Avainsana: Kotimainen omistus

Olen kir­joit­ta­mas­sa kir­jaa vähän kaikesta. Juuri sik­si sen valmis­tu­mi­nen on lykkäy­tynyt. Ajat­telin vähän spoila­ta kir­jaani ja julka­ista siitä ottei­ta, jot­ka sovel­tu­vat ajanko­htaiseen keskustelu­un Suomen luisumis­es­ta tytäryhtiötaloudeksi.

Maa tarvitsee omistajia?

Rikkain promille suo­ma­lai­sista, 5 500 henkeä, saa vähän yli kak­si pros­ent­tia kaik­ista net­to­tu­loista, siis tuloista, joista on vähen­net­ty verot. Hei­dän net­to­tu­lon­sa ylit­tävät siis 20-ker­tais­es­ti keskiar­von. Yhdys­val­lois­sa suu­rit­u­loisim­man promillen osu­us net­to­tu­loista on viisi pros­ent­tia ja osu­us kas­vaa nopeasti. Näin suuret tulot ovat pääasi­as­sa pääomatuloja.

Omaisu­userot ovat paljon tulo­ero­ja suurem­mat. Rikkain pros­ent­ti omis­taa Yhdys­val­lois­sa 37 % kaikesta koti­talouk­sien omis­ta­mas­ta net­to­var­al­lisu­ud­es­ta, rikkain promille 22 %, ja rikkain 0,1 promil­lea 11 %. Tähän kymme­ne­sos­apromilleen kuu­luvil­la 16 000 per­heel­lä on var­al­lisu­ut­ta keskimäärin noin 370 miljoon­aa dol­lar­ia. Omaisu­u­den kasautu­mi­nen har­voihin käsi­in on kiihtymässä – juuri kuten Piket­ty on ennus­tanut. Todet­takoon, ettei Yhdys­val­lat joh­da kisaa omaisu­usero­jen suu­ru­udessa. Venäjäl­lä rikkain pros­ent­ti omis­taa yli 70 pros­ent­tia koti­talouk­sien varallisuudesta.

Suo­ma­laisia yri­tyk­siä on myy­ty viime vuosi­na kovaan tahti­in ulko­maille. Merkit­tävänä syynä tähän on, ettei suo­ma­laisia omis­ta­jia ole tar­jol­la. Tämä on pien­ten var­al­lisu­usero­jen kään­töpuoli. Kansan­talouden iskukykyä ajatellen tarvit­sisimme enem­män sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta, siis var­al­lisu­ut­ta, joka pystyy kan­ta­maan omis­ta­jan riskin ja jon­ka halti­jat voisi­vat tuo­da yri­tyk­si­in osaavia omis­ta­jia. Taita­va ulko­mainen omis­ta­ja voi olla yri­tyk­selle ja sen työ­paikoille siu­naus niin kauan kuin yri­tyk­sel­lä menee hyvin, mut­ta kun supis­tuk­sia pitää tehdä, omis­ta­ja säi­lyt­tää yleen­sä oman koti­maansa työ­paikko­ja pidem­pään kuin työ­paikko­ja ulko­mail­la, tässä tapauk­ses­sa siis Suomes­sa. Minä en uskaltaisi ostaa omakoti­taloa Uud­estakaupungista, kos­ka sen arvo riip­puu niin paljon autote­htaan kohtalosta.

Demokra­ti­aa arvosta­va voisi ajatel­la, että olisi parem­pi, että sijoi­tus­var­al­lisu­us kumu­loi­tu­isi val­tion omaisu­udek­si ja sen käytöstä päätet­täisi­in kansan­val­tais­es­ti. Joku toinen voi pitää val­tio­ta eri­tyisen huonona ja taita­mat­tomana omis­ta­jana. Puoli­julk­isi­na omis­ta­ji­na voidaan pitää eläkey­htiöitä, joiden pääo­mat­u­lo koituu kaikkien suo­ma­lais­ten palka­nsaa­jien hyödyksi.

Kansankap­i­tal­is­ti­sis­sa ideaal­i­malleis­sa sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta ker­tyy suurelle määräl­lä koti­talouk­sia, jot­ka sijoit­ta­vat sitä joko suo­raan osakkeisi­in tai tur­vau­tu­vat sijoi­tus­ra­has­to­jen salkun­hoita­jien osaamiseen. Tämän mukaan olisi ihanteel­lista, jos kaikil­la koti­talouk­sil­la olisi sopi­vasti sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta. Tosin ei omis­t­a­mi­nen tässäkään tapauk­ses­sa olisi eri­tyisen osaavis­sa käsissä.

