Keskiviikkona järjestetyssä Helsinki-symposiumissa ruotsalainen ekonomisti Kjell A. Nordström sanoi, että työmarkkinoilla korkean koulutuksen arvo on kääntynyt laskuun. Harmi, ettei hän sanonut tähän mitään lähdettä, koska tieto oli uusi ja yllättävä.
Nordströmin selitys oli, ettei enää tarvitse opiskella Cambridgessä saadakseen käyttöönsä Cambridgessä uusimmat tutkimustulokset, koska ne saa netistä. Tätä selitystä en oikein usko.
Voisiko selitys olla siinä, että yhdistelmä korkea koulutus + luovuus on yhä vain arvokkaampi, mutta yhdistelmä korkea koulutus ilman luovuutta ei ole enää yhtä hyödyllinen. Tällainen voi näkyä keskiarvoissa siten, että koulutuksen tuottama taloudellinen hyöty on laskenut.
Tietääkö joku näistä tilastoista enemmän?
Kyseessä lienee ihmislähtöisen käyttöliittymien merkityksen kasvamisessa millä tahansa elämän, palveluntarjoamisen ja liiketoiminnan alueella. Näihin ei moni perinteinen korkeakoulutus anna hyviä eväitä, tai näin ainakin luullaan.
Suomalaiset numerot löytyy vaikka Palkkarakennetilastosta jota voi käyttää vaikka nettiselaimella.
Mitään tuollaista ilmiötä ei sieltä taida löytyä.
Minulla olisi esittää yleisöpyyntö: voisitko sinä tai joku muu seuraavaksi tutkia eri koulutusalojen välisiä eroja korkeakoulutuksen kannattavuudessa työntekijälle ja valtiolle? Tämä olisi erittäin tärkeää tietoa päätöksenteon tueksi: voiko yliopistojen itsenäisyyttä turvallisesti lisätä, pitäisikö tiettyjen alojen sisäänottoa supistaa?
Selityksiin vielä lisäisin, että korkeasti koulutetaan yhä suurempi prosentuaalinen osa väestöstä ilman, että väestön laatu, siis älykkyys, luovuus ja vastaavat tekijät, kokonaisuudessaan muuttuisi mihinkään. Koulutettujen keskiarvo laskee.
Jos on tarjolla työtä vain henkilöille, joiden koulutukseen korreloivat ominaisuudet löytyvät vain 2 prosentilta väestöstä, ei korkean koulutuksen todistus riitä enää. Vielä vuosikymmeniä sitten riitti.
OS: Voisiko selitys olla siinä, että yhdistelmä korkea koulutus + luovuus on yhä vain arvokkaampi mutta yhdistelmä korkea koulutus ilman luovuutta ei ole enää yhtä hyödyllinen. Tällainen voi näkyä keskiarvoissa siten, että koulutuksen tuottama taloudellinen hyöty on laskenut.
Syynä voi yksinkertaisesti olla se, että teollistuneissa maissa ihmisiä koulutetaan liikaa ja liian pitkälle. Kehittyvissä maissa koulutus takaa edelleen hyvän (suhteellisen) elintason.
The Economistissa oli muutama viikko sitten laajahko artikkeli tutkintojen inflaatiosta.
Ainakin koulutuksen hinta on noussut huimasti niissä maissa missä opiskelija maksaa kaiken tai valtaosan kuluista. Jos palkkaero vähemmän koulutettuun ei ole myös kasvanut, koulutuksen arvo on varmasti laskenut.
Caplanin kirjassa “The Case against Education” todistellaan, ettei korkeakoulutuksesta ole työmarkkinoilla juuri hyötyä opetettujen tietojen ja taitojen, vaan enemmän signaloinnin kautta.
Jos katsotaan työnhakijan CV:tä, asepalvelus taistelusukeltajana vihjaa että hakijalla on keskivertoa enemmän henkistä kestävyyttä ja halua haastaa itseään. Tämä varmaan parantaa hakijan arvoa työmarkkinoilla, vaikka taistelusukeltajan tiedoista ja taidoista ei ole mitään hyötyä haettavissa töissä. Sanotaan, että tilanteen tasaamiseksi koulutetaan 2/3 ikäluokkaa taistelusukeltajiksi, ja suunnitellaan koulutus sellaiseksi, että tämä määrä pääsee sen läpi. Tämän jälkeen samanniminen koulutus kertoo työnantajalle, että paineensietokyky ja draivi ovat ainakin välttävät. Uudistuksen jälkeen koulutuksesta ei varmaan ole enää töitä hakiessa yhtä paljoa iloa kuin ennen.
Saattaa pitää paikkansa pehmeissä, muttei kovissa tieteissä ja teknologioissa. Kyllä korkeakoulutetun lääkärin tuottavuus sairausten- ja tapaturmien hoidossa on oleellisesti korkeampi kuin googlaavan kadunmiehen tai kirkkohistorian dosentin. Sama pätee myös insinööripuolella ja science-alojen tutkimuksessa.
Ainakin omalla alalla on valtava ero alan koulutuksen saaneen ja ei-koulutettujen korkeakoulutuksen saaneiden välillä. Eri alan ihmiset eivät hallitse edes perustaitoja, joten ”mistään ei tule mitään”, ennen kuin on lukenut ja sisäistänyt muutaman kirjan, joita ei kovin moni voi yhdellä lukemisella sisäistää.
Vähän vaikea olisi myös kuvitella, että diplomi-insinööri voisi menestyä vaikkapa koulupsykologina.
Ei siitä mitään tule, että työnantaja opettaa kaiken, siinähän menee kuukausitolkulla aikaa.
(kyllähän kaiken voi aina opiskella itse, jos joku vain kertoo mitkä asiat pitää opetella, mutta en kyllä opiskelusta palkkaa maksaisi)
Sitä ei ole päästy juuri testaamaan empiirisesti, mikä tilanne olisi sen suhteen, miten hyvin vaikkapa joidenkin sairausten hoidossa voisi pärjätä ilman 6 vuoden lääkärin peruskoulutusta ja pitkää erikoistumista. Terveydenhoidon ammattitehtävät on suojeltu, eikä kokeiluja siksi ole päästy kauheasti tekemään ainakaan Suomessa.
