Miten maapohjan ansiotonta arvonnousua pitäisi käsitellä?

Van­taan pakkol­u­nas­tushässäkän innoit­ta­mana päätin kir­joit­taa kaupunki­maan arvos­ta ja ansiot­tomas­ta arvon­nousus­ta. Huono dekkarikir­jail­i­jan tavoin pal­jas­tan kir­joituk­sen johtopäätök­sen heti alus­sa: Suomes­sa pitäisi ottaa käyt­töön Yhdys­val­lois­sa nou­datet­ta­va kiinteistöveropolitiikka. 

Jokin aika sit­ten Kata­janokalla myyti­in tont­ti Kevalle noin 3 000 euron neliöhin­nal­la. Hehtaar­i­hin­ta siis 30 M€. Se on läh­es tuhat ker­taa enem­män kuin vas­taa­van maa­palan hin­ta vaikka­pa Inkoos­sa. Jokainen ymmärtää, että ton­tin hin­ta ei johtunut maan eri­no­maisu­ud­es­ta tuol­la ton­til­la vaan sen ympärille raken­netus­ta kaupungista. Tässä tapauk­ses­sa myyjänä oli Helsin­gin kaupun­ki, joten tältä osin kaik­ki meni oikein.

Kaupunki­maa on eri­laista omaisu­ut­ta kuin vaikka­pa peruna- tai pel­tomaa haja-asu­tusalueel­la. Maa­palan arvo riip­puu siitä, että se sijait­see täs­mälleen siinä mis­sä se on. Omis­ta­ja on siis erään­laises­sa monopoliasemassa.

Kaupunki­maa­ta ei voi valmis­taa lisää, joten se on myös luon­nos­taan niuk­ka hyödyke, jon­ka kohon­nut hin­ta ei lisää tarjontaa.

On järkevää, että keskeis­es­ti sijait­se­va maa on kallista, jot­ta sitä ei käytet­täisi tehot­tomasti, mut­ta markki­na­t­alouden logi­ikan kannal­ta on hyödytön­tä, että maan omis­ta­ja saa siitä suuria tulo­ja, kos­ka hän ei ole sitä maa­palaa tehnyt. Markki­na­t­aloudessa myyjän saa­mas­ta korkeas­ta hin­nas­ta on hyö­tyä vain, jos se inspiroi tuot­ta­maan lisää sitä, mis­tä mak­se­taan paljon.

Jokaiselle kuu­lukoon taloudelli­nen hyö­ty, joka koituu hänen omista tekemi­sistään, mut­ta ei hyö­tyä tois­t­en tai yhteiskun­nan tekemi­sistä. Aiem­min maan arvo todel­la riip­pui paljon siitä mitä omis­ta­ja oli tehnyt: miten tämä oli huole­ht­in­ut pel­lois­taan ja hoi­tanut met­siään. Siitä hyö­ty kuu­lui hänelle. Kaupunki­maan arvo riip­puu siitä, mitä ton­tin ulkop­uolel­la tapahtuu.

Kaupun­gin kasvu on kaupungille yleen­sä tap­pi­ol­lista, kos­ka se joutuu rak­en­ta­maan uusille alueille tiet, viemärit, ratikat, koulut, päiväkodit ja kaiken muun. Tulo­ja tulee taas raken­nu­soikeu­den myyn­nistä. Niitä ei tulisi ilman kun­nan tekemiä investoin­te­ja.  Aja­tus, että veron­mak­sa­jat rahoit­taisi­vat menot ja onnekas maan­omis­ta­ja saisi tulot lyhen­tämät­tömänä itselleen, on täysin epäloogi­nen. Ilman kun­nan investoin­te­ja ei olisi raken­nu­soikeut­ta mitä myy­dä. Hyö­dyn investoin­nista tulisi kuu­lua sille, joka on investoin­nin tehnyt.

Hallinnol­lisil­la päätök­sil­lä luo­dut omaisu­udet eivät ole markki­na­t­alout­ta, ellei kor­rup­tio­ta kat­so­ta osak­si markkinataloutta

Kaavoit­ta­ja voi tehdä yhdestä maa-alas­ta miljoonien arvoisen kaavoit­ta­mal­la siihen korkei­ta ker­rostalo­ja ja viereis­es­tä maa­palas­ta läh­es arvot­toman kaavoit­ta­mal­la sen puis­tok­si. Sil­lä, että hallinnol­lisil­la päätök­sil­lä tehdään toi­sista rikkaista ja toi­sista köy­hiä, ei ole mitään tekemistä markki­na­t­alouden kanssa, elleivät sit­ten kaupung­in­val­tu­us­to­jen päätök­set ole kau­pan. Sel­l­ainen käytän­tö kuu­luu ros­vokap­i­tal­is­mi­in, johon voi tutus­tua vaikka­pa Venäjäl­lä, jos­sa Putinin kaver­it ovat rikas­tuneet tätä kaut­ta paljon. Län­si­mais­sa on yleen­sä lähdet­ty siitä, etteivät kaavoitushyödyt kuu­lu ainakaan lyhen­tämät­töminä maan­omis­ta­jalle. Näin on myös Suomen lainsäädännössä.

Olisi kovin kor­rup­tio­herkkää, jos kaavoit­ta­ja todel­la voisi jael­la kym­me­nien miljoonien lot­topot­te­ja sinne tänne. Näin on myös käynyt.

Espoon kaavoitus­ta 1970-luvul­la on oikein väitöskir­jas­sa (en mui­ta lähdet­tä enää) luon­nehdit­tu kor­rup­tiove­toisek­si, eikä tältä ikeeltä väl­tyt­ty Helsingis­säkään. Kaupunkisu­un­nit­telu­lau­takun­nan puheen­jo­hta­ja oli aikanaan Yler­mi Runko (Elan­to + Haka) ja vara­puheen­jo­hta­ja Saton johta­ja. Kun tämä Saton johta­ja jäi eläk­keelle, hän erosi lau­takun­nas­ta ja hänen seu­raa­jak­seen nimitet­ti­in hänen seu­raa­jansa Satossa. Ei kävisi enää.

Espoos­sa aikanaan kolme suur­in­ta puoluet­ta, kokoomus, demar­it ja Lib­er­aalit edus­ti­vat kukin omaa raken­nus­li­iket­tään. Suku­laiseni sai­vat tutus­tua Espoon käytän­töön, kun van­ha suku­laiseni kuoli ja häneltä jäi suurehko kesämökki­tont­ti Espoon Nokkalas­sa. Per­i­jät halu­si­vat sille omakotikaa­van. Kaavoit­ta­ja vas­tasi, että täl­lä alueel­la Espoo kaavoit­taa vain Hakan omis­ta­maa maa­ta, joten tei­dän on myytävä tont­ti Hakalle.

Raidein­vestoin­nin tuot­to kap­i­tal­isoituu maan hintaan

Sanoin yllä, että kaupunki­maan valmis­tus on lopetet­tu. Itse asi­as­sa ei ole. Hyvää kaupunki­maa­ta voi valmis­taa rak­en­ta­mal­la pikaratikkalin­jan, metron tai lähili­iken­teen junaradan.

Jos maan hin­taa ei sään­nöstel­lä ­– eikä kan­na­ta sään­nöstel­lä – hyö­ty raidey­htey­destä kap­i­tal­isoituu läh­es kokon­aan maan hin­taan. Pane­mal­la vähän mutkat suorik­si voi jopa sanoa, että jos raidein­vestoin­ti ei nos­ta maan arvoa investoin­nin ver­ran, investoin­ti on kan­nat­tam­a­ton.[1]

Helsin­ki las­kee saa­vansa Kru­unuratikkaan käyt­tämistään rahoista noin puo­let takaisin Kru­unuvuoren­ran­nan kohon­neina tont­ti­t­u­loina. Tämän lisäk­si Laa­jasa­lon nykyiset asun­non­o­mis­ta­jat saa­vat voit­toa asun­to­jen­sa arvon­nousus­ta suun­nilleen sata miljoon­aa euroa ehkä lop­ul­ta enem­mänkin. Suurin piirtein kan­nat­ta­va han­ke siis. Tai hyvinkin kan­nat­ta­va, kos­ka ratik­ka mah­dol­lis­taa huo­mat­tavasti lisärak­en­tamista Laa­jasa­los­sa, mikä ei ole mukana näis­sä luvuissa.

En tiedä espoolais­ten laskelmia Län­simetron kan­nat­tavu­ud­es­ta, mut­ta pelkästään van­ho­jen asun­to­jen arvoa metro­radan var­res­sa se näyt­tää Helsin­gin Sanomien mukaan nos­ta­neen noin neljän­nesmil­jardil­la, sil­lä tarkku­udel­la kuin pystyin sen min­uutis­sa laske­maan. (50 000 as x 50 m²/as x 100 €/ma = 250 M€). Muun Espoon veron­mak­sa­jat tuke­vat metron vaiku­tus­pi­iris­sä asu­via huomattavasti.

Tässäkin on merkit­tävä kan­nustin­vi­nouma. Radan rak­en­tamiseen on kaupungilla varaa vain uus­tuotan­toalueille, kos­ka niistä saa rahat takaisin. Sik­si van­ho­jen kaupungi­nosien liiken­nein­vestoin­nit jäävät retu­perälle, kos­ka niistä koitu­va hyö­ty joudut­taisi­in lahjoit­ta­maan asun­non­o­mis­ta­jille. Ei ole hyvä kaupun­gin toimivu­u­den kannalta.

Van­taal­la on nyt riita siitä, kenelle kuu­luu maan arvon kym­menker­tais­tu­mi­nen Kehäradan ansios­ta. Kehärataan val­tio ja kun­ta ovat investoi­neet yhteen­sä läh­es 800 M€. Lain­säädän­tömme antaa kun­nalle paljon mah­dol­lisuuk­sia rahas­taa hyö­ty itselleen. Keinot eivät kuitenkaan muo­dos­ta loogista kokonaisuutta.

