Tulin eräässä kahvipöytäkeskustelussa sanoneeksi, että keskustalaisten halu lahjoittaa maamme mineraalivarat ilmaiseksi kenelle vain, johtuu siitä, että ovat niin epätoivoisia siitä, mistä muusta kaupunkien ulkopuolella voisi löytää työpaikkoja. Totesimme yhdessä, että matkailu on potentiaalisesti paljon parempi ja että se on lisäksi vahvasti ristiriidassa kaivostoiminnan kanssa.
Suomen ongelma matkailumaana on kuitenkin sen täydellinen riippuvuus lentoliikenteestä tai sitäkin pahemmasta laivaliikenteestä. Lentämisestä ja laivamatkoista taas tulee ilmastopoliittisista syistä toivottavasti selvästi nykyistä kalliimpaa. Toivon,että näin käy, mutta Suomen matkailulle se on ilmiselvä riski.
Kiinalaisia turisteja ei saa tänne muutenkin lentomatkustajina, kuten ei ylipäänsä Eurooppaan. Mutta eurooppalaiset turistit alkavat toivottavasti käyttämään paljon enemmän junaa.
Suomeen pääsee Junalla vain Pietarin tai Haaparannan kautta, erityisesti, koska laiva Tukholmasta Helsinkiin on lentomatkaakin pahempi vaihtoehto.
Olisi kiire saada aikaa se RailBaltica ja tunneli Tallinnaan. Sen ansiostamyös suomalaiset voisivat matkustaa Eurooppaan paremmalla omallatunnolla.
Viime vuosina peliyhtiö Supercellin ilmiömäinen menestys on lisännyt Suomessa tuloeroja. Ilman sitä Gini-kerroin olisi nyt pienempi. Tuskin kuitenkaan kovin moni on sitä mieltä, että asiat olisivat Suomessa paremmin,jos Supercell olisi perustettu Viroon tuottamaan kasvavien tuloerojen kirousta sinne.
Supercellin väki ei kikkaile verotuksen kanssa. Siksi heidän tuloistaan vähintään puolet sataa verottajan laariin. Ainakin kaikki helsinkiläiset hyötyivät siitä, koska yhtiön ja sen omistajien maksavat verot tekivät mahgdolliseksi alentaa kuntaveroa Helsingissä.
Suomen verrattain pienet tuloerot johtuvat siitä, että meillä on onnistuneita yrityksiä vähemmän kuin vaikkapa Ruotsissa. Tämä seikka meidän pienten tuloerojemme takana ei ole mitenkään yksiselitteisesti myönteinen asia. Köyhyyttä meillä on ihan yhtä paljon ja enemmänkin kuin meitä eriarvoisemmissa maissa. Hyvä verrokki on Ruotsi. Gini-kerroin on jokseenkin sama kuin Suomessa, mutta köyhän osa on siellä paljon parempi. Se, ettei köyhän parempi osa näy tulonjaon tasaisuutena, johtuu siitä, että Ruotsissa on niin paljon hyvin rikkaita, joiden menestys vastaavasti lisää tuloeroja.
Kun Suomessa ei ole menestyneitä yrittäjiä, meiltä puuttuu kotimaista omistusta. Pääomatuloja yrityksemme synnyttävät siinä missä muuallakin, mutta tulot menevät ulkomaisille omistajille. Tämä pitää tuloerot Suomessa pieninä, mutta ei se silti mikään riemun aihe ole.
Yritysten kotimaiselle omistukselle on kaksi vaihtoehtoa.Joko omistaja on ulkomainen tai koko yritystä työpaikkoineen.
Lykätyn kulutuksen verotus
Voidaan kiistellä siitä, onko tulonjakotilasto tehty oikein. Ymmärtääkseni (en tosin ole tätä tarkistanut) esimerkiksi Herlinien holdingyhtiöiden tulot eivät näy suvun tuloina ennen kuin ne tuloutetaan holding-yhtiöstä omistajiensa tuloksi.
Onko tämä oikein vai väärin riippuu siitä, mitä halutaan tarkastella. Tulot, jotka on jätetty yritykseen, ovat poissa kulutuksesta. Minua risoo superrikkaiden suurissa tuloissa lähinnä haaskaava kulutus yksityislentokoneineen ja huvijahteineen. Se, joka on kiinnostunut taloudellisesta vallasta eikä kulutuksen ympäristövaikutuksista, ajattelee tietysti vähän toisin.
Sekä Herlineitä että Supercellin omistajia näkyy nykyisin usein kasvuyhtöiden rahoittajina. Rahan investoiminen kotimaisiin työpaikkoihin on minusta suurten omaisuustulojen oikeaa käyttöä.
Jos saisin päättää verotuksesta diktatorisesti, tekisin nykyistä voimakkaammin progressiivisen menoveron. Se on sama asia kuin progressiivinen tulovero, mutta säästettyjä tuloja ei verotettaisi ja säästöjen syömistä verotettaisiin.
Ruotsissa on hyvin myönteinen suhtautuminen kotimaisiin omistajiin ja kasvavaan yritysvarallisuuteen. Siksi sieltä on poistettu perintövero suurista yritysomaisuuksista kokonaan ja kiristetty sitä tavallisten kansalaistenperintöjen osalta. Käytännössä tämä on tehty niin, että perintöveroa ei ole, mutta jos perityn omaisuuden myy, myyntitulo on kokonaan verotettavaa myyntivoittoa.
