa oli 588.

Kaikkien muiden pohjo­is­maid­en ja Viron tar­tun­tamäärät ylit­tävät sen tason, jon­ka hal­li­tus on julkises­ti ilmoit­tanut perus­teek­si ava­ta ja sulkea rajo­ja, 40 tar­tun­taa miljoon­aa asukas­ta kohden viikos­sa. Tosin hal­li­tus mit­taa sitä kah­den viikon ajal­ta, jol­loin raja on 80 tar­tun­taa kahdessa viikos­sa. Suo­mi on nyt ain­oa rajan alapuolella.

STM rapor­toi tar­tut­tavu­us­lu­vun R nousseen Suomes­sa taas maagisen luvun yksi yli. En tosin tiedä, miten ne sen luvun laske­vat, kos­ka toisaal­ta rapor­toidaan, että huo­mat­ta­va osa tar­tun­noista on saatu ulko­mail­ta. Minus­ta R pitäisi laskea vain koti­mai­sista tar­tun­noista, jol­loin nähdään, onko epi­demia Suomes­sa räjähtämässä vai sup­pen­e­mas­sa. Ulko­maan­tu­li­ai­sis­sa on kyse eri asi­as­ta. Ne ovat tar­tun­to­ja, mut­ta eivät ker­ro mitään olo­suhteista Suomes­sa. Ulko­maisia tar­tun­to­ja ei voi tor­jua pane­mal­la koulut Suomes­sa etäopiskeluun.

Vaik­ka tilanne Suomes­sa on vielä aika hyvä – tosin huonone­mas­sa nopeasti – Euroopas­sa epi­demia jyl­lää voimal­la. Se tarkoit­taa, että yhteiskun­tia pitää alkaa taas sulkea ja tur­is­mi lopettaa.

Ensim­mäi­nen aal­to syn­nyt­ti neljässä kuukaudessa tarpeen elvyt­tää talout­ta 750 mil­jardil­la eurol­la. Seu­raa­vat kahdek­san kuukaut­ta sulkua voi mak­saa tuplas­ti sen. Euroopan talous on koh­ta aivan raunioina.

Ja niin on Suomenkin.

Jot­ta lock-down­ista ei tulisi yhtä kallista kuin kevääl­lä, pitäisi tietää enem­män siitä, mis­sä olo­suhteis­sa virus lev­iää ja mis­sä ei. Kun nyt kaik­ki tar­tun­nat yritetään jäljit­tää, pitäisi niitä myös analysoida.

 

Onko havaintoja laumaimmuniteetista?

Immuu­ni­jär­jestelmän muisti

Viilet­täessäni fil­lar­il­la sadeku­uro­ja väis­tellen Län­si-Suomes­sa kän­nykkääni tuli The Guardian­in artikke­li, jon­ka mukaan King’s Col­le­gen tutkimuk­sen mukaan Covid-19:n sairas­t­a­mi­nen ei näyt­täisi anta­van kuin lyhy­taikaisen immu­ni­teetin. Vas­ta-ainei­den määrä ver­essä vähe­nee muu­ta­mas­sa kuukaudessa liian alas tor­juak­seen taudin.

Olin tästä uutis­es­ta perin kum­mis­sani, kos­ka uuti­nen soti kaikkea sitä vas­taan, mitä olin immu­ni­teetista ymmärtänyt. Minä olin ymmärtänyt, ettei olen­naista ole vas­ta-ainei­den määrä vaan niiden resep­ti immuu­ni­jär­jestelmän muis­tis­sa. Vas­ta-ainei­ta valmis­tuu pikaises­ti lisää, kun havain­to antigeenista herät­tää jär­jestelmän. Elinkäi­nen immu­ni­teet­ti tuhkarokkoon ei perus­tu siihen, että tuhkarokon vas­ta-ainei­ta olisi ver­essä , vaan siihen, että niiden resep­ti on muis­tis­sa. Immu­ni­teetitn katoami­nen taas ei johdu immuu­ni­jär­jestelmästä vaan viruk­ses­ta, joka on kehit­tänyt uuden muodon, kuten influ­enssa joka vuosi.

Tätä kir­joi­tus­ta varten piti oikein googlata, olenko ymmärtänyt väärin. Vas­taus löy­tyi niinkin läheltä kuin Hesarista, jos­sa THL:n Han­na Nohynek selit­ti asian juuri niin kuin olen sen ymmärtänyt.

Mitä ihmettä? Miten alan korkeat asiantun­ti­jat voivat olla näin eri mieltä näin keskeis­es­tä asi­as­ta immuunijärjestelmässä?Jokuhan tässä on väärässä.(Sivumennen sanoen: onko THL:n käyt­tämä neu­tral­isoin­titesti vas­ta-ainei­ta tes­tat­taes­sa liian vaa­ti­va juuri tämän saman seikan johdosta?)

Onko lau­maim­mu­ni­teetista sit­tenkin merkkejä?

Eri­laiset vas­ta-ainetestit osoit­ta­vat yhtäpitävästi, että mis­sään ei olla lähel­läkään lau­maim­mu­ni­teet­tia. Tilas­toti­eteil­i­jänä kum­mek­sun kuitenkin joitakin tilas­to­ja. Olen seu­ran­nut jonkin aikaa epi­demi­an kehit­tymistä kolmes­sa keskit­tymässä, Tukhol­mas­sa (lääni) , Lom­bar­dias­sa ja New Yorkissa (osaval­tio). Esitän seu­raa­vana aikasar­jan kuollei­den määristä, kos­ka tar­tun­to­jen määristä ei saa kun­non aikasar­jaa tes­tauskäytän­tö­jen muu­tosten vuok­si[1].

Kuva pitäisi oikeas­t­aan piirtää absolu­ut­tisel­la asteikol­la, mut­ta siitä ei näky­isi mitään muu­ta kuin jyrkkä pudo­tus ja sen jäl­keen vaaka­suo­ra vii­va lähel­lä nol­laa, joten päädyin log­a­r­it­mi­asteikkoon. Kuvas­sa on kuollei­den määrä miljoon­aa asukas­ta kohden seit­semän päivän liuku­vana summana.

Koron­akuollei­den määrä miljoon­aa asukas­ta kohden. Seit­semän päivän liuku­va summa.

Kuollei­den määrinä las­ket­tuna epi­demia on pysähtynyt näis­sä kolmes­sa läh­es kokon­aan, muu­ta­maan pros­ent­ti­in siitä, mitä se oli. Tässä suh­teessa New Yorkin osaval­tio poikkeaa rajusti muus­ta Yhdys­val­loista ja on epi­demia hidas­tunut Tukhol­mas­sa selvästi nopeam­min kuin muual­la Ruot­sis­sa. Lom­bar­dia vas­taan muu Italia on siinä mielessä outo tapaus, että muual­la Ital­ias­sa koko virus ei ole men­estynyt mis­sään vai­heessa, eri­tyis­es­ti ei eteläm­pänä. Tämä on sel­l­ainen anom­alia, että siinä on vielä selvittämistä.

Kovan hin­nan nämä kaik­ki kolme ovat mak­sa­neet: New Yorkin osaval­tios­sa ja Lom­bar­dias­sa väestöstä on kuol­lut 0,17 %  ja Tukhol­mas­sakin 0,1 %. New York Cityssä kuollei­ta on peräti 0,28 %  ja Bronxis­sa 0,34 %.

Minus­ta näyt­tää kovasti siltä, että näis­sä kaikissa kolmes­sa epi­demia on tör­män­nyt syys­tä tai tois­es­ta kat­toon. Ei täl­laista eroa New Yorkin ja muun USA:n välil­lä voi muuten selit­tää, sil­lä New York on niin tiheästi asut­tu kaupun­ki, että epi­demi­an pitäisi men­estyä vaik­ka 90 % ihmi­sistä ryhty­isi äärimäisen varovaisek­si. Tar­tutet­ta­vat ovat syys­tä tai tois­es­ta loppuneet.

[LISÄYS 26.7. Myöhem­mät tutkimuk­set tule­vat ker­tomaan mitä on tapah­tunut, mut­ta minus­ta se voisi men­nä esimerkik­si New Yorkissa näin: Tau­ti on riehunut erit­tävin voimakkaana ja tap­pa­vana huono-osais­ten asuinalueil­la, jois­sa ei ole mah­dol­lisu­ut­ta suo­jau­tua taudil­ta eristäy­tymäl­lä. Miten eristäy­dyt asun­not­tomien yöma­jas­sa? Siel­lä se on pysähtynyt tar­tutet­tavien lop­pumiseen. Sen sijaan hyväo­sais­ten alueil­la tau­ti on pysähtynyt eristäytymällä.]

