Asuntosijoittajat valittavat päivän Hesarissa, ettei Helsinkiin rakenneta tarpeeksi pieniä yksiöitä.
Muutama huomautus käytetyistä argumenteista: Se, että 49 prosenttia ruokakunnista on yhden hengen ruokakuntia, antaa tilanteesta väärän kuvan. Puolet pienistä ruokakunnista on eläkeläisruokakuntia, jotka eivät halua asua yksiössä, vaan vanhassa perheasunnossaan. Itsekin kuulun tähän ryhmään. Eläkeläiset eivät muuta pienempään asuntoon lasten muutettua pois kotoa varsinkaan, kun tämä on haluttu estää varainsiirtoverolla, joka syö pienempään asuntoon muuttamisesta koituvan taloudellisen hyödyn kokonaan.
Metsola huomauttaa, että kyllä lapsiperheet löytävät asunnon, kun asiaa tarkastelee seudullisesti. Vaikka Helsingistä eivät löydäkään, ympäryskunnista löytävät. Tämä on juuri se syy, miksi Helsinki haluaa puolustaa lapsiperheitä omassa asuntokannassaan. Me haluamme pitää yllä tasapuolista asujaimistoa
Väite, että markkinat nostavat perheasuntojen hinnat niin korkeiksi, ettei kenelläkään ole varaa niihin, on sisäisesti epälooginen. Muistuttaa väitettä, että siellä on niin paljon ihmisiä, ettei siellä voi olla kukaan. Isot asunnot ovat kalliita, koska niitä on vähän ja olisivat vielä kalliimpia, jos niitä olisi vielä vähemmän. Kun niitä tehdään lisää, niiden hinta halpenee. Kyllä perheasuntoihin löytyy aina asukas, mutta neliöhinnasta joutuu ehkä tinkimään. Lapsiperheiden asumiskustannusten alentaminen on kunniakas päämäärä.
Kun kaavassa määrätään tekemään rakentajan kannalta epäedullisia perheasuntoja 20 neliön koppien sijaan, se ei tee asunnoista kalliimpia. Koska kaava on sijoittajan kannalta epäedullinen, rakennusoikeuden hinta laskee.
Hesarin tekstistä saattoi saada sen käsityksen, että Helsingin valmistelemien ohjeiden mukaan uusista asunnoita puolet pitäisi olla perheasuntoja. Todellisuudessa pinta-alasta pitää puolet mennä perheasuntoihin eli vähintään kolmioihin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vajaa kolmannes asunnoista olisi perheasuntoja. Se ei minusta ole kohtuuton vaatimus.
Lapsiperheiden puolustaminen raaoilla asuntomarkkinoilla on vanhastaan asuntopolitiikan keskeinen päämäärä. Niin sen tulee olla myös Helsingissä.
Jatkossa asuntojen haluttuun kokoon vaikuttaa yleistyvä etätyöskentely. Yksi makuuhuone tarvitaan työhuoneeksi.
Sama vaatimus eri kaupunginosissa on sen sijaan aika turha.
Eikö laspiperheitä olisi läpinäkyvämpää ja siten reilumpaa tukea suoraan sosiaaliavustuksina kuin että luovutetaan tonttimaata markkinahintaa halvemmalla, koska perheasuntovaatimus? Kustannus näkyisi budjetissa, nyt kustannus on saamatta jääneitä tuloja, eikä näy missään.
Tämä on kyllä vastoin kaikkea sitä, mitä yleensä näistä asioista horiset ja ihmetyttää blogin pitkäaikaista lukijaa suuresti? Onko Arhinmäki kaapannut tilisi?
Sokea piste?
Tämä on eri asia. Jos ainoat “edunsaajat olisivat nuo lapsiperheet, asia olisi noin kuin sanot, mutta kun tavoitteena on sosiaalinen eheys ja yhteiskunnan toimivuus, asia muuttuu aivan toiseksi. Siinä on kyse ulkoisvaikutuksesta. Meillä on paljon esimerkkejä kaupungeista, jotka erivät ole huolehtineet sosiaalisesta eheydestä, ja jäljet peloittavat.
No nyt en ymmärrä enää yhtään. Eli kyse ei ole ensisijaisesti lapsiperheiden tukemisesta, vaan kaikkien niiden tukemisesta, joilla on varaa tai tarve isoon asuntoon?
Miten tämä, että yksinasuvilla pienituloisilla ei ole mahdollisuutta asua kaupungissa, edistää sosiaalisesta eheydestä huolehtimista?
Ylipäänsä, miksi yksinasuvien alle keskituloisten tarpeita ei nähdä yhtä tärkeänä kuin muiden, sillä Helsingin asuntopolitiikka on ihan suoranaista perseennäyttöä heille? Ei monella ole saumoja ottaa yksin 250k lainaa.
Ainakin vaatisi vähän parempia perusteluita kuin että lapsiperheiden tukeminen on tärkeää ja tämä on pitkä linja. Jos lapsiperheiden tukeminen on tärkeää, se voi silti näkyä budjetissa.
Hyvä kirjoitus , jossa paljon oikeaa asiaa ja pohdiskelua ‚faktoilla ryyditettynä.
Varainsiirtovero ei kylläkään ole niin suuri että se söisi pienempään asuntoon muuton taloudellisen hyödyn. Omaa kokemusta asiasta on.
