_

Maakuntalehtien pitäisi niputtaa satunnainen lukuoikeus Museokortin tavoin.

Etsin tietoa google-haulla ja sain vastaukseksi erään maakuntalehden artikkelin. Pääsin lukemaan siitä viisi riviä. Loppuartikkelin lukeminen olisi edellyttänyt lehden tilaamista vähintään kuukaudeksi. En tilannut. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta.

Pisti taas vihaksi, että lehdet ovat digitaalisen aineiston myymisessä näin avuttomia.

Niiden pitäisi ryhtyä samanlaiseen yhteistyöhön keskenään kuin museot ovat toteuttaneet museokortin kanssa. Museokortti on lisännyt museoiden tuloja merkittävästi samalla kun kuluttaja on hyötynyt.

Sen sijaan, että minun pitäisi maksaa jokaisen maakuntalehden tilauksesta erikseen, pitäisi voida maksaa niiden kaikkien lukuoikeudesta kerralla. Tulonsa ne jakaisivat niin kuin museotkin – käyntien suhteessa.

Tätä kutsutaan niputtamiseksi. Sillä on selvä talousteoreettinen perusta, jota en ryhdy tässä avaamaan. Tyydyn vain toteamaan, että niputtamisen edullisuuden vuoksi maksu-TV -yhtiöt eivät nykyisin enää laskuta jokaisen ohjelman katselusta erikseen vaan myyvät kanavapaketteja, jolloin saa oikeuden katsoa sellaistakin ohjelmaa, josta tuskin maksaisi mitään.

Jotta tämä satunnaisen selausoikeuden niputtaminen ei kilpailisi vuositilauksen kanssa, sen pitäisi oikeuttaa rajalliseen määrään käyntejä. Voisi maksaa 50 euroa sadan artikkelin lukuoikeudesta. Jos lehdet ovat sitä mieltä, että tämä on liian vähän, haluan huomauttaa, että se on kuitenkin 50 euroa enemmän kuin nyt maksan.

 

Tagged , ,

21 thoughts on “Maakuntalehtien pitäisi niputtaa satunnainen lukuoikeus Museokortin tavoin.

  1. Ihan kannatettava idea. Mulla on sellainen käsitys että KSF-median (=ruotsinkielisten) uusmaalaisten sanomaehtien osalta on jo mahdollista lukea näköislehdet Huussiksen tilauksella mutta se rajautuu siis vain yhten maakuntaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. R.Silfverberg:
      Ihan kannatettava idea. Mulla on sellainen käsitys että KSF-median (=ruotsinkielisten) uusmaalaisten sanomaehtien osalta on jo mahdollista lukea näköislehdet Huussiksen tilauksella mutta se rajautuu siis vain yhten maakuntaan.

      Ruotsinkielisiä sanomalehtiä kuten HBL:ää ylläpitää Amos Andersonin säätiö . Se on täysin ilmainen internetissä. Niin kauan kuin Amos Andersonin säätiön rahat riittävät HBL:n ylläpitoon Internetissä se on ilmaista. Samalla logiikalla toimii The Guardian Englannissa.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      1. Rahul Somani: Ruotsinkielisiä sanomalehtiä kuten HBL:ää ylläpitää Amos Andersonin säätiö . Se on täysin ilmainen internetissä. Niin kauan kuin Amos Andersonin säätiön rahat riittävät HBL:n ylläpitoon Internetissä se on ilmaista. Samalla logiikalla toimii The Guardian Englannissa.

        Husiksen jutuista suurin osa on kyllä ollut maksumuurin takana viimeisen noin vuoden. Eivät ole edes toteuttaneet mitään jako-token-logiikkaa, joten helpoin tapa kiinnostavan jutun faksaamiseen ankkalammen ulkopuolelle on paperilehden valokuvaaminen (tai näköislehden lataaminen ja screenshot siitä).

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  2. ”Tulonsa ne jakaisivat niin kuin museotkin – käyntien suhteessa.”

    Melkoinen kannustin pienelle maakuntalehdelle hankkia lisää käyntejä laaduttomilla klikkiotsikoilla ja roskauutisilla. En itse toivoisi tästä syystä oman maakuntalehteni tähän malliin menevän.

