Mitä ajattelen Veikkauksen monopolista?

Jos Alko olisi kuin Veikkaus

Suomes­sa on Alkon monop­o­li viral­lis­es­ti tor­ju­mas­sa alko­holin hait­to­ja. Kuvitelka­amme, että joku olisi keksinyt kor­vamerk­itä Alkon voiton rahoit­ta­maan las­ten­sairaaloi­ta. Samal­la Alkon hallintoe­limet olisi miehitet­ty sairaaloiden ja syöpälas­ten edus­ta­jil­la. Taatak­seen las­ten hyvän hoidon Alko pyrk­isi mak­si­moimaan tulon­sa eikä mikään lain­säädän­tö kait­sisi sen käyt­tämiä keinoja.

Alko lait­taisi jokaisen mar­ketin aulaan ja kioski­in kolikoil­la toimi­van kos­suau­tomaatin, jos­ta saisi päivän avaus­naukun muu­ta­mal­la kolikol­la. Eri­tyis­es­ti se keskit­täisi kos­suau­tomaat­tin­sa sos­su­jen edustalle ja laa­jem­min vuokrat­alo­val­taisi­in kaupungi­nosi­in, kos­ka se on analysoin­ut, että otol­lista asi­akaskun­taa tavoit­taa parhait­en sieltä. Tele­vi­sios­sa main­os­tet­taisi­in per­jan­taip­ul­loa, jon­ka jokainen on ansain­nut rankan viikon päälle. Täy­del­lisen alko­holimo­nop­o­lin olois­sa juopot­telun mieliku­va­main­on­ta olisi eri­tyisen kan­nat­tavaa. Kil­pailun val­lites­sa toinen yri­tys voisi hyö­tyä siitä, että minä main­os­tan tele­vi­sios­sa per­jan­taip­ul­lon autuutta.

Jos joku rait­tiusih­mi­nen yrit­täisi sanoa, että toim­inta on vas­tu­u­ton­ta, hänet vai­en­net­taisi­in kysymäl­lä, halu­atko todel­la vaaran­taa las­ten syöpähoidot.

Joku voisi silti sanoa, että alko­holi­hai­tat pieneni­sivät, jos täl­lä tavoin Alkon monop­o­li puret­taisi­in ja alko­holin myyn­tiä alet­taisi­in säädel­lä lainsäädännöllä.

Myön­nän, että tämä rin­nas­tus on kär­jis­tet­ty, mut­ta halu­an havain­nol­lis­taa sil­lä sitä, että kah­ta vas­takkaista tavoitet­ta on vaikea toteut­taa yhdel­lä keinolla.

Peliri­ip­pu­vu­us on merkit­tävä tek­i­jä ylivelkaantumisessa 

Pidän uhkapele­jä vihon­vi­imeisenä kirouk­se­na, jois­sa on hyvää suun­nilleen yhtä paljon kuin hero­i­inin käytössä elämän ankeu­den tor­ju­mises­sa. Sik­si uhkapelei­hin pitäisi suh­tau­tua suun­nilleen samal­la taval­la kuin huumeisiin.

(Vapaa­ta markki­na­t­alout­ta muu­toin kan­nat­ta­va The Econ­o­mist on esit­tänyt use­aan otteeseen huumekau­pan ottamista val­tion monop­o­lik­si. Jätän tämän aiheen sivu­un turhia emootioi­ta herättävänä.)

Joku voi sanoa, että eihän muu­ta­man kympin menet­tämisen Veikkauk­sen peli­au­tomaat­ti­in ole mitään uhkapeliä. Ei se hänelle olisikaan, mut­ta hän ei myöskään kuu­lu kohderyh­mään. Kohderyh­mään kuu­lu­vat esimerkik­si kansaneläkeläiset. Jos eläkeläi­nen ei voi ostaa hänelle määrät­tyjä lääkkeitä, kos­ka menet­ti rahat peli­au­tomaat­ti­in, hänen kohdal­laan se on uhkapeliä.

Sel­l­ais­takin olen kuul­lut san­ot­ta­van, että tarvit­semme Veikkaus­ta, kos­ka kansan­ter­vey­den rahoit­ta­mi­nen verovaroista ei käy maas­sa, jos­sa veroaste on niin korkea kuin on. Tiedok­si: osana tuo­ta korkeaa veroast­et­ta on myös Veikkauk­sen tulou­tus val­ti­olle. Se las­ke­taan nois­sa tilas­tois­sa veroksi.

Verona Veikkauk­sen uhkapelit ovat erit­täin regres­si­ivi­nen vero, jota köy­hät ilmeis­es­ti eivät mak­sa ain­oas­taan suh­teessa enem­män kuin rikkaat, vaan myös absolu­ut­tis­es­ti. Lot­tokansa asuu köy­hissä lähiöis­sä ja taan­tu­val­la maaseudulla.

Peliri­ip­pu­vaiset eivät ole peli­au­tomaa­tien tuo­to­ssa mikään pieni sivu­vir­ta vaan pääasialli­nen tulolähde. Veikkaus suun­nit­telee, että joskus ensi vuosikymmenel­lä se toisi peli­au­tomaat­tei­hin tun­nistau­tu­misen, jol­loin peliri­ip­pu­vainen voi selkeinä het­k­inään kieltää pelaamisen itseltään – se voisi ehkä olla ehto myös velka­sa­neer­auk­seen pääsemiselle. Tämä on aivan turha investoin­ti, kos­ka sen jäl­keen nuo vekot­timet eivät tuo­ta mitään. Ne kan­nat­taisi kerätä pois ja jalostaa romu­rau­dak­si. Muu­ta­ma pros­ent­ti suo­ma­lai­sista vas­taa pääosas­ta peli­au­tomaat­tien tuo­to­s­ta. Ongelmapelaa­jat ovat koko liikeidea.

Peliri­ip­pu­vu­us on merkit­tävänä syynä ylivelkaantumiseen.

Ilmeis­es­ti kaik­ki pelaa­jat eivät hah­mo­ta, että peli­au­tomaatille ei voi kuin hävitä. Tai ollaan tarkko­ja. Jos pelaa ker­ran, voi pienel­lä toden­näköisyy­del­lä jopa vähän voit­taa, mut­ta jos pelaa paljon häviää var­masti paljon.

Lot­to on nerokas tapa hämätä ihmisiä, kos­ka har­va oival­taa, kuin­ka epä­to­den­näköistä on voit­taa pääo­suma. Eihän siinä tarvitse kuin saa­da seit­semän numeroa oikein neljästäkymmen­estä. Toden­näköisyys on 1/18 643 560. Sitä kuin­ka pieni luku tuo on, eivät ihmiset yleen­sä hah­mo­ta. Jotain osvi­it­taa tuo­hon antaa, että jos lot­toaa joka viikko riv­in, voit­taa päävoiton noin joka 358 000 vuosi. Ihmiskun­ta on noin 200 000 vuot­ta van­ha. Tai jos tiedät, että ystäväl­läsi on puhe­lin, mut­ta et tiedä numeroa, kuin­ka älykästä olisi soit­taa sat­un­naisi­in numeroi­hin ja kysyä, onko tämä Kallen numero? Se onnis­tuu kuitenkin toden­näköisem­min kuin Loton päävoitto.

Ran­skas­sa main­os­tet­ti­in jotain eurolot­toa tai sel­l­aista. Ker­rot­ti­in päävoiton suu­ru­us, mut­ta ker­rot­ti­in myös voiton toden­näköisyys. Se on muis­taak­seni 1/92 miljoon­aa. Siel­lä näköjään vaa­di­taan edes tämä.

Joku kir­joit­ti, että suo­ma­laiset oli­si­vat paljon varakkaampia, jos oli­si­vat sijoit­ta­neet pörssi­in ne rahat, jot­ka ovat haaskan­neet Lot­toon. Toden tot­ta. Kymp­pi vaikka­pa osakein­dek­si­in joka viikko kymme­nen vuo­den ajan ja omis­taisin nyt liki 10 000 euroa.

Monop­o­li vai Ruotsin malli

Kos­ka uhkapelit rin­nas­tu­vat ajatuk­sis­sani huumekaup­paan, olen pitänyt Veikkauk­sen monop­o­lia perustel­tuna tapana ehkäistä hait­to­ja. Uhkapele­jä kun on yhtä mah­do­ton kiskoa maail­mas­ta kuin huumeita.