Tavallinen kansalainen perii yleensä vanhempiensa asunnon, joka joudutaan usein myymään, koska se on vääränlainen ja väärässä paikassa.Verottajalla on aikaa odottaa. Kyllä se asunto joskus myydään.
Jos sen sijaan omistaa holdingyhtiön ison siivun Stora Ensosta, sen saa myydä, kunhan ei myy holdingyhtiötä.
Näin yritysvarallisuus kasvaa sukupolvesta toiseen. Jos suvun musta lammas päättää panna osuutensa lihoiksi, hän joutuu maksamaan veroja ja paljon.
Tämän kaiken jälkeen Ruotsissa omaisuus on huomattavan epätasaisesti jakautunut, mutta se ei tunnu ruotsalaisia häiritsevän. Kotimaista yritysvarallisuutta pidetään talouden vahvuustekijänä, jota kukaan ei halua heikentää. Toisaalta ruotsalainen pääoma on varsin isänmaallista. Sen on viisasta ollakin, koska sen etuoikeudet on poliittisesti päätetty ja yhdellä nuijankopautuksella ne voidaan myös lakkauttaa.
Jotenkin kotimaista omistusta pitäisi meilläkin vahvistaa. Ruotsalainenratkaisu näyttää toimivan ja on ainakin köyhän kannalta parempi kuin suomalainen pääomaköyhyyden tie. Suuret omaisuuserot eivät toisaalta tunnu hyvältä. Joku voisi ajatella, että valtionyhtiöiden tie olisi parempi, mutta Valcon kuvaputkitehtaan jälkeen tällä linjalla on ollut vähemmän kannatusta. Muista hyvin, kun demarit huusivat parikymmentä vuotta sitten valtiota jättitappioita tuottavien paperitehtainen ankkuriomistajaksi, siis kaatamaan niihin loputtomasti rahaa. Luovantuhon vastustamiseen ei kannattaisi rahaa kaataa. Antti Rinne istumassa kymmenien miljardien sijoitusomaisuuden päällä? Tai Mauri Pekkarinen.
Jotenkin pitäisi motivoida tavallisia kansalaisia investoimaan kotimaisiin yrityksiin sen sijaan, että mädättävät rahaa korottomilla pankkitileillä. En oikein tunne, miten erilaiset osakerahastot toimivat, mutta ne näyttävät ulosmittaavan merkittävän osan tuotosta suurtenhallinnollisten kulujen kautta pankeille.
Eläkesosialismissa eläkeyhtiöt olisivat yritysten rahoittajia. Se ei olisi huono ajatus, parempi kuin että amerikkalaiset eläkeyhtiöt omistavat suomalaisia yrityksiä. Nyt eläkeyhtiöiden varallisuus on kuitenkin ajateltu suunnattavan valtion velanottokaton kiertämiseen infrayhtiön kautta. Kotimaisten yritysten kotimainen omistus tarvitsisi tätä rahaa kiivaammin.
= = =
Muuten olen sitä mieltä, että tuloerojen myrkyllinen ydin on työmarkkinoiden eriarvoistumisessa niin, että suorittavan työn palkat laskevat suhteessa ja huippuosaajat voivat veloittaa mitä haluavat. Mutta siitä toiste.
Pääkaupunkiseudun tulot ovat viime vuosina nousseet muuta maata hitaammin. Vantaan suhteellinen asema seudun sisällä on heikentynyt ja Helsingin kohdentunut.
Jouluruokia sulatellessa vilkuilin vähän kuntakohtaisia tietoja verotettavista tuloista pääkaupunkisedun kolmen suurimman kunnan kohdalla. Tutkin sekä keskituloja että mediaanituloja. Mediaanitulot tarkoittavat tulojakauman keskimmäisenä olevien tuloja. Muutama ökyrikas ei pysty muuttamaan mediaanituloa, mutta kylläkin keskituloja. Mediaanitulot eivät muutu lainkaan, jos rikkaimmat ja vain he rikastuvat, mutta keskituloja se nostaa. Toisaalta mediaanituloja laskee, jos aiempaa useampi opiskelija siirtää kirjansa opiskelupaikkakunnalleen tai jos pienitulisten maahanmuuttajien määrä kasvaa. Nämä molemmat laskevat tietysti myös keskituloja.
Koska tulojakaumat ovat yleensä vähän vinoja oikealla (ylöspäin), keskitulot ovat suurempia kuin mediaanitulot.
Laskin kolmen pääkaupunkiseudunkunnan keskitulot ja mediaanitulot suhteessa koko maan vastaaviin. Niiden kaikkien tulot ylittävät koko maan vastaavat niin, että Espoon tulot ovat suurimmat. Keskituloissa Helsinki on seuraava, mutta mediaanituloissa Vantaa on Helsinkiä edellä. Kun katsotaan keskimääräistä vantaalaista ja helsinkiläistä, vantaalaiset ovat suurituloisempia, mutta Helsingissä on jakauman yläpäässä selvästi parempituloisia kuin Vantaalla, jonka vuoksi keskitulot ovat Helsingissä suurempia kuin Vantaalla. Kuntaverojen kannaltas keskitulot ovat ratkaiseva.
