Olen kirjoittamassa kirjaa vähän kaikesta. Juuri siksi sen valmistuminen on lykkäytynyt. Ajattelin vähän spoilata kirjaani ja julkaista siitä otteita, jotka soveltuvat ajankohtaiseen keskusteluun Suomen luisumisesta tytäryhtiötaloudeksi.
Maa tarvitsee omistajia?
Rikkain promille suomalaisista, 5 500 henkeä, saa vähän yli kaksi prosenttia kaikista nettotuloista, siis tuloista, joista on vähennetty verot. Heidän nettotulonsa ylittävät siis 20-kertaisesti keskiarvon. Yhdysvalloissa suurituloisimman promillen osuus nettotuloista on viisi prosenttia ja osuus kasvaa nopeasti. Näin suuret tulot ovat pääasiassa pääomatuloja.
Omaisuuserot ovat paljon tuloeroja suuremmat. Rikkain prosentti omistaa Yhdysvalloissa 37 % kaikesta kotitalouksien omistamasta nettovarallisuudesta, rikkain promille 22 %, ja rikkain 0,1 promillea 11 %. Tähän kymmenesosapromilleen kuuluvilla 16 000 perheellä on varallisuutta keskimäärin noin 370 miljoonaa dollaria. Omaisuuden kasautuminen harvoihin käsiin on kiihtymässä – juuri kuten Piketty on ennustanut. Todettakoon, ettei Yhdysvallat johda kisaa omaisuuserojen suuruudessa. Venäjällä rikkain prosentti omistaa yli 70 prosenttia kotitalouksien varallisuudesta.
Suomalaisia yrityksiä on myyty viime vuosina kovaan tahtiin ulkomaille. Merkittävänä syynä tähän on, ettei suomalaisia omistajia ole tarjolla. Tämä on pienten varallisuuserojen kääntöpuoli. Kansantalouden iskukykyä ajatellen tarvitsisimme enemmän sijoitusvarallisuutta, siis varallisuutta, joka pystyy kantamaan omistajan riskin ja jonka haltijat voisivat tuoda yrityksiin osaavia omistajia. Taitava ulkomainen omistaja voi olla yritykselle ja sen työpaikoille siunaus niin kauan kuin yrityksellä menee hyvin, mutta kun supistuksia pitää tehdä, omistaja säilyttää yleensä oman kotimaansa työpaikkoja pidempään kuin työpaikkoja ulkomailla, tässä tapauksessa siis Suomessa. Minä en uskaltaisi ostaa omakotitaloa Uudestakaupungista, koska sen arvo riippuu niin paljon autotehtaan kohtalosta.
Demokratiaa arvostava voisi ajatella, että olisi parempi, että sijoitusvarallisuus kumuloituisi valtion omaisuudeksi ja sen käytöstä päätettäisiin kansanvaltaisesti. Joku toinen voi pitää valtiota erityisen huonona ja taitamattomana omistajana. Puolijulkisina omistajina voidaan pitää eläkeyhtiöitä, joiden pääomatulo koituu kaikkien suomalaisten palkansaajien hyödyksi.
Kansankapitalistisissa ideaalimalleissa sijoitusvarallisuutta kertyy suurelle määrällä kotitalouksia, jotka sijoittavat sitä joko suoraan osakkeisiin tai turvautuvat sijoitusrahastojen salkunhoitajien osaamiseen. Tämän mukaan olisi ihanteellista, jos kaikilla kotitalouksilla olisi sopivasti sijoitusvarallisuutta. Tosin ei omistaminen tässäkään tapauksessa olisi erityisen osaavissa käsissä.
Jos sijoitusvarallisuutta olisi tasaisesti kaikilla, sen vaikuttaisi tulonjakoon samalla tavoin kuin perustulo. Jos perustulon pelätään laiskistavan kansalaisia, miksi tämä kuitenkaan ei laiskistaisi? Eihän niinkään voi olla, että tasainen tulovirta laiskistaa, jos se tulee sosiaaliturvana, mutta ei laiskista, jos se tulee osinkoina, ellei ajatella, että toisia laiskistaa ja toisia ei.
Suurien omaisuustulojen tilastoinnissa on jonkin verran horjuvuutta, sillä osinkotuloja ei yleensä tulouteta kotitalouksille vaan näiden omistamille holdingyhtiöille. Niitä ei kuitenkaan voi käyttää kulutukseen, jos holdingyhtiö ei tulouta niitä edelleen kotitaloudelle, mutta sijoitusvarallisuutta ja siihen liittyvää taloudellista valtaa ne kyllä kartuttavat.
Suurten tulojen luonteeseen vaikuttaa suuresti se, mitä niillä tehdään; käytetäänkö ne ylelliseen kulutukseen vai investoidaanko ne edelleen uusien työpaikkojen synnyttämiseen. On ilmeistä haaskausta ja resurssien tehotonta käyttöä, jos suuria tuloja käytetään yksityislentokoneisiin, miljoonien eurojen muskeliveneisiin, satojen neliöiden vapaa-ajan asuntoihin ja muuhun haaskaavaan kulutukseen. Tätä voi oikeutetusti verrata siihen pennin venyttämiseen, jota moni pienituloinen joutuu jatkuvasti tekemään.
Ruotsissa varakkaita sukuja on paljon enemmän kuin Suomessa – itse asiassa varallisuus on jakautunut Ruotsissa yhtä epätasaisesti kuin Yhdysvalloissa. Tätä on pidetty maan voimavarana. Ruotsissa on monia menestyviä yrityksiä, kun taas Suomi on vajoamassa tytäryhtiötaloudeksi.
Ruotsissa on kehitetty veikeän pragmaattinen ratkaisu kysymykseen, onko omaisuuserojen kasvu hyväksi vai pahaksi: suurilta omaisuuksilta on poistettu perintövero, kun taas tavallisen kansan perinnöistä kerätään enemmän veroa kuin Suomessa. Ei haluta tuhota suuria omaisuuksia, koska ne ovat Ruotsin vahvuus, mutta ei toisaalta haluta kumuloituvien omaisuuserojen tunkeutumista köyhien ja keskituloisten väliin. Käytännössä tämä on tehty poistamalla perintövero kaikilta ja korvaamalla se myyntivoittoverolla, joka taas on suomalaista perintöveroa suurempi. Tavallisen kotitalouden suurin perintö on vanhempien asunto. Sen voi Ruotsissa periä verottomasti, mutta jos se sattuu olemaan väärällä paikkakunnalla tai on muuten epäsopiva ja myy sen, koko myyntihintaan sisältyvä nimellinen voitto on kokonaan verotettavaa tuloa. Hankintahintana pidetään sitä inflaation syömää hintaa, jolla alkuperäinen omistaja on sen aikanaan, ehkä vuosikymmeniä sitten ostanut. Suomessa hankintahintana pidetään asunnon arvoa perintöveroa maksettaessa. Se voi olla inflaation johdosta alle kymmenes osa asunnon myyntihinnasta. Valtiolla on aikaa odottaa. Jossain vaiheessa asunto kyllä menee myyntiin[1]. Jos ruotsalainen taas omistaa sijoitusyhtiön kautta neljänneksen Stora Ensosta, myy Stora Enson osakkeet mutta ei sijoitusyhtiötä, ei tarvitse maksaa perintöveroa lainkaan, kunhan myyntihinta jää sijoitusyhtiöön. Tämän järjestelyn tarkoitus on suosia sitä, että omistajasukujen omaisuus karttuu ja vahvistaa Ruotsin taloutta. Sitä, että kotitalouksien varallisuus on jakautunut Ruotsissa yhtä epätasaisesti kuin Yhdysvalloissa, ei Ruotsissa pidetä ongelmana.
Ruotsalaiset omistajasuvut ovat korostetun isänmaallisia. Niiden on hyvä ollakin, koska ne ovat poliittisen hyväntahtoisuuden vankeja. Niitä suosiva järjestely on yhden nuijakopautuksen varassa valtiopäivillä.
Lähde: Global Wealth Databook 2018. Credit Suisse.
= = = =
Olennaista tietysti on, käyttävätkö superrikkaat rahansa suihkukoneisiin ja ökyveneisiin vai investoivatko tuotantoon ja työpaikkoihin – kuten Piketty pelkää ja Ruotsin valtio toivoo. Kulutuksen epätasainen jakautuminen ei ole sama asia kuin tulojen epätasainen jakautuminen, mutta tietysti tulojen jakautuminen ennakoi kulutuksen jakautumista.
Suomalaiset yritykset siirtyvät ulkomaiseen omistukseen
Suomesta on myyty ulkomaille huomattava määrä lupaavia kasvuyrityksiä mutta myös vakiintuneita yrityksiä, kuten vaikkapa työpaikkaruokailuun erikoistunut Amica ja makeistehdas Panda.
Kasvuyritysten tie johtaa melkein aina ulkomaiseen omistukseen. Alkuperäisen innovaation tehneet pystyvät kasvattamaan yritystä jonkin aikaa, mutta kun yritystä pitää laajentaa, siihen tarvitaan olennaisesti lisää pääomaa. Myynti suuntautuu ulkomaille, koska Suomessa on vähän sijoitusvarallisuutta.
Jos alkuperäisten omistajien varallisuus on noussut muutamasta läppäristä kymmeniin miljooniin euroihin, ja äkkirikastuneet haluavat tämän näkyvän myös perheidensä kulutustasossa, verotus kannustaa voimakkaasti myymään yrityksen. Tyhjästä luodun yrityksen myyntitulosta menee veroa noin 20 % mutta jos omistajat maksavat yrityksestään itselleen palkkaa tai suuria osinkoja, tästä tulosta joutuu maksamaan veroa lähes 60 prosenttia.[3]
Olemme taas tilanteessa, jossa samalla parametrilla – suurten tulojen verotuksella – on kaksi keskenään ristiriitaista päämäärää. Sosiaalisen koherenssin ylläpitäminen edellyttäisi suurten tulojen korkeaa verotusta mutta kotimaisen sijoitusvarallisuuden kartuttaminen niiden lievää verotusta?