1)      Kun­ta voi päät­tää kaavoit­taa vain kun­nan omis­ta­maa maa­ta. Näin on menetel­lyt Oulun kaupun­ki. Helsin­gin Sanomat, joka nyt vaatii maan­omis­ta­jille pikavoit­toa, on mon­een ker­taan kehunut Oulun menet­te­lyä. Tämä ei kuitenkaan ole opti­maal­ista, sil­lä se vääristää yhdyskun­taraken­net­ta. Pahin esimerk­ki tästä on Tam­pereen Her­van­ta, joka raken­net­ti­in niin kauas kuin raken­net­ti­in, vaik­ka maa­ta olisi ollut lähempänäkin – mut­ta yksi­tyisen omistamana.

2)      Kun­nal­la on oikeus rahas­taa mak­simis­saan 60 % kaavoitushyödys­tä infra­struk­tu­urikus­tan­nusten peit­tämisek­si. Van­taal­la noi­ta kus­tan­nuk­sia oli pelkästään kehäradas­ta niin paljon, että lasku­tuk­selle on hyvät perus­teet. Van­taan olisi ollut ehkä järkevämpi käyt­tää lunas­tuk­sen sijas­ta kaavoitushyö­dyn leikkaus­ta, mut­ta sil­lä ei olisi saatu alueelle han­ki­tuk­si virkistysaluetta.

Hert­toniemen teol­lisu­usalueel­la kaavoitet­ti­in varas­toraken­nuk­sia rahakkaik­si asun­to­ton­teik­si. Yksi omis­ta­jista ei suos­tunut mak­samaan kaavoitushyödys­tä. Niin­pä hänen tont­tin­sa pysyy varas­to­tont­ti­na asuinalueen keskel­lä. (Huo­masin pykäli­in tutustues­sani, että olisi ollut mah­dol­lisu­us myös pakot­taa hänet tähän sopimuk­seen, mut­ta näin ei Helsingis­sä jostain syys­tä menetellä.)

3)      Kun­ta voi lunas­taa maan. Lunas­tush­in­taa määrät­täessä voidaan kaavoitushyö­ty jät­tää kor­vaa­mat­ta kokon­aan. Hin­ta voi perus­tua maan arvon seit­semän vuot­ta ennen lunas­tus­menet­te­lyn käyn­nistämistä, mikä on vähin­täänkin epämääräis­es­ti san­ot­tu. Mitä täl­lä tarkoite­taan? Tässä Van­taan tapauk­ses­sa maan arvo las­ket­ti­in siis vuo­den 2009 tilanteesta. Kehärataa ei ollut sil­loin raken­net­tu, mut­ta sen rak­en­tamis­es­ta oli tehty päätös. (Tämän kir­joituk­sen lopus­sa on lunas­tus­lain 31 §, jota näis­sä tapauk­sis­sa sovelletaan.)

4)      Aluer­ak­en­tamis­sopimuk­set. Aiem­min kun­ta sopi koko asuinalueen rak­en­tamis­es­ta raken­nus­li­ik­keen kanssa. Tämä rak­en­si myös kadut, viemärit, päiväkodit ja koulut. Vas­tasi siis menoista mut­ta sai myös tulot. Lop­putu­los ei ollut kovin hyvä, joten tästä on luovut­tu. Nyt tosin osta­jat mak­saisi­vat myös laadus­ta, joten tulos ei olisi yhtä tasaisen har­maa kuin 1960-luvul­la. Käytän­tö antaisi yksi­noikeu­den hyvin suurille rakennusliikkeille.

5)      Maan­omis­ta­jat mak­sa­vat radan. Kun­ta tekee sopimuk­sen maan­omis­ta­jien kanssa radas­ta ja nämä rahoit­ta­vat sen ja saa­vat radan tuo­man hyö­dyn itselleen. Näin menetel­lään monis­sa mais­sa, mut­ta Suomes­sa lain­säädän­tö ei tätä mah­dol­lista, kos­ka sopimuk­seen ei voi ketään velvoit­taa, jol­loin vapaa­matkus­ta­jaon­gel­ma tuhoaa koko ajatuksen.

Näistä tavoista ei muo­dos­tu mitään loogista kokon­aisu­ut­ta. Asian peri­aat­teel­lista puol­ta on käsitel­ty jokaisen toimen­piteen kohdal­la erik­seen ja ratkaistu se eri taval­la. Mitä johdon­mukaisu­ut­ta nyt esimerkik­si on siinä, että kaavoitus­sopimuk­sel­la voidaan leika­ta kaavoitushyödys­tä 60 % ja lunas­tus­toim­i­tuk­sel­la koko kaavoitushyö­ty.  Olisi hyvä ratkaista peri­aate­ta­sol­la, kenelle maan ansioton arvon­nousu kuu­luu ja soveltaa tätä peri­aatet­ta kaut­ta koko lainsäädännön.

Kiin­teistövero leikkaisi asun­to­jen hin­to­jen nousua

Eräs varakas yri­tysjo­hta­ja ihmetteli min­ulle, miten hänen asun­ton­sa Man­hat­tanil­la mak­soi vähem­män kuin Wes­t­endis­sä. Saat­u­aan kiin­teistövero­la­pun hän ymmär­si. Yhdys­val­lois­sa kaupunki­maan arvo leikataan Yhdys­val­lois­sa yhteiskun­nalle kiin­teistöverol­la, joka on sitä korkeampi, mitä arvokkaampi on sijain­ti. Hänelle korkeas­ta kiin­teistöveros­ta ei ollut mitään hait­taa. Jos vero olisi ollut alem­pi, olisi hin­ta ollut vas­taavasti korkeampi.

Ostimme vai­moni kanssa asun­non Kata­janokalta vuon­na 1997. Muu­timme pienem­pään asun­toon vuon­na 2018 ja myimme Kata­janokan asun­non. Sen arvo oli nous­sut 21 vuodessa noin 2 000 € kuus­sa. Tämä ansioton voit­to ei meitä paljon läm­mit­tänyt, kos­ka myös uuden asun­non hin­ta oli nous­sut yhtä paljon. Jos olisimme muut­ta­neet Flori­daan, tuo olisi ollut puh­das­ta ja vero­ton­ta tuloa.

Täl­lainen asun­to­jen hin­to­jen nousu on epäter­vet­tä. Sille, että asum­i­nen on kalli­im­paa halu­tu­il­la alueil­la, ei voi mitään, ellei sit­ten ryhdytä huonon­ta­maan tarkoituk­sel­la asum­isolo­suhtei­ta. Ratkaisu tähän ja mon­een muuhunkin asi­aan olisi amerikkalaistyy­li­nen kiin­teistövero, joka verot­taisi osoit­teen hin­nan nousun yhteiskunnalle.

Vähän taloustiedet­tä: Jos kiin­teistövero on T ja korkokan­ta r, kiin­teistövero leikkaa asun­non arvoa T/r. Jos siis kiin­teistövero on 2 000 €/vuosi ja reaa­liko­rkokan­tana pide­tään kah­ta pros­ent­tia, vero alen­taa asun­non arvoa 100 000 €. Asumisen hin­taa uut­ta asun­toa ostaval­ta se ei nos­ta, kos­ka korkeam­paa yhtiö­vastiket­ta vas­taa alem­pi osto­hin­ta. Se ei nos­ta myöskään asun­noista perit­täviä vuokria. Van­ha asun­non omis­ta­ja toki näkee sen asumisen kallis­tu­mise­na ja vuokranan­ta­ja tulo­jen­sa piene­misenä, kos­ka hän ei ole päässyt ostaes­saan hyö­tymään alem­mas­ta hinnasta.

Olisi ollut hyvä, jos korkeaa, ton­tin todel­lista arvoa seu­raa­va kiin­teistövero olisi ollut käytössä, kun kan­takaupun­gin asun­to­jen hin­nat kään­tyivät nousu­un 1990-luvul­la jyrkkään nousu­un. Nyt ollaan vähän myöhässä, kos­ka jotkut ovat jo mak­sa­neet asun­noista huip­puhin­to­ja. Hei­dän osaltaan korkea kiin­teistövero olisi kohtuuton.

Nykyti­lanne on aivan väärin nuo­ria ikälu­okkia kohtaan. Asumis­es­ta Helsin­gin kan­takaupungis­sa on tulos­sa perin­nölli­nen rälssioikeus. Vain ne saa­vat asua, jot­ka tai joiden van­hem­mat ymmär­sivät ostaa asun­non ajoissa.

Kiin­teistövero ja raideinvestointi

Palataan kysymyk­seen kenelle raidein­vestoin­nin tuot­ta­ma hyö­ty kuuluu?

Koko ongel­ma ratkeaisi ton­tin todel­liseen arvoon perus­tu­val­la kiin­teistöverol­la. Van­taalaista tilaa ei tarvit­sisi lunas­taa kun­nalle, kos­ka kun­ta saisi kor­vauk­sen radan tuot­ta­mas­ta hyödys­tä kohon­neena kiin­teistöverona. Espoos­sa muut espoolaiset eivät jou­tu­isi sub­ven­toimaan metro-Espoon van­ho­jen asun­to­jen omis­ta­jien asun­to­jen arvon­nousua. Helsin­ki saisi Kru­unuratikalle tuot­toa pait­si tont­ti­t­u­loista omis­ta­mal­taan maal­ta myös van­ho­jen asun­to­jen omis­ta­jil­ta. Joukkoli­iken­nein­vestoin­nit, joil­la paran­netaan van­ho­jen asuinaluei­den liiken­neolo­ja, mak­saisi­vat nekin itsen­sä, jol­loin kaupun­ki ei keskit­ty­isi vain uus­tuotan­toaluei­den raideinvestointeihin.