Laskitko oikein? Jos muutat asunnosta, jonka arvo on 400 000 € asuntoon, jonka arvo on 300 000 €, et voi laskea hyödyksesi 100 000 euroa, koska asuntovarallisuutesi on samalla laskenut 100 000 euroa. Hyötysi on reaalikorko tuosta 100 000 eurosta. Juuri nyt reaalikorko on negatiivinen, mutta oletetaan, että se olisi niinkin suuri kuin yksi prosentti. Hyödyt siis tuhat euroa vuodessa, mutta varainsiirtovero (puolet moilempien kauppojen varainsiirtoverosta) on 7000 euroa. Se syö siis seitwsemän vuoden hyödyn. Lisäksi muuttokustannukset muutaman tonnin, joten pienempään asuntoon muutto ei kannata.
Onko oikea käytettävä prosenttiluku rahamarkkinoiden korkotaso, kun puhutaan ihmisestä eikä pankista? Itse käytän pörssiosakkeista saatua tuottoa, joka on viimeisen 100 vuoden ajan ollut keskimäärin 6 — 7 %. Tämä siis edellyttäen, että sijoittaa pitkäksi aikaa (> 20 v.) eikä hermostu muutaman vuoden taantumista. Keski-iässä saatu myyntivoitto kannattaisi sijoittaa loppuelämäksi hajautetusti osakkeisiin (esim. ETF:iin) ja tarvittaessa käydä “syömässä kuormasta”. Ja varokaa pankkien “sijoitusneuvojia”!
Osmo kirjoitti tässä eläkeläisen vaihtoehdoista. Nykyään, kun lapset, varsinkin Helsingissä, saadaan usein myöhään 30–40‑v. iässä, niin voisi kai olettaa, että jo lasten takia sitä perheasuntoa pidetään kuusikymppiseksi asti. Siitä ei ole pitkä matka eläkkeelle. Viisaita sijoittamisen nyrkkisääntöjä, kuten 80-ikä % osakkeisiin, noudattava ei tuossa vaiheessa enää sijoita 20 vuoden aikahorisontilla.
Oman kokemuksen perusteella pienemmässä asunnossa on yksi mukava hyöty: vähemmän siivottavaa. Ero on todella huomattava, kun muuttaa 110 neliön asunnosta 70 neliöiseen. Samalla myös juoksevat asumiskulut (vastike) laskevat 2000 — 3000 € vuodessa.
Melkoinen muutto saa olla, jos siihen muutama tonni menee. Auto + 3 miestä maksavat ehkä 200 €/h bruttona — kotitalousvähennys.
Vinkkinä niille, jotka pitävät lasten vierailujen varalta (2 kertaa/vuosi?) ylimääräistä huonetta: lapsenlapset yöpyvät isovanhempien luona, vanhemmat nauttivat kahdenkeskisistä hotelliöistä.
Minusta hyödyt 100 000€ — verot ja muuttokustannukset koska rahavarantoai on muuttunut likvidiin muotoon. Ok, sen voi hoitaa käänteisillä asuntolaivalla, mutta voidaan todeta että 95%ia ihmisistä ei tule niitä kumminkaan ottamaan koska se tuntuu ikävältä, joten mielestäni likvidiksi muuttaminen pitää tässä tilanteessa laskea tuloksi* taikka hyödyksi , vaikka periaatetasolla laskelmasi on oikein.
Jos tarkoitus on vain sijoittaa niin pks asuessa hyvä arvaus on, että asunnon hinta nousee. Jos rahaa ei tarvitse, koko laskelmassa ei ole pointtia kun muuttaminen on niin raskasta ja normaali korkokin jää erinäisten verojen ja kustannusten takia ihan pikkurahoiksi.
Kuitenkin tuolla rahalla hankki ison läjän kaikenlaista apua, vaikkapa kotisiivousta.
*) vaikkapa virtuaaliseksi tuloksi tai hyödyksi. Ihminen ei erittele sitä, mistä rahat pankkitilille ilmestyvät, eikö hän tyypillisesti myöskään laske asuntovarallisuuden muutosta tuloksi
Enemmän tämä on maakuntien ongelma, sillä täällä vero on kaksinkertainen (4%).
Asunnoissa kannattaisi tehdä usein sukupolven vaihdos. Itsekin voisin mielelläni vaihtaa tulevaisuudessa oman asuntoni lapsen kanssa päittäin. Se tarvitsee lisää tilaa ja itselläni sitä on liikaa. Jos näiden kämppien yhteenlaskettu arvo on sen 700 000, niin veroa siitä pitäisi maksaa 28 000 euroa ja molemmilel osapuolille vielä noin tonnin kaupankäyntikulut. Yht. 30 000 euroa. Siihen vielä päälle se, että verottaja kuitenkin noteraa sen välissä olevan 100 000 euroa lahjaksi. Ehkä tämän veron pystyisi kiertämään?
Kuitenkin se noin 30 000 euron maksu tyhjästä ei tule kuuloon, joten sillä rahalla tehdään laajennus lapsen taloon ja minä jatkan tyhjien huoneiden lämmittämistä.
“Lapsiperheiden asumiskustannusten alentaminen on kunniakas päämäärä.”
