Rakennuslupien myöntäminen nettobudjetointiin

Jouduin taas kor­vat punaise­na kuun­tele­maan sinän­sä oikeutet­tua val­i­tus­ta raken­nuslupi­en hitaas­ta käsit­telystä Helsingis­sä. Täl­lä ker­taa kyseessä oli omakoti­talon rak­en­ta­ja, jon­ka pro­jek­ti­in tulee kuukausien lykkäys lupakäsit­telijän kesälo­man ja työru­uhkan takia.

Valit­ta­ja on oike­as­sa. Tämä on aivan tolku­ton­ta. Seli­tyk­sek­si voisi sanoa, että kun kaupungilla on liian vähän rahaa, se joutuu val­it­se­maan, palkataanko väkeä päivähoitoon vai käsit­telemään raken­nuslu­pia, mut­ta ei se näin ole. Raken­nuslupi­en käsit­te­ly mak­saa itse itsen­sä, ellei tuo­ta jopa vähän voit­toa. Kaupun­ki ei siis säästä mitään vaan pikem­minkin menet­tää tulo­ja sil­lä, että raken­nuslu­pia pide­tään saa­mas­sa valohoitoa.

Ongel­man ydin on väärässä bud­je­toin­ti­tavas­sa. Täl­laisen itsen­sä rahoit­ta­van palve­lu­tuotan­non pitäisi olla net­to­bud­je­toitua. Jos se olisi, toimi­ala voisi palkata lupakäsit­telijöitä tarpeel­lisen määrän ja rahoit­taa sen lupa­mak­suil­la. Nyt nuo mak­sut menevät kaupun­gin poh­jat­tomaan kas­saan ja bud­jetin laati­jat osoit­ta­vat käsit­te­lyyn virko­ja kit­saasti, kos­ka kaikesta pitää säästää. Myös bud­jetin laadin­nas­sa on liian vähän väkeä. Sik­si tehdään näin epäop­ti­maal­isia henkilöstömitoituksia.

Kun­nan ei pidä toimia kuin yri­tys, mut­ta juuri tässä asi­as­sa toim­imi­nen kuin yri­tys johtaisi parem­paan lopputulokseen.

Energiasektorin yritystuet

Työ- ja elinkeino­min­is­ter­iön yhtey­dessä toimi­van yri­tys­tukien tutkimus­jaos­ton tehtävänä on arvioi­da riip­pumat­tomasti yri­tys­tuk­i­jär­jestelmää. Jaos­ton ensim­mäi­nen vuo­tu­inen raport­ti julka­isti­in 3.4.2020. Siihen liit­tyy myös taus­tara­port­ti ener­gian tuotan­toon ja ener­gian käyt­töön liit­tyvistä tuista.[2]

Tässä arvioi­ni julkaisusta:

Kohta­laisen yksimielisiä ollaan siitä, että yri­tystuet tuo­vat tehot­to­muut­ta talouteen. Tehot­to­muus seu­raa pait­si kil­pailun vääristymis­es­tä, myös kohon­neen vero­tuk­sen hait­tavaiku­tuk­sista. Pitäähän rahat yri­tys­tuki­in ja veronalen­nuk­si­in kerätä muina veroina.

Yri­tys­tukien puh­das talousti­eteelli­nen tarkastelu on sikäli hyödytön­tä, että vaikut­timet tukien taustal­la ovat muual­la. Talous­te­o­reet­tise­na kysymyk­senä ne oli­si­vat yksinker­tainen asia.

Yri­tys­tu­ista on silti jok­seenkin mah­do­ton­ta päästä eroon. Jos iso joukko mak­saa vero­tuk­sen yhtey­dessä pienelle joukolle, raha on pienelle joukolle elin­tärkeä eikä iso joukko ole edes huo­man­nut maksavansa.

Poli­it­tises­sa päätök­sen­teossa pienen joukon sana painaa, kos­ka iso joukko ei sano mitään. Val­tion raha on hal­paa, kun sen saa suun­natuk­si omilleen. Kun yri­tystuet nivoutu­vat eri­laisi­in ryh­mäko­htaisi­in tavoit­teisi­in elinkeino­jen, aluei­den ja sopivien yri­tys­ten men­estyk­ses­tä, koko poli­it­ti­nen koneis­to on syväl­lä jääviy­den suos­sa. Voidaankin kysyä, pitäisikö kysymys yri­tys­tu­ista siirtää ainakin joltain osin val­lan kolmi­jako-opin hengessä poli­itikoil­ta tuomiois­tu­imille, kuten mon­et muut kil­pailu­olo­suhteisi­in liit­tyvät kysymyk­set on siirretty.

Kysymys ulkois­vaiku­tuk­sista on sinän­sä tärkeä osa talous­teo­ri­aa. Eri­tyis­es­ti ilmastopoli­ti­ik­ka on alus­ta lop­pu­un yhtä ulkois­vaiku­tus­ta. Negati­ivisia ulkois­vaiku­tuk­sia on oikein verot­taa ja posi­ti­ivisia sub­ven­toi­da. Sen sijaan ei ole oikein pyrk­iä vähen­tämään likaisia ener­gia­muo­to­ja sub­ven­toimal­la puh­tai­ta, kos­ka näin tul­laan sub­ven­toi­neek­si ener­gian kulutusta.

Uuden teknolo­gian kehi­tys­tä ja demon­straa­tio­ta taas kan­nat­taa tukea. Tästä syn­tyvä tieto on posi­ti­ivi­nen ulkoisvaikutus.

Euroopan unioni on ottanut pääasial­lisek­si väli­neek­seen vähen­tää hiilid­iok­sidipäästöjä päästökau­pan avul­la. Nyt kun päästökaup­pa myös toimii – tai toi­mi ainakin koron­aviruskri­isi­in saak­ka – tämä tekee tyhjik­si muut tavat vaikut­taa päästöi­hin. Jos päästökaup­pasek­to­ril­la paine­taan päästöjä alas Suomes­sa ylimääräisil­lä veroil­la, päästöt nou­se­vat vas­taavasti muual­la.  Kokon­aisu­us on aivan epäjo­hdon­mukainen, mikä tekee ilmastopoli­ti­ikas­ta kus­tan­nuste­ho­ton­ta. Surullisin esimerk­ki tästä on Sak­sa, joka on käyt­tänyt ilmastopoli­ti­ikkaan todel­la paljon rahaa, mut­ta saanut päästöjä vähen­netyk­si varsin vähän.

Vielä epäjo­hdon­mukaisem­paa on, että vain osa päästöistä kuu­luu päästökau­pan piiri­in. Lop­ut kuu­lu­vat taakan­jakosek­tori­in ja niis­sä on kansalli­nen päästö­tavoite. Päästö­jen vähen­tämi­nen päästökaup­pasek­to­ril­la olisi paljon halvem­paa, mut­ta niitä on vähen­net­tävä moninker­taisin kus­tan­nuksin taakanjakosektorilla.

Kasvi­huonepäästö­jen osalta olisi tavat­toman yksinker­taista tur­vau­tua pelkkään päästökaup­paan, ulot­taa päästökaup­pa kaikki­in päästöi­hin ja vähen­tää liik­keel­lä ole­via päästöoikeuk­sia niin paljon, että jär­jestelmä yksin riit­tää. Se toimisi tas­a­puolis­es­ti ja tehokkaasti. Siinä ei voisi vetää koti­in päin – mut­ta siihen se taitaa kaatuakin.

Yksin oike­as­sa olem­i­nen ei myöskään toi­mi, jos muut maat fuskaa­vat. Sik­si mei­dänkin on pakko sietää sec­ond best ‑ratkaisu­ja. Lohdu­tuk­se­na voidaan sanoa, että jos mei­dän vero- ja tukivi­idakkomme on han­kala, sak­salainen on täysin mahdoton.

