Suurin osa suomalaisista kaupungeista on viime vuosikymmeninä kasvanut yli maantieteellisten rajojensa. Kaupunki on levittäytynyt usean itsenäisen kunnan alueelle.
Ennen toista maailmansotaa Suomessa kaupungin kasvaessa yli rajojensa rajoja muutettiin ja naapurikunnan puolelle syntyneet asuinalueet liitettiin kaupunkiin. Toisaalta maalaiskunnan sisälle syntynyt kasvava taajama voitiin erottaa omaksi itsenäiseksi kaupungikseen tai epäitsenäiseksi kauppalaksi tai taajaväkiseksi yhdyskunnaksi.
Viimeinen suuri rajojen tarkistus Helsingin seudulla tehtiin vuonna 1946, kun niin sanotut liitosalueet – suuri osa Helsingin maalaiskunnasta ja muun muassa Haagan kauppala, Lauttasaari ja Munkkiniemi – liitettiin Helsinkiin. Ruotsinkielinen Espoo jätettiin kielipoliittisista syistä kuntaliitoksen ulkopuolelle. Helsingin pinta-ala kahdeksankertaistui. Vuonna 1966 Helsinkiin liitettiin Helsingin maalaiskuntaan kuulunut Vuosaari ja vuonna 2008 Sipoosta Östersundomin alue.
Nykyinen epätarkoituksenmukainen kuntajako johtaa kuntien osaoptimointiin ja haittaa kaupunkien kehitystä, mistä kärsii lopulta koko maa. Kaupunkien hallinto on pirstoutunut ja alkuperäisen keskuskaupungin ja sitä ympäröivien lähiökuntien välillä on usein hyvinkin jännitteinen suhde.
Epätervettä kilpailua, asukkaiden valikoimista
Kaupunkien ja kehyskuntien välille on syntynyt jokseenkin kaikilla kaupunkiseuduilla tulehtunut kilpailutilanne, jossa kunnat pyrkivät valikoimaan asukkaikseen terveitä ja hyvätuloisia. Tämä on käytännössä mahdollista vain saman kaupunkialueen sisällä, mutta ei kaupunkien välillä.
Turku ei voi houkutella asuntopolitiikalla ja kaavoituksella hyviä veronmaksajia Tampereelta eikä lähettää omia köyhiään ja sairaitaan Tampereelle. Elinkeinopolitiikkaa kehittämällä se tietysti onnistuu, mutta hyvä elinkeinopolitiikka kuuluukin positiivisiin kilpailukeinoihin.
Asukkaiden valikointi on kunnan kannalta hyvin kannattavaa. Oulussa tehdyn tutkimuksen mukaan kymmenen prosenttia asukkaista aiheuttaa 81 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon menoista. Nämä kannattaa ohjata tavalla tai toisella naapurikunnan puolelle.
Terveydenhuollon mahdollinen siirtäminen maakuntien vastuulle ja rahoitettavaksi poistaa tämän kielteisen kannusteen kunnilta. Kun sen taloudellisia vaikutuksia on selvitetty, jotkut kunnat voittavat suuresti ja toiset häviävät. Häviävät valittavat, että menettävät sen edun, jonka hyvin hoidettu terveydenhuolto on heille tuottanut. Terveydenhuollon järjestämisessä on kuntien välillä merkittäviä eroja, mutta paljon tätä merkittävämpää on ollut valita kunnan asukkaiksi vähän palveluja tarvitsevia terveitä ja hyvinvoivia asukkaita.
Keinona torjua naapurikuntien välisiä eroja asukkaiden tulotasossa on esitetty, että sosiaalinen asuntotuotanto jaettaisiin tasan kuntien kesken. Tämä on keinona kömpelö.
Kauniaisten ja Karkkilan välinen tuloero ei katoa rakentamalla Kauniaisiin näytteeksi muutama vuokrakerrostalo. Pelkkien vuokra-asuntojen tasainen jako ei toimi, jos kunta voi valita noihin asuntoihin ketä hyvänsä, vaikka hyvätuloisia kunnan työntekijöitä. Yksittäinen vuokrakasarmi Pornaisten keskustassa, jonne ei juuri joukkoliikenteellä pääse, olisi huonoa sosiaalipolitiikkaa ja johtaisi helposti syrjäytymiseen.
Osaoptimoija kaavoittaa epätarkoituksenmukaisesti
Pyrkimys valikoida asukkaita on johtanut hyvin epätarkoituksenmukaiseen kaavoitukseen. Käsitys pientaloasukkaista vauraampina ja terveempinä veronmaksajina on saanut kaavoittamaan pientaloja alueille, joihin kaupunkirakenteen kannalta olisi pitänyt kaavoittaa kerrostaloja.
Suomalaisten kaupunkien rakenne on epäterve verrattuna eurooppalaisiin kaupunkeihin. Yhdyskuntarakenne on hajaantunut, etäisyydet pitkiä ja liikennesuorite asukaslukuun suhteutettuna suuri.
Hajanainen yhdyskuntarakenne on myös elinkeinopoliittinen ongelma, sillä rehevä palvelutuotanto edellyttää laajaa asiakaspohjaa. Teollisten työpaikkojen korvautuminen palveluammateilla etenee hitaammin kuin voisi.
Jokseenkin kaikille kasvaville kaupunkiseuduille on ilmaantunut keskuskaupungin kylkeen kermankuorijakunta tai useampi sellainen, joka pyrkii pientalotonteilla houkuttelemaan asukkaita keskuskaupungista.
