Kategoria: _

Unescon maail­man­per­in­töko­hde Cinque terre koos­t­uu viidestä kuva­jaisen kau­ni­ista vuorten erot­ta­mas­ta kylästä Välimeren ran­nal­la. Niihin on var­maankin aiem­min päässyt käytän­nössä vain veneil­lä. Nyt ran­nikkoa pitkin kul­kee tiuhaan kulke­va paikallisju­na – oikeas­t­aan metro, kos­ka pääosan matkas­ta se kul­kee tun­nelis­sa. Autol­lakin jo pääsee. Autotie kul­kee jos­sain paljon korkeam­mal­la, mut­ta itse kylät ovat käytän­nössä autoista vapaat.

Alueen suo­la – kau­ni­iden kylien ohel­la – ovat kyliä yhdis­tävät vael­lus­po­lut. Ne vaa­ti­vat aika hyvää kun­toa, kos­ka pääosin ollaan menos­sa joko por­tai­ta ylös tai por­tai­ta alas. Alle neljän kilo­metrin matkalla vai­moni akti­ivi­su­us­ran­neke mit­tasi postai­ta nous­tun 100 ker­roksen ver­ran. Jyrkim­mis­sä kohdis­sa oli kivistä tehdyt por­taat, mut­ta ne eivät olleet mitään tasaisia ker­rostalon por­tai­ta. Por­taiden korkeusero saat­toi olla 40 cm. Rantasan­daalien käytöstä uhat­ti­in sakol­la. Vaikein­ta oli alas tulo.

Läm­pöti­la pysyt­teli sitkeästi 30 asteen yläpuolel­la, joten polku­jen käyt­tö oli käytän­nössä mah­dol­lista vain aamupäivisin. Kovasti oli poluil­la tun­gos­ta. Vas­taan­tule­via jou­tui odot­ta­maan ja eri tahti­in kulke­vat tuot­ti­vat han­kaluuk­sia toisilleen. Ruuhkia pahen­si se, että neljästä kyliä yhdis­tävistä polus­ta kak­si oli sul­jet­tu maan­vyörymien vuok­si. Yksi oli ollut sul­jet­tu vuodes­ta 2010 ja se on tarkoi­tus kor­ja­ta vuo­teen 2021 men­nessä. Meche­linkadun remont­ti ei siis ole mitään.

Polku­ja meni myös ylös vuo­rille, mut­ta näis­sä läm­pötilois­sa ne oli­vat pois laskuista.

Polku­jen käyt­tö oli mak­sullista, 7,50 euroa/päivä. Saat­toi myös ostaa Cinque terre ‑passin, jol­la sai käyt­tää polku­ja, junia ja busse­ja rajat­tomasti. Kun Ital­ian julk­ista talout­ta ale­taan pelas­taa, tätäkin mak­sua voisi nos­taa. Näi­hin kyli­in ei käytän­nössä pääse kuin junal­la tai paljon kalli­im­mal­la laivalla.
Paikalliset hotel­lit sen sijaan osaa­vat hin­noitel­la itsen­sä. Hin­tata­so noin 50 % korkeampi kuin Venet­si­as­sa. Sik­si moni yöpyy alueen ulkop­uolel­la La Spezi­as­sa tai Levantossa
Tur­is­ti­tun­gos on lievem­pi, hotel­lit halvem­pia ja ennen kaikkea läm­pöti­la suosii vaeltamista. Ja Suomes­sa on vielä kylmä.

Teimme aikanaan vai­moni kanssa hää­matkan junal­la ympäri Euroop­paa. Nyt olemme tasan kolmekym­men­tä vuot­ta myöhem­min taas kiertämässä Euroop­paa Inter­railil­la. Se on todel­la hyvä tapa tutus­tua maanosaamme, ihan siitä riip­pumat­ta, minkä asteista ilmas­toahdis­tus­ta potee. 

