Kertakustanustuote on oma termini, koska vakiintunutta termiä ei ole. Tarkoitan silä hyödykedttä, jonka tuotantokustannukset ovaty lähes täysin kiinteitä siitä riippumatta, kuinka moni niitä käyttää.Tyypillisesti jokseenkin kaikki bitteinä jaettavat tuotteet ovat tällaisia. Hyvinvointitaloustieteen mukaan niiden hinnan pitäisi olla nolla, koska marginaalikustannuskin on nolla, mutta silloin niitä ei olisi olemassa (paitsi eräin poiikkeuksin). Kun osa kysynnästä rajataan hinnalla ulos, syntyy hyvinvointitappiota.
Seuraava teksti on ote tekeillä olevasta kirjastani.
Kertakustannushyödykkeiden myyminen nippuina on tapa vähentää niiden hinnoitteluun liittyviä hyvinvointitappioita. Yleensä kytkykauppaa pidetään paheksuttavana ja joissain tapauksissa se on kokonaan kiellettyä, mutta kertakustannustuotteiden kohdalla se on sekä myyjien että ostajien etujen mukaista.
Oletetaan, että TV-yhtiö lähettää jääkiekkoa, sarjafilmin ja ajankohtaisohjelmaa. TV-yhtiö pohtii, kannattaako sen myydä näitä erikseen kymmenen euron hinnalla vai niputtaa ne yhdeksi 15 euron hintaseksi paketiksi. Henkilö A arvostaa näitä 10, 5 ja 3 euron edestä, henkilö B 7, 10 ja 6 euron edestä ja henkilö C 2, 6 ja 10 euron edestä. Jos ohjelmat myytäisiin erikseen, A ostaisi jääkiekon, B sarjafilmin ja C ajankohtaisohjelman. Jokainen maksaisi kympin, joten TV-yhtiön tulot olisivat 30 euroa. Jokainen pääsisi katsomaan suosikkiohjelmaansa, mutta ei näkisi muita ohjelmia. Siitä syntyisi hyvinvointitappiota, koska olisihan oikeudesta katsoa muitakin ohjelmia sentään jotain hyötyä, eikä se maksaisi TV-yhtiölle mitään.
Kaikkien kannattaisi kuitenkin maksaa koko paketista 15 euroa. Myyjä saisi nyt yhteensä 45 euroa, mutta myös ostajat olisivat hyötyneet tästä järjestelystä kuluttajan ylijäämän muodossa. Olisihan A:n kannattanut maksaa paketista 18 €, B:n 23 € ja C:n 18 €. Kaikki siis voittaisivat niputuksesta. Syynä tähän ovat keskenään erilaiset preferenssit. Jos kaikki haluaisivat katsoa jääkiekkoa ja vain sitä, niputtamisesta ei olisi mitään hyötyä. Jokainen haluaa ostaa paketin ennen kaikkea suosikkiohjelmansa vuoksi, mutta jokaisen kannattaa myös maksaa koko paketista vähän enemmän, jotta voi katsoa niitä muitakin.
Kertakustannustuotteiden niputtaminen yhteen ja myyminen kuluttajille suurempina kokonaisuuksina lieventää kertakustannustuotteisiin liittyviä hyvinvointitappioita. Yleisradio on todellinen jättiniputtaja, koska Yle-veron maksamisella saa nähtäväkseen, kuunneltavakseen ja luettavakseen vaikka mitä.
Kiinteätä kuukausimaksua noudattavat samasta syystä musiikkia tarjoava Spotify ja äänikirjoja tarjoavat Storytel ja Bookbeat. Ne saavat kuluttajat maksamaan musiikista ja kirjoista enemmän kuin nämä maksaisivat muuten ja kuluttajat saavat käyttöönsä enemmän kirjoja ja musiikkia kuin ehtivät ikinä kuunnella.
Kun museot ottivat käyttöön vuosimaksuun perustuvan museokortin, museoissa käynti lisääntyi selvästi. Niin lisääntyivät myös museoiden tulot. Kaikki voittivat.
