Ryhdyn Verde-lehden päätoimittajaksi

Kun vihreä liit­to päät­ti lakkaut­taa Vihreä Lan­ka ‑lehden, protestoin suuresti Lan­gan sivuil­la julka­istus­sa blogikir­joituk­ses­sani. Tämän innoit­ta­mana Viite ry:n (Tieteen ja teknolo­gian vihreät) puheen­jo­hta­ja Johan­na Kohvak­ka ryhtyi tun­netul­la määräti­etoisu­udel­laan puuhaan, ja nyt meil­lä on valmis suun­nitel­ma Vihreästä verkkomediasta.

Meitä on ollut pieni joukko han­ket­ta valmis­tele­mas­sa. Olemme kerän­neet laa­jan avus­ta­ja­joukon, joista ainakin tois­taisek­si aika suuri osa on Viite ry:n akti­ive­ja. Muitakin on ja lisää tulee.

Min­un tärkein perus­teeni vihre­itä lähel­lä ole­valle medi­alle on se, että tiedän vihrei­den useisi­in tuhan­si­in yltävän jäsen­joukon ole­van erit­täin pystyvää väkeä, joil­la on run­saasti asiantun­te­mus­ta eri aloil­ta. Tätä henkistä pääo­maa puolue­or­gan­isaa­tio ei pysty käyt­tämään mitenkään täysimääräis­es­ti hyväk­seen. Mis­sään organ­isaa­tios­sa ei voi toimia täysi­pain­oses­ti kuin muu­ta­ma sata ihmistä. Halu­an kaivaa esille tätä piilos­sa ole­vaa asiantuntemusta.

Meitä yhdis­tää unel­ma syväl­lis­es­tä medi­as­ta. Emme pidä klikki­jour­nal­is­mista emmekä mielikuvapolitikoinnista.

Lehti on lähel­lä vihre­itä, mut­ta viral­lis­es­ti riip­puma­ton. Vihreys näkyy aihei­den valin­nas­sa. Pain­o­tamme ilmas­tokysymyk­siä ja luon­non mon­imuo­toisu­u­den säilyttämistä.

Me emme saa taloudel­lista tukea mis­tään. Sik­si aloita­mme lehden tekemisen täysin palkat­tom­i­na. Niin ei kuitenkaan ole mah­dol­lista jatkaa pitkään. Lehden ole­mas­sao­lo on täysin riip­pu­vaista luk­i­joiden hyvästä tah­dos­ta. Artikke­lit eivät ole mak­sumuurin takana. Silti toivoisimme luk­i­joiden tilaa­van lehden. Tilaa­ja saa uutiskir­jeen sähkö­posti­in­sa – muut joutu­vat käymään lehden sivuil­la kat­so­mas­sa, mitä siel­lä kul­loinkin on. Tarkoituk­semme on, että kom­ment­ti­pal­stat ovat avoimia pääsään­töis­es­ti vain tilaa­jille. Main­ok­sia toki myös myymme.

Keräämme rahoi­tus­ta lehden perus­tamiseen Mese­naatin kaut­ta. Tässä link­ki rahoit­ta­jille. Sitä kaut­ta voi myös mak­saa uutiskir­jeenä vuosi­ti­lauk­ses­ta sen 30 €.

Lehden visuaalis­es­ta ilmeestä saa käsi­tyk­sen tästä Milo Toivosen tekemästä videosta, jol­la main­os­te­taan Mesenaattikampanjaa.

Lehdel­lä on piiris­sään jo kohta­lainen joukko väkeä. Tiiveim­min sitä on ollut kehit­tämässä joukko, johon kuu­lu­vat aakkosjärjestyksessä:

Johan­na Kohvak­ka, Viite ry:n pj. Helsinki

Esa Kon­ti­nen, ped­a­go­gi ja tiede­vi­esti­jä, Helsinki

Min­na Leka, FM, biolo­gi, muun muas­sa Reilun kau­pan aktivisti, Turku

Tapio Onnela, Turku­lainen yliopis­to-opet­ta­ja (his­to­ria, kult­tuuri ja taide), Vuo­den tiedetoimit­ta­ja ‑palk­in­to 2004

Ter­hi Raikas, Vaasaan muut­ta­va tripla­mais­teri, ympäristöjuristi

Heik­ki Savola, lupau­tunut toim­i­tus­si­h­teerik­si, ura lehdis­tössä, Vihreä puolueak­ti­ivi Karkkilasta

