2020-luvun hyvinvointipolitikka (13): Miten markkinaehtoiset palkat määräytyisivät

Sivut 281-302

Aloitamme tekemällä epärealistisia oletuksia ja poistamalla ne yksi toisensa jälkeen

Jos kaikki ihmiset voisivat tehdä ristiin toistensa työtä ja kaikki työt koettaisiin yhtä mukaviksi, syntyisi täydellinen samapalkkaisuus.

Jos toiset työt ovat halutumpia kuin toiset ja kaikkien preferenssit ovat samat, päädyttäisiin siihen, että palkka olisi halutuissa töissä matalampi kuin ikävissä, niin kuin oikein onkin. Tilanne on edelleen täysin tasa-arvoinen, koska jos joku on tyytymätön osaansa, hän voi vaihtaa.

Jos edelleen kaikki osaisivat tehdä kaikkea, mutta preferenssit mukavan työn suhteen eroaisivat, tilanne ei olisi enää täysin tasa-arvoinen, mutta kuitenkin paras mahdollinen. Onnen Pekka olisi se, joka pitää työstä, jota muut inhoavat. Hän pääsisi unelma-ammattiinsa ja saisi sen lisäksi muita parempaa palkkaa. Jotka taas haluaisivat samaan unelma-ammattiin liian monen muun kanssa, joutuisivat tinkimään palkastaan paljon päästäkseen siihen tai tyytymään vähemmän tyydyttävään työhön. Työpaikat menisivät eräänlaisen suhteellisen edun periaatteen mukaan niille, jotka juuri sitä työtä eniten arvostavat.

Alueelliset preferenssit näkyvät niin, että siellä, missä on vähemmän työpaikkoja kuin halukkaita asujia, palkkataso jäisi alemmaksi kuin siellä, missä olisi paljon työpaikkoja ja vähän halukkaita asujia. Vähän tällaista on työmarkkinoilla nytki havaittavissa, joskin asumisen hinta tuo tähän oman ulottuvuutensa.

Eriarvoisiin työmarkkinoihin päädymme, kun poistamme oletuksen, että kaikki osaavat kaikkea.

Tuottavuuden nousu ja markkinapalkat

Julkisessa keskustelussa toistuu usein väite, että alan tuottavuuden nousu antaa mahdollisuuksia nostaa siellä palkkoja. Näin työmarkkinat eivät toimi eikä se olisi edes oikeudenmukaista. Pitäisikö hoitajien palkkojen olla 50-luvun tasolla vain koska hoitotyössä tuottavuuden nostamien on hankalaa+

Siirryttäessä kirveistä ja justeereista monitoimikoneisiin tuottavuus on noussut puunkorjuussa monikymmenkertaiseksi, mutta metsurien ansiotaso ei ole monikymmenkertaistunut. Jos vain yhdellä metsurilla olisi harvesteri ja muilla kirveensä ja justeerinsa, tuo yksi onnekas olisi upporikas.

Itse asiassa tuottavuuden voimakas nousu jollain alalla luo pikemminkin paineita palkkoja kohtaan, kun väkeä tarvitaan vähemmän.

Tuottavuuden nousu millä alalla hyvänsä nostaa periaatteessa kaikkien reaaliansioita, jos kilpailu toimii ja tuottavuuden nousu alentaa hintoja.

Markkinapalkat ja kysynnän lasku

Jos palkat olisivat markkinaehtoisia, työn kysynnän laskusta tehtävä henkilökunnan väheneminen tapahtuisi palkkojen alenemisen kautta. Ne lähtisivät ensimmäisinä, joiden on helpointa löytää uusi työpaikka ja ne jäisivät, joille työpaikan tai asuinpaikan vaihtaminen on hankalinta.

Toinen vaihtoehto on, että palkat pysyvät ennallaan, mutta työnantaja valitsee irtisanottavat. Hän pitää silloin tietysti kiinni parhaista työntekijöistä, jolloin lähteä saisivat ne, joiden on hankalinta löytää uusi työpaikka.

Saksassa käytäntönä on, että yrityksen joutuessa vaikeuksiin, sovitaan työntekijöiden kanssa palkkojen alentamisesta vastineena irtisanomisten rajoittamiselle. Työntekijöille tämä voi olla pienempi paha, mutta kansantalouden tuottavuuden nousua se heikentää. Tuloksen näemme muutaman kymmenen vuoden kuluttua.

Onko urakkapalkka oikein?

Mottimetsässä käytettiin urakkapalkkaa, eikä tätä pidetty eriarvoistavana, vaikka toki riuska nuori mies tienasi paremmin kuin minunlaiseni vanha kumara ukko. Se hyvä puoli tässä tietysti oli, että heikompikin pääsi sentään töihin. Ei olisi päässyt, jos tuntipalkka olisi ollut kaikille sama.

Urakkapalkkausta olisi yksinkertaista ottaa käyttöön nyt, kun tehdyn työn määrää on yksinkertaista mitata vaikkapa kaupan kassalla. Moni voi pitää sitä hiostamisena, mutta on siinä se hyvä puoli, että se siirtää työtahdin ja mukavuuden optimoinnin työntekijälle itselleen. Tuntipalkan oloissa työnantajalla kuin on liiallinen kannustin hiostamiseen. Rakennuksilla käytetty ryhmäurakat ovat tapa siirtää hiostaminen työporukan sisäiseksi.