Aloitimme matkan rah­tialuk­sel­la Travemün­deen. Laival­la ei voi tehdä mitään. Minä otin sen sik­si työpäivänä ja kir­joitin läp­päril­lä. Laivan mak­sulli­nen net­tiy­hteys oli surkea, joten työsken­te­ly ei ollut kovin tehokas­ta. Myös puhe­lin­verkkoy­hteys olisi ollut tar­jol­la, mut­ta ties­imme etukä­teen, että sitä pitää vält­tää kuin rut­toa. Data-yhteys 3000 ker­taa EU:n sal­li­maa hin­taa kalliimpi. 

Varasin sen­tään ajan selkä/har­tia-hierontaan, joka min­un olisi pitänyt tehdä Helsingis­sä aiko­ja sit­ten. Kokon­aan hukkaan ei siis päivä mennyt.

Finnli­nesin laiva­mat­ka on suh­teel­lisen hin­ta­va. Itse suosit­te­len matkan aloit­tamista lentäen Tukhol­maan, Kööpen­ham­i­naan tai Berli­ini­in. Mat­ka Berli­ini­in on Tukhol­man kaut­ta kulke­vaan laiva/ju­na-yhtey­teen näh­den jok­seenkin sama­nar­voinen ilmas­ton kannal­ta. Rail Balti­ca nyt!

Lübeckissä oli aika sateista. Hansa-museossa olisi voin­ut käy­dä, mut­ta pää­timme men­nä suo­raan Müncheni­in. Juna oli todel­la hyvä ja mat­ka sujui rat­tois­es­ti. Pitkästyä ei ehtinyt.

Münchenin olemme molem­mat näh­neet ennenkin. Löysimme lois­ta­van illal­li­spaikan, jon­ka ain­oa ongel­ma oli akusti­ik­ka. Mit­tasin kän­nykäl­lä melu­ta­sok­si 85 dB. Tar­joil­i­joil­la olisi siis pitänyt olla kuulosuojaimet. 

Kat­sas­timme Pinakothekin taide­museot. Hyvin mie­lenki­in­toiset kokoel­mat. Mie­lenki­in­toinen oli myös kausi 1933–45, jol­loin taide oli alis­te­tus­sa ja vain val­tion suo­jeluk­ses­sa ole­vaa taidet­ta tuotet­ti­in. Myöskään Sak­san nat­sit eivät tykän­neet post­mod­ernista tekotaiteesta. 

 Iltapäiväl­lä suun­tasimme Ital­i­aan, Bolzano/Bolzeniin, jos­sa olimme olleet hel­let­tä paos­sa 29 vuot­ta aiem­min. Sil­loin 1991 kaupun­ki oli täysin sak­sankieli­nen. Ital­i­aan kuu­lu­misen huo­masi vain viemärin kan­sista. Muuten Ital­ias­ta ei näkynyt jälkeäkään, alue oli Etelä-Tiro­lia. Nyt miehit­täjä­val­tion kieli oli jo enem­mistöase­mas­sa. Kun nousimme köysir­adal­la Ober-Bozeni­in, (suosit­te­len sitä suuresti) olimme taas sak­sankielisel­lä alueel­la. Kylän nimikin oli yksikielinen.

Bozenista sin­gahdimme Venet­si­aan, ase­tu­imme asumaan Lidon saarelle ja vietimme kolme päivää Bien­nalen ehtymät­tömiä näyt­te­lyjä läpi kahlaten.

Läm­pöti­la nousi 32 asteeseen, mikä rajoit­ti kaupunki­in tutus­tu­mista. Ilmati­eteen­laitok­sen sivu­ja selates­sa kävi ilmi, että olemme sido­tut Pohjois-Ital­ian ran­nikkoseuduille. Läm­pöen­nuste oli kohtu­ulliset 32 astet­ta, muual­la saat­toi 40 astet­ta ylit­tyä. Ital­ias­sa armei­ja oli komen­net­tu avus­ta­maan ter­vey­den­huoltoa van­hus­ten ja sairaiden pelastamisessa. 

Suun­tasimme kohden La Spez­ian kaupunkia aiko­muk­se­na jatkaa Cinque Ter­ran alueelle. Ensim­mäi­nen yö kuitenkin La Spezi­as­sa, kos­ka pääsimme Bien­nales­ta liik­keelle niin myöhään.