Mutta mitä Googlauksen tuottavuuteen tulee, niin siitä on kasvava määrä tutkimusnäyttöä, että maallikoitten Googlaus terveysasioissa on aika kustannustehokas tapa parantaa ihmisten terveyttä. Jos aihe kiinnostaa, niin esimerkiksi viime vuonna julkaistiin tällainen tutkimus siitä, kuinka vanhempia voidaan auttaa löytämään hyvälaatuista terveystietoa netissä:
https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/15398285.2017.1308191
Aivan uusimmista tutkimuksista erityisen kiinnostava trendi ovat olleet ne lääketieteelliset kirjoitukset, joissa on havaittu, että Googlella on käytössään sellainen määrä informaatiota ihmisten ajattelusta, että niiden tietojen pohjalta voisi tehdä monenlaisia päätelmiä mm. mielenterveydestä. Esimerkiksi on väitetty, että ihmisten Googlaustietojen pohjalta voisi tehdä automaattisesti diagnooseja esimerkiksi ihmisten masennuksesta ja sen vaiheista, tunnistaen potilaita ehkä jopa paremmin kuin jotkut terveydenhoidon ammattilaiset osaavat vastaanotoilla tehdä — ja ehkäistä mm. itsemurhia.
Monessa maassa korkeakoulutus maksaa paljon; jos tämä huomioidaan elinaikaisissa tuloissa, se laskee huomattavasti korkeakoulutuksesta saatavaa taloudellista hyötyä.
Sillä on myös iso merkitys, missä yliopistossa opiskelee (linkki) — huippuyliopistoista valmistuneet tienaavat huomattavasti keskimääräistä enemmän.
UK:ssa oppisopimuskoulutus vaikuttaa olevan hyvä vaihtoehto korkeakoululle (linkki)
Sitä on hankala erotella, mikä on missäkin yliopistossa opiskelun merkitystä — ja mikä jo ennen opintoja olleiden asioiden merkitystä. Huippuyliopistoihin pääsevät ovat huomattavasti muissa yliopistoissa opiskelevia todennäköisemmin erityisen hyvätuloisista perheistä jo valmiiksi. Huippuyliopistoissa verkostoidutaan muita yliopistoja todennäköisemmin sellaisiin ihmisiin, joista on hyötyä tulevan tienaamisen kannalta. Huippuyliopistojen oppimateriaalit ja myös monien kurssien luennot videoituna ovat nykyään kaikkien muidenkin saatavilla. Mutta verkostoitumismahdollisuutta muuhun eliittiin ei ole niillä pelkkää opetusta seuraavilla, jotka eivät ole paikan päällä.
Ekonomisti nähtävästi olettaa, että korkeakoulutus on tiedon siirtämistä opettajan päästä opiskelijan päähän. Toki tietysti sitäkin, mutta korkeakoulutuksen tärkein anti on tiedon arvioinnin ja kriittisen ajattelun kehittämisessä. Niihin ei vielä pääse kiinni, vaikka saa eteensä netistä kaiken maailmassa saatavilla olevan tiedon — ja epätiedon.
Näen kehityksen kulkeneen karkeasti niin, että entisessä maailmassa koulutus takasi ulkopuolisen tarjoaman kohtalaisen hyvätuloisen työpaikan.
Nykymaailmassa sen sijaan osaaminen tarjoaa kohtalaisen hyvätuloisen työpaikan, jonka tosin saattaa joutua luomaan itse.
Hyviä kysymyksiä koulutusalaa valitsevalle nuorelle ovat: Mitä minä koulutukseni jälkeen osaan? Mitä minä työnantajille koulutukseni jälkeen myyn?
Mitä kovemmaksi kilpailu käy ja mitä enemmän sivutauhkaa organisaatioista karsitaan ja automatisoidaan, sitä merkityksellisemmäksi nousee todellinen käytännön osaaminen.
Käytännön osaaminen voi olla laadultaan myös akateemista, mutta jos nuori valitsee akateemisen alan, syytä olisi pohtia osaamisen luonnetta.
Koulutuksella on laskeva rajahyöty.
Jos kolmannen asteen koulutuksen lisääminen on itseisarvo ja sitä mitataan tutkintojen määrällä, ei ole mikään yllätys jos koulutuksen arvo laskee kun tutkintojen vaatimustaso saa muuttua. Jos otetaan sisään puolet ikäluokasta, ei voida pitää yllä yhtä korkeaa standardia kuin jos otetaan sisään neljäsosa ikäluokasta.
Olemme tilanteessa, jossa ne jotka hyötyvät koulutuksesta saavat koulutuksen ja ne jotka hyötyvät koulutuksesta vain vähän hakeutuvat koulutukseen koska koulutksella on signalointiarvoa.
Tässä hyvä CEPS työpaperi:
Does the growth in higher education mean a decline in the quality of degrees?
Sama analyysi näyttää tulevan esiin useammista lähteistä. Koulutus kuitenkin kannattaa, sillä se lisää työllistymismahdollisuuksiasi sitä enemmän, mitä pidemmälle olet koulutettu.
Yksilölle koulutus on kannattava investointi, mutta entäpä Suomelle? Jos tilanne on oikeasti se, että koulutus on pääsääntöisesti hyödytön minään muuna kuin signalointina työnantajille, niin kannattaisiko Suomessa laittaa yliopistoilla lappu luukulle ja korvata se jollain halvemmin järjestetyllä tavalla tuottaa ne signaalit, jotka työnantajia kiinnostavat? Yliopistoilla olisi just sen verran aloituspaikkoja, mitä tutkijoita arvioidaan tarvittavan tulevaisuudessa ja kaikki muut menisivät sitten niihin “signalointikouluihin”. Eihän siinä ole järkeä, että istutetaan ihmisiä noin seitsemän vuotta opiskelemassa jotain ja tuotetaan heille professorien toimesta jotain opetussisältöä, jos lopulta työnantajaa ei kiinnosta siinä sisällössä mikään muu kuin se, että on se maisterin paperi kädessä?
Yhteiskunnan kannalta on tärkeä miettiä kuinka paljon yksilölle tuleva hyöty on myös yhteiskunnallista hyötyä.