    Ongelma on tuttu kaikesta muustakin digitaalisesta sisällöstä; yhden lukukuelämyksen marginaalituotantokustannusten ollessa nolla, tuottajalle ei maksaisi mitään antaa sisältö ilmaiseksi satunnaiselle käyttäjälle, joka ei missään tapauksessa olisi valmis siitä maksamaan. Mutta koska näitä käyttäjiä ei osata erottaa (eikä siihen ehkä ole kannustintakaan), on parempi jatkaa sisällön maksumuurittamista maksavia käyttäjiä varten ja evätä muilta ilmainen lounas.

    Osittain markkinoiden ulkopuolinen ratkaisu näihin ongelmiin olisi jonkinlainen joukkorahoitettu toimintamalli, jonka lopputulos olisi kaikille ilmainen. Tai vaihtoehtoisesti jokin hienompi julkishyödykkeiden rahoittamisen ongelmaan kehitetty järjestelmä, kuten tämä: https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3243656 .

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. En oikein usko, että ne kortin ostajat klikkiotsikkojen perässä kulkevat ja niistä maksavat. Klikkiotsikot eivät pitkälle kanna. Sen sijaan esim. joku hyvä kolumnien kirjoittaja voisi saada paljonkin lukijoita. Osmon ehdotus on tosi hyvä, olen harmitellut samaa asiaa. Luulisi, että ”irtonumeroiden” ostajat kiinnostaisivat lehtiä.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    2. Anonyymi:

      Melkoinen kannustin pienelle maakuntalehdelle hankkia lisää käyntejä laaduttomilla klikkiotsikoilla ja roskauutisilla. En itse toivoisi tästä syystä oman maakuntalehteni tähän malliin menevän.

      Ongelma on tuttu kaikesta muustakin digitaalisesta sisällöstä; yhden lukukuelämyksen marginaalituotantokustannusten ollessa nolla, tuottajalle ei maksaisi mitään antaa sisältö ilmaiseksi satunnaiselle käyttäjälle, joka ei missään tapauksessa olisi valmis siitä maksamaan. Mutta koska näitä käyttäjiä ei osata erottaa (eikä siihen ehkä ole kannustintakaan), on parempi jatkaa sisällön maksumuurittamista maksavia käyttäjiä varten ja evätä muilta ilmainen lounas.

      Osittain markkinoiden ulkopuolinen ratkaisu näihin ongelmiin olisi jonkinlainen joukkorahoitettu toimintamalli, jonka lopputulos olisi kaikille ilmainen.

      En oikein ymmärrä mitä tarkoitetaan tässä kohtaa laaduttomilla klikkiotsikoilla ja roskauutisilla ? Eikös yleensä ne kuulu iltapäivälehtien tarjontaan? Maakunta lehtien tulevaisuus on erittäin tärkeä mikäli maakunnassa todella halutaan äänikuuluviin isojen valtakunnallisten sanomalehtien rinnalle. Tämä nykyinen malli mitä Osmo Soininvaara arvosteli on sinänsä epäonnistunut koska maakuntalehdissä on myös aiheita mitä isot valtakunnalliset sanomalehdet eivät aina julkaise. Osmo Soininvaara ei kertonut mitä juttua oli hakemassa mutta uskon että se liittyy jotenkin maakuntien alueelliseen kehitykseen! On maakuntien etu että heidän ääni tulee näkyviin paremmin. Joukkorahoitus ei kyllä auta maakunta lehtien asemaa senkin takia koska maakuntalehtien lukijakunta on hajautettu ympäri Suomea.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  3. Tuossa kanavien niputtamisessa on vähän sama juttu kuin lp-levyissä aikanaan. Yhden hitin takia piti ostaa levyllinen roskaa. Niputtamisen perusonglema on siis tuo roska, jota ei haluta mutta jota myydään halutun tuotteen ohessa. Aikaisemmin tv-kanavilla suosikkisarjaa ei saatu ostaa ilman että mukana tuli yhden kauden floppeja. Onneksi tuli hbo ja netflix. Tai halukkaille piraattituotteet. Mediayhtiöt noudattavat edelleen samaa kaavaa julkaisemalla tuotteitaan alueittain vaikka nykyisin kaikki haluavat hitit heti. Tuloksena on piratismia, joka tietysti vähenisi heti, jos tv-sarja julkaistaan samaan aikaan kaikkialla.