Jos sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta olisi tasais­es­ti kaikil­la, sen vaikut­taisi tulon­jakoon samal­la tavoin kuin perus­tu­lo. Jos perus­tu­lon pelätään laiskista­van kansalaisia, mik­si tämä kuitenkaan ei laiskistaisi? Eihän niinkään voi olla, että tasainen tulovir­ta laiskistaa, jos se tulee sosi­aal­i­tur­vana, mut­ta ei laiskista, jos se tulee osinkoina, ellei ajatel­la, että toisia laiskistaa ja toisia ei.

Suurien omaisu­us­tu­lo­jen tilas­toin­nis­sa on jonkin ver­ran hor­ju­vu­ut­ta, sil­lä osinko­tu­lo­ja ei yleen­sä tuloute­ta koti­talouk­sille vaan näi­den omis­tamille hold­ingy­htiöille. Niitä ei kuitenkaan voi käyt­tää kulu­tuk­seen, jos hold­ingy­htiö ei tulou­ta niitä edelleen koti­taloudelle, mut­ta sijoi­tus­var­al­lisu­ut­ta ja siihen liit­tyvää taloudel­lista val­taa ne kyl­lä kartuttavat.

Suurten tulo­jen luon­teeseen vaikut­taa suuresti se, mitä niil­lä tehdään; käytetäänkö ne ylel­liseen kulu­tuk­seen vai investoidaanko ne edelleen uusien työ­paikko­jen syn­nyt­tämiseen. On ilmeistä haaskaus­ta ja resurssien teho­ton­ta käyt­töä, jos suuria tulo­ja käytetään yksi­ty­islen­tokoneisi­in, miljoonien euro­jen muske­liv­eneisi­in, sato­jen neliöi­den vapaa-ajan asun­toi­hin ja muuhun haaskaavaan kulu­tuk­seen. Tätä voi oikeutetusti ver­ra­ta siihen pen­nin venyt­tämiseen, jota moni pien­i­t­u­loinen joutuu jatku­vasti tekemään.

Ruot­sis­sa varakkai­ta suku­ja on paljon enem­män kuin Suomes­sa – itse asi­as­sa var­al­lisu­us on jakau­tunut Ruot­sis­sa yhtä epä­ta­sais­es­ti kuin Yhdys­val­lois­sa. Tätä on pidet­ty maan voimavarana. Ruot­sis­sa on monia men­estyviä yri­tyk­siä, kun taas Suo­mi on vajoa­mas­sa tytäryhtiötaloudeksi.

Ruot­sis­sa on kehitet­ty veikeän prag­maat­ti­nen ratkaisu kysymyk­seen, onko omaisu­usero­jen kasvu hyväk­si vai pahak­si: suuril­ta omaisuuk­sil­ta on pois­tet­tu per­in­tövero, kun taas taval­lisen kansan perin­nöistä kerätään enem­män veroa kuin Suomes­sa. Ei halu­ta tuho­ta suuria omaisuuk­sia, kos­ka ne ovat Ruotsin vahvu­us, mut­ta ei toisaal­ta halu­ta kumu­loitu­vien omaisu­usero­jen tunkeu­tu­mista köy­hien ja keski­t­u­lois­t­en väli­in. Käytän­nössä tämä on tehty pois­ta­mal­la per­in­tövero kaik­il­ta ja kor­vaa­mal­la se myyn­tivoit­toverol­la, joka taas on suo­ma­laista per­in­töveroa suurem­pi. Taval­lisen koti­talouden suurin per­in­tö on van­hempi­en asun­to. Sen voi Ruot­sis­sa per­iä verot­tomasti, mut­ta jos se sat­tuu ole­maan vääräl­lä paikkakun­nal­la tai on muuten epä­sopi­va ja myy sen, koko myyn­ti­hin­taan sisäl­tyvä nimelli­nen voit­to on kokon­aan verotet­tavaa tuloa. Han­k­in­tahin­tana pide­tään sitä inflaa­tion syömää hin­taa, jol­la alku­peräi­nen omis­ta­ja on sen aikanaan, ehkä vuosikym­meniä sit­ten ostanut. Suomes­sa han­k­in­tahin­tana pide­tään asun­non arvoa per­in­töveroa mak­set­taes­sa. Se voi olla inflaa­tion joh­dos­ta alle kymmenes osa asun­non myyn­ti­hin­nas­ta. Val­ti­ol­la on aikaa odot­taa. Jos­sain vai­heessa asun­to kyl­lä menee myyn­ti­in[1]. Jos ruot­salainen taas omis­taa sijoi­tusy­htiön kaut­ta neljän­nek­sen Sto­ra Ensos­ta, myy Sto­ra Enson osak­keet mut­ta ei sijoi­tusy­htiötä, ei tarvitse mak­saa per­in­töveroa lainkaan, kun­han myyn­ti­hin­ta jää sijoi­tusy­htiöön. Tämän jär­jeste­lyn tarkoi­tus on suosia sitä, että omis­ta­ja­suku­jen omaisu­us kart­tuu ja vahvis­taa Ruotsin talout­ta. Sitä, että koti­talouk­sien var­al­lisu­us on jakau­tunut Ruot­sis­sa yhtä epä­ta­sais­es­ti kuin Yhdys­val­lois­sa, ei Ruot­sis­sa pide­tä ongelmana.