Kuitenkin vas­ta-ainetestit osoit­ta­vat, että ei olla lähel­läkään lau­maim­mu­ni­teetin vaa­ti­maa 60 prosenttia.

Esitän siis vai­h­toe­htoisia ja toisi­aan täy­den­täviä arvauk­sia, joi­ta olen esit­tänyt jo postauk­ses­sa Entä jos:

Super­levit­täjät ovat jo sairas­ta­neet. Immu­ni­teetin raja on paljon alem­pana kuin 60 pros­en­tis­sa, kos­ka ihmiset eivät ole tasaista mas­saa, vaan jär­jestäy­tyneet verkos­toi­hin. Verkos­to­jen avain­henkilöt ovat tar­tun­nan saamises­sa ratkai­sevas­sa asemassa.

Vas­ta-ainetestit eivät havaitse pieniä määriä vas­ta-ainei­ta. Juuri tuon yllä ole­van immuu­ni­jär­jetelmän muistin vuok­si vas­ta-ainetestit mit­taa­vat väärää asi­aa. Ne eivät havaitse häviävän pieniä määriä vas­ta-ainei­ta eivätkä sik­si hyvin lievän tai kokon­aan oireet­toman taudin sairastaneita.

Muiden koron­avirusten aiheut­ta­mat tau­dit anta­vat suo­jan. Päiväkoti­lap­sil­la ei siis vaaraa?

Sit­ten voi tietysti olla vain niin, että siel­lä, mis­sä tau­ti on vaat­in­ut paljon uhre­ja, ihmiset ovat luon­nos­taan varovaisia. Tukhol­mas­sa kuole­man­ta­pausten lop­pumi­nen voi johtua yksinker­tais­es­ti vain siitä, että ovat oppi­neet suo­jaa­maan van­huk­sen­sa parem­min – niin kuin Suomes­sakin on opittu.

Suomea tämä ei koske

Väärinkäsi­tyk­sen vält­tämisek­si todet­takoon, ettei täl­lä ole mitään tekemistä Suomen tilanteen kanssa, ei edes Helsin­gin. Suomes­sa sairas­tanei­ta on niin vähän, ettei meil­lä ole mitään väestö­ta­son suo­jaa eli olemme täysin avoimia tar­tun­noille. Korkein­taan voimme toivoa muiden koron­avirusten anta­van suo­jan vähän aut­ta­van. Mei­dän on nyt vain sin­niteltävä toisi­amme väl­tellen ensi kevääseen, jol­loin toiv­ot­tavasti on käytet­tävis­sä rokote.

Ruot­sia asia sen sijaan voi kiin­nos­taa ja monia kehi­tys­mai­ta, joiden ei ole mah­dol­lista mitenkään estää epi­demi­an kulkemista koko väestön läpi.

 

 

 

[1] Espan­jas­sa on ilmeis­es­ti määritel­ty myös kuole­ma uud­estaan, kos­ka kuollei­den määrät ovat vähen­tyneet ker­ral­la epäilyttävästi.

Toinen aalto?

Koronar­in­ta­mal­la ei ole tapah­tunut vähään aikaan mitään olen­nais­es­ti uut­ta, joten olen malt­tanut olla kom­men­toimat­ta. Nyt ajat­telin esit­tää lyhyen tilas­tol­lisen kat­sauk­sen oras­tavas­ta tois­es­ta aal­losta Euroopas­sa ja huomen­na tai jon­ain lähipäivänä lyhyen kat­sauk­sen siitä, mitä kuu­luu laumasuojalle.

Rek­isteröidyt uudet kokon­avirus­tar­tun­nat miljoon­aa asukas­ta kohden. Seit­semän päivän liuku­va summa.

Oheises­sa kuvas­sa on absolu­ut­tisel­la asteikol­la uudet tar­tun­nat miljoon­aa asukas­ta kohden viikos­sa. Kuva on piir­ret­ty seit­semän vuorokau­den liuku­vana sum­mana. Aloi­tan toukoku­un alus­ta, kos­ka siitä alka­en tiedois­sa on jotain järkeä. Sitä ennen ne ker­toi­vat lähin­nä siitä, paljonko tes­tataan. Tar­tun­noista vain pieni osa rekisteröitiin.

Käytän asteikkoa tar­tun­to­ja miljoon­aa asukas­ta kohden. THL näyt­tää käyt­tävät sataa tuhat­ta kohden. En pidä sel­l­ai­sis­takaan suureesta kuin hehtoli­tra, joten päässälaskun helpot­tamisek­si käytän jaka­jana miljoonaa.

Tarkastelu­un olen ottanut maat, joi­ta olen seu­ran­nut epi­demi­an alus­ta alka­en. Kan­nat­taisi toki tarkastel­la esimerkik­si Itä­val­taa, mut­ta en tee tätä työkseni.

Kuvaa domi­noi täl­lä asteikol­la kak­si maa­ta, Ruot­si ja Yhdys­val­lat, jois­sa tar­tun­to­jen määrät ovat omis­sa luvuis­saan. Jos tiedot oli­si­vat maalis- huhtiku­ul­ta, Italia olisi korkeal­la — eri­tyis­es­ti, jos siel­lä olisi tes­tat­tu enemmän.Yhdysvaltain tar­tun­to­jen määrä las­ki ensin ja kään­tyi sit­ten todel­la kovaan kasvu­un. Ruotsin tar­tun­to­jen määrä on koko ajan ollut mui­ta Euroopan mai­ta selvästi korkeam­mal­la, mut­ta on laskenut viime aikoina jyrkästi niin, että aivan viime päiv­inä Espan­ja on ohit­tanut Ruotsin. Todel­lisu­udessa tar­tun­to­jen määrät ovat laske­neet vielä paljon nopeam­min, sil­lä maa alkoi tes­ta­ta kun­nos­sa vas­ta kesäku­us­sa. Nyt luvut ovat lähel­lä oikea­ta, van­hat luvut ovat räikeitä aliarvioi­ta. Aliarvioi­ta ne toden­näköis­es­ti ovat edelleen.

Tässä kuvas­sa Yhdys­val­lat venyt­tää asteikkoa niin paljon, että esimerkin Suomen käyrä ei viime aikoina poikkea nol­las­ta havait­tavasti. Sik­si esitän heinäku­un luvut mait­tain kunkin oma­l­la asteikol­laan. Yhdys­val­lat ja Ruot­si eivät tarvitse omaa kuvaansa, kos­ka niiden kehi­tys näkyy ensim­mäis­es­täkin kuvasta.

Huo­mat­takoon, että seu­raavis­sa kuvis­sa asteikko on tehty kunkin maan tilanteen mukaan. Kan­nat­taa siis kat­soa asteikkoa eikä vain kuvion muotoa.

Suo­mi on aset­tanut maa­han­tu­lon kri­teerik­si kahdek­san tar­tun­taa sataatuhat­ta asukas­ta kohden kahdessa viikos­sa. Näis­sä kuvis­sa se vas­taa 40 tar­tun­taa miljoon­aa asukas­ta kohden viikossa.

Italia on onnis­tunut paina­maan tar­tun­to­jen määrän mata­lak­si ja pitämään sen siel­lä. Käyrässä ei ole merk­i­ty­sevää trendiä ja se on tur­val­lis­es­ti neljänkymme­nen alapuolella.

 

 

 

Sak­sas­sa tar­tun­to­jen määrä on kään­tynyt loivaan kasvu­un ja läh­estyy rajaa 40. Kat­so­taan mitä tapah­tuu ensi viikolla.

 

 

 

Espan­jas­sa toinen aal­to näyt­tää ole­van vauhdis­saan. Tar­tun­to­jen määrät ylit­tävät kuusinker­tais­es­ti rajan, jon­ka Suo­mi on aset­tanut ehdok­si rajo­jen avaamiselle. Ei näytä hyvältä.

 

 

Suomen tar­tun­to­jen määrät ovat joukon alim­mat. Kuva näyt­tää pahal­ta, mut­ta kat­sokaa asteikkoa. Tar­tun­to­jen määrä on edelleen hyvin mata­la. Vai­htelua voi selit­tää testei­hin hakeu­tu­mi­nen ja loma-aika. Kat­so­taan mitä ensi viikol­la tapahtuu.

Pes­simistisen epi­demi­ol­o­gisen teo­ri­an mukaan niin tässä pitäisi käy­däkin kuin Espan­jas­sa on käynyt ja Suomes­sakin vähän. Tukah­dut­tamista ei voi lopet­taa, ennen kuin on rokote.