Kun päästökaup­paa käyn­nis­tet­ti­in, moni merkit­tävä koti­mainen ja ulko­mainen päät­täjä sanoi min­ulle, että voimalaitok­sille pitää antaa päästöt ilmaisek­si, jot­ta päästökaup­pa ei nos­taisi sähkön hin­taa. Tietysti se nos­ti, kos­ka voimay­htiön ei kan­na­ta haaska­ta raha­nar­voisia päästöoikeuk­sia, vaik­ka onkin saanut ne ilmaisek­si. Päästökaup­pa yhdis­tet­tynä ilmaisi­in päästöoikeuk­si­in muo­dos­tui jät­timäisek­si tulon­si­ir­roksi hiilivoiman omistajille.

Energiaverotuksen kummallisuuksien historiasta

Olin mukana, kun tätä tukien ja vero­jen sekamel­skaa vuon­na 1995 käyn­nis­tet­ti­in. Ahon hal­li­tus oli aset­tanut sähkön­tuotan­nolle hiilid­iok­sidi­veron. Siinä se oli aikaansa edel­lä, mut­ta vero ei sopin­ut pohjo­is­maiseen sähkökaup­paan. Lip­posen hal­li­tuk­ses­sa päätet­ti­in, että kaikkea sähköä verote­taan niin kuin se olisi tehty hiililauh­teel­la, mut­ta päästötön­tä sähkön­tuotan­toa sub­ven­toidaan veron ver­ran – sama tulos toista kaut­ta. Tukea ei ulotet­tu van­haan vesivoimaan eikä ydin­voimaan, samas­ta syys­tä kuin päästökau­pan käyn­nistyt­tyä niille kaavailti­in windfall-veroa.

Het­ken aikaa tämä kokon­aisu­us toi­mi loogis­es­ti, mut­ta kun verot kuu­lui­v­at VM:n ja tuet TEM:n päätös­val­taan, ne alkoi­vat elää omaa elämään­sä. Alku­peräis­es­tä logi­ikas­ta ei ole jäl­jel­lä mitään.

Nyt kun sähkön tuotan­to on läh­es päästötön­tä, alku­peräistä ympäristöpe­rustet­ta sähköverolle ei ole. Päin vas­toin, teol­lisu­us pitäisi saa­da kor­vaa­maan fos­si­il­isia polt­toainei­ta puh­taan sähkön käytöl­lä ja omakoti käyt­tämään maaläm­pöä. Hiilen kor­vaami­nen vedyl­lä Raa­hen teräste­htaal­la rau­dan pelk­istämisessä käyt­täisi yhden ydin­voimalan vuosi­tuotan­non ver­ran sähköä.

Olisi järkevää siir­tyä siihen, että sähkön­tuotan­non polt­toaineet oli­si­vat verol­lisia ja luop­ua koko sähköveros­ta, mut­ta tämä päätös pitäisi tehdä EU:n tasolla.

Ener­giaveron palau­tusjär­jestelmä on peräisin siitä, että 25 vuot­ta sit­ten Suo­mi oli ympäristöpe­rusteises­sa ener­giavero­tuk­ses­sa edel­lä mui­ta. Tilanne kehit­tyi lisää yömyöhäl­lä bud­jet­tineu­vot­telus­sa vuon­na 1996. Vihrei­den ja kokoomuk­sen yhteistyöl­lä tehti­in vihreä ver­ou­ud­is­tus, jos­sa kokoomus sai tulovero­jen alen­tamisen ja vihreät hiilid­iok­sidi­veron korotuksen.

Jot­ta mui­ta mai­ta korkeampi vero­tus ei tap­paisi ener­giain­ten­si­ivistä suur­te­ol­lisu­ut­ta Suomes­ta – oli­han lama vielä tuoreessa muis­tis­sa – kehitet­ti­in tämä onneton palau­tusjär­jestelmä. Tutkimuk­set ovat sit­tem­min osoit­ta­neet sen jok­seenkin hyödyt­tömäk­si, mut­ta kuka­pa ei ottaisi rahaa vas­taan, kun sitä tyrkytetään.

Myöhem­min Suomen Keskus­ta sai palau­tusjär­jestelmän myös kasvi­huoneille. Sitä ei perustel­tu kil­pail­i­joiden saa­mal­la halvem­mal­la ener­gial­la vaan sil­lä, että kil­pail­i­jat käyt­tävät epäreilusti talvel­lakin auringon val­oa ja läm­pöä. Yri­tys­tuki­ra­portin kat­son­takan­ta on kovin kansalli­nen, ettenkö sanoisi jopa merkan­tilisti­nen, kun sen mukaan kasvi­huonei­den vero­tu­ki ei vääristä kil­pailua, kos­ka sitä saa­vat kaik­ki kasvi­huoneet Suomessa.

Kun huo­mat­ti­in, että päästökaup­pa nos­ti sähkön hin­taa ilmais­jaos­ta huoli­mat­ta, halut­ti­in tästä koitu­va hait­ta kor­va­ta sähköä run­saasti käyt­täville – eri­tyis­es­ti Tornion jaloteräste­htaalle. Tuki sidot­ti­in päästöoikeuk­sien hin­taan ker­toimel­la, joka muis­tut­taa kovasti lauhde­voiman para­me­tre­jä. 15 vuot­ta sit­ten lauhde­voima määrit­ti sähkön hin­taa val­taosan vuot­ta. Miten tuo tuki on sinne uno­htunut? Eihän hiililauhdet­ta enää ole Suomes­sa. Ei sähkön hin­ta vai­htele päästöoikeuk­sien hin­nan tahdis­sa. Enem­män siihen vaikut­ta­vat tuuli ja Nor­jan sateet.

Ilmaisjako ja hiilivuoto

Päästöoikeuk­sien ilmais­jaon perus­teena on hiilivuodon estämi­nen.  Empi­iriset tutkimuk­set eivät ole löytäneet tukea koko ilmiön ole­mas­saololle. Ei tuotan­to ole Kiinaan hal­van ener­gian perässä siir­tynyt. Rajat­a­pauk­se­na on ehkä sementin tuotan­to Suomes­sa tai sen tuomi­nen Venäjältä.

Ilmais­jako ei tuhoa kan­nus­timia kokon­aan. Sementin tuotan­nos­sa kan­nat­taa käyt­tää ilmas­toys­täväl­listä teknolo­giaa, kos­ka ylimääräiset päästöoikeudet voi myy­dä, mut­ta se ei ohjaa vai­h­ta­maan raken­nus­ma­te­ri­aalia beton­ista puuhun. EU:ssa tutk­i­taan hiil­i­t­ul­lien käyt­töönot­toa. Se olisi han­kala asia toteut­taa, mut­ta käytän­nössä paljon parem­pi kuin nämä ilmaiset päästöoikeudet.

En ole näh­nyt EU-tasol­la teo­reet­tista tarkastelua siitä, heiken­tääkö mah­dolli­nen hiilivuo­to EU:n kil­pailukykyä. Jos se heiken­tää ener­giaval­taisen tuotan­non kil­pailukykyä, pitäisi sen vas­taavasti vahvis­taa puh­taan tuotan­non kil­pailukykyä. Onhan Euro kel­lu­va val­u­ut­ta, jon­ka kurssin pitäisi palaut­taa kil­pailukyky. Aina on suh­teelli­nen etu johonkin. Erikois­tu­mi­nen puh­taaseen tuotan­to ei ole pitkäl­lä aikavälil­lä mitenkään epäit­sekäs val­in­ta. Ilmastopoli­ti­ikan teho tässä tietysti kärsisi.

Kotimaisia kysymyksiä

Turpeen vero­tu­ki kuu­luu ener­giapoli­ti­ikan kum­ma­jaisi­in. Turve on polt­toaineista suuripäästöisin, rusko­hi­iltäkin pahempi. Sen tukea perustel­laan työ­paikoil­la. Isku­lause­ta­sol­la san­o­taan sen kor­vaa­van sysimus­taa kivi­hi­iltä, mut­ta onhan jopa kivi­hi­ili turvet­ta puh­taampi polt­toaine. Turvete­ol­lisu­us ilmoit­taa työl­listävän­sä 2300 henkeä. Kun vero­tu­ki on 196 miljoon­aa euroa vuodessa, yhtä työ­paikkaa tue­taan 85 000 eurolla.