Jos koulutuksen arvo yksilölle tulee koulutuksen antamasta signaalista, eikä se kasvata tuottavuutta, siitä ei ole hyötyä yhteiskunnalle. Puhdas signalointi on nolasummapeliä kolutetun ja kouluttamattoman välillä ja se syö resursseja jotka olisi voinut käyttää työntekoon.
Koulutuksen antaman hyödyn voi jäsentää esimerkiksi sosiaaliseksi, kulttuuriseksi ja luottamuspääomaksi.
Sosiaalinen pääoma tarkoittaa verkostoja.
Kulttuurinen pääoma tarkoittaa erilaisia taitoja ja tietoja, joita ihmiset yleensä tai ainakin eliitti arvostaa (kuten lääkärin ammattitaito tai kyky analysoida poliittisesti korrektisti ja parhaimmillaan älykkäästi ilmiöitä).
Luottamuspääoma syntyy verkottumisesta ja kulttuurisesta pääomasta mutta myös tutkinnon suorittaminen itsessään kertoo todennäköisesti jotain ihmisen luotettavuudesta (jos esimerkiksi jaksaa vääntää gradun on luultavasti kykenevä pitkäjänteiseen työhön ainakin hiukan paremmin kuin sellainen, joka ei jaksa).
Koulutuksessa saavutetut pääomat voi muuttaa taloudelliseksi pääomaksi — vaikka ei se läheskään kaikilta onnistu tai edes ole tavoitteena.
Äkkiseltään sanoisin, että yhteiskunta hyötyy “korkeakouluhyveistä”, jos yhteiskunnalle on tärkeää eliitin sosiaaliset verkostot, taidot, tiedot, poliittinen korrektius, luotettavuus ja taloudellisten pääomien kasautuminen. Kiteytetysti: sivistys, eliitin verkostot ja raha. Joku voisi listä tähän vielä kyvyn kriittiseen ajatteluun, mutta ehkä yliopistoista omaksutaan todennäköisemmin kritiikitön ajattelu ja suosittujen diskurssien alkeet.
On tietysti täysin mahdollista, että nuo edut voi hankkia tehokkaammin muilla keinoin — tai että ne eivät edes ole kovin tärkeitä.
Käydessäni Sveitsissä työkeikalla 1990-luvulla siellä oli mielenkiintoista havaita, että duunariportaan yläpuolella ei ollutkaan teknikko > insinööri >DI — porrasta vaan suoraan mentiinkin liki tohtorin tasoiseen portaaseen. Tehtaallani valmistettiin kemian tuotteita joita tohtorit kehittelivät ja samalla luennoivat niiden valmistamista eri yliopistoissa ympäri maailman. Sveitsissä kun ei tuolloin ollut työvoimaa hukattavaksi paperien siirtelijöiksi, vaan tuotantoa tehtiin markkinoille kauan sitten hyväksi havaituilla menetelmillä. Kuinka siellä tehtaiden asiat nyt menevät — en tiedä.
Kyllähän se koulutuksen arvostuksen väheneminen näkyy monessa organisaatiossa. Suuri osa johdosta on 60+ ikäisiä ja monella ei ole mitään oikeaa koulutusta. Esim. itse työskentelin kerran linjassa, jossa alhaalta ylöspäin katsottuna alin taso Bsc , Mc tai opistotaso, yksi ylöspäin opistotaso, tästä yksi ylöspäin opistotaso. Ja tästä yksi ylöspäin, ylioppilas. Nyt periaatteessa mikä tahansa alimman tason ylittävä tulee olemaan vähintään mc, todennäköisesti tohtori. Alimmalle portaalle aletaan vaatimaan maisterin papereita.
Eikä se muutos koulutuksessa oikeastaan näy missään. Edelleen iman muodollista koulutusta olevat kelpaavat kouluttamaan, ohjaamaan ja opettamaan näitä tulijoita. Siis tämän päivän maistereita.
Ja niin se vaan menee. Ajokortin vaatimuksia höllennettiin ja nykyisin auton rattiin pääsee suomessa nopeimmillaan parissa viikossa. Mp-koulutuksen pystyy tekemään lain perusteella siten, että luvan myöntämisestä toisena päivänä on jo kirjalliset ja seuraavalla viikolla inssi. Mopin ajamiseen tarvitaan 3 vuoden ammatillinen, yliopistoon valmentava ja kelpaava koulutus.
Suomessa korkeakoulutetuista on muistaakseni enää noin kolmannes miehiä. Olisihan se kummallista, jos moinen resurssien haaskaus ei missään näkyisi varsinkin, kun syrjinnän kohteena on sukupuoli, joka tuppaa olemaan selvästi tuottavampi.
*uusista korkeakoulutetuista siis on enää kolmannes miehiä, muistaakseni. Ajattelin laittaa tähän tarkan luvun, mutta eihän sellaista pikaisesti googlaamalla löytynyt. Joskus viitisen vuotta sitten tilastokeskus asiasta vielä raportoi, mutta ovat varmaan sittemmin ohjeistettu keskittymään tärkämpiin asioihin.
Muisti, tuo valikoiva entiteetti — tässä tilastoa:
“EUROSTUDENT VI –kyselytutkimuksen tulosten mukaan suomalaisista korkeakouluopiske- lijoista 53 prosenttia on naisia ja 47 prosenttia miehiä. Naisvaltaisuus on erityisen selkeää tietyillä korkeakoulujen koulutusaloilla. Huomattavan naisvaltainen ala on ammattikorkea- koulusektorin sosiaali‑, terveys- ja liikunta-ala, jonka opiskelijoista noin 80 prosenttia on naisia. Yliopistosektorilla naisvaltainen ala on kasvatustiede, jossa naisia on opiskelevista 82 prosenttia. Yliopistojen humanistisisten aineiden ja teologian opiskelijoista sekä liikun- ta- ja terveystieteiden opiskelijoista noin 70 prosenttia on naisia. Miesvaltaisia aloja ovat ammattikorkeakouluissa tekniikan, liikenteen ja luonnontieteiden alat, joissa 83 prosenttia on miehiä sekä yliopistoissa teknistieteellinen ala, jossa 78 prosenttia on miehiä.2 Ulko- maalaisten tutkinto-opiskelijoiden sukupuolijakauma on tasainen: kansainvälisistä opiske- lijoista 55 prosenttia on miehiä.”