Voitaisiinko nämä kaksi tavoitetta yhdistää? Verotetaan suurten tulojen mahdollistamaan haaskaavaa kulutusta, mutta ei estetä sijoitusvarallisuuden kartuttamista. Ratkaisu on progressiivinen menovero.
Progressiivinen menovero
Menovero vastaa tuloveroa kuitenkin niin, että tuloa, joka säästetään, ei veroteta ja vastaavasti säästöjen syömistä verotetaan.
Näin on suurten omaisuustulojen osalta tehtykin. Sijoitusomaisuuden voi siirtää holding-yhtiöön. Omaisuudesta koituvat tulot, esimerkiksi osingot tai myyntivoitot, eivät näy todellisen omistajan verotettavana tulona ennen kuin hän nostaa ne itselleen. Vuonna 2020 sama mahdollisuus annettiin tavallisille piensijoittajille sallimalla osakesijoitustilit, jotka toimivat saman periaatteen mukaan. Salkkuun hyväksytään silloin kuitenkin vain pörssiosakkeita, joten kasvuyritysten rahoittamiseen ei tästä ole apua. Mahdollisuus on tosiasiassa olla käytössä jo pitkään osakeindeksitilien muodossa, jotka myös sijoittavat osingot takaisin osakkeisiin. Verotettavaa tuloa koituu siinä vaiheessa, kun myy sijoituksensa tai osan siitä.
Nämä järjestelyt koskevat vain pääomatuloja. Oikeutetumpaa menovero voisi olla työtulojen kohdalla erityisesti urbaanissa elämässä, jossa asuntovarallisuus jakaa ihmisiä hyvä- ja huono-osaisiin. Myös palkansaajat voisivat vaurastua palkastaan säästämällä.
Progressiivisen menoveron oloissa henkilö, joka säästää huomattavan osan tuloistaan asuntolainan hoitamiseen, ei joutuisi maksamaan veroa siitä osasta tuloaan, joka kuluu lainan lyhentämiseen. Vähennyskelpoinen olisi siis vain lainan lyhennys, ei korko, koska korko on juokseva meno eikä säästämistä. Tämä menisi siis juuri päinvastoin kuin aikana, jolloin asuntolainan korot sai vähentää tuloista mutta ei lyhennyksiä. Jos asunnon aikanaan myy, myyntitulo olisi kokonaan verotettavaa tuloa, ellei sitä sijoita uudestaan. Harva panee asunnon hinnan kerralla sileäksi, joten myyntitulo koituu verotettavaksi hiljakseen sitä mukaa kun pääomaa syödään.
Tämä järjestely helpottaisi asuntovarallisuuden hankkimista niille, jotka eivät peri asuntoa tai muuta varallisuutta ja lisäisi tasa-arvoa kaupunkien raadollisilla asuntomarkkinoilla.
Progressiivinen menovero poistaisi suuren osan korkeisiin marginaaliveroihin sisältyvistä haitoista. Suomessa siirryttiin pääomatulojen kevyempään verotukseen vuonna 1993, millä oli huomattavia positiivisia vaikutuksia Suomen talouteen samall,a kun se lisäsi tuloeroja ja myös eroja kulutusmahdollisuuksissa. Tämä auttoi varallisuuden kehittymisessä kuitenkin vain niitä, joilla oli vanhastaan pääomatuloja, mutta ei helpottanut palkansaajien säästämistä.
Jos suurista pääomatuloista perittäisiin tuloveroa kuten työtuloista, pääomat pyrkisivät pakenemaan maasta ja vaikka ne pysyisivät kotimaassa, uuden pääoman muodostuminen hidastuisi. Korkeakaan progressiivinen menovero ei estäisi pääoman muodostumista, koska säästettyä tuloa ei verotettaisi, mutta se tasaisi eroja kulutusmahdollisuuksissa. Se ei karkottaisi pääoman omistajia maasta sen enempää kuin nykyinen verotus karkottaa hyväpalkkaisia alemman verotuksen maihin.
Progressiivisen menoveron mallissa olisi vaikea perustella, miksi työtuloja ja pääomatuloja verotetaan eri tavalla. Ylellinen kulutus on ylellistä kulutusta siitä riippumatta, mistä tulot ovat peräisin. Koska pääomatuloja ei ole vakuutettu sairauden ja työttömyyden varalta, niistä ei kuitenkaan ole perusteltua periä sosiaalivakuutusmaksuja.
Progressiivista menoveroa on vaikea toteuttaa yhden maan puitteissa, koska sitä on helppo kiertää. Kun on tullut aika alkaa syödä säästöjään, kannattaa muuttaa maahan, joka verottaa tuloja eikä kulutusta ja jossa siis säästöjen syömistä ei veroteta. Järjestelmään liittyy muitakin siirtymävaiheen ongelmia, jos verottajalla ei ole tiedossa, mitä omaisuutta kenelläkin on. Silloin voi väittää säästävänsä osan tuloistaan vain muuttamalla vanhaa omaisuutta muodosta toiseen, maksamalla esimerkiksi asuntolainaa pankkitiliä tyhjentämällä. Menovero edellyttää kattavaa tietoa kotitalouksien varallisuudesta.
Kun verotuksessa lykätään jonkin tuloerän verottamista verotettavaksi myöhemmin, yksi mahdollisuus olisi kirjata lykkäys lainaksi. Silloin sitä ei pystyisi yhtä helposti pakenemaan muuttamalla pois maasta. Yhdysvalloissa ja esimerkiksi Norjassa on eräänlainen maastapoistumisvero juuri tästä syystä.
= = = =
Joku voi pitää progressiivista menoveroa epäoikeudenmukaisena, koska se kartuttaa suuria omaisuuksia. Se itse asiassa on jopa sen tarkoitus. Tämä mahdollisuus kuitenkin on jo holdingyhtiöiden kautta rikkailla, mutta tavallisen palkansaajan on nykyjärjestelmässä toivotonta lisätä tavarallisuuttaan palkasta säästämällä.
Kolikolla on kuitenkin myös toinen puoli. Kunta, jonka asukkaista suhteellisesti eniten on täysin tulottomia, on Kauniainen. Varsinaista ryysyköyhälistöä siellä ei kuitenkaan näy. Vanhempiensa tai isovanhempiensa perintöä sileäksi paneva ei maksa tuloveroa lainkaan. Progressiivista menoveroa hän maksaisi.
= = =
Ja takaisin alkuun. Ruotsissa verotus suosii omaisuuksien kasautumista. Siitä huolimatta Ruotsi on mallikelpoinen hyvinvointiyhteiskunta. Me olemme toimineet päinvastoin. Niinpä Dagens Industri jo levittelee otsikossaan: Finlands industri är vårt!
Politiikka on valintoja.
[1] Tulkinta uudistuksen motiiveista on omani.
[2] Global Wealth Databook 2018. Credit Suisse.
[3] Osinkoa verotetaan ansiotulona, jos osinko on yli kahdeksan prosenttia yrityksen nettovarallisuudesta. Nettovarallisuus ei ole sama kuin yrityksen arvo, joka määräytyy sen tuotto-odotusten mukaan.
Omistajan kansallisuuden sijaan on tärkeämpää keskittyä suuryritysten hyödyntämien verotuksen aukkojen tukkimiseen ja sitä kautta valtioiden veronkantokyvyn varmistamiseen. Erilaisten hyvinvointivaltion palveluiden luominen ja rahoittaminen on tähän mennessä toteutettu onnistuneesti vain kansallisvaltion puitteissa, ja näiden jatkuminen on mahdollista vain, jos myös rikkaat ja suuryritykset maksavat osuutensa. Tosiasia on se, että myös Suomeen rekisteröidyt ja suomalaisten omistamat yritykset hyödyntävät aggressiivista verosuunnittelua [1] ja tuotannon siirtämistä halpamaihin [2].
Piensijoittajana toimivan suomalaisen kotitalouden asema on kieltämättä heikko mutta ei mahdoton. Esimerkiksi osingoista kerättyä pääomatulojen veroa maksavat lähes pelkästään pörssilistattujen yritysten suomalaiset pienomistajat. Yritysten suurimmat omistajat eivät kyseistä veroa yleensä maksa. Tähän joukkoon kuuluvat mm. ulkomaille rekisteröityjä holdingyhtiöitä käyttävät suomalaiset suuromistajat, monet instituutiot sekä alhaisen verotuksen maissa sijaitsevat ulkomaalaiset.
Yksi mahdollinen ratkaisu on pörssilistattujen yritysten osingoista maksettavan tuloveron korvaaminen osinkojen lähdeverolla. Saman verotulojen määrän keräämiseen riittäisi tasoltaan huomattavasti alhaisempi verokanta, ja erilaisia verojen välttämiseen kehitettyjä järjestelyjä käyttävät suuromistajat eivät enää saisi kohtuutonta etua suomalaisiin kotitalouksiin nähden. Muutos parantaisi verotuksen oikeudenmukaisuutta, suomalaisen kotitalouden asemaa sijoittajana sekä noudattaisi periaatetta, jonka mukaan verotuksessa tulee pyrkiä kohti tiivistä veropohjaa ja alhaisia verokantoja.
[1] https://www.iltalehti.fi/talous/a/201803212200826113
[2] https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talous/valmistettu-ehka-suomessa-sinivalkopesu-saa-tuotteet-nayttamaan-kotimaisilta/
Kyllä omistajan kansallisuudella on merkitystä koska verotulot maksetaan pääasiassa siihen maahan mihin yritys on rekisteröity. Osmo Soininvaaran kehittämä malli kansankapitalismista ei ole mikään uusi. Mallin kehitti Britannian pääministeri Margaret Thatcher 1980-luvulla kun konservattivinenpuolue alkoi saneerata tappiollisia valtionyhtiöitä ja suurin osa listattiin pörssiin joista moni keskiluokkainen britti sai oikeuden tälläisellä sijoitustilillä ostaa ne pois. Tytäryhtiö taloudessa ei kyllä tuotantoa ole siiretty halpamaihin esim ruotsalaisten ostamat yhtiöt valmistavat tuotteita edelleen esim Ruotsissa joka ei ole halvantyövoiman maa mutta minusta pitäisi suomalaisille kotitalouksille antaa mahdollisuus sijoittaa enemmän esim niihin yhtiöille joilla on tuotantoa Suomessa mutta omistaja ulkomailla kuten suomenkuvalehden jutussa oli mainittu otsikolla Valmistus Suomessa, omistus ulkomailla. Nämä ovat sellaisia tuotteita ja palveluita mitä ei voi siirtää ulkomaille koska kulutusmarkkinat ovat näillä tuotteilla pääasiassa Suomi markkina-alueena (myös Venäjä ja Baltia). Myös suomalaisten tuotteiden markkinointia kehittyvissä maissa pitäisi lisätä. Ruotsalaiset yhtiöt ovat tässä suomalaisia edelläkävijöitä.