Fyysisesti ei ole mitään ongelmaa siinä, että kerrostalot sijaitsevat keskellä kaupunkia ja omakotialueet kaupungin ympärillä, mutta kuntien välille tämä on aiheuttanut eriarvoisuutta. Kerrostaloissa asuu keskimäärin pienituloisempaa väkeä kuin omakotitaloissa. Omakotitaloissa asuva keskiluokka on yleensä terveempää ja käyttää siksi kuntien sosiaali- ja terveyspalveluja vähemmän.
Kaupunkimaisen asumisen suosion kasvu on viimeaikoina muuttanut tätä asetelmaa. Erityisen tärkeä muutos on odotettavissa, jos sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus otetaan pois kunnilta. Tällöin ei ole enää yhtä tärkeätä valikoida asukkaiksi tervettä keskiluokkaa.
Kunnat ovat pyrkineet välttämään sosiaalista asuntotuotantoa kaikin keinoin. Koska kunta ei saa asukkaita valittaessa laittaa oman kunnan asukkaita etusijalle, runsaasti sosiaalista asuntotuotantoa rakentava kunta houkuttelee asukkaikseen myös naapurikuntien asunnontarvitsijoita.
Osapuolia liikaa, edut vastakkaiset
Voi vain kadehtien katsoa, kuinka suuria ja strategisia ratkaisuja Pohjoismaiden muissa pääkaupungeissa on pystytty tekemään. Tähän verrattuna Helsingin seudun kehittäminen on näpertelyä, jossa naapurusten välinen kateus karkottaa kalat kauas vesistä. Esimerkiksi Tukholmassa urbanismin uuteen aaltoon varaudutaan massiivisilla infrainvestoinneilla, jotka painottuvat raideliikenteeseen.
Jos kunnat joskus pääsisivätkin yksimielisyyteen jostain, viime kädessä valtion liikenneviranomaisilla on jokin poikkeava näkemys asioiden tärkeysjärjestyksestä tai ainakin aikataulusta. Osapuolia on yksinkertaisesti liikaa, ja osapuolten väliset edut liian vastakkaiset.
Valtiovalta on havahtunut Helsingin seudun heikkoon maankäytön suunnitteluun. Maankäyttö- ja rakennuslakiin lisättiin vuonna 2009 pykälä 46 a, joka velvoittaa pääkaupunkiseudun kunnat laatimaan yhteisen yleiskaavan. Lakiin ei kuitenkaan tullut mainintaa siitä, milloin yhteinen yleiskaava tulisi tehdä. Tätäkin pahempaa on, ettei yhteistä yleiskaavaa koskevassa laissa ole mitään mekanismia ratkaista kuntien välisiä erimielisyyksiä.
Kuntien valtuustojen on vain hyväksyttävä yleiskaavat samansisältöisinä. Tähän yksimielisyyteen voi olla vaikea päästä. Valtuustoille ei ole juurikaan annettu valtaa. Jos yksikin niistä muuttaa yleiskaavassa mitään, sitä ei ole hyväksytty samansisältöisenä.
Ratkaisuksi on esitetty, että kunkin kunnan päättäjät saisivat ottaa kantaa yleiskaavaan vain oman kuntansa alueelle. Mikä yhteinen yleiskaava sellainen on? Jokainen kunta tekee oman yleiskaavansa, ja lopuksi ne liimataan yhteen? Toistaiseksi toimiin yhteisen yleiskaavan laatimiseksi ei ole ryhdytty.
Kun Jyrki Kataisen (kok) hallitusohjelmasta neuvoteltiin, kuntauudistus otettiin yhdeksi hallituksen tärkeimmäksi hankkeeksi. Tätä hallitusohjelman kohtaa kirjoittaneessa työryhmässä oltiin yksimielisiä, että kuntarakenteemme suurimmat epäkohdat löytyvät kasvavilta kaupunkiseuduilta, juuri tästä kalliista osaoptimoinnista. Kuntauudistus epäonnistui, mutta sen tarve ei ole kadonnut mihinkään.
Kunnan tehtävät on jaettavissa karkeasti palvelukuntaan ja kiinteistökuntaan. Palvelukunta huolehtii opetuksesta, päivähoidosta, sosiaali- ja terveyspalveluista ja niin edelleen. Kiinteistökunta kaavoittaa, rakentaa, hoitaa julkista liikennettä ja huolehtii elinkeinopolitiikasta.
Helsingissä vain kaksi lautakuntaa kokoontuu viikoittain: kaupunkisuunnittelulautakunta ja sen päätöksiä toimeenpaneva yleisten töiden lautakunta.
Palvelukunnan ja kiinteistökunnan tehtäväkokonaisuuksilla on aivan erilainen optimikoko. Kunhan riittävä asukasmäärä, 20 000–50 000, on saavutettu, palvelukunnan koon kasvattaminen ei tuota sanottavia skaalaetuja vaan pikemminkin hallinnollista kankeutta.
Metropolihallinnolle päätösvalta maankäytössä
Kiinteistökunnan tehtävien osalta olisi erittäin tärkeätä, että yksi kaupunki muodostaisi yhden kiinteistökunnan, koska kaupunkikokonaisuuden suunnitteleminen osaoptimointina naapureista piittaamatta tai näitä vastaan toimien tuottaa huonoa jälkeä.
Epätarkoituksenmukainen kuntajako ja siitä seuraava osaoptimointi tuottavat suurta haittaa kaupunkien kehitykselle, mistä lopulta kärsii koko maa. Tässä esimerkkinä on käytetty Helsingin seutua, koska kirjoittajat tuntevat sen parhaiten, mutta tätäkin kärjistyneempi tilanne ulkopuolisin silmin näyttää olevan esimerkiksi Turussa ja Vaasassa.
