Viimeistelen muistelmiani. Tänään oli vuorossa Covid-19 pandemia. Siihen liittyy ilmiö, joka ei sovi minusta malliin. Kun havainnot ja malli ovat ristiriidassa, vika on yleensä mallissa.
Virus muuntui koko ajan paremmin tarttuvaksi, kuten oli ennustettavissa. Tällöin uusi variantti syrjäytti vanhan, mikä tuntuu ymmärrettävältä, mutta onko se sitä silti?
Oletetaan, että ensin on variantti A, joka leviää maltillista nopeutta. Sanokaamme, että sen r‑luku on 1,5. Yksi sairastunut tartuttaa siis keskimäärin 1,5 uutta.
Sitten ilmestyy variantti B, jonka r‑luku on 2 eli se leviää selvästi nopeammin ja muuttuu valtavirukseksi. Variantti A katoaa nopeasti.
On ymmärrettävää, että B leviää A:ta nopeammin, mutta millä lihaksilla se saa A:n katoamaan? Ymmärtääkseni A:n r‑luku on yhä lähes 1,5. Sen pitäisi siis jatkaa leviämistään lähes entiseen tahtiin. Tahtia hidastaa vain se, että joissakin harvinaisissa tapauksissa henkilö, jonka se voisi tartuttaa, on jo saanut variantin B. Koska tartunnan saaneita on vain muutama prosentti väestöstä, eikö A:n pitäisi levitä lähes samalla nopeudella kuin aiemmin? Siis siihen saakka, että B:n sairastaneita on huomattava osa väestöstä, tässä kuvitteellisessa tapauksessa joka kolmannes, koska r‑luku laskee 1,5:stä alle yhden. Jatka lukemista “Covid-19: miten uusi variantti pystyi nujertamaan vanhan?”