“Piensijoittajana toimivan suomalaisen kotitalouden asema on kieltämättä heikko mutta ei mahdoton. Esimerkiksi osingoista kerättyä pääomatulojen veroa maksavat lähes pelkästään pörssilistattujen yritysten suomalaiset pienomistajat. Yritysten suurimmat omistajat eivät kyseistä veroa yleensä maksa. Tähän joukkoon kuuluvat mm. ulkomaille rekisteröityjä holdingyhtiöitä käyttävät suomalaiset suuromistajat, monet instituutiot sekä alhaisen verotuksen maissa sijaitsevat ulkomaalaiset.”
Noinhan asia on. Eläkeyhtiöt, rahastot, säätiöt, yhdistykset jne. eivät myöskään maksa pääomatuloveroja. Eikä vähintään 10 % pörssiyhtiöstä omistava, joka on lailla vapautettu osinkoveroista.
Lähdevero on yksi mahdollinen ratkaisu tuohon. Mutta siitä toistaiseksi esitetyt laskelmat ovat sivuuttaneet sen, että julkinen sektori itse on iso osinkojen saaja ja että lähdeverotuotoista pitäisi vähentää julkisen sektorin itse itselleen maksamat lähdeverot, jos haluttaisiin katsoa lähdeverojen verotuottojen muutosta, eikä vain sen kokonaiskertymää. Nykyisinhän eläkeyhtiöiden lisäksi myöskään esimerkiksi valtio ei maksa osinkoveroa, eivätkä kunnatkaan, vaikka molemmat nostavat merkittäviä määriä osinkoja. Jos lähdevero koskisi myös julkista sektoria, se toisaalta todennäköisesti hillitsisi kunnallisia palvelujen yksityistämisprojekteja, koska osakeyhtiömallissa kunnalle tulisi silloin lisää veroja maksettavaksi valtiolle.
Mitä pienyrityksiin tulee, niin yksi tapa välttää osinkoverotus on se, että yritys jo alunperin pääomitetaan omistajan toimesta korottomilla lainoilla. Jos yritys menestyy, osinkojen sijaan lyhennellä lainoja takaisin ilman veroseuraamuksia niin pitkään kuin niitä riittää. Sillä tavoinhan pääomasijoitusyhtiöt usein toimivat, eli lainoittavat firmansa täyteen, ja nostavat tuotot sitten lainanlyhennyksinä eivätkä verollisina osinkoina. Tosin ne nostavat osan tuotosta usein myös korkoina johonkin sellaiseen maahan, jossa korkotulojen verotus on pientä tai olematonta verrattuna Suomen yhteisöveroon.
Suurten suomalaisten pörssiyritysten maksama yhteisövero on keskimäärin noin 23 %. Eli se siitä veronkierrosta.
Ei pidä sekoittaa yritysten maksamia veroja omistajien maksamiin veroihin ainakaan osakeyhtiön tapauksessa, sillä koko osakeyhtiön idea on että yritys EI ole sama asia kuin sen omistajat. Oy on oma oikeushenkilö, ja omistajilla on yrityksestä vain rajoitettu vastuu.
Sitä voi että on ”kaksinkertainen verotus” (jota siis ei ole mutta jota myyttiä useat omistajat toistavat että voivat uhriutua, eli tämä on juuri sitä identiteettipolitiikkaa) omistajat voi sitten vaikka pitää hintana sille että omistaja välttää vastuuta itse yrityksestä, esimerkiksi omistajat eivät vastaa yrityksen veloista konkurssitilanteessa.
Toki muitakin yritysmuotoja on, mutta sitten näissä omistajilla onkin laajempi vastuu, niin kummasti oy on yleensä se houkuttelevin vaikka yritys joutuukin maksamaan tuloksesta yhteisöveroa ja omistaja osingosta veroa 🙂
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Osakeyhtiö
Oho. Maksavatko kenties verokarhulle tippiä?
Kilgore: “Oy on oma oikeushenkilö”
Tällaisella teknisellä juridisella seikalla ei kuitenkaan ole juuri tekemistä sen kanssa, kuinka tehokasta ja/tai reilua yrityksen voiton ja/tai osinkojen verottaminen on taloustieteellisessä mielessä. On täysin järkevää käsitellä molempia omistajien pääomalleen saaman tuoton verona.
Muutenhan voisi väittää myös, että esim talonyhtiö on ihan erillinen oikeushenkilö sen asuntojen omistajista ja niin ollen kiinteistövero ei ole ollenkaan asuntojen omistajia koskeva vero vaan ainoastaan talonyhtiötä. Ilmiselvistä syistä ihmiset eivät yleensä kuitenkaan ajattele niin ja samoin on syytä ajatella myös yhteisöverosta.
Kuten sanoin, Osakeyhtiön omistajistaan erillisessä omassa oikeushenkilössä on sekä hyviä että huonoja puolia omistajien kannalta. Asiaa ei siis voi katsoa omistajien kannalta vain toiselta näkökulmasta, vaatia vain omistajille huonojen näkökulmien poistoa ja hyvien säilyttämistä. Joko oy on oma erillinen oikeushenkilö jossa omistajilla on rajoitettu vastuu yrityksen toiminnasta kuten vaikkapa veloista, tai sitten oy on tosiaankin oma entiteetti joka esim. makselee omat veronsa ja kantaa omat vastuunsa esim laittomuuksiensa seuraamuksista erillään omistajista.
Eli kysymys on tosiaankin yksinkertainen: Onko oy sama asia kuin sen omistajat, vai eikö ole? Jos se on, toki omistajilla pitää olla täysi vastuu yrityksen toiminnasta, jos kerta omistajat ja oy ovat tismalleen sama asia.
Kilgore: “Onko oy sama asia kuin sen omistajat, vai eikö ole?”
Ne eivät ehkä ole aivan sama asia, mutta oy on kuitenkin omistajien omaisuutta ja siten myös oy:n omaisuus on epäsuorasti omistajien omaisuutta tai ainakin sen verran lähellä, ettei verotuksen kontekstissa ole järkevää käsitellä niitä täysin erillisinä. Siksi on täysin järkevää puhua siitä, kuinka suuren verorasitteen yhteisövero ja osinkovero yhdessä tuovat omistajan sijoitetulle pääomalle eikä jättää toista huomiotta jonkin taloustieteellisesti epäolennaisen juridisen seikan vuoksi.
“Asiaa ei siis voi katsoa omistajien kannalta vain toiselta näkökulmasta, vaatia vain omistajille huonojen näkökulmien poistoa ja hyvien säilyttämistä.”
Ihan hyvin voi vaatia vain toisen poistoa. Olennaista on, onko kukin “huono” tai “hyvä” puoli yhteiskunnan kannalta tehokasta. Ei ole mitenkään tarpeen tasapainottaa hyviä ja huonoja puolia omistajille (mutta toki niiden vaikutus omistajien käyttäytymiseen tulee ottaa huomioon).
Voi olla, että ruotsalaiset pääomatkin ovat pidemmällä aikavälillä globaalissa mittakaavassa liian pieniä. Samalla tavalla kuin henkilökohtainen omaisuus kasaantuu harvoille, markkinat jakautuvat muutamille harvoille globaaleille suuryrityksille (voisi melkein sanoa monopoleille) jos kehitys jatkuu niin kuin näyttää. Suomi ja Ruotsikin ovat niin pieniä, että niiden todennäköinen tulevaisuus on olla tytäryhtiötalous. Jos ja kun suuri osa pienistä ja keskisuurista yrityksistä tämän kehityksen seurauksena katoaa, talouden ja työllisyyden perusta Suomessakin muuttuu. Jotkut tarpeeksi kapeat ja erikoistuneet tuotantoalat voivat olla pelastus, mutta niidenkin kohdalla vaarana on, että joku globaali monialayritys ostaa ne, tai markkinat syystä tai toisesta kyykähtävät…
OS kirjoittaa hyvin sinänsä tärkeästä aiheesta. Minua haittaa kuitenkin se, ettei edes rivien välistä tihku kriisitietoisuutta, ymmärrystä taloutemme akuutista ja syvästä kriisistä!
On jo myöhäistä kysyä: ”Kotimaisen omistuksen tukeminen vai tytäryhtiötalous?” Se on jo housuissa. Pitää kysyä: ”Miten Suomen hyvinvointi voidaan pelastaa nykyisestä, päälle kaatuneesta talous / poliittisesta kriisistä?”
Tähän on vain yksi vastaus: Suomen pitää olla kansainvälisesti kilpailukykyinen maa. Täällä pitää voida kannattavasti investoida, työllistää, synnyttä lapsia ja ennen kaikkea riski-yrittää globaalin kipailupaineen alla.
Mikä on tämä ”Päälle kaatunut talous / poliittisesta kriisi” sitten oikein on?”
Tässä ovat sen pääkomponentit:
1) Suomi ei ole kansainvälisesti kilpailukykyinen maa. Tämän todistaa se tosiasia, ettei Suomeen ole pariinkymmeneen vuoteen juurikaan investoitu, edes korvausinvestointeja ei olla tehty.
2) Helsingin pörssistä on poistunut tällä vuosituhannella yli sata yhtiötä, enimmäkseen ”raskaasta päästä”, listaamattomista yhtiöistä puhumattakaan, joista parhaat lähtevät maasta, tai myydään sinne.
3) Korkeasti koulutettujen suomalaisten muuttoliike ulkomaille on jatkunut jo yli vuosikymmenen ajan. Muuttotappio oli vuosina 2005–2017 jopa 13 000 henkeä, joista noin tuhat oli tutkijakoulutuksen saaneita.