Siis elämästä kalli­im­paa ja lisää vero­ja? Ei kaupun­ki niitä vero­ja maa­han kaivaisi. Helsingis­sä voitaisi­in kun­taveroa laskea hyvinkin kahdel­la pros­en­til­la saat­ta­mal­la kiin­teistövero ajan tasalle.

Peri­aat­teessa kiin­teistöveron pitäisi kohdis­tua vain maapo­h­jan arvoon, ei siihen, kuin­ka hyvän raken­nuk­sen ton­tille on rak­en­tanut. Maapo­h­jan vero on hai­ta­ton, mut­ta raken­nuk­seen kohdis­tu­va vero saa rak­en­ta­maan vähem­män ja huonompaa.

Tulon­jako kyl­lä muut­tuisi. Vuokral­la asu­vat ja ne, joiden omis­tusasun­to on vuokra­ton­til­la, voit­taisi­vat. Heitä kiin­teistövero ei koskisi, mut­ta kun­taveron alen­t­a­mi­nen kyl­lä. Omaisu­us­tu­loil­la elävien kiin­teistövero nousisi, mut­ta he eivät hyö­ty­isi kun­taveron laskus­ta, kos­ka eivät sitä maksa.

Jonkin ver­ran kaupungis­sa asu­vat jäi­sivät keskimäärinkin voitolle, kos­ka muualle muut­ta­va voisi viedä rahaa mukanaan vähem­män ja muual­la asu­vat asun­to­jen omis­ta­jat menet­täi­sivät tulo­jaan, mut­ta eivät hyö­ty­isi kun­tavero laskuista.

Tai sit­ten kaupunki­laiset häviäi­sivät. Jos pääkaupunkiseudun kun­nat lask­i­si­vat reip­paasti kun­taveroaan, Suomen Keskus­tan puolue­toimis­tol­la kek­sit­täisin välit­tömästi, että niiltä on siir­ret­tävä rahaa maakun­ti­in, jos­sa kun­taverot ovat paljon korkeampia. Eivät ymmärtäisi tai siis eivät halu­aisi ymmärtää, että kun­taveron laskus­ta huoli­mat­ta kaupunki­lais­ten mak­samien vero­jen määrä ei lask­isi vaan siir­ty­isi yhdestä veros­ta toiseen.

Ei Amerikas­sakaan kaik­ki ole hyvin 

Rehellisyy­den nimis­sä san­ot­takoon, ettei kiin­teistöveron sovelt­a­mi­nen Yhdys­val­lois­sakaan ole niin ihanteel­lista kuin annan yllä ymmärtää. Maas­sa on pop­ulis­tisen poli­ti­ikan nimis­sä ammut­tu jär­jestelmään hirveä määrä type­r­iä aukko­ja ja poikkeuk­sia. Mei­dän kan­nat­taisi ottaa kiin­teistövero käyt­töön niin kuin ekon­o­mistit ovat sitä Yhdys­val­lois­sa aja­neet, ei niin kuin se on siel­lä käytän­nön tasol­la toteutettu.

Kali­for­ni­as­sa esimerkik­si on päätet­ty, että kiin­teistöveron poh­jana ole­va arvo pitää määräy­tyä osto­hetken perus­teel­la eikä se saa nous­ta sen jäl­keen, ennen kuin kiin­teistö taas myy­dään seu­raavalle. Tämä aiheut­taa val­ta­van ja hyvin haitallisen muut­toveron, jos asun­to­jen arvo nousee, kuten se Kali­for­ni­as­sa nousee. Jos muu­tat, joudut mak­samaan korkeam­paa veroa.

Lunastuslaki
31 §
Jos se yritys, jonka toteuttamiseksi lunastus toimeenpannaan, on merkittävästi korottanut tai alentanut lunastettavan omaisuuden arvoa, korvaus on määrättävä vastaamaan sitä arvoa, joka omaisuudella olisi ollut ilman sanottua vaikutusta.
Kun valtiolle, kunnalle tai kuntayhtymälle hankitaan kiinteää omaisuutta tai pysyvä erityinen oikeus yhdyskuntarakentamista varten alueelta, jolle kunta on päättänyt laadittavaksi asemakaavan tai jonka asemakaavaa on päätetty muuttaa, ei kaavan laatimis- tai muuttamispäätöksen jälkeen tapahtunutta maan arvonnousua oteta huomioon. Se osa arvonnoususta, joka vastaa yleisen hintatason kohoamista tai joka on muutoin aiheutunut muista syistä kuin siitä kaavoituksesta, jonka toteuttamiseksi lunastus toimeenpannaan, luetaan korvauksensaajan hyväksi.
Korvausta 2 momentin nojalla määrättäessä jätetään kuitenkin huomioon ottamatta maan arvonnousu enintään 7 vuotta lunastuksen vireillepanoa edeltäneestä päivästä lähtien.

 

[1] Tässä oletet­ti­in, että liiken­nöin­nin voitot eivät peitä pääo­maku­lua lainkaan. Jos peit­tävät, vähempi maan arvon­nousu vas­taavasti riittää.

Kaupunkiympäristölautakunta 19.11.2019

Pöy­dältä

Stans­vikin­tien katusu­un­nitel­ma ja Stans­vikin kar­tanon­puis­ton puistosuunnitelma

Tässä paikalliset aktivis­tit kauhis­tu­vat lähin­nä sitä, kuin­ka paljon uhrataan tilaa liiken­teelle – pysäköin­tipaikoil­la ja bussin kään­tö­paikoille. Han­kala juttu.

 

Uudet asi­at

Huopalah­den port­ti: ham­maslääketi­eteel­lisen tilat nurin ja tilalle 2500 asukas­ta Mannerheimintiellä.

Tämä suun­nitel­ma oli meil­lä aiem­min peri­aatepäätöstä varten. Aika kovaa tont­tite­hokku­ut­ta – läh­es 3. Tässä raken­netaan Man­ner­heim­intien bule­var­dia. Suun­nitel­ma suo­ras­taan huu­taa ratikkaa Man­ner­heim­intielle. Joskus myöhem­min varmaankin.

Tämä kaa­va vas­taa kah­den kuukau­den rak­en­tamista Helsingis­sä. Iso han­ke siis, mut­ta suuri on myös kaupun­gin kasvuvauhti.

Sopimus Ruo­ho­lah­den Ankkurin kaavoitushyö­dyn leikkaamisesta 

Taas kilahti kaupun­gin kas­saan 3,1 M€. Helsin­ki pystyy nyky­isin rahoit­ta­maan suuren osan kaupun­gin kasvusta.

Lind­ström Invest Oy:lle tont­ti 10 000 k‑m2:n toimis­toraken­nus­ta varten. Tänne on kuulem­ma tulos­sa tun­tem­at­toman yhtiön pääkont­tori. Itäi­nen kan­takaupun­ki sen kuin kehittyy.

Tont­ti jät­tei­den käsit­te­lyä varten Malmil­ta, Lah­den­väylän varrelta. 

Jotenkin tämä liit­tyy jät­tei­den kier­rä­tyk­seen, mut­ta asi­akir­joista ei käy ilmi miten.

Yleiskaavapääl­likön virkaan ottaminen.

Kun Rikhard Man­ni­nen on siir­tynyt maankäytön johta­jak­si, yleiskaavapääl­likök­si esitetään nyt Pasi Rajalaa. Toiv­ot­tavasti pystyy yhtä huikeisi­in suorituk­si­in kuin edeltäjänsä.

Lausuntoni Sitra-laista

Kävin eduskun­nan talous­valiokun­nas­sa asiantun­ti­jana Sitra-laista. Sain valiokun­nan puheen­jo­hta­jal­ta luvan julka­ista lausun­toni, joten tässä se on.

====

7.11.2019

Valt.lis. Osmo Soin­in­vaara                                                                                     HE 63/2019

Lausun­to eduskun­nan talous­valiokun­nalle Suomen itsenäisyy­den juh­lara­has­tos­ta annetun lain muuttamisesta

Sitran hallinto on tai sen pitäisi olla eri­laista kuin tavalli­nen julki­nen hallinto. Siinä pitäisi olla vähän yri­tyk­sen hallinnon henkeä. Yri­tyk­sis­sä hal­li­tuk­set eivät vain val­vo yri­tyk­sen johdon toim­intaa vaan spar­raa­vat sitä ja tuo­vat omia kehi­ty­se­hdo­tuk­si­aan sille. Sik­si yri­tyk­sen hal­li­tuk­sis­sa keskeistä on monipuolisen osaamisen läsnäolo.

Hallintoneu­vos­ton erot­ta­mi­nen pankki­val­tu­us­miehistä on erit­täin perustel­tua.  Hallintoneu­vos­ton mak­simikoko 17 tun­tuu paljol­ta. Kelan val­tu­utet­tu­jakin on vain 12. Isom­mas­sa joukos­sa on houku­tus jäädä ole­maan läs­nä joukon jat­keena sen sijaan, että ottaisi henkilöko­htaus­es­ti vas­tu­u­ta asioista.

Olisi hyvä, että laki­in kir­joitet­taisi­in jotain hallintoneu­vos­ton jäsen­ten osaamis­es­ta, ei siis kaikkien osaamis­es­ta, vaan mitä osaamista on olta­va edustet­tuina. Saman voi tietysti tehdä eduskun­taryh­mien sopimuksena.

Sitran toimin­nan ohjaamisen kannal­ta keskeistä on, miten Sitran hal­li­tus toimii. Se ei tähän asti ole täysin onnis­tunut tehtävässään niin, että osit­tain Sitran toimin­nan vaikut­tavu­us ei ole vas­tan­nut käytössä ole­via resursseja.

