Miksi Yleisradiota tarvitaan

Vaik­ka kuin­ka elämme markki­na­t­aloudessa, yleis­ra­diotoimin­nalle on perus­teen­sa. Ne kumpua­vat suo­raan talous­teo­ri­as­ta. Sen lisäk­si kysymys on sivistyk­ses­tä, kult­tuurin kun­nioituk­ses­ta ja suo­jau­tu­mis­es­ta valeuutisia vastaan.

Jos min­ul­la on leipä ja annan sen toiselle, min­ul­la ei ole sen jäl­keen leipää. Jos min­ul­la on tieto ja annan sen toiselle, tieto on sen jäl­keen sekä hänel­lä että minulla.

Kun joskus vuosikym­meniä sit­ten halut­ti­in osoit­taa, että markki­na­t­alous johtaa kaikil­la tavoin opti­maaliseen tulok­seen, yksi peru­so­le­tuk­sista on, että tieto on ilmaista — juuri sen takia, että se ei kulu jaettaessa.

Nyt kun kaikkea sitä, mikä on dig­i­taalises­sa muo­dos­sa, voidaan jakaa ilmaisek­si, olisi markki­na­t­alouden teo­ri­an mukaista, että se myös olisi ilmaista.

Vaa­timus tiedon ilmaisu­ud­es­ta on syn­nyt­tänyt Piraat­tipuolueen, jon­ka kesk­i­nen vaa­timus on, että ei saisi olla mitään tiedon jakamista rajoit­tavia tek­i­jänoikeuk­sia. Olisi het­kel­lis­es­ti opti­maal­ista, jos kaik­ki tieto olisi ilmaisek­si kaikkien saatavil­la, mut­ta tässä on tietysti se ongel­ma, että sil­loin kenenkään ei kan­nat­taisi tuot­taa tietoa, ei levyt­tää musi­ikkia, ei kir­joit­taa kir­jo­ja eikä tuot­taa tele­vi­sio-ohjelmia. Jat­ka lukemista “Mik­si Yleis­ra­dio­ta tarvitaan”

Vihreän langan pitäisi jatkaa talkoopohjalla

Olen murheis­sani Vihreän lan­gan lopet­tamis­es­ta. Myön­netään, että henkilöko­htaiset syyt sumen­ta­vat ajat­telu­ani. Uhrasin aikanaan kak­si vuot­ta melkein kokon­aan lehden pystyyn panemiseen.

Lehti, jota me 35 vuot­ta sit­ten teimme, oli tietysti paljon huonom­pi, mut­ta me teimme sen kokon­aan ilman ulkop­uolista rahoitusta.

Nyt kun rahaa on ollut, lehti on tietysti paljon parem­pi, mut­ta, anteek­si nyt vain, ei ehkä kuitenkaan niin paljon parem­pi kuin isom­mista resurs­seista voisi kuvitella.

Sama kuitenkin kos­kee puoluet­ta. Tarkoi­tus on kai siirtää Vihreän lan­gan rahat piir­i­työn­tek­i­jöi­den palkkaamiseen. Myös tämä tulee osoit­tau­tu­maan tehot­tomak­si. Kan­net­tu vesi ei kaivos­sa pysy.

Jos halu­taan siirtää rahaa lehdeltä piir­i­toimis­toi­hin, voisiko siirtää vain (suurim­man) osan?

Vihreil­lä on niin val­tavasti henkistä pääo­maa, että pitäisi olla mah­dol­lista toimit­taa hyvää lehteä suurelta osin talkoovoimin. Täl­lainen lehti toimisi vain netis­sä, jot­ta kaik­ki mitä julka­istaan, olisi tuoret­ta eikä pain­oku­lu­ja olisi eikä met­sää kaatuisi.

Lehti tarvit­see pää­toimit­ta­jan, toim­i­tus­si­h­teerin ja osa-aikaisen tait­ta­jan. Kun tait­topo­h­jat ovat ole­mas­sa, osaa­va tait­ta­ja voi tehdä taiton vaik­ka etänä, eikä siihen mene kahdek­saa tun­tia päivässä. Edi­toin­tia tarvi­taan, kos­ka moni sel­l­aisen, jol­la on painavaa san­ot­tavaa, ei osaa kir­joit­taa sitä selkeästi.

Jäl­keen­päin ajatellen min­un suuri virheeni lan­gan pää­toimit­ta­jana oli, että kir­joitin aluk­si lehden melkein kokon­aan itse sen sijaan, että olisin käyt­tänyt aikaa hyvien kir­joit­ta­jien etsimiseen.