4) Corona-viruksen aiheuttama talouskriisi on viemässä meidät pitkäkestoiseen lamaan, Suomen vienti on jo romahtanut!
5) Kriisin jälkeisessä maailmassa maailmantaloutta johtavat veroparatiiseista käsin 100 suurinta globaalifirmaa. Esim. Amazon on kertonut nyt tulevansa voimallisesti Skandinaviaan ja ilmeisesti Suomeenkin.
6) Suomen ay-liikkeelle on annettu kontrolloimaton mandaatti vapaasti pyörittää maan edun vastaista työvoimakartellia Hakaniemen veroparatiisista käsin.
Miten Suomesta sitten saadaan taas kilpailukykyinen?
Pidemmän päälle tytäryhtiö-maaksi muuttumien, ei voi olla ratkaisu. Ruotsalaisille voi nimittäin käydä niinkin huono tuuri, ettei Suomessa ole enää mitään ostettavaa…
Juuri poismennyt viisas isänmaan ystävä Raimo Sailas tokaisi 2013: ”Puolueet eivät ole vieläkään havahtuneet siihen, missä mennään…Kaikki puolueet makaavat päällekkäin tämän hyvinvointivaltio-käsitteen päällä niin, että se tukehtuu siellä alla.”
Ratkaisu voi olla vain tämä: Ensinnäkin ay-liikkeen pitää ottaa polvensa pois Suomi-neidon kurkun päältä, ja toisaalta se, että Suomen eliitti, media ja poliitikot tulevat ulos euforia-kuplastaan tänne reaalimaailmaan, havahtumaan siihen miten tähän kuseen on jouduttu.
Yllä kirjoittaja löytää keinoksi palkansaajien tulojen pudottamisen palkkojen laskemisen muodossa. Avoimeksi jää vain kysymys, kuinka tämä nostaa suomalaisten sijoituskykyä ja edes auttaa kansankapitalismia?
Pitkässä juoksussa näkisin kyllä automatiikan syrjäyttävän ihmiset tuotantovälineinä, jolloin ihmistyövoima ohjautuu yhä enemmän kaikenlaisiin kerskakulutukseksi luokiteltaviin palveluihin. Automaattisen tuotannon osalta keskeiseksi muodostuu sijainti ja energian hinta. Sijainnissa Suomi ei tule pärjäämään Euroopan sisällä tai globaalilla tasolla ikipäivänä — Me olemme aivan liian syrjässä ja hankalan matkan päässä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Baltic_Sea#/media/File:Population_density_in_the_Baltic_Sea_catchment_area.svg
Tänne tarvitaan erittäin korkean jalostusasteen teknologiayrityksiä joiden menestys nojaa pikemminkin korkeaan osaamiseen ja laatuun eikä suinkaan 1900-lukulaiseen tunkkaiseen ja palkkoja polkevaan suurteollisuuspolitiikkaan, mitä kirjoittaja Korppoo vaikuttaa edustavan.
Nokia ei kaatunut siihen että täällä insinöörit olivat liian kalliita. Huawei ei ymmärtääkseni jyrää kilpailijoitaan ainoastaan sen vuoksi että heillä on paljon pienemmät palkat (tosin heillä varmaan on paljon pienemmät palkat, Kiinassa kun eläminen on hieman halvempaa), vaan kyllä Huawein tuotteet taitavat oikeasti olla myös laadukkaampia kuin kilpailijoiden. Boeingilla on teknisiä ongelmia lentokoneidensa kanssa, tämäkään ei ole palkkasidonnainen, vaan muistuttaa hiukan Nokian ongelmia. Yksinkertaisesti menestyminen globaalissa taloudessa on paljon muutakin kuin kilpailua siitä kuka maksaa vähiten palkkaa.
Silloin kun osaa tehdä jotain paremmin kuin muut niin ei tarvitse enää kilpailla pelkästään palkalla. Suurin kysymysmerkki on kuitenkin kuinka tällaista osaamista ja yrityksiä saataisiin syntymään ja pysymään Suomessa. Mielestäni tämäkin kysymys on hieman moniulotteisempi kuin pelkkä tarjolla oleva pääoma, paljonko Google tarvitsi ulkomaista ja ulkopuolista pääomaa kasvussaan ja menestyksessään?
Kun Googlen historiaan tutustuu, niin käy ilmi että aika pienillä pääomilla sitä on kasvettu ja selvitty, wikipediasta:
“Google was initially funded by an August 1998 contribution of $100,000 from Andy Bechtolsheim, co-founder of Sun Microsystems; the money was given before Google was incorporated.[39] Google received money from three other angel investors in 1998: Amazon.com founder Jeff Bezos, Stanford University computer science professor David Cheriton, and entrepreneur Ram Shriram.[40] Between these initial investors, friends, and family Google raised around 1 million dollars, which is what allowed them to open up their original shop in Menlo Park, California.[41]”
Tiedän tuttavapiiristä yrityksen, joka sai valtion instrumenttien kautta ~ 100k € kehitysrahaa, ja tällä korostan vain sitä että kyllä sitä rahaa löytyy, ja hyville ideoille varmasti enemmänkin. Mainittakkoon että tuo kehitysraha on omasta mielestäni rahan tuhlausta kyseisessä tapauksessa, mutta koska en ole miljonääri niin voidaan olettaa etten ole kovin pätevä arvioimaan onko heidän liikeidea hyvä vai huono.
Kyllähän maahan olisi mahdollista houkutella riskisijoitusrahaa tarjoammalla pienempää veroa riskisijoitustuotoille sillä ehdolla että yritystä ei myydä ulos? Kaikenlaisia erityisrahastoja ja ‑tilejä voidaan lainsäädännöllisesti luoda, tarvittaisiin vain oma tyyppinsä erityisverokohteluineen suosimaan riskisijoituksia teknologiayrityksiin sillä ehdolla ettei yritystä ja osaamista viedä tai myydä pois maasta tiettynä aikana.
Samaan aikaan pitäisi tosin laittaa viimeinkin stoppi suuryritysten laillisille veronkierrolle ja voittojen tulouttamiselle pienemmän verotuksen maihin. Siihen asti Suomen pitäisi itse ruveta EU:n sisällä verotrolliksi ja houkutella suuryrityksiä tulouttamaan voittonsa täällä. Meillä on niin pieni väestö että näillä tuloilla voitaisiin todennäköisesti rahoittaa hyvinvointivaltiota ja panostuksia koulutukseen ja korkean jalostusasteen teollisuuden kehittämiseen EU:n kilpailulakien puitteissa.
Onhan se nyt vallan merkillistä että Eu:n sisällä on maita joita kutsutaan veroparatiiseiksi. Kuten tuon jutun Irlanti. Ei siis ole kysymys brittiläisistä neitsytsaarista, niinkuin useimmiten mieleen tulee kun puhutaan veroparatiiseistä. Nyt kun EU ssa halutaan tukea Etelä- Euroopan maita, niin olisi syytä tässä yhteydessä nostaa pöydälle nämä unionin sisäiset veroparatiisit. Niiden poistaminen toisi monen maan rahoitusongelmiin helpotusta, eikä vähiten eteläisen Euroopan maiden. Mutta tämä kysymyshän ei näytä olevan ollenkaan esillä jostain syystä.
Irlanti ei ole veroparatiisi kuten mainitsemasi Brittiläinen Neitsytsaaret ovat. Irlannissa ei ole Etelä-Euroopan maiden kansalaisten talletuksia kuten on Maltalla tai Kyproksella koska näissä maissa on tiukka pankkisalaisuus mitä Irlannissa ei ole. Irlannin pankeissa ei ole ulkomaalaisia talletuksia kuten on esimerkiksi Kyproksella tai Maltalla.
Esimerkiksi venäläisten oligarkkien talletukset ovat olleet pääasissa Lontoon Cityn pankeissa. Irlannin pankki sektori on hyvin vaatimaton. Itse asiassa Irlannin pankkisektori on pääasissa brittiläisessä omistuksessa ja siinä on historiallinen syy taustalla.
Irlannissa on alhainen yhteisövero prosentti 10% . Virossa on samanlainen yhteisövero prosentti joka on ihan järkevä ja toimiva malli.
Itse asiassa Osmo Soininvaaran malli kotimaisesta omistuksesta voi olla tuollainen Irlannin alhainen yhteisövero malli joka on ihan laillisesti hyväksytty malli EU:ssa. Pankkisalaisuus on sitten ihan eri asia ja sen ylläpitäminen on tietenkin veronkiertoa.
Tuo brittiläisten veroparatiisien yhteys onneksi katkeaa vuoden lopulla kun Britannia eroaa virallisesti EU:stä todennäköisesti ilman mitään vapaakauppasopimusta. Britanniassa toimivat pankit joutuvat sijoittamaan Euroopan toiminnat johonkin EU maahan jatkossa.
Irlanti on esimerkki siitä että vähän kotimaisia pääomia omaava valtio on onnistunut houkuttelemaan saarelle ulkomaalaisia yhtiöiden sijoituksia. Pääasiassa amerikkalaisia yhtiöitä. ihan senkin takia että Irlanti on englanninkielinen valtio ja lento aika Yhdysvalloista Irlantiin on lyhyt.
Myös Yhdysvalloissa asuva asuu iso irlantilainen diaspora on sijoittanut Irlantiin paljon koska se on portti nyt Euroopan markkinoille kun Britannia lähtee ilman mitään vapaakauppasopimusta. Irlanti sallii automaattisesti kaikille joilla on sukulaisuussuhde Irlannin saarella kansalaisuuden.
Applen ja Irlannin välinen verosopimus ei ole laiton ainakin EU:n yleisen tuomioistuimen mukaan
https://yle.fi/uutiset/3–11448701
‘tavallisen palkansaajan on nykyjärjestelmässä toivotonta lisätä tavarallisuuttaan palkasta säästämällä’
Outo näkemys. Esim oma naapurustoni on tainnut maksaa asuntonsa pääosin palkkatuloistaan. Ja mene vähän katsomaan sijoitusblogeja, asuntosäästämisen ohessa pystyy myös kerryttämään sijoitusvarallisuutta normaaleista palkkatuloista.