    Maksumuurien takana oleva sanomalehtiaineisto on nykyisin epäkiinnostavaa, koska saman ajan voi käyttää muuhun netistä löytyvään kiinnostavaan. Uutiset luettiin ennen sanomalehdistä ja lehden jakelun aikaan ne olivat jo vanhoja. Nyt sama toistuu digitaalisena ja uutinen maksumuurin takaa tulee jollekin toiselle nettisivulle viimeistään prin päivän päästä.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Lauri Kenttä:

      Maksumuurien takana oleva sanomalehtiaineisto on nykyisin epäkiinnostavaa, koska saman ajan voi käyttää muuhun netistä löytyvään kiinnostavaan. Uutiset luettiin ennen sanomalehdistä ja lehden jakelun aikaan ne olivat jo vanhoja. Nyt sama toistuu digitaalisena ja uutinen maksumuurin takaa tulee jollekin toiselle nettisivulle viimeistään prin päivän päästä.

      Tuo toimii myös toisinpäin: merkittävä osa hesarin maksullisista jutuista on julkaistu aikaisemmin toisella kielellä jossain muussa lehdessä, josta ne voi lukea ilman käännösvirheitä ilmaiseksi.

      Lapsena en malttanut aina odottaa Aku Ankan jatkotarinan seuraavaa osaa, vaan menin kirjastoon lukemaan sen Kalle Ankasta, jossa jatkotarinat menivät viikon etumatkalla, sivussa opin sujuvan ruotsin. Jotkut asiat eivät vain näytä muuttuvan.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  4. Niputtaminen on perusteltavissa sillä, että kukaan ei lue määräänsä enempää lukipa sitten yhtä tai kymmentä eri julkaisua.

    Niputtamisen käänteis­malli on kyllä ollut erittäin menestyvä bisnes­malli: tekijän­oikeudet.

    Kun radiokanava ostaa tekijän­oikeudet (musiikille), lasketaan se toiminta-alueen potentiaalisten kuuntelijoiden mukaan. Sama lasku­kaava pätee alueen toiseen, kolmanteen, … ja kymmenenteen kanavaan.
    – Siis oletuksena on, että jokainen kuuntelija kuuntelee saman aikaisesti kymmentä eri kanavaa.

    Eikö tekijän­oikeuksiin voisi myös soveltaa väestö­pohjaan perustuvaa “yksi maksu” peri­aatetta?
    – Tuon maksun sitten alueen radio­kanavat jakaisivat keskenään niin kuin parhaaksi näkevät.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Niputtaminen on perusteltavissa sillä, että kukaan ei lue määräänsä enempää lukipa sitten yhtä tai kymmentä eri julkaisua.

      Niputtamisen idea ei oikeastaan lähde tuosta vaan siitä, ettei lisäkulutuksesta aiheudu tuottajille mitään kustannuksia. Jäätelökioskeille en suosita niputtamista.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  5. Jos informaatiovirtoja verrataan liikennevirtoihin, on paikallislehti se “viimeinen maili”, taksi, joka ajaa tapahtumapaikalle, kirjoittaa uutisen ja lähettää sen omistajalle (Helsinkiin). Omistaja sitten päättää missä lehdissä uutinen julkaistaan ja julkaistaanko sitä ollenkaan, edes tuossa paikallislehdessä.

    – Liikenteessä otetaan käyttöön itseohjautuvat autot, paikallislehdissä automaattilennokit. Lennokit helpottavat merkittävästi toimittajan työtä: sitä ei tarvitse enää kenenkään tehdä; aivan samalla tavalla kuin itseohjautuvat autot helpottavat taksinkuljettajan työtä.

    Paikallislehden toimitus on suuren lehtitalon ainoa yhteys “todelliseen elämään”. Copy-paste julkaisuista ei ole pulaa, mutta alkuperäisistä uutisista on. Jos nämä alkutuotetut uutiset annetaan kaiken kansan copy-pastettavaksi, suurilla lehtitaloilla ei ole enää mitään omaa toimintaa, mitään keinoa erottua copy-paste julkaisuista.
    – Alkaisivatko ne sitten copy-pastettaa omien paikallistoimitustensa uutisia?

    Informaation aikakausi ei ole vielä keksinyt keinoa, millä saada jokaisesta klikkauksesta raha liikkumaan sinne kirjoituksen alkutuottajalle asti. Suuret toimijat hallitsevat infrastruktuuria ja syövät kaikki rahavirrat ennen kuin ne saavuttavat sen pienen ihmisen, sen henkilön, joka ensiksi kertoi uutisesta tai loi tarinan. Resurssit keskitetään siihen miten automatisoida alkutuottaja.

