Sään­nöstel­lyt markki­nat toimi­vat, kun asun­to­ja on tarpeeksi

On paljon hyviä esimerkke­jä siitä, kuin­ka sosi­aa­li­nen asun­to­tuotan­to on rauhoit­tanut ison euroop­palaisen kaupun­gin asun­toti­lanteen niin, että kaik­ki asu­vat kohtu­ullisin kus­tan­nuksin. Näille yhteistä on se, että asun­to­tuotan­to on pysynyt kaupun­gin kasvun tahdis­sa, mitä taas edesaut­taa se, ettei kaupun­ki kas­va kovin nopeasti. Jos taas asun­to­tuotan­to pysyy kaupun­gin kasvun tahdis­sa, markki­nae­htoiset ratkaisutkin toimi­vat hyvin. Asun­topoli­tik­ka toimii, kun asun­to­ja on tarpeek­si ja vain silloin

Asun­top­u­la ja hin­tasään­nöstel­ty asum­i­nen eivät sovi oikein yhteen. Joko asun­toa joutuu jonot­ta­maan tolkut­toman kauan tai sit­ten niukku­u­den jakamiseen on löy­tynyt jokin epävi­ralli­nen tapa. Tukhol­mas­sa lap­si pan­naan asun­to­jonoon jo syn­tyessään ja kos­ka edullisia asun­to­ja keskus­tas­sa ei riitä kaikille, poli­it­ti­nen eli­it­ti on päät­tänyt, että kansa naut­tii niistä edus­ta­jien­sa väl­i­tyk­sel­lä.  Muiden on tyy­dyt­tävä lail­lisu­u­den raja­mail­la ole­vi­in pimeisi­in markkinoihin.

Ara-poli­ti­ikan mak­sa­vat ne pien­i­t­u­loiset, jot­ka eivät ARA-asun­toa saa

Sil­loin kun on asun­top­u­laa, niin kuin Helsingis­sä on, ARA-poli­ti­ik­ka hyödyt­tää niitä, jot­ka asun­non onnis­tu­vat saa­maan ja hait­taa kaikkia mui­ta, eri­tyis­es­ti niitä pien­i­t­u­loisia, jot­ka eivät saa, kos­ka ARA:n ansios­ta kaikkien muiden vuokrat nou­se­vat. Tukhol­mas­sa tämä näkyy eri­tyisen voimakkaasti. Asun­to­jen hin­nat vapail­la markki­noil­la ovat paljon korkeampia kuin Helsingissä.

Kuvitelka­amme, että meil­lä olisi ensin tilanne, jos­sa kaiken tuloisia ihmisiä asuu sekaisin tois­t­en­sa joukos­sa, osa omis­tusasun­nois­sa, osa vuokral­la ja niin, että osa vuokral­la asu­vista saa asum­is­tukea helpot­ta­maan korkean vuokran mak­samista.  Sit­ten joku, kut­sukaamme hän­tä vaik­ka nim­imerkik­si Nalle, sanoisi, että mik­si nuo köy­hät ovat mei­dän kun­non ihmis­ten talois­sa rap­pu­ja likaa­mas­sa ja asun­to­jen arvoa alen­ta­mas­sa? Eikö ole paras rak­en­taa köy­hille omat eril­liset talot ja eristää hei­dät sinne toisi­aan häir­it­semään? Jokainen näk­isi osoit­teesta, kuka mak­saa asumisen­sa itse ja kenen asum­ista yhteiskun­nan tulee tukea. Pitäisimme ehdo­tus­ta törkeänä, mut­ta nyt me innokkaasti tuemme nim­imerk­ki Nallen ajatusta.

ARA-asun­toi­hin liit­tyy vielä voimakas luk­i­tus­vaiku­tus. Kuin on edullisen asun­non ker­ran saanut, siinä on asut­ta­va, vaik­ka se olisi väärän kokoinen ja sijait­sisi väärässä paikas­sa. Tätä voi yrit­tää eri­laisil­la asun­non vai­h­to­jär­jeste­ly­il­lä, mut­ta kun toiset asun­not ovat selvästi edullisem­pia kuin toiset, tämäkään ei oikein toi­mi. Sään­nöstel­lyt asun­tomarkki­nat johta­vat pidem­pi­in työmatkohin

Tämän takia minä en voi ymmärtää, mik­si on niin paljon parem­pi tukea pien­i­t­u­loisia anta­mal­la heille hal­vat asun­not sen sijaan, että hei­dän vuokraansa tuet­taisi­in asum­istuel­la. Luulen, että tähän käytän­töön on päädyt­ty, kos­ka se näyt­tää halvem­mal­ta. Jos luovu­taan 300 euron tulosta, se ei näy kaupun­gin eikä val­tion bud­jetis­sa kun taas jos asum­ista tue­taan 300 eurol­la, se vaatii oman menomo­mentin, jota kauhistella.

Kun Helsingis­sä ARA-vuokrat ovat 6- 10 € neliötä halvem­pia kuin vapaara­hoit­teiset vuokrat, jostakin se raha on pois. Yhteen­sä tuo tuki vapaisi­in vuokrin ver­rat­tuna on jotain neljän­nesmil­jardin luokkaa käyt­täen tuke­na kuut­ta euroa neliöltä kuus­sa. Käytän­nössä tuki ei ole läh­eskään näin suuri, kos­ka jos poli­ti­ikas­ta luovut­taisi­in, vapaiden markki­noiden vuokrat lask­i­si­vat huomattavasti.