Nyt kan­nat­taa naut­tia kesästä ja vapaudesta!

 

Kotimaisen omistuksen tukeminen vai tytäryhtiötalous?

Olen kir­joit­ta­mas­sa kir­jaa vähän kaikesta. Juuri sik­si sen valmis­tu­mi­nen on lykkäy­tynyt. Ajat­telin vähän spoila­ta kir­jaani ja julka­ista siitä ottei­ta, jot­ka sovel­tu­vat ajanko­htaiseen keskustelu­un Suomen luisumis­es­ta tytäryhtiötaloudeksi.

Maa tarvitsee omistajia?

Rikkain promille suo­ma­lai­sista, 5 500 henkeä, saa vähän yli kak­si pros­ent­tia kaik­ista net­to­tu­loista, siis tuloista, joista on vähen­net­ty verot. Hei­dän net­to­tu­lon­sa ylit­tävät siis 20-ker­tais­es­ti keskiar­von. Yhdys­val­lois­sa suu­rit­u­loisim­man promillen osu­us net­to­tu­loista on viisi pros­ent­tia ja osu­us kas­vaa nopeasti. Näin suuret tulot ovat pääasi­as­sa pääomatuloja.

Omaisu­userot ovat paljon tulo­ero­ja suurem­mat. Rikkain pros­ent­ti omis­taa Yhdys­val­lois­sa 37 % kaikesta koti­talouk­sien omis­ta­mas­ta net­to­var­al­lisu­ud­es­ta, rikkain promille 22 %, ja rikkain 0,1 promil­lea 11 %. Tähän kymme­ne­sos­apromilleen kuu­luvil­la 16 000 per­heel­lä on var­al­lisu­ut­ta keskimäärin noin 370 miljoon­aa dol­lar­ia. Omaisu­u­den kasautu­mi­nen har­voihin käsi­in on kiihtymässä – juuri kuten Piket­ty on ennus­tanut. Todet­takoon, ettei Yhdys­val­lat joh­da kisaa omaisu­usero­jen suu­ru­udessa. Venäjäl­lä rikkain pros­ent­ti omis­taa yli 70 pros­ent­tia koti­talouk­sien varallisuudesta.

Suo­ma­laisia yri­tyk­siä on myy­ty viime vuosi­na kovaan tahti­in ulko­maille. Merkit­tävänä syynä tähän on, ettei suo­ma­laisia omis­ta­jia ole tar­jol­la. Tämä on pien­ten var­al­lisu­usero­jen kään­töpuoli. Kansan­talouden iskukykyä ajatellen tarvit­sisimme enem­män sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta, siis var­al­lisu­ut­ta, joka pystyy kan­ta­maan omis­ta­jan riskin ja jon­ka halti­jat voisi­vat tuo­da yri­tyk­si­in osaavia omis­ta­jia. Taita­va ulko­mainen omis­ta­ja voi olla yri­tyk­selle ja sen työ­paikoille siu­naus niin kauan kuin yri­tyk­sel­lä menee hyvin, mut­ta kun supis­tuk­sia pitää tehdä, omis­ta­ja säi­lyt­tää yleen­sä oman koti­maansa työ­paikko­ja pidem­pään kuin työ­paikko­ja ulko­mail­la, tässä tapauk­ses­sa siis Suomes­sa. Minä en uskaltaisi ostaa omakoti­taloa Uud­estakaupungista, kos­ka sen arvo riip­puu niin paljon autote­htaan kohtalosta.

Demokra­ti­aa arvosta­va voisi ajatel­la, että olisi parem­pi, että sijoi­tus­var­al­lisu­us kumu­loi­tu­isi val­tion omaisu­udek­si ja sen käytöstä päätet­täisi­in kansan­val­tais­es­ti. Joku toinen voi pitää val­tio­ta eri­tyisen huonona ja taita­mat­tomana omis­ta­jana. Puoli­julk­isi­na omis­ta­ji­na voidaan pitää eläkey­htiöitä, joiden pääo­mat­u­lo koituu kaikkien suo­ma­lais­ten palka­nsaa­jien hyödyksi.

Kansankap­i­tal­is­ti­sis­sa ideaal­i­malleis­sa sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta ker­tyy suurelle määräl­lä koti­talouk­sia, jot­ka sijoit­ta­vat sitä joko suo­raan osakkeisi­in tai tur­vau­tu­vat sijoi­tus­ra­has­to­jen salkun­hoita­jien osaamiseen. Tämän mukaan olisi ihanteel­lista, jos kaikil­la koti­talouk­sil­la olisi sopi­vasti sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta. Tosin ei omis­t­a­mi­nen tässäkään tapauk­ses­sa olisi eri­tyisen osaavis­sa käsissä.

Jos sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta olisi tasais­es­ti kaikil­la, sen vaikut­taisi tulon­jakoon samal­la tavoin kuin perus­tu­lo. Jos perus­tu­lon pelätään laiskista­van kansalaisia, mik­si tämä kuitenkaan ei laiskistaisi? Eihän niinkään voi olla, että tasainen tulovir­ta laiskistaa, jos se tulee sosi­aal­i­tur­vana, mut­ta ei laiskista, jos se tulee osinkoina, ellei ajatel­la, että toisia laiskistaa ja toisia ei.

Suurien omaisu­us­tu­lo­jen tilas­toin­nis­sa on jonkin ver­ran hor­ju­vu­ut­ta, sil­lä osinko­tu­lo­ja ei yleen­sä tuloute­ta koti­talouk­sille vaan näi­den omis­tamille hold­ingy­htiöille. Niitä ei kuitenkaan voi käyt­tää kulu­tuk­seen, jos hold­ingy­htiö ei tulou­ta niitä edelleen koti­taloudelle, mut­ta sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta ja siihen liit­tyvää taloudel­lista val­taa ne kyl­lä kartuttavat.

Suurten tulo­jen luon­teeseen vaikut­taa suuresti se, mitä niil­lä tehdään; käytetäänkö ne ylel­liseen kulu­tuk­seen vai investoidaanko ne edelleen uusien työ­paikko­jen syn­nyt­tämiseen. On ilmeistä haaskaus­ta ja resurssien teho­ton­ta käyt­töä, jos suuria tulo­ja käytetään yksi­ty­islen­tokoneisi­in, miljoonien euro­jen muske­liv­eneisi­in, sato­jen neliöi­den vapaa-ajan asun­toi­hin ja muuhun haaskaavaan kulu­tuk­seen. Tätä voi oikeutetusti ver­ra­ta siihen pen­nin venyt­tämiseen, jota moni pien­i­t­u­loinen joutuu jatku­vasti tekemään.

Ruot­sis­sa varakkai­ta suku­ja on paljon enem­män kuin Suomes­sa – itse asi­as­sa var­al­lisu­us on jakau­tunut Ruot­sis­sa yhtä epä­ta­sais­es­ti kuin Yhdys­val­lois­sa. Tätä on pidet­ty maan voimavarana. Ruot­sis­sa on monia men­estyviä yri­tyk­siä, kun taas Suo­mi on vajoa­mas­sa tytäryhtiötaloudeksi.

Ruot­sis­sa on kehitet­ty veikeän prag­maat­ti­nen ratkaisu kysymyk­seen, onko omaisu­usero­jen kasvu hyväk­si vai pahak­si: suuril­ta omaisuuk­sil­ta on pois­tet­tu per­in­tövero, kun taas taval­lisen kansan perin­nöistä kerätään enem­män veroa kuin Suomes­sa. Ei halu­ta tuho­ta suuria omaisuuk­sia, kos­ka ne ovat Ruotsin vahvu­us, mut­ta ei toisaal­ta halu­ta kumu­loitu­vien omaisu­usero­jen tunkeu­tu­mista köy­hien ja keski­t­u­lois­t­en väli­in. Käytän­nössä tämä on tehty pois­ta­mal­la per­in­tövero kaik­il­ta ja kor­vaa­mal­la se myyn­tivoit­toverol­la, joka taas on suo­ma­laista per­in­töveroa suurem­pi. Taval­lisen koti­talouden suurin per­in­tö on van­hempi­en asun­to. Sen voi Ruot­sis­sa per­iä verot­tomasti, mut­ta jos se sat­tuu ole­maan vääräl­lä paikkakun­nal­la tai on muuten epä­sopi­va ja myy sen, koko myyn­ti­hin­taan sisäl­tyvä nimelli­nen voit­to on kokon­aan verotet­tavaa tuloa. Han­k­in­tahin­tana pide­tään sitä inflaa­tion syömää hin­taa, jol­la alku­peräi­nen omis­ta­ja on sen aikanaan, ehkä vuosikym­meniä sit­ten ostanut. Suomes­sa han­k­in­tahin­tana pide­tään asun­non arvoa per­in­töveroa mak­set­taes­sa. Se voi olla inflaa­tion joh­dos­ta alle kymmenes osa asun­non myyn­ti­hin­nas­ta. Val­ti­ol­la on aikaa odot­taa. Jos­sain vai­heessa asun­to kyl­lä menee myyn­ti­in[1]. Jos ruot­salainen taas omis­taa sijoi­tusy­htiön kaut­ta neljän­nek­sen Sto­ra Ensos­ta, myy Sto­ra Enson osak­keet mut­ta ei sijoi­tusy­htiötä, ei tarvitse mak­saa per­in­töveroa lainkaan, kun­han myyn­ti­hin­ta jää sijoi­tusy­htiöön. Tämän jär­jeste­lyn tarkoi­tus on suosia sitä, että omis­ta­ja­suku­jen omaisu­us kart­tuu ja vahvis­taa Ruotsin talout­ta. Sitä, että koti­talouk­sien var­al­lisu­us on jakau­tunut Ruot­sis­sa yhtä epä­ta­sais­es­ti kuin Yhdys­val­lois­sa, ei Ruot­sis­sa pide­tä ongelmana.