Toim­i­tus­si­h­teerin tehtävä olisi juuri se, mikä min­ul­ta jäi tekemät­tä. Hänen tehtävän­sä on pitää yhteyt­tä vihreään kent­tää ja käyt­tää hyväk­seen tieto­ja ja osaamista ja halua ilmaista ajatuk­si­aan. Muo­dos­tu­isi laa­ja, ainakin sadan kir­joit­ta­jan verkko, joka kir­joit­taisi har­vak­seltaan kun on jotain san­omista. Palkkioi­ta ei juuri mak­set­taisi, kos­ka ei ole rahaa.

En tunne vihrei­den koko kent­tää, mut­ta olen seu­ran­nut syr­jästä tieteen ja teknolo­gian vihrei­den yhdis­tyk­sen Viit­teen piiris­sä käytävää keskustelua. Pelkästään tästä yhdestä yhdis­tyk­ses­tä löy­tyy val­tavasti ihmisiä, joil­la on painavaa san­ot­tavaa ja halua sanoa.

Tästä istu­mal­ta keksin paljon aihei­ta: sähköau­to vas­taan vetyau­to, akkute­knolo­gian mah­dol­liset mullis­tuk­set, kaupunkien kehi­tyk­seen liit­tyvät uudet tiedot, köy­hyys, syn­tyvyy­den alen­tu­mi­nen, luo­mu­tuotan­non todel­li­nen tai kuvitel­tu hyvyys, yri­tys­ten yhteiskun­tavas­tuu, talouskasvun ja ilmastopoli­tikan ris­tiri­ita, SMR-voimalat. Geen­ite­knolo­gias­ta voisi pyytää usei­ta vas­takkaista kan­taa edus­tavia kir­joit­ta­jia kir­joit­ta­maan ja kom­men­toimaan tois­t­en­sa juttuja.

Tuo lista syn­tyi min­uutis­sa. Mie­lenki­in­toisia aihei­ta ja hyviä kir­joit­ta­jia kumpuaa vihreästä ken­tästä helposti.

Toim­i­tus­si­h­teeri tilaisi kir­joituk­sia, ei mielipi­dekir­joituk­sia vaan esimerkik­si raport­te­ja tieteen viimeisim­mistä virtauksista.

Tämän kaiken tarkoi­tus olisi päin­vas­tainen sisään­päin kään­tyvään some-pör­räyk­seen näh­den. Se puhkoisi kuplia, kyseenalais­taisi vihre­itä itses­tään­selvyyk­siä ja ylit­täisi rajo­ja. Koet­telisi uskoa pikem­minkin kuin pyrk­isi vahvis­ta­maan sitä.

Lehden ympärille syn­tyvä avus­ta­jaren­gas voisi tehdä Vihreästä lan­gas­ta todel­lisen vihreän aivori­ihen, henkisen ajat­telun keskuk­sen. Puolue ei pysty käyt­tämään lainkaan hyväk­seen sitä val­tavaa henkistä pääo­maa, joka sen jäsenistöön sisältyy

Täl­lainen jour­nal­is­mi nos­taisi lehtien otsikoi­hin. Somekir­joit­telu pysyy omas­sa kuplas­sa eivätkä puolue­toimis­ton jäsen­tiedot­teet lev­iä jäsenistön ulkop­uolelle mitenkään.

Se mitä ei tarvi­ta, ovat yllä­tyk­set­tömät kir­joituk­set siitä, kuin­ka vihreät ovat hyviä, kos­ka aja­vat niin hyviä asioi­ta. Näi­den paik­ka on somes­sa ja puolueen ja sen piir­i­jär­jestö­jen sivuil­la. Lukee, ken viitsii.

Mut­ta kyl­lä puolue­toimin­nas­takin on uuti­s­ar­voista ker­rot­tavaa. Minä ainakin tietäisin Helsin­gin kaavoituk­ses­ta vaik­ka mitä mie­lenki­in­toista san­ot­tavaa, jon­ka luulisi kiin­nos­ta­van muual­lakin. Var­maan joka kun­nas­ta löy­tyy jotain. Kri­teer­inä on, kiin­nos­taako se kun­nan ulkopuolella.

Pää­toimit­ta­jan ase­ma olisi han­kala. Hänen tehtävän­sä olisi valvoa lehden tasoa. Siitä ei saa tul­la laa­jen­net­tua yleisönosas­toa, vihreää vastinet­ta Suo­mi 24-keskustelu­pal­stalle. Kaik­ki meistä pitävät omia ajatuk­si­aan kuolemat­tom­i­na. Pää­toimit­ta­jan olisi kat­sot­ta­va tätä puolueet­tomam­min silmin.