Piensijoittajan vaikuttamusmahdollisuus voisi onnistua aktiivisen sijoitusyhtiön kautta, Ruotsista löytyy esim Investor, joka toimii aktiivisena omistajana omistamissan pörssiyhtiöissä.
Ja jos valtio on huolissaan että facebookit ja amazonit eivät maksa veroja, niin Solidium ostamaan niiden osakkeita ja paljon, niinhän jokainen piensijoittajakin tekee.
Halusin korostaa sitä ristiriitaa, että pääomatuloista säästäminen on tehty verottomaksi, kun taas palkkatuloista pitää maksaa ensin 50 % marginaaliveroa ja lopun voi sitten säästä. Minuysta tämä ei ole tasapuolista.
Tuo ei ole todelakaan tasapuolista. Jos voisin säästää palkkatuloista veroitta eli maksaa verot vasta tulouttaessa niitä niin se kasvattaisi minun tai kenen tahansa kykyä säästää aivan järkyttävästi. Korkoa korolle hieman kärsii kun alkusummasta leikataan jotain 20–50% pois jo ennen kuin pohditaan millaista korkoa sijoitukselle saisi.
No, se on tullut jo monta kertaa selväksi ettei tästä maailmasta reilua tule ikinä, köyhät ja työläiset pysyköön köyhinä ja työläisinä, tämä varmistetaan institutionaalisesti. Miten tämä sitten eroaa jostain aristokratiasta? Pikkumuurahaiset jatkavat pyörimistään ja ostavat neukkukuutioita 200k-300k € hinnoilla tuntien itsensä varakkaiksi. Leipää ja sirkushuveja niin kansa pysyy tyytyväisenä.
Välillä tehdään yleistyksiä aika kevyesti.
Jos naapurusto on keski-ikäisiä ja vanhempia, asuntolainojen takaisinmaksua helpotti korkea inflaatio ja asuntojen hinnat ovat sen jälkeen nousseet — vertaaminen nyt ensiasuntoa ostavaan on epäreilu. Jos naapurusto on nuorempaa, kyseessä täytyy olla varakas alue, jos palkkatuloilla on asunnot jo maksettu… Yleensä blogeissa ym jää vähän epäselväksi, mistä kirjoittajan varallisuus on peräisin — onko kuitenkin perintöjä, pääomatuloja, yrittäjätuloja tms. taustalla vai oikeasti sijoitukset pelkästä palkkatulosta. Ja esim DINK-pareilla tai hyvätuloisilla sinkuillakin todennäköisesti helpommin jää sijoitettavaa kuin jos on lapsiperhe kyseessä.
Vaikka Solidium ostaisi enemmistön Amazonista niin se ei kuitenkaan tarkoita sitä että Amazon alkaisi maksaa veroja Suomeen. Pääkonttorin sijainti ratkaisee. Solidium hoitaa Suomen valtion omistamia pörssi yhtiöiden omaisuutta eikä amerikkalaisten suuryritysten osakkeita. Lisäksi solidiumin osakkeista ei valtio jaa kansalaisille sijoitustilin kautta siitä osinkoja. Osmo Soininvaaran mallissa Idea on siinä että valtion sijasta kansalaisia kannustetaan ostamaan kotimaisten yhtiöiden osakkeita valtion omistuksen sijaan. Ja niiden myymisen estämiseksi ulkomaille. Ei valtion tehtävä ole sijoittaa monikansallisiin yrityksiin. Valtion on huolehdittava omista yhtiöistä mutta kansalaisia on myös kannustettava sijoittamaan kotimaisiin yhtiöihin enemmä. Valtion omistaja ohjauksesta voisi keskustella pitkäänkin. Iso veden jakaja tapahtui 1990-luvulla kun valtionomistaja ohjaus oletettiin pois kauppa ja teollisuusministeriöstä sen jälkeen kun eräs ministeri oli koplannut oman yhtiön velat valtion maksettavaksi yritystukien kautta eräälle isolle moni ala yhtiölle. Tämän jälkeen valtionomistaja ohjaus on ollut jakojäänös yleensä ministerille jonka oma ministeriö ei ole rahan jakaja ministeriö tai ei ole mitenkään tekemisessä rahan kanssa.
Tämäkin on jo nyt kyseenalainen tapa toimia. Solidium on myös osa tätä ja se on ollut poliittisen paineen alla aina
Osmo Soininvaaran mallissa ratkaistaan solidiumin ikuinen poliittinen ongelma ja myös kotitalouksia kannustetaan ostamaan kotimaisia pörssiin listattuja yhtiöitä. Parempi tälläinen käytäntö kuin ikuinen kiista siitä mikä on solidiumin rooli ja jossa voi myös mennä poliittinen roolit sekaisin liiketoiminnan kanssa.
Tuo Investor AB on ruotsalaisen Wallenberg teollisuussuvun omistama yksityinen holding yhtiö joka sijoittaa Wallenbergin rahoja ruotsalaiseen suurteollisuuteen. Se ei ole julkinen Ruotsin valtion sijoitusyhtiö. Investorin hallituksen puheenjohtajana toimii Ruotsin teollisuuden suursijoittaja Jacob Wallenberg ja varapuheenjohtajana hänen serkkunasa Marcus Wallenberg . Investorin lisäksi Ruotsissa on myös paljon yksityisiä sijoitusyhtiöitä kuten Ratos (omistajana Söderberg suku), Kinnevik (jonka omistaa myös osittain Stenbeck, Klingspor ja Von Horn suvut) ja L E Lundbergföretagen (jonka omistaa Lundberg suku).
Nämä yhtiöt investoi pääasiassa ruotsalaiseen suurteollisuuteen ja ovat vanhojen ruotsalaisten teollisuussukujen omistamia holding yhtiöitä. Tämä kertoo siitä että Ruotsissa omistajuus on keskitetty (kuten Osmo Soininvaara totesi tämän kirjoituksen alussa) edelleen hyvin pienille mutta rikkaille teollisuus suvuille ja ne ovat hoitaneet omistuksensa oikein hyvin.
Yksikään Ruotsin hallitus ei ole koskaan kehdannut verottaa näitä omistuksia yli suurilla veroilla. Suomessa pääasiassa valtio toimii sijoittajana Solidiumin kautta joka ei edistä ns kansankapitalismia vaan valtiokapitalismia. Tämä oli ehkä sotien jälkeen välttämätöntä mutta ei 2020-luvulla enään ja itse asiassa 1990-luvulla olisi pitänyt tämäkin ymmärtää niin että kansalaisia pitäisi kannustaa sijoittamaan kotimaisiin yhtiöihin.
Kiitos Osmo tästäkin nostosta.
Kaksi näkökohtaa: kasvollisessa omistajassa, joka asuu yrityksen lähistöllä, on puolensa. Hän joutuu vastaamaan päätöstensä ja tekojensa seurauksista, niin positiivisista kuin negatiivisista, jokapäiväisessä sosiaalisessa elämässä. Valitettavasti tämä on suuryrityksissä aika lailla mennyttä aikaa, mutta PK-sektorilla on paljon yrityksiä, joiden omistajat asuvat samassa kunnassa yrityksen kanssa ja joiden lapset käyvät samoja kouluja yrityksen työntekijöiden lasten kanssa.
Kun yrityksen suurimmat omistajat ovat eläke- ja sijoitusrahastoja, sosiaalinen vastuu päätöksistä häviää. Varsinkin, kun rahastojen johtajat asuvat yleensä pankkikeskuksissa, ja vain osin Suomessa (Helsingin seudulla).
PK-yritykset, pörssin ulkopuolella olevina, ovat kuitenkin hyvin epälikvidejä omistuskohteita, varsinkin vähemmistöomistajalle. Minulla on tästä henkilökohtaista kokemusta hyvinkin paljon. Omistus on kiinni ja pysyy. Ostajaa omistusosuudelle ei välttämättä ole saatavissa, ellei pääomistaja suostu yhteistoimintaan ostajan kanssa. Tämä on pörssin ulkopuolisten PK-yritysten veroratkaisuissa syytä ottaa riskiä huomattavasti kasvattavana tekijänä jollakin tapaa huomioon.
Todella mielenkiintoisia ja ilahduttavan radikaaleja ajatuksia.
Progressiivisen menoveron vaikutus asuntomarkkinoihin olisi mahdollisesti järisyttävä. Nyt mitättömäksi kutistunut asuntolainojen korkovähennys oikeastaan moninkertaistuisi. Asunnon omistaminen olisi pääsääntöisesti järkevä siirto kaikille palkansaajille ja veronmaksajille. Kohoaisivatko asuntojen hinnat kasvukeskuksissa taivaisiin — ja mitä tapahtuisi vuokramarkkinoille?
Ruotsalainen perintöverokäytäntö oli itselleni uusi. Suomalainen malli lähtee ajatuksesta, jossa perheen sisällä periminen on halvempaa kuin omaisuuden myynti voitolla. Ajatus perintöveron nollaamisesta miellyttäisi varmaan Kepua: maatilojen sukupolvenvaihdokset helpottuisivat olennaisesti. Äänestäjätkin hurraisivat perintöveron poistolle, vaikka mummin Töölön-kaksion realisoivat lapsenlapset joutuisivatkin aikanaan pulittamaan hillittömät verot. Samalla mietityttää, tarvittaisiinko jonkinlainen hankintameno-olettama omaisuuden arviointiin. Tutkijan suvussa perintävuoroon tulevat saavat omakseen metsämaata, joka on hankittu sukuun 1800-luvun lopussa ja kulkenut perintönä sukupolvelta toiselle. Mistä löytää alkuperäinen hankintahinta?
Suomi on globaalisti häviävän pieni alue ja kansa. Varovaisia askeleita “kansankapitalismin” suuntaan on otettu AOT-tilien muodossa — joita niitäkin vastustettiin etenkin vasemmalta laidalta. Samalla yksityishenkilöiden osinkojen ja osakevoittojen verotus on ymmärtääkseni kiristynyt merkittävästi 80-luvun lopusta. Ehkäpä ollaan tilanteessa, jossa “vain tyhmät maksavat veroja”. Ja monen mielestä osakesijoittaminen on edelleenkin epäilyttävää kasinotalous-keinottelua.