Tilas­to­jen val­os­sa tämä hait­to­jen min­i­moin­ti on kuitenkin epäon­nis­tunut täysin. Ongelmapelaa­jia on kaikkial­la mail­mas­sa, mut­ta Suomes­sa selvästi enem­män kuin muual­la. Nykyjär­jestelmä on siis eri­tyisen huono tor­ju­maan pelaamisen haittoja.

Vai­h­toe­htoinen malli olisi Ruot­sis­sa nou­datet­tu lisenssi­jär­jestelmä. Yksi­tyisetkin saa­vat haalia rahaa uhkapeleistä, mut­ta toim­inta on luvan­varaista ja iso osa tuo­to­s­ta on tilitet­tävä valtiolle.

Jos ver­taa Suomen mallia sen nyky­muo­dos­sa Ruotsin malli­in, Ruotsin malli on parem­pi. Ruot­sis­sa on paljon helpom­pi säädel­lä uhkapeli­toim­intaa, kos­ka kukaan ei tule huu­ta­maan, että vaaran­nat kult­tuurin, urheilun ja kansan­ter­veystyön. Vaik­ka Ruotsin malli on parem­pi, se ei ole paras.

Min­un ideaal­i­maail­mas­sani vas­tu­ulli­nen, hait­to­jen min­i­moin­ti­in tähtäävä val­ti­olli­nen monop­o­li olisi parem­pi. Vaik­ka yksi­ty­is­ten yri­tys­ten saal­is­tus­ta olisi lain­säädän­nöl­lä helpom­pi suit­sia kuin rahanah­neen Veikkauk­sen, kovin help­poa se ei silti olisi. Yri­tys kek­sii uuden kikan paljon suju­vam­min kuin val­tio muut­taa lain­säädän­töä eikä nyky­isin hyväksytä yleis­lake­ja tyyli­in ”liial­lista houkut­tele­vu­ut­ta ei suvaita”.

Jos Veikkauk­ses­ta halut­taan vas­tu­ullis­es­ti toimi­va, sen yhtey­det kaikkien hyvien asioiden rahoit­tamiseen on katkaista­va. Tämä on ehdo­ton edel­ly­tys. Veikkauk­sen tuo­tot on tilitet­tävä val­ti­olle ja val­tion tulee vas­ta­ta hyvistä asioista budjettirahoituksella.

Kun kokoomus val­it­si Veikkauk­sen hal­li­tuk­seen omaa edus­ta­jaansa, itses­tään selvää oli, että tämä kuu­luisi puolueen urheilusi­ipeen. Ensin Hjal­lis Harki­mo ja sit­ten Ilk­ka Kan­er­va. Siltä osin, kun hal­li­tus ja hallintoneu­vos­to eivät koos­tu talouden ammat­ti­lai­sista, ne koos­t­u­vat edun­saa­jista, siis niistä, jot­ka halu­a­vat saa­da uhkapeleistä mah­dol­lisim­man suur­ta tuottoa.

Kun monop­o­lin tarkoi­tus (niin se on EU:lle selitet­ty) on tor­jua pelaamisen hait­to­ja, tun­tu­isi luon­te­val­ta, että hallintoe­limis­sä oisi velka­neu­vo­jia ja ylivelka­an­tunei­den edus­ta­jia ja eri­laisia sosi­aalialan ammat­ti­laisia eikä niitä, joiden etu­na on mak­si­moi­da tuotto.

Aika iso­ja kor­vauk­sia hallintoon osal­lis­tuville poli­itikoille myös mak­se­taan – etenkin ajatellen, että nämä ovat siel­lä edus­ta­mas­sa omia intres­si­ta­ho­jaan. Jos joku väit­tää, ettei siel­lä eduste­ta intres­si­ta­hoa, ker­tokoon, mik­si kokoomuk­sen edus­ta­jan oli edustet­ta­va puolueen urheilusi­ipeä? Mitä sanois­imme, jos jokin raken­nus­li­ike toimisi samoin; val­it­sisi hallintoe­limi­in­sä poli­itikko­ja ja mak­saisi näille ylim­i­toitet­tu­ja palkkioita?

Minä kan­natan siis yhä monop­o­lia, mut­ta monop­o­lia, joka ottaa täysin toisen suun­nan. Uno­hde­taan tuo­tot ja pan­naan koko paino hait­to­jen min­i­moin­ti­in. Val­tio siirtää bud­jet­ti­ra­hoituk­sen piiri­in kaiken sen, mitä nyt rahoite­taan veikkauk­sen tuo­toil­la. En tarkoi­ta, että Veikkauk­sen talouden vah­timisel­la ei olisi merk­i­tys­tä. Kulu­ja saa kyl­lä minimoida.

Nyt on puhut­tu joidenkin main­os­ten ”epäon­nis­tu­mis­es­ta”. Mik­si haitallista toim­intaa ylipään­sä pitää main­os­taa? Ei Alkokaan main­os­ta perjantaipulloa.

PS.

Kävi allekir­joit­ta­mas­sa kansalaisa­loit­teen, jos­sa vaa­di­taan peli­au­tomaat­te­ja pois kaupoista, kioskeista, rav­in­toloista ja huoltoasemil­ta.  Uhkapelaamista emme voi estää niin kuin emme tupakoin­ti­akaan, mut­ta olkoot peli­au­tomaatit piilos­sa niin kuin tupakatkin ovat kaupois­sa.  Jos sinäkin halu­at allekir­joit­taa, tässä on osoite: kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3933

Tarvitaan ohjelma liito-oraville soveltuvien metsätyyppien turvaamiseksi

Liito-ora­va on ihan sym­pa­at­ti­nen eläin, jon­ka soisi men­estyvän Suomes­sakin. Se ei ole laji­na lainkaan uhanalainen, kos­ka sen pääe­si­in­tymisalueel­la Siperi­as­sa sitä ei uhkaa mikään. Maail­man­laa­juis­es­ti se onkin luokitel­tu elin­voimaisek­si lajik­si. EU:ssa se on harv­inaisu­us, kos­ka sitä on käytän­nössä vain Suomes­sa ja vähäisessä määrin Balt­ian maissa.

Vaik­ka laji ei ole maail­man­laa­juis­es­ti uhanalainen, on ihan hyvä tavoite suo­jel­la sen kan­taa myös Suomes­sa. Tapa, jol­la liito-oravaa suo­jel­laan, on kuitenkin täysin ter­ho­ton. Tulee hyvin kalli­ik­si, mut­ta ei toi­mi myöskään liito-ora­van kannalta.

Tun­tu­isi luon­te­val­ta, että liito-oravaa suo­jeltaisi­in Suomen laa­jois­sa met­sis­sä niin, että pidet­täisi­in huol­ta, että eri puo­lil­la eteläistä Suomea met­si­in jätet­täisi­in sinne tänne riit­tävän laa­jo­ja kuu­si­val­taisia seka­pu­umet­siä, jois­sa on myös haapo­ja, kos­ka liito-ora­va pesii mieluiten van­has­sa haavassa.

Täl­lainen ei mak­saisi paljon ja liito-ora­va voisi paljon parem­min kuin nyt.

Nyt met­sän­hoi­dos­sa ei tarvitse ottaa huomioon liito-oravalle sovel­tuvaa eko­tyyp­piä lainkaan. Jos sekamet­sien tuhoamis­es­ta huoli­mat­ta jostain vielä liito-oravaa ei ole saatu hääde­tyk­si pois, pitää pesäpuu ja muu­ta­ma aari sen ympäril­lä säästää. Näitä pesäpui­ta löy­tyy kovin har­voin osit­tain sik­si, että sekamet­siä ei met­sän­hoi­dos­sa suosi­ta mut­ta myös sik­si, ettei met­sän­o­mis­ta­jal­la ole mainit­tavaa moti­vaa­tio­ta pesäpu­u­ta huo­ma­ta. Ei se myöskään ole help­poa, kos­ka kyse on yö-eläimestä.

Suomen talous­met­sis­sä liito-oravaa ei juuri enää esi­in­ny. Sik­si sen on ollut pakko sopeu­tua ihmisi­in ja kaupunkei­hin. Aika pelo­ton siitä onkin kehittynyt.