Ruot­salaiset omis­ta­ja­su­vut ovat koroste­tun isän­maal­lisia. Niiden on hyvä ollakin, kos­ka ne ovat poli­it­tisen hyvän­tah­toisu­u­den vanke­ja. Niitä suo­si­va jär­jeste­ly on yhden nui­jakopau­tuk­sen varas­sa valtiopäivillä.

Lähde: Glob­al Wealth Data­book 2018. Cred­it Suisse.

= = = =

Olen­naista tietysti on, käyt­tävätkö super­rikkaat rahansa suihkukoneisi­in ja ökyveneisi­in vai investoi­vatko tuotan­toon ja työ­paikkoi­hin – kuten Piket­ty pelkää ja Ruotsin val­tio toivoo. Kulu­tuk­sen epä­ta­sainen jakau­tu­mi­nen ei ole sama asia kuin tulo­jen epä­ta­sainen jakau­tu­mi­nen, mut­ta tietysti tulo­jen jakau­tu­mi­nen ennakoi kulu­tuk­sen jakautumista.

Suomalaiset yritykset siirtyvät ulkomaiseen omistukseen

Suomes­ta on myy­ty ulko­maille huo­mat­ta­va määrä lupaavia kasvuyri­tyk­siä mut­ta myös vaki­in­tunei­ta yri­tyk­siä, kuten vaikka­pa työ­paikkaruokailu­un erikois­tunut Ami­ca ja makeis­te­hdas Panda.

Kasvuyri­tys­ten tie johtaa melkein aina ulko­maiseen omis­tuk­seen. Alku­peräisen inno­vaa­tion tehneet pystyvät kas­vat­ta­maan yri­tys­tä jonkin aikaa, mut­ta kun yri­tys­tä pitää laa­jen­taa, siihen tarvi­taan olen­nais­es­ti lisää pääo­maa. Myyn­ti suun­tau­tuu ulko­maille, kos­ka Suomes­sa on vähän sijoitusvarallisuutta.

Jos alku­peräis­ten omis­ta­jien var­al­lisu­us on nous­sut muu­ta­mas­ta läp­päristä kym­meni­in miljooni­in euroi­hin, ja äkkirikas­tuneet halu­a­vat tämän näkyvän myös per­hei­den­sä kulu­tus­ta­sos­sa, vero­tus kan­nus­taa voimakkaasti myymään yri­tyk­sen. Tyhjästä luo­dun yri­tyk­sen myyn­ti­t­u­losta menee veroa noin 20 % mut­ta jos omis­ta­jat mak­sa­vat yri­tyk­ses­tään itselleen palkkaa tai suuria osinko­ja, tästä tulosta joutuu mak­samaan veroa läh­es 60 pros­ent­tia.[3]

Olemme taas tilanteessa, jos­sa samal­la para­metril­la – suurten tulo­jen vero­tuk­sel­la – on kak­si keskenään ris­tiri­itaista päämäärää. Sosi­aalisen koherenssin ylläpitämi­nen edel­lyt­täisi suurten tulo­jen korkeaa vero­tus­ta mut­ta koti­maisen sijoi­tus­var­al­lisu­u­den kar­tut­ta­mi­nen niiden lievää verotusta?

Voitaisi­inko nämä kak­si tavoitet­ta yhdis­tää? Verote­taan suurten tulo­jen mah­dol­lis­ta­maan haaskaavaa kulu­tus­ta, mut­ta ei estetä sijoi­tus­var­al­lisu­u­den kar­tut­tamista. Ratkaisu on pro­gres­si­ivi­nen menovero.

Progressiivinen menovero

Men­overo vas­taa tuloveroa kuitenkin niin, että tuloa, joka säästetään, ei verote­ta ja vas­taavasti säästö­jen syömistä verotetaan.

Näin on suurten omaisu­us­tu­lo­jen osalta tehtykin. Sijoi­tu­so­maisu­u­den voi siirtää hold­ing-yhtiöön. Omaisu­ud­es­ta koitu­vat tulot, esimerkik­si osin­got tai myyn­tivoitot, eivät näy todel­lisen omis­ta­jan verotet­ta­vana tulona ennen kuin hän nos­taa ne itselleen. Vuon­na 2020 sama mah­dol­lisu­us annet­ti­in taval­lisille pien­si­joit­ta­jille sal­li­mal­la osake­si­joi­tustilit, jot­ka toimi­vat saman peri­aat­teen mukaan. Salkku­un hyväksytään sil­loin kuitenkin vain pörssiosakkei­ta, joten kasvuyri­tys­ten rahoit­tamiseen ei tästä ole apua. Mah­dol­lisu­us on tosi­asi­as­sa olla käytössä jo pitkään osakein­dek­si­tilien muo­dos­sa, jot­ka myös sijoit­ta­vat osin­got takaisin osakkeisi­in. Verotet­tavaa tuloa koituu siinä vai­heessa, kun myy sijoituk­sen­sa tai osan siitä.

Nämä jär­jeste­lyt koske­vat vain pääo­mat­u­lo­ja. Oikeutetumpaa men­overo voisi olla työ­tu­lo­jen kohdal­la eri­tyis­es­ti urbaanis­sa elämässä, jos­sa asun­to­var­al­lisu­us jakaa ihmisiä hyvä- ja huono-osaisi­in. Myös palka­nsaa­jat voisi­vat vauras­tua palka­s­taan säästämällä.

Pro­gres­si­ivisen men­overon olois­sa henkilö, joka säästää huo­mat­ta­van osan tulois­taan asun­to­lainan hoita­miseen, ei jou­tu­isi mak­samaan veroa siitä osas­ta tuloaan, joka kuluu lainan lyhen­tämiseen. Vähen­nyskelpoinen olisi siis vain lainan lyhen­nys, ei korko, kos­ka korko on juok­se­va meno eikä säästämistä. Tämä menisi siis juuri päin­vas­toin kuin aikana, jol­loin asun­to­lainan korot sai vähen­tää tuloista mut­ta ei lyhen­nyk­siä. Jos asun­non aikanaan myy, myyn­ti­t­u­lo olisi kokon­aan verotet­tavaa tuloa, ellei sitä sijoi­ta uud­estaan. Har­va panee asun­non hin­nan ker­ral­la sileäk­si, joten myyn­ti­t­u­lo koituu verotet­tavak­si hil­jak­seen sitä mukaa kun pääo­maa syödään.

Tämä jär­jeste­ly helpot­taisi asun­to­var­al­lisu­u­den han­kkimista niille, jot­ka eivät peri asun­toa tai muu­ta var­al­lisu­ut­ta ja lisäisi tasa-arvoa kaupunkien raadol­lisil­la asuntomarkkinoilla.

Pro­gres­si­ivi­nen men­overo pois­taisi suuren osan korkeisi­in mar­gin­aaliv­eroi­hin sisäl­tyvistä haitoista. Suomes­sa siir­ryt­ti­in pääo­mat­u­lo­jen kevyem­pään vero­tuk­seen vuon­na 1993, mil­lä oli huo­mat­tavia posi­ti­ivisia vaiku­tuk­sia Suomen talouteen samall,a kun se lisäsi tulo­ero­ja ja myös ero­ja kulu­tus­mah­dol­lisuuk­sis­sa. Tämä aut­toi var­al­lisu­u­den kehit­tymisessä kuitenkin vain niitä, joil­la oli van­has­taan pääo­mat­u­lo­ja, mut­ta ei helpot­tanut palka­nsaa­jien säästämistä.

