Kesällä on ollut aikaa ajatella. Mieleeni on tunkenut synkkiä ajatuksia Euroopan tulevaisuudesta, jotka haluan tässä jakaa lukijoilleni.
Islamilainen maailma oli tieteissä ja taiteissa paljon edellä Eurooppaa vielä 1400-luvun kieppeillä – jonka muuten koulun historianiopetus onnistui jotenkin salaamaan. Sitten osat vaihtuivat. Henkinen suvaitsemattomuus valtasi islamilaisen maailman samalla kun renessanssi puhkesi Euroopassa. Kirjassaan Nimeni on punainen Orhan Pamuk kuvaa tätä pysähtyneisyyden aikaa loistavasti. Vahva lukusuositus!
Pamukin mukaan esimerkiksi kuvataiteissa sallittiin käytännössä vain vanhan toistaminen. Jopa perspektiivin käyttö oli kiellettyä, koska se edusti rappeuttavaa eurooppalaista vaikutusta.
Missä rajoitetaan taiteen vapautta, siellä eivät myöskään tieteet menesty. Tästä on vahvaa empiiristä näyttöä.
Siihen asti Eurooppa oli kärsinyt paitsi feodaalivallasta myös teokratiasta, kun katolinen kirkko saneli, mitä saa tehdä ja ajatella. Sittemmin teokratia on siirtynyt islamilaisten maiden vitsaukseksi.
Eurooppa siirtyi valistuneisuuden, suvaitsevaisuuden aikaan, jolloin uuteen suhtauduttiin ennakkoluulottomasti ja uteliaasti. Katolisen kirkon vallan kaatuminen oli merkittävä osa tätä. Vielä tänäänkin protestanttiset maat ovat selvästi menestyneempiä kuin katoliset, vaikka paavin valta on katolisissakin maissa liudentunut. Eurooppalainen kulttuuri kuroi nopeasti kiinni Persianlahden maiden etumatkan ja meni roimasti ohi.
Vaaleissa kansa valitsee itseään avarakatseisempia johtajia
Demokratia on ollut sikäli ”epädemokraattista”, että kansa on valinnut itseään viisaampia ja avarakatseisempia päättäjiä. Tämä näkyy monissa asennemittareissa. Esimerkiksi kuolemantuomion kannatus on äänestäjien keskuudessa aivan olennaisesti suurempaa kuin kansanedustajien keskuudessa.
Ei siinä tietysti ole mitään epädemokraattista, että kansalaiset valitsevat itseään fiksumpia päättäjiä. Äänestäjällä on oikeus käyttää äänivaltaansa niin kuin parhaaksi näkee. Viisaampiin luottamisessa on oma järkensä. Minä esimerkiksi en ole pystynyt käymään suhteellisuusteorian perusteita läpi, mutta luotan siihen, mitä minua viisaammat asiasta sanovat.
Olen vähän tumpelo kulttuuripolitiikassa, mutta hyväksyn täysin, että sitä ohjaavat ne, jotka asiaa enemmän tuntevat.
On osoitus yhteiskunnallisesta luottamuksesta, että kansa luottaa itseään fiksumpiin päättäjiin. Näin on myös kannattanut tehdä, koska tämä on tuonut kaikille lisää hyvinvointia. Myös vähemmistöön jääneiden on kannattanut luottaa omiin edustajiinsa, jotka kuitenkin mahdollisimman hyvin ajavat heidän asemaansa, vaikka eivät voikaan päätöksi vähemmistöasemasta sanella. Tämä demokratian ”avarakatseisuusharha” on merkittävä syy länsimaisten demokratioiden menestykseen. Sen katoaminen olisi vakava isku niiden tulevaisuudelle.
Pullon henkeä on vaikea saada takaisin pulloon
Joskus luottamus kuitenkin katoaa. Silloin kansa haluaa äänestää itsensä kaltaisia päättäjiä, yhtä vähän asioista ymmärtäviä ja ennen kaikkea yhtä ennakkoluuloisia. Kun näin pääsee käymään, pullon henkeä on vaikea saada takaisin pulloon.
Äänestäjien luottamus itseään avarakatseisempiin päättäjiin voi mennä siksi, että yhteiskunnallinen kehitys kääntyy suuria massoja vastaan, kuten on käynyt köyhtyvän keskiluokan Yhdysvalloissa ja kasvukeskusten ulkopuolella Suomessa – ja jokseenkin kaikkialla teollisuusmaissa automaation viedessä hyväpalkkaisia duunarityöpaikkoja.