Lopuksi: päästäisiinkö “tytäryhtiötalouteen” liittyvistä irtisanomisongelmista sillä, että kasvatettaisiin työntekijöiden irtisanomissuoja vaikkapa Saksan tai Ranskan tasolle?
Siinä olisi se riski, että työntekijän palkkaamisesta tulisi suurempi riski, kun niistä ei tarpeen tullen pääse yhtä helposti eroon, jolloin rakenteellinen työttömyys voi kasvaa.
Mun on jotenkin hirveän vaikea kannattaa ajatusta, että paras tapa saada kotimaisia pääomia yritystoimintaan olisi erityisesti tukea rikkaiden perheiden varallisuuden kerääntymistä.
Tavoitteena pitäisi olla se, että rikastuminen on helppoa, mutta rikkaana pysyminen on vaikeaa. Tuloverotuksen pitäisi olla kevyttä, ja samalla riskittömissä ja nollatuottoisissa kohteissa rahan makuuttaminen pitäisi olla kannattamatonta. Pääomatulojen verotus voisi olla vaikka nolla, jos samalla olisi käytössä varallisuusvero: jos pystyy tekemään miljardiomaisuuden yrityskaupalla siitä ei tarvitse rangaista, mutta jos miljardit piilottaa patjan alle verottaja nakertaisi omaisuuden hiljalleen nollaan. Kansantalouden kannalta varallisuuden sitoutuminen seiniin on typerää jos rahan voisi käyttää yritystoimintaan, eli kiinteistöveroa ylös ja yhteisöveroa alas.
Eläkejärjestelmääkin voisi virittää riskipitoisempaan suuntaan: lakisääteistä peruseläkettä voisi pienentää lähes kansaneläketasolle, ja samalla antaa verovähennysoikeuden vapaaehtoiselle lisäeläkesäästämiselle. Nyt huippukorkeat eläkkeet ja valtavan suuriin eläkevastusiin liittyvä riskien minimointi pakottaa sijoittamaan rahat ulkomaille ja seiniin, ja samalla työstä käteen jäävä raha jää pieneksi.
Kahdenkymmenen perheen sijasta näkisin mieluummin kaksikymmentä hedge-fund investointipankkia, jotka etsisivät agressiivisesti sijoituskohteita riskipitoista korkeaa tuottoa hakeville eläkesijoittajille. Ainakin itse haluan uskoa että avoimen ja raa’an kilpailun kautta löytyy parempia kaitsijoita pääomille kuin sisäsiittoisen geneettisesti.
Ongelma ei ole niinkään se, että rahaa ei ole, vaan se, että rahalla ei oteta riskiä. Aitojen uutta luovien investointien sijaan raha kasautuu valtaviksi kupliksi todellisen taloudellisen toimeliaisuuden ulkopuolelle.
Tällä tarkoittanet ainakin osittain kasvukeskuksien paisuvaa asunto-omaisuusmassaa, meidän suomalaisten nykypäivän Sampoa?
Rahan kasautuminen valtaviksi kupliksi varmistetaan EKP:n kvantitatiivisen elvytyksen politiikalla, käytännössä siis nostetaan kaikenlaisia sijoitus- ja omaisuusarvoja, vaikka päämääränä on lisätä inflaatiota. No, kyllähän sen rahan suhteellinen arvo putoaa jos pörssit ja asunnot kallistuvat, eli tämäkin on eräänlaista inflaatiota. Suurempi ongelma lienee se, että politiikalla koitetaan lisätä rahan määrää reaalitaloudessa, mutta tämä ei toimi kun QE-politiikkaa lappaa lisää rahaa sellaisille ihmisille joilla on jo paljon ja näin määritelmällisesti kova säästöaste, eli lisäraha vain menee pitkälti säästöön eikä reaalitalouden kiertoon. Näillä rahoilla ei siis varsinaisesti tehdä mitään uutta, vain ostetaan vanhaa arvokkaammaksi.
EKP:n QE on vanhempien ikäluokkien viimeinen puhallus nuoremmilta ennen kuin koko länsimainen kuplatalous puhkeaa.
QE:ssa on ollut vain se vika, että se on ollut liian pieni.
arkkitehti edellä sanoo:
”Mun on jotenkin hirveän vaikea kannattaa ajatusta, että paras tapa saada kotimaisia pääomia yritystoimintaan olisi erityisesti tukea rikkaiden perheiden varallisuuden kerääntymistä. Tavoitteena pitäisi olla se, että rikastuminen on helppoa, mutta rikkaana pysyminen on vaikeaa.”
Valitettavan moni suomalainen näyttää olevan arkkitehdin kanssa samaa mieltä.
Tuollaiset ajatukset ovat tietenkin peräisin sosialismin paradigmasta, Hegelin ja Maxin ideoista. Noitten ideoitten pahin ongelma on se, ettei niissä ole ihmisen käsitettä ollenkaan, valtio on kaiken lähtökohta ja keskiö.
Kannattaa muistaa, että sosialismin idea on todettu vääräksi, sen kaikki kokeilut ovat johtaneet diktatuureihin, hirveisiin inhimillisiin kärsimyksiin ja konkursseihin.
Itse kannatan Immanuel Kantista lähtevää paradigmaa, jossa ihminen ja ihmisoikeudet ovat lähtökohtana.
Kantin paradigmaan perustuu markkinatalousjärjestelmä, joka on tuonut miljardeille ihmisille, myös suomalaisille, vaurautta ja hyvinvointia, sekä pelastanut miljoonat nälänhädältä.
Esimerkiksi Suomen Perustuslain 2 luku PERUSOIKEUDET heijastaa Kantin paradigmaa. Siinä esimerkiksi 15 § Omaisuuden suoja sanoo, että ”Jokaisen omaisuus on turvattu”.
Suomi tarvitseekin nyt yhtiöihinsä omistajiksi kotimaisia, pitkäjänteisiä ja vakavaraisia ”ankkuriomistajia”, jotka voivat olla varmoja siitä, että heidän omaisuutensa on turvattu!
Tämä OSn ketju vahvistaa sitä näkemystä, että Suomi keikkuu nyt ideologis-taloudellisen kuilun reunalla. Siksi tarvitsemme nyt maan etua ajavia voimakkaita ja rohkeita kriisijohtajia.
Sellaisia olivat esimerkiksi Risto Ryti, joka oli 1944 valmis menemään Stalinin vankilaan, jotta saataisiin rauha, ja Mannerheim, joka jatkuvasti kiersi tervehtimässä eturintaman sotilaita. Siellä itsekin lievästi haavoittui kranaatin sirpaleesta jalkaan, mutta kuitenkin jatkoi kiertämistä…
Vuonna 1975 Presidentti Kekkonen runnasi kasaan Miettusen ”kansallisen hätätilan hallituksen”, kun maassa oli ennätykselliset 60 000 työtöntä.
Nyt Suomessa on 300 000 työtöntä, korona-kriisi ja hirmuinen lama vyöryy päälle!
Kuitenkin hallitus ja Suomi-neidon kurkulla polvea pitävä ay-liike sanovat: ”Eihän tässä mitään hätää ole, puhutaan näitten ongelmien ratkaisusta joskus myöhemmin, ei ainakaan vielä syyskuussa, vuoden 2021 budjettiriihessä.”
Viimeksi kun Suomi oli vakavassa talous-kriisissä 90-luvun alussa, maamme pelastui ulkomaisesta holhouksesta vain muutaman tunnin marginaalilla! Silloin esiin astuivat rohkeat ja pystyvät isänmaan ystävät Raimo Sailas ja Iiro Viinanen. He panivat ikimuistoisella tavalla kuriin jopa marxilaiset, härskin itsekkäät ay-pamput…
Kun nyt katselee ympärilleen, ei näe missään tuon kaliiberin kriisijohtajia, päinvastoin!
Entinen pääministerimme Juha Petri Sipilä jotain edes yritti, mutta marxilaisen ”imperiumin vastaiskussa” hänet julistettiin ”kusitolpaksi”, jolla kunnon marxilaisten tulee käydä asioilla.
Raimo Sailaksen haastattelussa tammikuussa hän kertoi että tuo Kekkosen nimittämä Miettusen II hallitus jota kutsutaan hätätila hallituksi ei onnistunut tavoitteessa ja olen lukenut yhdestä hyvästä Suomen poliittisen historian teoksesta että Kekkosella oli nämän hallituksen nimittämisessä ihan toinen motiivi loppujen lopuksi ja hallituksen toimikausi kesti vain 305 päivää ja kaatui Keskustan ja SDP:n kiistaan budjetista siis oikeasti MTK:n ja ay-liikeen väliseen erimielisyyteen maatalouden ja palkansaajien tuloratkaisusta (tuolloin vielä MTK oli mukana budjetin neuvotteluissa ay-liikeen ja työnantajien kanssa)
Siinä missä Iiro Viinanen ja Raimo Sailas sekä Erkki Virtanen onnistuivat 1990-luvulla oli se että etenkin Iiro Viinanen kävi yksinkertaisesti oman eduskuntaryhmän yli ja sai budjetin leikkauksineen läpi. Hänellä oli asiassa pääministeri Esko Ahon tuki. Ay-liikeen ei Viinanen saanut kuriin ja myöntää sen itsekin muistelmissaan mutta kun talous alkoi kasvaa kuitenkin 1994 jälkeen hyvinkin nopeasti niin työllisyys tilanne muuttui. Ne työmarkkina uudistukset olisi kuitenkin pitänyt tehdä viimeistään 2010.
Olet aivan oikeassa että Juha Sipilä yritti mutta hänkin hyytyi lopussa ja Jari Lindström jolle annan myös tässä kohtaa paljon arvoa omassa ministerin työssä ymmärsi loppujen lopuksi miksi työmarkkinoiden uudistukset ovat välttämättömiä ja Jari Lindström on itse ay-liikeen kasvatti mutta hänenkin antaa muistelmissaan kovaa kritiikkiä ay-liikeen keskusjärjestöille
Rahaa maailmassa riittää, mutta osaamisesta on pula. Rahaa maalmassa kyllä riittää. Yritysoston tarkoitus on ostaa osaamista. On helppoa siirtää voitot ulkomaille sekä myös osaaminen ja hylätä ostettu yritys. Suomi ei ole logistiikan kannalta mikään huippupaikka.