Olen pitkään kironnut media-alan kyvyttömyyttä luoda spotify-tyylistä palvelua sanomalehtien / nettisivujen rahoitusmalliksi. Ala on vissiin liian hajanainen, jolloin samanlaista muutaman ison levy-yhtiön yhteenliittymää ei löydy, joka on spotifyn takana?
Maksaisin mielelläni kiinteää kuukausimaksua joka jaettaisiin sisällöntuottajille sen mukaan, että kuinka paljon ja mistä nettisivuilta satun lukemaan sisältöä.
Haluan lukea kymmenistä eri lehdistä, mutta en voi mitenkään maksaa kaikkien lehtien tilauksia. En halua loputonta mainostulvaa ja tracking-cookieita ja olen valmis maksamaan sisällöstä. Nyt ei vaan ole mahdollisuutta maksaa vähäisestä käytöstä. Se on joko tosi kallis täysi tilaus tai ilmaisten artikkeleiden lueskelu ja muutaman kuukausittaisen maistiaisen katselu.
Minun puolestani voisi olla joku contentify-palvelu johon maksan kiinteää kuukausimaksua ja sen jälkeen jokaisen lehden nettisivulle voi kirjautua contentify tunnarilla ja contentify-palikka nettisivuilla laskee, että montako sivua minkäkin lehden näköislehti-appsin kautta olen lukenut ja kk-maksuni tilitetään sitten siinä suhteessa sisällöntuottajille.
Tuollaisenaan muuten hyvä, mutta jos tulot jaetaan sen mukaan, mitä artikkelia on klikattu, niin se pakottaa lehdet tekemään klikkiotsikoita. Tulojen jakamiseen pitäisi kehittää jokin vielä fiksumpi mittaustapa.
Tulot on parempi jakaa lukuajan mukaan. Se on varsin helppoa toteuttaa, koska nettisivut ja lukuappsit tietävät kyllä kun ne ovat aktiivisena ruudulla päällimmäisenä.
Miten mitataan lukuaika? Jos minulla on selaimessa juttu 2 kk auki niin onko se lukuaikaa? Tai jos juttu on auki ja latautuu aina uudelleen koneen käynnistäessäni?
Spotify leikkaa hyvitystä niiltä biiseiltä, joiden kuuntelun asiakas keskeyttää. Osittain siksi Billboard TOP100-listan kappaleen keskipituus on lyhentynyt puolella minuutilla tällä vuosituhannella. Nyt löytyy jo kahden minuutin hittejä, ja jos TikTokista voi jotain päätellä niin viraalimiljoonia voi tienata 15 sekunnin koukulla. (Joka itse asiassa vastaa hyvin Max Martinin määritelmää siitä että biisissä täytyy olla koukku joka 7. sekunti jotta radionkuuntelija ei vaihda kanavaa. 15 sekunnissa voi toistaa koukun kahdesti.)
Lopputulos on siis joka tapauksessa jotain odottamatonta, kun lehdet optimoivat toimintaansa mittaus- ja palkitsemismallin mukaisiksi.
En tiedä, millaisia lehtiä etsit, mutta aikakauslehtipuolella on jo aika kattavat lukutarjonnat kotoa luettavaksikin jo ihan kirjastojen verovaroin hankkimien sisältöjen osalta. Sen sijaan suomalaisten sanomalehtien osalta lukeminen ilmaiseksi onnistuu vain kirjaston tiloissa tai niin lähellä kirjastoa, että kirjaston oma verkko kantaa paikkaan. “Kotimaisia aikakauslehtiä sekä ulkomaisia sanoma- ja aikakauslehtiä voit lukea omalla laitteellasi missä vain. Kotimaisia sanomalehtiä voit lukea vain kirjastoissa.” https://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Lehdet/Kirjaudu_elehtipalveluihin(25232)
Kotimaisten sanomalehtien yhteispalvelu https://www.epress.fi/ on tosi kätevä, mutta sitä pääsee käyttämään vain kirjastojen tiloissa, kun palvelua ei myydä kotitalouksille. Sen sijaan kotimaisten aikakauslehiten eMagz toimii myös kotoakin käsin kirjastokortilla — ihan ilmaiseksi, niputettuna kokonaisuutena, jonka käytöstä maksetaan sisällöntuottajille verovaroin.