Ongelma on kiinteistökunnan puolella. Se koskee lähinnä kasvavia kaupunkeja, joissa tehdään suuria maankäytön ratkaisuja.
Suurilla kaupunkiseuduilla, joiksi tulee lukea ainakin Helsinki, Tampere ja Turku, olisi hyvä antaa kiinteistökunnan tehtävät nykyisiä kuntia suuremmille yksiköille, joita kutsutaan tässä paremman nimityksen puuttuessa metropolihallinnoksi.
Metropolihallinnolla tulisi olla päätösvalta maankäytöstä kokonaan. Paikallista ääntä voidaan kuulla kunnanosavaltuustojen kautta. Silti lopullisen päätösvallan olisi hyvä olla metropolihallinnolla. Sillä estettäisiin esimerkiksi epämiellyttäväksi koettujen rakennushankkeiden vastustaminen ja muut NIMBY-ilmiöt (”not in my back yard”; ei minun takapihalleni). Metropolihallinto voisi huolehtia myös sote-palveluista, ellei näitä oltaisi järjestämässä koko maakunnan tasolle.
Pelisääntöjen selkeyttämiseksi olisi parasta, että metropolihallinto keräisi alueelta kunnallisverot ja kiinteistöveron
sekä jakaisi ne asukasluvun ja joidenkin rasitustekijöiden suhteessa peruskunnille. Tämä vähentäisi kannustimia epäterveeseen osaoptimointiin.
Tämän ohella olisi hyvä, ettei elinkeinopolitiikassa tarvitse muiden optimoitavien asioiden ohessa optimoida vielä sitäkin, että päätökset kohtelevat kuntia veronsaajina apteekkivaa’alla mitattuna tasapuolisesti.
Vielä tärkeämpää kuitenkin on, ettei paikallisilla päättäjillä ole vinoutuneita kannustimia osaoptimointiin. Opettaisi seudullista ajattelua, kun sosiaaliset velvoitteet ja rahat olisivat yhteiset.
Helsinkiläiset huomaisivat, että Keilaniemi on varsin hyvä paikka monelle toimistolle. Sosiaalinen asuntotuotanto pääsisi lopulta kunnolla käyntiin. Päättäjät suuntaisivat tarmonsa koko kaupungin elinkeinojen kehittämiseen sen sijaan, että käyttäisivät aikansa naapurikuntien yritysten houkuttelemiseen oman kunnan alueelle.
Reilu kilpailu hyvästä, fuskaaminen pahasta
Kuntien välinen kilpailu on periaatteessa hyvä asia. Jos olisi vain yksi kunta, sen heikkoudet eivät paljastuisi koskaan, koska ei olisi mihin verrata. Palvelutuotannon kustannustasossa on samanlaisten kuntien välillä suuria eroja, joskin tämän kunnollinen tutkiminen on vaikeata. Sekä laadun mittaaminen että tarvevakiointi ovat vaikeita.
Olennaista on, että kunnat ovat perin huonoja kopioimaan toistensa hyviä ratkaisuja. Naapurin parempaa menestystä selitetään yleensä epäreilulla vertailuasetelmalla. Parhaiten kuntien välisiä kustannustasoeroja selittävät kuntien tulot: kunnilla on taipumus käyttää kaikki tulonsa.
Kilpailu hyvistä veronmaksajista sisältää hyvänä puolena sen, että kuntaa palkitaan hyvän asuinympäristön tarjoamisesta. Tämä kilpailu toimii parhaimmillaan kaupunkiseutujen välillä, siis vaikkapa Turun ja Tampereen välillä.
Saman kaupunkiseudun sisällä kilpailussa menestymistä dominoivat epäterveet kilpailukeinot. Tällainen kilpailu ei ole edes nollasummakilpailua. Epäterveestä osaoptimoinnista kärsivät kaikki.
Sosiaali- ja terveystointa ollaan siirtämässä olennaisesti suurempiin yksiköihin. Tämän voi tehdä hyvin tai huonosti.
Huonoin vaihtoehto olisi toimia niin kuin on tehty erikoissairaanhoidossa: monopolisoida toiminta yhdelle tuottajalle, joka lähettää laskut hoidosta potilaan asuinkunnalle. Epäterve kilpailu asukkaiden valinnassa säilyisi ennallaan, mutta monopolin haitat korostuisivat. Tällaistakin jossain vaiheessa esitettiin, mutta siitä ajatuksesta on onneksi luovuttu.
Pitäisi toimia toisin päin. Olisi hyvä olla keskenään kilpailevia tuottajaorganisaatioita, jotka voivat olla yksityisiä tai kuntien ylläpitämiä, mutta potilaista aiheutuvat kustannukset jaettaisiin koko seudun kesken. Tällöin ei tietenkään samasta hoidosta maksettaisi erilaisia hintoja riippuen siitä, onko organisaatio haaskaava vain toimintansa hyvin organisoinut.
“Kuntien välinen kilpailu on periaatteessa hyvä asia”
Kuntien välillä ei ole eikä voikaan olla oikeaa kilpailua palvelutuotannossa, koska markkinamekanismia ei käytännössä ole. Yksikään terve ihminen ei muuta toisen kunnan puolelle siksi, että siellä on paremmat terveyskeskukset (koska yksikään terve ihminen ei käytä terveyskeskusten palveluita), ja verotulojen tasaus pitää huolen siitä, että palvelutuotannon tehokkuus ei näy edes veroasteessa.