Ruot­salaiset omis­ta­ja­su­vut ovat koroste­tun isän­maal­lisia. Niiden on hyvä ollakin, kos­ka ne ovat poli­it­tisen hyvän­tah­toisu­u­den vanke­ja. Niitä suo­si­va jär­jeste­ly on yhden nui­jakopau­tuk­sen varas­sa valtiopäivillä.

Lähde: Glob­al Wealth Data­book 2018. Cred­it Suisse.

= = = =

Olen­naista tietysti on, käyt­tävätkö super­rikkaat rahansa suihkukoneisi­in ja ökyveneisi­in vai investoi­vatko tuotan­toon ja työ­paikkoi­hin – kuten Piket­ty pelkää ja Ruotsin val­tio toivoo. Kulu­tuk­sen epä­ta­sainen jakau­tu­mi­nen ei ole sama asia kuin tulo­jen epä­ta­sainen jakau­tu­mi­nen, mut­ta tietysti tulo­jen jakau­tu­mi­nen ennakoi kulu­tuk­sen jakautumista.

Suomalaiset yritykset siirtyvät ulkomaiseen omistukseen

Suomes­ta on myy­ty ulko­maille huo­mat­ta­va määrä lupaavia kasvuyri­tyk­siä mut­ta myös vaki­in­tunei­ta yri­tyk­siä, kuten vaikka­pa työ­paikkaruokailu­un erikois­tunut Ami­ca ja makeis­te­hdas Panda.

Kasvuyri­tys­ten tie johtaa melkein aina ulko­maiseen omis­tuk­seen. Alku­peräisen inno­vaa­tion tehneet pystyvät kas­vat­ta­maan yri­tys­tä jonkin aikaa, mut­ta kun yri­tys­tä pitää laa­jen­taa, siihen tarvi­taan olen­nais­es­ti lisää pääo­maa. Myyn­ti suun­tau­tuu ulko­maille, kos­ka Suomes­sa on vähän sijoitusvarallisuutta.

Jos alku­peräis­ten omis­ta­jien var­al­lisu­us on nous­sut muu­ta­mas­ta läp­päristä kym­meni­in miljooni­in euroi­hin, ja äkkirikas­tuneet halu­a­vat tämän näkyvän myös per­hei­den­sä kulu­tus­ta­sos­sa, vero­tus kan­nus­taa voimakkaasti myymään yri­tyk­sen. Tyhjästä luo­dun yri­tyk­sen myyn­ti­t­u­losta menee veroa noin 20 % mut­ta jos omis­ta­jat mak­sa­vat yri­tyk­ses­tään itselleen palkkaa tai suuria osinko­ja, tästä tulosta joutuu mak­samaan veroa läh­es 60 pros­ent­tia.[3]

Olemme taas tilanteessa, jos­sa samal­la para­metril­la – suurten tulo­jen vero­tuk­sel­la – on kak­si keskenään ris­tiri­itaista päämäärää. Sosi­aalisen koherenssin ylläpitämi­nen edel­lyt­täisi suurten tulo­jen korkeaa vero­tus­ta mut­ta koti­maisen sijoi­tus­var­al­lisu­u­den kar­tut­ta­mi­nen niiden lievää verotusta?

Voitaisi­inko nämä kak­si tavoitet­ta yhdis­tää? Verote­taan suurten tulo­jen mah­dol­lis­ta­maan haaskaavaa kulu­tus­ta, mut­ta ei estetä sijoi­tus­var­al­lisu­u­den kar­tut­tamista. Ratkaisu on pro­gres­si­ivi­nen menovero.