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80534/okm37.pdf
Esimerkiksi sote tutkintojen nostaminen amk tasolta yamk tasolle on sellainen asia, missä tämä näkyy voimakkaasti. Olisinkohan noin 300 oppilaaseen törmännyt. Näistä miehiä 6. Tästä jos mennään vielä askel ylöspäin eli sote- tutkinnosta tohtoriksi, niin kaikki tietämäni sote-yamk koulutuksesta tohtorikoulutukseen lähteneet ovat olleet naisia.
Jatkokoulutuksissa pitäisi olla oikeasti pätevyysvaatimukset tälläisellä alalla. Se ei oikein toimi, että valmistutaan hoitajaksi -> hetki töissä ja mammalomia 6 vuotta -> paluu töihin ja huomataan, että mitään ei enää osata, joten karataan kliinistä työtä kouluun -> valmistutaan johtamaan sitä kliinistä työtä, jonka hallinnassa oli jo aiemmin haasteita…
OS kysyy, että ”Voisiko selitys olla siinä, että yhdistelmä korkea koulutus + luovuus on yhä vain arvokkaampi mutta yhdistelmä korkea koulutus ilman luovuutta ei ole enää yhtä hyödyllinen.”
Mielestäni OS katsoo tätä väärästä, todellisuudesta etääntyneestä kulmasta. Oikeampi kulma on tämä:
Tiedetään, että tiedon määrä on kaksinkertaistunut aina 2 vuoden välein. Siitä saadaan rajusti kiihtyvä, eksponentiaalisesti kasvava tiedonmäärä-käyrä.
Esimerkiksi kaikesta 4 vuotta sitten koulussa saadusta tiedosta on nyt relevanttia vain 25 % ja nopeasti kehittyvillä aloilla sitäkin vähemmän…
Kysymys onkin siitä, että nykyinen hidasliikkeinen ja ”tiedon varastointiin” perustuva, johonkin spesifiseen ja pitkäkestoiseen ammattiin tähtäävä koulujärjestelmä, on tullut tiensä päähän.
Tästä seuraa luonnollisesti se, että nykyisestä koulujärjestelmästä saadun diplomin markkina-arvo laskee ja valmistuneilla tulee olemaan kasvavia vaikeuksia saada kunnon duunia.
Pientä toivoa antavia tuulia on Suomessakin havaittavissa, josta esimerkkinä ystäväni Kari Mikkelän Urban Mill, jonka vieressä Otaniemessä toimivat myös Aalto Design Factory ja Startup Sauna.
Globalisaation raju, teknologia-vetoinen markkinapaine tuntuu ja näkyy kaikkialla; Hermostunut isänmaaton raha hakee koko ajan uusia riski-sijoituskohteita, ideoita ja teknologioita. On menossa armoton talous-darwnistinen ”survival of fittest”- pudotuspeli. Siinä tietoon perustuvia, kannattavia ”ecologisia taskuja” syntyy ja kuolee kiintyvään tahtiin.
On selvää, että globalisaation kvartaalirytmillä toimiva, jatkuvasti fragmentoituva todellisuus tunkeutuu vääjäämättömästi myös koulutussektorille, pakottaen sen radikaalistikin muuttumaan.
Sanotaan, että unkarilais-amerikkalainen atomipommin isä, fyysikko Edward Teller, oli viimeinen ihminen joka ”tiesi kaiken”. Nyt tuollaista ihmistä ei enää voi olla olemassakaan.
Nykyoloissa menestyminen pakottaa jatkuvaan omaehtoiseen koulutukseen / tiedon imurointiin ja jakautumaan osiin esimerkiksi seuraavasti: Tarvitaan yhtäältä generalisteja ja toisaalta kapeaan sektoriin keskittyviä huippuammattilaisia. Kolmanneksi tarvitaan tiimityö-osaajia, jotka auttavat noiden kahden integroinnissa.
Lisäksi tarvitaan riskiä ottavia yrittäjiä, sillä ilman heitä mitään hyödyllistä ja kestävää kehitystä ei tapahdu.
Tieto lisääntyy pitkälti marginaaleissa. Keskeiset teoriat ja faktat on useimmilla aloilla olleet samat vuosikymmeniä tai ‑satoja. Kukin voi sitten päättää itsekseen, jatkuuko tiedon räjähdysmäinen kasvu vai onko tiedon määrän kasvu hidastunut, kun uudet teoriat selittävä yhä pienempää osaa maailmasta.
Tarkoitan siis sitä, että esimerkiksi riittävän vahvan rakenteen suunnittelu on osattu vuosisatoja, myös teoreettisesti. Tämän perustan ympärille on sitten rönsyillyt tietoa uusista rakennusmenetelmistä ja raaka-aineista. Mutta tärkeimmät läpimurrot on tehty vuosisatoja sitten.
Sama pätee vaikkapa biologiaan ja jopa lääketieteeseen. Antibiootit keksittiin joskus 1930-luvulla muistaakensi ja kohta myös se miten uusia kehitetään. Sen jälkeen ei ole tapahtunut yhtään merkittävää läpimurtoa vaikka sellaista haettu vuosikymmenet, koska kohta antibiootit eivät ehkä enää toimi.
Tietysti firmat hakevat kilpailuetua usein juuri marginaaleista, joten niiden näkökulmasta tieto lisääntyy ehkä jopa ekspotentiaalisesti.
Jo 1990-luvulla blogi-isännänkin arvostama taloustutkija Paul Krugman spekuloi koulutuksen arvon romahtamisella. Tilastoista hän ei sitä väittänyt silloin näkevänsä, vaan ennusti tulevaa arvailemalla kysyntää ja tarjontaa. Hän ennakoi, että niin merkittävä osa akateemista koulutusta vaativasta “tietotyöstä” opitaan lähitulevaisuudessa automatisoimaan, että akateemisesti koulutettujen kysyntä laskee. Sen sijaan monissa hoitotehtävissä ja muissa henkilökohtaisissa palveluissa, joissa akateemista koulutusta ei kysytä, automaatio voikin jatkossa olla vaikeampaa. Eli siinä missä verovirkailija opitaan korvaamaan algoritmilla, mummon pesemiseen tarvitaan tai halutaan edelleen ihminen eikä robotti. Krugmanin veikkaus siis oli, että pitkään nousussa ollut akateemisen koulutuksen tarjoama palkkapreemio (“college premium”) kääntyy laskuun.