Pörssi, pankki ja monopoli. Ei sijoittaminen ole yksinkertaista, helppoa ja erityisesti se ei ole halpaa.
Valitettavasti tätä markkinaa ei voi sekoittaa alustatalouden keinoin, koska kansalliset lainsäädännöt ovat betonoineet pörssien ja pankkien aseman.
Ensinnäkään yritysmuotoja ei tarvita. Globaalisti riittäisi yksi muoto: osakeyhtiö (ei siis juuri suomalainen oy).
Toisekseen globaalisti määritelty rajapinta mahdollistaisi mille tahansa yritykselle mahdollisuuden kerätä varallisuutta osuuksia myymällä, missä tahansa. Nk listautuminen olisi siis määritelty tuossa rajapinnassa.
Kolmanneksi, kuka tahansa voisi toteuttaa kauppapaikan tuolle rajapinnalle. Tämä loisi kilpailun ja lisäpalveluiden myynnin (sijoituspalvelut).
Jos älypuhelimella voisi ostaa mistä tahansa yrityksestä osuuden ihan vain kotisohvalla makaamalla, niin kyllä se suomalaistenkin 90 miljardin euron käteisomaisuus lähtisi liikkeelle ihan eri tavalla.
Eikä muka voi?
Ilmeisesti kirjoittajamtarkoitti laajentaa pörssilistausta melkein kaikkiin firmoihin? Pörssiyrityksiähän voi ostaa melkein mistä vain.
Mutta miksi muuten rahastoja ei voi? Esim. Yhdysvalloissa kaupan olevien ETFfien osto on kielletty, jos niillä ei ole suomenkielistä esitettä. Pankkisektoriko on lobannut tällaisen piensijoittajia ”suojaavan” klasuulin?
” Euroopassa säädetty direktiivi (MiFID II) kuitenkin pitkälti esti eurooppalaisten sijoittajien pääsyn kyseisiin sijoitustuotteisiin. Direktiivi vaatii ETF:ien tapauksessa kuvauksen niiden luonteesta sekä riskeistä avaintietoesitteen muodossa. Avaintietoesitteen tulee olla saatavilla sijoittajan kielellä, mikä osoittautui erittäin työlääksi liikkeeseenlaskijoille. Liikkeeseenlaskijat päättivät vetää sijoitustuotteensa eurooppalaisten ulottuvilta vaatimusten osoittautuessa liian raskaiksi.”
https://www.lynxbroker.fi/sijoitusblogi/artikkelit/us-etf-ostaminen-euroopasta/
Olet Syltty oikeassa, tarkoitin juuri tuota, että yrityksien ei tarvitsisi erikseen listautua, ja menisin vielä pidemmälle, että ei olisi muita yhtiömuotoja kuin osakeyhtiöt. Tässä pitäisi vielä mennä askel pidemmälle, että pitäisi pystyä luomaan kansainvälinen lainsäädäntö osakeyhtiölle, joka olisi yhteneväinen kaikkialla.
Sen lisäksi tarvittaisiin vielä rajapinnat, joiden kautta näistä “universaaleista yhtiöistä” saisi tarvittavat vero yms. tiedot, jonka tulisi olla vaatimuksena “listautumiselle”.
Jos oletetaan, että edellä olevat olisi toteutettu, niin tällöin voitaisiin sopia rajapinnasta, jonka kauppapaikka-applikaatio sitten toteuttaisi.
Tällöin Applen tai Googlen sovelluskaupasta voisi ladata eri kehittäjien applikaatioita, joiden kautta voisi sitten joko ostaa tai myydä osuuksia näistä universaaleista yhtiöistä, jotka voisivat siis sijaita missä päin maailmaa (tai Aurinkokuntaa) tahansa.
Minua ei henkilökohtaisesti juurikaan OMX Helsingin tarjonta kiinnosta. Suomessa ja maailmalla on paljon mielenkiintoisempia, pieniä yrityksiä, jotka ovat omaksuneet moderneja tekniikoita esimerkiksi ruuantuotannossa.
Jos nyt hetkeksi katsotaan kansallismielisillä laseilla, niin paljon huolestuttavampana minä pidän sitä, että Suomeen ei oikein tunnu syntyvän uusia menestyviä yrityksiä, kuin sitä, että joku kehäraakki myydään ruotsalaisille.
Tälläinen kansankapitalismi olisi todellakin helpompaa, jos vaikkapa oman kunnan konepajaan voisi sijoittaa ihan vain ostamalla sen osakkeita sovelluksella, ilman, että kyseisen yrityksen tarvitsisi käydä pörssin listautumisprosessia läpi.
Täytyy nyt muistaa, että pankkien ja rahoituslaitosten kautta käytävässä kaupassa ei voi vain sijoittaa sataa euroa yritykseen X vaan sijoitus on sata euroa plus erinäiset maksut (palvelumaksuista ei toki koskaan voi välttyä).
Jos sadan euron sijoituksesta menee 10 euroa maksuihin, niin ei se ole kauhean kannattavaa edes eläkeaikoja ajatellen. Pitäisi ensin säästää 10000 euroa ja tehdä sitten se sijoitus.
Algoritmien avulla käytävä kauppa on täysin suuromistajien käsissä, koska pelkkä rajapinnan käyttäoikeus maksaa luokkaa 500 euroa / kk ja edellä mainitut maksut tekevät päiväkaupasta pikkurahoilla täysin kannattamatonta.
Ehkä voisi hetken haaveilla maailmasta, jossa talous pyörisi ilman valtioiden vaikutusta kryptovaluuttojen, älysopimusten ja hajautettujen anonyymien yritysten varassa. Tuskin tulevaisuus kuitenkaan tuottaa tällaista maailmaa, koska valtiot ja nykyinen finanssimaailma pitävät kynsinhampain kiinni yksinoikeudesta ryöstää kansalaisia rahajärjestelmän kautta.
Maailma on muuttunut vuosien saatossa aivan hulluksi — pankkijärjestelmän ensisijaiseksi tarkoitukseksi on tullut pestä keskuspankkien painamaa rahaa edullisiksi lainoiksi valtioille ja samalla pitää osakemarkkinat hengissä käytännössä ilmaisella rahoituksella. Kun markkinoita on estetty hinnoittelemasta riskiä, kaikki kuvittelevat, että riskit voi hallita näppärästi miljoonien koodirivien riskimalleilla (joissa toki säätelystä tulevana vakiona on se, että OECD-maiden valtiovelkakirjat ovat aina ja ikuisesti riskittömiä).
Rahan myyminen ja ostaminen on muuttunut ilmaisen rahan ja väkisin pystyssäpidettävien zombipankkien vuoksi lähes kannattamattomaksi toiminnaksi. Ehkä tästä eräänlaisena palkkiona valtiovalta on kaikkialla lisännyt finanssisektorin säätelyä niin, ettei pankkien tarvitse juuri pelätä kilpailua “säätelykynnysrahan” pitäessä pienet toimijat poissa markkinoilta. Lisäksi näppärästi on erinäisin toimin vähennetty suorien osakesijoitusten kilpailukykyä verratuna pankkien pyörittämiin rahastoihin — täytyyhän pankit — palkkiona lojaalisuudesta — päästää tavalaan verottamaan ihmisten sijoitusvarallisuutta?
Keskuspankkien puhaltamasta rahoituskuplasta on paisunut jo niin giganttinen, ettei sen puhjetessa kenelläkään tule olemaan kivaa. Näin ollen sitä jotenkin toivoisi, että “tällä kertaa kaikki olisi toisin” — mutta pahoin pelkään, että pää tulee vetävän käteen ennen pitkää.
Niin jos katsotaan vahvasti kansallismielisillä laseilla niin ero ruotsalaisiin ja suomalaisiin menestyvien yrityksien ero on siinä että ruotsalaiset markkinoivat paremmin ja pyrkivät ihan aidosti maailmanmarkkinoille. Suomalaisille yrityksille näköjään riittää vain aluksi markkinat Baltian ja Pietarin sekä Moskovan talousalueelta kun taas ruotsalaiset välttävät tuota aluetta ensisijaisesti ja pyrkivät koko maailman markkinoille. Tämä ruotsalaisten maailman markkinoiden pyrkminen on suomalaisille kansallismielisille suuri piilo kateellinen harmi mutta sitten kun suomalainen yritys pyrkii kanssainvälistymään niin suomalaiset kansallismielisille tämä ei käy ollenkaan vaikka pitävät ruotsalaisten onnistuneita maailman markkinoiden valtauksia esimerkkinä siitä että ruotsalaiset valitsevat ja tekevät aina paremmat valinnat kuin suomalaiset. Ainoa ratkaisu on suomalaisillekin yrityksille on laajentaa liiketoimintaa ja vallata markkinoita maailmalta. Näin vältyttäisiin ruotsalaisten ostotarjouksista. Samlla pitäisi suomalaisia kannustamaan Osmo Soininvaaran kirjoituksen mukaisesti ostamaan ja sijoittamaan osakkeita suomalaisiin yhtiöihin enemmän.
Tälläinen sijoittaminen ja ostaminen ei varmaan ole kilpailulain säädännön mukaista että tehdään ns sisäpiirin kauppoja? Kyllä pörssi listautuminen on aina avoimpi toimenpide kuin sisäpiirikaupat. Se että mikä on yhtiön osakeanti herättää aina keskustelua onko se liian pieni vai liian suuri. Tuskin oman kunnan konepaja harkitsee edes pörssiin menoa koska pörssissä on samat pelisäännöt kaikille yrityksille listautumisen aikana mutta oman kunnan konepaja pitää myös menestyä oman kunnan ulkopuolella, Suomen ulkopuolella , Pohjoismaiden ulkopuolella eli lähteä kansainvälistymään maailmanarkkinoille kuten ruotsalaiset ovat tehneet jo vuosikausia. Jos joku haluaa tietää miten Enso-Gutzeit aikoinaan ostettiin 1918 valtiolle niin voin sanoa aiheesta hiukan lukeneena todeta että sisäpiirikauppa oli päivän sana ja koplaukset joista olisi nyt joutunut ministerit ja omistajat vankilaan.
