Suurin osa suomalaisista kaupungeista on viime vuosikymmeninä kasvanut yli maantieteellisten rajojensa. Kaupunki on levittäytynyt usean itsenäisen kunnan alueelle.
Ennen toista maailmansotaa Suomessa kaupungin kasvaessa yli rajojensa rajoja muutettiin ja naapurikunnan puolelle syntyneet asuinalueet liitettiin kaupunkiin. Toisaalta maalaiskunnan sisälle syntynyt kasvava taajama voitiin erottaa omaksi itsenäiseksi kaupungikseen tai epäitsenäiseksi kauppalaksi tai taajaväkiseksi yhdyskunnaksi.
Viimeinen suuri rajojen tarkistus Helsingin seudulla tehtiin vuonna 1946, kun niin sanotut liitosalueet – suuri osa Helsingin maalaiskunnasta ja muun muassa Haagan kauppala, Lauttasaari ja Munkkiniemi – liitettiin Helsinkiin. Ruotsinkielinen Espoo jätettiin kielipoliittisista syistä kuntaliitoksen ulkopuolelle. Helsingin pinta-ala kahdeksankertaistui. Vuonna 1966 Helsinkiin liitettiin Helsingin maalaiskuntaan kuulunut Vuosaari ja vuonna 2008 Sipoosta Östersundomin alue.
Nykyinen epätarkoituksenmukainen kuntajako johtaa kuntien osaoptimointiin ja haittaa kaupunkien kehitystä, mistä kärsii lopulta koko maa. Kaupunkien hallinto on pirstoutunut ja alkuperäisen keskuskaupungin ja sitä ympäröivien lähiökuntien välillä on usein hyvinkin jännitteinen suhde. Jatka lukemista “Kaupunkien voitto: 7. Kehityksen tulppa — kaupunkiseutujen hajaantunut hallinto”