Ener­giavero­tus on pääasi­as­sa hait­tavero­tus­ta, mut­ta on joukkoon saatu yksi hyö­tyverokin. Polt­toainei­ta verote­taan pait­si hiil­i­sisäl­lön myös ener­gia­sisäl­lön mukaan.  Tämän his­to­ria on min­ulle tun­tem­aton, mut­ta ainakin se saa aikaan sen, että sähkön ja läm­mön yhteis­tuotan­nos­sa eli ns. CHP-tuotan­nos­sa kivi­hi­ili syr­jäyt­tää usein maakaa­sun. Eikö tuos­ta vero­tuk­sen ener­giakom­po­nen­tista voisi luopua?

Onko CHP-tuotan­non polt­toaineen vero­tus vero­tukea? On tot­ta, että sen seu­rauk­se­na CHP-tuotan­nos­ta tulee vähem­män vero­tu­lo­ja kuin jos sähkö ja läm­pö tehtäisi­in erik­seen, mut­ta niin­pä käytetään myös vähem­män polt­toainei­ta. Asi­as­sa ei olisi mitään ongel­maa, elleivät sähkön tuotan­non polt­toaineet olisi verot­to­mia. Pitäisi päät­tää, miten CHP-laitok­sen käyt­tämät polt­toaineet jae­taan. Jos ajatel­laan, että läm­pö on sähkön tuotan­non sivu­tuote, on järkevää laskea läm­mön osu­udek­si vain se polt­toaineen käytön lisäys, joka aiheutuu läm­mön tal­teen ottamis­es­ta. Näin ajatellen CHP-tuotan­to on yliv­erotet­tua. Yri­tys­tuk­i­työryh­män raportin väite verotues­ta perus­tuu päin­vas­taiseen ajatuk­seen, siihen, että läm­mön tuotan­non osu­udek­si pitää laskea se polt­toaineen kulu­tus, joka siihen menisi eril­lis­tuotan­nos­ta ja laskea syn­er­giae­tu kokon­aan sähkön tuotannolle.

On tehty prag­maat­ti­nen kom­pro­mis­si. CHP-tuotan­toa yliv­erote­taan hiilid­iok­sidikom­po­nentin osalta ja aliv­erote­taan ener­giakom­po­nentin osalta. Näin ei syr­jitä yhteis­tuotan­toa, mut­ta ohjataan polt­toaineval­in­to­ja. Niin kauan kuin CHP tuotan­to kil­paili lauhdesähkön kanssa, CHP-tuotan­to oli yliv­erotet­tua, mut­ta nyt se on vähän makuasia.

Sähkön ja läm­mön yhteis­tuotan­toa aje­taan nyt Suomes­sa nopeasti alas. En tiedä, kan­nat­taako sitä vauhdit­taa lisää. Kun­pa näistä eril­lisveroista päästäisi­in ja olisi vain riit­tävän korkea päästöoikeu­den hinta.

(Tässä yhtey­dessä on syytä huo­maut­taa, että olen Helen Oy:n hal­li­tuk­sen puheenjohtaja.)

Dieselpolttoaineen verotuki?

Onko dieselpolt­toaineen alem­pi vero vero­tukea? Yri­tys­tukien tutkimus­jaos­ton rapor­tis­sa tode­taan, että sen vero kuitenkin ylit­tää päästö­jen olete­tun ulkoishai­tan. Ulkoishai­tan arviona pide­tään OECD:n vuon­na 2018 arvioimaa vähin­tään 30 euroa hiilid­iok­sidi­ton­nil­ta. Tämä on kovin mata­la arvio. Huo­mat­tavasti isom­piakin on esitet­ty. Hin­ta nousee joka vuosi, kos­ka päästö­jen vähen­tämisessä on viivytel­ty. Mut­ta OECD:n arvioo­likin vähin­tään 30 euroa.

Polt­toain­evero­tuk­sel­la ei mak­se­ta vain ilmastopäästöistä vaan myös tien käytöstä.  Vaik­ka henkilöau­toi­hin kohdis­tu­vat verot ylit­tävät roimasti val­tion tien­pidon kus­tan­nuk­set – pitäisi tietysti laskea myös kun­tien kus­tan­nuk­set – raskaan liiken­teen mak­samat verot alit­ta­vat niiden tiestölle aiheut­ta­man kulumisen.

Perus­teena dieselpolt­toaineen mata­lam­malle verolle on esitet­ty kul­je­tusten tukemista. Täl­lä on suuri merk­i­tys puun­jalostus­te­ol­lisu­udelle raa­ka-ainei­den kannal­ta. Raaka­pu­un kul­jet­tamista met­sistä tehtaisi­in tue­taan myös met­säau­totei­den saa­mana tuke­na.  Rapor­tis­sa tode­taan, että ei ole empi­iristä tutkimusti­etoa siitä, kohdis­tuuko tuki teol­lisu­udelle vai kan­to­hin­toi­hin. Mut­ta met­sä­te­ol­lisu­u­den tuot­tei­den hin­nat määräy­tyvät maail­man­markki­noil­la, joten kan­to­hin­nat ovat erään­lainen resid­u­aali. Niin­pä intu­iti­ivis­es­ti ajatellen vaikut­taisi siltä, että tuki kohdis­tuu pääasi­as­sa kan­to­hin­toi­hin. Tuet lisäävät raa­ka-aineen tar­jon­taa vain siltä osin, kun kan­to­hin­ta menisi ilman kul­jet­tamisen tukia negati­ivisek­si tai painuisi niin lähelle nol­laa, ettei met­sän­o­mis­ta­ja raat­si kaataa marjametsiään.

(Artikke­li on julka­istu kansan­taloudel­lises­sa aikakauskir­jas­sa 2/2020)

 

[1]Kir­joit­ta­ja on Exec­u­tive in Res­i­dence Aal­to-yliopis­ton talousti­eteen laitok­sel­la ja Helen Oy:n hal­li­tuk­sen puheenjohtaja.

[2] Laukka­nen, Mari­ta: Ener­gian tuotan­toon ja ener­gian käyt­töön liit­tyvät yri­tystuet. Yri­tys­tukien tutkimus­jaos­to, Helsin­ki 2020.

Ryhdyn Verde-lehden päätoimittajaksi

Kun vihreä liit­to päät­ti lakkaut­taa Vihreä Lan­ka ‑lehden, protestoin suuresti Lan­gan sivuil­la julka­istus­sa blogikir­joituk­ses­sani. Tämän innoit­ta­mana Viite ry:n (Tieteen ja teknolo­gian vihreät) puheen­jo­hta­ja Johan­na Kohvak­ka ryhtyi tun­netul­la määräti­etoisu­udel­laan puuhaan, ja nyt meil­lä on valmis suun­nitel­ma Vihreästä verkkomediasta.

Meitä on ollut pieni joukko han­ket­ta valmis­tele­mas­sa. Olemme kerän­neet laa­jan avus­ta­ja­joukon, joista ainakin tois­taisek­si aika suuri osa on Viite ry:n akti­ive­ja. Muitakin on ja lisää tulee.

Min­un tärkein perus­teeni vihre­itä lähel­lä ole­valle medi­alle on se, että tiedän vihrei­den useisi­in tuhan­si­in yltävän jäsen­joukon ole­van erit­täin pystyvää väkeä, joil­la on run­saasti asiantun­te­mus­ta eri aloil­ta. Tätä henkistä pääo­maa puolue­or­gan­isaa­tio ei pysty käyt­tämään mitenkään täysimääräis­es­ti hyväk­seen. Mis­sään organ­isaa­tios­sa ei voi toimia täysi­pain­oses­ti kuin muu­ta­ma sata ihmistä. Halu­an kaivaa esille tätä piilos­sa ole­vaa asiantuntemusta.

Meitä yhdis­tää unel­ma syväl­lis­es­tä medi­as­ta. Emme pidä klikki­jour­nal­is­mista emmekä mielikuvapolitikoinnista.

Lehti on lähel­lä vihre­itä, mut­ta viral­lis­es­ti riip­puma­ton. Vihreys näkyy aihei­den valin­nas­sa. Pain­o­tamme ilmas­tokysymyk­siä ja luon­non mon­imuo­toisu­u­den säilyttämistä.