    Luovuutta ei voi kuitenkaan automatisoida. Siinäkö “uuden internetin” tulevaisuus?

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  6. Roskauutiset eivät ole ongelma, jos ne ovat osasyy lehtikortin ostoon.
    Ongelma tulee silloin, jos ostan lehtikortin vain A-lehden vuoksi mutta kulutan vuoden lopussa käyttämättömät lukukertani B-lehden toisarvoisiin juttuihin ja niitä on moninkertainen määrä. A-lehti ansaitsisi lähes koko korttimaksuni mutta B-lehti saa sen lähes kokonaan.

    Ehkä tämä ongelma jää tarpeeksi vähäiseksi, jos lukuoikeus on vain tuo 100 juttua tai Seiskaa ei otetan lehtikortin piiriin ja epäilyttävän monta lukukertaa saavat halpalehdet pudotetaan seuraavan vuoden kortista tai lehdille sovitaan artikkelien keskimääräistä kustannustasoa vastaavat kertoimet, kuten museokortissakin on.
    https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005262408.html

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

    1. Tuohon hyvä ratkaisu on kai se, että ensimmäisistä luetuista jutuista saa enemmän pisteitä kuin viimeisistä, kortin päättymispäivämäärän lähestyessä jutuista saatava pistemäärä eli painokerroin vähenee, tai molemmat.

      Jos lukukertojen määrää ei rajata, kalleimpien juttujen lehdillä pitäisi olla korkeammat painokertoimet, kuten museokortissakin.

        (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  7. Jotkut ajattelevat noin, minä lähes täysin päinvastoin. Se, että kuuntelee vain hittejä, katselee suosikkisarjoja ja suodattaa netistä vain kiinnostavat jutut itselleen, yksipuolistaa makua yhä suppeammaksi ja kaventaa näkemyksiä. Esimerkiksi Netflixin tarjonta on hyvin yksipuolista, muu kuin angloamerikkalainen tarjonta on hyvin vähäistä. Vähän sama kuin kävisi syömässä vain hampurilaisia ja pizzaa. Tuttua ja turvallista tietysti, mutta mitään uutta ei koe eikä sietämään erilaisuutta. Uusi ja outo koetaan paskaksi. Jos jonkun ranskalaisen tai turkkilaisen artistin levyjä on myyty miljoonia, intialaisen kymmeniä miljoonia, niin ei kai se tuotanto paskaa voi olla.

    Suoratoistopalvelut ovat tappaneet lähes tyystin DVD-tarjonnan. Kymmenisen vuotta sitten oli kulta-aika, kun leffoja pystyi vielä ostamaan netistä ja jollain sopivalla tekstityksellä. Onneksi on vielä Ylen elokuva- ja dokumenttitarjonta, ilman niitä ei olisi saatavissa kuin ”hampurilaisia ja pizzaa”.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  8. Olen käynyt joskus lukemassa maakuntalehtiä kirjastossa. Siellä on sellainen niputettu sähköinen lukupaikka kuin ePress Suomen maakuntalehdille, kuten Maaseudun tulevaisuus, Helsingin Sanomat, Karjalainen, HBL, Kainuun Sanomat, jne. Saman palvelun takana on lukuoikeudet yhteensä 240:lle paikallis- ja maakuntalehdelle. Toimii oikein hyvin niin omalta tabletilta kuin kirjaston asiakaskoneiltakin. Mutta palvelua ei myydä kotikäyttäjille.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  9. Kyllä Hesarissakin on satunnaisesti juttuja, joita voisi lukea, jos ei olisi maksumuurin takana. Toisaalta, tuleehan sitä yleensä toimeen ilmankin. Ja jos ihan pakko on päästä lukemaan, kuten voi pari kertaa vuodessa käydä, menen kirjastoon.

    Se on kyllä totta, että maakuntalehdissä on usein parempaa matskua, koska niissä toimittajille on kerrottu, että toimittajan perustehtävä on pyrkiä tasapuolisuuteen ja kriittisyyteen erityisesti vallanpitäjiä kohtaan. Hesari on ärsyttävän poliittinen, enkä sitä tosiaan enää, kymmenien vuosien lukemisen jälkeen, viitsi usein edes selailla, jos sattuu vastaan tulemaan. Viimeksi lehteä taisin tilata 2000-luvun alkupuolella.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  10. Maakuntien asioita seuraavana olen kärsinyt samasta asiasta. Kehittelin päässäni äppi-ideaa, jolla lukuoikeuden saisi. Oli aika mukavaa kun meilasin tämän idean kahdelle suurelle lehtitalolle, jotka näitä maakuntalehtiä omistavat, ja sain myönteistä palautetta. Jotain siis on tapahtumassa.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  11. Osmon idea on hyvä – liekö sitten toteutettavissa.