Kaikkien pääkaupunkiseudun kuntien mediaanitulot suhteessa koko maan mediaanituloihin ovat laskeneet selvästi ja tasaisesti. Suhteessa muuhun maahan, Pääkaupunkiseudulla ei ole enää yhtäsuurituloisia kuin ennen. Helsingin osalta lasku on hidastunut niin, ettäHelsingin ja Vantaan mediaanitulot alkavat olla saman suuruisia.
Myös keskitulojen osalta kaikilla kolmella kaupungilla on laskeva trendi suhteessa koko maahan, mutta Helsingin ja Espoon kohdalla tämä lasku taittunut. Näissä kunnissa on toisin sanoen aiempaa enemmän tai aiempaa suurituloisempia tulojakauman yläpäässä. Vantaalla laskevassa trendissä ei näy hidastumista.
Jäsentenvälinen
Seuraavaksi suhtautin Espoon jaVantaan tulot Helsinkiin. Mediaanituloissa molemmat ovat siis Helsinkiä edellä (indeksi on yli 100), mutta viime vuosina molempien etumatka on kaventunut selvästi, Vantaan etumatka on jopa katoamassa.
Keskituloissa trendi on samansuuntainen mutta heikompi. Koska yksittäiset superrikkaat heiluttelevat keskiarvoa, kuviossa on selvästi enemmän vaihtelua.
Vuosi 2017 on ollut Helsingille erityisen hyvä. Se on parantanut asemaansa suhteessa molempiin naapureihinsa sekä mediaanituloissa että keskimääräisissä tuloissa. Kuviossa tämä näkyy siten, että kaikki neljä käyrää ovat laskeneet viimeisenä vuonna.
Vantaan suhteellinen asema on heikentynyt tällä vuosikymmenellä selvästi.
Tulojakauma
Keskitulojen ja mediaanitulojensuhde on eräs, joskin epätarkka indikaattori tuloeroille. Huvikseni piirsin senkin.
Koko maan luvuista havaitaan, että näin mitatuilla tuloeroilla on selvä suhdannevaihtelu. Korkeasuhdanteessa pääomatulot kasvavat, jolloin suurimmat tulot nousevat. Tämä ilmiö olisi hyvä ymmärtää noin ylipäänsäkin, kun tulkitaan vuotuisia muutoksia tuloeroissa.
Suhdannevaihtelua lukuun ottamatta koko maan suhdeluvussa ei näy mitään trendiä. Sen sijaan kaikissa pääkaupunkiseudun kunnissa suhdeluku on kasvanut tällä vuosikymmenessä, Espoossa nopeimmin jaVantaalla hitaimmin.
Näin mitattuna tuloerot ovat Espoossa suuremmat kuin Helsingissä. Vantaalla ne ovat jopa pienemmät kuin koko maassa yhteensä. Vantaalla asuu kohtalaisen hyvinvoivaa keskituloista väkeä, ei paljon köyhiä, mutta ei myöskään paljon rikkaita.
Kun pitäisi rakentaa tunnin juna Turkuun ja Tampereelle, nopeuttaa junaa Ouluun, rakentaa Pisara-rata ja monta muuta tärkeää kohdetta, ehdotetaan perustettavaksi Infra-yhtiö, johon sijoittaisivat ne, joilla on joutilasta pääomaa, kuten eläkeyhtiöillä esimerkiksi on.
Toivottavasti näin ei neuvota kotitaloluksia hankinnoissaan: jos teillä ei ole rahaa eikä kykyä ottaa velkaa, ostakaa osamaksulla. Nämä valtioiden velkakatot ovat vähän huvittavia, kun on aivan kunniallista kiertää niitä.
Tehdään siis infrayhtiö, koska muuten tärkeät ratahankkeet siirtyvät iäisyyteen. Joutilasta rahaa on muillakin kuin eläkeyhtiöillä. Kotitalouksilla lahoaa korottamilla pankkitileillä noin sata miljardia euroa, josta ainakin 20 miljardia olisi kivutta irrotettavissa infrayhtiöön. Tehtäköön infrayhtiöstä siis kansanosake, johon kuka tahansa voisi sijoittaa pieniäkin summia turvaan pankkitileiltään. Parin prosentin vuotuinen tuotto olisi parempi kuin ei mitään. Jos tuotto tulee takaisin kansalaisille, ei sureta niin paljon se, että infrainvestointeja rahoitetaan valtion veloistaan maksamaa korkoa kalliimmalla rahalla .
Jotta näitäkin rahoja ei taas hukattaisi johonkin Huutokosken radan kaltaiseen hankkeeseen, infrayhtiön tuotto pitäisi sitoa liikennemääriin. Ilman sitä se olisi puhdasta valtion velanottoa.
Jos tuot matkalta tuliaisina lapsillesi karkkeja, Maijalle ja Pekalle pussillisen hedelmäkarkkeja ja Liisalle yhden hedelmäkarkin, miltä luulet, että se tuntuu Liisasta? Ilahtuuko hän karkistaan vai olisiko hän ehkä ollut onnellisempi, jos et olisi tuonut karkkia lainkaan?