Me emme saa taloudel­lista tukea mis­tään. Sik­si aloita­mme lehden tekemisen täysin palkat­tom­i­na. Niin ei kuitenkaan ole mah­dol­lista jatkaa pitkään. Lehden ole­mas­sao­lo on täysin riip­pu­vaista luk­i­joiden hyvästä tah­dos­ta. Artikke­lit eivät ole mak­sumuurin takana. Silti toivoisimme luk­i­joiden tilaa­van lehden. Tilaa­ja saa uutiskir­jeen sähkö­posti­in­sa – muut joutu­vat käymään lehden sivuil­la kat­so­mas­sa, mitä siel­lä kul­loinkin on. Tarkoituk­semme on, että kom­ment­ti­pal­stat ovat avoimia pääsään­töis­es­ti vain tilaa­jille. Main­ok­sia toki myös myymme.

Keräämme rahoi­tus­ta lehden perus­tamiseen Mese­naatin kaut­ta. Tässä link­ki rahoit­ta­jille. Sitä kaut­ta voi myös mak­saa uutiskir­jeenä vuosi­ti­lauk­ses­ta sen 30 €.

Lehden visuaalis­es­ta ilmeestä saa käsi­tyk­sen tästä Milo Toivosen tekemästä videosta, jol­la main­os­te­taan Mesenaattikampanjaa.

Lehdel­lä on piiris­sään jo kohta­lainen joukko väkeä. Tiiveim­min sitä on ollut kehit­tämässä joukko, johon kuu­lu­vat aakkosjärjestyksessä:

Johan­na Kohvak­ka, Viite ry:n pj. Helsinki

Esa Kon­ti­nen, ped­a­go­gi ja tiede­vi­esti­jä, Helsinki

Min­na Leka, FM, biolo­gi, muun muas­sa Reilun kau­pan aktivisti, Turku

Tapio Onnela, Turku­lainen yliopis­to-opet­ta­ja (his­to­ria, kult­tuuri ja taide), Vuo­den tiedetoimit­ta­ja ‑palk­in­to 2004

Ter­hi Raikas, Vaasaan muut­ta­va tripla­mais­teri, ympäristöjuristi

Heik­ki Savola, lupau­tunut toim­i­tus­si­h­teerik­si, ura lehdis­tössä, Vihreä puolueak­ti­ivi Karkkilasta

Osmo Soin­in­vaara, pää­toimit­ta­ja, mon­es­sa mukana, enti­nen kansane­dus­ta­ja, Helsinki

Milo Toivo­nen, vas­tu­us­sa visuaalis­es­ta ilmeestä, köy­hyys­tutk­i­ja, koke­mus­ta myös Vihreän lan­gan tekemis­es­tä, audio­vi­suaalisen viestin­nän ammattilainen

Blo­gin pitämistä en lope­ta, mut­ta kos­ka min­ul­lakin on vain rajal­lis­es­ti aikaa ja ener­giaa, päähuomioni kohdis­tuu nyt Verde-lehteen. Kolum­ni­pal­stani Demokraat­ti-lehdessä ja Nykypäivässä jäävät pois ainakin toistaiseksi.

 

 

 

 

 

Inhorealismia ikääntyneiden työllisyydestä

Työurien piden­tämisessä on keski­tyt­ty aivan liikaa siihen, miten työn­tek­i­jää motivoidaan jatka­maan töis­sä. Paljon olen­naisem­paa olisi vaikut­taa työ­nan­ta­ji­in. Keskeinen syy lyhy­isin työuri­in on siinä, että työ­nan­ta­jat eivät halua ikään­tyvien jatka­van töis­sä. Eläke­tur­vakeskuk­sen vajaa kymme­nen vuot­ta sit­ten tekemän kyse­lyn mukaan typö­nan­ta­jat halu­a­vat väken­sä siir­tyvän eläk­keelle viimeistään 63-vuotiaina. 

Seu­raavas­sa kir­joituk­ses­sa lähtöko­htanani on, etteivät työ­nan­ta­jat yleen­sä palkkaa ketään tap­piok­seen. Joku voi pitää tätä kyynisenä. Minus­ta se on vain real­isti­nen lähtöko­h­ta. Näin tarkastel­tuna kysymys ikään­tyne­den työl­lisu­ud­estä näyt­tää aivan erilaiselta.

Jäähdyt­te­ly­palk­ka

Työelämä on meil­lä jär­jestet­ty niin, että yleen­sä ihmi­nen saa suur­in­ta palkkaa työu­ransa lop­ul­la. Syynä tähän on eläke­jär­jestelmä, jos­sa aiem­min eläke määräy­tyi viimeisen neljän vuo­den palkan perus­teel­la. Sik­si palkkaa hilat­ti­in lopus­sa ylöspäin. Eläke ei enää määräy­dy näin, mut­ta kult­tuuri muut­tuu hitaasti.

Useimpi­en työ­tahti kuitenkin hiipuu iän mukana. Urheilus­sa tämä ilmiö on tun­nustet­tu. Sik­si meil­lä on ikämies­sar­jat. Työelämässä tästä asi­as­ta ei ole sovelias­ta puhua. Häveliäs vaiken­e­m­i­nen ei asi­aa muuk­si muu­ta. Niin­pä työ­nan­ta­jat joutu­vat mak­samaan ikään­tynei­den tekemästä työstä työ­suori­tus­ta kohden huo­mat­tavasti enem­män kuin nuorem­pi­en työstä. Se ei edis­tä ikään­tynei­den työllisyyttä.

Työ­panok­sen heikken­e­m­i­nen ei koske kaikkea työtä. On töitä, jois­sa iän tuo­ma koke­mus on arvokas­ta. Pääsään­tö kuitenkin on, että kään­tynei­den työ­panos on yli­hin­noitel­tua nuorten työ­panok­seen nähden.

Olisiko oikein, että palk­ka alenisi iän mukana eli että meil­lä olisi koke­mus­lisien ja har­joit­telu­palkko­jen ohel­la myös jäähdyttelypalkat?
Moni älähtää, että sehän olisi ikäsyr­jin­tää – toisin kuin nuorten alem­mat palkat, jot­ka taas ovat ihan oikein. Mut­ta urakka­palkat? Niis­sähän tosi­asialli­nen ansio­ta­so las­kee, kun ikä alkaa hidas­taa työ­tah­tia? Miten ne sit­ten hyväksytään?

En ole lainaan var­ma, että olisi edes sosi­aalis­es­ti väärin mak­saa 55-vuo­ti­aalle huonom­paa palkkaa kuin samaa työtä nopeam­min tekeväl­lä 35-vuo­ti­aalle. Viisikymp­pisil­lä ei yleen­sä ole las­ten­hoit­o­mano­ja, asun­to­lainat on mak­set­tu eikä ole per­heen­pe­rus­tamis­meno­ja, kos­ka kodin perushank­in­nat on tehty ajat sitten.

Ruot­sis­sa on ihan ok mak­saa ikään­tyneille huonom­paa palkkaa. Seu­raa­vat tieto ovat peräisin Juhana Var­ti­aiselta, mut­ta uskon, että hän tietää, mis­tä puhuu.

Kun Ruot­sis­sa tehdään työe­htosopimus, sovi­taan kuin­ka paljon yri­tyk­sen palkat nou­se­vat keskimäärin, mut­ta koro­tus ei tule yhtä suure­na kaikille. Moni työ­nan­ta­ja jät­tää ikään­tyneet tyystin ilman koro­tus­ta ja suun­taa koro­tuk­sen niille, joiden työ­panos on arvokkaampi. Tätä ei pide­tä siel­lä mitenkään vääränä. Näin siel­lä ei ole saman­laista halua päästä eroon ikään­tyneistä kuin meillä.