Kaupunkien kaavoituk­ses­sa run­sas­tuneesta – kaupungeis­sa run­sas­tuneesta – liito-oravas­ta on tul­lut kallis riesa. Minne liito-ora­va kul­loinkin sat­tuu aset­tumaan, juuri siinä maini­tus­sa paikas­sa sen revi­ir­iä on suo­jelta­va hin­taan mihin hyvänsä.

Juris­teil­la on taipumus kek­siä hyvin kus­tan­nuste­hot­to­mia sään­töjä – siis sään­töjä, jot­ka mak­sa­vat paljon ja hyödyt­tävät vain vähän sitä intres­siä, jota ne on tarkoitet­tu suo­jele­maan. Onko vika koulu­tuk­ses­sa? Talousti­eteis­sä täl­lainen opti­moin­ti on peruskauraa.

Kyl­lä liito-oravaa kan­nat­taa kaupungeis­sakin suo­jel­la, mut­ta niin, että kaavoituk­ses­sa niille varataan alueet, jois­sa sen vaa­timuk­set ote­taan huomioon. Liito-ora­van suo­jelun kannal­ta tämä ei ole kus­tan­nuste­hokas­ta – tulisi paljon halvem­mak­si ostaa kymme­nen hehtaaria met­sää tähän tarkoituk­seen muual­ta kuin hehtaari kaupungista, mut­ta kaupunki­laisia ajatellen luon­toa tarvi­taan myös kaupungeis­sa, ei luon­non itsen­sä vaan kaupunki­lais­ten kannalta.

Jos luon­to voisi käy­dä kaup­paa, se myisi kaik­ki viher­alueet kaupungeista ja ostaisi sata ker­taa enem­män maa­ta muual­ta, mut­ta sil­loin kaupunki­laiset oli­si­vat ilman lähilu­on­toa. Sitä tarvi­taan siis ihmis­ten, ei luon­non tarpeisiin.

Tehtäköön siis val­takun­nalli­nen ohjel­ma liito-oravalle sopivien met­sä­tyyp­pi­en tur­vaamisek­si ja muutet­takoon koko lajin suo­jelua koske­va lain­säädän­tö järkeväm­mäk­si sekä talout­ta että liito-oravaa ajatellen.

Luulen, että EU:lta saisi tähän luvan, jos rauhal­lis­es­ti selittäisi.

Helsingin seudun kasvu jatkui vahvana mutta painottuu nyt Espooseen ja Vantaalle

Väestön ennakkoti­las­ton mukaan Helsin­gin seudun asukasluku kasvoi 10 133 hen­gel­lä vuo­den ensim­mäisel­lä puoliskol­la. Edel­lisenä vuon­na samaan aikaan kasvua oli 9 897 henkeä. Seudun kasvus­ta 87,6 pros­ent­tia tuli PKS-kun­ti­in. Seudun neljästä­toista kun­nas­ta kaikkien muiden asukasluku kasvoi pait­si Tuusu­lan, Kau­ni­ais­ten ja Pornaisten.

Helsin­gin asukaslu­vun kasvu läh­es pysähtyi ensim­mäisel­lä neljän­nek­sel­lä (+ 562) mut­ta piristyi taas toisel­la neljän­nek­sel­lä (+2 385) Tässä saat­taa olla taustal­la jotain tilas­to­jen put­saus­ta, joka liit­tyy maas­ta pois muut­tamiseen. Jos tästä ei ole kyse, asum­isväljyy­den kasvun on täy­tynyt käyn­nistyä Helsingis­sä uud­estaan, sil­lä rak­en­t­a­mi­nen  ei ole hidas­tunut vaan pikem­minkin kiihtynyt. Seli­tys voi löy­tyä myös asun­to­jen varaamis­es­ta hotel­likäyt­töön (Airbnb) ja opiske­li­joiden hakeu­tu­mi­nen yksiöi­hin asum­istuen muu­tok­sen vuok­si. Jäämme odot­ta­maan seu­raavaa neljännestä, jol­loin opiske­li­jat tulevat.

Espoo ja Van­taa kan­ta­vat nyt selvästi suurem­man vas­tu­un pääkaupunkiseudun väestönkasvus­ta. Län­simetro ja Kehärata.

Koko maas­sa väk­iluku kasvoi 3 635 hen­gel­lä, mikä oli kokon­aan net­tomaa­han­muu­ton ansios­ta. Kuollei­den määrä ylit­ti syn­tynei­den määrän 4 869 hengellä.

Koko maas­sa syn­tyi ensim­mäisel­lä vuosipuolisko­la 22 186 las­ta (23 759) eli syn­tynei­den määrä las­ki 1 573 lapsel­la. Myös kuollei­den määrä (27 055) las­ki 1 018 hen­gel­lä. Vaisu influenssavuosi?

Olen pettynyt tunnin junien kuoppaamisesta

Olen äärim­mäisen pet­tynyt siihen, että hal­li­tus ei aio toteut­taa tun­nin junia, kos­ka juuri nyt ei ole rahaa. Onko myöhem­min muka. Äänestäjänä koen tulleeni huiputetuksi.

Minä luulin, että val­tion omaisu­ut­ta oli tarkoi­tus myy­dä, jot­ta sama raha investoitaisi­in infra­struk­tu­uri­in. Näin tehden val­tion omaisu­us olisi pysynyt yhtä suurena.

On hyvin lyhyt­näköistä ajat­telua myy­dä omaisu­ut­ta juok­se­via meno­jen rahoit­tamisek­si, kuten nyt tehdään.

Olen itseasi­as­sa samaa mieltä Li Ander­son­in kanssa siitä, että jos halu­aa elää velak­si, kan­nat­taisi ottaa koro­ton­ta lainaa sen sijaan, että myy tuot­tavaa omaisu­ut­ta. Tiedän, että puh­da­sop­piset ekon­o­mistit pitävät sitä sama­nar­voise­na, kos­ka eivät tun­nus­ta, että insti­tu­tion­aaliset sään­nöt saa­vat aikaan sen, että val­tioiden lainas­taan mak­sama korko on alem­pi kuin yri­tys­ten tuot­to­vaa­timus oma­lle pääo­ma­lleen ris­ki huomioiden.

Se, että nyt olete­tul­la nousukaudel­la eletään yli varo­jen, on yksi asia. Kokon­aan toinen asia on, miten investoin­nit kan­nat­taisi ajoittaa.

Investoin­tien aikaist­a­mi­nen on hyvää talouspolitiikkaa

Jos val­tio käyt­tää rahaa järke­vi­in investoin­tei­hin, ei ole väärin rahoit­taa näitä investoin­te­ja velka­ra­hal­la. Tase­han pysyy sil­loin kun­nos­sa. Kun val­tio saa lainaa negati­ivisel­la reaa­liko­rossa, tarkoit­taa se, että investoin­tien aikaist­a­mi­nen on kan­nat­tavaa, vaik­ka rataa ei voisi ottaa käyt­töön kuin vuosien kulut­tua. Negati­ivis­ten korko­jen aika on ihmeellistä.

Kun rata raken­netaan aikaisem­min, se saadaan tietysti myös käyt­töön aikaisem­min ja ryhtyy hyödyt­tämään kansan­talout­ta. Tämän lisäk­si se tule­va hyö­ty on sitä suurem­pi, mitä aikaisem­min rata raken­netaan, kos­ka yhdyskun­tarakenne ryhtyy heti sopeu­tu­maan uuteen rataan. Toimin­nat sijoit­tuvat niin, että radalle tulee käyt­töä. Siis vielä ker­ran: mitä aikaisem­min radat raken­netaan, sitä kan­nat­tavampia niistä tulee.

Tun­nin junaa Turku­un ja Tam­pereelle ei voi perustel­la työ­matkali­iken­teel­lä. Jos muu­ta­ma tuhat turku­laista alka­isi radan ansioista pen­delöidä Turus­ta Helsinki­in, tulisi paljon halvem­mak­si rak­en­taa heille asun­not Helsinkiin.

Tun­nin junien idea on siinä, että nopea ratay­hteys sitoo Turun, Helsin­gin ja Tam­pereen taloudet yhteen ja osa Helsin­gin kasvus­ta voi suun­tau­tua Turku­un ja Tam­pereelle – ja Loh­jalle. Osa yri­tyk­sen toimin­noista voi olla Turus­sa ja osa Helsingis­sä, kos­ka matkus­t­a­mi­nen on niin vaivatonta.