Mutta miten tämä tehdään? Isojen asuntojen kaavoittaminen ei ole yleispätevä ratkaisu. Dinkkupari vie maksukykyisempänä ison asunnon ennen saman tulotason lapsiperhettä; varakas sinkku ennen vähempivaraista perhettä; jne.
“Kun kaavassa määrätään tekemään rakentajan kannalta epäedullisia perheasuntoja 20 neliön koppien sijaan, se ei tee asunnoista kalliimpia. Koska kaava on sijoittajan kannalta epäedullinen, rakennusoikeuden hinta laskee.”
Mitkä tahansa kaavamääräykset (tiettyyn rajaan asti) eivät vaikuta asuntojen markkinahintaan, vaan vaikuttavat rakennusoikeuden hintaan. Esim. Helsingissä, jossa kaupunki omistaa paljon tonttimaata, tämä tarkoittaa tulonsiirtoa kaikilta kaupunkilaisilta joillekin harvoille. Jos halutaan tukea lapsiperheitä, suora rahallinen tuki saattaisi olla parempi ratkaisu kuin kaavamääräyksien tekeminen. Mutta jos oikeasti ongelma on, että halvoille asunnoille on eniten kysyntää, pitäisi vaan kaavoittaa paljon lisää, ihan vaan kerrosneliöitä.
Markkinatalous voitti suunnitelmatalouden, koska markkinat pystyvät kohdistamaan resurssit paremmin. Keskuskomitealla ei ole kykyä markkinoita paremmin kohdentaa resursseja. Jos yksiöistä saa parhaan hinnan, silloin se tarkoittaa, että niille on eniten kysyntää.
Helsingin päätös estää markkinoiden tehokkaan toiminnan ja korottaa asumisen hintaa.
Kysymys on mys aikaikkunasta ja siitä seuraavasta markkiqavirheestä. Talot rakennetaan sadaksi vuodeksi. Silloin on katsottava, millaisia asuntoja tarvitaan ehkä viidenkymmenen vuoden päästä. Missää länsieurooppalaisessa kaupungissa ei asuta niin pienissä asunnoissa kuin mitä sijoittajat haluavat nyt rakentaa. Rakentaja ajattelee vain vuoden eteenpäin.
Rakentajan lyhytnäköisyyden näkee Kivistössä. Uskoiat, että voidaan rakentaa lähes pelkkiä yksiöitä. nYT NÄMÄ YKSÖT JÄÄVÄT KÄTEEN.
Joo, ei rakenneta nykyisiä taloja sadaksi vuodeksi. Ei edes runkoja. 50 vuoden päästä voidaan rakentaa uusiksi, joten ei tarvitse teidän siellä keskuskomiteiossa niin pitkälle suunnitella.
En tiedä, mikä on nykyisin rakennettavien talojen laskennallinen ikä ja millainen on niiden korjattavuus, mutta usein toistettu 50 vuotta on järjetöntä. Tuolla ajatuksella (runko kestää 50 vuotta) Helsingin nykyinen rautatieasema olisi purettu 1970-luvulla ja nyt olisi menossa uudemman purku, Eduskuntatalosta versiosta 3 voisi aloittaa pian suunnittelukilpailun, Temppeliaukion kirkko purettiin viime vuonna ja Pohjoisespan kivitalojen kolmas sukupolvi lähestyisi elinkaarensa puoliväliä. Miten kiinnostava mahtaisikaan olla Tallinnan uusi kaupunki trendikkäänä parikymppisenä?
Selvää on, että mikään rakennus ei kestä ikuisesti eikä pysy hyvässä kunnossa edes sitä 50 vuotta, jos siitä ei pidetä huolta eikä tehdä korjauksia. Niin pitää kuitenkin rakentaa, että voidaan korjata. Etenkin perustustukset ja runko tulisi toteuttaa “ikuisesti” ylläpidettäviksi. Sellaisiahan ovat vanhat hirsitalot ja vaikka ne Tallinnan vanhan kaupungin kivirakennukset. Myös uusilla teknisillä ratkaisuilla pystytään varmasti samaan, jos vain halutaan.
Uusien talojen rakentamisessa ongelma ei ole, etteikö niitä voisi tehdä “ikuisiksi”, vaan se, että rakennusmääräykset ja usein jo kaavamääräykset estävät tekemästä kestävää ja järkevää. Esimerkiksi sinänsä hyvää tarkoittavat ilmanvaihto- ja lämmöneristysvaatimukset johtavat lähes väistämättä hometaloihin, etenkin kouluissa ja muissa julksisissa rakennuksissa. Niiden yhteisvaikutusta ei ole selvitetty. Niinpä uudehkotkin koulut tai päiväkodit ovat remontin tarpeessa. Ilmanvaihtoa pitäisi ajaa 100% teholla koko ajan jotta vaurioilta vältyttäisiin, mutta näin ei tapahdu, vaan yli puolet ajasta IV on pois tai pienellä teholla, rakenteet vaurioituu kun kosteus “pumppaa” rakenteissa painesuhteiden vaihtelun mukana.
Kaavoittajalla on niinikään kommervenkkejä jotka tekevät kestävän rankentamisen mahdottomaksi, esimerkiksi vaikkapa vaatimus viherkatosta johtaa alle 50 vuodessa merkittäviin rekenteellisiin vaurioihin. Muitakin vastaavia vaatimuksia näkee usein.
Ei pitäisi ajaa 100% teholla vaan riittävällä teholla, jotta alipaineistus säilyy.