Jos olisi tapana sopia alem­mas­ta palka­s­ta, kun työ­tahti hiipuu, sitä olisi hyvä voi­da täy­den­tää osaeläk­keel­lä. Kuten jo aiem­mas­sa postauk­ses­sa kir­joitin, täl­lainen jär­jeste­ly Sin­ga­pores­sa piden­si työuria kahdel­la vuodel­la. Sosi­aalis­es­ti tämä olisi parem­pi ratkaisu kuin se, mihin nyt ollaan ajau­tukas­sa: palkat muodol­lis­es­ti korkei­ta, mut­ta ikään­tyneet ulos talosta ja työ­markki­nat­uen kaut­ta eläk­keelle, kos­ka työeläkeput­ki ja osaeläke pois.

Last in first out?

Ruot­sis­sa on myös first in last out ‑peri­aate irti­sanomi­sis­sa. Tämä on paran­tanut ikään­tynei­den työl­lisyyt­tä, mut­ta se ei toimisi niin hyvin kuin toimii, jos ikään­tyneet oli­si­vat suh­teessa yhtä kalli­ita työn­tek­i­jöitä kuin meil­lä. Työn­tek­i­jä on halut­taes­sa help­po savus­taa eläk­keelle sil­lä, että työolo­ja ei edes yritetä sovit­taa hänen kun­toon­sa. Näin myös tapahtuu.

Suomen oloi­hin sovitet­tuna tuo peri­aate olisi aivan kohtu­u­ton 50-vuo­ti­aana irti­san­ot­tui­hin. Jos he pää­si­sivät takaisin työelämään, he oli­si­vat pysyvästi heit­to­pusse­ja, jot­ka irti­san­o­taan ensimmäisenä.

Irral­laan kaikesta muus­ta peri­aate, että nuoret pitää irti­sanoa ensim­mäisenä olisi Suomes­sa tosi ikävä, kos­ka työelämän sään­nöt sor­ta­vat nuo­ria muutenkin monin tavoin. Ei tarvitse ihme­tel­lä alhaista syn­tyvyyt­tä, jos las­ten saan­tia hark­it­se­vat eivät pysty vaki­in­nut­ta­maan talout­taan. SAK:n esit­tämässä mallis­sa irti­sanomises­sa otet­taisi­in huomioon lapset, jot­ka ovat jo syn­tyneet, mut­ta ei niitä, joi­ta vas­ta hark­i­taan. Hark­in­ta-ajanko­h­ta on syn­tyvyy­den kannal­ta olen­nainen, eivät jo syn­tyneet lapset.

Viimeisen työ­nan­ta­jan vas­tuu työkyvyttömyyseläkkeistä

Hyvää tarkoit­taval­la lain­säädän­nöl­lä myös heiken­netään ikään­tynei­den työn­saan­tia. On säädet­ty viimeisen työ­nan­ta­jan vas­tu­us­ta. Jos yri­tyk­sen työn­tek­i­jä joutuu varhaiseläk­keelle, työ­nan­ta­ja mak­saa tämän. Lakipykälä on vähän mon­imutkainen, mut­ta tätä se tarkoit­taa. Jos eläke on 2000 €/kk, mak­set­tavaa tulee vuodessa 24 000 euroa ja kymme­nessä vuodessa 240 000 €. En tunne nyky­isiä luku­ja, mut­ta jokin vuosi sit­ten puo­let eläk­keelle siir­tyvistä meni van­hu­useläk­keelle työkyvyt­tömyy­seläk­keen kaut­ta. Palkat­taes­sa 50-vuo­ti­as­ta kan­nat­taa laskea, että hänestä tulee keskimäärin 20 000 euron lasku jos­sain vai­heessa ¬– jois­takin isom­pi ja jois­takin ei lainkaan. Moni yri­tys on tämän takia päät­tänyt, että palkkaa yhtään viisikymp­pistä. Vuosik­er­to­muk­si­in tätä peri­aatet­ta ei ole painettu.

(Viimeisen työ­nan­ta­jan vas­tuu ei koske alle 20-hen­gen yri­tyk­siä. Niin­pä monel­la isom­mal­la yri­tyk­sel­lä on NHL:stä tut­tu farmi­joukkue, pieni tytäry­htiö, johon työn­tek­i­jä siir­retään ennen työkyvyttömyyseläkepäätöstä.)

Jos palkkaat kak­sikymp­pisen, et toden­näköis­es­ti tule ole­maan hänen viimeinen työ­nan­ta­jansa, ja vaik­ka olisitkin, kus­tan­nus jakau­tu­isi noin 40 vuodelle, kun se viisikymp­pisen kohdal­la jakau­tuu noin kymmenelle vuodelle.

Tämä viimeisen työ­nan­ta­jan vas­tuu on tarkoitet­tu kan­nus­ta­maan työ­nan­ta­jia huole­hti­maan työoloista niin, että ihmiset eivät sairas­tu työssä. Työolot ovat nyky­isin niin paljon parem­mat, että työkyvyt­tömyy­seläkkei­den syyt liit­tyvät yleen­sä ihmis­ten vapaa-aikaan ja hei­dän yleiseen ter­vey­den­ti­laansa. Nyt se kan­nus­taa syr­jimään työhöno­to­ssa niitä, joiden ter­vey­dessä näyt­täisi ole­van ongelmia. Älä palkkaa tupakoi­jaa, älä yli­pain­oista ja eri­ty­ses­ti älä ketään, jol­la on ris­ki mie­len­ter­veysongel­mas­ta. Jos joku jää mie­len­ter­veyssy­istä työkyvyt­tömyy­seläk­keelle 35-vuo­ti­aana, on lasku lähem­mäs miljoon­aa euroa.

Tämä sään­tö pitää syr­jin­tään yllyt­tävänä pois­taa heti! Jokin taloudelli­nen sank­tio voidaan aset­taa työ­nan­ta­jalle sil­loin, kun syy työkyvyt­tömyy­teen voidaan osoit­taa työstä johtuvaksi.

Sen ver­ran tässä on tehty, että jos palkkaa vajaakun­toisek­si määritel­lyn vapau­tuu viimeisen työ­nan­ta­jan vas­tu­us­ta. Se pois­taa ilmi­selvim­män ongel­man mut­ta vain ne.

Eläk­keen yläikäraja

Pitäisi myös nos­taa yläikära­jaa. Kukaan ei kiel­lä tekemästä töitä yli 68-voti­aana – minä esimerkik­si teen – mut­ta eläke­jär­jestelmä ei tätä tunne. Eläke alkaa juos­ta 68-vuo­ti­aana. Sitä ei ole pakko ottaa vas­taan, mut­ta ymmärtääk­seni mitään myöhen­nysko­ro­tus­ta ei eläk­keeseen saa, jos jää eläk­keelle vas­ta 70-vuo­ti­aana. Sub­jek­ti­ivista oikeut­ta jatkaa töis­sä yli 68-vuo­ti­aana en kuitenkaan säätäisi.

Kaupunkiympäristölautakunnalta merkittävä joukkoliikennekanta

Aika vähälle huomi­ol­la julk­isu­udessa on jäänyt kaupunkiym­päristölau­takun­nan merkit­tävä kan­nan­ot­to siitä, että HSL:n koron­aviruk­ses­ta johtu­vaa lip­putu­lo­jen mene­tys­tä ei pidä paika­ta lipun­hin­to­ja korot­ta­mal­la. Tässä kan­nan­oto­ssa ei ollut merkit­tävää vain sen sisältö vaan ennen kaikkea, että se oli yksimielinen.

Helsingis­sä on ilmeistä jän­nit­teisyyt­tä liiken­nepoli­ti­ikas­sa, joka kos­kee lähin­nä autoli­iken­teen ase­maa. Nyt nuo riidat pan­ti­in sivu­un. Yksimielisiä ollaan joka tapauk­ses­sa siitä, että joukkoli­ikenne on Helsin­gin elin­voiman kannal­ta keskeinen asia. Kir­joitin tästä jo aiem­min.