Henkilökohtainen palkka

Kysymys tuottavuuseroista muuttuu raadollisemmaksi, kun mukaan tulee työn laatu. Liukuhihnatyössä työtä ei voi tehdä poikkeusellisen hyvin – huonosti sen voi kyllä tehdä – mutta jos tehtävänä olisi ansaita rahaa säveltämällä viulukonsertto, jotkut tienaisivat omaisuuksia, mutta enemmistö ei mitään.

Työt alkavat muistuttaa yhä vähemmän liukuhihnatyötä ja yhä enemmän viulukonserton säveltämistä.

Palkat kyllä joustavat ylöspäin huippukykyjen osalta -ainahan voi myös yhtiöittää itsensä – mutta ne eivät jousta alaspäin, vaikka työn määrässä tai laadussa olisi puutteita. Jos joustaisivat, työllisyydestä tulisi parempi, mutta hintana olisi työssä käyvien köyhien kasvava joukko. Kahteen maaliin on vaikea tähdätä yhdellä parametrilla.

Marginaalinen tuottavuus

Kaikki työ on johonkin rajaan asti välttämätöntä. Jos siivoajan palkka olisi 10 000 euroa kuussa, siivousta ei lopetettaisi mutta vähennettäisiin paljon. Lääkäreiden korkeat palkat johtuvat paitsi lääkärin työn välttämättömyydestä, myös siitä, että lääkäreiden koulutusmäärät on pidetty pieninä. Kun sanotaan, että työn hinnan pitäisi vastata sen marginaalista tuottavuutta tarkoitetaan tasapainohintaa, johon vaikuttaa sekä kysynnän määrä (tehtävät työt) että tarjonnan määrä eli käytettävissä oleva työvoima.

Hyödykemarkkinoiden tasapaino perustuu kysynnän ja tarjonnan mukaan vaihteleviin hintoihin. Jäykät hinnat johtaisivat pullonkauloihin ja ylituotantoihin ja niin johtavat myös jäykät palkat. Pakoissa on kuitenkin kyse ihmisistä ja siksi työmarkkinoilla kartellit ovat sallittuja toisin kuin hyödykemarkkinoilla.

Suhteelliset palkat elivät voimakkaasti 1980-luvulla, jolloin tupo-korotukset olivat toteutuneeseen inflaatioon nähden pieniä ja reaaliansioiden korotukset olivat lähinnä peräisin palkkaliukumista. Palkat toisin sanoen määräytyisivät pitkälti markkinaehtoisesti, koska liukukumia ei ollut kaikkialla yhtä paljon. Työmarkkinoiden tasapaino pysyi myös hyvänä. Tämä mekanismi edellytti aika-ajoin devalvoimista, jotta maan kilpailukyky ei olisi tärvelty.

Eoroaikana devalvoinnin mahdollisuutta ei ole. Niinpä palkat ovat nyt paljon jäykempiä ja sen seuraukset näkyvät työmarkkinoilla.

Mitä markkinaehtoisista palkoista voisi oppia?

Paljon ikävyyksiä seuraisi markkinaehtoisista palkoista, mutta moni asia olisi myös paremmin.

  • Jokseenkin kaikki pääsisivät johonkin työhön. Se johtaisi suurempaan kansantuloon, jolloin ajettavaa olisi enemmän ja periaatteessa pitäisi olla helpompaa torjua köyhyyttä.
  • Koulutusinflaatiota olisi vähemmän, jolloin vähällä koulutuksella olisi helpompaa päästä töihin.
  • Ikääntyvien työntekijöiden palkat laskisivat jolloin heidän työllisyytensä paranisi – ei kaikilla, mutta niillä, joiden työteho on alentunut ja osaaminen vanhentunut.
  • Ikävästä työstä saisi korkeampaa palkkaa kuin mukavasta
  • Työnantajille syntyisi kannustin huolehta työoloista, koska mukavaan työpaikkaan saisi työntekijöitä halvemmalla. Alaisiaan piinaava esimies tulisi työnantajalle kalliiksi.
  • Ikävät työvuorot – vaikkapa lauantai-illat – huutokaupattaisiin.

Markkinaehtoiset palkat eivät olisi välttämättä huonompia, mutta ne olisivat erilaisia. Olisivatko ne oikeudenmukaisempia vai epäoikeudenmukaisempia. Eivät nykyiset palkatkaan nimittäin kovin oikeudenmukaisia ole.

Ikääntyvät työntekijät

Suomessa suurinta palkkaa saa yleensä työuransa viimeisinä vuosina, vaikka monen – ei kaikkien – työpanoksen määrä ja laatu on heikentynyt. Tämän seurauksena ikääntyvien työllisyysaste on huomattavasti alempi kuin vaikkapa Ruotsissa.

Ruotsissa palkka määräytyy henkilökhtasemmin kuin Suomessa. Ikääntyneet saatavat jäädä vailla palkankorotuksia, koska työpanos on heikentynyt. Lisäksi eroon Suomeen nähden vaikuttaa irtisanomisjärjestys (viimeisenä sisään, ensimmäisen ulos)  ja Suomen viimeisen työnantajan vastuu varhaiseläkkeistä, joka merkitsee, että yli 50-vuotiasta ei Suomessa juuri kannata palkata eikä myöskään terveydeltään yhtään epävarmaa nuorempaa.