Yksikäsitteinen ja selkä ohje koneellisella ilmanvaihdolla varustettujen rakennusten kohdalla on se, ettei ilmastointia saa ikinä sammuttaa. Tästä huolimatta julkeansektorin toimijat edelleenkin ajavat iv-koneet alas “virka-ajan” ulkopuolella perustellen tätä idoottimaista tyhmyyttä jonain säästötoimena — tai nykyisimmin päästöjen vähennyksenä. Mitään järkeähän tässä ei ole, koska seurauksena on suoraan alentunut sisäilman laatu ja pidemmällä tähtäimellä rakenteiden vaurioituminen liiallisen kosteuden vuoksi (ja entistä pahemmat sisäilmaongelmat).
Sinänsä on turha kuitenkaan haikailla “vanhojen terveiden” rakennusten ja “toimivan” painovoimaisen ilmanvaihdon perään — tosiasia kun on se, että painovoimainen ilmanvaihto on riittämätöntä ja toimii silloin kun sattuu sopivat säät olemaan. Niinpä sisäilmaongelmat ja rakennevauriot ovat huomattavasti yleisempiä “wanhoissa hywissä” hataroissa rakennuksissa.
Täällä päin tyypillisin sisäilmaongelmia aiheuttava kohta kouluissa on märän betonin päälle asennettu matto. Sillä ei ole kyllä mitään tekemistä ilmanvaihdon kanssa. Kyseessä on ihan puhdas tunarointi.
Ok, kyllä liian tiukat eristevaatimukset ovst ongelma, mutta useimmiten ongelmat johtuvat ihan käsittämättömästä tunaroinnista.
En ole myöskään koskaan tavannut painoilmatoimksta ilmanvaihtoa, joka oisi toiminut edes etäisesti lämpimällä elikkä kesäisin.
Ei ilmanvaihdon sulkemista viikonlopuiksi jne. minun tietääkseni ole rakennusmääräyksiin kirjattu. Se on kuntien tapa etsiä säästöjä. On tietysti järjetöntä, että tästä säästäminen johtaa kalliisiin korjauskustannuksiin. Samoin tuntuu oudolta, että rakennetaan melko näyttäviä koulurakennuksia, mutta niiden käyttökustannuksiin ei olekaan varaa. Tämä johtunee, näin oletan, kirjanpitokäytännöistä ja kuntatalouden säännöistä. Rakennus on investointi ja kirjataan taseeseen, ilmanvaihto taas vaikuttaa kuluna tuloslaskelmaan. Tässä blogissa on ollut muutamia kirjoituksia, joissa on käsitelty kuntatalouden sääntöihin liittyviä ongelmia, ei tosin varmaankaan juuri tätä ilmanvaihtoasiaa. Koneelliseen ilmanvaihtoon liittyy kyllä paljon teknisiäkin ongelmia, esimerkiksi omassa työpaikassani tehtiin todella massiivinen (eli kallis) peruskorjaus ilmanvaihtolaitteistoon, mutta ei se oikein hyvä ole vaikka sitä on säädetty ties kuinka monta kertaa. Aina jossain on liian kylmä tai kuuma ja iltapäivää kohden ilmanlaatu heikkenee ja tekee mieli avata ikkunoita. Oma näkemykseni on se, että alan osaaminen ei yksinkertaisesti vastaa hintatasoa.
Citation needed väitteelle, että sosiaalinen eheys ja yhteiskunnan toimisuus on parempi tällä teidän tavallanne.
Homogeenisen kaupungin tuottaminen aiheuttaa sen, ettei kukaan saa sitä mitä haluaa. Oikeasti pitäisi rakentaa niitä bilekaupunginosia joiden taloihin rakennetaan pelkkiä yksiöitä, ihan vaan jotta ne baarit ja yökerhot saadaan pois niistä osista kaupunkia, missä jengi haluaa elää rauhassa.
Miksi talot pitää rakennetaan sadaksi vuodeksi? Kuka tämän päätöksen on tehnyt? Miksei niitä voisi oikeasti rakentaa 30–40v aika jänteellä purettavaksi ennen isoa putkiremonttia ja peruskorjausta?
Miksi tämäkin pitää päättää virastossa, eikä sitä päätöstä voi jättää markkinoiden tehtäväksi?
Talojen rakentaminen on merkittävä ympäristörasite. Pelkkä betonin valaminen tuottaa valtavan määrän hiilidioksidia. Ei ole vastuullista rakentaa taloja 30–40 vuoden käyttöikää varten. Tulee rakentaa kestävästi, eivätkä markkinat tee tätä, jollei ulkoiskustannuksia siirretä niiden kannettavaksi.
Sosiaalisesti on lisäksi huomattava, että kansa ei tajua ostavansa “kertakäyttöisiä” taloja. Tämä näkyy hyvin siinä, miten vuokratonttien arvo määräytyy. Ostajat hinnoittelevat ne ikään kuin vuokra-ajan jatkuminen suunnilleen entisinä ehdoin olisi varmaa. Aivan samalla tavalla 40 vuodeksi rakennetusta asunnosta saisi 25 vuoden kohdalla myydessä saman kuin kunnolla tehdystä. Huijarit pärjäisivät rehellisten kustannuksella. Asuntomarkkinat eivät ole “tehokkaat”, sillä suurin osa markkinatoimijoista ei ole rationaalisia eikä heillä ole riittävää tietoa kaupan kohteen arvosta.