Jos suurista pääo­mat­u­loista perit­täisi­in tuloveroa kuten työ­tu­loista, pääo­mat pyrk­i­sivät pak­en­e­maan maas­ta ja vaik­ka ne pysy­i­sivät koti­maas­sa, uuden pääo­man muo­dos­tu­mi­nen hidas­tu­isi. Korkeakaan pro­gres­si­ivi­nen men­overo ei estäisi pääo­man muo­dos­tu­mista, kos­ka säästet­tyä tuloa ei verotet­taisi, mut­ta se tasaisi ero­ja kulu­tus­mah­dol­lisuuk­sis­sa. Se ei karkot­taisi pääo­man omis­ta­jia maas­ta sen enem­pää kuin nykyi­nen vero­tus karkot­taa hyvä­palkkaisia alem­man vero­tuk­sen maihin.

Pro­gres­si­ivisen men­overon mallis­sa olisi vaikea perustel­la, mik­si työ­tu­lo­ja ja pääo­mat­u­lo­ja verote­taan eri taval­la. Ylelli­nen kulu­tus on ylel­listä kulu­tus­ta siitä riip­pumat­ta, mis­tä tulot ovat peräisin. Kos­ka pääo­mat­u­lo­ja ei ole vaku­utet­tu sairau­den ja työt­tömyy­den var­al­ta, niistä ei kuitenkaan ole perustel­tua per­iä sosiaalivakuutusmaksuja.

Pro­gres­si­ivista men­overoa on vaikea toteut­taa yhden maan puit­teis­sa, kos­ka sitä on help­po kiertää. Kun on tul­lut aika alkaa syödä säästöjään, kan­nat­taa muut­taa maa­han, joka verot­taa tulo­ja eikä kulu­tus­ta ja jos­sa siis säästö­jen syömistä ei verote­ta. Jär­jestelmään liit­tyy muitakin siir­tymä­vai­heen ongelmia, jos verot­ta­jal­la ei ole tiedos­sa, mitä omaisu­ut­ta kenel­läkin on. Sil­loin voi väit­tää säästävän­sä osan tulois­taan vain muut­ta­mal­la van­haa omaisu­ut­ta muo­dos­ta toiseen, mak­samal­la esimerkik­si asun­to­lainaa pankki­til­iä tyh­jen­tämäl­lä. Men­overo edel­lyt­tää kat­tavaa tietoa koti­talouk­sien varallisuudesta.

Kun vero­tuk­ses­sa lykätään jonkin tulo­erän verot­tamista verotet­tavak­si myöhem­min, yksi mah­dol­lisu­us olisi kir­ja­ta lykkäys lainaksi. Sil­loin sitä ei pysty­isi yhtä hel­posti pak­en­e­maan muut­ta­mal­la pois maas­ta. Yhdys­val­lois­sa ja esimerkik­si Nor­jas­sa on erään­lainen maastapois­tu­misvero juuri tästä syystä.

 

= = = =

Joku voi pitää pro­gres­si­ivista men­overoa epäoikeu­den­mukaise­na, kos­ka se kar­tut­taa suuria omaisuuk­sia. Se itse asi­as­sa on jopa sen tarkoi­tus. Tämä mah­dol­lisu­us kuitenkin on jo hold­ingy­htiöi­den kaut­ta rikkail­la, mut­ta taval­lisen palka­nsaa­jan on nykyjär­jestelmässä toiv­o­ton­ta lisätä tavar­al­lisu­ut­taan palka­s­ta säästämällä.

Kolikol­la on kuitenkin myös toinen puoli. Kun­ta, jon­ka asukkaista suh­teel­lis­es­ti eniten on täysin tulot­to­mia, on Kau­ni­ainen. Varsi­naista ryysyköy­hälistöä siel­lä ei kuitenkaan näy. Van­hempi­en­sa tai iso­van­hempi­en­sa per­in­töä sileäk­si pane­va ei mak­sa tuloveroa lainkaan. Pro­gres­si­ivista men­overoa hän maksaisi.

= = =

Ja takaisin alku­un. Ruot­sis­sa vero­tus suosii omaisuuk­sien kasautu­mista. Siitä huoli­mat­ta Ruot­si on mallikelpoinen hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta. Me olemme toim­i­neet päin­vas­toin. Niin­pä Dagens Indus­tri jo levit­telee otsikos­saan: Fin­lands indus­tri är vårt!

Poli­ti­ik­ka on valintoja.

[1] Tulk­in­ta uud­is­tuk­sen moti­iveista on omani.

[2] Glob­al Wealth Data­book 2018. Cred­it Suisse.

[3] Osinkoa verote­taan ansio­tu­lona, jos osinko on yli kahdek­san pros­ent­tia yri­tyk­sen net­to­var­al­lisu­ud­es­ta. Net­to­var­al­lisu­us ei ole sama kuin yri­tyk­sen arvo, joka määräy­tyy sen tuot­to-odotusten mukaan.

Vuoden 2020 pyöräretki (10) Vaasa – Ilmajoki

Torstai 16.7.

Per­jan­tai-iltana pitäisi olla kotona. Per­jan­taina pitäisi toisin sanoen olla jos­sain, jos­ta menee juna Helsinki­in. Vai­h­toe­hto­ja oli kolme:

Tähdätä Kokko­laan, jol­loin torstaina voisi majoit­tua vaik­ka Pietarsaareen

Olla yksi yö lisää Vaasas­sa ja polkea sen ympäristössä päivä ilman rep­pua. Voisi han­kkia veron­palau­tus­ta aja­mal­la Nor­pan sil­taa Raippaluotoon.

Tähdätä Seinäjoelle ja joko ajaa sinne torstaina ja kier­rel­lä per­jan­tain ympäristössä tai ajaa jon­nekin Seinäjoen lähelle.

Päädyin jälkim­mäiseen. Bon­gasin Ilma­joen kestikar­tanon. Paik­ka, jon­ka osoite on Kar­tanon­tie 5, ei voi olla kuin hyvä. Olen­han asunut tässä osoit­teessa pitkään, tosin en Ilmajoella.

Suun­nit­telin reitin tietokoneel­la ja käytin tal­len­netun reitin vai­h­toe­htoa, kos­ka algo­rit­mi tun­tui ehdot­ta­van kovin tyl­sää reit­tiä pitkin tietä E 12. En halun­nut ja pakotin sen pienem­mälle tielle pitkin Kyrönjokea

Ensin läpi maail­man ruotsinkielisim­män kun­nan Kor­sholmin kaut­ta. Jos­sain vai­heessa Kor­sholm vai­h­tui uud­estaan Vaasak­si. Niin, tääl­lä on ollut vaikeuk­sia kun­tali­itosten kanssa, kos­ka Kor­sholm ei ole halun­nut osak­si Vaasaa. Samal­la paikan­nimet muut­tui­v­at suomenkielisik­si. Myös maas­to muut­tui mäkises­tä tasamaak­si. Sat­tuma vai his­to­ri­alli­nen seli­tys? [KORJAUS: Maaiman ruotsinkielisin kun­ta on tai oli Kornäs, ei Kor­sholm eli Mustasaari.]

Alku­vaikeuk­sien jäl­keen päädyin Kyrön­jokea seu­raavalle tielle. Se oli oikein muka­va. Vähän ennen Ter­va­jokea nav­i­gaat­tori vaati min­ua kään­tymään pienelle hiekkatielle. Näyt­ti kum­malliselta. Reit­ti näyt­ti sekä kään­tyvän vasem­mal­la että jatku­van suo­raan, kunnes tajusin. Kun olin pakot­tanut reitin men­emään tätä kaut­ta, kur­sori oli osunut 500 metriä tien sivu­un ja niin­pä siel­lä piti muka piipah­taa. En kiertänyt. Ensi ker­ral­la osaan tämänkin.

Kyrön­jo­ki

Ter­va­joel­la nav­i­gaat­tori esit­ti siir­tymistä joen eteläpuolelle tielle 18. En halun­nut ja päätin kat­soa, mitä tapah­tuu, jos pidän pääni. Laite piipit­ti ja vaati U‑käännöstä. Kyl­lästyin ja lopetin nav­igoin­nin. Päätin hylätä ennal­ta tal­lete­tun reitin ja antaa lait­teen itse löy­tyy reitin per­ille. Odotin kuitenkin pari kilo­metriä, jot­tei se kek­si taas ehdot­taa U‑käännöstä.

