Avainsana: Eriarvoisuus

Korjattavaa huono-osaisuutta (1): nuoret työttömät miehet

Herätin viikko sitten kummastelua kysymällä, onko eriarvoisuus Suomessa todella noussut vai onko sitä muuten vain liikaa. Olen edelleen sitä mieltä, että se, että jotain on liikaa, ei tarkoita, että sitä olisi enemmän kuin ennen. Jos kulkisimme aikakoneella taaksepäin, luulen, että jokseenkin samat ihmiset, jotka nyt sanovat eriarvoisuuden lisääntyneen, sanoisivat silloinkin.

Jotkut asiat ovat myös huonontuneet samalla kun toiset ovat parantuneet. Ajattelin käydä läpi muutaman yhteiskunnallisen epäkohdan, joihin mielestäni pitäisi kiinnittää huomiota. Aloitan nuorista miehistä, joiden joukossa on aiempaa enemmän kelkasta putoamista

Pienituloisuus on nuorten miesten keskuudessa noussut nopeasti ja se on selvästi yleisempää kuin saman ikäisten naisten keskuudessa. Tähän liittyy ainakin kolmea seikkaa:

  1. Huono koulumenestys koskee poikia useammin kuin tyttöjä
  2. Kouluttamattoman miehen on aiempaa vaikeampaa päästä töihin.
  3. Kouluttamattoman ja työttömän miehen on vaikea löytää itselleen naista tai ei tämä nainen ainakaan halua lasta hänen kanssaan.

Vaihdoimme jokin viikko sitten Martti Hetemäen kanssa ajatuksia syntyvyyden laskun syistä. Hän lähetti minulle oheisen kuvan. Pienenä varoituksena, että en pystynyt tilastojen pohjalta piirtämään aivan näin raflaavaa kuvaa. Pienituloisuus on koko kansan keskuudessa vähentynyt, mutta nuorten aikuisten miesten keskuudessa lisääntynyt.

Jostain syystä nykyinen koululaitos ei sovi pojille. On parempi, etten sano pedagogisista menetelmistä mitään kuin, että tytöille ja pojille sopii erilainen tapa opettaa. Joskus ainakin sanottiin, että matematiikkaa ja luonnontieteitä opetetaan tavalla, joka ei sovi tytöille. En tiedä, onko metodeja korjattu, mutta tyttöjen tulokset ainakin ovat parantuneet.

Yksi biologinen seikka ainakin on kiistaton. Pojat kehittyvät tyttöjä hitaammin ja saavuttavat esimerkiksi murrosiän tyttöjä myöhemmin, juuri lukioon pyrkimisen kynnyksellä.

Olisi perustelua eriyttää koulun aloittamisaikaa ainakin puolella vuodella. Siis, kun poikien ikäluokka pannaan poikki joulukuusta, tyttöjen ikäluokka pantaisiin poikki jo kesäkuusta. Näin tytöt menisivät kouluun keskimäärin puoli vuotta nuorempina. Voitaisiin tämä tietysti tehdä niinkin päin, että pojat menisivät kouluun vanhempina, mutta aika korkeahan meillä koulun aloittamisikä jo nyt on.

Toiset kehittyvät vielä hitaammin kuin toiset. Siksi heidän pitäisi saada edetä koulussa hitaammin. Koska yksilölliseen opetukseen ei ole varaa edes näin vaalien alla, pitäisi oppilas voida jättää luokalle, kun kehitys ei edellytä seuraavalle luokalle siirtämistä.

Eräs helsinkiläinen apulaiskaupunginjohtaja kertoi minulle 1990-luvulla, että hän tuplasi aikanaan kaksi kertaa. Ihan hyvin silti menestyi elämässään. Miten olisi menestynyt, jos olisi päästetty eteenpäin armovitosilla?

Ketään ei pitäisi päästää ulos oppivelvollisuudesta ennen kuin on suorittanut peruskoulun kunnolla, ei ainakaan ennen kuin on täyttänyt 20 vuotta. Se on vielä ehdottomampi asia kuin se, että kaikille pitäisi taata toisen asteen koulutus.

Miten työmarkkinat saataisiin taas imemään vähän koulutettuja tai muuten vain matalatuottoisia työntekijöitä? Vastuuta taloudellisesta oikeudenmukaisuudesta pitäisi siirtää työmarkkinajärjestöiltä enemmän valtiolle. Tarvittaisiin palkkatukityöpaikkoja ja pieniä palkkoja täydentäviä tulonsiirtoja. Tämä on vähän isompi asia, enkä kirjoita siitä nyt tässä.

Ja sitten vielä se menestys parisuhdemarkkinoilta? Tämä saattaa olla ongelmista tärkein, mutta sorry, ihan kaikkea ei hyvinvointiyhteiskuntakaan voi kansalaisilleen taata.

Heikki Pursiainen, köyhyys ja eriarvoisuus

Jos tuot matkalta tuliaisina lapsillesi karkkeja, Maijalle ja Pekalle pussillisen hedelmäkarkkeja ja Liisalle yhden hedelmäkarkin, miltä luulet, että se tuntuu Liisasta? Ilahtuuko hän karkistaan vai olisiko hän ehkä ollut onnellisempi, jos et olisi tuonut karkkia lainkaan?