Kenenkään grynderin intressissä ei ole huomioida kuin ensi vuoden markkinatilanne. Edes “yleishyödyllisten” rakennuttajien ei voi olettaa tekevän tätä, jos johdon palkkiot on sidottu tulokseen.
Eduskunta voi aivan hyvin säätää lain, jolla yksiöiden rakentaminen kielletään ja nykyinen arava-minimi 35 neliömetriä vähimmäiskokona per henkilö, säädetään 45 neliömetriin. Nämä nykyiset minikanakopit ovat itse asiassa kiellettyjä, mutta varmasti ruskeat kuoret kulkevat kuten korkeimman oikeuden tuomarilla kohti grynderiä.
Siihen, että lapsiperheet jäävät nykyisin Helsinkiin eivätkä joukoin muuta pois on mielestäni suurempi syy Helsingin muuttunut turvallisuustilanne kuin se, että urbaani elämä olisi aiempaa vetovoimaisempaa. Siinä keskustassa oli vetovoimaa aiemminkin, mutta haitat ajoivat pois kaupungista. Nyt haitat ovat vähentyneet
Erittäin tärkeä nosto. Lapsiperheitä luonnollisesti tarvitaan jatkossakin. Tällä hetkellä moni on pakolla joutunut siirtymän pois Helsingin kaupunkialueelta sillä asuntojen hinnat ovat korkeat, joka johtuu siitä että ei ole tarpeeksi isoja asuntoja.
Jatkossakin pitää olla vaatimus isoille asunnoille kun rakennetaan uutta ja ennen muuta pitää rakentaa paljon lisää kaupunkia. Korkeaa ja tiivistä sellaista.
Lisäksi kolmio on ihan normaali asunnon koko myös lapsettomalle parille. Erillinen työhuone mahdollistaa työt esim. nyt. Minusta lapsiperheitä ei tarvitse tukea, mutta kaksio on kahdelle usein liian pieni.
Etenkin kun “moderni” tapa rakentaa kaksioita on sovittaa n. 45 neliön tilaan ns. tupakeittiö, erittäin pieni makuuhuone ja esteetön kylpyhuone (johtuen määräyksistä, tiedän), jolloin asunnossa on käytännössä vain yksi huone johon voi jotenkin järkevästi sijoittaa työpöydän. Tällaisessa ei ole mitään mahdollisuutta pidemmän päälle tehdä etätöitä, jos kotona on toinenkin ihminen.
Tällä mallilla ns. kaksio on minkäänlaista asumismukavuutta tavoitellen vain yhden ihmisen asunto, ja pariskunta tarvitsee sen kolmion. Tai sitten vanhemman kaksion jossa on isommat kunnolla toisistaan erotetut huoneet (mh + oh) ja vielä erillinen keittiö.
Hintojen nousu saadaan loppumaan vain rakentamalla paljon enemmän. Helsingissä on rakennettu viime aikoina paljon, mutta olemme edelleen selvästi tarpeesta jäljessä. Nykyinen rakentaminen tulisi vähintään tuplata seuraavan 10 vuoden ajaksi, jotta hintojen nykykehitys saataisiin pysäytettyä. Suurin tarve on kantakaupunkimaisten alueiden asunnoille. Niitä Helsingissä on aivan liian vähän.
En nyt oikein ymmärrä tuota. Varainsiirtovero 500 000 € hintaisesta kerrostaloasunnossa on 10 000 €. Jos asunto on vaihdon yhteydessä pienentynyt vaikkapa 30 m²:llä, kuittaantuu arvonlisävero pienemmän yhtiövastikkeen johdosta noin 5–6 vuodessa. Ja jäähän siitä isommasta asunnosta aika lisäksi reippaasti “ylimääräistä”
Osmo ei se ihan noin mene. Yleistäen yhteiskunnan sotkeutuminen markkinoihin tuottaa aina lisäkustannuksia, jotka Helsingin tapauksessa kohdistuvat nyt pieniä asuntoja tarvitseviin. Sääntelyn sijaan pitää olla huolissaan markkinoiden toiminnasta ja estää Koijarien tms määräävä markkina-asema, jos halutaan hintoja alaspäin. Eli tiiviimpää, pienempiä tontteja, ei kahta tonttia samalle omistajalle jne. Käytännössä Helsinki tarvitsee uuden Kallion.
Tarvitseeko joku oikeasti pienen asunnon vai onko pakko ostaa pieni asunto, koska isompaan ei ole varaa?
Kuka oikeasti haluaa asua yksiössä, jos samalla sijainnilla ja samalla hinnalla saisi kaksion? Tai peräti kolmion? Olen täysin varma, että jopa siinä tapauksessa, että asuminen olisi ilmaista, useimmat tyytyisivät kohtuullisen kokoiseen asuntoon. Useimmat sinkut ottaisivat luultavasti ison kaksion tai kolmion, pariskunnat 3h tai 4h+k. Lapsiperheistä useimmat ottaisivat 2 tai 3 huonetta enemmän kuin perheessä on lapsia.