On perustel­tua jät­tää yliasi­amies pois Sitran hal­li­tuk­ses­ta. Käytän­tö myös yri­tys­maail­mas­sa alkaa olla, ettei toim­i­tusjo­hta­ja kuu­lu yri­tyk­sen hallitukseen.

Hal­li­tuk­sen kokoon­panos­ta san­o­taan vain, että siihen kuu­luu kol­men keskeisen min­is­ter­iön edus­tus, joi­ta VM esit­tää. Muista ei san­o­ta mitään. Julkises­sa keskustelus­sa on esitet­ty, että työ­markki­na­jär­jestöil­lä pitäisi olla edus­tus Sitran hal­li­tuk­ses­sa. Nämä molem­mat esi­tyk­set hei­jastel­e­vat aja­tus­ta, että hal­li­tuk­sen pitäisi valvoa Sitran toim­intaa sen sijaan, että se edis­tää sitä.

Työ­markki­na­jär­jestö­jestöistä ei esi­tyk­sessä puhuta mitään ja toivon, ettei heitä myöskään Sitran hal­li­tuk­seen vali­ta. Sitra ei tarvitse toim­intaansa sen­suroi­jia vaan edis­täjiä. Se on voita­va esit­tää myös val­tavir­ras­ta poikkeav­ia, vähän ajas­taan edel­lä ole­via näke­myk­siä, jot­ka voivat olla jollekin osa­puolelle kiusallisia.

Myös min­is­ter­iöi­den edus­tus olisi luon­teeltaan valvo­jaa. Näi­hin tulisi toden­näköis­es­ti jokin min­is­ter­iön korkea virkamies, jol­la ei ole aikaa paneu­tua tehtävään. Ehkä juuri sik­si Sir­an hal­li­tus on vähän epäon­nis­tunut Sitran vaikut­tavu­u­den takaamises­sa. Olisi parem­pi etsiä hal­li­tuk­seen jäseniä tutkimus­laitok­sista, val­ti­ol­li­sista ja yksi­ty­i­sistä. Esimerkik­si THL:n edus­ta­ja voisi olla paljon perustel­lumpi kuin STM:n. Yksi min­is­ter­iöi­den edus­ta­ja voisi riit­tää. Se tulisi sil­loin valvo­van tehtävän vuok­si luon­te­vim­min VM:stä.

Esi­tyk­sessä ei puhuta mitään Sitran rahoituk­ses­ta. Sitran pääo­ma on tun­ne­tu­ista syistä suurem­pi kuin mitä alun perin ajatelti­in. Se on kuitenkin hyvä näin. Sitran pääo­man tulout­ta­mi­nen val­tion juok­se­vien meno­jen kat­teek­si läm­mit­täisi vain het­ken. Vah­va Sitra on hyvin johdet­tuna suuri kansalli­nen voimavara aikana, jol­loin sosi­aa­li­nen ja taloudelli­nen kehi­tys etsii suuntaansa.

 

Osmo Soin­in­vaara

 

= = = =

Keskustelus­sa par­la­men­taarisen työryh­män puheen­jo­hta­ja Mat­ti Van­hanen sanoi, ettei ole ollut mitään puhet­ta työ­markki­na­jär­jestö­jen ottamis­es­ta mukaan Sitran hallintoon. Hyvä näin. Lehdis­tä luke­mani speku­laa­tio oli siis turhaa pelottelua.

Kaupunkiympäristölautakunnan lista 5.11.2019

Jätkäsaaren Mes­sipo­janku­jan ja ympäristön katusuunnitelma

Tämä on jäänyt jo kak­si ker­taa pöy­dälle. Kos­ka en ole ollut kum­mas­sakaan kok­ouk­ses­sa, en tarkkaan hah­mo­ta, mis­tä on kyse, mut­ta jotenkin asia liit­tyy katupui­hin, joi­ta tässä suun­nitel­mas­sa ei ole. Täy­tynee tutustua.

Johannespuis­ton puistosuunnitelma

Myös tämä on ollut pitkään pöy­däl­lä. Samas­ta syys­tä kuin aiem­mas­sa kohdas­sa, en tarkkaan tiedä, mik­si tätä on pyy­det­ty pöy­dälle. Kokoomus­laiset halu­a­vat teko­jääradan jostain syys­tä juuri tälle ken­tälle ja lisäk­si nopeut­taa puis­ton kunnostusta.

Hiekkatekonur­mi vähän kauhis­tut­taa, kos­ka sel­l­aisel­la kaa­tu­mi­nen on kuin kaa­tu­isi hiekkapaperilla.

Lausun­to Leo Stra­niuk­sen val­tu­us­toaloit­teesta ekol­o­gisen kom­pen­saa­tion kokeilemisek­si kaavoituksessa

Viras­to on kir­joit­tanut aika nihkeän lausun­tolu­on­nok­sen. Ihmette­len tätä kovasti, kos­ka Stra­niuk­sen aloite helot­taisin luon­toar­vo­jen ja kaavoituk­sen yhteenso­vit­tamista niin, että molem­mat voit­ta­vat. Jos vaikka­pa liito-ora­va on päät­tänyt aset­tua paikkaan, johon pitäisi rak­en­taa iso asuinalue, voitaisi­in liito-oravalle vara­ta sille sovelias­ta ympäristöä sopi­van matkan päässä muualla.

Koirasaar­en­tien ja Ilomäen­tien aluei­den tark­istet­tu asemakaavaehdotus

Tämä ratikkalin­jauk­seen liit­tyvä kaavae­si­tys oli meil­lä 29.1.2019. Se tuo Laa­jasa­loon noin 1 400 asukas­ta. Koko han­ke muut­taa aluet­ta suuresti. Kaavas­ta onkin esitet­ty paljon kri­it­tisiä kom­ment­te­ja ja tehty 18 muis­tu­tus­ta. Niiden joh­dos­ta kaavaan on tehty melko vähäisiä muu­tok­sia. Kun on ostanut talon omako­tialueelta, voi olla järky­tys, että huo­maakin asu­vansa ker­rostalo­jen vieressä.

Kaiken kaikki­aan olen kuitenkin vaku­ut­tunut, että Laa­jasa­losta tulee tämän kaa­van ja siihen liit­tyvän ratikkay­htey­den ansios­ta paljon parem­pi ja suosi­tumpi paik­ka asua.

Kru­unuvuoren­ran­nan keskusko­rt­telei­den asemakaava

Kort­telei­ta on min­un mielestäni kak­si. Toisen kauem­pana mer­estä asum­ista ja liiketilo­ja ja toinen lähempänä mer­ta koulua, liikun­tat­aloa ja futiskent­tää varten. Min­un mielestäni, kos­ka tek­stis­sä asuin- ja liik­er­aken­nusten kort­telia käsitel­lään välil­lä kol­me­na korttelina.

AL-kort­telin raken­nuste­hokku­us on 2,5 tai jopa vähän yli, kos­ka sauno­ja ja yhteis­tilo­ja saa rak­en­taa raken­nu­soikeu­den ylitse. Autopaikko­ja tulee parisa­taa ja ne tule­vat ole­maan hyvin kalli­ita, kos­ka ne joudut­ta­nee rak­en­ta­maan kah­teen ker­rokseen talon alle.

Kru­unuvuoren­ran­nas­ta tulee aika jän­nä asuinalue.

Stans­vikin kar­tanon­puis­ton ja Tahvon­lah­den puistosuunnitelma

Tästä tuli vihaista pos­tia kyläy­hdis­tyk­seltä, jos­sa vas­tustet­ti­in suuria bussien ja henkilöau­to­jen pysäköin­tialuei­ta mut­ta myös Kru­unuvuoren keskusko­rt­telin kaavaa. Pysäkön­tialueet ovat vähän kinkki­nen jut­tu. Stans­vikin kävi­jämäärä tulee var­maankin nouse­maan Kru­unuvuoren­ran­nan alueen rak­en­tu­misen myötä, mut­ta kuin­ka moni heistä on tulos­sa autol­la tai bussilla.

 

 

 

Huumepolitiikka on masentavaa

Suo­ma­lainen huume­poli­ti­ik­ka on masen­tavaa. Kun huumeet ovat mon­elle tun­tem­aton paha, kaik­ki jämäkältä näyt­tävä toim­inta huumei­ta vas­taan tuot­taa poli­itikolle kan­na­tus­ta, vaik­ka se tosi­asi­as­sa pahen­taisikin huume­on­gel­maa. Poli­itikot eivät ole niin tyh­miä kuin miltä moni yrit­tää näyt­tää. He kyl­lä tietävät, että mitä he huumeista sanovat, ei ole tutkimusten val­os­sa totta.

Olin vuosi­na 2000 – 2002 huume­poli­ti­ikas­ta vas­taa­va min­is­teri. Se oli masen­tavaa juuri sik­si, että poli­it­tiset into­hi­mot estivät järkevän huume­poli­ti­ikan toteuttamista.

En ole seu­ran­nut alan tilas­to­ja, mut­ta tuol­loin huumei­ta käytet­ti­in Suoes­sa mui­hin mai­hin ver­rat­tuna vähän, mut­ta huumeista aiheutu­vat hait­ta — huumekuolemat mukaan luet­tuna — oli­vat Euroopan kärkeä.

Kir­joitin kir­jaani Min­is­terikyyti asi­as­ta kokon­aisen luvun Huumem­i­nis­teri, joka on luet­tavis­sa sivuil­tani. On masen­tavaa, että tuo kir­joi­tus on nyt liki 20 vuot­ta myöhem­min yhtä ajanko­htainen kuin silloin.