Tuo aikakauslehtipalvelu on kyllä hieno asia, mutta siinäkin täytyy muistaa, että lehtien näköisjulkaisuissa ovat alkuperäiset mainokset mukana. Saako helmet alennusta noista mainoksista?
Toinen raivostuttava asia on, kun esimerkiksi Tekniikan Maailma ilmoittaa lukijalle, että käytössäsi on mainostenesto-plug-in, niin noista mainoksista ei pääse eroon vaikka siirtyisi maksulliseksi tilaajaksi.
Ja sitten ilouutinen kaikille: Adobe Flash menettää 2021 tammikuussa kaiken tuotetuen Microsoftin taholta eli Flash-kikkareiden käyttö loppuu vihdoin. On tuota odotettukin.
Tuskin saa alennusta sillä perusteella. Nettilehtipalvelut on tarjolla ympäri Suomen kirjastoissa, eli muissakin kirjastoissa kuin Helmetissä, ja niissäkin on samat versiot nähtävillä. Oletettavasti mainoksettomien lehtiversioiden laatimisesta aiheutuisi jotain kustannusta mm. taittamisen osalta. Ei liene käyttäjämäärät suomenkielisten pienehköjen aikakauslehtien näköispainoksilla niin isoja, että sitä varten alettaisiin räätälöidä eri versioita mainoksettomien versioiden lukemista haluavia varten. Näköispainoksen lukijamäärät ovat joissain pienissä aikakauslehdissä kymmenien, joissain tapauksissa satojen lukijoiden suuruisia. Isojen lukijamäärien lehtiä on lukumääräisesti aika vähän, ja pääosa lehdistä ja niiden yksittäisistä artikkeleist aon pienehköjä lukijamääriä osakseen saavia. Kaikki tulo, mitä näköispainosten lukijoista saadaan, on lisätuloa lehdelle, mutta jos näköispainosta pitäisi alkaa räätälöidä eri lukijakunnille, niin räätälöintikulut voisivat ylittää lisätulot.
Minun on jotenkin vaikea tehdä muita johtopäätöksiä kuin että kustantamojen/Amazonin/muiden kirjakauppojen johdossa on hidasälyisiä ihmisiä.
Mikä muu voi selittää sen, että maailmassa, missä on Netflix, Spotify ja libgen, ei ole sähkökirjoille “striimaus” palvelua?
Minä käytän storytelliä, mutta muitakin on vaikka kuinka paljon.
Taloustieteessä on kyllä käsite “club good”, josta olen nähnyt käytettävän suomennosta “klubihyödyke”.
https://en.wikipedia.org/wiki/Club_good
Kiitos tuosta klubihyödyjkkeestä. Se on osittain eri asia kuin mitä tarkoitin, koska kaikki kertakustannustuotteet eivät ole klubihyödykkeitä. Esimerkiksi Googlea saa käuyttää ihan ilmaiseksi.
“Rajakustannukseton hyödyke” olisi itsensä selittävä termi, jonka jokainen talouden alkeita osaava ymmärtäisi ensi kuulemalta. Englanniksi se on ilmeisesti “rivalrous good”, mutta “kilpailuton hyödyke” löytyy vain kertaalleen netistä, on vaikeasti ymmärrettävä ja ehkä satunnaisen kirjoittajan itsensä keksimä. https://en.wikipedia.org/wiki/Rivalry_(economics)
“Yleisradio on todellinen jättiniputtaja, koska Yle-veron maksamisella saa nähtäväkseen, kuunneltavakseen ja luettavakseen vaikka mitä.”
