Unescon maailmanperintökohde Cinque terre koostuu viidestä kuvajaisen kauniista vuorten erottamasta kylästä Välimeren rannalla. Niihin on varmaankin aiemmin päässyt käytännössä vain veneillä. Nyt rannikkoa pitkin kulkee tiuhaan kulkeva paikallisjuna – oikeastaan metro, koska pääosan matkasta se kulkee tunnelissa. Autollakin jo pääsee. Autotie kulkee jossain paljon korkeammalla, mutta itse kylät ovat käytännössä autoista vapaat.
Alueen suola – kauniiden kylien ohella – ovat kyliä yhdistävät vaelluspolut. Ne vaativat aika hyvää kuntoa, koska pääosin ollaan menossa joko portaita ylös tai portaita alas. Alle neljän kilometrin matkalla vaimoni aktiivisuusranneke mittasi postaita noustun 100 kerroksen verran. Jyrkimmissä kohdissa oli kivistä tehdyt portaat, mutta ne eivät olleet mitään tasaisia kerrostalon portaita. Portaiden korkeusero saattoi olla 40 cm. Rantasandaalien käytöstä uhattiin sakolla. Vaikeinta oli alas tulo.
Lämpötila pysytteli sitkeästi 30 asteen yläpuolella, joten polkujen käyttö oli käytännössä mahdollista vain aamupäivisin. Kovasti oli poluilla tungosta. Vastaantulevia joutui odottamaan ja eri tahtiin kulkevat tuottivat hankaluuksia toisilleen. Ruuhkia pahensi se, että neljästä kyliä yhdistävistä polusta kaksi oli suljettu maanvyörymien vuoksi. Yksi oli ollut suljettu vuodesta 2010 ja se on tarkoitus korjata vuoteen 2021 mennessä. Mechelinkadun remontti ei siis ole mitään.
Polkuja meni myös ylös vuorille, mutta näissä lämpötiloissa ne olivat pois laskuista.
Polkujen käyttö oli maksullista, 7,50 euroa/päivä. Saattoi myös ostaa Cinque terre ‑passin, jolla sai käyttää polkuja, junia ja busseja rajattomasti. Kun Italian julkista taloutta aletaan pelastaa, tätäkin maksua voisi nostaa. Näihin kyliin ei käytännössä pääse kuin junalla tai paljon kalliimmalla laivalla.
Paikalliset hotellit sen sijaan osaavat hinnoitella itsensä. Hintataso noin 50 % korkeampi kuin Venetsiassa. Siksi moni yöpyy alueen ulkopuolella La Speziassa tai Levantossa
Turistitungos on lievempi, hotellit halvempia ja ennen kaikkea lämpötila suosii vaeltamista. Ja Suomessa on vielä kylmä.
Kaupunkirakentamisen tiiviydessä on muodostunut käsitys siitä, minkä verran tarvitaan populaa hyvien palveluiden muodostamiseksi. Turistit unohdetaan näissä, vaikka turistin voisi hyvin laskea porukkaan kertoimella kaksi tai kolme. Hattuvakiolla heitetty luku, mutta jotain tällaista se on.
Eniten turisteja suhteessa väkilukuun on Suomessa Lappeenrannassa. Se on jännä, miten paljon se vaikuttaa kaikkeen
“Rantasandaalien käytöstä uhattiin sakolla.”
Taannoin olin patikoimassa Bandaman kraaterilla Gran Canarialla. Korkeusero kraaterin reunalta pohjalle on parisataa metriä. Pohjalla on joskus ollut asutusta enemmänkin. Nykyäänkin joku vanhempi henkilö vielä asuu pienessä talossaan ja viljelee puutarhaansa. Kaikki tavara pitää siis kantaa sinne ja takaisin kraaterin reunaa laskeutuvaa jyrkkää polkua.
Olin varustautunut hartaimman jälkeen tukevapohjaisilla vaelluskengillä, ja polkua laskeutuessa ajattelin, että ne olivat tarpeen, kun vesi oli huuhtonut polun paikoin kiviseksi. Pohjalla tuli sitten vastaa ryhmä parikymppisiä nuoria, jotka olivat pukeutuneet varsin rennosti. Naisista yhdellä oli, ei rantasandaalit, mutta semmoiset kahden euron kullanväriset avokkaanlittanat, jotka juuri ja juuri peittävät varpaat. Hyvin näkyi onnistuvan vuoristoretkeily, sekä kraateria alas että ylös. Avokkaat saattoivat kyllä olla entiset sen jälkeen.