Maise­mat oli­vat todel­la kat­somisen arvoisia. Tiesin, etteivät ne tal­len­nu kam­er­alle, ellei kam­era ole todel­la hyvä. Parem­pi kam­erani olisi painanut 2,5 kiloa, joten mukanani oli vaa­ti­ma­ton taskukam­era. Ei vesakoitunei­ta pel­to­ja, ei rän­sistyneitä talo­ja, pihat siis­tis­sä kun­nos­sa. Ei auton­ro­mu­ja pihoilla.

Ohitin myös viitan Napue-tislaamoon.

Mat­ka sujui hyvin. Jatkoin Kyrön­joen vart­ta aina Ylis­ta­roon, jos­ta reit­ti kään­tyi etelään kohti Ilmajokea.

Jäl­jel­lä oli parinkymme­nen kilo­metrin rykäisy yli veden­jaka­jan. Mut­ta voi itku! Huonokun­toinen soratie. Tämän takia se algo­rit­mi ei halun­nut käyt­tää tätä pohjoisem­paa reit­tiä. Tätä piti ajaa todel­la hitaasti, nimis­miehen kiharoiden kohdal­la kävelyvauhtia.

Koulus­sa piti opetel­la ulkoa Poh­jan­maan joet. Siinä luet­telos­sa ei ollut Ilma­jokea. Minkä joen var­rel­la siis Ilma­jo­ki on? Olin kovin häm­mästynyt, kun viit­ta puhui Kyrön­joes­ta. Mon­tako niitä on? Vilka­isu kar­taan pal­jasti, että sama joki oli kyseessä.

Kuva Ilma­joelta

Tulin per­ille vähän ennen kuut­ta. Tuo kymme­nen kilo­metrin hiekkatiepätkä ei vienyt lop­ul­ta kuin vart­ti­tun­nin. Majoi­tu­in ja etsin ruoka­paikan. Ilma­joel­la ei ollut oikein mis­tä vali­ta. Mut­ta vat­sa tuli täy­teen. Kukaan muu ei syönyt vaan kaik­ki muut joi­vat olutta.

Majapaikas­sa oli hyvä siisti huone, mut­ta ennen kaikkea ruhti­naal­liset yhteis­ti­lat. Tämäkin paik­ka on kärsinyt koronas­ta, kos­ka Ilma­joen musi­ikki­juh­lat jäivät väliin.

 

 

Vuoden 2020 pyöräretki (8) Merikarvia — Kristiinankaupunki

Tiis­tai 14.7.

Varasin huoneen Kris­ti­inankaupungista. Respa avau­tui vas­ta klo 16, joten lykkäsin lähtöä. (kir­joitin blo­gia) Lykkäsin vähän liikaakin, kos­ka matkaan pääsin vas­ta klo 13.

Maas­to oli edelleen tasaista. Tie kul­ki suurelta osin met­sässä – tai ei sitä oikein voi met­säk­si kut­sua. Eri-ikäistä puu­pel­toa lähin­nä. Hyvä oppitun­ti met­sänkas­vatuk­sen vai­hei­ta taimikos­ta pääte­hakkuisi­in. Ajami­nen pienessä myötä­tu­u­lessa oli sinän­sä helppoa.

Joskus hyvin kauan sit­ten tulin fil­lar­il­la (Noin vuon­na 1980, teltan ja maku­u­pussin kas­sa) tälle samalle rantaa pitkin kulke­valle tielle idästä, siis sisä­maas­ta. T‑risteyksestä lähti tie pohjoiseen kohtaa Vaasaa ja etelään kohti Poria. Mielin pohjoiseen, mut­ta kysyin var­muu­den vuok­si vas­taan tulleelta tei­ni-ikäiseltä pojal­ta, onko tie pohjoiseen päällystet­ty. Hän vas­tasi, ettei tiedä, kos­ka he eivät koskaan mene sinne. Näin­hän se on, että jos kotikylästä läh­tee kolme tietä eri suun­ti­in, siinä on liikaa vaihtoehtoja.

Kieli­ra­ja oli edelleen jyrkkä. Poikkesin kahvil­la Kiilin kahvi­las­sa, jota majat­alon emän­tä oli suositel­lut. Kun sitä ei tul­lut vas­taan, pysähdyin kat­so­maan sitä kän­nykästä. Hyvä. Juuri siinä kohdas­sa oli tien­vi­it­ta Kilens Hem­bygds­gård. Niin, siis kieli­ra­jan toisel­la puolella.

Kilens hem­bygds­gårg.

Oli tal­let­tanut reitin nav­i­gaat­tori­i­ni, mut­ta se sai täy­den hep­ulin, kun ajoin kilo­metrin syr­jään reitiltä. Lop­ul­ta se pysäyt­ti koko jutun. Sik­si kar­tan vii­va on tänään sini­nen. Se otet­tu suun­nitel­mas­ta, ei itse matkas­ta. Ilmeis­es­ti tämä valmi­ik­si tal­letet­tu reit­ti tavoiteaikoi­neen liit­tyy enem­män urheilu­un kuin matkailu­un. Matkailu­un sovel­tunee vai­h­toe­hto antaa nav­i­gaat­to­rille osoite ja kehot­taa löytämään sinne reit­ti. Kuten kaik­ki nav­i­gaat­torit, se las­kee reitin uud­estaan ‚jos sen neu­voa ei totel­la. Ensi ker­ral­la näin. Tämä tähän asti käyt­tämäni tapa on siitä muka­va, että siinä reitin voi suun­nitel­la rauhas­sa tietokoneel­la. Tätä täy­tyy vielä harjoitella.

Olen käyt­tänyt vuo­den elämästäni ruotsin kie­len opiskelu­un. (Oppik­oulus­sa kahdek­san vuot­ta, ja 1/8 osa tun­neista.) Nyt lop­ul­ta sille voi tul­la käyt­töä.  Tämä seu­tu on ruotsinkielisem­pää kuin Ruot­si. Keräsin kahvikupin, pul­lan ja jäätelön tar­jot­timelle ja menin kas­salle. ”Yhdek­sän viisikym­men­tä. Tarvit­setko kuit­tia?” Se siitä ruotsin opiskelusta.

Tämä nav­i­gaat­tori­ni algo­rit­min tar­joa­ma reit­ti oli tyl­sä. En kuitenkaan löytänyt parem­paakaan. Nopea sitä oli ajaa, kos­ka ei mäkiä.

Kris­ti­inankaupun­ki on todel­la hieno. Joku asiantun­ti­ja pystyy var­maan ker­tomaan, mik­si Van­ha Rau­ma on maail­man­per­in­töko­hde ja tämä ei ole. Minus­ta tämä on yhtä hieno ja isom­pana alueena jopa hienom­pi. Täl­laisia kaupun­git oli­vat aikanaan kaikki.

Kris­ti­inankaupunkia

Kassaan kuuluminen ja oikeus työttömyysvakuutukseen.

Olen niin van­ha, että muis­tan vielä, kun SAK:n puheen­jo­hta­ja Niilo Hämäläi­nen raivosi tele­vi­sios­sa työe­htosopimusten yleis­si­tovu­ut­ta vas­taan. Se ei ollut kuu­lunut hal­li­tuk­sen esi­tyk­seen, vaan eduskun­ta lisäsi sen käsiteltävänä ole­vaan laki­in. Niilo Hämäläi­nen piti tätä por­varien juo­ne­na ammat­tiy­hdis­tys­li­iket­tä vas­taan. Kuka enää halu­aa mak­saa jäsen­mak­su­ja, kun liit­toon kuu­luma­ton saa samat edut lain voimalla.

Käsi­tys por­varien juon­es­ta oli ehkä yli­t­ulk­in­taa, kos­ka esi­tys taisi tul­la SKDL:ltä.

Yhtä kaik­ki, ongel­mana oli, miten motivoi­da enää ketään mak­samaan jäsenmaksuja?

Sit­ten kek­sit­ti­in työt­tömyys­vaku­u­tus. Se sidot­ti­in ammat­tili­it­to­jen jäsenyy­teen. Veron­mak­sa­jat mak­soi­vat, mut­ta etu tuli vain liit­toon kuu­luville. Tai työ­markki­na­jar­gon­ian mukaan veron­mak­sa­jat eivät mak­sa­neet vaan ”par­tit” mak­soi­vat, niin kuin sil­lä olisi jokin ero. Kaik­ki verot per­itään tuotannosta.