Jok­seenkin kaik­ki kan­sain­väliset tutkimuk­set osoit­ta­vat, että huumei­den käytöstä rankaisem­i­nen pahen­taa huume­on­gel­maa. Ne, jot­ka nyt metelöivät esi­tyk­ses­tä pois­taa kannabik­sen käytön ran­gais­tavu­us, tietävät tämän ihan hyvin, mut­ta hei­dän on edullista olla tietämät­tä. Käytön krim­i­nal­isoin­ti tekee huumei­den osta­jas­ta myyjän liit­to­laisen, kanssarikol­lisen, ja suo­jelee näin myyjää kiin­ni jäämiseltä. He ovat sil­loin samal­la puolel­la ja suo­jel­e­vat toisi­aan. Tämä sopii huumekaup­pi­aalle oikein hyvin.

Kun osta­ja on jo astunut lain väärälle puolelle, hänet on help­po värvätä myös myymään huumei­ta. Tämä mekanis­mi on todel­la tehokas. (Miten Veikkaus oy ei ole keksinyt, että pelion­gel­maiset voisi­vat tien­ata rahaa pelei­hin han­kki­mal­la Veikkauk­selle lisää asiakkaita?)

Poli­isin on aika turha kysyä moot­toripyörä­jen­gin huumekau­pas­ta osta­jil­ta, kos­ka näil­lä ei ole halua eikä edes velvol­lisu­ut­ta puhua tot­ta. Kenel­läkään ei ole velvol­lisu­us todis­taa itseään vastaan.

Ran­gais­tuk­sen pelko estää myös hakeu­tu­mas­ta hoitoon.

Espan­jalainen huume­poli­isi ker­toi min­ulle parikym­men­tä vuot­ta sit­ten, että he katso­vat pien­imuo­toista kannabiskaup­paa ja kotikas­va­tus­ta läpi sormien, jot­ta suosit­tu kannabis ei liukuisi kovan huumerikol­lisu­u­den sisään­heit­to­tuot­teek­si. Tähän Suomen huume­poli­ti­ik­ka juuri näyt­tää johta­van. Amatöörit pois alal­ta ja kannabis kovan luokan rikol­lis­ten monop­o­lik­si. Siitä tavarat­alosta saa sit­ten pahempiakin aineita.

Suomes­sa on lain mukaan yhtä kiel­let­tyä myy­dä mietoa mar­i­hua­naa ja vah­vaa hero­i­inia ja yhtä kiel­let­tyä myy­dä huumei­ta lap­sille ja aikuisille. Tuomiois­tu­imil­la voi toki olla omat käytän­tön­sä tärkeän rikok­sen määrittelyssä.

Meil­lä ei ole halut­tu lain­säädön­nössä tehdä eroa mieto­jen ja kovien huumei­den välil­lä, kos­ka se antaisi kuulem­ma väärän viestin mieto­jen huumei­den mietoud­es­ta. Tässä on se ongel­ma, että jos halu­taan viestiä, että kannabis on yhtä vaar­al­lista kuin hero­i­i­ni, joku voi ymmärtää sen niin, että hero­i­i­ni on yhtä har­mi­ton­ta kuin kannabis.

Maa toisen­sa jäl­keen on lail­lis­ta­mas­sa kannabik­sen viihdekäytön, kos­ka päät­täjät eivät omien koke­musten­sa nojal­la pidä ainet­ta niin vaar­al­lise­na tai kos­ka eivät halua kannabik­ses­ta muo­dos­tu­van sisään­heit­toar­tikke­lia kovan huumeen kauppiaille.

On mie­lenki­in­toista, että kannabik­sen lail­lis­t­a­mi­nen näyt­tää vähen­tävän sen käyt­töä. Vähän samas­ta asi­as­ta on talousle­hti The Econ­o­mist usein kir­joit­tanut. Huume­poli­tikkka pitää yllä jät­timäisiä voit­to­ja ja ne kan­nus­ta­vat suuri­in markki­noin­tipon­nis­telui­hin. Suomen luon­nos­sa kas­vaa yleinen huume­sieni, joka on kenen tahansa ulot­tuvil­la. Siitä ei ole tul­lut mitään ongel­maa, kos­ka se on kaikkien ulot­tuvil­la eikä kukaan voi tehdä sil­lä voittoa.

Ne, jot­ka väit­tävät kannabista vaarat­tomak­si huumeek­si, ovat yksinker­tais­es­ti väärässä. Kannabis on pahak­si eri­tyis­es­ti alaikäisille. Sik­si on huono asia, jos saamme alko­ho­likult­tuurin päälle kannabiskulttuurin.

Yhtä väärässä ovat ne, jot­ka väit­tävät kannabista alko­ho­li­akin vaar­al­lisem­mak­si. Ei se kyl­lä ole, eri­tyis­es­ti sik­si, ettei aina tuo­ta riip­pu­vu­ut­ta. Tai kuulem­ma kannabis tuot­taa psyykkistä riip­pu­vu­ut­ta, siis tot­tumista, mut­ta ei ole riip­pu­vu­u­den aiheut­ta­ja lainkaan niin vah­va kuin tupak­ka, alko­holi tai kahvi.

EU:n ter­veysmin­is­te­rien huumei­ta käsit­televässä kok­ouk­ses­sa erään suuren viin­i­maan min­is­teri sanoi, että se, että olemme kieltäneet niin har­mit­toman huumeen kuin kannabis ja salli­neet niin vaar­al­lisen huumeen kuin alko­holi, johtuu tietysti maat­alous­poli­ti­ikas­ta ja vain siitä.

Asi­at muut­tuisi­vat siis parem­mik­si, jos siis voisimme pois­taa alko­holin ja kor­va­ta sen kannabik­sel­la. Mut­ta emme voi. Uno­hde­taan siis tämä. Sitä pait­si min­ul­ta ette vie oikeut­ta viini­lasil­liseen viikonloppuna!

Suomen on vaikea ylläpitää kannabik­sen kiel­toa, jos muu maail­ma hyväksyy kannabik­sen yhtä vapaaseen käyt­töön kuin olemme hyväksyneet nikotiinin.

Mut­ta suh­tau­tui kannabik­seen päi­h­teenä miten hyvän­sä, sen käytön ran­gais­tavu­us pitäisi pois­taa ja keskit­tyä myyjien jah­taamiseen. Maria Ohisa­lo on tässä aivan oikeassa.

Tietoon perus­tu­va poli­ti­ik­ka kunniaan!

Kurkistus asumisen kristallipalloon

Asukkaiden käyt­täy­tymi­nen yllät­ti Helsin­gin seudun kaavoit­ta­jat vuo­den 2005 tienoil­la. Nur­mi­järvi-ilmiö pysähtyi kuin seinään. Kehyskun­tien osu­us seudun väk­ilu­vun lisäyk­ses­tä putosi lyhyessä ajas­sa 50 pros­en­tista run­saaseen kymme­nen pros­ent­ti­in. Samal­la kan­takaupun­gin suo­sio nousi. Lapsen syn­nyt­tyä ei muutet­tukaan enää pois vaan jääti­in tuot­ta­maan har­mai­ta hiuk­sia päivähoi­dos­ta vastaaville.

Ilmiö on yleismaailmallinen.

Mieli voi tietysti muut­tua yhtä nopeasti uud­estaan. On ehkä jo muut­tunut. Ainakin Richard Flori­da rapor­toi Yhdys­val­loista, että keskilu­ok­ka hakeu­tuu taas kaupunkien ulkop­uolelle omakoti­taloi­hin. Tosin hän vähän ris­tiri­itais­es­ti sanoo, että syynä tähän on hin­to­jen huikea nousu keskus­tois­sa. Sil­loin­han kyse ei ole suo­sion laskus­ta vaan siitä, että kaupunkien down­town ‑alueille ei nyt vain mahdu.

Myös Helsin­gin asukaslu­vun kasvu on hidas­tunut. Kos­ka uusia asun­to­ja tulee napakkaan tahti­in, on asum­isväljyy­den täy­tynyt nous­ta. Asun­nois­sa on siis vähem­män lap­sia ja enem­män sinkkuja.

Yksi asumisen tren­deistä on kysyn­nän pain­ot­tumi­nen yksiöi­hin ja kak­sioi­hin. Nuoret urbaan­it arvosta­vat sijain­tia enem­män kuin neliöitä. Kotona voi elää ahtaasti, kun elämä on kodin ulkopuolella.

Asum­istuen muu­tok­set tuki­vat pien­ten asun­to­jen kysyn­tää. Sata-komitean esi­tyk­ses­tä asum­istues­sa luovut­ti­in neliöhin­to­jen sään­telystä ja annet­ti­in jokaisen itse vali­ta, asuuko isom­mas­sa asun­nos­sa syr­jem­mäl­lä tai pienessä keskemmällä.

Kun opiske­li­jat otet­ti­in yleisen asum­istuen piiri­in, moni val­it­si mielu­um­min kovan rahan yksiön kuin opiske­li­ja-asun­tolan solu­a­sun­non. Se on kyl­lä HOASin oma vika. Kan­nat­taisi hyväksyä, että solu­a­sun­nos­sa asu­vat saisi­vat vali­ta asuinkumppaninsa.

Kela pahen­si asi­aa oudol­la tulkin­nal­la asun­tokun­nas­ta, mikä teki yhteisöa­sumis­es­ta läh­es mah­do­ton­ta. Tämä on nyt perut­tu eikä yhden asukkaan korkeat tulot enää vie asum­is­tukea muilta.

Helsin­ki oli rajoit­tanut pien­asun­to­jen rak­en­tamista, kos­ka halusi puo­lus­taa lap­siper­heitä asun­tomarkki­noil­la. Kun tämä sään­te­ly heikkeni, tuli suo­ranainen ryn­täys yksiöi­den rakentamiseen.