Val­tioiden oblig­aa­tioiden negati­ivi­nen korko ker­too, että olisi hyvä, jos val­tiot löytäi­sivät tar­jol­la ole­valle pääo­ma­lle järkevää käyt­töä. Julkiset investoin­nit paran­ta­vat maail­man­talouden toim­intaa. Näin rahat­alous toimii.

Sitä pait­si olemme menos­sa kohti laskukaut­ta. Sil­loin on hyvä elvyt­tää käyt­tämäl­lä rahaa julk­isi­in investoin­tei­hin – investoin­tei­hin eikä kaik­keen kivaan juok­se­vaan menoon.

Entä se itära­ta? Anteek­si nyt vain kaik­ki itä­suo­ma­laiset, mut­ta itäradas­ta ei saa kan­nat­tavaa mil­lään. Sik­si sitä ei voi pitää investointi­na, joka lisää val­tion omaisu­u­den arvoa yhtä paljon kuin siihen käytetään rahaa.  Sen jäl­keen, kun tehti­in Lah­den oiko­ra­ta, ei rin­nakkaista rataa Helsingistä Kou­volaan kan­nat­ta rak­en­taa. Sen sijaan Mikke­li – Kuo­pio ‑radan voisi kor­ja­ta nopeak­si radak­si ja harki­ta Lahti-Heino­la-Mikke­li ‑rataa.

Jos Itä-Suomen maakun­nille annet­taisi­in pari mil­jar­dia euroa vapaasti käytet­täväk­si maakun­tien­sa elin­voiman lisäämisek­si, en usko, että ne uhraisi­vat sitä Itärataan.

Han­key­htiö?

Min­un puolestani tun­nin junat voisi rahoit­taa velan­otol­la. Jos jotkut EU-rajat kahlit­se­vat tätä (eivät kahlitse kyl­lä mui­ta mai­ta) tehtäköön sit­ten se kaavail­tu rahoi­tusy­htiö. Siinä olisi se hyvä aja­tus, että näin saataisi­in radan tuot­ta­ma maapo­h­jan arvon­nousu osak­si rahoi­tus­ta. Saman tosin saisi aikaan sil­läkin, että radas­ta hyö­tyvät kun­nat rahoit­ta­vat sitä ja keräävät arvon­nousun itselleen.

Jos on pakko mak­saa sijoit­ta­jille kalli­im­paa rahaa, rahoi­tusy­htiön voisi ava­ta taval­lisille suo­ma­laisille , jot­ka nyt lahot­ta­vat rahaa korot­tomil­la pankki­tileil­lä. Hei­dän tuot­to­vaa­timuk­se­na on paljon pienem­pi kuin eläkeyhtiöiden.

Julk­isu­udessa on kummok­sut­tu aja­tus­ta, että han­key­htiö ei mak­saisi lain­o­jaan koskaan pois vaan mak­saisi korkoa ikuis­es­ti. Mitä ihmeel­listä tässä on. Kun luin kansan­talout­ta 1970-luvul­la, val­tion oblig­aa­tioil­la tarkoitet­ti­in ikuisia valtionlainoja.

= = = =

Jokin sana niistä juok­se­vista menoista.

Hal­li­tuk­sen talous­poli­ti­ik­ka on sikäli kum­mallista, että laskel­mat on tehty olet­taen, että poikkeuk­sel­lisen kova talouden kasvu jatkuu. Silti halu­taan tehdä elvyt­tävä eli ali­jäämäi­nen budjetti.

Oma käsi­tyk­seni on, että elvyt­tämi­nen alkaa olla koh­ta paikallaan, mut­ta sil­loin nyky­isi­in menoi­hin ja tulopo­hji­in perus­tu­va bud­jet­ti on vielä paljon ali­jäämäisem­pi. Jos hal­li­tu­so­hjel­maa lue­taan niin kuin se on kir­joitet­tu, sil­loin on määrä lopet­taa elvyt­tämi­nen ja ryhtyä aja­maan suh­dan­neke­hi­tys­tä alas säästöin ja veronkorotuksin.

Mihin se Keynes unohtui?

 

Se on sitten Brexit ilman sopimusta

Bri­tan­nia siir­tyy WTO-tul­lien taakse 1.11.2019.

Tietysti tilanne voi vielä muut­tua. Boris John­son kuvit­telee, että saa EU:n polvilleen uhkaa­mal­la ampua itseään jalka­an. Lapset voivat pain­os­taa van­hempiaan uhkaa­mal­la vahin­goit­taa itseään, mut­ta kan­sain­väli­sis­sä suhteis­sa tämä on aivan uusi strate­gia. Tuskin toimii.

Voi tietysti olla, että par­la­ment­ti ei hyväksyä kovaa eroa, mikä tarkoit­taa, ettei se hyväksy eroa lainkaan, kos­ka tar­jo­tun sopimuk­sen se on hylän­nyt jo kolme ker­taa ‑vai oliko niitä jo neljä?

Itse ennustin vuon­na 2017, että lop­ul­ta jär­jestetään uusi kansanäänestys ja Brex­it perutaan. Ei tämä vieläkään ole mah­do­ton­ta, mut­ta toivon totis­es­ti, ettei niin tapah­du. Emme kaipaa EU:hun jäsen­maa­ta, joka suh­tau­tuu koko yhteisöön vihamielis­es­ti ja jon­ka edus­ta­jat EU-par­la­men­tis­sa kään­tävät selkän­sä EU-hym­nille. EU on toim­intakykyisem­pi ja vahvem­pi ilman Bri­tan­ni­aa. En ole juristi, mut­ta eikö eron peru­mi­nen vaa­di EU-mail­ta yksimielistä hyväksyntää?

Ehkä sit­ten, kun Bri­tan­nia on saanut asiansa kun­toon ja saanut koke­muk­sia ulkop­uolel­la olemisen ihanu­ud­es­ta, voidaan harki­ta sen palaamista EU:hun joko jäse­nenä tai saman­laisel­la sopimuk­sel­la, joka Nor­jal­la on, siis jäsenä ilman äänioikeutta.

Jok­seenkin var­masti Bri­tann­ian ja EU:n väli­in tule­vat siis WTO-tason tul­lit. Tul­lit jo sinän­sä rajoit­ta­vat kaup­paa, mut­ta tul­lauk­seen liit­tyvä vai­va kar­sii sitä lisää ja paljon. Ne ovat muuten maat­alous­tuot­teil­la erit­täin korkeat.

Sitä lisää myös se, että kaik­ki Bri­tan­ni­as­sa valmis­te­tut tuot­teet pitää tyyp­pi­hyväksyä ja tode­ta tur­val­lisek­si samal­la menet­te­lyl­lä kuin vaikka­pa Kon­gos­sa valmis­te­tut tuotteet.

EU:n ulko­ra­jan aset­tumi­nen Pohjois-Irlan­nin ja Irlan­nin rajalle tulee tuot­ta­maan suur­ta harmia. Sen on olta­va kova raja, kos­ka viime aikoina EU on halun­nut paika­ta ulko­ra­jo­jen­sa vuo­tamista. Ei voi olla niin, että Pohjois-Irlan­nin kaut­ta kuka vain voi tul­la EU:hun ilman papere­i­ta. Ital­ian tilan­net­ta se tietysti helpottaisi.

John­son lupaa menetet­ty­jen työ­paikko­jen tilalle tul­limuurin suo­jas­sa uusia. Tässä on vain se vika, että tul­lien takia kan­nat­ta­mat­tomak­si muut­tuvat tuotan­to aje­taan alas heti, uusien mah­dol­lisuuk­sien syn­nyt­tämät työ­paikat tule­vat vähitellen. Pait­si tietysti ne raja­muodol­lisuuk­sista huole­hti­vat, joi­ta pitää palkata paljon ja heti.

EU-yri­tys­ten, myös suo­ma­lais­ten yri­tys­ten kan­nat­taa olla valp­paana, kos­ka brit­ti­tuot­tei­den jäljiltä jää paljon val­lat­tavia markki­noi­ta. Esimerkik­si brit­tiläiset makeiset eivät kestä mitenkään korkei­ta tulle­ja. Isom­paa merk­i­tys­tä on tietysti auto­te­ol­lisu­udel­la, kos­ka tämän jäl­keen britit valmis­ta­vat auto­ja lähin­nä vain itselleen.