Osmo Soin­in­vaara, pää­toimit­ta­ja, mon­es­sa mukana, enti­nen kansane­dus­ta­ja, Helsinki

Milo Toivo­nen, vas­tu­us­sa visuaalis­es­ta ilmeestä, köy­hyys­tutk­i­ja, koke­mus­ta myös Vihreän lan­gan tekemis­es­tä, audio­vi­suaalisen viestin­nän ammattilainen

Blo­gin pitämistä en lope­ta, mut­ta kos­ka min­ul­lakin on vain rajal­lis­es­ti aikaa ja ener­giaa, päähuomioni kohdis­tuu nyt Verde-lehteen. Kolum­ni­pal­stani Demokraat­ti-lehdessä ja Nykypäivässä jäävät pois ainakin toistaiseksi.

 

 

 

 

 

Vihreä Lanka in memorium

Pidän Vihreän liiton päätöstä lakkaut­taa Vihreä lan­ka hyvin valitet­ta­vana. Myön­nän, että min­ul­la on lehteen hyvin henkilöko­htainen suhde. Aloite­taan tästä henkilöko­htais­es­ta suh­teesta. Lopus­sa peruste­len, mik­si pidän päätöstä epäviisaana.

Kun vihreät sai­vat ensim­mäiset kansane­dus­ta­jansa, Villen ja Kallen, Pekka Haav­is­to perusti Vihreän lan­gan sen tiedo­tusle­hdek­si. Hän teki muis­taak­seni kolme numeroa ja jät­ti sen sit­ten minulle.

Minä tein Vihreää lankaa pari vuot­ta. Aluk­si täysin itse alus­ta alka­en. Sit­ten sen tait­toon tuli Juha Korho­nen ja toim­i­tustyöhön sekä käytän­nön hom­mi­in Mar­ja Ponsila.

Lehden tekem­i­nen alus­ta lop­pu­un tarkoit­ti, että

  • Kir­joitin suurim­man osan tek­stistä itse
  • Ladoin sen val­o­latomakoneel­la ja kehitin ladelman
  • Taitoin sak­si­taitol­la
  • Ras­teroin valokuvat
  • Han­kin jokaista numeroa varten 30 uut­ta tilaa­jaa, jot­ta sain painamisen ja pos­ti­tuk­sen mak­se­tuk­si. Tätä varten piti kiertää eri­lai­sis­sa vaihtoehtotapahtumissa.
  • Pidin yllä tilaajarekisteriä
  • Tein pos­ti­tu­so­hjel­man, joka tulosti tilaa­jarek­ister­istä osoite­tar­rat. Tämä ohjel­ma vuosi muidenkin vai­h­toe­htole­htien käyt­töön. Tör­mäsin sen tuot­tami­in osoite­tar­roi­hin vielä 15 vuot­ta myöhemmin.

Se, että kir­joitin melkein kaik­ki jutut itse, osoit­taa, että olin huono pää­toimit­ta­ja. Olisi tietysti pitänyt panos­taa avus­ta­jakun­taan. Oli meil­lä tietysti yleisönosas­tokin, mut­ta jouduin hylkäämään huo­mat­ta­van osan tar­jo­tu­ista jutuista.

Sen lehden ensim­mäiset numerot eivät olleet mitään taide­teok­sia, kos­ka en ollut hyvä tait­ta­maan. Juha Korho­sen tul­tua avuk­si taso parani olennaisesti.

Lehti ilmestyi joka kol­mas viikko. Se valmis­tui sun­nun­tai-iltana ja piti viedä posti­in klo 21.19 lähteväl­lä bus­si 17:llä. Yleen­sä kir­joitin viimeisek­si pääkir­joituk­sen tun­tia ennen dead-lin­ea, suo­raan latomakoneella.

Kaik­ki tämä toi­mi tilaa­jat­u­loil­la. Mitään tukea emme saa­neet val­ti­ol­ta emmekä muual­takaan. Vihreää puoluet­ta ei sil­loin edes ollut.

Jos­sain vai­heessa hoidin Kale­vi Sor­san avul­la pois päiviltä uhan, että kir­jan­työn­tek­i­jäin liit­to olisi pan­nut lehden boikot­ti­in, joka uhkasi sik­si, ettei kukaan lehden tek­i­jöistä kuu­lunut liit­toon eikä saanut työe­htosopimuk­sen mukaus­ta palkkaa — ei siis palkkaa lainkaan.