Lehden pitäisi olla puolueesta riip­puma­ton. Osin sik­si, ettei puolue­toimis­tol­la olisi kiusaus­ta ryhtyä ohjaa­maan sen kir­joit­telua, mut­ta ennen kaikkea sik­si, ettei kukaan voisi syyt­tää puolue­si­h­teer­iä lehdessä julka­is­tu­ista jutuista.

Jotenkin tämä pitäisi vielä rahoit­taa. Ensi vuodek­si tarvit­taisi­in ehkä 150 000 euroa, mut­ta en pitäisi mah­dot­tomana, että sen jäl­keen pär­jät­täisi­in omil­laan. Jos idea saa ilmaa siip­i­en­sa alle, olisi varaa palkata toim­intaa pyörit­tämään lisää väkeä.

Mak­sut voisi­vat perus­tua vapaae­htoisi­in avus­tuk­si­in, jos niiden mak­sami­nen tehtäisi­in helpok­si. Tai sit­ten net­tile­hden lukem­i­nen olisi mak­sullista. En osaa sanoa. Jos puolue halu­aa julka­ista siinä omaa aineis­toaan, on hyvä ja mak­saa ilmoitustilasta.

Min­un aikanani Vihreän lan­gan levik­ki nousi 1 800 mak­savaan tilaa­jaan. Nyt pitäisi pystyä kymme­neen tuhanteen.

Onnis­tu­isiko tämä? Se riip­puu siitä, miten ihmiset saadaan asi­as­ta innos­tu­maan. Jos ei saa­da, sit­ten olin väärässä eikä lehteä ehkä tarvi­takaan. Ei voi tietää, ellei kokeile.

Vihreän lan­gan yhtiökok­ous pitäisi kut­sua koolle.

 

= = = =

Kir­joi­tus on julka­istu alun­perin Vihren lan­gan verkko­julka­is­us­sa. Olen lisän­nyt tähän muu­ta­man lauseen yli yön nukuttuani.

Vihreä Lanka in memorium

Pidän Vihreän liiton päätöstä lakkaut­taa Vihreä lan­ka hyvin valitet­ta­vana. Myön­nän, että min­ul­la on lehteen hyvin henkilöko­htainen suhde. Aloite­taan tästä henkilöko­htais­es­ta suh­teesta. Lopus­sa peruste­len, mik­si pidän päätöstä epäviisaana.

Kun vihreät sai­vat ensim­mäiset kansane­dus­ta­jansa, Villen ja Kallen, Pekka Haav­is­to perusti Vihreän lan­gan sen tiedo­tusle­hdek­si. Hän teki muis­taak­seni kolme numeroa ja jät­ti sen sit­ten minulle.

Minä tein Vihreää lankaa pari vuot­ta. Aluk­si täysin itse alus­ta alka­en. Sit­ten sen tait­toon tuli Juha Korho­nen ja toim­i­tustyöhön sekä käytän­nön hom­mi­in Mar­ja Ponsila.

Lehden tekem­i­nen alus­ta lop­pu­un tarkoit­ti, että

  • Kir­joitin suurim­man osan tek­stistä itse
  • Ladoin sen val­o­latomakoneel­la ja kehitin ladelman
  • Taitoin sak­si­taitol­la
  • Ras­teroin valokuvat
  • Han­kin jokaista numeroa varten 30 uut­ta tilaa­jaa, jot­ta sain painamisen ja pos­ti­tuk­sen mak­se­tuk­si. Tätä varten piti kiertää eri­lai­sis­sa vaihtoehtotapahtumissa.
  • Pidin yllä tilaajarekisteriä
  • Tein pos­ti­tu­so­hjel­man, joka tulosti tilaa­jarek­ister­istä osoite­tar­rat. Tämä ohjel­ma vuosi muidenkin vai­h­toe­htole­htien käyt­töön. Tör­mäsin sen tuot­tami­in osoite­tar­roi­hin vielä 15 vuot­ta myöhemmin.

Se, että kir­joitin melkein kaik­ki jutut itse, osoit­taa, että olin huono pää­toimit­ta­ja. Olisi tietysti pitänyt panos­taa avus­ta­jakun­taan. Oli meil­lä tietysti yleisönosas­tokin, mut­ta jouduin hylkäämään huo­mat­ta­van osan tar­jo­tu­ista jutuista.