Asuntojen korkeat hinnat kaupunkien keskustoissa kertovat suoraan sen, että kaupungeissa on liian vähän asuntoja. Liian pieni asuntojen määrä pakottaa ihmiset tekemään kompromisseja, koska rahaa on rajallisesti ja usein se tarkoittaa sitä, että ihmiset tinkivät asunnon koosta, koska sijainnista tinkiminen pakottaisi käyttämään enemmän aikaa matkustamiseen. Tietysti jotkut haluavat asua maalla isossa omakotitalossa, mutta maaseudulla asunnoista on jo nyt käytännössä ylitarjontaa (hinnat laskevat).
Rajalliset rajavarat ja se, että ihmiset valitsevat yleensä mieluummin paremman sijainnin kuin isomman asunnon, johtaa siihen, että ihmiset asuvat ahtaammin kuin haluaisivat. Ongelma ei ratkea rakentamalla lisää pieniä asuntoja, vaan rakentamalla lisää sellaisia asuntoja, joita ihmiset toivovat. Sinkuille ja lapsettomille pareille tarvitaan kaksioita ja kolmioita, pienille lapsiperheille kolmioita ja neliöitä ja isoille lapsiperheille vielä isompia asuntoja.
Asuntojen hintaongelma ei ratkea rakentamalla paljon lisää sellaisia asuntoja, joita ihmiset eivät oikeasti halua. Se ratkeaa rakentamalla paljon lisää sellaisia asuntoja, joista on pulaa eli vaikkapa niitä kaksioita ja kolmioita hyvällä sijainnilla. Se, joka väittää ihmisten haluavat oikeasti lisää yksiöitä, ei oikeasti ajattele asuntojen ostajien etua,vaan omaa etuaan.
Varainsiirtoveron nimeksi pitäisi muuttaa “Muuttorangaistusmaksu”.
Mikään pistevero harvemmin tuottaa yhteiskunnalle mitään muuta kuin haittaa. Leveä ja matala veropohja tuottaa parhaiten.
Eikö ole kuitenkin totta että yksiöiden kysyntä on hyvin suurta suhteessa tarjontaan verrattuna muihin asuntokokoihin? Ja jos yksin asuvien määrä on ollut kasvussa vuosikymmenet, on se kysyntä siellä todennäköisesti myös 30 vuoden kuluttua? Mitä tälle voisi tehdä (muuta kuin rakentaa niitä koppeja?)
Varmaankin sijoittajat ovat nostamassa yksiöiden hintoja. Mutta ei kai heitä oikein voi kieltää näin tekemästä? Monet yksin asuvat ovat myös sosiaalisesti, terveydellisesti ja taloudellisesti heikommassa asemassa suhteessa perheisiin. Sitten vielä asuntosijoittajat ovat haaskalla ostamassa kaikki yksiöt pois markkinoilta. Perheiden tukia ja tukijoita riittää myös valtiovallan puolella.
Perheasuntoja menee myös kimppakämpiksi, joissa asuvat monesti sanovat viihtyvänsä, ja yhdessä asuminen varmasti vähentää eristäytyneisyyttä. Mutta moni kaiketi valitsisi lopulta sen kopin jos se olisi taloudellisesti mahdollista.
Annetaan sitten rakennuttajien rakentaa yksiöitä niin paljon kuin sielu sietää. Mutta otetaan edes säädökset asuintilojen nukkumistilan äänentasosta käyttöön ei vain ulkoa kantautuvan melun, vaan myös kylmälaitteiden tuottaman melun osalta.
En tiedä, miksi tämä 23 m² miniyksiötrendi ei ole aiheuttanut suurempaa melua (köh) nukkumisympäristön terveellisyydestä. Ehkä siksi, että hyvin harva ostaa tällaisia omaksi asunnokseen. Unen häiriintyminen ja tiedostamaton stressireaktio ovat kuitenkin ihan virallisesti hyväksyttyjä terveyshaittoja melusta (esim https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/melu )
Eli kun rakennetaan niitä miniyksiöitä jossa keittiötila samassa kuin nukkumapaikka, määrätään että kylmälaitteiden pitää olla maksimiäänentasoltaan 30 dBa ja keskiäänentasoltaan 25 dBa. Onnea vain tällaisten laitteiden löytämiseen.
Paljon on puhetta siitä miten kaavoituksella helpotetaan XYZ:n asemaa. Ettekä helpota. Kaavoitus haittaa kaikkien asemaa markkinoilla, koska se vähentää rakentamista. Kaavoitus on aina lähtökohtaisesti kieltävää ja sen jälkeen poikkeusluvalla sallivaa.
Tällä hetkellä kaupunkisuunnitteluviraston tärkein tehtävä on estää rakentamista ja rajoittaa sekä asuntojen, että neliöiden määrää. Kunnan virkamiehet tekevät hartiavoimin töitä ja keksivät mitä moninaisimpia sääntöjä, joiden avulla asuntojen rakentamisesta tehdään tahallisesti tarpeettoman monimutkaista, hidasta ja kallista.
Miksi kotona on tarpeen oma työhuone, mutta työpaikalla on ihan OK viettää koko työpäivä meluisassa avokonttorissa?
Siellä avokonttorissa kaikki ovat lähtökohtaisesti samalla viivalla, ja ylimääräisen melun ja häiriön välttäminen on tavallaan yhteinen intressi, koska tyypillisesti vähän jokainen vuorollaan sekä aiheuttaa melua että joutuu kärsimään siitä. Lisäksi työpaikalla on se ulkopuolinen vastuutaho ts. työnantaja, jolle voi ongelmatapauksissa valittaa ja jonka pitää ristiriidat lähtökohtaisesti myös ratkaista.