Omaa etuaan tavoittelevat poliitikot voivat myös oppia keinoja vedota kansan mustimpiin tunteisiin. Mieleen tulee etsimättä Donald Trump huudattamassa lynkkausiskulauseita vaalikokouksissa.
Trumpin jotkut puheet antavat kuvan täydellisestä typeryksestä, jonka yleissivistys on olematon. Minä en usko, että hän on niin tyhmä kuin mitä esittää. Hän tietää, että peräti puolet amerikkalaisista on mediaania tyhmempiä, ennakkoluuloisempia ja valistumattomampia. (Toivottavasti kukaan ei halua tähän lähdeviitettä.) Hän vetoaa heihin ja valitettavasti se näyttää kannattavan. Voi olla, että Yhdysvallat on sivistyksen kannalta menetetty maa, kun kansan syvien rivien valistumattomuus, ennakkoluuloisiin ja taikauskoisuus pääsevät heijastumaan vaalituloksiin. Kun avarakatseisuusharha on poistunut, se ei herkästi tule takaisin. Kalifornian kannattaisi irrottautua Yhdysvalloista.
Jos Yhdysvallat hajoaisi niin, että Trumpia kannattavat punaniskaosavaltiot muodostaisivat toisen ja demokraatteja kannattavat rannikkojen korkean osaamisen osavaltiot toisen puoliskon, punaniskavaltiosta tulisi nopeasti hyvin köyhä.
Jostain syystä, jota en tiedä, suvaitsemattomaan mieleen liittyy päällimmäisenä tunteena viha. Kyse saattaa olla synnynnäisestä luonteesta. Populististen liikkeiden nousu on tuonut pintaan valtavan määrän vihapuhetta ja suoranaista poliittista väkivaltaa. Ja Trumpin vaalikokousten lynkkausmielialaa.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ”eliitin” poliittinen valta murtuu. Aina se on päättynyt huonosti ja usein väkivaltaisesti. Vetoaminen Espanjan, Italian ja Saksan historiaan 1930-luvulta herättää suuria tunteita, mutta ajatellaan vaikkapa peronistien Argentiinaa. Ennen Peronia Argentiina oli rikas maa, jonka tulotaso ylitti Englannin tulotason, ja peronistien jäljitä maa on köyhä kehitysmaa. Venäjän historiaa tunnen huonosti, mutta populistisen vallankumouksen hurmassa Neuvostoliitto aikanaan perustettiin, eikä sekään tarina hyvin päättynyt.
Populismiin liittyy kiinteästi vahvan johtajan kaipuu ja litkusieluisen demokratian vastustus.
Venäjän, erityisesti Pietarin alueen tilanne näytti runsaat 20 vuotta sitten hyvältä, mutta sitten iski taantumus Putinin muodossa. Kun vertaa Venäjää ja Viroa, huomaa, mitä taantumus maalle merkitsee. Molemmat lähtivät vuonna 1991 samalta viivalta. Viro on nyt valtavan paljon paremmassa kunnossa kuin Venäjä.
Euroopan tilanne ei näytä todellakaan hyvältä. Maa toisensa jälkeen on suistunut suvaitsemattomuuteen ja henkiseen matalaotsaisuuteen sekä kaiken oudon ja uuden vastustamiseen. Niin kuin aina, tieteitä ja taiteita on ryhdytty suitsimaan. Muistattehan vielä postmodernin tekotaiteen. Perinteisiin arvoihin vetoaminen on aina vahva varoitus samoin kuin uskonnon tuominen poliittisten päätösten perustaksi. Perinteiset arvot ovat synonyymi sivaitsemattomuudelle ja vastakohta avarakatseisuudelle.
Me liberaalin yhteiskunnan kannattajat toivomme, että tämä on ohimenevää, mutta mistä me sen tiedämme. Voi olla, että maa toisensa jälkeen suistuu epä-älylliseen populismiin, kääntyy sivistystä ja tiedettä vastaan alkaen näivettyä.
Se on selvää, että avarakatseisuudesta luopuvan Euroopan käy yhtä huonosti kuin islamilaisen maailman aikanaan. Mutta mitä tulee tilalle?
Viisi vuotta sitten olisin lyönyt vetoa Kiinan puolesta, mutta en enää. Sama kaiku on askelten sielläkin.