Kokemuksia Interraililta (1) Helsinki — La Spezia

Teimme aikanaan vai­moni kanssa hää­matkan junal­la ympäri Euroop­paa. Nyt olemme tasan kolmekym­men­tä vuot­ta myöhem­min taas kiertämässä Euroop­paa Inter­railil­la. Se on todel­la hyvä tapa tutus­tua maanosaamme, ihan siitä riip­pumat­ta, minkä asteista ilmas­toahdis­tus­ta potee. 

Aloitimme matkan rah­tialuk­sel­la Travemün­deen. Laival­la ei voi tehdä mitään. Minä otin sen sik­si työpäivänä ja kir­joitin läp­päril­lä. Laivan mak­sulli­nen net­tiy­hteys oli surkea, joten työsken­te­ly ei ollut kovin tehokas­ta. Myös puhe­lin­verkkoy­hteys olisi ollut tar­jol­la, mut­ta ties­imme etukä­teen, että sitä pitää vält­tää kuin rut­toa. Data-yhteys 3000 ker­taa EU:n sal­li­maa hin­taa kalliimpi. 

Varasin sen­tään ajan selkä/har­tia-hierontaan, joka min­un olisi pitänyt tehdä Helsingis­sä aiko­ja sit­ten. Kokon­aan hukkaan ei siis päivä mennyt.

Finnli­nesin laiva­mat­ka on suh­teel­lisen hin­ta­va. Itse suosit­te­len matkan aloit­tamista lentäen Tukhol­maan, Kööpen­ham­i­naan tai Berli­ini­in. Mat­ka Berli­ini­in on Tukhol­man kaut­ta kulke­vaan laiva/ju­na-yhtey­teen näh­den jok­seenkin sama­nar­voinen ilmas­ton kannal­ta. Rail Balti­ca nyt!

Lübeckissä oli aika sateista. Hansa-museossa olisi voin­ut käy­dä, mut­ta pää­timme men­nä suo­raan Müncheni­in. Juna oli todel­la hyvä ja mat­ka sujui rat­tois­es­ti. Pitkästyä ei ehtinyt.

Münchenin olemme molem­mat näh­neet ennenkin. Löysimme lois­ta­van illal­li­spaikan, jon­ka ain­oa ongel­ma oli akusti­ik­ka. Mit­tasin kän­nykäl­lä melu­ta­sok­si 85 dB. Tar­joil­i­joil­la olisi siis pitänyt olla kuulosuojaimet. 

 

 

Kat­sas­timme Pinakothekin taide­museot. Hyvin mie­lenki­in­toiset kokoel­mat. Mie­lenki­in­toinen oli myös kausi 1933–45, jol­loin taide oli alis­te­tus­sa ja vain val­tion suo­jeluk­ses­sa ole­vaa taidet­ta tuotet­ti­in. Myöskään Sak­san nat­sit eivät tykän­neet post­mod­ernista tekotaiteesta. 

 Iltapäiväl­lä suun­tasimme Ital­i­aan, Bolzano/Bolzeniin, jos­sa olimme olleet hel­let­tä paos­sa 29 vuot­ta aiem­min. Sil­loin 1991 kaupun­ki oli täysin sak­sankieli­nen. Ital­i­aan kuu­lu­misen huo­masi vain viemärin kan­sista. Muuten Ital­ias­ta ei näkynyt jälkeäkään, alue oli Etelä-Tiro­lia. Nyt miehit­täjä­val­tion kieli oli jo enem­mistöase­mas­sa. Kun nousimme köysir­adal­la Ober-Bozeni­in, (suosit­te­len sitä suuresti) olimme taas sak­sankielisel­lä alueel­la. Kylän nimikin oli yksikielinen.

Bozenista sin­gahdimme Venet­si­aan, ase­tu­imme asumaan Lidon saarelle ja vietimme kolme päivää Bien­nalen ehtymät­tömiä näyt­te­lyjä läpi kahlaten.

Läm­pöti­la nousi 32 asteeseen, mikä rajoit­ti kaupunki­in tutus­tu­mista. Ilmati­eteen­laitok­sen sivu­ja selates­sa kävi ilmi, että olemme sido­tut Pohjois-Ital­ian ran­nikkoseuduille. Läm­pöen­nuste oli kohtu­ulliset 32 astet­ta, muual­la saat­toi 40 astet­ta ylit­tyä. Ital­ias­sa armei­ja oli komen­net­tu avus­ta­maan ter­vey­den­huoltoa van­hus­ten ja sairaiden pelastamisessa. 

 

 

Suun­tasimme kohden La Spez­ian kaupunkia aiko­muk­se­na jatkaa Cinque Ter­ran alueelle. Ensim­mäi­nen yö kuitenkin La Spezi­as­sa, kos­ka pääsimme Bien­nales­ta liik­keelle niin myöhään.

Matkus­timme kolmel­la junal­la: Venet­sia – Bologna nopea ja hyvin ilmas­toitu juna, Bologna-Par­ma tukah­dut­ta­van kuuma ilmas­toima­ton juna (tai ainakin mei­dän vaunumme oli ilman ilmas­toin­tia). Ilmati­eteen laitos ker­toi, että läm­pöti­la junan ulkop­uolelle oli 39 astet­ta. Sisäl­lä var­maankin enem­män. Viimeinen osu­us paikallisju­nal­la junan ain­oas­sa ilmas­toidus­sa vaunus­sa ja kaik­ki matkus­ta­jat tietysti siinä vaunussa.