Työmarkkinoiden vapauttamien kasvukeskuksissa

Kasvukeskukissa käytännön palkat ovat kysynnän vetäminä nouseet yli taulukkopalkkojen. Jos markkinat tuottavat sopimuksia paremmat palkat, tarvitsevatko työntekijät niissä tuposopimuksia lainkaan?

Vaikka palkka nousee yli taulukkopalkkojen, se ei irtaannu työehtosopimuksen vaikutuspiiristä. Yleiskorotukset koskevat sitä yhtä lailla. Jos taulukkopalkka on 15 €/tunti mutta Niemisen palkka on 20 €/tunti, neuvotteluissa sovittu kolmen prosentin palkankorotus nostaa taulukkopalkkaa 45 sentillä ja Niemisen palkkaa 60 sentillä. Voidaan kysyä, kuinka järkevää edunvalvontaa tämä on. Kun Nieminen on jo saanut sen taulukkopalkkaa paremman palkan, hänen kannaltaan on tietysti hyvä, että ero muiden palkkoihin säilyy, mutta vastaavasti työnantajat suhtautuvat ylimääräisiin palkankorotuksiin pidättyvämmin tietäessään, että korkeampi palkka säilyy periaatteessa tästä iäisyyteen. Henkilökohtaisia lisiä maksettaisiin enemmän, jos yleiskorotukset eivät koskisi niitä. Kysynnän kasvaessa yritykset nostaisivat herkemmin palkkoja houkutellakseen työvoimaa.

Yleiskorotusten poistaminen taulukkopalkat ylittävistä palkoista parantaisi työmarkkinoiden toimintaa kasvukeskuksissa merkittävästi. Perälautana olisi edelleen valtakunnallinen palkkataulukko, joka nousisi yleiskorotusten mukana ja jossa voisi hyvin olla pieni kalliinpaikan lisäkin.

Pienillä paikkakunnilla ja syrjäseuduilla ei voi edes puhua työmarkkinoista. Niillä työntekijät tarvitsevat työehtosopimukset tuekseen. Voisiko ajatella, että kasvukeskuksissa palkat olisivat markkinaehtoisia ja muualla elettäisiin yhä taulukkopalkkojen maailmassa? Niiden takaama palkkataso myös riittäisi, koska asuminen on halpaa.

Jatkuvalla koulutuksella osaamisvinoumaa vastaan

Osaamisvinouma on suuri syy työmarkkinoiden eriarvoisuuteen. Sitä on tukittava jatkuvalla koulutuksella läpi työuran. Pitäisi olla jokaisella velvollisuus ja oikeus saada vähintään viikko vuodessa koulutusta, jonka tavoite on pitää osaaminen ajan tasalla. Tämän pitäisi siis koskea jokaista, ei vain yritysten avainhenkilöitä.

Pitäisi myös edistää sitä, että ihmiset siirtyvät työuralla vaativampiin tehtäviin osaamisen karttuessa ja jättäisivät helpommat työt niille,jotka eivät ainakaan vielä vaativampiin pysty. Työnvälityksessä pitäisi keskittää paljon enemmän työstä työhön siirtymisiin eikä vain töiden etsimiseen työttömille. Se parantaisi lopulta myös työttömien pääsyä töihin.

Tekoälyohjelmat tulee ottaa käyttöön työnvälityksessä, koska manuaalinen tapa on aivan liian tehoton.

Vain työmarkkinoiden tasapaino takaa hyvän työelämän

Kun työmarkkinat ovat tasapainossa, työnantaja tarvitsee työntekijöitä yhtä paljon kuin nämä työnantajaa. Se takaa kunnonkohtelun kaikille. Nyt ero siinä, miten työnantajat kohtelevat tavallisia duunareita on huomattava verrattuna siihen, miten heitä asiantuntija-ammateissa kohdellaan.

 

 

23 vastausta artikkeliin “2020-luvun hyvinvointipolitikka (13): Miten markkinaehtoiset palkat määräytyisivät”

  1. ”Vain työmarkkinoiden tasapaino takaa hyvän työelämän

    Kun työmarkkinat ovat tasapainossa, työnantaja tarvitsee työntekijöitä yhtä paljon kuin nämä työnantajaa. Se takaa kunnonkohtelun kaikille. Nyt ero siinä, miten työnantajat kohtelevat tavallisia duunareita on huomata verrattuna siihen, miten heitä asiantuntija-ammateissa kohdellaan”

    Näinhän se menee, nyt vaan on hirveä paniikki ollut työnantajapuolella väitetyn työvoimapulan vuoksi. Todellisuudessa kuitenkin koko 2010-luvulta ja oikeastaan 1990-luvulta lähtien ollut työvoiman ylitarjonta suhteessa kysyntään on korjaantunut terveemmälle pohjalle, tämä tietenkin on ongelma tietyille eturyhmille. Sehän on aivan naurettavaa että työnantajat joutuisivat palkalla kilpailemaan matalasti koulutetusta työvoimasta. Matalasti koulutetut ovat meritokratian pohjasakkaa/roskaväkeä, elämänsä luusereita, hehän eivät muuta ansaitse kuin muruset jotka varisevat paremmista pöydistä.