Covid-19 on iskenyt pahasti Helsin­gin keskus­tan elin­voimaisu­u­teen. Kun toimis­tois­sa on siir­ryt­ty etätöi­hin ja kun tur­is­tit ovat pois­sa katuku­vas­ta, keskus­tan liikkei­den ja rav­in­toloiden tilanne on tukala. Se voi vau­ri­oit­taa keskus­tan elin­voimaa pysyvästi. Sitä tilan­net­ta ei mitenkään paran­taisi, jos saa­pumista keskus­taan vaikeutet­taisi­in entis­es­tään korkeam­mil­la lipun­hin­noil­la ja harvem­mal­la vuorovälillä.

Lau­takun­nan lausun­nos­sa väläytet­ti­in myös mah­dol­lisu­ut­ta eriyt­tää näyt­tölip­pu­jen hin­nat kun­tako­htais­es­ti. Tähän on kak­si perustet­ta. Naa­purikaupun­git eivät ole Helsin­gin tavoin kerän­neet puskuria kun­tat­alouteen­sa. Sik­si ne ovat pahas­sa raha­pu­las­sa. Toisek­si niil­lä ei ole samaa moti­vaa­tio­ta huole­htia Helsin­gin keskus­tan elinvoimaisuudesta.

 

Sokerivero

Sine­brychof­fin edus­ta­jat halu­si­vat kevään lop­ul­la tava­ta min­ua keskustel­lak­seen valmis­teveroista, alko­ho­liv­eros­ta ja sok­eriveros­ta. Suh­tauduin tähän tapaamiseen pienel­lä ennakkolu­u­lol­la, kos­ka pan­i­moalan edun­valvon­ta on vaikut­tanut vähän Jaana Pelkoselta ja olen ollut aikanaan eduskun­nan val­tio­varain­valiokun­nan vero­jaos­tossa usein napit vas­takkain hei­dän kanssaan.

Heil­lä oli kak­si asi­aa, sok­erivero ja alko­ho­liv­ero. Kovin ajanko­htaisia asioi­ta nyt, kun hal­li­tus yrit­tää löytää rahaa paikkaa­maan bud­jetin aukko­ja. Min­un piti kir­joit­taa tästä tuoreeltaan, mut­ta asia jäi muiden kiirei­den alle. Käsit­te­len tässä sok­eriveroa ja palaan alko­ho­liv­eron kum­mallisuuk­si­in ehkä myöhemmin.

Sine­brychoff halu­aisi sok­eriveron kaikelle sok­er­ille. Heistä on vähän epistä, että se on vain vir­voitusjuomis­sa, joiden osu­us sok­eri saan­nista on kolme pros­ent­tia. Hei­dän käyt­tämän­sä tilas­ton mukaan sok­erin saan­tiläh­teet jakau­tu­i­v­at näin:

Totesin, että olen aina kan­nat­tanut tätä kat­tavaa sok­eriveroa. Suo­ma­laiset syövät liikaa sok­e­ria sen eri muodois­sa, mis­tä on merkit­tävää kansan­ter­vey­del­listä hait­taa. Lihot­taa ja altistaa dia­betek­selle. Lisäk­si ener­gian saan­ti ravite­muk­sel­lis­es­ti tyhjän­päiväis­es­tä sok­erista vähen­tää muu­ta, ter­vey­den kannal­ta olen­naista syömistä. Vero­jen pitäisi ohja­ta syömään ter­veel­lis­es­ti. Sik­si olisi hyvä, että kaikissa elin­tarvikkeis­sa olisi vero sok­er­ille. Se olisi tyyp­illi­nen ulkoisi­in kus­tan­nusi­in perus­tu­va haittavero.

Olin joskus eduskun­nas­sa mon­en muuan kanssa aja­mas­sa kat­tavaa sok­eriveroa, mut­ta tämä kuitenkin kaa­tui hallinnol­liseen han­kalu­u­teen. Vaik­ka koti­maas­sa voisimme lait­taa veron sok­er­ille, emme pysty­isi mitenkään verot­ta­maan ulko­mail­ta tuo­tu­ja elin­tarvikkei­ta, kos­ka niiden sok­erip­i­toisu­u­den mit­taami­nen olisi ylivoimainen hallinnolli­nen taak­ka. Näin siis sanoin Sine­brychof­fin edustajille.

Tähän he vas­ta­si­vat, että oli ylivoimaista sil­loin, mut­ta ei enää, kos­ka pakkauk­ses­sa on nyky­isin ker­rot­ta­va tuot­teen sisältämän sok­erin määrä. Tätä en ollut tul­lut ajatelleeksikaan.

Hei­dän esit­tämän­sä kat­ta­va sok­erivero kohdis­tu­isi kaik­keen sok­eri­in ja kaikki­in sok­erei­hin, myös tuore­me­hui­hin, mut­ta ei kuitenkaan hedelmi­in ja mar­joi­hin. Kysyin kokeek­si, mik­si he pani­si­vat rajan tähän, vaik­ka tiesin vas­tauk­sen. Jos syöt ome­nan, hedelmässä ole­va sok­eri vaikut­taa paljon vähem­män haitallis­es­ti kuin jos juot ome­name­hua. Joku lääkäri var­maan osaa ker­toa mik­si. Liit­tynee kui­tu­i­hin ja imey­tymisen nopeuteen

Heil­lä oli kolme eri­laista mallia veron per­im­isek­si, joista jätän arvon­lisäveroon nivom­isen tässä pois, kos­ka se ei toimi.

Vero voisi olla por­rastet­tu, jol­loin vero tuot­teen kilo­määräi­nen valmis­tevero nousee por­raste­tusti sok­erip­i­toisu­u­den mukaan tai tark­ka, jol­loin sok­erik­ilo­sta menee aina yhtä paljon veroa. Tark­ka on tietysti parem­pi, mut­ta Sine­brychof­fin mukaan han­kalampi toteut­taa. Min­ua siinä vähän arve­lut­ti se, että luokan sisäl­lä sok­erin määrän vähen­tämi­nen ei vaiku­ta mitään, siis enem­män tai vähem­män makeutetut jugur­tit mak­sa­vat saman veron.

Sok­eriveron tuo­tok­si he arvioi­vat noin 400 miljoon­aa euroa. Ei siis mitenkään vähän.

Tätä kan­nat­taisi minus­ta edistää.

[Pan­i­moli­it­to kor­jat­tu Sinebrychoffiksi]

Kommenttaja VM:n virkamiesten työllisyyspakettiin

Nyt alkaa olla hyv­in­voin­ti­val­tion kannal­ta tosi kyseessä. Niin nopeasti sen rahoi­tus­po­h­ja rapautuu.

Kukaan ei voi uskot­tavasti väit­tää puo­lus­ta­vansa hyv­in­voin­ti­val­tio­ta, jos ei piit­taa sen rahoituk­ses­ta. Rahoituk­sen kannal­ta työl­lisyys on keskeinen, kos­ka verot per­itään lähin­nä työn tekemis­es­tä. Olen vähän huolis­sani demarei­den “vas­tus­tamme muun muas­sa kaikkea” ‑lin­jas­ta. Jos demar­it de fac­to hylkäävät hyv­in­voin­ti­val­tion, kuka sitä enää puolustaa?

Silti pari poikkipuolista kan­nan­ot­toa VM:n virkami­esten työllisyyspakettiin.

Työvoima­hallinnon elämän­hallintakurssit vai yliopisto-opinnot? 

Oikeut­ta opiskel­la työt­tömyyspäivära­han turvin pitäisi rajoit­taa. Voi olla, että työt­tömyyspäivära­ha on sään­nöiltään vähän köm­pelö tähän tarkoituk­seen, mut­ta jotenkin kesken jääneet opin­not kan­nat­taa rahoit­taa. On paljon älykkääm­pää käyt­tää työt­tömyy­saikansa opin­to­jen lop­pu­un saat­tamiseen kuin osal­lis­tua työvoima­hallinnon CV:n teko- tai elämän­hallintakurs­seille tai vaik­ka laivahit­saa­jakurssille. On vähän pöhköä, että työvoima­hallinnon usein aika heikko­laa­tu­isille kurs­seille osal­lis­tu­mi­nen on pakol­lista ja ope­tus­min­is­ter­iön alaiseen opiskelu­un osal­lis­tu­mi­nen kiellettyä.