Myöhemmin Krugman on huomauttanut, että iso osa siitä, mikä usein tulkitaan koulutuksen tarjoaman palkkapreemion nousuksi on itse asiassa jotain muuta. Huipputulot ovat kyllä entistä muhkeampia ja niiden saajat ovat kyllä usein akateemisesti koulutettuja, mutta huipputuloja saa vain hyvin harva, eikä koulutus oikein selitä sitä, kuka niitä saa. Koulutettujen valtaenemmistölle koulutus ei (USAssa) näyttäisi tuovan aiempaa isompaa palkkapreemiota.
Krugmanin ennuste oli pitkälle aikavälille. Itse olen nähnyt lähinnä jenkkitilastoja viime vuosikymmeniltä ja tarkemmin tutkimatta niistä käppyröistä ei mitään selvää suuntaa näe. Palkkapreemio on iso, mutta ei oleellisesti eri tasolla kuin missä se oli 20 vuotta sitten. Mutta osaavaa analyysiä, jota blogi-isäntä kai peräsi, olisi kyllä kiva nähdä ja mielellään myös muualta kuin Yhdysvalloista.
Bryan Caplan kertoo, miten tutkinnon viimeinen vuosi nostaa palkkaa kaksi kertaa enemmän kuin kaikki edelliset yhteensä. Signaali älystä ja tahdonvoimasta vääntää tutkinto loppuun on siis työnantajien mielestä paljon arvokkaampi työssä kuin yliopistossa opitut asiat. Taistelusukeltajakoulu olisi halvempi signalointikeino, jos se olisi lyhyt mutta epämukava.
https ://www.google.fi/amp/s/www.theatlantic.com/amp/article/546590/
Olisikohan oikeasta havainnosta tehty väärä johtopäätös. Ainakin Euroopassa on varsinkin julkisella, mutta myös yksityisellä puolella tehtäviä, joihin tarvitaan muodollinen tutkinto. Tutkintoa vaille valmis ei riitä. Käsittääkseni myös Pohjois-Ameriikassa on joukko suojattuja ammatteja, esim lääkärit, juristit, upseerit, poliisipäällystö, laivapäällystö jne
O.S:” ekonomisti Kjell A. Nordström sanoi, että työmarkkinoilla korkean koulutuksen arvo on kääntynyt laskuun”
Onhan tuo väistämätön kehitys. Korkeasti koulutetun täytyy tuottaa organisaatiolle lisää rahaa, jotta hänet kannattaa palkata. Pelkkä tutkinto ei riitä palkkauskynnyksen ylittämiseen. Korkeasti koulutetulla on oltava yrityksen kasvua lisäävä osaaminen tai jos valmis innovaatio kehitettynä. Harva yritys palkkaa työntekijää pelkästään kehittämään ja tekemään tutkimusta, josta mahdollisesti seuraa tulevaisuudessa kasvua.
Palkataan mieluummin myynnin ja markkinoinnin osaajia ja verkostoutuneita, joilla on korkeintaan keskitason koulutustaso. Vasta tämän myynnin kautta voi syntyä varallisuutta, jolla uutta innovointia voidaan maksaa. Tuon myyntijoukon johtaminenkaan ei vaadi mitään korkeasti koulutettua johtajaa, ainoastaan riittävän röyhkeän palkka- ja bonusvaatimuksen omaavan henkilön.
Kvartaalituloksen tekeminen ohjaa päivittäistä toimintaa kaikilla yrityksillä, myöskin sellaisia, jotka eivät ole pörssiyhtiöitä.
Minulla on jotenkin vaikeuksia sulattaa tätä koulutus- ja tekoälykeskusteluissa aina esiin pomppaavaa “luovuutta” joka kuulemma mahdollistaa sen että ainakin joillekin korkeasti koulutetuille voidaan maksaa kovaa palkkaa vielä tulevaisuudessakin.
Kyse on kuitenkin useimmiten pelkästä asioiden yhdistelystä uudella tavalla. Toistaiseksi poptähtien biisit kirjoittavat ihmiset siksi, että on halvempaa pistää 10 000 apinaa paukuttamaan kirjoituskoneita…ei kun 10 000 nuorta innokasta biisinikkaria tekemään biisejä ilmaiseksi sävellysleireillä ja valita parhaat päältä kuin koodata Max Martinin säännöt algoritmille ja pistää se tekemään täydellisiä popbiisejä. Stephen Wolfram pisti Mathematican jo ajat sitten tekemään logoja vain varioimalla geometrisiä kuvioita. Tuli parempia kuin suurin osa graafikoiden tuotoksista, ainoa mitä jäi puuttumaan on se tarinan keksiminen siitä miten juurin tämä pyörylä ilmentää yrityksemme tarinaa ja brändiä paremmin kuin joku toinen pyörylä. Tämä tarina onkin useimmiten designin luovin osuus.
Facebook tai Google työllistää oikeasti osaamistasoltaan parhaaseen päähän kuuluvia ihmisiä mutta nämäkään eivät enää hallitse sitä miten joku feedialgoritmi oikeasti toimii. He vain säätävät ja kokeilevat. Mitä tässä on sellaista jota kone ei tekisi paremmin, tai ainakin tarkemmin ja väsymättömämmin?
Kone ei luultavasti keksisi ensimmäisenä laittaa hain raatoa formaldehyditankkiin ja myydä sitä taideteoksena, mutta jos GAN-algoritmille annettaisiin taiteen markkinahinnat lisädataksi niin se saattaisi kehittää vaikka minkälaisia variaatioita nykytaiteestakin.