Asuinpaikkaan perustuva palvelutuotanto on todella typerää, ja tällaisten aluemonopolien välinen kilpailu johtaa parhaassakin tapauksessa ainoastaan asuinalueiden segregaatioon.
Osmo: “Pitäisi toimia toisin päin. Olisi hyvä olla keskenään kilpailevia tuottajaorganisaatioita, jotka voivat olla yksityisiä tai kuntien ylläpitämiä, mutta potilaista aiheutuvat kustannukset jaettaisiin koko seudun kesken. Tällöin ei tietenkään samasta hoidosta maksettaisi erilaisia hintoja riippuen siitä, onko organisaatio haaskaava vain toimintansa hyvin organisoinut.”
Näin juuri.
Ja niin, että (sama) raha seuraa potilasta ja siihen vakuutuspohjainen järjestelmä sopisi erinomaisesti. Ja vakuutus olisi tietysti valtakunnallinen, ei seudullinen — ja sairausvakuutushan meillä jo onkin, se vain ei toimi sairausvakuutuksena.
“Kaupunkimaisen asumisen suosion kasvu on viimeaikoina muuttanut tätä asetelmaa. Erityisen tärkeä muutos on odotettavissa, jos sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus otetaan pois kunnilta. Tällöin ei ole enää yhtä tärkeätä valikoida asukkaiksi tervettä keskiluokkaa.”
Muuttoliike aiheuttaa kuitenkin rahoitusongelman, kun uusien alueiden infra pitää rakentaa ja uusia kouluja pitää perustaa (päiväkotien kustannukset siirtyvät sote-alueelle?) Näiden kustannusten takaisinmaksu verotuloina kestää pitkään. Jos kunnat saavat alhaisella korolla lainaa, tämä ei olisi ongelma, mutta investointikatot ym. hankaloittavat asiaa. Elinkaarirahoitussopimukset tullevatkin yleistymään, vaikka kokonaisuutena ne ovat usein kalliita. Toisaalta niissä on se hyvä puoli, että käyttöaikaiset ja rahoituskustannukset tulevat näkyviin sopimusta tehtäessä, muuten nähdään helposti vain investointikustannus.
Osmo, väittämäsi mukaan Lontoon, Pariisin jne hallinto ei toimi. Lähes kaikki metropolialueet muodostuvat useammista kaupungeista kuin vain yhdestä. Jopa Tukholma on useamman kunnan ja yhden kaupungin muodostama.
Siinä olet oikeassa, että kuntauudistus pitää tehdä. Tehottomat, liian suuret yksiköt, kuten Helsinki, Espoo ja Vantaa, pitää pilkkoa tehokkaammiksi.
Siinä taas olet täysin väärässä, että kilpailu aiheuttaisi osaoptimointia. Päin vastoin. Tälläkin hetkellä Helsinki osaoptimoi pientaloja Sipoolta varastetulle maalle, vaikka se on juuri se kolkka Sipoosta, johon ei kannata rakentaa (jo koknaisuutta ajatellaan). Pohjois Sipoossahan on laajoja alueita olemassa olevan radan varressa, siis juuri sellaisessa paikassa, johon muualla Euroopassa perustettaisiin uusia kaupunkeja.
Kuntauudistus, jossa isot kunnat pilkotaan ja kukin kunta löytää roolinsa kokonaisuudessa, on tehokkain ratkaisu myös Suomessa Pääkaupunkiseudulla. Uudistuksen onnistumista tukee, kun lääniuudistussekoilu perutaan, valtion aluehallinto kerätään toimiviksi yksiköiksi ja samalla Pääkaupunkiseutu kansainvälisen mallin mukaan erotetaan “omaksi läänikseen”. Raja voisi kulkea esimerkiksi Kehä I:stä pitkin aluksi ja kun sen siäpuoli aikanaan olisi rakennettu, niin se siirrettäisiin Kehä II:lle.
Kalle, alan kyllästyä tähän jakuttamiseesi ja siihen, että et korjaa argumenttiasi, vaikka sen korjaisi kuinka monta kertaa hyvänsä.
Mikä on oikea kuntakoko riippuu tietysti siiutä, mitäå kunnalla tarkoitetaan. Suomalaisen kunnan tåärkein tehtäv on toistaioseksi ollut terveydenhoito ja kuntalaisten sairausvakuutusyksikkönä toimiminen. Pariisilla ei ole tätä tettävää. Pariisissa kaupunkia suunnitellaan kokonaisuutena, juuri niin kuin minä esitän.
Tuo ei pidä paikkansa. Kuntien välilläkin muuttaa ihmisiä, mutta erityisesti fiksut alueelle muuttavat valitsevat asuinpaikkansa yhtälöllä johon kuuluu palvelut ja äyri. Kun aikoinaan tulin Pääkaupunkiseudulle, asuimme hetken Espoossa. Kunta on huonosti johdettu, sen palvelut olivat meidän kannaltamme surkeat ja äyri korkea. Viimeksimainittu ei tosin pienellä palkalla merkinnyt kovin paljoa, mutta kuitenkin. Muutimme muualle, kuntaan joka oli paremmin johdettu, paremmat palvelut ja pienempi äyri.
Kun Teekkari kasvaa ja joutuu miettimään mm. päivähoitoa ja kouluja, niin ajatukset muuttuvat. Tiedän lukuisia tuttavia, jotka lähtivät Espoosta Kirkkonummelle, koska siellä yhtälö oli paljon parempi 90-luvulla. Kuntien välinen kilpailu asukkaista on hyvä asia.
