Tapauskuolleisuus Tanskassa.

Mik­si Tan­s­ka avaa maan, vaik­ka omikron riehuu? Tapauskuolleisu­u­us voi sen selittää.

Päätin kat­sel­la koro­nan tapauskuolleisu­ut­ta — siis kuin­ka paljon kuolemia on suh­teessa havait­tui­hin tar­tun­toi­hin. En tehnyt tätä Suomen tilas­toista, kos­ka meil­lä on tar­tun­to­jen määristä aika hutera käsi­tys. Eri­tyis­es­ti nyt, kun testi­in ei pääse, elleivät oireet ole vakavia, saisimme aivan väärän esti­maatin. Yliarvioisimme tapauskuolleisu­ut­ta rankasti.

Päätin käyt­tää Tan­skan tieto­ja, kos­ka Tan­skas­sa tes­tataan kaikki.

Määrit­telin tapauskuolleisu­u­den helpoim­man mukaan. Laskin tar­tun­to­jen ja kuolemien seit­semän päivän sum­man ja viivästin tar­tun­to­ja 14 päiväl­lä ajatellen, että kuole­ma seu­raa tar­tun­nas­ta keskimäärin kol­men viikon päästä ja testi­t­u­los valmis­tuu viikon päästä tar­tun­nas­ta. Jaoin kuollei­den määrän tar­tun­to­jen määräl­lä ja ker­roin tuhan­nel­la, jol­loin sain esti­maatin tapauskuolleisu­udelle promilleina. Tämä ei ehkä kel­paisi väitöskir­jas­sa, mut­ta saa kel­va­ta näin koti­ti­las­toin­ti­in. Jat­ka lukemista “Tapauskuolleisu­us Tanskassa.”

Mitä ajattelen vihreiden vaalituloksesta?

Min­un piti kom­men­toi­da vaale­ja Suomen Kuvale­hden twit­ter-huoneessa, mut­ta teknis­ten vaikeuk­sien vuok­si en pystynyt sitä tekemään. Kom­men­toin sik­si tässä.

Min­ulle vaal­i­t­u­los ei ollut pet­tymys. Olin ennus­tanut noin seit­semän pros­entin kan­na­tus­ta, joten meni itse asi­as­sa vähän parem­min. Tosin tuo ennus­tus perus­tui ole­tuk­seen, että äänestyspros­ent­ti olisi 45.

Lähtöko­hdak­si otin vihrei­den val­takun­nal­lisen kan­natuk­sen, joka on viimeisimpi­en haas­tat­te­lu­tutkimusten mukaan painunut jo kymme­nen pros­entin tun­tu­maan. Tästä pitää olla huolis­saan, ei siitäet­tä saimme aika ohuen edus­tuk­sen hyv­in­voin­tialuei­den valtuustoihin.

(Minä suos­tun käyt­tämään hyv­in­voin­tialueista sanaa maakun­ta vas­ta, kun joku säveltää Van­taa-Ker­a­van maakun­ta­laulun.) Jat­ka lukemista “Mitä ajat­te­len vihrei­den vaalituloksesta?”

Kaikille pörssisähköä, mutta myös mahdollisuus suojautumiseen

Tiedän, ettei ole paras aika puhua sen puoles­ta, että kaik­ki sähkö­sopimuk­set pitäisi muut­taa tun­ti­hin­taisek­si pörssisähkök­si. Tänä syksynä pörssisähköä käyt­tävät ovat koke­neet tap­pi­oi­ta, mut­ta keskimäärin pörssisähkö on halvem­paa, sil­lä kun sähköy­htiöt kan­ta­vat riskin kulut­ta­jien puoles­ta, eivät ne tee sitä suinkaan ilmaiseksi.

Tuskin on jäänyt huo­maa­mat­ta, että vakio­hin­taisen sähkön hin­ta on nous­sut huo­mat­tavasti viime aikoina. Saat­taa­pa hyvinkin olla, ettei kiin­teähin­taista sähköä kan­na­ta juuri nyt ostaa.