Tähän on pakko kommentoida, että en usko että meidän perheemme on ainoa, joka on käytännössä kokonaan lopettanut perinteisten tv-ohjelmien katselun ja katselee vain kaupallisten striimauspalveluiden tarjontaa.
Miksi markkinat eivät luonnostaan synnytä noita nippupalveluja. Luulisi, että pianhan joku huomaa laskelmasi mukaisen markkinaraon, hintojen erotuksen, ja alkaisi itse kokoamaan paketteja kuluttajille.
Myydäänkö näitä näitä (nollakustannus-)tuotteita sellaisin ehdoin, että jälleenmyynti on kielletty.
– Jos jälleenmyynti on kielletty, emme silloin alun alkaen toimi vapailla markkinoilla ja sen seurauksena välttämättä on hyvinvointitappio kuluttajalle.
Nykypäivänä vapaat markinnat onkin pikemminkin ideologinen iskulause eikä mikään todellisuus mitä tavoitellaan. Monet toimijat koittavat järjestelmällisesti rajoittaa vapaita markkinoita, digitaalisia tuotteita myydään nykyään palveluina eikä tuotteina ja monet toimijat rakentelevat omia suljettuja ekosysteemejään jotka käyttäytyvät monopolien tavoin. Kuluttaja tietenkin suosii helppouden vuoksi yhden palvelun käyttöä eikä kymmentä erilaista. Jos meillä olisi oikeasti vapaat markkinat niin palveluiden tuottajat myisivät palveluitaan erilaisten itsenäisten alustojen kautta, tätä on vapaat markkinat. Nyt kuitenkin kaikki rakentelevat niitä omia kauppojaan, esimerkiksi striimauspalvelut alkavat pirstaloitua kun jokainen suurempi tuottaja rakentaa oman suljetun alustansa eikä myy omia tuotteitaan muille kuin joillekin paikallisille toimijoille.
Monet fiksut talousihmiset kun ovat havainneet, että markkinavalvojan ollessa passiivinen monopolimaiset viritelmät ovat ihan ok ja tarjoavat suuremmat katteet. Samalla yritysten vaalirahoitus poliitikoille varmistaa että markkinavalvoja on jatkossakin passiivinen. Euroopassa tulee toistumaan aivan sama uusliberaali markkinoiden keskittyminen, eli oligopolisoituminen ja monopolisoituminen, mitä USA:ssa on tapahtunut:
https://www.econstor.eu/bitstream/10419/202462/1/1662481853.pdf
“French and German Ministers argue that Europe ́s competitiveness in manufacturing is in decline. Somehow weakening EU competition policy, the manifesto claims, will strengthen Europe ́s competitiveness. This argument is wrong. To be competitive, European firms need more not less competition. Measures to promote market competition in Europe should be at the front and centre of any future industrial policy. Unfortu-nately, the evidence shows that market competition in Europe is not rising but declining.”
EU:n politiikassa kun on pitkään palloteltu idealla, että Euroopan kilpailulakeja pitäisi keventää, jotta voisimme vastata ja kilpailla Kiinan kanssa. Tässä on sellainen susi lampaan vaatteissa idea, ettei pahempaa olekkaan. Nyt myös koronaviruksen elvytyspakettien kanssa kaikki valtion tukia rajoittavat säännökset heitettiin romukoppaan, jolloin taloudellisesti parhaassa iskukyvyssä oleva Saksa tietenkin puuhaili massiiviset tuet omille yrityksilleen. Näemmekö uuden markkinoiden keskittymissysäyksen kun saksalaiset yritykset lähtevät tukirahoilla ostamaan kilpailijoita pois markkinoilta?
Samaan aikaan hyödylliset hölmöt ovat hiljaa ja välttelevät kritisoimasta EU:ta sanallakaan julkisesti. Minkäänlaista taustatukea kun ei saa antaa oikeistopopulisteille, vahingossakaan.