Päiväkodit ovat nykyisin varhaiskasvatusta (jotta saadaan lastentarhanopettajien palkka nousemaan opettajien tasolle) — eivät siis kuulu enää soteen.
Kun koulujen ja päiväkotienkin valinta vapautuu yli kuntarajojen, voisi olla yksinkertaisinta siirtää nekin nykyisiä kuntia isompien yksiköiden vastuulle. Tulee vain ylimääräistä byrokratiaa, kun kunnat laskuttavat toisiaan.
Ihan mielenkiinnosta, onko politiikassa lautakunta/valtuusto/eduskunta tasoilla paljonkin Kalleja? Ts tyyppejä jotka toistavat omia
mantrojaan vuosikausia, tosiasioista välittämättä ja niistä kiinnostumatta?
Joidenkin maahanmuutto tai avioliittoasioiden ympärillä näyttäisi kyllä riittävän, mutta kaupunkisuunnitelunkin puolella?
Osaako kukaan selittää miksi erikoissairaanhoito, sekä vesi- ja jätehuolto voivat toimia kuntarajojen yli itsenäisinä organisaatioina jotka sekä omistavat infransa että tuottaa palveluita mutta joukkoliikenne ei?
HSL:han vain tilaa joukkoliikennepalvelut bussifirmoiilta, HKL:ltä ja VR:ltä, mutta ei omista ainoatakaan bussia, junaa tai raitiovaunua, ei edes k1skoja tai tunneleita, vaan kaluston ja verkoston rakentaminen ja ylläpito on kokonaan kaupunkien ja valtion vastuulla, tai bussien kohdalal yksityisten bussifirmojen. Siksi isot raidehankkeet rakennetaan jälkijättöisesti koska kaupungit joiden mailla ne kulkee sekä valtio ei halua invastoida niihin ennenkuin vasta sitten kun on välttämätöntä jjos silloinkaan.
Jonkun vesitunnelin rakentaminen on kanssa kallista ja aikaavievää puuhaa, mutta HSY rakennuttaa ja omistaa ne kokonaan itse ja kunnat makssavat HSY:n kustannukset yhteisesti ilman suurempia riitoja.
Nykyisiä pk-seudun kaupunkeja ei pidä mennä pilkkomaan koska vuokratalovoittoiset alueet kuten Itä-Helsinki jäisivät häviäjiksi.
Nykyiset Espoo, Vantaa ja Kauniainen olisivat ne jotka pitäisi liittää Helsinkiin, mutta ei niiden ulkopuolelta mitään. Näillä on jo nyt yhtenäinen kunnallistekniikka ja infrastruktuuri ja muu palveluverkko. Rahaa säästyisi kun päällekkistä hallintoa suoraviivaistettaisiin.
Stalin sanoi aikoinaan, että kun maat yhdistetään, niin tehokkuus kasvaa. Jotkut tuohon vieläkin uskovat.
Kiinnostaisi tietää, missä Kalle oli väärässä. Tämä “väärässä olo” haiskahti vähän siltä, että hän vain oli jossain asiassa eri mieltä kuin sinä.
(Huonosti järjestetty kilpailu ja osaoptimointi voisivat korreloidakin, mutta pidin tuota kohtaa Kallen tekstissä vain mielenkiintoisena retorisena keinona.)
Pariisin kaupunginosat ovat suomalaisella mittapuulla itsenäisiä kaupunkeja. Helsinki taas on malliesimerkki organisaatiosta, joka ei toimi. Se on liian iso ja liian monikerroksinen ollakseen tehokas.
Olemme samaa mieltä tavoitteesta, mutta sinun kuntauudistusmallisi ei vie tavoitteeseen, vaan lisää pelkästään turhaa byrokratiaa.
Pariisin kaupunginosat voivat olla “itsenäöisiä” eli päättävät itsenäisesti siitä hyvin vähäisestä määrästä asioita, joista päättävät. Eivät kuitenkaan terveydenhuollosta, ei liikennesuunnittelusta eikä kai kaavoituksestakaan kuin joidenkin detaljien osalta. Koulutoimikin taitaa olla valtion vastuulla. Eikä niillä ymmärtääkseni ole verotusoikeutta. On täyhsin harhaanjohtavaa verrata ranskalaisia kuntia suomalaisiin kuntiin. Ranskassa on useita kuntia, joissa ei asu ketään. Minä pidän tätä harhaanjohtamista jo tahallisena, koska tuo väite on oikaistu monta kertaa.
Mitä ihmettä? Todellisuushan menee juuri päinvastoin kuin mitä kuvaat. Kunnat ja valtio ovat juuri rakentaneet Espooseen metrolinjan ja Vantaalle rautatien. HSL:ltä ei ole kummastakaan kysytty hölkäsen pöläystä, mutta maksumieheksi se kyllä kelpaa – ja lippujen hinnat uhkaavat nyt sitten nousta aivan poskettomasti.
Kummassakaan hankkeessa ei ole HSL:n talouden kannalta minkäänlaista järkeä, eikä HSL kuuna kullan päivänä olisi niitä pannut alulle, jos päätösvalta olisi ollut sillä ja vain sillä. Hankkeet ovat ensisijaisesti maankäyttöhankkeita, joista hyötyvät kunnat ja rakennusliikkeet.
Kyllä HSL-kunnat ovat voimakkaasti lobanneet noiden ratahankkeiden rahoituksen puolesta.