    Tosin työvoimapula on käsitteenä hyvin mielivaltainen yleensä. Jostain vinkkelistä on aina ikuinen pula edullisesta ja korkeasti koulutetusta työvoimasta, sillä jokainenhan haluaisi maksaa mahdollisimman vähän työstä. Olisihan se kiva jos joku vääntäisi teidän omistusasuntoon laadukkaan kylpyhuoneremontin 5€/tunti veloituksella, valitettavasti tällaisia ei vain saa, mutta ei kukaan ole itkemässä tämän ääriesimerkin kanssa työvoimapulaa. Todellisuudessa Suomen kaltaisen pikkiriikkisen maan tapauksessa globaali ohjelmistoalan työvoiman tarjonta on reaalisesti ääretöntä, ainoa raja on paikallisten palkanmaksukyky ja -halu. Ohjelmistoalalla myös pitäisi olla ihan mahdollista teettää ja palkata työntekijöitä vaikka eivät edes asu Suomessa tai omaa oleskelulupaa, vai kieltääkö Suomen valtio jo palkanmaksamisen ulkomaille? Ei taida kieltää, mutta tietenkin on täysin luonnollista että työvoimapula on aina jonkun muun kuin oman palkanmaksukyvyn syytä, varsinkin jos näillä virsillä saadaan ehkä vähän rasvattua poliittisen järjestelmän päätöksentekoa.

    1. . Ohjelmistoalalla myös pitäisi olla ihan mahdollista teettää ja palkata työntekijöitä vaikka eivät edes asu Suomessa tai omaa oleskelulupaa

      Tuossa tapauksessa työntekijä ei saisi sukulaisiaan ilmaiseen koulutukseen ja terveydenhoitoon, joten niille pitäisi maksaakin enemmän.

      Suomalaisten omistusoikeus omaan maahansa ja oikeus puolustaa omia työmarkkinoitaan on lähes täysin kadonnut konsepti. Mikseivät työnantajat käyttäisi tätä hyväksi?

      Osmolle kysymys: miten ajattelit sovittaa ”kansainvälisen rekrytoinnin” tähän joustavampaan työmarkkinamalliin?

      1. Monessa maissa työntekijä ei saa edessä tuoda sukulaisiaan siihen maahan jossa ovat rekrytoitu työntekijöiksi. Yhdysvalloissa on jo tälläkin hetkellä hyvin tiukat työviisumi kriteerit sille että kuka saa tulla maahan ja millä ehdoilla. Suomessa voimme ottaa käyttöön tällaiset viisumit EU:n ulkopuolelta tuleville työntekijöille.

        Tuo näkökulma että työmarkkinat olisivat täysin suljetut ulkomaalaisilta ei ole ollut moneen kymmeneen vuoteen toimiva ratkaisu eikä se ole taloudellisesti kestävää etenkin korkeastikoulutettuihin asiantuntija ammatteihin joihin ei voi noin vain palkata pelkän peruskoulu pohjalla olevia nuoria työntekijöitä. Siinä on iso riski jota ei edes julkinen sektori hyödynnä rekrytoinnissa .

        Tuollainen malli jossa työntekijän työpaikka ei sijaitse fyysisesti mutta hän kuitenkin työskentelee kyseisessä maassa on jo tällä hetkellä toimiva malli monessa maassa. Hyvä esimerkki on nimimerkki Stadistin esiin tuoma ohjelmistoala.

  2. ”Henkilökohtaisia lisiä maksettaisiin enemmän, jos yleiskorotukset eivät koskisi niitä.”

    Tämä oli itselle kirjan vaikein ajatus allekirjoittaa. Toki argumenttina kosketti nimenomaan omaa tilannettani. Omien kokemusten mukaan kun tulotaso nousee viiden tonnin paremmalle puolelle alkavat pk-seudun asiantuntijahommissakin korotukset olla kiven alla. Eli ilman yleiskorotuksia tulisi aika heikot ~35-70 iän vuodet pysyä edes inflaatiossa mukana ilman että vaihtaa työpaikkaa (onnistuuko edes enää +50 vuotiaana?) tai että lähtee nousujohteiselle no-life esimiespolulle. Myönnetään toki että yleiskorotukset mahdollistavat ”paikalleen jäännin” helppoon ja hyväpalkkaiseen työhön jos sellaisen onnistuu saamaan, mutta onko se loppujen lopuksi niin huono asia?

    Ps. Hyvä kirja, melko paljon kiroitusvirheitä 😉 loppupuolella mikä vähän häiritsisi lukemista

    1. Omien kokemusten mukaan kun tulotaso nousee viiden tonnin paremmalle puolelle alkavat pk-seudun asiantuntijahommissakin korotukset olla kiven alla.

      Osmon pointtihan nimenomaan oli, että työnantajat nihkeilevät korotusten kanssa, koska yleiskorotukset koskisivat myös näitä korotettuja palkkoja. Kokemuksesi ei siis tarkoita, että Osmo olisi väärässä. Et pysty suoraan näkemään, miten kävisi vaihtoehtoisessa tilanteessa, jossa yleiskorotukset koskisivat vain taulukkopalkkoja.

  3. Odelta hyvä analyysi tärkeässä teemassa.

    Yrittäjänä olen sitä mieltä, että tässä keskustelussa pitää ottaa myös huomioon seuraavat seikat:

    Suomen työmarkkinoita / palkkatasoa ei voi tarkastella pelkästään Suomen sisämarkkinoitten näkökulmasta.

    Suomi ei nimittäin toimi hermeettisesti sulkeutuneena globaalimarkkinoista, päinvastoin!

    Suomessa esimerkiksi toimivat noin 150 globaalifirmojen tytäryhtiötä, jotka vievät voittona aivan laillisesti veroparatiiseihin.