Kotona näin ei ole, enkä pidä oikein asiallisena vaatimusta siitä, että puolison tai lasten pitäisi sovittaa elämisensä sen mukaan että minun työhöni aiheutuvat häiriöit minimoidaan. Kotonaan pitää mielestäni lähtökohtaisesti pystyä elämään omien halujensa ja aikataulujensa mukaan. Tähän ei oikein istu se, että päiväsaikaan ei voisi tehdä mitään meluisaa tai esim. laittaa ruokaa nykyään suosiossa olevassa avokeittiössä, kun joku sattuu siinä vieressä olemaan puhelinpalaverissa. Siksi erillinen työhuone on erittäin suuri mukavuus- ja tehokkuustekijä etätöissä, sekä työssä olevalle että muille perheenjäsenille.
Toki työpaikallakin olisi mielestäni parempi jos olisi pienempiä työhuoneita, mutta se on sitten eri keskustelu eikä sen suuntaista kehitystä taida olla näköpiirissä.
Minusta tämä analyysi ei nyt oikein elä ajassa, eikä siten sitä kestä aikaa.
Sovitaan keskustelun vuoksi että vuonna 2001 tilanne oli se että lapsiperhekokoluokan asunnoista oli Helsingissä pula. Vuosina 2002–2018 Helsinkiin on rakennettu 30 000 kolmiota tai sitä suurempaa asuntoa. Lapsiperheiden määrä on samaan aikaan kasvanut kaupungissamme 7 000. Kuinka paljon niitä perheasuntoja pitää rakentaa ennen kuin niitä on riittävästi?
Vuonna 2001 kolmannes asuntotuotannosta olisi ollut 1500 asuntoa. AM-ohjelman 7000 asunnon vuosituotantotavoitteella 2100, mihin muuten 2019 melkein päästiin. Onko perheasuntojen tarve nyt 40% polttavampi kuin 2001?
Minua häiritsee mallissasi, jossa sinänsä intuitiivisesti oletetaan perheasuntojen tarjonnan lisäämisen sääntelyllä laskevan niiden hintoja, se että siitä puuttuu vaikutus asuntojen määrään ja siten hintaan:
Jos on niin että asuntotuotantokoneisto (ad hioc abstraktio koko putkelle kaavoittajasta urakoitsijaan) tuottaa neliöitä, ja sen kapasiteetti on rajallinen, niin isompi asuntokoko tuottaa pienemmän määrän asuntoja. En tätä datan perusteella sano varmaksi, mutta huomautan että esimerkiksi 2019 tehtiin 80% enemmän asuntoja kuin 2015, mutta vain 60% enemmän neliöitä. Joku vaikutus lienee tuotantomääriin silläkin että pienempien asuntojen rakentaminen on kannattavampaa.
Jos on niin että kysyntä kohdistuu pikemmin asuntoihin (kpl) kuin neliöihin (m2), pienempi kappalemäärä asuntoja ceteris paribus nostaa kaikkien asuntojen hintoja. Minusta on kaikkea muuta kuin selvää että tämä tekee edes lapsiperheiden asumisesta halvempaa, koska pienempien asuntojen hyvien korkeat hinnat tekevät houkuttelevammaksi esimerkiksi lapsettomille pariskunnille maksaa hieman enemmän isommista asunnoista, kun erotus on pieni. Väittäisin että kasvanut asuntokysyntä on nimenomaan asuntokuntien määrän kasvua eikä asukasmäärän kasvua.
Tämän päättelyn pohjalta asuntokysynnän ja asuntojen hintojen kannalta tehokkainta olisi siis vähentää asuntokuntien lukumäärää. Tämän voisi varmaan kätevimmin tehdä palauttamalla vanhanpojanveron. Eli säädetään laki, että yksinään asuvat henkilöt maksavat esimerkiksi viisi prosenttiyksikköä korkeampaa kunnallisveroa kuin lapsiperheet ja pariskunnat. Todennäköisesti tällä saataisiin suunnattua asuntokysyntää niin, että yksiöiden kysyntä laskisi merkittävästi.
KELA voisi muuttaa normia asumistuen saannille, että kimppakämpässä asuvat kaverukset eivät olisi “perhe” ja määrätä että alle 35 vuotiaat olisivat oikeutettu vain niin isoon asumistukeen että sillä saa vuokrattua huoneen kimppakämpässä, ainakin kasvukeskuksissa. Tällöin 3–4 h/+k kysyntä nousisi ja yksiöitä ei tarvitsisi rakentaa niin paljon.
Kimppakämpässä asuvat kaverukset ovat nykyisin “perhe” asumistuessa vain, jos he molemmat ovat taloudellisessa vastuussa toistensa vuokrista. Tekemällä omat vuokrasopimukset, tai olemalla toisen alivuokralainen katsotaan kimppakämpässä asuvat omiksi ruokakunnikseen. Nykyinen asumistuki on sen kokoinen enimmäisasumismenoiltaan, ettei sillä saa hyväkuntoista uudehkoa yksiötä kai missään kunnassa, vaan se riittää yleensä vain osuuteen kimppakämpästä tai sitten huonokuntoiseen asuntoon.