Yksiöi­den aito kysyn­tä kohdis­tuu kuitenkin kan­takaupunki­in, jos­sa on elämää välit­tömästi kodin ulkop­uolel­la. Raken­nus­li­ik­keet eivät oikein ymmärtäneet ilmiötä vaan alkoi­vat rak­en­taa yksiöitä lähiöi­hin. Niitä on nyt myymät­tä paljon. Kuka halu­aisi asumaan yksin pie­neen kop­pi­in syr­jäisessä lähiössä? Lähiöi­hin kan­nat­taa rak­en­taa perheasuntoja.

Vaik­ka minus­ta asum­is­tukea ei ole edelleenkään syytä sitoa asun­non kokoon, muut saat­ta­vat olla eri mieltä ja perua Sata-komiten esit­tämän uud­is­tuk­sen. Kela siis on jo perunut yhteisöa­sumisen estävän ruokakun­ta-tulk­in­tansa. Voi hyvinkin olla, etteivät asumisen tukimuodot jatkos­sa enää suosi nykyiseen tapaan yksiöitä.

 

Gen­tri­fikaa­tiok­si kut­su­taan ilmiötä, jos­sa nuoret keskilu­okkaiset jupit syr­jäyt­tävät van­han työväen­lu­okan asuinalueil­ta. Samal­la asun­to­jen hin­nat nou­se­vat huo­mat­tavasti. Ensin meni Kallio ja Punavuori, sit­ten Vallila. Mikä seu­raavak­si? Joitakin on help­po veika­ta. Laa­jasa­lo Kru­unuratikan ansios­ta, Roi­hu­vuori ja Hert­tonie­mi. Por­voonkadun ympäristö lähel­lä Lin­nan­mäkeä on myös ihme­teltävän edullista. Pasi­la tietysti läh­tee Tri­plan imus­sa nousuun.

Yleen­säkin asun­to­jen arvo nousee siel­lä, minne raken­netaan lisää – aivan toisin kuin asukasak­tivistien mielip­i­teestä voisi kuvitella.

Län­simetron ja kehäradan lähiöt ovat min­ulle arvoitus. Minus­ta oli virhe rak­en­taa ne per­in­teisik­si lähiöik­si, kun olisi ollut mah­dol­lista tehdä Ker­a­van kaltaisia pikkukaupunkeja.

Kun radan­var­teen raken­netaan, muiden aluei­den arvo las­kee. Sää­lik­si käy esimerkik­si Espoon Suurpel­toa, jon­ka rak­en­t­a­mi­nen on jäämässä kesken.

= = =

Kir­joi­tus on julka­istu kolumn­i­na Arvopaperilehdessä

Vihreä Lanka in memorium

Pidän Vihreän liiton päätöstä lakkaut­taa Vihreä lan­ka hyvin valitet­ta­vana. Myön­nän, että min­ul­la on lehteen hyvin henkilöko­htainen suhde. Aloite­taan tästä henkilöko­htais­es­ta suh­teesta. Lopus­sa peruste­len, mik­si pidän päätöstä epäviisaana.

Kun vihreät sai­vat ensim­mäiset kansane­dus­ta­jansa, Villen ja Kallen, Pekka Haav­is­to perusti Vihreän lan­gan sen tiedo­tusle­hdek­si. Hän teki muis­taak­seni kolme numeroa ja jät­ti sen sit­ten minulle.

Minä tein Vihreää lankaa pari vuot­ta. Aluk­si täysin itse alus­ta alka­en. Sit­ten sen tait­toon tuli Juha Korho­nen ja toim­i­tustyöhön sekä käytän­nön hom­mi­in Mar­ja Ponsila.

Lehden tekem­i­nen alus­ta lop­pu­un tarkoit­ti, että

  • Kir­joitin suurim­man osan tek­stistä itse
  • Ladoin sen val­o­latomakoneel­la ja kehitin ladelman
  • Taitoin sak­si­taitol­la
  • Ras­teroin valokuvat
  • Han­kin jokaista numeroa varten 30 uut­ta tilaa­jaa, jot­ta sain painamisen ja pos­ti­tuk­sen mak­se­tuk­si. Tätä varten piti kiertää eri­lai­sis­sa vaihtoehtotapahtumissa.
  • Pidin yllä tilaajarekisteriä
  • Tein pos­ti­tu­so­hjel­man, joka tulosti tilaa­jarek­ister­istä osoite­tar­rat. Tämä ohjel­ma vuosi muidenkin vai­h­toe­htole­htien käyt­töön. Tör­mäsin sen tuot­tami­in osoite­tar­roi­hin vielä 15 vuot­ta myöhemmin.

Se, että kir­joitin melkein kaik­ki jutut itse, osoit­taa, että olin huono pää­toimit­ta­ja. Olisi tietysti pitänyt panos­taa avus­ta­jakun­taan. Oli meil­lä tietysti yleisönosas­tokin, mut­ta jouduin hylkäämään huo­mat­ta­van osan tar­jo­tu­ista jutuista.

Sen lehden ensim­mäiset numerot eivät olleet mitään taide­teok­sia, kos­ka en ollut hyvä tait­ta­maan. Juha Korho­sen tul­tua avuk­si taso parani olennaisesti.

Lehti ilmestyi joka kol­mas viikko. Se valmis­tui sun­nun­tai-iltana ja piti viedä posti­in klo 21.19 lähteväl­lä bus­si 17:llä. Yleen­sä kir­joitin viimeisek­si pääkir­joituk­sen tun­tia ennen dead-lin­ea, suo­raan latomakoneella.

Kaik­ki tämä toi­mi tilaa­jat­u­loil­la. Mitään tukea emme saa­neet val­ti­ol­ta emmekä muual­takaan. Vihreää puoluet­ta ei sil­loin edes ollut.

Jos­sain vai­heessa hoidin Kale­vi Sor­san avul­la pois päiviltä uhan, että kir­jan­työn­tek­i­jäin liit­to olisi pan­nut lehden boikot­ti­in, joka uhkasi sik­si, ettei kukaan lehden tek­i­jöistä kuu­lunut liit­toon eikä saanut työe­htosopimuk­sen mukaus­ta palkkaa — ei siis palkkaa lainkaan.

Mar­ja-Liisa Pon­si­lan tulo avuk­si helpot­ti min­un työ­taakkaani olennaisesti.

Kun aloitin pää­toimit­ta­jana 1983, lehdel­lä oli 300 tilaa­jaa ja kun lopetin vuon­na 1985, niitä oli 1800.

Kun lehti tuli puoluetuen piiri­in vuona 1988, sen toim­i­tus­vas­tuu siir­tyi palka­tu­ille työn­tek­i­jöille, mut­ta lehden tilaa­jamäärä ei olen­nais­es­ti kas­vanut. Kun se alkoi tul­la myöhem­min jäsene­tu­na puolueen jäse­nille, levik­ki tietysti kasvoi.

Pon­si­las­ta tuli pää­toimit­ta­ja min­un jäl­keeni vuon­na 1986. Lehdel­lä on tois­taisek­si ollut 11 pää­toimit­ta­jaa, toinen tois­taan parempia.

  • Pekka Haav­is­to 1983
  • Osmo Soininvaara1983–1985
  • Mar­ja-Liisa Ponsila1986
  • Pauli Välimä­ki 1986–1989
  • Jaakko Kan­gas­nie­mi 1989–1990
  • Timo Harak­ka 1990–1994
  • Päivi Sihvola 1994–1999
  • Jyr­ki Räikkä 1999–2006
  • Eli­na Grund­ström 2006–2010
  • Juha Honko­nen 2011–2015
  • Riik­ka Suomi­nen 2015–2019

Pää­toimit­ta­jista mainit­takoon Jaakko Kan­gas­nie­mi (nyky­isin Finn­fundin toim­i­tusjo­hta­ja), Timo Harak­ka (nyky­isin työmin­is­teri) ja Eli­na  Grund­ström, jos­ta tuli sit­tem­min julkisen sanan neu­vos­ton puheen­jo­hta­ja. Haav­is­to on ulko­min­is­teri ja minäkin olin jos­sain vai­heessa perus­palve­lu­min­is­teri. Yhtään päämin­is­ter­iä ei pää­toimit­ta­jista ole vielä tul­lut, mut­ta seu­raavak­si ehkä presidentti.

Vihreä liit­to on nyt päät­tänyt lakkaut­taa lehden – tai siis lopet­taa puoluele­htituen kanavoimisen sille, mikä on sama asia.

Ymmär­rän, että paper­ile­hdestä on aika jät­tänyt. Mut­ta ei lehteä kan­na­ta kor­va­ta somet­tamisel­la ja puolueen viral­lis­ten kan­nan­ot­to­jen main­os­tamisel­la Face­bookissa. (En todel­la tiedä, mitä on tarkoi­tus tehdä, kos­ka puolueen tiedo­tus ei sitä ker­ro. Pelkään pahoin, että rahat solah­ta­vat puolue­toimin­nan poh­jat­tomaan kaivoon.)

Minä olisin siirtänyt lehden net­tile­hdek­si, tehnyt siitä jotain, jos­sa on otet­tu mallia Long Playsta, Must Readista ja kokoomuk­sen Verkkouuti­sista. Vihreis­sä on niin paljon sosi­aal­ista pääo­maa, että lehden ympärille saisi hel­posti avus­ta­ja­joukkion tuot­ta­maan hyvää jour­nal­is­tista aineis­toa halvalla.

Oma verkkole­hti tuot­taisi alle­vi­iva­tusti jour­nal­is­tista aineis­toa, siis jotain aivan muu­ta kuin Face­book-kir­joituk­sia tai puoluet­ta main­os­tavia kir­joituk­sia puolueen blogi­pal­stoil­la. Näin toimien se tuot­taisi myös viit­tauk­sia ja uutisia mui­hin tiedo­tuskanavi­in ja pitäisi vihreät mukana jour­nal­is­tises­sa keskustelus­sa. Esimerkik­si minä voisin levit­tää lehden artikkelei­ta ja uutisia twit­teris­sä ja täl­lä blogilla.