Olen sattuneesta syystä tutustunut Heikki Pursiaisen kirjaan Paska Suomi. Pidän Pursiaista lahjakkaana ajattelijana vaikka vähän kärjistävänä väittelijänä, joka vääntää rautalangasta, miksi laiska ajattelu johtaa vääriin lopputuloksiin. Must Readissa hänen kirjoituksensa kuuluvat kirjoituksiin, jotka ovat minulle kirjaimellisesti must read .
Paska Suomi on minusta riemastuttava kirja, mutta ymmärrän hyvin, että tosikotosikoille ille se on kauhistus. Olin Pursiaisen kärjistyksistä monesta aivan eri mieltä, mutta nautin tavasta, jolla hän ne esitti. Eikä niin suurta valetta, ettei totta toinen puoli.
Antaisin silti neuvon, että jos haluaa vaikuttaa maailmaan, voisi muotoilla sanomisensa vähän kohtuullisemmin. Pursiaisen tyyli karkottaa monia, ellei jopa selvää enemmistöä lukijoista. Vaikka minä riemastuin, enemmistö varmaankin torjui fiksutkin ajatukset.
Pursiaisen kirja tarjoaisi hedelmällisen pohjan monellekin periaatteelliselle pohdinnalle. Tässä puutun niissä vain yhteen, siihen, että ei pitäisi torjua eriarvoisuutta vaan pelkästään köyhyyttä. Ties vaikka joulun pyhinä innostuisin käymään läpi muitakin argumentteja.
Jos rikkaat rikastuvat, mutta köyhät eivät köyhdy, onko siitä köyhille mitään haittaa? On, viidestä syystä.
Ensimmäistä noista käsittelin jo avauksessani. Eriarvoisuuden tunne on myrkkyä, jota ei yhdellä hedelmäkarkilla pysty korvaamaan. Jos Liisan kohtelu jatkuisi noin vuosia, ties vaikka se johtaisi jopa sairastumiseen.
Ihminen on yhteisöllinen eläin. Keskinäinen solidaarisuus on yhteisön liimaa ja eriarvoisuudesta kumpuava katkeruus myrkkyä. Se tuo keltaliivit kaduille polttamaan autoja.
Toinen johtuu siitä, että jos muut rikastuvat ja itse ei lainkaan, putoaa joukosta. 1950-luvulla ei ollut niin kauheata, jos lapsi tuli kauhtuneissa vaatteissa kouluun, koska muutkin tulivat. Nyt joutuisi silmätikuksi. Silloin ei juuri kenelläkään ollut autoa, mutta toisaalta bussilla pääsi kaikkialle. Nyt ei pääse. Kukaan ei harmitellut, sitä, ettei omistanut älypuhelinta. Nyt ilman älypuhelinta sulkeutuu kanssakäymisen ulkopuolelle, eikä pysty kohta ostamaan edes junalippua. Köyhyys on paitsi absoluuttista myös suhteellista ja suhteellista köyhyyttä eriarvoisuuden kasvu
Kolmas johtuu siitä, että kun kansakunta rikastuu, sille tulee käyttöön lisää massakulutustuotteita, koska vain niitä voidaan tuottaa lisää. On olemassa myös etuoikeutettua kulutusta, hyödykkeitä, joita ei voi valmistaa lisää. Asunto keskustorin varrella nyt esimerkiksi, tai eturivin paikka teatterissa. Eriarvoisuuden kasvu tarkoittaa, että nämä tuotteet menevät yhä tarkemmin vain hyväosaisille.
Neljäs johtuu siitä, että ihmisyhteisöjen sisällä vauraus tarkoittaa myös tiettyä paremmuusjärjestystä. Sillä on vaikutusta jopa parisuhdemarkkinoilla. Viime aikoina on havaittu, että huono-osaiset miehet eivät löydä parisuhdetta. 🙁 Tämä on vähän sama asia kuin se, että urheilija kyllä kärsii siitä, että hänen kilpailijansa käyttävät dopingia, vaikka se ei heikennäkään hänen tulostaan vaan ainoastaan sijoitustaan.
Viides johtuu siitä, että maapallo on rajallinen ja kestää vain tietyn määrän kulutusta. Näiden niukkojen resurssien käyttö alkaa olla yhä enemmän nollasummapeliä. (Tämän argumentin voi tosin pukea myös siihen muotoon, että köyhät oikeasti köyhtyvät.)
Silti Pursiainen on oikeassa siinä, että julkisessa keskustelussa käytetään liian usein sanaa eriarvoisuus, kun pitäisi käyttää sanaa köyhyys. Se on vähän sama asia kuin se, että jos on sitä mieltä, että joku asia on huonosti, sanoo herkästi, että se huononee, vaikka pysyisi vain yhtä huonona. Juuri nyt olemme kuulleet, että tuloerot kasvavat koko ajan, vaikka niillä ei ole ollut mitään trendiä vuoden 2000 jälkeen. Sitä ennen ne kyllä kasvoivat.
Olen noin 25 vuotta seurannut erästä aluepoliittista tilastosuuretta, nuorten akateemisen loppututkinnon suorittaneiden sijoittumista Suomessa. Tämä ei ole paras mittari, mitä rahalla saa, muitta paras, jonka saa ilman rahaa. Kyse ei ole siis opiskelijoista vaan valmistuneista. Muutama tohtoriopiskelija tietysti joukkoon mahtuu, mutta se ei muuta asiaa. Tuo ikäluokka on valittu siksi, että sen jälkeen muuttaminen hiljenee olennaisesti.
