Jos tuot matkalta tuliaisina lapsillesi karkkeja, Maijalle ja Pekalle pussillisen hedelmäkarkkeja ja Liisalle yhden hedelmäkarkin, miltä luulet, että se tuntuu Liisasta? Ilahtuuko hän karkistaan vai olisiko hän ehkä ollut onnellisempi, jos et olisi tuonut karkkia lainkaan?
Olen sattuneesta syystä tutustunut Heikki Pursiaisen kirjaan Paska Suomi. Pidän Pursiaista lahjakkaana ajattelijana vaikka vähän kärjistävänä väittelijänä, joka vääntää rautalangasta, miksi laiska ajattelu johtaa vääriin lopputuloksiin. Must Readissa hänen kirjoituksensa kuuluvat kirjoituksiin, jotka ovat minulle kirjaimellisesti must read .
Paska Suomi on minusta riemastuttava kirja, mutta ymmärrän hyvin, että tosikotosikoille ille se on kauhistus. Olin Pursiaisen kärjistyksistä monesta aivan eri mieltä, mutta nautin tavasta, jolla hän ne esitti. Eikä niin suurta valetta, ettei totta toinen puoli.
Antaisin silti neuvon, että jos haluaa vaikuttaa maailmaan, voisi muotoilla sanomisensa vähän kohtuullisemmin. Pursiaisen tyyli karkottaa monia, ellei jopa selvää enemmistöä lukijoista. Vaikka minä riemastuin, enemmistö varmaankin torjui fiksutkin ajatukset.
Pursiaisen kirja tarjoaisi hedelmällisen pohjan monellekin periaatteelliselle pohdinnalle. Tässä puutun niissä vain yhteen, siihen, että ei pitäisi torjua eriarvoisuutta vaan pelkästään köyhyyttä. Ties vaikka joulun pyhinä innostuisin käymään läpi muitakin argumentteja.
Jos rikkaat rikastuvat, mutta köyhät eivät köyhdy, onko siitä köyhille mitään haittaa? On, viidestä syystä.
Ensimmäistä noista käsittelin jo avauksessani. Eriarvoisuuden tunne on myrkkyä, jota ei yhdellä hedelmäkarkilla pysty korvaamaan. Jos Liisan kohtelu jatkuisi noin vuosia, ties vaikka se johtaisi jopa sairastumiseen.
Ihminen on yhteisöllinen eläin. Keskinäinen solidaarisuus on yhteisön liimaa ja eriarvoisuudesta kumpuava katkeruus myrkkyä. Se tuo keltaliivit kaduille polttamaan autoja.
Toinen johtuu siitä, että jos muut rikastuvat ja itse ei lainkaan, putoaa joukosta. 1950-luvulla ei ollut niin kauheata, jos lapsi tuli kauhtuneissa vaatteissa kouluun, koska muutkin tulivat. Nyt joutuisi silmätikuksi. Silloin ei juuri kenelläkään ollut autoa, mutta toisaalta bussilla pääsi kaikkialle. Nyt ei pääse. Kukaan ei harmitellut, sitä, ettei omistanut älypuhelinta. Nyt ilman älypuhelinta sulkeutuu kanssakäymisen ulkopuolelle, eikä pysty kohta ostamaan edes junalippua. Köyhyys on paitsi absoluuttista myös suhteellista ja suhteellista köyhyyttä eriarvoisuuden kasvu
Kolmas johtuu siitä, että kun kansakunta rikastuu, sille tulee käyttöön lisää massakulutustuotteita, koska vain niitä voidaan tuottaa lisää. On olemassa myös etuoikeutettua kulutusta, hyödykkeitä, joita ei voi valmistaa lisää. Asunto keskustorin varrella nyt esimerkiksi, tai eturivin paikka teatterissa. Eriarvoisuuden kasvu tarkoittaa, että nämä tuotteet menevät yhä tarkemmin vain hyväosaisille.
Neljäs johtuu siitä, että ihmisyhteisöjen sisällä vauraus tarkoittaa myös tiettyä paremmuusjärjestystä. Sillä on vaikutusta jopa parisuhdemarkkinoilla. Viime aikoina on havaittu, että huono-osaiset miehet eivät löydä parisuhdetta. 🙁 Tämä on vähän sama asia kuin se, että urheilija kyllä kärsii siitä, että hänen kilpailijansa käyttävät dopingia, vaikka se ei heikennäkään hänen tulostaan vaan ainoastaan sijoitustaan.
Viides johtuu siitä, että maapallo on rajallinen ja kestää vain tietyn määrän kulutusta. Näiden niukkojen resurssien käyttö alkaa olla yhä enemmän nollasummapeliä. (Tämän argumentin voi tosin pukea myös siihen muotoon, että köyhät oikeasti köyhtyvät.)
Silti Pursiainen on oikeassa siinä, että julkisessa keskustelussa käytetään liian usein sanaa eriarvoisuus, kun pitäisi käyttää sanaa köyhyys. Se on vähän sama asia kuin se, että jos on sitä mieltä, että joku asia on huonosti, sanoo herkästi, että se huononee, vaikka pysyisi vain yhtä huonona. Juuri nyt olemme kuulleet, että tuloerot kasvavat koko ajan, vaikka niillä ei ole ollut mitään trendiä vuoden 2000 jälkeen. Sitä ennen ne kyllä kasvoivat.