“Yleisradio on todellinen jättiniputtaja, koska Yle-veron maksamisella saa nähtäväkseen, kuunneltavakseen ja luettavakseen vaikka mitä.”
Periaatteessa noin, mutta Ylen ohjelmat saa nykyään nähtäväkseen Yle-veroa maksamattakin. Ylen ohjelmat jaellaan ilmaiseksi mm. Ahvenanmaalle, vaikka se osa Suomesta on lailla erikseen vapautettu Yle-verosta, ja nykyään Ylen ohjelmat näkyvät myös ulkomailla, josta ohjelmia voi katsoa, vaikka ei olisi verovelvollinen Suomeen.
Hyvinvointivaltio itsessään on toki eräänlainen niputus, jossa yksittäiseltä kansalaiselta ei yksilötasolla akysytä, mitä kaikkea kukin haluaa saada, ja mistä kaikesta kukakin haluaa maksaa veroa. Ideana on se, että yhteisten verojen ja sitä kautta kerättävien varojen kautta hyvinvointihyöty olisi kuitenkin keskimäärin selvästi isompi kuin silloin, jos veroja ei kannettaisi.
“Kun museot ottivat käyttöön vuosimaksuun perustuvan museokortin, museoissa käynti lisääntyi selvästi. Niin lisääntyivät myös museoiden tulot. Kaikki voittivat.”
Näin kävi. Ainakin hetkellisesti. Pitkän ajan vaikutusta ei ole vielä nähty. Koska kortti maksetaan etukäteen, osa museoiden nousseista tuloista johtuu siitä, että tulot ovat tulleet ennakkomaksuna niin, että seuraavan tai sitä seuraavan vuoden museokäyntejä on maksettu jo edellisenä tilivuonna. Esimerkiksi itse olen ostanut museokortin eräänä aiempana vuonna. Se ei lähde vanhenemaan ennen ensimmäistä käyttökertaa, ja vielä ei ole tullut museokortin käyttöä aloitettua, mutta tulot museoille on jaettu ilmeisesti jo sen vuoden tuloina kun museokortti on maksettu. Eli olen tavallaan antanut museoille luoton, jonka tositteeksi annetulla museokortilla saan aikanaan lunastettua 12 kuukaudeksi museopalveluita (ja jonka aikana en kertalippuja ostane) mutta jonkalunastamista en ole vielä aloittanut. Sitä en ole nähnyt missään analysoidun, että mikä osa museoiden kävijätulojen kasvusta on ollut maksujen ajoitukseen liittyvää muutosta (museokortti ostetaan etukäteen, kun taas kertalippujen ostot ajoittuvat siihen hetkeen, jolloin museossa vieraillaan), ja mikä osa sellaista tulojen kasvua, joka ei johdu pääsylipputulojen jaksotuksen muutoksesta. Se on kiistatonta, että kävijämäärät ovat nousseet. Pääsylipputulotkin ovat nousseet, mutta eivät välttämättä ihan niin paljoa kuin välillä on hehkutettu, koska tällöin ei ole huomioitu sitä tilannetta, että osa museokorttihankinnoista on ollut tavallaan ennakkomaksuja, vaikka ne budjetoidaankin sille vuodelle kun maksut on maksettu.
Syy miksi niputus ei onnistu on sama kuin syy miksi kertakustannustuotteista yleensäkin pitää maksaa: ihmiset eivät osaa tehdä yhteistyötä.
Jos ihmisten kyky koordinoida asiat täydelliseen tehokkuuteen olisi rajaton, kertakustannushyödykkeitä tuotettaisiin niin, että niistä nauttivati ihmiset (eli me) rahoittaisivat joukolla haluamansa hyödykkeet jonka jälkeen niitä jaeltaisiin marginaalikustannuksella (eli ilmaiseksi). Tällöin mainitsemasi hyvinvointitappiot minimoituisivat. Joukkorahoitus on osoittautunut toimivaksi joissain tapauksissa, mutta kaikkialla sitä ei vielä käytetä.