Onhan tässä tietysti brit­tien kannal­ta hyviäkin asioi­ta. Esimerkik­si asun­to­jen hin­nat Lon­toos­sa laske­vat, kun pankkisek­torin työ­paikat siir­tyvät EU-maihin.

Mut­ta miten käy EU:ssa Englan­nin kie­len. Jokainen jäsen­maa saa ilmoit­taa yhden kie­len EU:n viral­lisek­si kielek­si. Kumpi uhrautuu, Irlan­ti vai Malta?

Liberaalin demokratian ja avarakatseisuuden tuho?

Kesäl­lä on ollut aikaa ajatel­la. Mieleeni on tunkenut synkkiä ajatuk­sia Euroopan tule­vaisu­ud­es­ta, jot­ka halu­an tässä jakaa lukijoilleni.

Islami­lainen maail­ma oli tieteis­sä ja taiteis­sa paljon edel­lä Euroop­paa vielä 1400-luvun kieppeil­lä – jon­ka muuten koulun his­to­ri­an­iope­tus onnis­tui jotenkin salaa­maan. Sit­ten osat vai­h­tu­i­v­at. Henk­i­nen suvait­se­mat­to­muus val­tasi islami­laisen maail­man samal­la kun renes­sanssi puhke­si Euroopas­sa. Kir­jas­saan Nimeni on punainen Orhan Pamuk kuvaa tätä pysähtyneisyy­den aikaa lois­tavasti. Vah­va lukusuositus!

Pamukin mukaan esimerkik­si kuvataiteis­sa sal­lit­ti­in käytän­nössä vain van­han tois­t­a­mi­nen. Jopa per­spek­ti­ivin käyt­tö oli kiel­let­tyä, kos­ka se edusti rappeut­tavaa euroop­palaista vaikutusta.

Mis­sä rajoite­taan taiteen vapaut­ta, siel­lä eivät myöskään tieteet men­esty. Tästä on vah­vaa empi­iristä näyttöä.

Siihen asti Euroop­pa oli kärsinyt pait­si feo­daali­val­las­ta myös teokra­ti­as­ta, kun kato­li­nen kirkko saneli, mitä saa tehdä ja ajatel­la. Sit­tem­min teokra­tia on siir­tynyt islami­lais­ten maid­en vitsaukseksi.

Euroop­pa siir­tyi val­is­tuneisu­u­den, suvait­se­vaisu­u­den aikaan, jol­loin uuteen suh­taudut­ti­in ennakkolu­u­lot­tomasti ja uteliaasti. Katolisen kirkon val­lan kaa­tu­mi­nen oli merkit­tävä osa tätä. Vielä tänäänkin protes­tant­tiset maat ovat selvästi men­estyneem­piä kuin katoliset, vaik­ka paavin val­ta on katoli­sis­sakin mais­sa liu­den­tunut. Euroop­palainen kult­tuuri kuroi nopeasti kiin­ni Per­sian­lah­den maid­en etu­matkan ja meni roimasti ohi.

Vaaleis­sa kansa val­it­see itseään avarakat­seisem­pia johtajia 

Demokra­tia on ollut sikäli ”epädemokraat­tista”, että kansa on valin­nut itseään viisaampia ja avarakat­seisem­pia päät­täjiä. Tämä näkyy monis­sa asen­ne­mittareis­sa. Esimerkik­si kuole­man­tuomion kan­na­tus on äänestäjien kesku­udessa aivan olen­nais­es­ti suurem­paa kuin kansane­dus­ta­jien keskuudessa.

Ei siinä tietysti ole mitään epädemokraat­tista, että kansalaiset val­it­se­vat itseään fik­sumpia päät­täjiä. Äänestäjäl­lä on oikeus käyt­tää ääni­val­taansa niin kuin parhaak­si näkee. Viisaampi­in luot­tamises­sa on oma järken­sä. Minä esimerkik­si en ole pystynyt käymään suh­teel­lisu­us­teo­ri­an perustei­ta läpi, mut­ta luotan siihen, mitä min­ua viisaam­mat asi­as­ta sanovat.

Olen vähän tumpe­lo kult­tuuripoli­ti­ikas­sa, mut­ta hyväksyn täysin, että sitä ohjaa­vat ne, jot­ka asi­aa enem­män tuntevat.

On osoi­tus yhteiskun­nal­lis­es­ta luot­ta­muk­ses­ta, että kansa luot­taa itseään fik­sumpi­in päät­täji­in. Näin on myös kan­nat­tanut tehdä, kos­ka tämä on tuonut kaikille lisää hyv­in­voin­tia. Myös vähem­mistöön jäänei­den on kan­nat­tanut luot­taa omi­in edus­ta­ji­in­sa, jot­ka kuitenkin mah­dol­lisim­man hyvin aja­vat hei­dän ase­maansa, vaik­ka eivät voikaan päätök­si vähem­mistöase­mas­ta sanel­la. Tämä demokra­t­ian “avarakat­seisu­usharha” on merkit­tävä syy län­si­mais­ten demokra­tioiden men­estyk­seen. Sen katoami­nen olisi vaka­va isku niiden tulevaisuudelle.

Pul­lon henkeä on vaikea saa­da takaisin pulloon

Joskus luot­ta­mus kuitenkin katoaa. Sil­loin kansa halu­aa äänestää itsen­sä kaltaisia päät­täjiä, yhtä vähän asioista ymmärtäviä ja ennen kaikkea yhtä ennakkolu­u­loisia. Kun näin pääsee käymään, pul­lon henkeä on vaikea saa­da takaisin pulloon.

Äänestäjien luot­ta­mus itseään avarakat­seisem­pi­in päät­täji­in voi men­nä sik­si, että yhteiskun­nalli­nen kehi­tys kään­tyy suuria mas­so­ja vas­taan, kuten on käynyt köy­htyvän keskilu­okan Yhdys­val­lois­sa ja kasvukeskusten ulkop­uolel­la Suomes­sa – ja jok­seenkin kaikkial­la teol­lisu­us­mais­sa automaa­tion viedessä hyvä­palkkaisia duunarityöpaikkoja.

Omaa etu­aan tavoit­tel­e­vat poli­itikot voivat myös oppia keino­ja vedo­ta kansan mustimpi­in tun­teisi­in. Mieleen tulee etsimät­tä Don­ald Trump huu­dat­ta­mas­sa lynkkau­sisku­lau­sei­ta vaalikokouksissa.

Trumpin jotkut puheet anta­vat kuvan täy­del­lis­es­tä type­r­yk­ses­tä, jon­ka yleis­sivistys on olema­ton. Minä en usko, että hän on niin tyh­mä kuin mitä esit­tää. Hän tietää, että peräti puo­let amerikkalai­sista on medi­aa­nia tyh­mem­piä, ennakkolu­u­loisem­pia ja val­is­tu­mat­tomampia. (Toiv­ot­tavasti kukaan ei halua tähän lähde­vi­itet­tä.) Hän vetoaa hei­hin ja valitet­tavasti se näyt­tää kan­nat­ta­van. Voi olla, että Yhdys­val­lat on sivistyk­sen kannal­ta menetet­ty maa, kun kansan syvien riv­ien val­is­tu­mat­to­muus, ennakkolu­u­loisi­in ja taikauskoisu­us pää­sevät hei­jas­tu­maan vaal­i­t­u­lok­si­in. Kun avarakat­seisu­usharha on pois­tunut, se ei herkästi tule takaisin. Kali­forn­ian kan­nat­taisi irrot­tau­tua Yhdysvalloista.

Jos Yhdys­val­lat hajoaisi niin, että Trumpia kan­nat­ta­vat punaniskaosaval­tiot muo­dostaisi­vat toisen ja demokraat­te­ja kan­nat­ta­vat ran­nikko­jen korkean osaamisen osaval­tiot toisen puoliskon, punaniskaval­tios­ta tulisi nopeasti hyvin köyhä.