Täl­lainen verkkole­hti ei vain main­os­taisi vihrei­den eri­no­maisu­ut­ta, vaan kävisi avoin­ta ja kri­it­tistä keskustelua liik­keen lin­jas­ta. Esimerkkinä tästä julka­isin tämän kir­joituk­sen avoimesti  blogillani sen sijaan, että olisin lähet­tänyt sen vihrei­den sul­je­tu­ille palstoille.

Olen tyr­mistynyt.

 

 

 

Aallon tutkijoiden malli liikenteen päästöjen puolittamiseen: näin minä kompensoisin sen autoilijoille.

Kol­le­gat tääl­lä Aal­to-yliopis­tol­la ovat näköjään tehneet ehdo­tuk­sen siitä, miten liiken­teen päästö­jen puoli­tus vuo­teen 2030 men­nessä toteutetaan kansan­taloudel­lis­es­ti halvimmalla.

Tuskin kenellekään talousti­eteitä opiskelleelle tulee yllä­tyk­senä, että halvin tapa on kansalli­nen liiken­nesek­torin sisäi­nen päästökauppa.

Olen jok­seenkin var­ma, että ehdo­tus tuot­taa raivoisaa vas­tus­tus­ta. Kun tämä on kuitenkin halvin tapa, vas­tus­ta­jien täy­tyy tietysti ajatel­la, että

a)       Päästöjä ei pidä alentaa.

b)      Päästö­jen alen­tamiseen on löy­det­tävä jokin kalli­impi tapa.

Ongel­mana tässä tietysti ovat päästökau­pas­ta aiheutu­vat tulon­jako­vaiku­tuk­set. Kos­ka polt­toaineen hin­ta­jous­to lie­nee pieni, päästöoikeuk­sien hin­nan on olta­va suuri.

Tosin raportin tehneet tutk­i­jat oli­vat tuos­sa äsken sitä mieltä, että hin­ta­jous­toa ei oikein tun­neta. Se on lyhyel­lä aikavälil­lä pieni, mut­ta voi olla pitkäl­lä aikavälil­lä suuri. Hyvin pitkän aikavälin hin­ta­jous­ton näkee siitä, kuin­ka paljon enem­män hal­van ben­san Yhdys­val­lois­sa polt­toainet­ta kuluu kalli­in ben­san Euroop­paan näh­den. Se ero on iso.

Jos päästöoikeu­den hin­ta nousee korkeak­si, se tulee tietysti autoil­i­joille kalli­ik­si, mut­ta tuot­taa vas­taavasti suuria tulo­ja val­ti­olle. Niin­pä mak­sut pitää jotenkin palaut­taa kansalaisille. Raha­han ei tässä katoa mihinkään – tai siis katoaa tietysti siltä osin kuin käytetään rahaa päästö­jen vähen­tämiseen ja lisään­tyy siltä osin, kun öljys­tä mak­se­taan ulko­maille vähemmän.

Vel­jet oikeal­la var­maankin esit­tävät, että palaute­taan tulot alen­ta­mal­la tuloveroa. Tämä olisi kuitenkin epä­sosi­aal­ista, kos­ka se merk­it­sisi tulon­si­ir­toa köy­hiltä rikkaille.

Toinen ääri­vai­h­toe­hto olisi jakaa rahat tasan kaikkien suo­ma­lais­ten kesken. Se taas olisi tulon­si­ir­to rikkail­ta köy­hille, kos­ka rikkaat käyt­tävät polt­toainet­ta keskimäärin enem­män kuin köyhät.

Joku kuitenkin kysy­isi, mik­si auto­ton entisen kansane­dus­ta­ja, joka asuu Kru­u­nun­haas­sa ja käy metrol­la tai fil­lar­il­la töis­sä Aal­to-yliopis­tossa, saisi saman kom­pen­saa­tion kuin joku autoriippuvainen.

Kom­pen­saa­tioma­lli ei saa olla sel­l­ainen, että se palk­it­see päästöstä. Sil­loin­han se menet­täisi kaiken tehonsa.

Erään­lainen kohtu­ulli­nen sec­ond best-ratkaisu olisi vetää aikara­ja tähän het­keen ja mak­saa palau­tus­ta kaikille, jot­ka omis­ta­vat nyt auton. (Työ­suhdeau­tot on ratkaista­va erik­seen.)  Jos auto­ja on noin kolme miljoon­aa, mil­jardin euron päästöoikeustu­loista jaet­taisi­in 333 euroa vuodessa jokaiselle, joka omis­taa auton täl­lä het­kel­lä. Tuo­hon mil­jardi­in las­ket­taisi­in tietysti vain se osa päästöoikeuk­sista, joka kuluu henkilöau­to­jen polt­toaineeseen, kos­ka myös bus­sit ja tavar­ali­iken­nekin käyt­tävät polttoainetta.

Olen­naista on, että tämän jäl­keen oste­tu­ista autoista niille, joil­la ei autoa ollut H‑hetkellä, ei mak­set­taisi mitään eikä tukea menet­täisi, jos luop­uu autos­ta. Jos tehtäisi­in toisin, ohjaus­vaiku­tus heikkenisi merkittävästi.

Nuo­ria tässä tietysti vähän sor­ret­taisi­in, kos­ka nämä eivät ole vielä ehti­neet han­kkia autoa.

Tätä mallia voi vielä hioa mak­samal­la eri­laisen kom­pen­saa­tion eri aluil­la asuville. Kari­gas­niemessä ajo­matkat ovat ehkä pidem­piä kuin Töölössä.

Tässä jäi nyt kom­pen­soimat­ta joukkoli­iken­teen ja tavar­ali­iken­teen päästöt. Niihin tarvi­taan vähän mon­imutkaisem­pi malli tai sit­ten se raha vain jäisi val­ti­olle rahoit­ta­maan joko vap­pusa­ta­sia tai veronalennuksia.

 

Mitä tehdä Jätkäsaaren satamaliikenteelle?

Kun keskus­tatun­neli on tältä erää kuopat­tu, ratkaistavak­si jää, mitä tehdä Jätkäsaaren sata­mali­iken­teelle. Nämä ajatuk­set ovat yksi­no­maa omi­ani ja voivat muut­tua, jos joku pystyy argu­men­toimaan uskot­tavasti toisen­laiselle läh­estymis­ta­van puolesta.

Minä en olisi siirtämässä matkus­ta­jasa­ta­maa Vuosaa­reen. Sekin olisi hyvin kallis oper­aa­tio, ja rahaan­han keskus­tatun­nelikin kaa­tui. Sen sijaan voisi ajatel­la, että rekko­ja ja osit­tain henkilöau­to­jakin kul­jetet­taisi­in nyky­istä enem­män roro-aluk­sil­la Muu­gas­ta Vuosaa­reen. Tämä reit­ti sopii hyvin henkilöau­toille, joiden määrän­pää on muual­la kuin Helsingissä.

Roro-aluk­set eivät tarvitse suur­ta sata­maa vaan lähin­nä lai­turin. Sel­l­ainen voi olla myös Helsin­gin ulkop­uolel­la, esimerkik­si Inkoon entisessä hiil­isa­ta­mas­sa, jonne voisi län­sisuo­ma­laisia varten ajaa ehkä vuoron päivässä noin aluk­si. Tämä merk­it­sisi pienem­piä tulo­ja Helsin­gin sata­malle, mut­ta kaupunkikon­serni voisi siinä voit­taa, kun ote­taan huomioon, kuin­ka kalli­ik­si kaupungille tule­vat rek­ka- ja olutkul­je­tusten vaa­ti­mat liiken­ner­atkaisut Jätkäsaa­res­sa. Toki Helsin­gin sata­ma voi myös ostaa Inkoon hiilisataman.

Laivay­htiöt valit­ta­vat, että niille olisi epä­taloudel­lista eriyt­tää rahti- ja henkilöli­ikenne toi­sis­taan. Näin var­maan on, jos kat­soo vain laivay­htiöi­den talout­ta, mut­ta jos ottaa huomioon liiken­teen ulkoiset kus­tan­nuk­set, opti­mi voikin olla toisenlainen.

Kun ottaa huomioon, miten val­tavia investoin­te­ja on perustel­tu sata­man aiheut­ta­man liiken­teen haitoil­la, voidaan implisi­it­tis­es­ti laskea, että ulkoiset kus­tan­nuk­set sata­mali­iken­teestä ovat suuria. Oppikir­jat­alousti­eteen mukaan opti­mi­in päästään, kun tuo ulkoinen kus­tan­nus sälytetään liiken­teelle – tässä tapauk­ses­sa kätevästi sata­ma­mak­suina. Jätkäsaa­reen tule­val­ta rekalta on otet­ta­va selvästi suurem­pi sata­ma­mak­su kuin Vuosaares­ta. Mah­dolli­nen Inkoon sata­ma tietysti hin­noit­telee liiken­teen niin kuin parhaak­si näkee. Sit­ten kat­so­taan, miten markki­na reagoivat.

On ker­ras­saan outoa, ettei sata­ma lasku­ta autoista euroakaan. (Tämä tieto on tul­lut blogi­ni kom­men­toi­jal­ta, enkä ole sitä tarkastanut.)

Jo pieni koro­tus Jätkäsaa­reen tuleville rekoille siir­si osan liiken­teestä Vuosaa­reen. Vähän isom­pi var­maankin siirtäisi enemmän.

Laivay­htiöt tietysti valit­ta­vat, että ovat tehneet kalus­to­hank­in­tansa nykyisen poli­ti­ikan mukaisik­si. Tähän on todet­ta­va, että keskus­tatun­neli olisi valmis­tunut aikaisin­taan 15 vuo­den kulut­tua, jota ennen kalus­to olisi joka tapauk­ses­sa vai­h­tunut. Maail­mal­la kul­jete­taan rah­tia ja matkus­ta­jia lau­toil­la niin paljon, että kalus­toa voi vai­h­taa aika pienin kustannuksin.