Jos (kun ) luovuus on enimmäkseen asioiden yhdistelemistä, niin olisiko silläkin kentällä etu sillä jolla on kaikki aistit valppaana koko ajan ja jolla on koko maailman tieto käytettävissään, ja väsymätön into varioida ja kokeilla asioita? Ihmisellä voi olla etu niin kauan ja niillä alueilla joissa ostopäätöksen tekee ihminen, mutta mitä pitemmälle ihmisen ja ihmisen välinen välimatka kasvaa sitä paremmat mahdollisuudet koneella on tulla siihen väliin. Kuka meistä tietää kuka Rihannan biisit kirjoittaa? Kuka meistä on tavannut hänet? Välittäisikö kukaan jos kävisi ilmi että hän onkin vain virtuaalihahmo jolle on keksitty koskettava taustatarina?
Ainakin kaksi tekijää tulee mieleen: verkostoituminen koulutuksen ohessa — ja se, että parhaan palkan takaavaan koulutukseen valitaan yleensä tarkimmin seulottu joukko, jolla olisi keskimääräistä paremmat eväät menestyä koulutuksesta riippumatta.
“Korkeakoulutuksen arvo” on hankala käsite, Mainittu arvo (yksilön näkökulmasta) koostuu karkeasti kolmesta komponentista: substanssiarvo, signaaliarvo ja sosiaalinen arvo.
Substanssiarvo = se asiasisältö+metodit mitä koulutuksessa opetetaan. Useimmiten mediassa tunnutaan virheellisesti oletettavan että koulutuksen hyödyt perustuisivat lähes yksinomaan tähän komponenttiin
Signaaliarvo = Pitkän ja rasittavan koulutuksen läpikäyminen kertoo yksilön istumalihaksista, päämäärätietoisuudesta ja kyvystä saattaa asioita loppuun. Heikosti myös siitä, että kognitiiviset kyvyt ylittävät jonkin vähimmäistason. Todistus tarjoaa potentiaalisille yhteistyökumppaneille bayesilaista evidenssiä siitä että yksilö kuuluu jossain määrin valikoituneeseen ryhmään ja pystyy johonkin.
Sosiaalinen arvo = Yksilö sosiaalistuu korkeakoulussa tietyn korkeasti koulutetun (löyhän) ryhmän jäseneksi. Oppii oikeat puhe- ja käyttäytymistavat joita tietyissä piireissä edellytetään. Lisäksi keskimäärin verkostoituu sellaisten ihmisten kanssa, joista on tulevaisuudessa hyötyä.
Oikeastaan kaikkien ylläolevien komponenttien arvon voi helposti uskoa laskeneen korkeakoulutuksen laajenemisen myötä. Substanssiarvo keskimäärin heikkenee, koska opetettavaksi tulee mukaan marginaalilla yhä “turhempia” aineita. Lisäksi substanssia omaksuvat yksilöt ovat keskimäärin yhä huonommin varustettuja käsittelemään saamaansa oppia.
Signaaliarvo heikkenee, koska “eliitti” jonka jäseneksi korkeakouluttautumalla pääsee, on yhä suurempi ja siten antaa yhä vähemmän informaatiota ryhmän jäsenen kyvykkyydestä. Eksklusiivisuuden heikentyessä signaaliarvo heikkenee.
Sosiaalinen arvo laskee pitkälti samoista syistä kuin signaaliarvo. Jos “kaikki” kuuluvat akateemiseen “eliittiin”, ei verkostosta saa samanlaisia eksklusiivisia hyötyjä suhteessa muihin kuin pienemmän eliitin jäsenyyden perusteella. Suurempi jäsenmäärä voi tuoda mukanaan suuremman määrän kontaktivaihtoehtoja, mutta koska kontaktien määrä per yksilö on hyvin rajattu, tämä hyöty tuskin kompensoi eksklusiivisuuden vähentymisen haittoja.
Koulutuksen yhteiskunnallisia hyötyjä laskettaessa mennään helposti metsään siinä että tuijotetaan tilastollisia (palkka)eroja koulutettujen ja vähemmän koulutettujen välillä ja kuvitellaan erojen johtuvan suunnilleen kokonaan eroista substanssiosaamisessa (inhimillinen pääoma). Tällöin “lisätään koulutusta!” tuntuu loogiselta johtopäätökseltä. Jos ymmärrettäisiin signaaliarvon ja verkostojen ym. osittain nollasummainen luonne, päädyttäisiin hyvin toisenlaisiin johtopäätöksiin.
Kannattaa myös huomioida se, että valtio generoi osan mainituista tilastollisista palkkaeroista keinotekoisesti edellyttämällä lukemattomiin yksinkertaisiin toimistotehtäviin korkeakoulutusta. Ts. tämän mekanismin kautta syntyvät palkkaerot eivät perustu yksilöiden välisiin eroihin inhimillisessä pääomassa, vaan tutkinnon tuottamaan signaaliin jota valtio hyödyntää.
Tällä hetkellä voi aivan hyvin olla niin, että “koulutuksen arvo” on marginaalilla negatiivinen. Toisin sanoen yhteiskunnan hyöty voisi kasvaa siitä että esim. maistereita koulutettaisiin nykyistä vähemmän. Tämä mahdollisuus ei intuitiivisesti aukea niille, jotka uskovat koulutuksen arvon syntyvän lähes puhtaasti inhimillisen pääoman kasvusta.
Arvo yhteiskunnalle on ehdottomasti negatiivinen. Tällä hetkellä suurin vaikutus tulee älykkäiden ja tunnollisten naisten madaltuneesta hedelmällisyydestä. 90-luvulta lähtien ÄO on varusmiehillä pudonnut noin pisteen 10 vuodessa. Kohta ollaan tasolla Albania.
Tämä on varsin ironista, koska signaloinnin tarkoitushan on saada hyvä lisääntymiskumppani ja resursseja jälkikasvulle.
Luonnon kannalta tietenkin parempi, että signalointia harjoitetaan Foucault’lla ja Lacanilla eikä Ferrarilla ja Lamborghinilla.
Suuressa kuvassa on ihan oikein, että kansakunta, joka sallii miesten ja naisten välisen tasa-arvoeron kasvaa vuodesta toiseen ehkä enemmän kuin missään muualla, on perikadon tiellä, siis ihan väestön loppumisen mielessä. Ja tää ei ole mikään vitsi vaan tosiasia, johon väestöliittokin on hiljalleen heräämässä. Toistaiseksi siellä on puhuttu lähinnä aluellisista eroista, mutta myös koulutuseroa on alettu — ihan oikein — nostaa syntyvyyden heikkenemisen syyksi.