Kyllä näin voi tehdä jo nytkin, jos a.o. yhtiön yhtiökokous asiaan suostuu. Ei muuta kuin soittelemaan yhtiön hallituksen puheenjohtajalle.
Toki niinkin voi tehdä mikäli jättää osto tarjouksen mutta pörssi kauppa on sinänsä parempi vaihtoehto avoimuuden kannalta. Kauppa on pörssissä aina julkinen ja avoin. Kilpailija tarjoukset on julkaisia jne. Tällaiset mobiilisovellusket ovat todennäköisesti kilpailulain vastaisia. Ellei sitten kaupankäynti siirry osittain sinne. Kuka tätä järjestelmää sitten valvoo? Pörssissä on Finanssivalvonnan asettamat pelisäännöt johon kaikkien on sitouduttava. Kaupankäynti keskeytetään jos järjestelmää yritetään kiertää .
Tässä hypätään ohi aika isoista ongelmista yhtiön toiminnan kannalta. On varsin huonoa sijoittaa yhtiöön, josta ei saa sen enempää taloustietoja kuin mitä kerran vuodessa kaupparekisteriin tallennettu tilinpäätös kertoo (yli puoli vuotta vanhaa tietoa). Pörssissä oloon liittyy juuri tämä tiedonantovelvollisuus vuosineljännestiedotteineen yms. Pörssin ulkopuolinen yritys voi tehdä hyvin paljon kertomatta hallituksen ulkopuolella oleville omistajille yhtikäs mitään. Kaupankäynti ilman tietoa on uhkapeliä.
Toinen juttu on toki, ettei “oman kunnan konepajaan” pääse sijoittamaan, jos senhetkiset omistajat eivöt tarjoa osakkeitaan myytäväksi. Pörssiin liitty markkinan likviditeetti: että on aina olemassa myyjiä ja ostajia ja että hinta löytää tasapainon niiden välillä. Pienellä pörssin ulkopuolisella yrityksellä olisi todennäköisesti pitkiä, vuosienkin, jaksoja jolloin markkinalla olisi vain ostajia tai myyjiä, muttei kauppaa eikä vastaavasti hintaakaan.
http://www.robinhood.com on pelillistänyt USA:ssa osakesijoittamisen ja tehnyt siitä niin helppoa että se alkaa olla jo vaarallisen lähellä hedelmäpelin pelaamista.
Sijoittaminen on yksinkertaista, helppoa ja halpaa. Se kun vain ostaa halpoja indeksirahastoja/ETF:iä. Monella välittäjällä prosessin voi automatisoida kuukausisäästöksi, jolloin sen voi alkuvaivan jälkeen unohtaa.
“Mahdollisuus on tosiasiassa olla käytössä jo pitkään osakeindeksitilien muodossa, jotka myös sijoittavat osingot takaisin osakkeisiin.”
Tai sijoitusrahastojen…
Asuntovarallisuuden kerryttämisen tukeminen tukisi taas samaa porukkaa, jota on tuettu jo pitkään: niitä joilla on mahdollisuus saada lainaa. Tämä luo varallisuuskiilaa heidän ja niiden välille, joilla ei ole varallisuutta lainkaan ja joiden vuokrat nousevat jatkuvasti, koska ensimmäinen ryhmä vaurastuu ja nostaa asuntojen hintoja ja sen seurauksena vuokria.
Eikö riitä, että asunnon kohdalla asumistulo ja yleensä myyntivoittokin on jo verotonta? Itse puhkaisisin mieluummin asuntokuplan, valitettavasti myös siinä ajaisin todella vivutettujen sijoitusasuntojen omistajia konkursseihin.
En usko, että enempää taloudellisia kannustimia tarvitaan. Lähteenä viittaan eilen terassillani kuultuun keskusteluun, jossa kaksi eri nuorta miestä kertoivat, kuinka heidän isänsä olivat tuhlanneet perimänsä sadattuhannet “elämiseen” lyhyen ajan kuluessa.
Kai tässä näkyy se ero, että onko valitolla monarkistiset perinteet vai tasavallan perinteet.
Suomessa kun tarvitsin riskirahoitusta, niin menin Finveralle ja nostin massit. Pitää kyllä todeta, että jos vastaavassa tilanteessa pitäisi lähteä metsästämään porvareiden puhelinnumeroja ja alkaa soittamaan läpi politikkoja sekä massikeisareita ja aloittaa rakentamaan verkostoja, niin kyllä Suomi olisi vahvasti paskempi maa mitä nykyisin.
Ruotsalaisten meihin nähden moninkertainen varallisuus panee ajattelemaan toisella tavalla. Aivan samoin kuin humalaisen kanssamatkustajan toilailut etelän turistikohteessa eivät herätä ruotsalaisissa huvittunutta hörähtelyä, poliitikkojen ehdotukset rahojen ottamisesta rikkailta ja antamisesta köyhille eivät herätä keskivertoäänestäjässä hyvä-huutoja.
Kateus politiikan käyttövoimana johtaa kaikkien kannalta huonompaan lopputulokseen.
Omistuksen suhteen Ruotsi on kovin erilainen kuin Suomi valtiovallan suhteen. Ruotsi on säilyttänyt valtion omistuksen jopa kaivosyhtössä LKAB ja sähkövoimayhtiössä Vattenfall. Suomessa tällaiset vakaasti tuottavat yhtiöt pitäisi ohjata vähintäänkin keskenäisten vakuutusyhtiöiden ja kunta / valtio ‑eläkerahastojen omistukseen. Erittäin vakaa tuotto kaikkina aikoina olisi porkkana vaikkakin jonkun mielestä kovin kapea.
Eikös Suomen valtio omista Fortumista merkittävän siivun, yli 50%? Mutta ymmärrän pointtisi, varsinkin Sipilän aikana hokema oli, että laitetaan tase töihin, eli myydään Juhan tutuille ja mielellään halvalla.
Omistuksella ei ole sanottavaa merkitystä, kun Fortum on pörssissä. Vähemmistöosakkaiden suoja edellyttää, että enemmistöomistaja käytä sanottavaa valtaa yhtiössä, ei voi pakottaa sitä esimerkiksi väyhemmän kannattaviin, mmutta yhteiskunnallisedsti hyödyllisiin toimiin.
Hyvä että muistit suomalaisia siitä että sijoittaminen osakkeisiin ei ole hyväntekeväisyyttä. Kukaan ei sijoita pelkästään huvin vuoksi. Ideana on saada sijoituksesta voittoa
Vähemmistön suoja ei liity pörssissä olemiseen, vaan koskee kaikkia osakeyhtiömuotoisia yrityksiä. Yhtiön kannalta typeriin hankkeisiin sijoittaminen ei tai ole vähemmistön suojaa, vaan yhtiön johdolla (ml. hallitus) on velvoite tehdä yrityksen edun mukaisia päätöksiä.
Sanoisin, että Fortumin omistamisella on erittäin suuri merkitys, erityisesti sen takia kun se on pörssissä. Fortumin omistajuus on myös sijoitettu valtiokonttoriin, ei Solidiumiin. Varmaksi en tiedä, mutta olettaisin, että juurikin energian strategisen merkityksen takia.
Pörssissä kuka tahansa voi ostaa avoimesti osakkeita. Tätä kutsutaan kansankapitalismiksi. Se on juuri sitä mitä Margaret Thatcher toteutti 1980-luvulla myymällä valtion yhtiöitä pörssissä. Pörssi kauppa myös sallii ulkomaalaisten tekemät ostot. Jopa Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa on valtionyhtiöiden myyminen.
Holkerin hallituksesta saakka asiaa seuranneena uskaltaisin kuitenkin väittää, että oikeisto tykkää myydä valtion omaisuutta vasemmistoa enemmän. Nykyisen hallituksen ohjelmaan se kuulunee vain sen takia, että velkaannumme nopeammin kuin kansa edes käsittää.
Kyllä Paavo Lipposen johtama sateenkaarihallitus (SDP, Koko, Vihr, Vas ja RKP) realisoi enemmän valtionyhtiön omaisuutta kuin esimerkiksi Esko Ahon porvarihallitus. Nimimerkki Supelturalle vain sellainen huomio että Harri Holkerin hallitus oli sinipuna hallitus eikä porvarihallitus (SDP ja Kok pääpuoluina Holkerin hallituksessa)
Sivuhuomiona: Kuinkahan luotettava tuo Wealth Gini ‑arvo on? https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_wealth_equality
listattuna Alankomaat on saanut arvot:
2018: 0.736 (keskikastia)
2019: 0.902 (suurin maailmassa)
En ole mitenkään hämmästynyt siitä että gini kertoimen kärjessä on Alankomaat. Alankomaalaiset yhtiöt ja suorina pääoma sijoittajina esimerkiksi Yhdysvalloissa yksi eniten investointeja tekevät kansainväliset sijoittajat . Tämä on ollut trendi joka on ollut Alankomaiden kohdalla erittäin pitkäikäinen tekijä sitten toisen maailmansodan jälkeen.
Lähteenä on Credit Suisse? Korteista katsottu.
“Suurten tulojen luonteeseen vaikuttaa suuresti se, mitä niillä tehdään; käytetäänkö ne ylelliseen kulutukseen vai investoidaanko ne edelleen uusien työpaikkojen synnyttämiseen”
Tässä on kolmaskin vaihtoehto: Tulot voidaan käyttää tytäryhtiötaloudelle käänteiseen ilmiöön eli omistuksen ostamiseen takaisin suomalaisiin käsiin.
Meillä on kaksi “taistelua”, jotka molemmat on hyvä voittaa:
— Kilpailu yritysten sijainnista: Se on voitettavissa hyvällä yritysten toimintaympäristöllä
— Kilpailu yritysten omistuksesta: Se on voitettavissa samalla tai muita maita matalammalla yritysten osinkojen ja osakkeiden myyntivoittojen pääomaverolla. Ruotsissa osakesäästötilin vero vastaa 4.7 % pääomaveroa.