Tukien ongelma on se, että osa oikeasti tarvitsee niitä, osa ei niinkään, ja yhteiskunta ei osaa erottaa, kummasta tapauksesta on kyse, vaiko jostain siltä väliltä. Asumistuessa olisi hyvä siirtyä kuukausituloista tulorekisteripohjaiseen tuen määräytymiseen, ja uudistaa koko tuen laskentasäännöt, jotka on tehty ajalla, jolloin tulot pysyivät yleensä aika lailla vakioina.
Seuraat väärää lukua, kun vertaan lapsipedrhgeiden määrää ja perheasuntojen määrää. Sinun on seurasttava entisten ja nykyisten lapsiperheiden määrää, koska eivät ikäihmiset muuta yksiöön, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Lisäksi kotoa käsin työskentely lisääntyy, jolloin tarvitaan työhuone.
En tiedä mistä tommoisen datan saisi, mutta viimeistään isovanhempien asuntoja tulee markkinoillla ihan vaan luontaisen poistuman kautta.
Sinun pitäisi laskea yhteen lapsiperheet ja eläkeläisruokakunnat kerrottuna jollain vakiolla, esimerkiksi 0,8:lla. Se, että kuoleman jälkeen asunto vapautuu ei vaikutya siihen, että sitä tarvitaan ennen kuolemaa.
keskustelussa näyttää unohtuvan elitason nousu, joka on tärkeä haluttujen asuntojen kokoa lisäävä tekijä.
Mielestäni yksiöiden sijaan tulisi rakentaa kasioita. Helsingin asumisväljyys on naurettavan alhainen eikä ole noussut 10 vuoteen toisinkuin muissa suomen kaupungeissa.
Mitäs jos peheasuntojen sijaan parannettaisiin yksinasujien elämän laatua rakentamalla kaksioita!
Onneksi hankimme tarpeeksi tilavan asunnon, kun siirryimme eläkeiän kynnyksellä omakotitalosta kerrostaloon. Kun molemmat viettävät suurimman osan ajasta kotosalla, oma rauhallinen huone on osoittautunut tärkeäksi. Tilaa tarvitaan myös, kun maailmalla oleva jälkikasvu tulee lomalle tai lastenlapset viikonloppukylään. Huomattiin pian myös, että entinen ruokapöytä ei riitä mihinkään — nyt se venyy helposti 12 hengelle.
Vaikka neliöt vähenivät reilusti, oli uusi asunto entistä hintavampi.
Se, että lisää rakentaminen tekisi asunnoista halvempia, on pysyvä harha.
Todellisuudessahan on kyse kysynnän ja tarjonnan suhteesta.
No eikös rakentaminen sitten ole sitä tarjontaa? Rakennusliikkeethän pelaavat sillä, että pyrkivät säätelemään tarjontaa. “Varastoon” rakentamista vältellään ja hankkeita laitetaan jäihin jos ostajia / varaajia ei ole riittävästi. Sinänsä järkevää liiketoimintaa, pyritään suojelemaan omaa ansaintaa ja pienentämään riskejä.
Helsingissä tontinluovutsehtoiin laitetaan ajankohta, johon mennessä rakentaminen on aloitettava.
Mahdollista ja esim Helsingissä jopa todennäköistä, että lisärakentaminen lisää alueen houkuttelevuutta, jolloin kysyntä aluetta kohtaan saattaa lisärakentamisen myötä nousta enemmän kuin tarjonta alueella kasvaa. Tällöin hinnat nousevat lisärakentamisesta huolimatta.
Alueiden houkuttelevuuden lisääminen ei kuitenkaan ole negatiivinen asia, vaan myös itsessään tavoittelemisen arvoista. Moni kunta pyrkii parantamaan houkuttelevuuttaan erinäisin tempuin ja heikosti onnistuen. Jos Helsingin houkuttelevuus kasvaa pelkällä lisärakentamisella, niin voiko paremmin olla? Sehän tarkoittaa käytännössä, että kasvava määrä helsinkiläisiä pääsee asumaan sijaintiin, jossa he haluavat asua mieluummin kuin muualla.
Tällainen efekti on olemassa. Lisärakentaminen parantaa asuinalueita, vaikka paikalliset Nimbyt sitä vastustavatkin. Jos koko kaupungin vetovoima ei lisäänny, asuntojen hinnat laskevat seudun muiossa osissa, esimerkiksi siellä, missä rakentamista vastustavat Nimbyt ovat voittaneet.
Jos nyt vaikka etätyöskentely lisääntyykin, niin tarvitseeko veronmaksajien osallistua tilakustannuksiin, jotka nähdäkseni kuuluvat lähinnä työnantajille? Tai sitten työntekijälle itselleen, mutta eivät kuitenkaan veronmaksajille.
Lisäksi etätyö on leimallisesti ylemmän keskiluokan työntekoa. Sähköasentaja tai kampaaja eivät voi työskennellä etänä. Jos jotain, niin tässä maassa pitäisi nimenomaan purkaa näitä keskiluokan taskusta toiseen rahaa siirtäviä härdellejä, laskea mieluummin kaikilta veroja, ei keksiä uusia syitä siirrellä rahaa taskusta toiseen.
Aina vain menee kummallisemmaksi.
Onko tää Osmo enempi joukkuepelaamista kuin suunnan näyttämistä?