Ehkä asiantuntijat ja jopa poliitikot heräävät vielä totuuteen ennen vuotta 2067, jollon viimeinen suomalainen syntyy nykymenolla. Jos eivät herää, no, päästäänpä yhdestä idioottikansasta, joka mieluummin elää fantasioissa kuin todellisuudessa.
Erinomainen tiivis analyysi, kiitoksia!
Oman elämänkokemukseni parusteella esitän väitteen, joka on ristiriidassa erityisesti tuon signaloinnin merkityksen kanssa:
Ainakin Suomessa yksityisellä puolella muodollisen tutkinnon arvo on suojaamattomissa ammateissa melko pieni. Tutkinto ei nosta palkkaa kovinkaan paljoa verrattuna kaikki tentit suorittaneeseen, mutta papereita vailla olevaan työnhakijaan.
Kun jostain osaamisesta on pulaa, yksityiset työnantajat repivät viimeisen vuoden opiskelijoista osaavimmat diplomityön- ja graduntekijät päivittäiseen työntekoon, tutkinnosta viis. Näin että 80…90-luvulla uusissa ammateissa, kuten IT-puolella, ei tarvittu montakaan suoritettua kurssia hyvään työpaikkaan jne. Nykyisilläkään nörteillä ei muodollinen tutkinto liene pääasia.
Suomen kaltaisessa pienessä. mutta laajasti koulutetussa ja verkostoituneessa maassa tuo tutkinnon sosiaalinen arvokin on vähäinen. Jos olet ollut jonkin aikaa, sanotaan korkeintaan 10 vuotta, jossain asiantuntija-ammatissa, sinä tunnet Suomen kolleegasi niin hyvässä kuin pahassa. Haasteena on vain pääseminen kansainvälisiin piireihin.
Täysin samaa mieltä. Hyödyn toteuttamiseksi julkisen puolen pitäisi lieventää kelpoisuusehtojaan.
Olen samaa mieltä siitä, että kymmenen vuoden työskentelyn jälkeen asiantuntija tuntee kaikki merkittävimmät kollegansa. Tosin tällainen asiantuntija on tosiasiassa kyllä jo alansa kärkeä, sillä ainakin omalla alallani moni kollega ei koskaan nouse siihen pisteeseen, että hän kuuluisi tuohon “kaikkien” tunnettavien kollegojen joukkoon. Saattaa kyllä tuntea “kaikki”, muttei välttämättä ole itse tunnettu.
Sen sijaan en allekirjoittaisi sitä väitettä, että yksityisellä puolella tutkinnolla ei olisi väliä. Kyllä sillä on. Ehkä tietotekniikan alalla ei edelleenkään edellytetä loppuunsuoritettuja opintoja, mutta kyllä perinteisessä teollisuudessa insinöörille tulee raja vastaan, ja DI-tutkinnon suorittamisesta tulee ajankohtaista. Vastaavasti keskeneräinen opiskelija ei kovin kummoisesti etene.
»Tietääkö joku näistä tilastoista enemmän?
Parin aikaisemman kommentoijan mainitsema Bryan Caplan on penkonut asian monipuolisesti.
The Economist kiteyttää otsikkotasolla asian näin: “All must have degrees — Going to university is more important than ever for young people, But the financial returns are falling”
https://www.economist.com/news/international/21736151-financial-returns-are-falling-going-university-more-important-ever
Ongelmana varmaankin on, että yliopistojen alojen väliset erot kasvavat ja yksiöiden väliset erot ovat kovia — ei ole mitään keskiarvoistettua opiskelijaa edes olemassa. Toiset putoavat köyhyysloukkuun, toiset saavat pitkän ja turvatun korkeapalkkaisen uran tutkintonsa perusteella.
Tuota The Economistin analyysiä en ihan samalla tavalla ymmärtänyt. Minusta keskeisintä siinä oli, että akateemiset tutkinnot ovat inflatoituneet. Aiemmin tutkinto takasi hyvän työpaikan ja toimeentulon, mutta nykyään loppututkinnon suorittaneet kilpailevat enenevässä määrin samoista työpaikoista kuin “opiston/ammattikoulun” käyneet.
Siinä olet varmasti oikeassa, että monissa näissä perinteisissä sivistysvaltioissa, FR, UK, US, Kiina sekä Japani, parhaimpiin yliopistoihin pääsy on menestyksen tae. Suomessa ei onneksi ole näin ole (Hankenia ehkä lukuunottamatta :).
Olen samaa mieltä siinä, että meillä on tässä tulkintaero — olet oikeassa siinä, että kilpailua käydään yhä helpommin eri alojen osaajien kesken, mutta tämä ei välttämättä ole reilua matalasti koulutettujen kannalta.
The Economistin artikkelissa mielestäni keskeisin havainto oli se, että tutkintojen yleistyessä niiden arvo “hyvän työntekijän signaalina” on myös kasvanut. Tästä seuraa kaksi seikkaa:
1) Yliopistoon sisäänpääsy nostaa opiskelijan signaaliarvoa
2) Yliopistosta valmistuminen ei takaa työpaikkaa
Johtopäätös: Opintojen keskeyttäminen on monelle houkutteleva uravaihtoehto. Jo päästyäsi sisään huippuyliopistoon sinut on todettu ns. “hyväksi tyypiksi” ja tämä avaa joustavamman uran.
Ei kuitenkaan aina. On aloja, jolla opinnot kannattaa viedä loppuun: sairaanhoitaja ei vieläkään kilpaile lääkärin paikasta eivätkä ekonomistien tai tuomareiden paikat ole uhattuna maallikoiden toimesta — mutta jos kielenkääntäjä saa työpaikan kansainvälisen yrityksen tiedottajana, tutkinnosta voi tulla sivuseikka.