Mar­ja-Liisa Pon­si­lan tulo avuk­si helpot­ti min­un työ­taakkaani olennaisesti.

Kun aloitin pää­toimit­ta­jana 1983, lehdel­lä oli 300 tilaa­jaa ja kun lopetin vuon­na 1985, niitä oli 1800.

Kun lehti tuli puoluetuen piiri­in vuona 1988, sen toim­i­tus­vas­tuu siir­tyi palka­tu­ille työn­tek­i­jöille, mut­ta lehden tilaa­jamäärä ei olen­nais­es­ti kas­vanut. Kun se alkoi tul­la myöhem­min jäsene­tu­na puolueen jäse­nille, levik­ki tietysti kasvoi.

Pon­si­las­ta tuli pää­toimit­ta­ja min­un jäl­keeni vuon­na 1986. Lehdel­lä on tois­taisek­si ollut 11 pää­toimit­ta­jaa, toinen tois­taan parempia.

  • Pekka Haav­is­to 1983
  • Osmo Soininvaara1983–1985
  • Mar­ja-Liisa Ponsila1986
  • Pauli Välimä­ki 1986–1989
  • Jaakko Kan­gas­nie­mi 1989–1990
  • Timo Harak­ka 1990–1994
  • Päivi Sihvola 1994–1999
  • Jyr­ki Räikkä 1999–2006
  • Eli­na Grund­ström 2006–2010
  • Juha Honko­nen 2011–2015
  • Riik­ka Suomi­nen 2015–2019

Pää­toimit­ta­jista mainit­takoon Jaakko Kan­gas­nie­mi (nyky­isin Finn­fundin toim­i­tusjo­hta­ja), Timo Harak­ka (nyky­isin työmin­is­teri) ja Eli­na  Grund­ström, jos­ta tuli sit­tem­min julkisen sanan neu­vos­ton puheen­jo­hta­ja. Haav­is­to on ulko­min­is­teri ja minäkin olin jos­sain vai­heessa perus­palve­lu­min­is­teri. Yhtään päämin­is­ter­iä ei pää­toimit­ta­jista ole vielä tul­lut, mut­ta seu­raavak­si ehkä presidentti.

Vihreä liit­to on nyt päät­tänyt lakkaut­taa lehden – tai siis lopet­taa puoluele­htituen kanavoimisen sille, mikä on sama asia.

Ymmär­rän, että paper­ile­hdestä on aika jät­tänyt. Mut­ta ei lehteä kan­na­ta kor­va­ta somet­tamisel­la ja puolueen viral­lis­ten kan­nan­ot­to­jen main­os­tamisel­la Face­bookissa. (En todel­la tiedä, mitä on tarkoi­tus tehdä, kos­ka puolueen tiedo­tus ei sitä ker­ro. Pelkään pahoin, että rahat solah­ta­vat puolue­toimin­nan poh­jat­tomaan kaivoon.)

Minä olisin siirtänyt lehden net­tile­hdek­si, tehnyt siitä jotain, jos­sa on otet­tu mallia Long Playsta, Must Readista ja kokoomuk­sen Verkkouuti­sista. Vihreis­sä on niin paljon sosi­aal­ista pääo­maa, että lehden ympärille saisi hel­posti avus­ta­ja­joukkion tuot­ta­maan hyvää jour­nal­is­tista aineis­toa halvalla.

Oma verkkole­hti tuot­taisi alle­vi­iva­tusti jour­nal­is­tista aineis­toa, siis jotain aivan muu­ta kuin Face­book-kir­joituk­sia tai puoluet­ta main­os­tavia kir­joituk­sia puolueen blogi­pal­stoil­la. Näin toimien se tuot­taisi myös viit­tauk­sia ja uutisia mui­hin tiedo­tuskanavi­in ja pitäisi vihreät mukana jour­nal­is­tises­sa keskustelus­sa. Esimerkik­si minä voisin levit­tää lehden artikkelei­ta ja uutisia twit­teris­sä ja täl­lä blogilla.

Täl­lainen verkkole­hti ei vain main­os­taisi vihrei­den eri­no­maisu­ut­ta, vaan kävisi avoin­ta ja kri­it­tistä keskustelua liik­keen lin­jas­ta. Esimerkkinä tästä julka­isin tämän kir­joituk­sen avoimesti  blogillani sen sijaan, että olisin lähet­tänyt sen vihrei­den sul­je­tu­ille palstoille.

Olen tyr­mistynyt.