Huomattakoon tuon kohdejoukon määrä koko maassa on kääntynyt laskuun. Suomalaisten koulututaso on jämähtänyt paikalleen ja moni nuori koulutettu on muuttanut maasta.
Tämän joukon alueellinen keskittyminen on häkellyttävän kovaa. Vuonna 2017 heistä kolme neljäsosaa asui viidellä yliopistokaupunkiseudulla ja lähes puolet Helsingin seudulla. Muulle Suomelle jää yksi neljäsosa. Huomattakoon, että tuossa joukossa on opettajia, apteekkareita, lääkäreitä ja kunnanjohtajia. Niinpä yritysten käytössä olevia nuoria osaajia on muualla maassa todella vähän. Jos on perustamassa korkeaan osaamiseen nojaavaa yritystä, sijaintipaikkojen suhteen on aika vähän valinnanvaraa. Tämä on asia, jolla ei oikein voi mitään. Vaihtoehtona on, että nuorten osaajien maastamuutto kiihtyy.
Huomattakoon, että Helsingin osuus nuorista osaajista on huomattavasti suurempi kuin osuus heidän koulutuksestaan. Maakuntayliopstojen opiskejoista huomattava osa muuttaa valmistuttuaan Helsinkiin.
Mutta katsotaanpa viime vuosien kehitystä.
Heksingin, Tampereen, Turun, Oulun ja Jyväskylä seutukuntien osuus nuorista akateemisista. vuodesta 2000 vuoteen 2017
Huomaamme, että osaajien keskittyminen on nykyhallituksen aikana kiihtynyt huomattavasti. Vielä häkellyttävämpää on, kun katsomme erikseen Helsingin seutukuntaa ja neljää muuta.
Koska asuminen on monen kukkarolle liian kallista, miten sitä pitäisi lievittää: asumistuella vai kohtuuhintaisella asuntotuotannolla?
Kuvitelkaamme, että meillä olisi asumistukimuoto, joka alentaisi asumiskustannuksia 500 eurolla kuussa jokaiselta tätä tukea saavalta. Koska kuitenkin rahaa on niukasti, tukea voidaan maksaa vain osalle sitä tarvitsevista. Saajien määrää voidaan nostaa vain 1 500 kotitaloudella vuodessa, joten valtaosa jäisi ilman. Sitä ei kerrota, miten nuo onnelliset valitaan, koska halutaan säilyttää mahdollisuus tapauskohtaiseen harkintaan. Tuen piiriin tulevien osalta painotetaan pienituloisia, mutta se ei olisi ehdoton edellytys. Jos tuen piiriin on kerran päässyt, siinä säilyy ikuisesti, vaikka tulot nousivat kuinka paljon hyvänsä.
Luulen, että tällaista ei hyväksyttäisi, vaan vaadittaisiin, että kaikkia on kohdeltava samalla tavoin. Tuki on jaettava samoin perustein kaikille – vaikka sitten vähemmän, jos rahat eivät muuten riitä. Eikä tukea jaettaisi lainkaan rikkaille. Tulojen nousu veisi siis oikeuden asumistukeen.
ARA-politiikka toimii kuin tämä saajamäärältään rajoitettu asumistuki. Sen huonoihin puoliin kuuluu se, ettei se kohtele samassa asemassa olevia samalla tavalla.
Jotenkin asumistukijärjestelmä tuntuu sosiaalisesti oikeudenmukaisemmalta. Se kohdistuu aivan olennaisesti paremmin pienituloisille kuin ARA-asuntojen yhteydessä saatava vuokrasäästö.
Tämä vuodelta 2011 oleva kuva kertoo asumistuen ja Ara:n vuokrasäästöjen kohdistumisen eri sosiaaliluokkiin. Lähde: Essi Eerola ja Tuukka Saarimaa Who benefits from PublicHousing. Vatt Workinpapers 68, 2015.
Moni Kalliossa kallista vuokraa maksava haaveilee, että jos nämäkin asunnot olisivat ARA-asuntoja, he voisivat asua täällä paljon halvemmalla. Tuskin voisivat. Noihin asuntoihin olisi pitkät jonot. Vain pieni osa Kallion nykyisistä asukkaista pääsisi niihin asuntoihin. Sanotaan nyt vaikka, että vaaleissa demarit saisivat nykyistä selvästi enemmän ääniä ja vihreät ja vasemmistoliitto selvästi vähemmän. Tukholmassa asuntoa joutuu jonottamaan jopa 20 vuotta. Kohtuuhintaisen asumisen heikkoihin puoliin kuuluu, ettei asukas voi juuri vaikuttaa siihen, mihin kaupunginosaan hän haluaa – paitsi jos sattuu haluamaan sellaiseen, johon muut eivät halua.