Kääntöpuolena tietenkin on se, että joillekin tunnollisille opiskelijoille voi tulla pettymyksenä, että alalla jossa tavoitellaan korkeakoulutasoista tutkintoa joko ei ole töitä lainkaan tai se on erittäin matalasti palkattua. En silti usko, että opiskelijat eivät tätä tiedostaisi, vaan kaikille raha ei ole niin tärkeää ja monet opiskelevat asioita ideologisista syistä tai vain siksi, että ala kiinnostaa heitä. Etenkin vanhojen ihmisten tuntuu usein olevan vaikea ymmärtää tämmöistä ajatusmaailmaa.
Tämä on hyvä esimerkki puusilmäisestä tilastojen tulkitsemisesta. Muutaman viime vuoden kehityksestä tulkitaan kehitystä 50 vuotta eteenpäin.
Tässä premissi siis oli “nykymenolla”. Siinä ei ole mitään epäselvää tai “puusilmäistä”. Jos seitsemän viime vuoden trendi jatkuu, väite on totta ihan matemaattisesti. Varsinkin kun THL:n tutkija vielä lisäsi, että syntyvyyden laskun voi yrittää korvata uusien lasten lisäksi maahanmuutolla. Ja että tuskin se toteutuu, sillä nyt kyse on trendistä, jotka koskee vain osaa ihmisistä. Loput tekevät lapsia jatkossakin.
Erikoista on, että syntyvyys on laskenut vuodesta 2010 vaikka taloudella on mennyt huonosti (viime aikoja lukuun ottamatta). Yleensä lapsia syntyy enemmän huonoina aikoina. Erikoista on myös, että Ruotsissa ja Tanskassa samanlaista laskua ei ole tapahtunut, vaikka siellä taloudella on mennyt paljon paremmin. Perinteisesti Suomen syntyvyys on liikkunut Skandinavian tahtiin. (Selitys ei ole monilapsiset maahanmuuttajat kuin aivan pieneltä osin.)
Tutkijat ovat hämmentyneitä. Mutta kun katsoo kansainvälisiä vertailuja, yksi hypoteesi suorastaan hyppää silmille: Suomessa sukupuolten tasa-arvo on toteutunut poikkeuksellisen huonosti muihin OECD-maihin verrattuna. Erityisesti tämä näkyy asuinpaikoja, koulutusta ja syrjäytymistä mittaavissa indikaattoreissa.
Tiedetään, että naiset eivät hevin valitse lastensa isäksi itseään huonommin menestyvää miestä ja että naiset ja miehet ylipäänsä elävät alueellisesti ja sosiaalisesti yhä kauempana toisistaan. Ja tiedetään, että tämä koskee erityisesti Suomea. Millainen “puusilmäinen asiantuntija” ei tutki sellaista hypoteesia, että juuri nuo seikat selittävät ainakin osin Suomen poikkeuksellista trendiä
Toisena selityksenä tarjoan melko toivottomana näyttäytynyttä tilannetta. Ennen on huonoinakin aikoina säilynyt usko tulevaan. Viimeisin, kymmenen vuoden heikko kehitys sen sijaan sai varmaankin monen suomalaisen ajattelemaan, että tää maa on aurongonlaskun maa, jonne ei lapsia kannata tehdä.
“Nordströmin selitys oli, ettei enää tarvitse opiskella Cambridgessä saadakseen käyttöönsä Cambridgessä uusimmat tutkimustulokset, koska ne saa netistä”. Tämän sitaatin perusteella Nordström ei oikein tunnu ymmärtävän mistä tieteellinen asiantuntemus syntyy. Yksittäinen tutkimustuloshan ei kerro yhtään mistään ja netin foliohatuille ja salaliittoteoreetikoille löytyy “sopivia” tutkimustuloksia pilvin pimein. Jos haluaa oikeasti ymmärtää jotain, vaaditaan melkoinen perehtyminen itse tutkimustulosten lisäksi siihen miten tietoa tuotetaan, mitkä lähteet ovat luotettavia ja miten luotettavuutta arvioidaan sekä mikä tieto on relevanttia milloinkin. Oman kokemukseni mukaan yritykset ovat lisääntyvässä määrin kaikenlaisten huijarikonsulttien armoilla, koska näiden johtoportaasta ei löydy tieteellistä asiantuntemusta arvioida sitä perustuvatko konsulttipalvelut oikeaan tieteelliseen tietoon, vai ratsastetaanko vain buzz-wordeilla ja hypellä. Tutkinnon suorituspaikka muuttunee Suomessakin yhä tärkeämmäksi, koska vain tasokkaissa yliopistoissa on tarjolla korkeatasoinen ja eettinen tutkimus/koulutuskulttuuri. Omien kokemusteni mukaan Suomessakin eräs yliopisto on alkanut suoltaa vähintäänkin epäilyttäviä tohtorintutkintoja näille rahat-pois ‑konsulteille hyväksymällä väitöskirjoja, joiden osajulkaisut on julkaistu ns. predator-lehdissä.
Laura Tyson ja Michael Spence kirjassa “After Pikkety” s, 178 esittävät että USAssa palkkaero high-school ja college koulutettujen välillä on vain kasvanut. Tämä on näkynyt mm. siinä että yliopisto-opetuksesta ollaan valmiita maksamaan enemmän ja enemmän. He eivät esitä että trendi olisi kääntynyt toiseksi vaan väittävät sen jatkuneen samanlaisena 1980-luvulta. He vertailevat palkkoja erilailla koulutettujen ryhmien välillä. Tilastoista ja artikkeleista on vaikeaa nähdä uusimpia trendejä. Palkat eivät jousta nopeasti vaan hitaasti. Oma ymmärrykseni on että viimeisen kymmenen vuoden ajan ei korkeakoulutetuilla Suomessa ole ollut niin iso veto kuin vuosikymmen sitten. Syy on tietenkin talouden kasvuvauhdin. Nuoria koulutettuja halutaan kun talous kasvaa. Ymmärtääkseni tämä on näkynyt työllisyystilastoissa, joita opetusministeriön kalvoissa on esitetty. Eli nuorten vastavalmistuneiden työttömyys nousi kun lama alkoi. Ymmärtääkseni myös nuorten vastavalmistuneitten työllisyys on nyt parantunut, kun talous on kohentunut. Mutta mikä on se mittari joka vastaa esitettyyn kysymykseen,