Matkus­timme kolmel­la junal­la: Venet­sia – Bologna nopea ja hyvin ilmas­toitu juna, Bologna-Par­ma tukah­dut­ta­van kuuma ilmas­toima­ton juna (tai ainakin mei­dän vaunumme oli ilman ilmas­toin­tia). Ilmati­eteen laitos ker­toi, että läm­pöti­la junan ulkop­uolelle oli 39 astet­ta. Sisäl­lä var­maankin enem­män. Viimeinen osu­us paikallisju­nal­la junan ain­oas­sa ilmas­toidus­sa vaunus­sa ja kaik­ki matkus­ta­jat tietysti siinä vaunussa.

Poli­isin mukaan Antero Vart­ian Com­pen­sate-säätiön toim­inta saat­taa vaa­tia rahankeru­u­lu­van. Säätiölle voi mak­saa rahaa omien hiilipäästö­jen kom­pen­soimis­es­ta. Säätiö käyt­tää rahat aiheutetun sotkun siivoamis­es­ta, eli kerää esimerkik­si met­sit­tämäl­lä mut­ta myös muul­la tavoin vas­taa­van määrä hiilid­iok­sidia ilmakehästä.

Poli­isin mukaan tämä ei ole kau­pan käyn­tiä vaan hyvän­tekeväisyyt­tä, kos­ka mak­sa­ja ei saa itselleen mitään muu­ta kuin hyvän mie­len. Hän ei omista niitä pui­ta, jot­ka säätiö istut­taa. Sik­si tämä rin­nas­tuu rahan keräämiseen vaik­ka las­ten­sairaalan rak­en­tamista varten.

Jos poli­isi pitää tulk­in­tansa voimas­sa, eduskun­nan on muutet­ta­va rahankeru­u­lakia. Tuon saman logi­ikan mukaan nimit­täin sähköy­htiöt eivät saisi myy­dä vihreää sähköä, kos­ka siinäkään osta­ja ei saa itselleen mitään muu­ta kuin hyvän oman­tun­non. On vain abstrak­tisti rahoit­ta­mas­sa sitä, että verkkoon syötetään esimerkik­si tuulisähköä. Aivan ident­ti­nen asia sen kanssa, että mak­saa puiden istu­tuk­ses­ta. Melkein kaikil­la lentoy­htiöil­lä on nyt mah­dol­lisu­us mak­saa päästö­jen kom­pen­saa­tios­ta lentolipun yhtey­dessä. Ne oli­si­vat siis kaik­ki lait­to­mia – Suomes­sa, mut­ta eivät muualla.

Var­tia voisi tietysti hakea keräys­lu­van, mut­ta asia ei täl­lä ratkea. Säätiön tarkoi­tus on solmia yhteistyö­sopimuk­sia esimerkik­si ener­giay­htiöi­den ja lentoy­htiöi­den kanssa siitä, että mak­su säätiölle sisäl­tyy lentolip­pu­un tai kaukoläm­pölasku­un. Myös näi­den yhteistyökump­panien pitäisi hakea keräyslu­pa ja main­in­ta tästä pitäisi olla niiden yhtiöjärjestyk­sessä. Toisin sanoen poli­isin tulk­in­ta tekee kom­pen­saa­tion täysin mah­dot­tomak­si – ei vain Vart­ian säätiön kohdal­la vaan kaikkien muidenkin alal­la toimivien kohdalla.

Tämä nyt ainakin pitää siinä lain­muu­tok­ses­sa kor­ja­ta, sil­lä siihen sinän­sä liit­tyy perus­teui­ta, että itse säätiö voisi rahankeru­u­lu­van tarvi­ta. Voisi­han joku hui­jarikin perus­taa tuol­laisen säätiön ja käyt­tää rahat ihan muuhun tarkoituk­seen. Täl­laisen hui­jauk­sen tor­ju­mi­nen sopii kuitenkin parem­min säätiölain puolelle.