Kun raken­netaan uusia ARA-asun­to­ja, niiden halpu­us on seu­raus­ta kahdes­ta läh­teestä. Kaupun­ki luop­uu tont­ti­t­u­loista ja van­hat ARA-asukkaat sub­ven­toi­vat uusia vuokran­tasauk­sen kautta.

Kun kaupun­ki saa ton­teista vähem­män rahaa, sil­lä on vähem­män rahaa investoi­da uusien asun­toaluei­den infraan ja palvelui­hin eli se joutuu hidas­ta­maan asun­to­tuotan­toa. Tämä vain pahen­taa asum­isti­lan­net­ta, kos­ka pohjim­mil­laan asumisen korke­as­sa hin­nas­sa on kyse siitä että asun­to­ja on liian vähän, eikä se ratkea kuin lisää asun­to­ja rakentamalla.

On tietysti kol­maskin taho, asun­tosi­joit­ta­jat. VVO yrit­ti piiloutua julk­isu­udelta muut­ta­mal­la nimen­sä Kojamok­si. Nämä entisen yleishyödyl­liset vuokrat­aloy­htiöt, jot­ka nyt pyrkivät häpeämät­tä mak­si­moimaan tulon­sa, ovat silmi­in­pistävän hyvin men­estyviä. Min­ulle se ker­too siitä, että ne ovat saa­neet kaupungilta ton­tit liian halvalla.

Joku voi sanoa, että ei asun­non­vuokraa­jien suuria voit­to­ja pidä kauhis­tel­la, kos­ka suuret voitot houkut­tel­e­vat lisä tar­jon­taa. Pul­lonkaulana ei ole talo vaan tont­ti. Suuria tulo­ja pitäisi ohja­ta siihen, että tont­ti­tar­jon­ta lisään­tyy, siis kaupungille.

Tilanne on kaikkea muu­ta kuin tyy­dyt­tävä, kun yhteiskun­ta tukee toimeen­tu­lotuen hölmöil­lä sään­nöil­lä vuokrien nousua ja hyö­ty tästä menee yksi­ty­isi­in taskui­hin. Jos kil­pailu toimisi parem­min, vapaara­hoit­teiset vuokra-asun­not eivät halpenisi ainakaan heti, mut­ta tulot korkeas­ta asumis­es­ta tuli­si­vat kaupungille. Jos kaupun­ki olisi reilu ja viisas, se käyt­täisi nämä tulot asun­to­tar­jon­nan lisäämiseen ja tätä kaut­ta asumisen hin­nan alen­tamiseen. Siitä hyö­ty­i­sivät kaikki.

Teo­ri­as­sa tämän pitäisi onnis­tua per­imäl­lä ton­teista niin paljon, ettei asun­tosi­joit­tamisel­la tien­aisi kohtu­ut­tomasti, mut­ta jostain syys­tä tämä ei toimi.

Sik­si perus­taisin kaupun­gin oman vuokra-asun­toy­htiön, jon­ka osu­us uus­tuotan­nos­ta olisi selvästi suurem­pi kuin ARA:n nykyi­nen 20 pros­entin osu­us. Tämä vuokraisi asun­to­ja markki­nahin­taan tarkoituk­se­na tar­jon­nan avul­la painaa markki­nahin­taa alas.  Aivan niin suo­laisia vuokria ei perit­täisi, kuin nämä yleishyödyl­li­sistä eri­ty­ishyödyl­lisik­si muut­tuneet yhtiöt peri­sivät. Vuokrata­so olisi sel­l­ainen, jol­la tähdätään pitkäaikaisin vuokra­suhteisi­in, mut­ta asun­to­ja ei tarvit­sisi jonottaa.

Tämä vuokra-asun­toy­htiö tuot­taisi huo­mat­tavaa voit­toa – niin kuin nämä eri­ty­ishyödyl­liset vuokra-asun­toy­htiötkin nyt tuot­ta­vat. Sen tuo­ton kaupun­ki kor­vamerk­it­sisi asum­is­tar­jon­nan lisäämiseen.

Kaupun­gin vuokraki­in­teistöt pitäisi perus­taa asun­to-osakey­htiöik­si, jot­ta asun­to­ja voitaisi­in myy­dä vuokralaisille. Mei­dän veropoli­tikkamme on säädet­ty niin, että omis­tusasun­to­tien valin­nut tulee elämän­sä aikana mak­sa­neek­si asumis­es­taan selvästi vähem­män kuin vuokra-asun­nois­sa asu­va. Tämän halvem­man asum­is­muodon pitäisi olla myös pien­i­t­ulis­ten tavoitelta­vana. Sik­si näitä asun­to­ja pitäisi myy­dä asukkaille.

Kun osa asun­noista jopa tapauk­ses­sa myytäisi­in, niitä voitaisi­in myy­dä heti talon valmis­tut­tuakin, jol­loin eril­lis­es­tä Hitas-poli­ti­ikas­ta voitaisi­in luopua.

Siis ei tont­te­ja kovan rahan vuokrat­aloille. Kaupun­ki rak­en­takoon itse vuokrat­alo­tuotan­toa, joka vuokrat­taisi­in markki­navuokran pin­taan aset­tuvil­la vuokril­la. Tulot kor­vamerkit­täisin tar­jon­nan lisäämiseen. Päämääränä olisi painaa markki­navuokria tar­jon­nan lisäämisel­lä alas!

= = = =

Muuten olen sitä mieltä, että jos ARA-asun­nos­sa asu­van tulot merkit­tävästi nou­se­vat, vuokran pitäisi nous­ta lähelle kaupungi­nosan markki­navuokraa. Se tietysti edel­lyt­tää lainmuutosta.