Kohtuuhitaisiin asuntoihin liittyvä eriarvoisuus väistyy, jos niitä on niin paljon, että ne ovat kaikkien saatavilla. Silloinkaan halukkaat eivät pääse asumaan Kallioon, mutta asumisen hinta laskee kaikille. Wienissä 60 prosenttia asuu kohtuuhintaisissa asunnoissa (vuokra 7,5 €/m2 ). Joskus Helsingissä haaveiltiin, että mekin päätyisimme samaan tilanteeseen, ja pakko myöntää, että paremminhan asiat Wienissä ovat. Tältä meni matto alta, kun VVO ja Sato panivat ARA-asuntonsa lihoiksi ja ryhtyivät rahanhimoisiksi vuokrakiskureiksi. Tämän takia SAK:n poliittisena siipenä toimivat demarit ovat ainakin minun silmissäni menettäneet asiassa puhevaltansa.
Mutta ei tämä yksityiseen tarjontaan ja asumistukeen perustuva järjestelmäkään mikään menestystarina ole ollut.
Asuminen ei oikein sovellu markkinaehtoiseksi kolmesta syystä:
Tarjonta on jäykkää, koska vuotuinen asuntotuotanto on vain prosentin tai kaksi asuntojen määrästä. Siksi asumisen noussut hinta ei lisää asuntojen määrää kuin todella hitaasti. Samalla syntyy kohtuuttomia ja hyödyttömiä voittoja, koska vuokrataso ylittää kaiken järjellisyyden. Hyödyttömiä, koska ne eivät juuri lisää asuntojen tarjontaa.
Asuminen on hyvin epävarmaa, koska sijoittaja voi haluta asunnon omaan käyttöönsä tai tarvitsee isomman purjeveneen ja myy asunnon alta. Asumisen pitäisi olla pitkäaikaista ja päättyä lähinnä vain silloin, kun asukas haluaa muuttaa pois.
Asumiseen ei sovi niin korkea tuottotaso, jollaista esimerkiksi eläkeyhtiöt tavoittelevat. EKP:n määräämä markkinakorko on paljon lähempänä sitä tuottoa, joka asunnoista pitäisi saada. Tiedän, että taloustieteen haukat ovat tästä eri mieltä, mutta näin asia on nähty eri puolilla Eurooppaaja aivan syystä. Yrityksiin tehtyjen tuottojen korkovaatimus on paljon suurempi, mutta yritystoiminta vaatii erilaista osaamista kuin asunto-osakkeen passiivinen omistaminen ja yritystoimintaan liittyy riski pääoman menettämisestä. On julkisten varojen tuhlausta houkutella korkotukilainotettuihin asuntoihin sijoittajia, jolla luvataan yli viiden prosentin reaalituotto. Joka haluaa yritysmaailman tuottoja, sijoittakoon yrityksiin.
Tämän takia vuokra-asuntojen omistaminen soveltuu erityisen hyvin kaupungille.
Jos saisin päättää, perustaisin kaupungin vuokrataloyhtiön tuottamaan liki markkinahintaisia asuntoja. Vuokrataso olisi niissä lähellä markkinavuokraa. Pikkuisen alle, samasta syystä kuin moni pitkäaikainen asuntosijoittajakin perii vähän alle markkinahinnan olevia vuokria saadakseen pitkäaikaisia vuokralaisia. Ei kuitenkaan niin paljon alle markkinavuokran, että syntysi pitkät jonot kuten nyt ARA-asuntoihin.
Asukasvalinnassa voisi painottaa sellaisia pienipalkkaisia, jotka eivät kuitenkaan ole tarpeeksi pienipalkkaisia, jotta eivät joutuisi maksamaan asumistaan itse. Sitä en tiedä, onko tällainen painotus laillista. Espoossa näyttää kuitenkin olevan, jopa ARA-asunnoissa.
Kaupunki rahoittaisi vuokrataloyhtiön lainalla, jonka korko olisi samaa suuruusluokkaa kuin on kaupungin ottolainojen korko, siis varsin matala. Tonteista yhtiö ei saisi alennusta, koska kaupunki käyttää tonteista saatavat tulot asumisen vaativan infran ja uusien asukkaidenpalvelujen tuotantoon. Näiden asuntojen on osallistuttava tähän rahoitukseen niin kuin muidenkin asuntojen.
Ainakin toistaiseksi tällainen vuokrataloyhtiö tuottaisi kaupungille huomattavaa voittoa – ihan niin kuin nämä Kojamotkin. Nämä voitot investoitaisiin uusien asuntojentuottamiseen, kun Kojamon voitot menevät aivan muualle. Ainoa tapa vetää markkinavuokraa alaspäin, on tehdä lisää asuntoja ja paljon. Asuntotuotantoa rajoittaa nyt se, ettei kaupungilla ole rahaa saattaa tontteja rakennuskelpoisiksi. Tähän pullonkaulaan kohdistettuina nuo oman vuokra-asuntoyhtiön voitot parantavat asumistilannetta.
Tällainen lähellä markkinavuokraaoleva vuokra on tietysti monelle liikaa. Näihinkin asuntoihin voi saada asumistukea – niin kuin voi muuten ARA-asuntoihinkin saada.
Koska Suomessa on päätetty, että omistusasumisen on oltava pitkällä aikavälillä vuokralla asumista edullisempaa (verot), pitäisi vuokralaisten olla mahdollisuus lunastaa vuokra-asuntonsa omaksi.