    Suomeen ovat myös tehneet invaasion monet kansainväliset nettijättiläiset kuten esimerkiksi Amazon, monet matkanjärjestäjät, jne.

    Nyt on menossa armoton globaalimarkkinoitten darwinistinen uusjako periaatteella ”survival of the fittest!”

    Jos syrjäinen, pieni, vähävarainen, kilpailukyvytön ja yli 10-vuoden pysähtyneisyydestä / hirmutyöttömyydestä kärsivä Suomi haluaa säilyttää hyvinvointinsa, sen on ensin tunnustettava, että sosialistinen talouskokeilumme on epäonnistunut! Pää pitää heti ottaa pois pensaasta…

    Sen jälkeen meillä on pakko tehdä talouden täysremontti, markkinatalouden ehtojen mukaan.

    Suomen talouden voivat pelastaa vain 300 000 yliverotettua kp-yrittäjäämme, joille pitää antaa reaalinen mahdollisuus vaurastua, ottaa riskiä, kasvaa, investoida uuteen tekniikkaan ja työllistää kunnollisilla palkoilla.

    Valitettavasti mistään edellä mainitusta ei ole merkkiäkään, saati sitten, että noita pakkoreformeja oltaisiin ihan oikeasti tekemässä. Tämä on merkittävä poliittinen maariski Suomelle.

    Muuten olen sitä mieltä, että julmassa reaalitaloudessa toimivien yrittäjien pitäisi enemmänkin osallistua tällaiseen debattiin.

  4. Lääkärin työstä: kun koulutusmääriä lisätään, tiedekuntaan on helpompi päästä, mutta opiskelu ei suju kaikilta mallikkaasti. Rimaa hipoen valmistuneet sijoittuvat vähemmän arvostettuihin ja houkutteleviin tehtäviin. Kehitys voisi rapauttaa koko professiota.

    On myös tehtäviä, joissa henkilökohtaisen suoriutumisen arviointia ei ole pidetty riippumattomuuden vuoksi mahdollisena, kuten tuomarit. Yhteiskunnan etu kuitenkin edellyttää, että heille maksetaan kunnollista palkkaa, näin on ajateltu pääsääntöisesti kaikissa länsimaissa. (Tosin palkkataso Suomessa on merkittävästi alempi kuin jo useimmissa Pohjoismaissa.)

    1. Oikea ongelma on se, että jengi ei pääse lääkäriin ollenkaan tai sinne on kuukausien jono, koska meillä on lääkäripula. Se ihan konkreettisesti ihmisiä kun syöpädiagnoosit tulevat kuukausikaupalla myöhässä jne.

      Se, että koulutusmääriä rajoitetaan ei ole mikään keino saada parempia lääkäreitä, vaan se on keino varmistaa että osa jää kokonaan ilman lääkäriä.

      Jos mun pitää valita ”kansakunnan top 1% koulutetaan lääkäriksi, mutta puolet jää ilman hoitoa” ja ”kansankunnan top 2% koulutetaan lääkäriksi ja kaikille saadaan hoitoa joka on aivan marginaalisesti huonompaa”, niin jälkimmäinen johtaa lähes 100%:lla varmuudella parempaan terveydenhoitoon.

      1. Lääkäriliitto valvoo erittäin tarkkaan lääketieteelliseen pääsyä kuinka paljon otetaan sisään vuosittain. Lääkäriliitto on tässä kohtaa hyvin tarkka kuinka paljon otetaan sisään lääketieteelliseen

    2. ”Lääkärin työstä: kun koulutusmääriä lisätään, tiedekuntaan on helpompi päästä, mutta opiskelu ei suju kaikilta mallikkaasti. Rimaa hipoen valmistuneet sijoittuvat vähemmän arvostettuihin ja houkutteleviin tehtäviin. Kehitys voisi rapauttaa koko professiota. ”

      Tuo on hyvä pointti. Lääkiksen suosio ja status laskisi voimakkaasti, jos sinne olisi helppo päästä vaikka palkat lisääntyneestä lääkärimäärästä huolimatta pysyisivät korkeana. Koulutuksen houkuttelevuuden merkittävimpiä asioita on sen signaalivaikutus.

      Amerikkalaiset huippuyliopistot eivät ole houkuttelevia, koska niissä olisi niin hyvä opetus, vaan sen takia että niihin on hankala päästä. Sinne pääsijä saa statuksen/signaalin siitä, että hakija on lahjakas. Itse asiassa kuka tahansa saa mennä luennoille ilmaiseksi ja professorit vastaavat mielellään asiallisiin sähköpostikysymyksiin sellaisillikin, jotka eivät ole opiskelijoita. Jos pakollista opetusta ja työtä perutaan, niin moni opiskelija juhlii, vaikka

      Periaatteessa yhteiskunta voi säädellä sitä, mihin lahjakkaiden opiskelijoiden halutaan hakeutuvan muuttamalla eri opisjelualojen statusta. Helppo sisäänpääsy laskee statusta opiskelija-aloilla, mikä laskee opiskelijamateriaalia. Näinhän kävi tekniikan opinnoissakin 90-luvulla. Oulukin täyttyi ennen esim. tietotekniikassa E:n ja L:n ylioppilaista 90-luvulla, mutta sen opiskelijamäärien noston jälkeen C:n ylioppilaat olivat mediaaniopiskelijoita.