Sen lehden ensim­mäiset numerot eivät olleet mitään taide­teok­sia, kos­ka en ollut hyvä tait­ta­maan. Juha Korho­sen tul­tua avuk­si taso parani olennaisesti.

Lehti ilmestyi joka kol­mas viikko. Se valmis­tui sun­nun­tai-iltana ja piti viedä posti­in klo 21.19 lähteväl­lä bus­si 17:llä. Yleen­sä kir­joitin viimeisek­si pääkir­joituk­sen tun­tia ennen dead-lin­ea, suo­raan latomakoneella.

Kaik­ki tämä toi­mi tilaa­jat­u­loil­la. Mitään tukea emme saa­neet val­ti­ol­ta emmekä muual­takaan. Vihreää puoluet­ta ei sil­loin edes ollut.

Jos­sain vai­heessa hoidin Kale­vi Sor­san avul­la pois päiviltä uhan, että kir­jan­työn­tek­i­jäin liit­to olisi pan­nut lehden boikot­ti­in, joka uhkasi sik­si, ettei kukaan lehden tek­i­jöistä kuu­lunut liit­toon eikä saanut työe­htosopimuk­sen mukaus­ta palkkaa — ei siis palkkaa lainkaan.

Mar­ja-Liisa Pon­si­lan tulo avuk­si helpot­ti min­un työ­taakkaani olennaisesti.

Kun aloitin pää­toimit­ta­jana 1983, lehdel­lä oli 300 tilaa­jaa ja kun lopetin vuon­na 1985, niitä oli 1800.

Kun lehti tuli puoluetuen piiri­in vuona 1988, sen toim­i­tus­vas­tuu siir­tyi palka­tu­ille työn­tek­i­jöille, mut­ta lehden tilaa­jamäärä ei olen­nais­es­ti kas­vanut. Kun se alkoi tul­la myöhem­min jäsene­tu­na puolueen jäse­nille, levik­ki tietysti kasvoi.

Pon­si­las­ta tuli pää­toimit­ta­ja min­un jäl­keeni vuon­na 1986. Lehdel­lä on tois­taisek­si ollut 11 pää­toimit­ta­jaa, toinen tois­taan parempia.

  • Pekka Haav­is­to 1983
  • Osmo Soininvaara1983–1985
  • Mar­ja-Liisa Ponsila1986
  • Pauli Välimä­ki 1986–1989
  • Jaakko Kan­gas­nie­mi 1989–1990
  • Timo Harak­ka 1990–1994
  • Päivi Sihvola 1994–1999
  • Jyr­ki Räikkä 1999–2006
  • Eli­na Grund­ström 2006–2010
  • Juha Honko­nen 2011–2015
  • Riik­ka Suomi­nen 2015–2019

Pää­toimit­ta­jista mainit­takoon Jaakko Kan­gas­nie­mi (nyky­isin Finn­fundin toim­i­tusjo­hta­ja), Timo Harak­ka (nyky­isin työmin­is­teri) ja Eli­na  Grund­ström, jos­ta tuli sit­tem­min julkisen sanan neu­vos­ton puheen­jo­hta­ja. Haav­is­to on ulko­min­is­teri ja minäkin olin jos­sain vai­heessa perus­palve­lu­min­is­teri. Yhtään päämin­is­ter­iä ei pää­toimit­ta­jista ole vielä tul­lut, mut­ta seu­raavak­si ehkä presidentti.

Vihreä liit­to on nyt päät­tänyt lakkaut­taa lehden – tai siis lopet­taa puoluele­htituen kanavoimisen sille, mikä on sama asia.

Ymmär­rän, että paper­ile­hdestä on aika jät­tänyt. Mut­ta ei lehteä kan­na­ta kor­va­ta somet­tamisel­la ja puolueen viral­lis­ten kan­nan­ot­to­jen main­os­tamisel­la Face­bookissa. (En todel­la tiedä, mitä on tarkoi­tus tehdä, kos­ka puolueen tiedo­tus ei sitä ker­ro. Pelkään pahoin, että rahat solah­ta­vat puolue­toimin­nan poh­jat­tomaan kaivoon.)

Minä olisin siirtänyt lehden net­tile­hdek­si, tehnyt siitä jotain, jos­sa on otet­tu mallia Long Playsta, Must Readista ja kokoomuk­sen Verkkouuti­sista. Vihreis­sä on niin paljon sosi­aal­ista pääo­maa, että lehden ympärille saisi hel­posti avus­ta­ja­joukkion tuot­ta­maan hyvää jour­nal­is­tista aineis­toa halvalla.