Tällainen kaupungin kovan rahan vuokra-asuntoyhtiö voisi vakauttaa asuntomarkkinoita merkittävästi. Mikä ihmeellisintä, se ei maksaisi kaupungille mitään, vaan tuottaisi voittoa. Selitys tähän taikatemppuun on siinä, että kaupunki saa lainaa paljon alemmalla korolla kuin yksityiset sijoittajat.
Tässä en ota kantaa suuntaan enkä toiseenkaan, kuinka paljon varsinaisia ARA-asuntoja edelleen rakennettaisiin.
= = =
Muuten olen sitä mieltä, että ARA-asunnoissa vuokran tulisi olla tulosidonnainen. Ylituloisia ei pidä häätää asunnoista, mutta heidän vuokransa pitäisi olla lähellä markkinavuokraa.
Uutitissa on välittynyt tietoja asuntotuotannon hiipumisesta. Se näkyy voimakkaimmin rakennuslupien määrän vähenemisenä. Ne ovat vähentyneet vuoden takaisesta voimakkaasti myös Helsingissä, mutta tämä ei johdu kysynnästä vaan Helsingin organisaatiouudistuksesta, jonka takia tontinluovutus on takkuillut ihan vain byrokraattisista syistä . Nolo juttu sinänsä, mutta korjaantuu.
Asuntotuotantoa kuristaa odotettu korkojen nousu. Se vähentää sijoittajien kiinnostusta asuntoihin, koska vuokratuotto suhteessa lainan korkoon heikkenee ja koska rahaa voi nyt taas sijoittaa muuallekin, vaikka korkoinstrumentteihin.
Pääkaupunkiseudun asuntopula ei ole kuitenkaan hellittänyt. Erityisen paha se on Helsingin keskisillä paikoilla, koska asukkaiden preferenssit ovat muuttuneet nopeasti urbaanimmiksi.
Helsingin päättäjiltä vaaditaan nyt lehmän hermoja. Jos asuntorakentaminen hiipuu pääkaupunkiseudulla, Helsingin on otettava vapautuvasta kapasiteetista koppi ja nopeutettava tonttitarjontaa sekä laitettava tontinluovutuksiin ehto määräajassa rakantamisesta. Se voi tilapäisesti lisätä kaupungin velkaantumista, mutta pitkällä ajalla asuntopula on kaupungin taloudelle isompi uhka.
Vaikka metropolin reuna-alueilla asuntotuotanto saattaa kääntyä kannattamattomaksi, paljon pitää kysynnän alentua, ennen kuin Helsingin parhaille paikoille ei kannata rakentaa.
Mikko Särelä on tehnyt valtuustoaloitteen Helsingin asuntotuotannon nostamisesta 10 000 asuntoon vuodessa. Se on hyvä välitavoite.
= = = =
Mikko Särelän valtuustoaloite meni muodollisesti Hannu Oskalan nimiin, koska varavaltuutettuna Särelä ei sillä kertaa päässyt kokoukseen.
Tästä yritetään hieroa kompromissia. Katsotaan mitenonnistuu. Olisi kovin toivottavaa, että nykyisen kaltainen toiminta voisi jatkua, mutta aivan kuinka paljon tahansa kaupunki ei voi sitä subventoida. Muiden kaupunkikulttuuria elevöittävien hankkeiden pitäisi olla samalla viivalla. Nämä pitäisi oikeastaan tehdä niin, että tiloista peritään markkinavuokra ja sitä vastaava summa annettaisiin asianomaisen lautakunnan käyttöön. Lautakunta vertailisi tätä kohdetta muihin rahareikiin ja käyttäisi rahat siihen, missä niistä saisi parhaan vastineen.
Mutta vaikka tämä käytäntö olisi loogisesti oikein, ei siihen voi siirtyä vain näissä hankkeissa, vaan silloin pitäisi katsoa kaikkea muutakin piilotettua subventiota, myös niitä kokoomuksen lempilapsia. Esimerkiksi Viikinrannan teollisuusalueen tonteista pitäisi periä yhtä paljon kuin asuntovaihtoehdossa ja kaupunki maksaisi yritystukea varastojen pitäjille. (EU:lla tosin olisi tähän tukeen varmaan oma mielipiteensä)
Vallisaaren ja Kuninkaansaaren asemakaavaehdotus
Malmin lentokentän alueen kaavarunkoehdotus.
Huoleni lähiömäisistä pistetaloista oli ilmeisesti turha. Ne olivat siinä vain esimerkin luontoisesti, eivätkä olleet ehdotus tulevasta korttelirakenteesta. Siitä päätetään myöhemmin.
Uudet asiat
Teollisuustonttien vuokrausperiaatteita
Näissä on mukana suuri annos elinkeinopolitiikkaa, suomeksi piilosubventiota. Oikeastaan sitä ei pitäisi olla, mutta päätös tästä pitäisi tehdä kaikkia kuntia koskevana. Helsinki ei voi yksin luopua tästä käytännöstä. Vähän on kuitenkin ongelmallista, että pääkaupunkiseudulla suositaan työpaikkoja asuntojen kustannuksella, vaikka toimitilatonteista on ylitarjontaa ja asuntotonteista huutava puute.