      Hieman ohimennen, samasta syystä Suomeen tarvittaisiin tekniikkaan ja talouteen huippuyliopisto, johon on suht. hankala päästä ja jossa olisi paljon rahoitusta tutkimukseen. Opiskelijat hakevat opiskelulla itselleen statusta sellaisesta koulusta, johon on hankala päästä ja jossa on korkea status. Jos tuollaista koulua ei ole Suomessa, hakee yhä useampi tuon statuksen ulkomailta.

      Tuossa opiskelijamateriaalin laskussa on sekin viheliäinen puoli, että se laskee ”opiskelijakavereiden laatua” ja opiskelijaviiihtyisyyttä. Myös opsikelijoiden kaveriverkostot ovat epävarmempia, kun useampi jättää kesken opinnot huomattuaan, kun niissä ei pärjääkään.

      1. Jäi näköjään yksi lause kesken. Piti kirjoittaa seuraavasti :

        ”Amerikkalaiset huippuyliopistot eivät ole houkuttelevia, koska niissä olisi niin hyvä opetus, vaan sen takia että niihin on hankala päästä. Sinne pääsijä saa statuksen/signaalin siitä, että hakija on lahjakas. Itse asiassa kuka tahansa saa mennä luennoille ilmaiseksi ja professorit vastaavat mielellään asiallisiin sähköpostikysymyksiin sellaisillikin, jotka eivät ole opiskelijoita. Jos pakollista opetusta ja työtä perutaan, niin moni opiskelija juhlii, vaikka saavat vähemmän tietoa. Opiskelijat ovat kiinnostuneita ensisijaisesti tutkinnon statusvaikutuksesta ja vasta toissijaisesti siitä tietomäärästä, joka heidän päähänsä tankataan. Jos tuon statuksen saa pienemmällä työ- ja tietomäärällä, niin se on monille opiskelijoille hyvä asia.”

    3. ”Lääkärin työstä: kun koulutusmääriä lisätään, tiedekuntaan on helpompi päästä, mutta opiskelu ei suju kaikilta mallikkaasti. Rimaa hipoen valmistuneet sijoittuvat vähemmän arvostettuihin ja houkutteleviin tehtäviin. Kehitys voisi rapauttaa koko professiota. ”

      Lääkäriksi pääsemiseen vaaditaan sen verran kova suoritus, että tuollainen ongelma ei tule ihan heti vastaan. Varmasti jossain vaiheessa, mutta siihen tarvittaisiin melko radikaali sisäänottomäärien kasvattaminen.

      1. Armeijan suorittavat ikäluokat ovat pienempiä kuin ennen. Lisäksi karsintaa on lisätty merkittävästi, silti testitulokset ovat olleet laskussa.

        Pelkään pahoin ettei meillä ole riittävästi fiksuja nuoria ihmisiä käymään kaikkia toivottomia viivytystaisteluita, sen mitä Apotilta ja omana sihteerinä toimimiseltaan ehtii.

        Pitäisi keskittyä siihen miten asiat voisivat olla paremmin, tulevaisuuteen ja nuoriin.

    4. Lääkärin työstä: kun koulutusmääriä lisätään, tiedekuntaan on helpompi päästä, mutta opiskelu ei suju kaikilta mallikkaasti.

      Lääkikseen on nykyään sangen vaikea päästä. Vaikka sisäänottoa lisättäisiin, olisi sisään pääseiden joukko silti aika valikoitunutta. Huolesi lienee turha.

      1. Nykyään? Pitkästä matematiikasta, reaalista (fysiikka ja kemia) sekä myös kielistä laudaturit kirjoittanut veljeni pääsi ylioppilaaksi 1971. Lääkikseen oli karsintakurssit, joilla selvinneet saivat jatkaa. Koulutus mentiin läpi kuudessa vuodessa ja valmistuttiin (miehillä armeijan käymisestä riippuen) 25-26- vuotiaina, minkä jälkeen alkoi n. 40 vuoden työura. Nykyään lääkkiksessä aloittavat perinteisten kympin tyttöjen ja poikien lisäksi henkilöt myös mitä erilaisimmilla koulutustaustoilla, jolloin primääri matemaattisten aineiden osaaminen voi olla heikompaa ja jostakin syystä osalla opinnot myös venyvät eri tavalla kuin ennen.

  5. MARKKINAEHTOISET PALKAT (13)
    Tuottavuuden kasvu on helpompi saada koneilla, tekoälyllä tms. kuin tavallisen työntekijän työpanoksena.
    Työnantaja päättää, millaista työvoimaa tarvitsee ja kuinka paljon ja paljonko siitä maksaa. Jos on tarvetta muutoksiin työntekijämäärässä tai -tehtävissä, niin työnantaja päättää.
    Tavallisen suomalaisen työntekijän palkka ei ole suuren suuri, ja monissa perheissä on raha tiukilla ja tarkkaan laskettu. Jokainen valitsee itse asuinpaikkansa.
    Solidaarisuus hoidetaan verotuksen kautta, suuremmille ansiotuloille kohtuullinen verotus ja pienipalkkaisille täydentävät, tarpeelliset tulonsiirrot.
    Työnantajan ja toisten työntekijöiden taloudellinen tukeminen ei pitäisi kuulua työntekijän velvoitteisiin, irtisanomisen uhallakaan.
    Työntekijältä odotetaan solidaarisuutta toisiin työntekijöihin nähden, (yhteisiä palkanalennuksia tai lomapäivien lahjoituksia)
    Työntekijältä odotetaan solidaarisuutta työnantajaan nähden, tuurata toisten poissaoloja, milloin mistäkin syystä ja tietysti oman työn ohella ja ilman mitään lisäkorvauksia. Esim. sairauspoissaoloista työnantaja saa Kela-korvauksia.
    Työntekijän on opittava valitsemaan työpaikkansa ja työolonsa, terveysongelmia on turhan paljon. Työpaikan vaihtaminen voi olla hyvä ja parantaa kokonaisosaamista.
    Työpaikan vakaus on tärkeää, työntekijöiden on parempi olla kannattavissa yrityksissä, riskit kuuluu työnantajille.
    Aiemmin taloutta hoidettiin devalvaatioilla, työntekijöiden ostovoima väheni, siis palkat putosivat.
    Suomen viimeisen työnantajan vastuu varhaiseläkkeistä on poistettava.
    Yrittäjien on itse maksettava eläkemaksunsa verotiedoissa olevista palkoista, eikä keksityistä (vajesumma nyt 423 miljoonaa, ja parin vuoden kuluttua jo 600 miljoonaan vuodessa).
    Kun kaikki saadaan yksinkertaistettua, pahimmat epäkohdat saadaan poistettua, kun/koska ne tulevat esiin.