Pörssisähkö on keskimäärin edullisempaa

Vaik­ka tämän syksyn aikana pörssisähkön osta­jat ovat jääneet tap­pi­olle, pitkäl­lä aikavälil­lä he voit­ta­vat kahdes­ta syys­tä: pörssisähkö on keskimäärin vähän halvem­paa kuin kiin­teähin­tainen sähkö ja ennen kaikkea, kos­ka he voivat alen­taa sitä sopeut­ta­mal­la käyt­täy­tymistään. Jat­ka lukemista “Kaikille pörssisähköä, mut­ta myös mah­dol­lisu­us suojautumiseen”

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (14) Pienten ansiotulojen täydentäminen

(Sivut 303 — 342)

Miten aut­taa niitä, joiden ase­ma työ­markki­noil­la on heikko, kos­ka heil­lä ei ole sel­l­aisia eri­ty­i­som­i­naisuuk­sia, joista työ­nan­ta­jat ovat valmi­ita mak­samaan? Hei­dän kannal­taan pien­ten palkko­jen nos­t­a­mi­nen saat­taa kään­tyä heitä vas­taan, kos­ka se hin­noit­telee hei­dät ulos työmarkkinoilta.

Tätä ilmiötä on kut­sut­tu myös kohtaan­to-onel­mak­si, jol­la yritetään selit­tää asia pois, mut­ta joka on mielestäni vain toinen nimi sille, että osas­ta työvoimas­ta ei kan­na­ta markki­nae­htoises­sa työssä mak­saa niin paljon, että sil­lä pal­ka­lla kan­nat­taa men­nä töihin.

Minimipalkan palautettu maine

Talousti­eteil­i­jät oli­vat pitkään täysin yksimielisiä siitä, että min­imi­palkan korot­ta­mi­nen lisää työt­tömyyt­tä kar­sies­saan pois tuot­ta­mat­to­mia työ­paikko­ja ja hin­noitel­lessaan osan työvoimas­ta ulos.

Empi­iri­sis­sä tutkimuk­sis­sa on saatu kuitenkin tulok­sek­si aivan muu­ta. Vuon­na 1992 New Jer­seyssä nos­tet­ti­in min­imi­palkkaa 4,25 dolar­ista 5,05 dol­lari­in (nykyeu­roina 7,2 eurosta 8,5 euroon). Viereisessä osaval­tios­sa Pen­syl­va­ni­as­sa koro­tus­ta ei tehty. Kuitenkin työl­lisyys kehit­tyi New Jer­seyssä parem­min kuin Pen­syl­va­ni­as­sa. Tutkimus­tu­losta pidet­ti­in ensin silkkana humpuukki­na, mut­ta ei siitä mitään vikaa löy­det­ty, ja saman­laisia tutkimus­tu­lok­sia on saatu muual­takin. Jat­ka lukemista “2020-luvun yhteiskun­tapoli­ti­ik­ka (14) Pien­ten ansio­tu­lo­jen täydentäminen”

2020-luvun hyvinvointipolitikka (13): Miten markkinaehtoiset palkat määräytyisivät

Sivut 281–302

Aloita­mme tekemäl­lä epäre­al­is­tisia ole­tuk­sia ja pois­ta­mal­la ne yksi toisen­sa jälkeen

Jos kaik­ki ihmiset voisi­vat tehdä ris­ti­in tois­t­en­sa työtä ja kaik­ki työt koet­taisi­in yhtä mukaviksi, syn­ty­isi täy­delli­nen samapalkkaisuus.

Jos toiset työt ovat halu­tumpia kuin toiset ja kaikkien pref­er­enssit ovat samat, päädyt­täisi­in siihen, että palk­ka olisi halu­tuis­sa töis­sä mata­lampi kuin ikävis­sä, niin kuin oikein onkin. Tilanne on edelleen täysin tasa-arvoinen, kos­ka jos joku on tyy­tymätön osaansa, hän voi vaihtaa.

Jos edelleen kaik­ki osaisi­vat tehdä kaikkea, mut­ta pref­er­enssit muka­van työn suh­teen eroaisi­vat, tilanne ei olisi enää täysin tasa-arvoinen, mut­ta kuitenkin paras mah­dolli­nen. Onnen Pekka olisi se, joka pitää työstä, jota muut inhoa­vat. Hän pää­sisi unel­ma-ammat­ti­in­sa ja saisi sen lisäk­si mui­ta parem­paa palkkaa. Jot­ka taas halu­aisi­vat samaan unel­ma-ammat­ti­in liian mon­en muun kanssa, jou­tu­isi­vat tin­kimään palka­s­taan paljon päästäk­seen siihen tai tyy­tymään vähem­män tyy­dyt­tävään työhön. Työ­paikat meni­sivät erään­laisen suh­teel­lisen edun peri­aat­teen mukaan niille, jot­ka juuri sitä työtä eniten arvosta­vat. Jat­ka lukemista “2020-luvun hyv­in­voin­tipoli­tik­ka (13): Miten markki­nae­htoiset palkat määräytyisivät”