Kunnat eivät ole mitään maita. Saman alueen kunnissa asuu samaa kansaa etnisestä näkökulmasta. Kunnat eivät saa käydä itsenäistä ulkomaankauppaa, niillä ei ole omaa armeijaa jne. Valtio pääättää viime kädessä kuntien rajoista. Sen ymäärtääkseen ei pidä olla edes mikään Stalin.
Lontoossa on 15–21 miljoonaa asukasta, pääkaupunkiseudulla n 1 miljoona
Asukasmäärät ovat totaalisen erilaisia ja tarvitsevat erilaiset hallintoratkaisut
Lontooksi käsitetään yleensä niin sanottu Suur-Lontoon (Greater London) alue, joka koostuu 32 kaupunkipiiristä sekä Lontoon Citystä (City of London).
Vaikka näillä on laaja itsehallinto nin ne eivät ole yhtä itsenäisiä kuin Helsinki,Espoo , Vantaa
Koko Suur-Lontoon yhteinen hallintoelin on Suur-Lontoon yleishallintoviranomainen , johon kuuluvat vaaleilla valittu pormestari sekä häntä avustava 25-jäseninen edustajisto.
Tämä elin toimii koordinaattorina ja voi päättää yli kaupunkiosavaltuustojen
Yleishallintoviranomainen vastaa myös Suur-Lontoon poliisitoimesta .
Länsimetroa alettiin tosissaan suunnitella jo 50 vuotta sitten. Kehärataa 30 vuotta sitten. Ei ne niihin karttoihin ilmestynyt kenenkään “hullun” taholta.
1970-luvun alussa oli tarkoitus perustaa kuntaliitto pk-seudun kuntien kanssa tällaisten suurhankkeiden toteuttamiseksi. Espoo harasi vastaan ja lopputuloksena syntyi vain HSL:n edeltäjä YTV jolla ei ollut mitään erityistä budjettia tai toimivaltaa toteuttaa mitään. Vasta 1980-luvun puolivälissä päästiin niin pitkälle että saatiin yhteinen matkalippusysteemi.
Sitä tarkoitan sillä että raideliikennehankekeet rakennettiin jälkijättöisesti, koska ei ollut ylikunnallista organisaatiota joka olisi toteuttanut ne. Sensijaan ylikunnallisia sairaaloita, vesi ja viemäri ja jätehuoltohankkeita on voitu toteuttaa pitkäjänteisesti kun on ollut yhteinen organisaatio.
Siitä miten kustannuksia jyvitetään tai pitäisi jyvittää kuntalaisten kesken on loppujen lopuksi kyse. Onhan se selvää että länsimetrosta hyötyvät myös vantaalaiset ja kehäradasta espoolaiset ja niistä hyötyvät kyseisten kaupunkien elinkeinoelämä, eli siksi on väärin että matkalippujen hintoja joudutaan korottamaan mikä johtaa siihen että koko joukkoliikenteen suosio kärsii, vaan kuntien ja elinkeinoelämän pitäisi ennemmin olla mukana rahoittamassa.
On myös täysin mielenvikaista verrata Helsinkiä yhteenkään miljoonakaupunkiin. Lontoo, Berliini, Pariisi tai New York ei ole mitenkään verrattavissa puolen miljoonan asukkaan Helsinkiin tai edes pääkaupunkiseutuun. Sopivampi vertailukohta löytyy varmasti kun hakee väestöltään samankokoista taajamaa Euroopasta tai joistain USA:n osavaltioista.
Vaikka asia on tiedossa, niin silti tapahtuu vertailua “urbaaniin ihmeeseen”. Miksi? Kaikki myös tietävät, että suuria kokonaisuuksia on mahdoton hallita ellei niitä jaa pienempiin osiin.
Varsinaisilla kaupunginosilla (quartier) ei ole kuin neuvoa-antava valtuusto: https://fr.wikipedia.org/wiki/Conseil_de_quartier
Suurkaupunkien hallintoa on jalkautettu arrondissementteihin, mutta kunta (commun) eli Pariisi on se, jolle kuuluu rahat, virat ja päätösvalta.
No on sinuakin oikaistu monta kertaa tuosta “kokonaisoptimoinnin” harhasta suurentamalla organisaatiokokoja, mutta ei tunnu menevän perille.
Sveitsissä on yli 3000 kuntaa ja niillä on verotusoikeus ja ne kilpailevat keskenään, lisäksi ihmiset saavat päättää ihan oikeasti demokraattisesti asioista ohi poliitikkojen ja silti hommat toimivat huomattavan tehokkaasti näihin Soinivaaralaisiin poliittisiin kokonaisoptimointi härdelleihin verrattuna.
Ai niin, varastettu tavara ja natsikulta…
Sveitsin suurimmat erot Suomeen ovat että se on liittovaltio ja se on keskellä Eurooppaa ja että se on pinta-alaltaan paljon Suomea pienempi ja väestötiheys on tasaisempi. Se että se on keskellä Eurooppaa ja pystyy rahastamaan kauttakulkuliikenteellä on aika ratkaiseva etu ja sitä on harrastettu kivikaudelta asti.
Myös matkailu tuottaa aivan toisella hehtaarilla kuin Suomen matkailu.
Unohdit sanoa, että maa elää varastetun rahan kätkemisellä.… 🙂
01.01.2014 oli 2352, ja jokunen kuntaliitos lienee tapahtunut senkin jälkeen.
http://www.bfs.admin.ch/bfs/portal/de/index/regionen/11/geo/institutionelle_gliederungen/01b.html
Eli milloin tämä terveydenhuollon epäkohta korjataan ja vastuu poistetaan kunnilta? Sekaviin ja hölmöihin kuntaliitoshankkeisiin on tuhlattu satoja miljoonia kampaviinereitä ja vain sen takia että *ehkä* muutamia terveyskeskuksia saadaan ajettua alas.