    1. ”Työntekijän on opittava valitsemaan työpaikkansa ja työolonsa, terveysongelmia on turhan paljon. Työpaikan vaihtaminen voi olla hyvä ja parantaa kokonaisosaamista.
      Työpaikan vakaus on tärkeää, työntekijöiden on parempi olla kannattavissa yrityksissä, riskit kuuluu työnantajille.”

      Silloin kun on reilua työvoiman ylitarjontaa niin kaikenlaista yrittäjäriskin ulkoistamista työntekijöille ilmenee paljon. Sitten kun markkinat tasapainottuvat niin kas kummaa, tämä ulkoistaminen ei enää onnistu vaan työntekijät menevät niihin yrityksiin töihin joissa leipä on taattu ja kannattavuus parempi. Enkä nyt tarkoita mitään Wolttia tai Foodoraa, nämä tarjoavat melko varman tulon tekijöilleen, toisin kuin surullisen kuuluisat puhelinmyyntiyritykset provikkapalkalla. Tosin jälleen kerran, joillekin se on ongelma että työntekijät ylipäänsä kykenevät yhtään valikoimaan minne haluavat töihin kuten terveillä markkinoilla kuuluu olla.

  6. Pitäi­si­kö hoi­ta­jien palk­ko­jen olla 50-luvun tasol­la vain kos­ka hoi­to­työs­sä tuot­ta­vuu­den nos­ta­mien on hankalaa.

    En oikein pidä tuosta tuottavuuden käsitteestä. Tai siis siitä, että yhdellä sanalla kuvataan kahta aivan eri käsitettä hyvin harhaanjohtavasti. Toisaalta tuottavuus on sitä, kuinka monta hilavitkutinta työntekijä saa valmiiksi. Ja toisaalta yksinkertaisesti sitä, kuinka paljon työntekijän työstä ollaan valmiita maksamaan.

    Vielä tarkemmin, en pidä tuosta ensimmäisestä tuottavuuden käsitteestä yhteiskunnallisen keskustelun yhteydessä. Ensinnäkin siksi, että koko käsite joutuu ongelmiin kun sitä vähänkään tutkii. Kumman tuottavuus on suurempi, leipurin joka tekee 10 leipää jotka myy euron kappale vai leipurin, joka tekee 5 leipää, mutta saa niistä 3 euroa kappale? Toiseksi siksi, että noin kehystettynä siitä seuraa hyvin epämiellyttävä (ja siis mielestäni epätosi) viesti tiettyjä ammattikuntia kohtaan. Hoitotyön tuottavuus ei ole noussut puoleen vuosisataan? Siis samaan aikaan kun yleinen hyvinvointimme on kasvanut moninkertaiseksi, hoitotyön tekijät eivät ole pystyneet tuottamaan yhtään enempää hyvinvointia yhteiskunnassamme kuin puoli vuosisataa sitten? Todellako? Pyydän, että tuon mielipiteen omaavat kertovat mielipiteensä seuraavan kerran sairaalassa. Ja jos noin sitten olisi, niin miksi hoitajien reaalipalkat ovat kuitenkin nousseet vuosikymmenien aikana? Ihan hyvää hyvyyttämmekö annamme almuja noille jotka eivät tuota enempää hyvinvointia? Tuonkin voisi kertoa hoitajille siellä sairaalassa, jos siis on sitä mieltä että hoitajien tuottavuus ei ole lisääntynyt.

    Toinen tuottavuuden määritelmä taas on monessa mielessä kaunis ja antaa suoraviivaisia ja konsistentteja vastauksia kysymyksiin. Miten nostetaan hoitotyön tuottavuutta yhteiskunnan tasolla? Nostetaan palkkoja. Onko hoitotyön tuottavuus noussut viimeisen puolen vuosisadan aikana? Tietysti on, koska siitä ollaan valmiita maksamaan enemmän, aivan samoin kuin artisaanileivästä ollaan valmiita maksamaan enemmän kuin pettuleivästä viime vuosisadalla.