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka 12: Työväenliikkeen olisi hyvä vaihtaa strategiaansa

Kun aikanaan ammat­tiy­hdis­tys­li­ike tur­vasi tehdastyöläis­ten palkkata­son port­tien ulkop­uolel­la ole­vien kil­pailul­ta, nämä myös jäivät port­tien ulkop­uolelle köy­hyy­teen. Nyt ansio­ta­son tur­vaamisek­si pitäisi sysiä uud­estaan kas­va­va osa työvoimas­ta takaisin port­tien ulkop­uolelle niukan perus­tur­van varaan. Näin on myös tapah­tunut. Sitähän tas­apain­o­työt­tömyy­den yli kaksinker­tais­tu­mi­nen tarkoit­taa. Tämä strate­gia ei toi­mi, jos väki port­tien ulkop­uolel­la kas­vaa kasvamistaan.

Tarvi­taan yhteiskun­nalli­nen ja taloudelli­nen uud­is­tus, joka on yhtä suuri kuin oli hyv­in­voin­ti­val­tioiden luomi­nen toisen maail­man­so­dan jäl­keen. On kohen­net­ta­va pieni­palkkaisten ase­maa – ei vähän vaan paljon.

Ay-liike on pystynyt hyvin puo­lus­ta­maan huono-osaisimien palkkata­soa, mut­ta ei hei­dän työ­paikko­jaan. Tämä on toiv­ot­toman viivy­tys­tais­telun tie, joka pää­tyy vääjäämät­tömään tap­pi­oon. Jat­ka lukemista “2020-luvun yhteiskun­tapoli­ti­ik­ka 12: Työväen­li­ik­keen olisi hyvä vai­h­taa strategiaansa”

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka 11: Työmarkkinat

(tämä menee nyt aika kur­soris­es­ti, kos­ka kir­jan luku on kovin pitkä)

Kehi­tys työ­markki­noil­la on merkit­tävänä syynä siihen, että elämä ei ole niin auvoista kuin Väinö (ja Keynes) ajat­teli. Taustal­la on tuot­tavu­useroista johtu­va eri­ar­voisu­u­den kasvu työmarkkinoilla.

Palk­ka on työn­tek­i­jälle tulo ja työ­nan­ta­jalle työvoiman hin­ta. Jot­ta työ­markki­nat toimi­si­vat kun­nol­la, pitäisi hin­nan työ­nan­ta­jien silmis­sä olla osa­puilleen työn mar­gin­aa­li­nen tuot­tavu­us. Se johtaisi kuitenkin hyvin epäoikeu­den­mukaiseen tulon­jakoon. Vielä 30 vuot­ta sit­ten oikeu­den­mukainen ja tehokas palkkarakenne eivät eron­neet toi­sis­taan lainkaan niin paljon kuin nyt.

Jotkut, kuten Jere­my Rifkin ovat pelotelleet työn lop­pumisel­la automaa­tion vuok­si. Työ ei lopu, mut­ta kas­vavalle osalle työvoimaa ei ole ilman sub­ven­tio­ta tar­jol­la sel­l­aista työtä, jos­ta saata­va palk­ka riit­tää kun­nol­liseen elämään. Jat­ka lukemista “2020-luvun yhteiskun­tapoli­ti­ik­ka 11: Työmarkkinat”

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (10) Hallittu kaupungistuminen

Teol­lisu­us­mais­sa viimeaikainen kehi­tys on ollut kiihtyvää kaupungis­tu­misen aikaa. Se ei tarkoi­ta enää niinkään muut­toa maal­ta kaupunkei­hin, kos­ka maaseudun työvoimare­servi on liki tyhji­in ammen­net­tu. Niin Suomes­sa kuin muual­lakin se tarkoit­taa ennen kaikkea muut­toa pienistä kaupungeista suuri­in ja teol­lisu­uskaupungeista yliopis­tokaupunkei­hin. Muu­tok­sen taustal­la on elinkeino­rak­en­teen muu­tos, joka vie työvoimaa teol­lisu­ud­es­ta luovien alo­jen toimis­to­työhön. Sosi­olo­gi Mat­ti Vir­ta­nen kir­joit­ti tästä ennakoivasti jo vuon­na 1987 kir­jas­saan Tehtaas­ta studioon.