Olen sattuneesta syystä tutustunut Heikki Pursiaisen kirjaan Paska Suomi. Pidän Pursiaista lahjakkaana ajattelijana vaikka vähän kärjistävänä väittelijänä, joka vääntää rautalangasta, miksi laiska ajattelu johtaa vääriin lopputuloksiin. Must Readissa hänen kirjoituksensa kuuluvat kirjoituksiin, jotka ovat minulle kirjaimellisesti must read .

Paska Suomi on minusta riemastuttava kirja, mutta ymmärrän hyvin, että tosikotosikoille ille se on kauhistus. Olin Pursiaisen kärjistyksistä monesta aivan eri mieltä, mutta nautin tavasta, jolla hän ne esitti. Eikä niin suurta valetta, ettei totta toinen puoli.

Antaisin silti neuvon, että jos haluaa vaikuttaa maailmaan, voisi muotoilla sanomisensa vähän kohtuullisemmin. Pursiaisen tyyli karkottaa monia, ellei jopa selvää enemmistöä lukijoista. Vaikka minä riemastuin, enemmistö varmaankin torjui fiksutkin ajatukset. 

Pursiaisen kirja tarjoaisi hedelmällisen pohjan monellekin periaatteelliselle pohdinnalle. Tässä puutun niissä vain yhteen, siihen, että ei pitäisi torjua eriarvoisuutta vaan pelkästään köyhyyttä. Ties vaikka joulun pyhinä innostuisin käymään läpi muitakin argumentteja.

Jos rikkaat rikastuvat, mutta köyhät eivät köyhdy, onko siitä köyhille mitään haittaa? On, viidestä syystä.

Ensimmäistä noista käsittelin jo avauksessani. Eriarvoisuuden tunne on myrkkyä, jota ei yhdellä hedelmäkarkilla pysty korvaamaan. Jos Liisan kohtelu jatkuisi noin vuosia, ties vaikka se johtaisi jopa sairastumiseen.

Ihminen on yhteisöllinen eläin. Keskinäinen solidaarisuus on yhteisön liimaa ja eriarvoisuudesta kumpuava katkeruus myrkkyä. Se tuo keltaliivit kaduille polttamaan autoja.

Toinen johtuu siitä, että jos muut rikastuvat ja itse ei lainkaan, putoaa joukosta. 1950-luvulla ei ollut niin kauheata, jos lapsi tuli kauhtuneissa vaatteissa kouluun, koska muutkin tulivat. Nyt joutuisi silmätikuksi. Silloin ei juuri kenelläkään ollut autoa, mutta toisaalta bussilla pääsi kaikkialle. Nyt ei pääse. Kukaan ei harmitellut, sitä, ettei omistanut älypuhelinta. Nyt ilman älypuhelinta sulkeutuu kanssakäymisen ulkopuolelle, eikä pysty kohta ostamaan edes junalippua. Köyhyys on paitsi absoluuttista myös suhteellista ja suhteellista köyhyyttä eriarvoisuuden kasvu

Kolmas johtuu siitä, että kun kansakunta rikastuu, sille tulee käyttöön lisää massakulutustuotteita, koska vain niitä voidaan tuottaa lisää. On olemassa myös etuoikeutettua kulutusta, hyödykkeitä, joita ei voi valmistaa lisää. Asunto keskustorin varrella nyt esimerkiksi, tai eturivin paikka teatterissa. Eriarvoisuuden kasvu tarkoittaa, että nämä tuotteet menevät yhä tarkemmin vain hyväosaisille.

Neljäs johtuu siitä, että ihmisyhteisöjen sisällä vauraus tarkoittaa myös tiettyä paremmuusjärjestystä. Sillä on vaikutusta jopa parisuhdemarkkinoilla. Viime aikoina on havaittu, että huono-osaiset miehet eivät löydä parisuhdetta. 🙁 Tämä on vähän sama asia kuin se, että urheilija kyllä kärsii siitä, että hänen kilpailijansa käyttävät dopingia, vaikka se ei heikennäkään hänen tulostaan vaan ainoastaan sijoitustaan.

Viides johtuu siitä, että maapallo on rajallinen ja kestää vain tietyn määrän kulutusta. Näiden niukkojen resurssien käyttö alkaa olla yhä enemmän nollasummapeliä. (Tämän argumentin voi tosin pukea myös siihen muotoon, että köyhät oikeasti köyhtyvät.)

Silti Pursiainen on oikeassa siinä, että julkisessa keskustelussa käytetään liian usein sanaa eriarvoisuus, kun pitäisi käyttää sanaa köyhyys. Se on vähän sama asia kuin se, että jos on sitä mieltä, että joku asia on huonosti, sanoo herkästi, että se huononee, vaikka pysyisi vain yhtä huonona. Juuri nyt olemme kuulleet, että tuloerot kasvavat koko ajan, vaikka niillä ei ole ollut mitään trendiä vuoden 2000 jälkeen. Sitä ennen ne kyllä kasvoivat.