Jostain syys­tä, jota en tiedä, suvait­se­mat­tomaan mieleen liit­tyy pääl­lim­mäisenä tun­teena viha. Kyse saat­taa olla syn­nyn­näis­es­tä luon­teesta. Pop­ulis­tis­ten liikkei­den nousu on tuonut pin­taan val­ta­van määrän viha­puhet­ta ja suo­ranaista poli­it­tista väki­val­taa. Ja Trumpin vaa­likok­ousten lynkkausmielialaa.

Tämä ei ole ensim­mäi­nen ker­ta, kun ”eli­itin” poli­it­ti­nen val­ta mur­tuu. Aina se on päät­tynyt huonos­ti ja usein väki­val­tais­es­ti. Vetoami­nen Espan­jan, Ital­ian ja Sak­san his­to­ri­aan 1930-luvul­ta herät­tää suuria tun­tei­ta, mut­ta ajatel­laan vaikka­pa per­o­nistien Argen­ti­inaa. Ennen Per­o­nia Argen­ti­ina oli rikas maa, jon­ka tulota­so ylit­ti Englan­nin tulota­son, ja per­o­nistien jäljitä maa on köy­hä kehi­tys­maa. Venäjän his­to­ri­aa tun­nen huonos­ti, mut­ta pop­ulis­tisen val­lanku­mouk­sen hur­mas­sa Neu­vos­toli­it­to aikanaan perustet­ti­in, eikä sekään tari­na hyvin päättynyt.

Pop­ulis­mi­in liit­tyy kiin­teästi vah­van johta­jan kaipuu ja litkusieluisen demokra­t­ian vastustus.

Venäjän, eri­tyis­es­ti Pietarin alueen tilanne näyt­ti run­saat 20 vuot­ta sit­ten hyvältä, mut­ta sit­ten iski taan­tu­mus Putinin muo­dos­sa. Kun ver­taa Venäjää ja Viroa, huo­maa, mitä taan­tu­mus maalle merk­it­see. Molem­mat läh­tivät vuon­na 1991 samal­ta viival­ta. Viro on nyt val­ta­van paljon parem­mas­sa kun­nos­sa kuin Venäjä.

Euroopan tilanne ei näytä todel­lakaan hyvältä. Maa toisen­sa jäl­keen on suis­tunut suvait­se­mat­to­muu­teen ja henkiseen mata­laot­saisu­u­teen sekä kaiken oudon ja uuden vas­tus­tamiseen. Niin kuin aina, tieteitä ja taitei­ta on ryhdyt­ty suit­si­maan. Muis­tat­te­han vielä post­mod­ernin teko­taiteen. Per­in­teisi­in arvoihin vetoami­nen on aina vah­va varoi­tus samoin kuin uskon­non tuomi­nen poli­it­tis­ten päätösten perus­tak­si. Per­in­teiset arvot ovat syn­onyy­mi sivait­se­mat­to­muudelle ja vas­tako­h­ta avarakatseisuudelle.

Me lib­er­aalin yhteiskun­nan kan­nat­ta­jat toivomme, että tämä on ohimenevää, mut­ta mis­tä me sen tiedämme. Voi olla, että maa toisen­sa jäl­keen suis­tuu epä-älyl­liseen pop­ulis­mi­in, kään­tyy sivistys­tä ja tiedet­tä vas­taan alka­en näivettyä.

Se on selvää, että avarakat­seisu­ud­es­ta luop­u­van Euroopan käy yhtä huonos­ti kuin islami­laisen maail­man aikanaan.  Mut­ta mitä tulee tilalle?

Viisi vuot­ta sit­ten olisin lyönyt vetoa Kiinan puoles­ta, mut­ta en enää. Sama kaiku on askel­ten sielläkin.

 

Keskustan katutila pitää jakaa uudestaan

Nopeasti yleistyneet sähköpotku­lau­dat ovat vain merk­ki tulev­as­ta kaupunkili­iken­teen mullis­tuk­ses­ta. Se edel­lyt­tää katu­ti­lan jakamista uudestaan. 

Minus­ta on koko ajan ollut selvää, että sähkö tulee mullis­ta­maan kaupunkili­iken­teen, eikä muu­tos rajoitu siihen, että polt­to­moot­tori kor­vataan sähkö­moot­tor­eil­la niin kuin ei hevosen kor­vaami­nen polt­to­moot­to­ril­la merkin­nyt, että hevos­rat­taisi­in asen­netaan moottori.

Kun kaupungis­sa liiken­teen suurin kus­tan­nus on sen vaa­ti­ma tila, mielestäni on koko ajan ollut selvää, että tule­vaisu­us on sähköisil­lä kak­sipyöräisil­lä lait­teil­la. Tulin asi­as­ta vaku­ut­tuneek­si jo vuosia sit­ten Kiinas­sa. Kak­sipyöräi­nen vaatii niin paljon vähem­män liiken­teen kallein­ta resurssia – tilaa – että on silk­ka hin­noit­telu­virhe, että niin huonos­ti kaupunkei­hin sopivia kulku­pele­jä kuin auto­ja niin yleis­es­ti käytetään kaupungeis­sa. Yhden auton pysäköin­tiru­u­tu­un pysäköi kymme­nen fillaria.

Kaupunki­fil­larei­den jymymen­estys taas sai min­ut usko­maan, että tule­vaisu­us on yhteiskäyt­töi­sis­sä vem­peleis­sä. Ihan vain sen takia, että oma­l­la kulku­pelil­lä pitää men­nä koko päivä, jos sitä ylipään­sä aikoo käyt­tää. Kaupunki­fil­lar­in voi liit­tää osak­si joukkoli­iken­nematkaa, voi kävel­lä joitakin matko­ja ja taas tur­vau­tua kaupunkifillariin.

Sitä en osan­nut ennus­taa, että lähin­nä leluil­ta näyt­tävät potku­lau­dat ryn­nivät voimal­la kaupunkili­iken­teeseen. Mut­ta aika käteviltä nuo näyt­tävät. Niil­lä on aivan todel­lista merk­i­tys­tä osana liiken­nejär­jestelmää ja jatkos­sa merk­i­tys tulee ole­maan vielä paljon suurempi..

Todet­takoon, että HSL edesaut­taa suuresti sähköpotku­lau­to­jen käyt­töä yli­hin­noit­tele­mal­la 500 metrin ratikka­matkan roimasti. Sähkö­fil­lar­il­la ajaa pitkän matkan 2,80 euron hin­taan ja ratikkaa nopeam­min kun las­ke­taan matkan kokon­ai­saikaa odotuksi­neen ja pysäkille ja pysäk­iltä käve­lyi­neen. Uusi kil­pail­i­ja voi pakot­taa HSL:n miet­timään keskustali­iken­teen tar­if­fe­jaan uud­estaan. Nythän se saa roimaa voit­toa jokaises­ta parin ratikkapysäkin matkan ajav­ista, jol­la ei ole näyttölippua.Tai siis saisi, jos ihmiset suos­tu­isi­vat maksamaan.

Sitä en pysty ymmärtämään, mik­si sähköpotku­lau­dois­sa on niin pienet pyörät. Se tekee niistä vaar­al­lisia, kun tör­määmi­nen vähän huonos­ti viis­tot­tuun rot­valin reunaa kaataa koko pelin samoin kuin kuop­pa päällysteessä tai pieni kivi. Var­maan tuo­honkin on jokin seli­tys. Veikkaan kuitenkin, että tar­jolle tulee isopy­öräisem­piä vaihtoehtoja.

Sähköpotku­lau­dat ovat herät­täneet monis­sa suur­ta raivoa, kos­ka ne ovat uusi ja ylimääräi­nen liiken­nevä­line. Niil­lä ei saisi ajaa jalka­käytävil­lä, mut­ta moni ajaa, kos­ka ei voi ajaa muual­lakaan. Pyöräteil­läkään esimerkik­si minä en ole niistä ihas­tunut, kos­ka ne ovat niin hitai­ta ja tuot­ta­vat ongelmia ruuhkaisil­la pyöräteil­lä. Niitä pysäköidään ihan minne sat­tuu, mikä on ikävä jut­tu näkövammaisille.

Sähköpotku­lau­dat tuli­vat rysäyk­sel­lä, mut­ta tämä on vas­ta alkua. Nyt ne ovat lähin­nä nuori­son huvit­telu­muo­to, mut­ta niitä opi­taan käyt­tämään ihan hyötyli­iken­teessä esimerkik­si matkalla metroase­mal­ta työ­paikalle. Auto­jakin oli aluk­si aika vähän.