Oma verkkole­hti tuot­taisi alle­vi­iva­tusti jour­nal­is­tista aineis­toa, siis jotain aivan muu­ta kuin Face­book-kir­joituk­sia tai puoluet­ta main­os­tavia kir­joituk­sia puolueen blogi­pal­stoil­la. Näin toimien se tuot­taisi myös viit­tauk­sia ja uutisia mui­hin tiedo­tuskanavi­in ja pitäisi vihreät mukana jour­nal­is­tises­sa keskustelus­sa. Esimerkik­si minä voisin levit­tää lehden artikkelei­ta ja uutisia twit­teris­sä ja täl­lä blogilla.

Täl­lainen verkkole­hti ei vain main­os­taisi vihrei­den eri­no­maisu­ut­ta, vaan kävisi avoin­ta ja kri­it­tistä keskustelua liik­keen lin­jas­ta. Esimerkkinä tästä julka­isin tämän kir­joituk­sen avoimesti  blogillani sen sijaan, että olisin lähet­tänyt sen vihrei­den sul­je­tu­ille palstoille.

Olen tyr­mistynyt.

 

 

 

Britannian surkea junaliikenne

Minus­ta Ylen uuti­nen Bri­tann­ian rautatei­den pri­vati­soin­nista oli huonoa journalismia. 

Ylel­lä oli uuti­nen siitä, mil­laiseen kaaok­seen Bri­tann­ian rautatieli­ikenne on joutunut yksi­ty­istämisen seu­rauk­se­na. Uuti­nen kiin­nit­ti huomi­tani, sil­lä Bri­tan­nia on Ruotsin ohel­la jok­seenkin ain­oa maa Euroopas­sa, jos­sa junali­iken­teen matkus­ta­jamäärät ovat kas­va­neet. Bri­tan­ni­as­sa jopa todel­la paljon, peräti kaksinker­tais­tuneet yksi­ty­istämisen jäl­keen. Sitä ennen “hyvän rautatieli­iken­teen aikana” matkus­ta­jamäärät oli­vat jyrkässä laskussa

Haas­tatel­tu­ja näyt­ti har­mit­ta­van, että junat myöhästelevät ja junia peru­ute­taan. Jos juna ei lähde ajal­laan, vika on har­voin siinä, ettei kul­jet­ta­ja viit­si lähteä liik­keelle. Yleen­sä ongel­mana on punainen valo, jon­ka on sytyt­tänyt radan ylläpitäjä. Radat taas ovat Bri­tan­ni­as­sakin val­tion vastuulla.

 Bri­tan­nia yksi­ty­isti ensin myös kiskot, mikä oli suurivirhe. Insen­ti­iv­it oli­vat sel­l­aiset, että rato­jen kun­nos­s­api­to kan­nat­ti lyödä laimin ja ottaa iso vaku­u­tus suuron­net­to­muuk­sien var­alle. En ymmär­rä, mihin kisko­jen yksi­ty­istämisel­lä tähdät­ti­in, kos­ka radan ylläpi­dos­sa ei voi oikein kilpailla. 

 Mut­ta tuo nykyi­nen ”kaaos” on siis sen val­tion vira­nomaisen vastuulla. 

Haas­tatel­tu­ja har­mit­ti­vat myös junalip­pu­jen korkeat hin­nat. Olisi ehkä kan­nat­tanut ver­ra­ta hin­to­ja Suomen hin­toi­hin niin olisi päästy johonkin suhteellisuuteen.

Har­mi­tuk­sen aiheena taisi olla myös dynaami­nen hin­noit­telu. Jos on pakko päästä juuri siihen suosi­tu­im­paan junaan, jou­tui mak­samaan enem­män kuin jos saat­toi jous­taa tun­nil­la tai par­il­la. Dynaamiselle hin­noit­telulle vai­h­toe­htona on, että kaik­ki liput ovat yhtä kalli­ita kuin kalli­im­mat nyt, ja jois­sakin junis­sa on kovasti tyhjiä paikko­ja. Har­mit­taa tietysti, että joutuu mak­samaan enem­män kui, jos voisi matkus­taa toiseen ajankohtaan. 

Tuo dynaami­nen hin­noit­telu – jokaisen junan myymi­nen jok­seenkin täy­teen   – on toinen kahdes­ta syys­tä, minkä vuok­si rautatei­den yksi­ty­istämisen jäl­keen niiden suo­sio on lisään­tynyt melkolis­es­ti. Samal­la taval­la lentoli­ikenne on lisän­nyt matkus­ta­jamääriä onnis­tu­mal­la myymään koneet läh­es täyteen. 