On myös san­ot­tu, että laut­tali­iken­teen ylläpitämi­nen muut­tuu kan­nat­ta­mat­tomak­si kesälo­masesongin ulkop­uolel­la, kun matkus­ta­jia on Helsin­gin ja Tallinnan välil­lä liian vähän ylläpitämään nyky­istä vuoroti­heyt­tä. Oikea ratkaisu on ajaa vähem­män vuoro­ja hil­jaisi­na aikoina. Ilmas­to kiittää.

= = = =

Vaik­ka keskus­tatun­neli on kuopat­tu, ei se tarkoi­ta, ettei kaupungis­sa saisi olla mitään tun­nelei­ta. Yht­enä vai­h­toe­htona tutk­i­taan ymmärtääk­seni myös tun­nelia Jätkäsaares­ta Län­siväylälle. Sitä on tutkit­tu ennenkin. Kallis, eikä toi­mi kovin hyvin, mut­ta var­maankin sekin nyt selvitetään.

Helsingin kunnallispoliitinen sotatila

Helsin­gin kun­nal­lispoli­ti­ik­ka on juut­tunut tule­htuneeseen riitaan, joka voi jatkos­sa heiken­tää kaupun­gin kykyä tehdä päätök­siä. Tämä on todel­la paha asia.

Kokoomus ja pormes­tari Jan Vapaavuori ovat syyt­täneet vihre­itä ja vasem­mistop­uoluei­ta pelisään­tö­jen rikkomis­es­ta, kun selvi­tys keskus­tatun­nelista jätet­ti­in kesken. Min­un korvis­sani täl­lainen syytös on vaka­va, kos­ka olen tot­tunut siihen, että lupauk­set pidetään.

Helsingis­sä suh­tau­tu­mi­nen liiken­nepoli­ti­ikkaan jakaa kansalais­ten mielip­iteitä enem­män kuin oikeas­t­aan mikään muu kysymys. Tämä näkyy myös suh­tau­tu­mises­sa keskus­tatun­neli­in. Joidenkin mielestä keskus­tatun­neli veisi liiken­nepoli­ti­ikkaa aivan väärään suun­taan niin, ettei tun­nelia kan­nat­taisi ottaa vas­taan, vaik­ka Bill Gates lahjoit­taisi sen Helsingille. Tois­t­en mielestä se pitäisi rak­en­taa aivan mihin hin­taan hyvän­sä. Viih­dyn täl­laises­sa keskusteluilmapi­iris­sä huonosti.

Olin itse äänestämässä lau­takun­nas­sa sen puoles­ta, että tämä selvi­tys oli nyt tässä. En kokenut rikko­vani mitään sopimus­ta. Oli tehty luvat­tu selvi­tys ja tässä vai­heessa arvioiti­in, miten jatkaa.

Tun­nus­tan ole­vani huono vihreä siinä mielessä, että olin pitänyt mah­dol­lise­na hyvää liiken­nepoli­it­tista kokon­aisu­ut­ta, johon kuu­luisi myös keskus­tatun­neli, kun­han siihen kuu­luisi­vat myös ruuhka­mak­sut. Näin olisimme päässeet kokon­aisu­u­teen, jos­sa liikenne ei olisi lisään­tynyt, mut­ta ruuhkat oli­si­vat kadon­neet ja keskus­tas­ta olisi tul­lut toimi­vampi. On paljon järkeväm­pää rajoit­taa liiken­net­tä hin­nal­la kuin jonoilla.

Tehty selvi­tys kuitenkin osoit­ti kiis­tat­tomasti, että toimi­va tun­neli­v­ai­h­toe­hto on aivan liian kallis. Se on niin kaukana toteut­tamiskelpois­es­ta, että olisi rahan haaskaus­ta työstää tätä ehdo­tus­ta yksi­tyisko­htaisem­mak­si suun­nitel­mak­si ja samal­la pitää vai­h­toe­htois­t­en suun­nitelmien teko seisah­duk­sis­sa. Päätök­sen­teon poh­jak­si oli aivan riit­tävästi tietoa. Hin­ta oli niin suuri ja hyödyt niin pieniä, että olti­in niin kaukana kan­nat­tavas­ta investoin­nista, ettei suun­nitel­maa vähän hioma­l­lakaan päästäisi lähellekään järkevää han­ket­ta. Sik­si oli täysin loogista lopet­taa tähän ja alkaa ratkoa liiken­teen ongelmia muu­ta kaut­ta. On aivan ter­vet­tä päätök­sen­tekoa osa­ta viheltää peli poik­ki, kun on nähtävis­sä, etei tässä kan­na­ta enää edetä.

Ker­rat­takoon vielä suun­nitel­man pääsään­töiset luvut. Kokon­aish­in­ta 1,4 mil­jar­dia euroa. Se on noin 60 % Helsin­gin yhden vuo­den kun­taveron tuo­to­s­ta eli 10 % helsinkiläis­ten yhteen­las­ke­tu­ista veronalai­sista tuloista. Jos tämä rahoitet­taisi­in kun­nal­lisveros­ta, tarkoit­taisi se siis pros­ent­tiyk­sikköä kun­taveroon lisää kymme­nen vuo­den ajak­si. Jokainen helsinkiläisen veron­mak­sa­ja mak­saisi tun­nelista viiden viikon brut­topalkkansa verran.

Alun perin tun­nelia ei pitänyt rahoit­taa kun­taveroa korot­ta­mal­la (tai ole­mal­la alen­ta­mat­ta, mikä on sama asia) vaan ”isol­ta osin” tiemak­suin. Selvi­tys osoit­ti, että tun­nelin käyt­tö­mak­suna ei saa­da kerä­tyk­si kuin 4–8 M€, joten tun­ne­li­mak­suin ei rahoite­ta edes vuo­tu­isia käyt­tökus­tan­nuk­sia, jot­ka on arvioitu 10 miljoon­aksi euroksi.

Mut­ta ei strate­gias­sa san­o­takaan, että se pitäisi rahoit­taa tun­nelinkäyt­tö­mak­suin. Siis lop­ul­takin ruuhka­mak­sut Helsinkiin?

Tämä oli yksi syy, mik­si suh­tauduin asi­aan posi­ti­ivis­es­ti. Ruuhka­mak­su­jen käyt­töönot­to paran­taisi liiken­neym­päristöä niin paljon, että vähän siitä voisi mak­saakin, mut­ta ei kuitenkaan 1,4 miljardia.

Tun­nelipro­jek­ti suh­tau­tui vas­ten­mielis­es­ti ajatuk­seen ruuhka­mak­su­ista, kos­ka ne vähen­täi­sivät autoli­iken­net­tä. Saimme kuitenkin selvi­tyk­sen siitä, mitä vaikut­taisi, jos Helsinki­in tuo­taisi­in ruuhka­mak­sut, jot­ka oli­si­vat suu­ru­udeltaan kol­ma­sosa Tukhol­mas­sa sovel­le­tu­ista. Ne vähen­täi­sivät liiken­net­tä niin, että tun­nelista huoli­mat­ta autoli­ikenne vähenisi. Mut­ta ne eivät alku­unkaan riit­täisi rahoit­ta­maan tunnelia.

Tun­nelin voisi rahoit­taa otta­mal­la käyt­töön samankokoiset ruuhka­mak­sut kuin Tukhol­mas­sa, mut­ta ne vähen­täi­sivät liiken­net­tä paljon enem­män kuin tämä kaavail­tu tun­neli vähen­täisi liiken­net­tä maan­pääl­lisessä katu­verkos­sa. Toisin sanoen ruuhka­mak­sut, jot­ka rahoit­taisi­vat tun­nelin ”isol­ta osin”, tek­i­sivät tun­nelista tarpeettoman!

On vedot­tu Tukhol­man esimerkki­in kuin­ka paljon eri­laiset tun­nelit ovat siel­lä liiken­net­tä suju­voit­ta­neet. Lisäk­si liiken­net­tä ovat suju­voit­ta­neet ruuhka­mak­sut, jot­ka vähen­sivät liiken­net­tä 20 prosentilla.

Näi­den molem­pi­en toimen­pitei­den, tun­nelien ja ruuhka­mak­su­jen jäl­keen liikenne Tukhol­mas­sa on aivan olen­nais­es­ti ruuhkau­tuneem­paa kuin Helsingis­sä. Helsin­gin liikenne kuu­luu kaupun­gin kokolu­okas­sa maail­man vähiten ruuhkautuneisiin.

Mikä on siis se ongel­ma, jota tässä ollaan torjumassa?

= = = =

Jos keskus­tatun­nelia olisi selvitet­ty enem­män, olisi var­maankin lop­pusuo­ralle päässyt vai­h­toe­hto, jos­sa olisi tun­neli Län­siväylältä Her­man­nin rantatielle ja yhteys Jätkäsaa­reen, mut­ta ei mui­ta haaro­ja. Se olisi ollut olen­nais­es­ti halvem­pi, mut­ta samal­la huo­mat­ta­va osa hyödy­istä olisi kadon­nut. Kata­janokan ja Eteläsa­ta­man rekkali­ikenne olisi jyrän­nyt edelleen läpi keskus­tan eikä Her­ne­saaren väitet­tyä liiken­nesump­pua olisi saatu pure­tuk­si. Mah­dol­lisu­udet kävelyaluei­den lisäämiseen Kaup­pa­torin liepeil­lä oli­si­vat olleet vaatimattomampia.

Teen lähipäiv­inä eril­lisen selvi­tyk­sen sata­mali­iken­teestä ja tuos­ta väite­tys­tä Her­ne­saaren sumpusta.