    Kun monet sanovat/väittävät, että Internet on hävittänyt paikallisen ja globaalin rajan ja mahdollistaa helposti tiedon hakemisen sieltä ja täältä, jolloin ihmisen mielenavaruus laajenee, niin tosiasiassa niin ei käy vaan maailma (faktisesti) näyttää supistuvan.

    Ajatelkaapa vaikka Hesarin urheiluosastoa. Muutama vuosikymmen sitten Hesarissa oli maanantaisin jokaisesta jalkapallon mestaruussarjapelistä analyysi, paikallisten toimittajien tekemänä. Tänään Hesari käsittelee vain pääkaupunkiseudun joukkueiden pelejä. Jos haluat tietää jotakin entisen kotiseutusi tai suosikkijoukkueesi tekemisiä, sinun pitää tilata paikallislehti paperilla tai diginä. Aika kallista.

    Entä sitten maksukanavat? Jos haluat seurata eurooppalaista huippufutista, sinun pitää maksaa kahdelle mediatalolle (c more, via) molemmille n 30 euroa/kk, koska toinen näyttää mestareiden liigaa ja Espanjan liigaa ja toinen englantilaista ja saksalaista jalkapalloa.

    Sama koskee elokuvia jne.

    Miksi Osmon idea ei voisi toimia kaikessa mediavirrassa?

    Vielä uskaliaampi kysymys kuuluu: miksi en voi ostaa nettivirrasta yksittäisiä teoksia (futismatsi, paikallislehden juttu, elokuva, dokumentti) kappalehinnalla, niin kuin ostan kaupasta yksittäisiä tuotteita maksamatta mitään peruskönttähintaa?

    Pelkäävätkö mediat ettei kauppa käy, jos asiakas saa päättää mitä haluaa ostaa?

    Mitä lukemiseen tulee, kysehän ei ole päivän pintauutisista vaan syventävistä jutuista, olivatpa ne sitten tutkivaa journalismia, pakinoita, esseitä, kolumneja, arvosteluja. Ei tuollaisia ”juttuja” netissä missään irrallaan leiju, vaan ne löytää The Guardianin tai El Paísin kaltaisten laatulehtien sivuilta.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

      1. Osmo Soininvaara:
        Jos pääsääntö olisi ostaa yksittäisiä futismatseja, niiden hinta asettuisi jonnekin 5 – 10 euron paikkeille. Taidan tehdä tästä asiasta oman postauksen.

        Jokunen vuosi yhden matsin ostomahdollisuus oli. Mestarien liigaa ja tarjoajana MTV3/C-MORE. Silloin näkyi vielä Yleltä yhden pelin tiistaisin ja vpn:n avulla Saksasta näkyviin yhden keskiviikon peli. Silloin satunnaisen yhden matsin ostaminen oli kätevää. Nyt minimitilaus on 1 kk.

          (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

  12. Kannatettava idea ja melko helppo toteuttaa teknisestikin. Puolet maakuntalehdistä on Keskisuomalaisen alla, ja toinen mokoma on Alma -kaupan jälkeen Sanomalla. Rippeet jää pohjoisen lehdistä sitten Kalevan vastuulle.

    Osittain maakuntalehdet jo nykyisellään kierrättävät juttuja lehdestä toiseen. Esim. Almalla aikanaan oli käytössä juttupankki, johon paikallislehdet ja isommat tekivät ns. yleistyylisiä juttuja, joita mikä tahansa konsernin lehti pystyi hyödyntämään. Pääosa lehdestä täytetään paikallistoimittajien jutuilla ja aukot / vajaat sivut juttupankin jutuilla. Esim. syksyllä toisen lehden toimittama sienijuttu pystyttiin monistamaan useampaan lehtiin ja toistamaan vaikka seuraavana vuotena. Paikallislukija ei hoksaa mitään.
    En ole perehtynyt miten nuo sähköiset vain tilaajille -tilit toimivat. Voi olla, että niilläkin saa useamman lehden lukuoikeuden, mutta en rupea sitä tässä varta vasten varmistamaan.

      (lainaa tätä viestiä vastaukseesi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.