Samaten eri hyödykkeiden tuottajien hyödykkeiden niputtaminen vaatisi koordinaatiota noiden tuottajien kesken, mikä ei nähtävästi oikein tahdo onnistua.
Olet Osmo syvällisten asioiden äärellä. Tuo huomio, että digitaalisten (tai yleensäkin informaatio-)hyödykkeiden hinnoittelu nollasta poikkavaksi aiheuttaa hyvinvointitappioita on asia, jota ei minusta ole tarpeeksi huomioitu.
Kannattaa huomata, että suorien hyvinvointitappioiden (ts. ihmiset eivät saa nauttia hyödykkeestä nollahinnalla) lisäksi on olemassa vielä toisen kertaluvun hyvinvointitappioita, kun informaatiohyödykkeitä ei voida jatkojalostaa uusiksi hyödykkeiksi vapaasti esimerkiksi käyttämällä ohjelmakoodia osana uutta ohjelmaa tai käyttämällä musiikkikappaletta tietokonepelissä. Toisen kertaluvun efektin vuoksi minusta on hankala sanoa mikä näiden hyvinvointitappioiden suuruus loppujen lopuksi on.
Kun arvontuotannosta maailmassa yhä enemmän on jonkinlaista informaatiota (bittejä levyllä, keksintöjä, yms.), vanhan taloustieteen mukainen marignaalikustannuksiin ja kysynnän ja tarjonnan kohtaamiseen perustuva analyysi ei enää toimi. Mm. Bill Gates on kirjoittanut samasta asiasta eräässä kirja-arvostelussaan (varmaan myös itse kirja on suositeltavaa lukemista): https://www.gatesnotes.com/Books/Capitalism-Without-Capital
Amazonilla on monelaista palvelua ja kyllä siellä se miljoonan kirfan palvelu on https://www.amazon.com/gp/feature.html?docId=1002872331#faq/ref=insider_ar_reading_primereading
Kindle Unlimitted maksaa 10 kuussa
“There are only two ways to make money. One is bundling. THe other is unbundling.” — Marc Andreessen
Klubihyödykkeissä on minusta toinen, käyttäytymistieteeseen perustuva ja tarjoajille tärkeämpi ominaisuus: Nipussa kuluttaja maksaa todennäköisesti pitemmän aikaa koska kuukausimaksu vain menee automaattina tililtä. Kuitenkin vain harva kuluttaja käyttää lähellekään maksimikapasiteettia.
Lehtien kestotilaukset, kuntosalit jne ovat vanhoja ilmentymiä, Spotify ja Netflix uudempia. Joskus on palvelu onnistuttu suunnittelemaan niin, että kuluttajat ovat onnistuneet käyttämään sitä enemmän kuin oli suunniteltu, jolloin jokainen marginaalikäyttö vain syventää tarjoajan tappiota. Esim. Moviecard.
Tuo on totta. Joskus takavuosina keskustelua herättivät mm. liikunta- ja kulttuurisetelit. Niiden printtaaja teki ilmeisesti aika isoja voittoja sillä, että työnantajat ostivat tuollaisen kimputtavan lahjakortin eli liikunta- ja kulttuurisetelin työntekijöilleen, ja sitten niitä jäi monta prosenttia vuosittain käyttämättä. Eli työnantajan ostama lahjakortti umpeutui, ja osa rahoista jäi arvottomiksi muuttuneiden setelien printtaajalle, joka oli ne työnantajille myynyt. Sähköiset palvelut on siitä jänniä, että maksut voivat juosta vaikka laskun kohde vaikka vähitellen dementoituisi ja tulisi kykenemättömäksi hoitamaan talouttaan. Jos ei ole ketään muuta, jolla olisi oikeudet nähdä, mitä pankkitilillä tapahtuu, niin maksut kerran ostetusta palvelusta voivat jatkaa aika pitkäänkin juoksemistaan ilman palvelun käyttjää.