Siitä olen samaa mieltä, että vuokratalot keskellä ei mitään ovat ongelma, mutta esimerkiksi Vuosaaren kaupunki satamineen ei oikein kuulosta häviäjältä. Tuo argumentti on täysin kestämätön.
Helsinkiä nykymuodossaan ei saada toimimaan. Siinä on vain tarpeettomia, kalliita hallintokerroksia, jotka eivät tuota kuntalaisten tarvitsemia palveluita ja jotka ovat liian etäällä tavallisesta kuntalaisesta.
Juuri eilen juttelin yhden Lauttasaarelaisen ystäväni kanssa palveluista. Heillä on ollut joku tienristeys koko kesän auki muutaman reunakiven takia. Kun Lauttasaari on taas itsenäinen, tuota ei tapahdu. Viikon työmaan jälkeen, joku soittaa kaupunginjohtajalle, pistäpä Ville pojat töihin. Pienet kunnat ovat ylivoimaisen ketteriä palvelutuotannossaan.
Jos Lauttasaari olisi itsenäinen, sen kannattaisi ehkä katkaista Länsiväylä tai ainakin kieltää sitä pitkin läpiajo, koska asumisolosuhteet Lauttasaaressa paranisivat olennaisesti. Osaoptimoinnilla Suomi nousuun!
Tämä ei ole ihan teoriaa. Helsinkihän on estänyt Kehä II:n jatkamisen, koska Helsinki ei sitä tarvitse ja espoolaisten ongelmat eivät kuulu Helsingille.
Vähän eri tyyppisiä ratoja. Länsimetro on teknisesti loistava ja taloudellisesti kannattamaton. Kehärata on ilmeisesti toisinpäin. Ihmettelen vieläkin, miksi Espoolaiset lähtivät maksamaan metron kustannuksia. Siitähän Länsimetrossa on periaatteessa kyse. Sinänsä helsinkiläisiltä nerokkaasti ajateltu.
Lentokenttärata on enemmän kansallinen, ei seudullinen hanke, koska Helsinki — Vantaan status eurooppalaisena lentoliikenteen solmuna vaatii ratayhteyden imagollisesti ei teknisesti. Vantaalaisena saati Helsinkiläisenä päättäjänä en olisi suostunut laittamaan kuntien rahaa sinänsä lentokentän kannalta tärkeään yhteyteen tai korkeintaan välille Lentokenttä — Martinlaakso, jonka voi katsoa kaupungin sisäiseksi yhteydeksi. Sekin olisi ollut halvempi tehdä light railina kuten koko Espoon suunta.
Sanoisin ennemmin pelastetun rahan kätkemisellä. Sveitsillä oli mm. toisen maailman sodan aikana tärkeä rooli, kun juutalaiset suvut pelastivat pääomiaan natseilta. Tiukka pankkisalaisuus joissakin maissa on äärimmäisen tärkeä asia. Se rajoittaa poliitikkojen. kuten kansallissosialistit ja muut sosialistit, mahdollisuutta ryövätä kansalaisia.
Ja kun keskitysleireiltä ei monikaan tullut omaisuuttaan peräämään, siellähän ne edelleen ovat. Pelastettuna.
Jos Vuosaari olisi (ollut) itsenäinen, ei siellä mitään satamaa olisi. Kestämätön argumentti, kyllä!
Ei vaan sen kannattasi periä tietullia Manner-Helsingin ja Lauttasaaren välillä ajavilta ulkokuntalaisilta. Espoon suuntaan ajaminen sallittaisiin kuten ennenkin, koska Lauttasaaren työpaikkoihin tulee paljon espoolaisia töihin. ja toisaalta moni lauttislainen käy Espoossa töissä. Metrotunneli kannattaisi täyttää vedellä ettei kukaan pääse livahtamaan maksutta saaren ohi. Se olisi Lauttasaaren etu että autot seisovat ruuhkassa ja vielä maksaisivat siitä. Nämä toimenpiteet nostaisivat Lauttasaaren asuntojen hintoja ja toisi työpaikkoja saarelle jonne kelpaisi vain korkealle koulutettua espoolaista valkokaulusköyhälistöä.
Tämä koskee kyllä kaikkia, Espoota ja pientä Kauniaistakin. Katutyöt venyvät liian pitkään ja kevyen liikenteen väylät ovat lapsipuolen asemassa. Kauniaisissa on keskustasta itään johtava tie ollut auki koko vuoden ja jalkakäytävä/pyörätie on puuttunut kokonaan.
Perustuslain ‘kuntien itsehallinto’ on aivan hyväöä tarkoittava asia. “Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon” — ei pormestarin dikatatuuriin tai vastaavaan.
Siinä ei liene tarkoitus olut, että jokainen kunta hankkii erikseen erilaiset tietojärjestelmät ja suunnilleen oman valuuttansa.
Jokainen toki haluaa säilyttää oman todellisen tai kuvitellun vallaan. Ei kunnilla ole ollut sanavaltaa sairaanhoitopiiien kuluihin, ei sitten mitään. Se on ihan sama mitä rahoja läpilaskutetaan kunnalliverosta ja valtiontuista eteenpäin.
Olemattomaan valtaan ja vähäiseen vastuuseen takertuminen estää uudistukset.