Osaamisalat men­estyvät siel­lä, mis­sä on paljon mui­ta osaa­jia. Sik­si muut­toli­ik­keen voit­ta­ji­in kuu­luu pieni määrä men­estyviä kaupunke­ja samal­la kun val­taosa paikkakun­nista kuu­luu väestöä menettäviin.

Suomen kannal­ta on vähän ikävä asia, että taloudel­lisen kehi­tyk­sen kär­jessä ole­vat elinkeinoalat viihtyvät parhait­en suuris­sa kaupungeis­sa. Suomes­sa ei ole yhtään suur­ta kaupunkia, on vain yksi keskisu­uri kaupun­ki, jol­la on hädin tuskin miljoona asukas­ta ja muu­ta­ma men­estyvä pieni yliopis­tokaupun­ki. Jat­ka lukemista “2020-luvun yhteiskun­tapoli­ti­ik­ka (10) Hal­lit­tu kaupungistuminen”

Omikronia ei saada pysäytetyksi, kannattaako edes hidastaa?

Jos halu­aisi varmis­taa, ettei tule leimatuk­si väärässä olleek­si, ei kan­nat­taisi kir­joit­taa koronas­ta juuri nyt mitään, vaan odot­taa mitä tapah­tuu ja ryhtyä sit­ten jälkivi­isaak­si. Minus­ta taas päätök­sen­teko ja vai­h­toe­hto­jen pohtimi­nen on kiehtov­in­ta sil­loin, kun epä­var­muus on suur­in­ta. Sik­si halu­an kir­joit­taa ajatuk­sis­tani juuri nyt, vaik­ka tule­vaisu­us tulee var­maankin osoit­ta­maan mon­et ole­tuk­sis­tani vääriksi.

Halu­an aluk­si korostaa, että vaik­ka tässä kir­joi­tan, että olisin toimin­ut toisin, nyt kan­nat­taa jatkaa kolme viikkoa val­i­t­ul­la lin­jal­la eikä vai­h­taa sitä enää uudestaan.

Käsi­tyk­seni perus­tuu siihen, että omikron-vari­ant­ti selvästi enem­män kuin kaksinker­tais­tuu viikos­sa nyt Uudel­la­maal­la, eikä kauan mene, kun se ottaa otteeseen­sa muunkin Suomen. Näin se on tehnyt muuallakin.

Jat­ka lukemista “Omikro­nia ei saa­da pysäyte­tyk­si, kan­nat­taako edes hidastaa?”

2020-luvun yhteiskuntapolitiikka (9) Ekologinen rakennemuutos

Pent­ti Linkolan mukaan vain taloudel­lisen kasvun ja väestön kasvun lopet­ta­mi­nen voivat pelas­taa maail­man. Aika huonos­ti ovat asi­at sil­loin, sil­lä on todel­la epäre­al­is­tista, että köy­hät maat tyy­ty­i­sivät ole­maan köy­hiä ja että he kuitenkin köy­hinäkin pysty­i­sivät alen­ta­maan syntyvyyttä.

Tarvi­taan muu­tos taloudel­lisen kasvun suun­nas­sa ja kulu­tuk­sen rak­en­teessa, joka vie kulu­tus­ta tavaroista bit­tei­hin ja palvelui­hin sekä määrästä laatu­un. Uusi ekol­o­gis­es­ti vas­tu­ullisem­pi kulu­tusko­ri ei olisi vält­tämät­tä huonom­pi – ei sa ainakaan niin paljon huonom­pi olisi kuin se kori, joka olisi saatu vain kulu­tus­ta leikkaamalla.

Nyt vero­tus toimii väärin, kun mate­ri­aalia ja ener­giaa verotyetaan kevyesti ja ihmistyötä raskaasti. Näin suosi­taan rihka­maa laatu­tuot­tei­ta vas­taan ja tavaroi­ta palvelu­ja vas­taan. Pitäisi tehdä toisin päin, verot­taa paljon enem­män fos­si­ilista ener­giaa ja raa­ka-ainei­den käyt­töä ja paljon vähem­män työtä. Jat­ka lukemista “2020-luvun yhteiskun­tapoli­ti­ik­ka (9) Ekologi­nen rakennemuutos”