Kun liikenne mullis­tuu, on katu­ti­laa jaet­ta­va uud­estaan. Köm­pelöiltä ja tilasyöpöiltä autoil­ta on keskus­tas­sa otet­ta­va tilaa kak­sipyöräisille. Hyvä ohje keskus­tan katu­ti­lan jakamiselle on antaa kullekin liiken­nemuodolle se tilaa siinä suh­teessa kuin ne tuot­ta­vat henkilök­ilo­me­tre­jä keskus­tan alueel­la. Ilmeis­es­ti sähköpotku­lau­dat sijoite­taan pyöräteille, joi­ta pitäisi siis olla jok­seenkin joka kadun reunas­sa. Pyörätei­den on olta­va lev­eämpiä, jos niihin pan­naan noin eri tahti­in kulke­via ajoneu­vo­ja. Ne voisi­vat olla paikoin myös fil­larikaisto­ja, jot­ka voidaan talvel­la ottaa muuhun käyttöön.

Kos­ka tilaa on vain niin paljon kuin sitä on, yhden liiken­nemuodon vaa­ti­ma lisäti­la on otet­ta­va muil­ta pois. Tässä tapauk­ses­sa siis autoil­ta. Jot­ta tilasyöp­pöjä henkilöau­to­ja saataisi­in vähen­netyk­si, pitäisi liiken­teen vero­tus­ta muut­taa radikaal­isti. Autot ovat nyt yliv­erotet­tu­ja maaseudul­la ja räikeästi aliv­erotet­tu­ja kaupunkien keskus­tois­sa. Keskus­tas­sa maan arvo noin 3000 €/neliö. Siitä saa hyvän osvi­itan sekä pysäköin­tipaikko­jen että autokaisto­jen käytön hin­noit­telulle. Täl­lä en siis ota kan­taa autoilun vero­tuk­sen tasoon vaan ain­oas­taan sen kohdistumiseen.

Olin ennus­tanut, että sähkö­mopo tulee mullis­ta­maan kaupunkili­iken­teen – siis sel­l­ainen, jol­la voi kulkea vähin­tään 40 km/h, joka alka­akin olla mak­siminopeus katu­verkos­sa. Odotan edelleen yhteiskäyt­töis­ten sähkö­mopo­jen invaa­sio­ta, kos­ka kaik­ki eivät liiku pienel­lä alueel­la ydinkeskus­tas­sa, johon potku­lau­dan vauhti riit­tää.  Niille on edelleen selvä tilaus. Katu­ti­lan uudelleen jäsen­te­lylle on siis tilaus­ta yhä vain enemmän.

Helsin­ki on jo aloit­tanut katu­ti­lan uudelleen jäsen­te­lyn tekemäl­lä pyöräteistä yksisu­un­taisia. Kaik­ki pyöräil­i­jät eivät niistä pidä, mut­ta muu­tos on vält­tämätön. Kun pyöriä on enem­män, ne eivät voi ajaa tur­val­lis­es­ti kapeal­la pyörätiel­lä kah­teen suun­taan. Niil­lä ei myöskään pysty ohit­ta­maan edel­lä ajavaa, kos­ka koko ajan tulee joku vas­taan. Niin­pä kaik­ki matel­e­vat sen hitaim­man mukaan. Sähköavusteiset fil­lar­it yleistyvät nopeasti ja se lisää nopeuk­sia ja nopeusero­ja pyöräteil­lä. Pyöräil­i­jöi­den nopeu­den kasvu pakot­taa myös kat­so­maan pyörätei­den tur­val­lisu­u­den perään.

Helsin­gin kaupunkipyörät perus­tu­vat kiin­teisi­in telakoi­hin. Van­taa on valin­nut kel­lu­vat paikat. Van­taal­la siitä ehkä selvitään, mut­ta mon­es­sa kaupungis­sa nämä sinne tänne jätet­tävät pyörät muo­dosta­vat suuren ongel­man. Ams­ter­damis­sa niitä vihataan. Toisaal­ta noiden kaupunki­fil­lar­i­asemien vähälukuisu­us alen­taa kaupunki­fil­larei­den palve­lu­ta­soa. Minä esimerkik­si asun yhtä kaukana kolmes­ta ase­mas­ta, jot­ka ovat kaik­ki niin kaukana, ettei kaupunki­fil­lar­in käyt­tö oikein kannata.

Sähkö­mopot ovat kel­lu­via ja sik­si niiden pysäköin­ti tuot­taa jo nyt ongelmia, puhu­mat­takaan siitä, kun niitä on moninker­tainen määrä. Niille on merkit­tävä kiin­teitä pysäköin­tipaikko­ja joka kort­teli­in. Tätä varten tila on jo ole­mas­sa. Jokaisen suo­ja­tien edessä on viiden metrin pätkä, johon auto ei saa edes pysähtyä. Sinne!

Kaa­tokän­ni ja sähköpotku­lau­ta eivät oikein sovi yhteen. Olisin promiller­a­jan kan­nal­la, kos­ka potku­lau­tail­i­ja ei aina telo vain itseään ja kun teloo, olet­taa, että veron­mak­sa­jat mak­sa­vat viu­lut. Yhtä mata­la promiller­a­ja kun autoil­la ei olisi kan­natet­ta­va, kos­ka eivät ne potku­lau­dat mitään Fer­rare­ja ole. Ajet­taes­sa muske­liv­e­neel­lä 100 km/h raja on yksi promille. Tuskin sähköpotku­lau­ta tätä vaar­al­lisem­pi väline on.

Kokemuksia Interraililta (3) Miksi ei tehdä autottomia kaupunginosia?

Matkamme var­rel­la on ollut paljon autot­to­mia aluei­ta. Läh­es koko Venet­sia, Cinque Ter­ren kylät, Col­marin keskus­ta ja niin edelleen. Ne ovat autot­to­mia, kos­ka ne on raken­net­tu ennen auto­ja eivätkä autot mah­du. Tur­is­tit vir­taa­vat näi­hin “autoil­i­joiden hel­vettei­hin”, kos­ka ne ovat mukavampia.

Kun auto­ton alue päät­tyy ja mit­takaa­va muut­tuu ihmisen mit­takaavas­ta auton mit­takaavak­si, huo­maa kouri­in­tun­tu­vasti, kuin­ka paljon ikäväm­mik­si autot ovat kaupun­gin tehneet – eivät pelkästään ole­mas­saolol­laan, vaan pakot­ta­mal­la lev­eisi­in katu­i­hin ja rumaan ympäristöön.

Tuli taas mieleen, että kun puo­let helsinkiläi­sistä ruokakun­nista on autot­to­mia, eikö Helsinki­in voisi rak­en­taa muu­ta­man autot­toman kaupungi­nosan van­haan hyvän keski­aikaisen kaupun­gin mit­takaavaan? Var­masti löy­ty­isi vapaae­htoisia asukkai­ta. Onhan Suomen­lin­naankin löy­tynyt. Ei tietenkään kah­den metrin levy­isiä kujia, kos­ka häly­tysajoneu­vo­jen ja muut­tokuormien on päästävä, mut­ta kah­den auton ei tarvitse mah­tua kohtaa­maan eikä pysäköin­ti­in vara­ta tilaa.

Tämä ei olisi autoil­i­joil­ta pois. Heille voisi tehdä edelleen omia kaupunginosiaan.

Kokemuksia interraililta (2) Cinque Terre

Unescon maail­man­per­in­töko­hde Cinque terre koos­t­uu viidestä kuva­jaisen kau­ni­ista vuorten erot­ta­mas­ta kylästä Välimeren ran­nal­la. Niihin on var­maankin aiem­min päässyt käytän­nössä vain veneil­lä. Nyt ran­nikkoa pitkin kul­kee tiuhaan kulke­va paikallisju­na – oikeas­t­aan metro, kos­ka pääosan matkas­ta se kul­kee tun­nelis­sa. Autol­lakin jo pääsee. Autotie kul­kee jos­sain paljon korkeam­mal­la, mut­ta itse kylät ovat käytän­nössä autoista vapaat.