Progressiivinen menovero

Men­overo vas­taa tuloveroa kuitenkin niin, että tuloa, joka säästetään, ei verote­ta ja vas­taavasti säästö­jen syömistä verotetaan.

Näin on suurten omaisu­us­tu­lo­jen osalta tehtykin. Sijoi­tu­so­maisu­u­den voi siirtää hold­ing-yhtiöön. Omaisu­ud­es­ta koitu­vat tulot, esimerkik­si osin­got tai myyn­tivoitot, eivät näy todel­lisen omis­ta­jan verotet­ta­vana tulona ennen kuin hän nos­taa ne itselleen. Vuon­na 2020 sama mah­dol­lisu­us annet­ti­in taval­lisille pien­si­joit­ta­jille sal­li­mal­la osake­si­joi­tustilit, jot­ka toimi­vat saman peri­aat­teen mukaan. Salkku­un hyväksytään sil­loin kuitenkin vain pörssiosakkei­ta, joten kasvuyri­tys­ten rahoit­tamiseen ei tästä ole apua. Mah­dol­lisu­us on tosi­asi­as­sa olla käytössä jo pitkään osakein­dek­si­tilien muo­dos­sa, jot­ka myös sijoit­ta­vat osin­got takaisin osakkeisi­in. Verotet­tavaa tuloa koituu siinä vai­heessa, kun myy sijoituk­sen­sa tai osan siitä.

Nämä jär­jeste­lyt koske­vat vain pääo­mat­u­lo­ja. Oikeutetumpaa men­overo voisi olla työ­tu­lo­jen kohdal­la eri­tyis­es­ti urbaanis­sa elämässä, jos­sa asun­to­var­al­lisu­us jakaa ihmisiä hyvä- ja huono-osaisi­in. Myös palka­nsaa­jat voisi­vat vauras­tua palka­s­taan säästämällä.

Pro­gres­si­ivisen men­overon olois­sa henkilö, joka säästää huo­mat­ta­van osan tulois­taan asun­to­lainan hoita­miseen, ei jou­tu­isi mak­samaan veroa siitä osas­ta tuloaan, joka kuluu lainan lyhen­tämiseen. Vähen­nyskelpoinen olisi siis vain lainan lyhen­nys, ei korko, kos­ka korko on juok­se­va meno eikä säästämistä. Tämä menisi siis juuri päin­vas­toin kuin aikana, jol­loin asun­to­lainan korot sai vähen­tää tuloista mut­ta ei lyhen­nyk­siä. Jos asun­non aikanaan myy, myyn­ti­t­u­lo olisi kokon­aan verotet­tavaa tuloa, ellei sitä sijoi­ta uud­estaan. Har­va panee asun­non hin­nan ker­ral­la sileäk­si, joten myyn­ti­t­u­lo koituu verotet­tavak­si hil­jak­seen sitä mukaa kun pääo­maa syödään.

Tämä jär­jeste­ly helpot­taisi asun­to­var­al­lisu­u­den han­kkimista niille, jot­ka eivät peri asun­toa tai muu­ta var­al­lisu­ut­ta ja lisäisi tasa-arvoa kaupunkien raadol­lisil­la asuntomarkkinoilla.

Pro­gres­si­ivi­nen men­overo pois­taisi suuren osan korkeisi­in mar­gin­aaliv­eroi­hin sisäl­tyvistä haitoista. Suomes­sa siir­ryt­ti­in pääo­mat­u­lo­jen kevyem­pään vero­tuk­seen vuon­na 1993, mil­lä oli huo­mat­tavia posi­ti­ivisia vaiku­tuk­sia Suomen talouteen samall,a kun se lisäsi tulo­ero­ja ja myös ero­ja kulu­tus­mah­dol­lisuuk­sis­sa. Tämä aut­toi var­al­lisu­u­den kehit­tymisessä kuitenkin vain niitä, joil­la oli van­has­taan pääo­mat­u­lo­ja, mut­ta ei helpot­tanut palka­nsaa­jien säästämistä.

Jos suurista pääo­mat­u­loista perit­täisi­in tuloveroa kuten työ­tu­loista, pääo­mat pyrk­i­sivät pak­en­e­maan maas­ta ja vaik­ka ne pysy­i­sivät koti­maas­sa, uuden pääo­man muo­dos­tu­mi­nen hidas­tu­isi. Korkeakaan pro­gres­si­ivi­nen men­overo ei estäisi pääo­man muo­dos­tu­mista, kos­ka säästet­tyä tuloa ei verotet­taisi, mut­ta se tasaisi ero­ja kulu­tus­mah­dol­lisuuk­sis­sa. Se ei karkot­taisi pääo­man omis­ta­jia maas­ta sen enem­pää kuin nykyi­nen vero­tus karkot­taa hyvä­palkkaisia alem­man vero­tuk­sen maihin.

