Ruotsissa on parhaat tulokset yksityistämisestä saatu elektiivisten hoitojen, esimerkiksi lonkkaleikkausten kilpailutuksesta. Niihin ei liity sanottavia kannustinvirheiden ongelmaa, koska potilaiden hoidon tarve on ensin määritelty julkisessa terveydenhoidossa, joka kilpailuttaa hoidot. Sairaalat eivät voi siis hankkia potilaita alentamalla hoidon kriteereitä. Yksityiset sairaalat ovat osanneet järjestää toimintansa tehokkaammin ja ovat siksi päässeet alempiin kustannuksiin. Hoidon laatu on turvattu tumpeloineista koituvilla ankarilla sanktioilla. Lopputuloksena on ollut halvempi hinta ja korkeampi onnistumisprosentti.
Tämä mahdollisuus oli lausunnolle lähetetyssä lakiluonnoksessa, mutta taas kerran tavalla, jossa oli ajateltu vain yksityissairaaloiden etua. Niille tarjottiin lakisääteistä oikeutta ottaa vaikka kaikki elektiiviset hoidot itselleen, jolloin julkisten sairaaloiden toiminta olisi vaarantunut eivätkä se olisi voineet taata päivystysten toimivuutta. Palaute oli niin tyrmäävää, että elektiivisen hoidon palvelusetelit poistettiin saman tien kokonaan.
Maakunta voikoot ulkoistaa elektiivistä hoitoa niin paljon kuin se on maakunnalle taloudellisesti kannattavaa. Taloudellisesti se on kannattavaa, jos palvelusetelin arvo on matalampi kuin ovat julkisten sairaaloiden marginaalikustannukset.
Koska julkisilla sairaaloilla on velvollisuus ylläpitää leikkaussaleja päivystystapauksia ja suuronnettomuuksia varten, tuota kapasiteettia kannattaa tietysti käyttää täysmääräisesti ja sälyttää tälle osalle hoidosta vain marginaalikustanukset. Ei olisi mitään järkeä pitää leikkausaleja tyhjinä ja kirurgeja pelaamassa sököä odottelemassa naulapommin räjäytystä kauppakeskuksessa.
Kun tämä vähimmäiskapasiteetti on käytetty, julkisen hoidon marginaalikustannukset nousevat olennaisesti korkeammiksi. Tämä kalliimpi osa, mutta vain se, kannattaa kilpailuttaa. (Voi tietysti kilpailuttaa sen halvemmankin osan, mutta on mahdotonta, että yksityiset voisivat alittaa sen kustannuksia.)
Elektiivinen hoito pitää siis nähdä maakunnan mahdollisuutena tuottaa hoitoja palveluseteleillä edullisemmin, eikä yksityissairaaloiden oikeutena liiketoimintaan.
Yritän havainnollistaa täysin tuulesta temmatuilla luvuilla.
Oletetaan, että Uudenmaan julkinen erikoissairaanhoito pystyy toteuttamaan minimikapasiteettinsa avulla 500 lonkkaleikkausta 6 000 euron marginaalihintaan ja sen jälkeen lisää leikkauksia 12 000 euron hinnalla. Leikkaustarve on 800 leikkausta vuodessa. Maakunta voi kilpailuttaa 300 leikkausta. Oletetaan, että A tarjoaa 150 leikkausta hintaan 9 000 € ja B 200 leikkausta hintaan 9 500 ja C 100 leikkausta hintaan 13 000 €. Sairaalan C hinta on liian korkea, eikä se saa yhtään leikkausta. Maakunta tilaa julkisilta sairaaloilta 500 leikkausta hintaan 6000 € ja tarjoaa lisäksi potilaille 300 palveluseteliä, joiden arvo on 9 500 €. Julkiset sairaalat saavat oman kiinteän korvauksen tuosta päivystyskapasiteetin ylläpidosta.
Jos yksikään tarjouksista ei alita julkisen hoidon marginaalikustannusta, 12 000 euroa, sitten ei osteta. (Lausunnolla olleessa lakipaketissa sanottiin, että jos yksityiset eivät suostu tekemään yhtä halvalla kuin julkiset sairaalat, valinnanvapauden turvaamiseksi niille on maksettava niin paljon kuin ne pyytävät!)