Voi olla, että työt­tömyyspäivära­ha on tähän huono keino, mut­ta jokin keino rahoit­taa kesken jääneitä opin­to­ja pitäisi olla. Myön­netään, että VM:n virkamiehillä on point­ti siinä, että laina­pain­ot­teisu­us ohjaisi parem­min työn­saan­nin kannal­ta hyödyl­lisi­in opin­toi­hin. Ja olisi­han se tas­a­puolista, sil­lä opin­to­tukeakaan ei saa, kun opinot venyvät liikaa.

Sosi­aalipoli­ti­ikas­sa käy usein niin, että yhteen tarkoituk­seen suun­nitel­tu tuki alka­akin tukea jotain aivan muu­ta asi­aa, kos­ka sitä toista varten ei ole tukea, vaik­ka pitäisi. Niin tässäkin on käynyt. Siihen alku­peräiseen tarkoitet­tu tukimuo­to kuitenkin sopii huonos­ti uuteen tarkoituk­seen. Opin­to­jen lop­pu­un­saat­tamistuen riip­pu­vu­ut­ta aiem­man palkan suu­ru­ud­es­ta nyt esimerkik­si on vähän vaikea perustella.

Suomes­sa esimerkik­si tarvi­taan mata­la­palkkatu­ki. Kun sitä ei ole, työt­tömyys­tur­van sovitel­lus­ta päivära­has­ta on tul­lut sel­l­ainen, mut­ta se taas on sään­nöiltään aivan epä­tarkoituk­sen­mukainen. Siitä joskus toiste enemmän.

Osaeläke oikeaan käyttöön

Toinen kysymyk­seni liit­tyy osaeläk­keeseen eli osit­taiseen varhen­net­tuun varhaiseläk­keeseen. Min­ul­la on tähän eri­tyis­suhde, sil­lä esitimme tätä aikanaan Juhana Var­ti­aisen kanssa vuon­na rapor­tis­samme Lisää mata­la­palkkatyötä. Sitä ennen oli käytössä osa-aikaeläke niille, jot­ka eivät jak­sa­neet enää ikän­sä vuok­si tehdä kokoaikatyötä. Me esitimme, että saa tehdä työtä myös hitaam­min. En tiedä, mikä tuon raport­timme vaiku­tus osaeläk­keen säätämiseen oli, mut­ta mielel­lään­hän sitä uskoisi jotain vaikuttaneensa.

Vähän saman­laista on tehty Sin­ga­pores­sa. Kun työn­tek­i­jä täyt­tää 62 vuot­ta, hän solmii työ­nan­ta­jansa kanssa uuden, yleen­sä mata­la­palkkaisem­man ja vähem­män vaa­ti­van työ­suh­teen ja sai täy­den­tää sitä säästämäl­lään eläk­keel­lä. Tämä piden­si työuria kahdel­la vuodel­la. Siis todel­lakin: kahdel­la vuodella.

Yksi syy ikäih­mis­ten heikkoon työl­lisyy­teen on se, etteivät työ­nan­ta­jat halua mak­saa täyt­tä palkkaa osit­tais­es­ta työ­panok­ses­ta. On inhimil­listä, että työ­tahti ale­nee iän myötä. Sik­si urheilus­sakin on ikämiessarjat.

Ei kan­na­ta jeesustel­la vaan tun­nus­taa tosi­asi­at: suuri syy siihen, että suo­ma­laiset siir­tyvät niin nuo­ri­na eläk­keelle on siinä, että työ­nan­ta­jat halu­a­vat hei­dän siir­tyvän varhain eläkkeelle.

Jos osaeläke on toimin­ut toisin päin ja vähen­tänyt työl­lisyyt­tä, vika on var­maankin siinä, ettei ole tul­lut käytän­nök­si siir­tyä helpom­pi­in ja vähem­män vaa­tivi­in töi­hin siinä vai­heessa, kun ei enää jak­sa painaa nuoru­u­den innol­la. Voisiko tälle tehdä jotain? Onhan se aika luon­te­vaa, että työ­tahti hidas­tuu iän mukana.

Kun työeläkeput­ki toiv­ot­tavasti pois­tuu, pitäisi osaeläk­keen jäädä nimeno­maan niin, että sitä käytetään niin kuin sitä oli tarkoi­tus käyttää.

Työeläkeputken pois­to yksinään merk­it­sisi, että moni päät­täisi työu­ransa työ­markki­nat­uel­la. Aika tyly jut­tu. Niin kuin työe­htosopimuk­sis­sa on har­joit­telu­palk­ka, pitäisi olla myös jäähdyt­te­ly­palk­ka niille, joiden työkyky on alen­tunut iän vuok­si. Tähän kokon­aisu­u­teen osaeläke istu­isi hyvin.

Jyrkästi laskeva tapauskuolleisuus

Huomiotani on herät­tänyt, että, että kuolleisu­us koron­aan tun­tuu laske­neen paljon nopeam­min kuin tar­tun­to­jen määrä – tai nous­sut hitaam­min, maas­ta riip­puen. Päätin piirtää tästä sum­mit­taisen kuvan. Laskin liuku­van kah­den viikon sum­man kuolleista ja jaoin sen liuku­val­la kah­den viikon sum­mal­la rek­isteröidy­istä tar­tun­noista kak­si viikkoa aiem­min. Siis esimerkik­si toukoku­un 15.–28. päivän kuolemat jaet­tuna toukoku­un 1.–14. päivän tar­tun­noil­la.  Perus­teena tässä oli, että kuole­ma seu­raa keskimäärin kol­men viikon kulut­tua tar­tun­nan saamis­es­ta ja tar­tun­nan saamis­es­ta menee viikko sen havait­semiseen ja rek­isteröin­ti­in. Ihan näin tätä ei pitäisi tehdä, mut­ta tehdäk­seen tämän oikein, pitäisi tietää kuolleista, mil­loin hei­dän tar­tun­tansa on rekisteröity.

Jouduin jät­tämään maalisku­un pois kokon­aan. Sar­jan alus­sa esimerkik­si Yhdys­val­lois­sa näin mitat­tu tapauskuolleisu­us olisi ollut 66 %. Tuol­loin rek­isteröi­ti­in vain kuole­maisil­laan ole­vat potilaat.

Aika jyrkkä on lasku ollut. Yhdys­val­lois­sa run­saas­ta 12 pros­en­tista alle kah­teen pros­ent­ti­in, Ital­ias­sa 12 pros­en­tista  noin kolmeen pros­ent­ti­in, Sak­sas­sa noin kuud­es­ta pros­en­tista noin pros­ent­ti­in, Tukhol­mas­sa noin 14 pros­en­tista 0,3 pros­ent­ti­in (!) ja Suomes­sa noin seit­semästä pros­en­tista välil­lä nol­laan. Nyt Suomen luku on hypähtänyt neljän kuole­man­ta­pauk­sen vuok­si neljään pros­ent­ti­in. Heinäku­us­sa tar­tun­to­ja oli hyvin vähän, sik­si arvio heit­tele­htii noin kovasti. Koh­ta se tasoit­tuu, kun kas­va­vat tar­tun­tamäärät tule­vat näkyviin.

Mik­si tapauskuolleisu­us on laskenut näin paljon?

Pääsyy on siinä, että nyt tes­tataan enem­män ja vähäoireisem­pia. Kun tes­tat­ti­in vain vakavia oire­i­ta saanei­ta, näi­den kesku­udessa kuolleisu­us tietysti on suurem­pi. Eri­tyis­es­ti tämä näkyy Tukhol­mas­sa. Jos tämä olisi ain­oa seli­tys ja jos nyt havait­taisi­in kaik­ki tar­tun­nat, kevääl­lä olisi havait­tu vain noin joka 50. tartunta.

On myös opit­tu hoita­maan sairaut­ta. Alus­sa moni kuoli verenkier­ron tukkeu­tu­miseen sisäe­limis­sä, mut­ta tätä ymmär­retään nyt lääk­itä. Van­huk­sia on opit­tu suo­jaa­maan taudilta.