 Toinen syy junali­iken­teen kas­va­neeseen suo­sioon onris­tisub­ven­tion estymi­nen. Monop­o­liy­htiö voi tehdä niin, että se yli­hin­noit­telee kus­tan­nuk­si­in näh­den lipun­hin­nat suosi­tu­il­la reit­eil­lä (esim Helsin­ki-Tam­pere) ja sub­ven­toi näin syn­tyneil­lä voitoil­la hil­jaisia ratao­suuk­sia. Kuu­lostaa oikeu­den­mukaiselta, mut­ta vähen­tää matkus­ta­jamääriä huo­mat­tavasti, kos­ka junali­iken­net­tä hai­tataan juuri siel­lä, mis­sä sen poten­ti­aali olisi suurin. 

Meil­lä VR jou­tui luop­umaan Onni Bussin vuok­si ris­tisub­ven­tios­ta. Niin­pä Junalip­pu Helsin­ki Tam­pere mak­saa 8,90, mut­ta jos tätä kir­joit­taes­sani jou­tu­isi ryn­täämään seu­raavaan junaan, se mak­saisikin 21€. Suurim­malle osalle matkusajia lip­pu­jen hin­nat ovat laske­neet olen­nais­es­ti. Jotakin tuo 21 € voi risoa, mut­ta sekin on vähem­män kuin oli­si­vat kaik­ki lip­pu­jen hin­nat ennen hintauudistusta.

 Junal­la matkus­t­a­mi­nen on lisään­tynyt huo­mat­tavasti suosi­tum­mil­la väleil­lä. Järkevään hin­noit­telu­un ei tarvit­tu kil­pailu­a­rautateil­lä, riit­ti bus­sili­iken­teen aset­ta­ma haaste.

 Minus­ta Ylen jut­tu oli huonoa jour­nal­is­mia, kos­ka siitä puut­tui aivan olen­nainen tieto junal­la matkus­tamisen suo­sion räjähdys­mäis­es­tä lisään­tymis­es­tä yksk­ty­istämisen ja kos­ka ennet­ti­in ymmärtää, että junien myöhäste­ly olisi johtunut yksi­ty­i­sistä yri­tyk­sistä eikä radan ylläpitäjästä.  

[KORJAUS: Tarkkaan luet­tuna uutises­sa oli lyhyt main­in­ta siitä, että rautatiematkus­t­a­mi­nen on lisään­tynyt kaksinker­taisek­si yksi­ty­istämisen jälkeen]

Vaik­ka Bri­tan­ni­as­sa yksi­ty­istämi­nen on pääasi­as­sa ollut hyvä asia, en ole var­ma, että kauko­ju­nali­iken­net­tä kan­nat­taisi Suomes­sa alis­taa kil­pailulle. Se ei nimit­täin johtaisi kil­pailu­un vaan monop­o­lioikeuk­sien huu­tokaup­paamiseen, mikä on aivan eri jut­tu.  Kiskoille kun ei mah­du kil­pail­e­vaa liikennettä. 

Sik­si olisi järkevää päät­tää poli­it­tis­es­ti, että VR hin­noit­telee liput oma-aloit­teis­es­ti niin kuin jou­tu­isi hin­noit­tele­maan ne kil­pailu­ti­lanteessa. Voi olla, että olen poli­it­tis­es­ti nai­ivi tätä sanoessani. 

= = = =

Jos meil­lä olisi kil­pailua, saisimme ehkä parem­mat junat, tai siis parem­min sis­uste­tut vaunut. Olen kysynyt, mik­si VR ei lai­ta duet­to +osas­to­ja muuallekin kuin rav­in­tolavau­nun yläk­er­taan , kos­ka ne ovat niin suosit­tu­ja. Mah­dol­lisu­us tehdä häir­iöt­tä töitä läp­päril­lä on lisän­nyt merkit­tävästi junali­iken­teen suo­sio­ta.  Vas­taus on, että joskus 2030-luvul­la, kun vaunu­ja joudu­taan muutenkin remon­toimaan tai uusimaan. 

Vaati­iko hyvä liik­keen­jo­hto sdi­is sit­tenkin kilpailua?

Yllyk­keen tämän kir­joit­tamiseen antoi Tuuk­ka Saari­maan saman­su­un­tainen twiitti.