Uudet sairaanhoitopiirit synnyttävät toivottavasti uudet läänit, jotka hoitavat aluekehityksen ja keskeiset alueelliset viranomaistoiminnot poliisista pelsatuslaitoksiin ja ELY-keskuksiin. 12 aluetta on liikaa, on myös liikaa vaalipiireissä ja missä tahansa. Silti se on parempi kuin nykyinen 19.
Vinkki perustuslain tulkitsijoille. Samaan aikaan kun perustuslaki takaa yliopistoille autonomian ja yliopistolain uudistuksessa sitä on haluttu lisätä. Kuitenkin näyttää olevan ihan ok, että valtioneuvosto, opetusministeri ja ministeriö käsiohjaavat detaljitasolla tekemistä milloin mitenkäkin ja miten puolueen etu vaatii. Tieteen vapaudesta puhutaan perusoikeuksissa ja 16 §ssa. Kuniten itsehallinto on 121§.
Helsinki vastusti kehä ykköstäkin aikoinaan. Espoolaisten ja vantaalaisten piti matkustaa Helsingin kautta ja tehdä ostoksensa siellä.
Tietulli, jossa sama taksa Lehtisaaren kanssa, sekä nopeusajoitus (40 km/h) voisi tehdä terää! Tulojakin tulisi. Viimeksimainittu vähentäisi ainakin liikennemelua, johon pitäisi kaiketi jo jonkun viranomaisenkin puuttua.
Tyynellä säällä, kuten tänään, tuo melu, tuo ikävän voimakas liikenteen kohina, kantaa niin lähelle kuin mm. vettä pitkin kauas. (Olettaisin, että ainakin paljon kauemmas, kuin esim. Mannerheimintieltä Keskuspuistoon. Siellä kai ajonopeudet ovat alhaisemmat. Osaako joku kertoa, miltä siellä, kuulosti n. Klo 17.00?)
Ihanko totta? Saisinko linkin?
OS:
“Ruotsinkielinen Espoo jätettiin kielipoliittisista syistä (1946) kuntaliitoksen ulkopuolelle.”
Mihin tämä käsitys perustuu?
Mä olen lukenut tästä vain yhdestä kirjasta joka oli vahvasti ns mielipidekirja joka käsitteli kaupunkisuunnittelua, ei kielipolitiikkaa varsinaisesti.
Olen kuullut toisestakin teoriasta: Sodan jälkeen ei uskottu että Espooseen nousisi mitään merkittäviä lähiöitä koska oli rajanaapuri Porkkalan vuokra-alueelle ja pelättiin että se aiheuttaa hankaluuksia vielä. Otaniemiä tosin alettiin rakentaa aika pian mutta se oli tarkoitus liiittää Helsinkiin kun tulee ajankohtaiseksi.
Kyllä ne Sveitsin pankit sosialisoivat myös natsien rahat.
Harva natso kykyni nostamaan tilinsä rahoja ja ne siirtyivät aivan laiilisesti pankille ja niiden omistajille
Tuo pitää paikkansa 🙂 , koska kaikki tutkimukset osittivat Inkoon olevan parempi paikka satamalle kuin yksikään Helsingin tarjoamista vaihtoehdoista.
Motarilinjaukset kuuluvat valtion aluehallinnolle, eivät kunnille.
Pamfletissa ollaan liian kilttejä. Tampere on Suomen suurin valaistu hautausmaa, eikä mikään kaupunki. Varsinainen “kantakaupunki” on 1x1 km alue keskustorin ympärillä, loput pelkkää nukkumalähiötä.
Motarin ja pääradan ympäristö on puskaista talousmetsää, jota “koristaa” pari tuppukylää.
Joka tapauksessa pitäisi lopettaa kuntien valtionosuudet kokonaan.
Jos kunta ei pärjää omillaan, se kaatukoot.
Pääkaupunkiseudun kuntaliitos pitäisi toteuttaa väkipakolla. Kauniaisen, Espoon tai Vantaan olemassaololle ei ole perusteita ikinä ollutkaan.
Sillä taas ei ole mitään merkitystä, että missä joku tehdas sijaitsee. Tehtaalle voidaan kuljettaa työväki Helsingistä samalla tapaa kuin öljynporauslautoillekkin. Ollaan viikko töissä ja viikko lomalla tyyliin. Paikalliset paimentakoot poroja. Metsästäjäkeräilystähän he haaveilevatkin. Poimikoot mustikoita!
Fennovoiman ydinvoimala olisi pitänyt rakentaa Helsingin viereen, josta olisi saatu turvallista ja puhdasta kaukolämpöä Helsinkiin.
Unohtakaa Muu-Suomi! Antakaa sen näivettyä ihan rauhassa omaan mahdottomuuteensa ja antakaa sille vapaus kuolla. Tehkööt jalasmökkiläiset mitä tahtovat.
Onhan heillä nyt maailman suurin sellutukiautomaatti Äänekoskella. Hakkuujätesähkötukiautomaatti raksuttaa ja isännät makoilee uuninpankolla pitkin kristillistä sydänmaata. Mitenkähän kävisi tukiautomaatille, jos Helsinki ei enää avokätisesti painaisi fyffee handuun?
Arvosana pamfletille, 7,5.
Kyllä se Espoon onhyvä kilpailla Helsingin kanssa. Helsinki tuhlaa rahaa ja en todellakaan halua sikäläisen vihervasemmiston vouhkaamisinnon maksajaksi. Ainoa mikä pitää helsinkiä maan pinnalla on se, että sekin joutuu kilpailemaan hyvä tuloisista, hyvä niin