Alueen suo­la – kau­ni­iden kylien ohel­la – ovat kyliä yhdis­tävät vael­lus­po­lut. Ne vaa­ti­vat aika hyvää kun­toa, kos­ka pääosin ollaan menos­sa joko por­tai­ta ylös tai por­tai­ta alas. Alle neljän kilo­metrin matkalla vai­moni akti­ivi­su­us­ran­neke mit­tasi postai­ta nous­tun 100 ker­roksen ver­ran. Jyrkim­mis­sä kohdis­sa oli kivistä tehdyt por­taat, mut­ta ne eivät olleet mitään tasaisia ker­rostalon por­tai­ta. Por­taiden korkeusero saat­toi olla 40 cm. Rantasan­daalien käytöstä uhat­ti­in sakol­la. Vaikein­ta oli alas tulo.

Läm­pöti­la pysyt­teli sitkeästi 30 asteen yläpuolel­la, joten polku­jen käyt­tö oli käytän­nössä mah­dol­lista vain aamupäivisin. Kovasti oli poluil­la tun­gos­ta. Vas­taan­tule­via jou­tui odot­ta­maan ja eri tahti­in kulke­vat tuot­ti­vat han­kaluuk­sia toisilleen. Ruuhkia pahen­si se, että neljästä kyliä yhdis­tävistä polus­ta kak­si oli sul­jet­tu maan­vyörymien vuok­si. Yksi oli ollut sul­jet­tu vuodes­ta 2010 ja se on tarkoi­tus kor­ja­ta vuo­teen 2021 men­nessä. Meche­linkadun remont­ti ei siis ole mitään.

Polku­ja meni myös ylös vuo­rille, mut­ta näis­sä läm­pötilois­sa ne oli­vat pois laskuista.

Polku­jen käyt­tö oli mak­sullista, 7,50 euroa/päivä. Saat­toi myös ostaa Cinque terre ‑passin, jol­la sai käyt­tää polku­ja, junia ja busse­ja rajat­tomasti. Kun Ital­ian julk­ista talout­ta ale­taan pelas­taa, tätäkin mak­sua voisi nos­taa. Näi­hin kyli­in ei käytän­nössä pääse kuin junal­la tai paljon kalli­im­mal­la laivalla.
Paikalliset hotel­lit sen sijaan osaa­vat hin­noitel­la itsen­sä. Hin­tata­so noin 50 % korkeampi kuin Venet­si­as­sa. Sik­si moni yöpyy alueen ulkop­uolel­la La Spezi­as­sa tai Levantossa
Tur­is­ti­tun­gos on lievem­pi, hotel­lit halvem­pia ja ennen kaikkea läm­pöti­la suosii vaeltamista. Ja Suomes­sa on vielä kylmä.

Kokemuksia Interraililta (1) Helsinki — La Spezia

Teimme aikanaan vai­moni kanssa hää­matkan junal­la ympäri Euroop­paa. Nyt olemme tasan kolmekym­men­tä vuot­ta myöhem­min taas kiertämässä Euroop­paa Inter­railil­la. Se on todel­la hyvä tapa tutus­tua maanosaamme, ihan siitä riip­pumat­ta, minkä asteista ilmas­toahdis­tus­ta potee. 

Aloitimme matkan rah­tialuk­sel­la Travemün­deen. Laival­la ei voi tehdä mitään. Minä otin sen sik­si työpäivänä ja kir­joitin läp­päril­lä. Laivan mak­sulli­nen net­tiy­hteys oli surkea, joten työsken­te­ly ei ollut kovin tehokas­ta. Myös puhe­lin­verkkoy­hteys olisi ollut tar­jol­la, mut­ta ties­imme etukä­teen, että sitä pitää vält­tää kuin rut­toa. Data-yhteys 3000 ker­taa EU:n sal­li­maa hin­taa kalliimpi. 

Varasin sen­tään ajan selkä/har­tia-hierontaan, joka min­un olisi pitänyt tehdä Helsingis­sä aiko­ja sit­ten. Kokon­aan hukkaan ei siis päivä mennyt.

Finnli­nesin laiva­mat­ka on suh­teel­lisen hin­ta­va. Itse suosit­te­len matkan aloit­tamista lentäen Tukhol­maan, Kööpen­ham­i­naan tai Berli­ini­in. Mat­ka Berli­ini­in on Tukhol­man kaut­ta kulke­vaan laiva/ju­na-yhtey­teen näh­den jok­seenkin sama­nar­voinen ilmas­ton kannal­ta. Rail Balti­ca nyt!

Lübeckissä oli aika sateista. Hansa-museossa olisi voin­ut käy­dä, mut­ta pää­timme men­nä suo­raan Müncheni­in. Juna oli todel­la hyvä ja mat­ka sujui rat­tois­es­ti. Pitkästyä ei ehtinyt.

Münchenin olemme molem­mat näh­neet ennenkin. Löysimme lois­ta­van illal­li­spaikan, jon­ka ain­oa ongel­ma oli akusti­ik­ka. Mit­tasin kän­nykäl­lä melu­ta­sok­si 85 dB. Tar­joil­i­joil­la olisi siis pitänyt olla kuulosuojaimet. 

Car­avag­gi­ol­la main­os­te­tus­sa näyt­telyssä oli nähtävil­lä 4½ Car­avag­gion työtä. Lop­ut oli­vat aikalais­ten töitä, sinän­sä ihan hyviä nekin.

 

 

Kat­sas­timme Pinakothekin taide­museot. Hyvin mie­lenki­in­toiset kokoel­mat. Mie­lenki­in­toinen oli myös kausi 1933–45, jol­loin taide oli alis­te­tus­sa ja vain val­tion suo­jeluk­ses­sa ole­vaa taidet­ta tuotet­ti­in. Myöskään Sak­san nat­sit eivät tykän­neet post­mod­ernista tekotaiteesta. 

 Iltapäiväl­lä suun­tasimme Ital­i­aan, Bolzano/Bolzeniin, jos­sa olimme olleet hel­let­tä paos­sa 29 vuot­ta aiem­min. Sil­loin 1991 kaupun­ki oli täysin sak­sankieli­nen. Ital­i­aan kuu­lu­misen huo­masi vain viemärin kan­sista. Muuten Ital­ias­ta ei näkynyt jälkeäkään, alue oli Etelä-Tiro­lia. Nyt miehit­täjä­val­tion kieli oli jo enem­mistöase­mas­sa. Kun nousimme köysir­adal­la Ober-Bozeni­in, (suosit­te­len sitä suuresti) olimme taas sak­sankielisel­lä alueel­la. Kylän nimikin oli yksikielinen.

Bozenista sin­gahdimme Venet­si­aan, ase­tu­imme asumaan Lidon saarelle ja vietimme kolme päivää Bien­nalen ehtymät­tömiä näyt­te­lyjä läpi kahlaten.

Läm­pöti­la nousi 32 asteeseen, mikä rajoit­ti kaupunki­in tutus­tu­mista. Ilmati­eteen­laitok­sen sivu­ja selates­sa kävi ilmi, että olemme sido­tut Pohjois-Ital­ian ran­nikkoseuduille. Läm­pöen­nuste oli kohtu­ulliset 32 astet­ta, muual­la saat­toi 40 astet­ta ylit­tyä. Ital­ias­sa armei­ja oli komen­net­tu avus­ta­maan ter­vey­den­huoltoa van­hus­ten ja sairaiden pelastamisessa. 

Yksi­tyisko­h­ta Bel­gian aika eri­lais­es­ta osastosta

 

 

Suun­tasimme kohden La Spez­ian kaupunkia aiko­muk­se­na jatkaa Cinque Ter­ran alueelle. Ensim­mäi­nen yö kuitenkin La Spezi­as­sa, kos­ka pääsimme Bien­nales­ta liik­keelle niin myöhään.

Matkus­timme kolmel­la junal­la: Venet­sia – Bologna nopea ja hyvin ilmas­toitu juna, Bologna-Par­ma tukah­dut­ta­van kuuma ilmas­toima­ton juna (tai ainakin mei­dän vaunumme oli ilman ilmas­toin­tia). Ilmati­eteen laitos ker­toi, että läm­pöti­la junan ulkop­uolelle oli 39 astet­ta. Sisäl­lä var­maankin enem­män. Viimeinen osu­us paikallisju­nal­la junan ain­oas­sa ilmas­toidus­sa vaunus­sa ja kaik­ki matkus­ta­jat tietysti siinä vaunussa.