Jos­sakin vai­heessa havait­ti­in, että ei ole ihan ongel­ma­ton­ta, että saadak­seen val­tion kus­tan­ta­man edun pitää kuu­lua johonkin jär­jestöön, jol­la taas on oikeus vali­ta jäse­nen­sä niin kuin kaikil­la jär­jestöil­lä on. Niin­pä annet­ti­in teo­reet­ti­nen mah­dol­lisu­us kuu­lua kas­saan kuu­lumat­ta liit­toon, mut­ta sen ei ollut tarkoi­tus merk­itä mitään.

(Eräs tut­tuni halusi suut­tuneena omaa alaansa sor­ta­neesta tupo­ratkais­us­ta ero­ta liitos­ta, vaan ei kas­sas­ta. Hänet kuitenkin erotet­ti­in myös kas­sas­ta. Kun hän halusi takaisin kas­saan, hänelle ker­rot­ti­in, että se käy puhe­lin­soitol­la. Numero kuitenkin on salainen ja se ker­ro­taan vain liiton jäsenille.)

Nyt tämä ei ole enää teo­ri­aa. Suurin työt­tömyyskas­sa on jo nyt niin san­ot­tu Loimaan kas­sa, tylsem­mältä nimeltään yleinen työt­tömyyskas­sa YTK.

Työt­tömyys­vaku­u­tus rahoite­taan 95-pros­ent­tis­es­ti kaik­il­ta, niin kas­saan kuu­luvil­ta kuin kuu­lumat­tomil­ta, perit­täväl­lä palkkaan sido­tul­la mak­sul­la. Muodolli­nen kas­san jäsen­mak­su kat­taa noin viisi pros­ent­tia kuluista. Todel­lisu­udessa se ei rahoi­ta lainkaan, kos­ka tuo viisi pros­ent­tia haaskau­tuu siihen hallinnol­liseen tehot­to­muu­teen, jon­ka toimin­nan pirstou­tu­mi­nen pieni­in ay-jäärien ATK-osaamisel­laan hallinnoimi­in kas­soi­hin aiheut­taa.  Kela hoitaisi sen kyl­lä viisi pros­ent­tia halvemmalla.

Kovin suur­ta eroa ei ole sil­lä, kut­su­taanko sitä rahaa, joka läh­tee työan­ta­jan tililtä, mut­ta ei päädy työn­tek­i­jän tilille vaan menee sotu-mak­sui­hin, työn­tek­i­jän vai työ­nan­ta­jan rahak­si. Sym­bol­is­es­ti täl­lä kuitenkin on merk­i­tys­tä. Ekonometri­sis­sa malleis­sa tätä ei pysty erottamaan.

Jos mak­su menisi vain kas­saan kuu­luvil­ta aina voisi ehdot­taa työ­nan­ta­jalle kaup­paa, että eroaa kas­sas­ta ja saisi palkanko­ro­tuk­sen, joka vas­taa työ­nan­ta­jan säästöä kas­samak­sus­ta. Kyl­lä se työ­nan­ta­jan mak­sama mak­sukin on pois työn­tek­i­jän palkasta.

Työt­tömyys­vaku­u­tuk­sen mak­samis­es­ta ei voi tehdä vapaae­htoista syys­tä, jon­ka selitän tämän postauk­sen lopussa.

Joitakin aiko­ja sit­ten kun nousi häly siitä, että kaik­ki rahoit­ta­vat työt­tömyys­vaku­u­tus­ta, mut­ta vain kas­saan kuu­lu­vat hyö­tyvät siitä, jär­jestelmään tehti­in kos­meet­ti­nen muu­tos. Kas­saan kuu­lumat­tomien mak­sut eivät enää rahoitakaan ansiosi­don­naista (hei­dän työ­nan­ta­jansa rahoit­ta­vat yhä), mut­ta työn­tek­i­jän nimi­in las­ket­ta­va mak­su menee val­tion poh­jat­tomaan kas­saan. Tai muodol­lis­es­ti sil­lä rahoite­taan työt­tömyys­tur­van poh­jal­la ole­vaa perusturvaosuutta.

Täl­lä yritetään väit­tää, että kas­saan kuu­lumat­tomien mak­sut menevät hei­dän työt­tömyys­vaku­u­tuk­sen­sa mak­su­un, mut­ta tämä on silkkaa silmänlumetta.

Myös kas­saan kuu­lu­vat saa­vat saman perus­tur­vao­su­u­den eivätkä mak­sa siitä mitään.

Lop­putu­los on se, että kas­saan kuu­lumat­tomat mak­sa­vat yhtä paljon, mut­ta saa­vat paljon vähemmän.

Perussyy tähän eroon on se, että ay-liike halu­aa pakot­taa työn­tek­i­jät jäsenikseen sil­lä, että ilman jäsenyyt­tä ei saa työt­tömyys­vaku­u­tus­ta. Tämä alkaa olla katoavaa kansan­perin­net­tä, kos­ka moni tietää, että voi liit­tyä Loimaan kas­saan tai vaik­ka Paper­ili­iton kas­saan liit­tymät­tä Paper­ili­iton osas­toon. Moni kuitenkin puhuu yhä liiton päivära­has­ta, vaik­ka liitoil­la ei ole sen rahoituk­sen kanssa mitään tekemistä.

Aidosti vapaae­htoinen työttömyysvakuutus?

Kir­joitin twit­teris­sä piru­ut­tani, että jos on liian mon­imutkaista antaa työt­tömyys­vaku­u­tus kaikille, joista mak­se­taan vaku­u­tus­mak­su, pois­te­taan mak­sut niiden palka­s­ta, jot­ka eivät kuu­lu kas­saan. Tähän ei tul­lut yhtään asial­lista vastausta.

Työt­tömyys­vaku­u­tus on saman­lainen kuin sairaus­vaku­u­tus. Kumpikaan ei voi olla vapaae­htoinen, kos­ka ihmis­ten ris­ki joutua työt­tömäk­si on eri­lainen ja jokainen tietää paljon omas­ta riskistään. Jos mak­su on sama kaikille, pienen riskin palka­nsaa­jat jät­täy­tyvät pois. Sen seu­rauk­se­na mak­su­ja on nos­tet­ta­va, yhä use­am­man kan­nat­taa jät­täy­tyä pois ja niin edelleen. Sama kos­kee sairautta.

Ongel­maa ei siis voi ratkaista niin, että kas­san jäsenyys on vapaae­htoista ja vain jäsenet mak­sa­vat vakuutusmaksun.

Kas­saan kuu­lu­mi­nen pakolliseksi

Niin­pä se on ratkaista­va niin, että vaku­u­tus ulote­taan kaikki­in niin kuin sairaus­vaku­u­tuskin on ulotet­tu. Joko siir­retään koko työt­tömyys­vaku­u­tus Kelan hoidet­tavak­si tai tehdään kas­san jäsenyy­destä pakol­lista. Sairaus­vaku­u­tus nou­dat­taa edel­listä ratkaisua ja eläke­vaku­u­tus jälkimmäistä.

Työt­tömyys­vaku­u­tuk­sen pitää koskea kaikkia niin kuin sairaus­vaku­u­tuk­senkin. Vain Trump on eri mieltä jälkimmäisestä.

On joka tapauk­ses­sa väärin, että samat vaku­u­tus­mak­sut menevät kaik­il­ta, mut­ta vain osa on vakuutettuja.

= = = =

Muuten, mik­si työ­nan­ta­ja­jär­jestötkin kan­nat­ta­vat tätä nyky­istä jär­jestelmää, jon­ka tarkoituk­se­na on tehdä taloudel­lis­es­ti kan­nat­tavak­si liit­tyä liit­toon (kas­saan) jokaiselle.

Sil­loin kun vielä tehti­in tulopoli­it­tisia kokon­ais­ratkaisu­ja, oli koko yhteiskun­nan etu, että sitä sopi­mas­sa ole­vat edus­ti­vat mah­dol­lisim­man suur­ta osaa niistä, joi­ta sopimus koski.

Nyt niitä ei enää tehdä.

Jos työt­tömyys­vaku­u­tus ei ole syy liit­tyä liit­toon, jäl­jelle jäävät lakkoavustukset.

 

Pyöräretki 2020 (5) Uusikaupunki — Rauma

Lauan­tai 11.7.

Tämän päivän piti ennakkoon olla hirveää myräkkää, kovaa vas­tatu­ul­ta ja rankkasadet­ta. Olin jo tiedustel­lut hotel­lis­tani, onko huoneeni vapaa yhdek­si ylimääräisek­si yök­si.  Nyt ennuste näyt­ti kuitenkin parem­mal­ta. Kas­tu­maan tulisin, mut­ta se on vain vettä.