Sitä kohtaa kuitenkin ihmettelen, että kun tontin kaavanmukainen tehokkuus on 1,0, vuokra peritään 0,6:n mukaan tai jos 0,6 ylittyy, toteutuneen rakennusoikeuden mukaan. Ei pitäisi antaa alennusta siitä,että käyttää tontin vajaatehoisesti. En tarkoita, että vuokratasoa pitäisi nostaa vaan, että vuokra ei saisi rippua siitä, miten hyvin tontin käyttää.
Vuokrausehtoihin on piilotettu start up ‑yrityksen ulosrajaus: työpaikalla ei saa asua. 🙂
Entinen ilmavoimien esikunta muutetaan asunnoiksi
Hollantilaisentiellä Munkkiniemessä Eliel Saarisen piirtämä upea toimistorakennus muutetaan asunnoiksi. Rakennus on ollut paitsi ilmavoimien esikuntana, myöhemmin Valtion koulutuskeskuksen tiloina, mutta nyt pääosin tyhjillään. Asumiskäyttö on ihan hyvä vaihtoehto. Joku tutkiva journalisti voisi selvittää, suostuuko kaupunki valtion hakemuksiin muuttaa toimitiloja asunnoiksi vapaamielisemmin kuin muiden hakijoiden hakemuksiin.
Tuusulanbulevardin suunnitteluperiaatteet
Tämä on merkittävä juttu. Uusi koti 20 000 asukkaalle. Kun tässä on näytetty, miten bulevardit toimivat, voidaan varmaanki nosayleiskaavoina esittää KHO:n nyt poistamia bulevardeja (60 000 – 80 000 asukasta).
Lausunto MAL 2019 ‑sopimuksen luonnoksesta
Näissä MAL-sopimuksissa virkamiehet neuvottelevat erittäin tärkeistä asioista ja sitten luottamushenkilöt saavat antaa lausunnon. Pitäisi olla jokin kuntia laajempi demokraattinen elin, jossa voitaisiin myös äänestää.Pakolliseen konsensukseen pyrkiminen johtaa kovin vesitettyihin päätöksiin.
Helsingin asuntotuotantotavoite 6 000 asuntoa/vuosi on kovin matala.
Kaikki seudun ydinkunnat sitoutuvat kohtuuhintaisen asuntotuotannon osuuteen 30 %. En tiedä, onko tämä tehokas tapa parantaa asumisolosuhteita, mutta jos tämä tie valitaan, sen pitäisi koskea kaikkia kuntia. Kohdennetusti, myös Espoon pitäisi osoittaa näihin asuntoihin pienituloisia eikä valita asukkaita veronmaksukykyä painottaen.
Lausunto Helen Oy:n Tattarisuon lämpölaitoksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta
Olen tässä asiassa jäävi, joten ei tästä sen enempää.
Tulosbudjetti vuodelle 2019
Valtuusto on budjetista päättänyt ja khs ohjeistanut, joten ei tässä tehdä muuta kuin todetaan.
Työtorin
pihan ja Tukkutorinkujan katusuunnitelmat
Nämä ovat kevyelle liikenteelle tarkoitettuja niin, että huoltoajo on sallittu. Mielenkiintoa herätti se, että joku tontin omistaja on protestoinut sitä, että päällysteiden tekeminen tontilla kuuluu maanomistajalle eikä kaupungille.
Aallon taloustieteen laitos on päättänyt korottaa opetuksen tasoa, ettei lahjakkaiden opiskelijoiden tarvitsisi hakeutua ulkomaille.
Aiemmin opiskelijat on otettu Kauppakorkeakouluun, jossa on opiskeltu ensimmäinen vuosi Business Schoolin väen kanssa ja varsinainen taloustieteeseen erikoistuminen on alkanut vasta toisena vuotena, vaikka nämä kaksi suuntausta tähtäävät aivan erilaiseen osaamiseen.
Opetus on englanninkielistä, koska jatkossa on joka tapauksessa pärjättävä englannilla ja koska halutaan myös ulkomaalaisia opiskelijoita. On tarkoitus, että opetus on vähän vaativampaa eli ohjelma on suunnattu lahjakkaille opiskelijoille – siis vähän elitististä jopa. On hyvä varautua ottamaan opintolainaa, koska opiskelun ohessa työskentelyyn ei tule jäämään aikaa eikä voimia.
Kannattaa huomata, että tähän koulutukseen haetaan jo ennen ylioppilaskirjoituksia tammikuussa, kuten kaikkiin englanninkielisiin koulutusohjelmiin. Ylioppilaskirjoituksissa kannattaa kuitenkin menestyä, sillä päätös sisäänotosta tehdään myöhemmin.
Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu. Silloin kun itse hengailin Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitoksen liepeillä, meillä ei ollut järin korkeaa käsitystä Kauppakorkealla annettavasta taloustieteellisestä opetuksesta. Kauppiksella opiskeltiin lähinnä yritystaloutta ja koko kansantaloustiede oli aika alisteisessa asemassa.
Osat ovat vaihtuneet. Aallon taloustieteen laitoksella on vauhti päällä ja se on ottanut myös todesta yliopistojen kolmannen tehtävän, tieteen valon levittämisen koko yhteiskuntaan. Mitenkähän Helsingin yliopiston saisi ravistelluksi hereille?