Joku väit­tää, että val­in­ta­paine on muun­tanut virus­ta vähem­män tap­pavak­si. Tämä olisi loogista, sil­lä virus lev­iää parem­min, jos se ei tapa isäntäänsä.

Käyt­täy­tymisen muu­tos on saanut aikaan sen, että tar­tun­nan saa­neet ovat nyt nuorempia.

Maid­en väliset erot tapauskuolleisu­udessa ovat niin suuria, että seli­tys­tä on etsit­tävä tes­tauskäytän­tö­jen eroista. Toki antibioot­tire­sistenssil­läkin on merk­i­tys­tä, eri­tyis­es­ti Italiassa.

Lapsiperheiden asuntotilanteen helpottaminen on keskeinen asuntopolitiikan päämäärä

Asun­tosi­joit­ta­jat valit­ta­vat päivän Hesaris­sa, ettei Helsinki­in raken­neta tarpeek­si pieniä yksiöitä.

Muu­ta­ma huo­mau­tus käyte­ty­istä argu­menteista: Se, että 49 pros­ent­tia ruokakun­nista on yhden hen­gen ruokakun­tia, antaa tilanteesta väärän kuvan. Puo­let pienistä ruokakun­nista on eläkeläis­ruokakun­tia, jot­ka eivät halua asua yksiössä, vaan van­has­sa per­hea­sun­nos­saan. Itsekin kuu­lun tähän ryh­mään. Eläkeläiset eivät muu­ta pienem­pään asun­toon las­ten muutet­tua pois kotoa varsinkaan, kun tämä on halut­tu estää varain­si­ir­toverol­la, joka syö pienem­pään asun­toon muut­tamis­es­ta koitu­van taloudel­lisen hyö­dyn kokonaan.

Met­so­la huo­maut­taa, että kyl­lä lap­siper­heet löytävät asun­non, kun asi­aa tarkastelee seudullis­es­ti. Vaik­ka Helsingistä eivät löy­däkään, ympäryskun­nista löytävät. Tämä on juuri se syy, mik­si Helsin­ki halu­aa puo­lus­taa lap­siper­heitä omas­sa asun­tokan­nas­saan. Me halu­amme pitää yllä tas­a­puolista asujaimistoa

Väite, että markki­nat nos­ta­vat per­hea­sun­to­jen hin­nat niin korkeik­si,  ettei kenel­läkään ole varaa niihin, on sisäis­es­ti epäloogi­nen. Muis­tut­taa väitet­tä, että siel­lä on niin paljon ihmisiä, ettei siel­lä voi olla kukaan. Isot asun­not ovat kalli­ita, kos­ka niitä on vähän ja oli­si­vat vielä kalli­impia, jos niitä olisi vielä vähem­män. Kun niitä tehdään lisää, niiden hin­ta halpe­nee. Kyl­lä per­hea­sun­toi­hin löy­tyy aina asukas, mut­ta neliöhin­nas­ta joutuu ehkä tin­kimään. Lap­siper­hei­den asumiskus­tan­nusten alen­t­a­mi­nen on kun­ni­akas päämäärä.

Kun kaavas­sa määrätään tekemään rak­en­ta­jan kannal­ta epäedullisia per­hea­sun­to­ja 20 neliön kop­pi­en sijaan, se ei tee asun­noista kalli­impia. Kos­ka kaa­va on sijoit­ta­jan kannal­ta epäedulli­nen, raken­nu­soikeu­den hin­ta laskee.

Hesarin tek­stistä saat­toi saa­da sen käsi­tyk­sen, että Helsin­gin valmis­telemien ohjei­den mukaan uusista asun­noi­ta puo­let pitäisi olla per­hea­sun­to­ja. Todel­lisu­udessa pin­ta-alas­ta pitää puo­let men­nä per­hea­sun­toi­hin eli vähin­tään kolmioi­hin. Käytän­nössä tämä tarkoit­taa, että vajaa kol­mannes asun­noista olisi per­hea­sun­to­ja. Se ei minus­ta ole kohtu­u­ton vaatimus.

Lap­siper­hei­den puo­lus­t­a­mi­nen raaoil­la asun­tomarkki­noil­la on van­has­taan asun­topoli­ti­ikan keskeinen päämäärä. Niin sen tulee olla myös Helsingissä.

Jatkos­sa asun­to­jen halut­tuun kokoon vaikut­taa yleistyvä etä­työsken­te­ly. Yksi maku­uhuone tarvi­taan työhuoneeksi.

Sama vaa­timus eri kaupungi­nosis­sa on sen sijaan aika turha.

 

Miten kattaa HSL:n tappiot?

Kaupunkiym­päristölau­takun­nan listal­la on lausun­to HSL:n toim­inta­su­un­nitel­mas­ta. Siinä merkit­tävin kysymys on, miten kat­taa korona-pan­demi­an aiheut­ta­ma lip­putu­lo­jen vähen­e­m­i­nen. Etä­työ on vähen­tänyt työ­matkali­iken­net­tä ja vähen­tynyt liikku­misen tarve on tyy­dytet­ty autoil­la ja merkit­tävässä määrin fillareilla.

Lau­takun­nan lausun­tolu­on­nok­sen mukaan taak­ka jaet­taisi­in kolmeen osaan, hin­to­jen nos­toon, palve­lu­ta­son alen­tamiseen ja kun­tao­suuk­sien nostoon.

Mietitään­pä, miten rav­in­tolan pitäisi tehdä saadak­seen korona-aikaiset tap­pi­onsa mak­se­tuk­si? Pitäisikö nos­taa hin­to­ja, huonon­taa ruokaa vai kär­siä vain tap­pi­ot nahois­saan? Tuskin kukaan järkevä esit­täisi muu­ta kuin tap­pi­oiden nielemistä, kos­ka hin­to­jen nos­to tai ruuan huonon­t­a­mi­nen vain lisäi­sivät rav­in­tolan ahdinkoa.

Se yhteiskun­nalli­nen opti­mi, jon­ka mukaan on päädyt­ty nykyiseen palve­lu­ta­soon ja lipun­hin­toi­hin, ei ole muuk­si muut­tunut. Sik­si kun­tien on mak­set­ta­va HSL:n tap­pi­ot ja jatket­ta­va nor­maalia elämää – siis sit­ten, kun pan­demia on joskus toiv­ot­tavasti ohi. Tietysti val­tio voisi niihin osal­lis­tua niin kuin se osal­lis­tuu mui­hnkin vas­taavin tulon­mene­tys­ten korvaamiseen.

Tässä kun­tien edut menevät ris­ti­in. Toimi­va joukkoli­ikenne on edel­ly­tys Helsin­gin ja eri­tyis­es­ti sen keskus­tan toimivu­udelle. Jos kun­tien kesken ei päästä yksimielisyy­teen HSL:n tap­pi­oiden kat­tamis­tavas­ta, pitäisi harki­ta sitäkin, että näyt­tölip­pu­jen hin­ta helsinkiläisille olisi alem­pi kuin esimerkik­si Espoolaisille. Ker­ta­mak­su­jen osalta tätä ei voi­da tehdä.

Samas­ta syys­tä seudun kun­nil­la pitäisi olla nyky­istä suurem­pi val­ta joukkoli­iken­teen palve­lu­ta­soon oma­l­la alueel­laan – ja tietysti taloudelli­nen vas­tuu asiasta.

Kun koronara­joituk­sia ilmeis­es­ti joudu­taan jatka­maan ensi kesään saak­ka, HSL:llä on houku­tus har­ven­taa vuoroväle­jään vas­taa­maan vähenevää matkus­ta­jamäärää. Vaik­ka tämä olisi liiken­net­tä ajatellen perustel­tua, tar­tun­to­jen tor­ju­misen kannal­ta se olisi kovin huono asia. Täpötäy­dessä ratikas­sa ei oikein voi pitää tur­vaväle­jä. Jos HSL:ää velvoite­taan mah­dol­lis­ta­maan väljä matkus­t­a­mi­nen tar­tun­to­jen estämisek­si. tämä pitäisi kor­va­ta rahoista, joi­ta käytetään pan­demi­an torjumiseen.