Parem­mal­la sääl­lä olisin polkenut Pori­in, mut­ta synkkä sääen­nuste sai min­ut varaa­maan hotellin Raumalta.

Taas piti sataa, mut­ta kuin ihmeen kau­pal­la selvisin täysin kuiv­ana. Jos olisi ajanut 8‑tietä, olisin kas­tunut. Ran­nan tun­tu­mas­sa sataa yleen­säkin vähem­män. Entä se myrskyi­nen vas­tatu­uli? Tuuli oli havait­tavis­sa määrin vas­tainen, mut­ta heikko, ei lähel­läkään myrskyä.

Sää oli pyöräi­lyyn tosi hyvä.

Nav­i­gaat­torin viihdeom­i­naisuuk­si­in kuu­luu vir­tu­aali­part­neri, joka ajaa ylä- ja alamäet samaa kiin­teää nopeut­ta. Reit­tiä suun­niteltaes­sa asete­taan myös tämä tavoitenopeus. Kil­pa­pyöräil­i­jälle tämä voi olla tosi haaste, min­ulle vain ajanku­lua. Kos­ka pyöräi­lyni oli tur­is­mia eikä urheilua ja kos­ka min­ul­la on repus­sa ja ohjaus­tanko­laukus­sa kymme­nen kiloa tavaraa, ohjel­moin vir­tu­aali­part­ner­in aja­maan hitaasti. Ennustet­tu kova vas­tatu­uli vaikut­ti tähän myös.

Nav­igoin­tio­hjel­ma suosit­ti tietä rantaa pitkin Pyhäran­nan kaut­ta. Se oli oikein muka­va, pait­si, että Pyhäran­nan jäl­keen tien päällyste muut­tui kelvot­tomak­si. Sen lisäk­si sitä kor­jailti­in, ei koko tieo­su­udelta vaan sadan metrin pätkä sieltä, toinen täältä. Juuri nyt olti­in siinä vai­heessa, että van­ha asfalt­ti oli kuorit­tu pois. Tätä oli todel­la ikävä ajaa.

Oli pakko ajaa hitaasti ja jar­rut­taa alamäis­sä, sil­lä voi käy­dä tosi huonos­ti, jos etupyörä osuu alamäen juurel­la kovas­sa vauhdis­sa asfaltissa ole­vaan reikään.

Ennen Pyhäran­taa olin vetänyt kelpo kaulan vir­tu­aali­part­ner­i­in, mut­ta se pol­ki min­ut oitis kiinni.

En yleen­sä pidä pyöräteistä. Niitä on ajet­ta­va hitaasti, kos­ka ne on suun­nitel­tu Jopol­la polkeville. Koko ajan on mutkia ja rot­valin reuno­ja. En tiedä, mikä pyörätei­den alfal­toin­nis­sa tehdään väärin, mut­ta asfalt­ti on usein katkeil­lut noin seit­semän metrin välein. Saumako­hdas­sa on aina ikävä tömps, siis noin sekun­nin välein. Sel­l­aista ei tee mieli ajaa lujaa. Paina­va ohjaus­tanko­laukku tekee asi­as­ta entistä hankalamman.

Nyt kuitenkin ilah­duin kun pyörätie alkoi ja pääsin pois huonol­ta asfaltil­ta.  Tämän päällyste oli lisäk­si ihan kun­nos­sa. Ne voi siis tehdä myös oikein, tai sit­ten tämäkin päällyste on pilal­la ensi tal­ven jälkeen.

Ennen Rau­maa reit­ti ei kään­tynytkään 8‑tielle vaan Una­jan tielle. Kylt­ti main­os­ti Una­jan kult­tuuri­maise­maa. Nät­ti se olisin. Talot hyvässä maalis­sa, pihat hoidet­tuina eikä pel­to­ja ollut päästet­ty met­sit­tymään. Joku vil­jeli­jä oli tehnyt pel­lostaan niityn ja pan­nut sen kas­va­maan luon­nonkukkia. Oikein hyvän näköistä!

Saavuin selvässä etu­a­jas­sa Rau­malle. Vähän har­mit­telin, että olin varan­nut hotellin niin, ettei varaus­ta voin­ut perua, kos­ka hyvinkin olisin voin­ut jatkaa Pori­in. Tosin kukaan ei taan­nut, että usko­mat­toman hyvä tuuri­ni sadeku­uro­jen kanssa olisi jatkunut.

Unescon kohteek­si nos­te­tus­sa Van­has­sa Rau­mas­sa ei tietääk­seni ole mitään muu­ta erikoista kuin ettei sitä ole puret­tu. Täl­laisia kaik­ki kaupun­git oli­vat 150 vuot­ta sitten.

Bon­gasin Van­has­ta Rau­mas­ta rav­in­tolan, mut­ta se oli täysi. Bon­gasin seu­raa­van ja sekin oli täysi. Lop­ul­ta päädyin syvästi pet­tyneenä ker­rostaloalueelle taval­liseen mättöruokalaan.

 

Pyöräretki 2020 (2) Mustio — Salo

 

Keskivi­ikko 8.7.

Oli tarkoi­tus polkea tänään Turku­un, mut­ta sääen­nuste sanoi, että oikeas­t­aan kan­nat­taisi jäädä Mus­tioon. Päätin kuitenkin ajaa edes Saloon – onhan min­ul­la sadea­su. Varasin siis hotellin Salosta.

Puo­liväli­in saak­ka väl­tyin sadeku­uroil­ta, vaik­ka koko ajan tun­tui siltä, että koh­ta sataa. Käytän vas­taan tule­via auto­ja sade­tutkana. Jos niil­lä on tuulilasin pyyhk­i­jät pääl­lä, edessä on sadet­ta. Kun ensim­määisel­lä autol­la oli tuulilasin pyyhk­i­jät pääl­lä, pysähdyin ja huputin reppuni.

Sit­ten satoi oikein kun­nol­la. Jouduin totea­maan, että sade­takki­ni, joka on tar­jon­nut eri­no­maisen suo­jan kylmältä viimal­ta ja tihkusateelta, ei pitänyt vet­tä, jos vet­tä tulee paljon. Ja sitä tuli.

Ei se kas­tu­mi­nen, mut­ta se kylmyys. Jos olisi ollut 14 asteen sijas­ta 20 astet­ta, tämä ei olisi ollut mitään.

Nav­i­gaat­tori­ni, jos­ta ker­ron myöhem­min enem­män, var­maankin kestää sadet­ta, mut­ta sen kos­ke­tus­näyt­töön putoil­e­vat pis­arat tuot­ti­vat sat­un­naisia kos­ke­tuk­sia. Näyt­tö sekosi ajoit­tain, mut­ta sat­un­naishäir­in­tä löysi monia uusia omi­naisuuk­sia, joi­ta en ollut man­u­aal­ista saanut selville.

Sade vai­h­tui tihkuk­si ja läm­pöti­la alkoi paran­tua. Tulin Saloon, hotel­loiduin, kävin osta­mas­sa kengät.

Reit­ti oli sen ver­ran yksinker­tainen, että olisin selvin­nyt siitä ilman nav­i­gaat­to­ria. Tosin sisää­na­jon kaupunki­in se luot­sasi fik­sum­min kuin minä olisin tehnyt.

Huo­masin pakkauk­sisani kak­si uut­ta puutet­ta. Ketjuöljyä tarvit­ti­in tämän sateen jäljiltä. Se ei ollut varsi­nainen uno­hdus – siis täl­lä ker­taa vaan aiem­min. Ketjuöljy oli jäänyt asun­toomme, kun pak­en­imme putkire­mont­tia. Sen sijaan varsi­nainen uno­hdus oli vent­ti­il­i­adapteri: pieni met­al­likap­pale, joka ruu­vataan pres­ta-vent­ti­ili­in, niin että renkaan voi täyt­tää huoltoase­mal­la. Huoltoasemil­ta saa yleen­sä vain viisi ilmake­hää, mut­ta se on enem­män kuin käsipumpul­la ja varovasti ajaen sen turvin pääsee jon­nekin, jos­sa on oikea pumppu.

Sääen­nuste lupasi sadet­ta ainakin seu­raa­vat viisi päivää. Koti­joukot huo­maut­ti­vat, että Salon vahvuuk­si­in kuu­luu juna-ase­ma, jos­ta pääsee Helsinki­in alle kahdessa tun­nis­sa. Sanoin hark­it­se­vani asi­aa ja päät­tävänä aamulla.

En raask­in­ut kat­soa, mil­lainen sää olisi Sak­sas­sa. Tätä menoa retkeni kilo­metrimäärät jäävät paljon pienem­mik­si kuin kaavailin.