Pro­gres­si­ivisen men­overon mallis­sa olisi vaikea perustel­la, mik­si työ­tu­lo­ja ja pääo­mat­u­lo­ja verote­taan eri taval­la. Ylelli­nen kulu­tus on ylel­listä kulu­tus­ta siitä riip­pumat­ta, mis­tä tulot ovat peräisin. Kos­ka pääo­mat­u­lo­ja ei ole vaku­utet­tu sairau­den ja työt­tömyy­den var­al­ta, niistä ei kuitenkaan ole perustel­tua per­iä sosiaalivakuutusmaksuja.

Pro­gres­si­ivista men­overoa on vaikea toteut­taa yhden maan puit­teis­sa, kos­ka sitä on help­po kiertää. Kun on tul­lut aika alkaa syödä säästöjään, kan­nat­taa muut­taa maa­han, joka verot­taa tulo­ja eikä kulu­tus­ta ja jos­sa siis säästö­jen syömistä ei verote­ta. Jär­jestelmään liit­tyy muitakin siir­tymä­vai­heen ongelmia, jos verot­ta­jal­la ei ole tiedos­sa, mitä omaisu­ut­ta kenel­läkin on. Sil­loin voi väit­tää säästävän­sä osan tulois­taan vain muut­ta­mal­la van­haa omaisu­ut­ta muo­dos­ta toiseen, mak­samal­la esimerkik­si asun­to­lainaa pankki­til­iä tyh­jen­tämäl­lä. Men­overo edel­lyt­tää kat­tavaa tietoa koti­talouk­sien varallisuudesta.

Kun vero­tuk­ses­sa lykätään jonkin tulo­erän verot­tamista verotet­tavak­si myöhem­min, yksi mah­dol­lisu­us olisi kir­ja­ta lykkäys lainaksi. Sil­loin sitä ei pysty­isi yhtä hel­posti pak­en­e­maan muut­ta­mal­la pois maas­ta. Yhdys­val­lois­sa ja esimerkik­si Nor­jas­sa on erään­lainen maastapois­tu­misvero juuri tästä syystä.

= = = =

Joku voi pitää pro­gres­si­ivista men­overoa epäoikeu­den­mukaise­na, kos­ka se kar­tut­taa suuria omaisuuk­sia. Se itse asi­as­sa on jopa sen tarkoi­tus. Tämä mah­dol­lisu­us kuitenkin on jo hold­ingy­htiöi­den kaut­ta rikkail­la, mut­ta taval­lisen palka­nsaa­jan on nykyjär­jestelmässä toiv­o­ton­ta lisätä tavar­al­lisu­ut­taan palka­s­ta säästämällä.

Kolikol­la on kuitenkin myös toinen puoli. Kun­ta, jon­ka asukkaista suh­teel­lis­es­ti eniten on täysin tulot­to­mia, on Kau­ni­ainen. Varsi­naista ryysyköy­hälistöä siel­lä ei kuitenkaan näy. Van­hempi­en­sa tai iso­van­hempi­en­sa per­in­töä sileäk­si pane­va ei mak­sa tuloveroa lainkaan. Pro­gres­si­ivista men­overoa hän maksaisi.

= = =

Ja takaisin alku­un. Ruot­sis­sa vero­tus suosii omaisuuk­sien kasautu­mista. Siitä huoli­mat­ta Ruot­si on mallikelpoinen hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta. Me olemme toim­i­neet päin­vas­toin. Niin­pä Dagens Indus­tri jo levit­telee otsikos­saan: Fin­lands indus­tri är vårt!

Poli­ti­ik­ka on valintoja.

[1] Tulk­in­ta uud­is­tuk­sen moti­iveista on omani.

[2] Glob­al Wealth Data­book 2018. Cred­it Suisse.

[3] Osinkoa verote­taan ansio­tu­lona, jos osinko on yli kahdek­san pros­ent­tia yri­tyk­sen net­to­var­al­lisu­ud­es­ta. Net­to­var­al­lisu­us ei ole sama kuin yri­tyk­sen arvo, joka määräy­tyy sen tuot­to-odotusten mukaan.