    (En toki kiistä, etteikö ensimmäinen tuottavuuden määritelmä ole relevantti mikrotasolla. Sen vain pitäisi pysy siellä mikrossa eikä tulla kummittelemaan makrotasolle. Ehkäpä näille pitäisi keksiä omat nimensä)

    1. Ja jos noin sitten olisi, niin miksi hoitajien reaalipalkat ovat kuitenkin nousseet vuosikymmenien aikana? Ihan hyvää hyvyyttämmekö annamme almuja noille jotka eivät tuota enempää hyvinvointia?

      Ihan perus markkinamekaniikka voi johtaa siihen, että yleisen tuottavuuden noustessa nousevat palkkakustannukset myös sellaisilla aloilla, joilla tuottavuus ei nouse. Tätä kutsutaan Baumolin efektiksi.

  7. Kuten aina, erittäin hyvin jäsenneltyä ja perustelua tekstiä. Oi kun pääsisit vihreiden talousvastaavaksi. On kuitenkin pakko esittää toivomus, että oikolukisit kirjoituksesi, jossa tällä kertaa vilisi lyöntivirheitä enemmän kuin yleensä.

  8. ”Pitäisikö hoitajien palkkojen olla 50-luvun tasolla vain koska hoitotyössä tuottavuuden nostamien on hankalaa”

    Pitäisikö kallioporarille maksaa päivän työstä 100 000 euroa? Aikoinaan kaksi miestä teki työpäivässä reikää kallioon metrin, nyt yksi henkilö tekee 400 metriä. Tehokkuus on 800 kertaistunut, joten päivässä tulee tehtyä sen aiemman neljän vuoden työt. Vai voisiko kuitenkin olla niin, että sen lopputuotteen hinta on nyt sen verran romahtanut? Aiemmin kun tätä karjalan rapakiveä laitettiin vain Pietarin palatseihin, niin nyt sillä päällystetään vähäpätöisten kauppaloiden toreja, yksinkertaisten asuinrakennusten julkisivuja ja sitä näkee myös lähihoitajan keittiötasoissa? Suurin ostaja on Kiinassa, koska sinne on ilmainen rahti. Tyhjien konttien sijaan laivaan tarvitaan massaa ja 28 tonnin kontit kulkee ilmaiseksi. Toiseen suuntaan rahti maksaa sitten sen verran, että niitä paluukyytejä saadaan rahoitettua.

    Mikä se onkaan siinä tuottavuudessa, mikä nostaa sitä ansiota? Kilpaillulla markkinalla ei mikään, koska kuluttaja voittaa. Säännellyillä markkinoilla tilanne on toinen ja kaikki politiikka pyörii tämän ympärillä. Siksi joku ”lontoon leipuri” esimerkki on politikolle niin silmiä avaava. Politikko kun ei huomaa, että monessa asiassa kilpailu myös toimii.

  9. ”Pitäisikö hoitajien palkkojen olla 50-luvun tasolla vain koska hoitotyössä tuottavuuden nostamien on hankalaa”

    Tässä ei ole kyse tuottavuudesta vaan moraalista & etiikasta sekä sosiaali ja terveyspuolen niputtamisesta yhteen.

    Suomessa ollaan tilanteessa, jossa eläkkeensaajan keskimääräinen ansio on suurempi kuin nuoremmassa ikäryhmässä olevien palkansaajien keskimääräinen ansio. Kotisairaanhoidossa lähes jokainen asiakas tienaa enemmän kuin häntä hoitava hoitaja.

    Hoitajalle ei ole eettisesti oikeutettua laskuttaa. Ei ole mitenkään erikoista, että ikäihmisten jumpparyhmään tulleiden vanhusten autojen hinnan keskiarvo on yli 50 000 euroa ja samalla ohjaaja ottaa pikavipin, että saa katsastuksessa tuleet pakolliset remontit tehtyä vuoden 2002 golffiin.

    Ikäihmiset ovat myös valmiita maksamaan palveluista. Vasta näin kuinka vanhukselta laskutettiin sujuvasti 12000 euroa porakaivon kunnostuksesta. Putkimiehellä ei ole omantunnon tuskia kirjoittaa laskua, mutta samassa talossa vakkihoitoa tekevällä hoitajalla on. Asiakkaalle on hoitajan työ varmasti arvokkaampaa ja maksaisi siitä varmasti mieluusti, mutta hoitaja vaan päivittelee putkimiehen rahastusta. Markkinaehtoisesti jo mennään, niin hoitaja voisi laskuttaa säärihaavan hoidosta vaikka 30 000 euroa.

    Työntekijät valvovat asiakkaan oikeuksia, jolloin on eettisesti väärin laskuttaa työstä. Millä muulla alalla kuin hoitotyössä ollaan tilanteessa, jossa laskuttajalla on tämän kaltainen vastuu? Sosiaalityö ja terveyspuoli pitäisi erottaa toisistaan. Sujuvasti vaan oppia vaikka yksityisiltä parkkifirmoilta ja alalle toimijoita, jotka laskuttavat kuten pahimmat putkimiehet. Alalle kun tulee niitä, jotka laskuttaa vaikka tonnin käynnistä ja suunnittelee heti alkuun neljä käyntiä päivään, niin sitten alkaa arvostus ja palkat nousemaan.

  10. Olin viimeksi ylikansallisen konsernin palveluksessa, jonka pääpaikka oli tosiasiallisesti Ranskassa, mutta muodollisesti Luxemburgissa. Konsernijohdolle oli kuulemma yleiskorotus käsitteenä outo. Lieneeköhän vain suomalainen ilmiö?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Notify me of followup comments via e-mail. You can also subscribe without commenting.