Tämä pelko julkisten sairaaloiden päivystystoiminnan vaarantumisesta perustui siihen, että jos ne maksoivat lääkäreille samaa palkkaa ilman päivystysvelvollisuutta kuin julkiset sairaalat päivystysvelvollisuuden kanssa, lääkärit hakeutuisivat mukavampien työaikojen perässä yksityisille. Tässä on vika julkisen hoidon palkkarakenteen kanssa. Päivystyksestä maksetaan liian vähän. Päivystyksestä pitäisi maksaa enemmän ja mukavasta työajasta vähemmän niin, että päivystys ei olisi pakko vaan vapaaehtoinen valinta. Mutta tämä on kokonaan toinen tarina.
Todennäköisesti eduskunnassa oleva lakipaketti ei kiellä maakuntia toimimasta näin, mutta tuo yli 400-sivuinen paketti on niin vaikealukuinen, että en ole varma. Niinpä elektiivisen hoidon palvelusetelit eivät ehkä vaadi lakiin mitään muutoksia. Maakuntien talous tulee olemaan niin ahtaalla, että ne tuskin jättävät käyttämättä helppoja tapoja alentaa kustannuksia.
Kyllä uusi lakiesitys mahdollistaa erikoissairaanhoidon asiakassetelit. Jostain itselleni mystisestä syystä on katsottu parhaaksi listata yksityiskohtaisesti mihin palveluihin seteleitä a) pitää ja b) saa myöntää. Tämä siis 24 § sivulla 374. Tässäkin herää kysymys, miten maakunta pystyy tekemään mitään mielekkäitä päätöksiä, kun sen kädet sidotaan etukäteen.
Arvonmäärittelyn kirjaus on niin sekava, että todennäköisesti kokoomuksen mielestä siinä lukee, että julkisen tuotantokustannusten ylittyessä yksityiselle pitää maksaa mitä pyytävät, ja kepulaisten mielestä siinä lukee, että tämäkin kyllä sovitaan sitten hyvässä hengessä maakunnissa.
Tarkka kirjaus on siis: “Asiakassetelin arvon on oltava sellainen, että asiakkaalla on tosiasiallinen mahdollisuus valita maakunnan hyväksymä palveluntuottaja. Asiakassetelin arvoa määriteltäessä on lisäksi otettava huomioon kustannukset, jotka aiheutuisivat maakunnan liikelaitokselle vastaavan palvelun tuottamisesta.”
Tuo kirjaus on aivan kaistapäinen, koska sehän tarkoittaa, että pyydetty hinta on aina maksettava. Millä puolella pöytää kokoomus oikein neuvottelee?
Ainoa loivennus tuohon on myös yhtä tulkinnanvarainen (sama pykälä).
“Maakunta saa rajata asiakassetelin käyttöönoton laajuutta … jos se on välttämätöntä palvelukokonaisuuksien toimivuuden tai palvelujen kustannustehokkaan järjestämisen perusteella. ”
En tosin ole lukenut koko 400 sivuista nivaskaa, josko tulkinnasta löytyisi tarkempaa ohjausta.
Joo. Pitäisi olla “kuitenkin”, ei “lisäksi”. Kyllä se Kokoomuksen pöydänpuoli on nähty jo aiemmin.
Smartum terveydenhoitopalveluseteli ei toimi noin. Ei edes nykyään.
Lonkkakeillauksessa siinä lukee 6 000 euroa. Sitten potilas saa listan eteen, jossa palvelutuottaja P leikkaa 9 800 e, maksettavaa vain 3 800; palvelutuottaja M 10 200, maksettavaa vain 4 200, sisältää puudutuksen, ja aika seuraavalla viikolla…
Jossain välissä valtionvarainministeriössä keksitään, että setelin arvoa voikin pudottaa — ihminen maksaa henkenesä edestä. Säästäjä, säästöjä.
Minulle Samrtum seteli on arvoltaan 0 euroa. Sen jälkeen katselen lomakkoa ja tiliä, mihin minulla on varaa. Köyempi minä valitsee pienemmän hinnan ja pidemmän jonon, saikkua saa. Rikkaampi minä voi valita kallimmaan tai jollakin tavalla mainostetumman version. Jokerina on taas porukka, joille työnantaja ostaa all-incclusive työterveysvakuutuksen (n 1 500 e/vuosi) palvelutttaja O:lta, jolla on omat lääkärit ja sairaalat. Siellä homma hoidetaan vakuutusyhtiön edun mukaisesti, siis ihminen töihin mhdollisimman nopeasti.