Kommentteja HBL:n pääkirjoitukseen Helenin hinnoista

Sähkön hin­nas­ta johtu­va ener­giaköy­hyys on vaka­va ongel­ma, mut­ta ei olisi kovin fik­sua ratkaista sitä niin, että ne ener­giay­htiöt, jot­ka pystyvät, myi­sivät sähköä alen­nuk­sel­la oman kun­tansa asukkaille ja vain heille. 

HBL:n pääkir­joituk­ses­sa Torsten Fager­holm morkkaa Heleniä ja eri­tyis­es­ti min­ua sähkön korkeas­ta hin­nas­ta Helsingis­sä. Kir­joit­ta­jan mukaan Helen, joka hänen mukaansa on kul­takaivos Helsingille, voisi alen­taa sähkön hin­taa helsinkiläisiltä niin kuin Seinäjoen, Ker­a­van ja Por­voon ener­giay­htiöt ovat tehneet.

Helen ei ole mikään kul­takaivos, vaik­ka sen voit­to onkin kolminker­tais­tunut suh­teessa surkeaan vuo­teen 2021. Voit­toa se tuot­taa, mut­ta suh­teessa sidot­tuun pääo­maan voit­to ei ole kummoinenkaan.

On pidet­ty vääränä sitä, että maakaa­sun korkea hin­ta vaikut­taa sähkön hin­taan myös Suomes­sa, vaik­ka sähköä tuote­taan maakaa­sul­la vain vähän. Helenin suurin voimalaitos kuitenkin sat­tuu ole­maan Vuosaaren maakaa­su­voimala. Sen seisot­ta­mi­nen käyt­tämät­tömänä mak­saa. Helen omis­taa 10 % Olk­ilu­o­to 3:sta, joka ei ole sekään tuot­tanut tähän men­nessä kuin meno­ja. Jat­ka lukemista “Kom­ment­te­ja HBL:n pääkir­joituk­seen Helenin hinnoista”

Risto Murto: Puuttuvat puoli miljoonaa

Eläkey­htiö Var­man toim­i­tusjo­hta­ja Ris­to Mur­to on kir­joit­tanut vaikut­ta­van ana­lyysin Suomen ja maail­man väestökysymyk­sistä. Täl­laista entistä tilas­toti­eteil­i­jää kir­jan ote ilah­dut­ti. Tiukkaa asi­aa ymmär­ret­tävässä muodossa.

Kir­jan päävi­este­jä on, että talouskasvu edel­lyt­täisi kas­vavaa väestöä. Kun Ruot­si väk­iluku kas­vaa ja Suomen tulee pienen­tymään, Suomen taloudelli­nen tule­vaisu­us on huo­mat­tavasti Ruot­sia heikompi.

Eläkey­htiön toim­i­tusjo­hta­jal­ta on ymmär­ret­tävää mure­htia pieniä syn­tyviä ikälu­okkia. Työikäiset mak­sa­vat eläkeikäis­ten eläk­keet. Tästä tulee mak­sajille raskas­ta, jos ikälu­okat pienenevät. Jat­ka lukemista “Ris­to Mur­to: Puut­tuvat puoli miljoonaa”

Markku Mäkijärvi: Koronapeli

HUS:n johta­jaylilääkäri Markku Mäk­i­järvi on julkaissut kir­jana korona-ajan päiväkir­jansa. Min­ulle kir­jan aihe oli vielä kiin­nos­tavampi kuin monille muille, sil­lä olin­han seu­ran­nut Suomen koron­apoli­ti­ikkaa erään­laiselta näköala­paikalta THL:n Koron­aepi­demi­an tor­jun­nan strate­gises­sa asiantun­ti­jaryh­mässä, Kotsa-ryhmässä.

Joskus suun­nit­telin myös omaa kir­jaa Suomen koron­apoli­ti­ikas­ta, lähin­nä kuitenkin siltä kannal­ta, miten käsi­tys asi­as­ta muut­tui mon­een ker­taan. Tiedon karttues­sa ja muuttues­sa järkevät ihmiset muut­ta­vat tietysti myös näke­myk­siään. Ne toiset sit­ten arvostel­e­vat takinkään­täjäk­si. Tässä tapah­tui aika mon­ta kään­net­tä. Se kir­ja olisi kuitenkin min­ulle turhan työläs, joten var­maankin se jää kirjoittamatta.

Mäk­i­jär­ven kir­jas­ta välit­tyi lähin­nä jatku­va kaaos. Sairaalalaitok­sen epi­demia aset­ti aika kohtu­ut­tomaan tilanteeseen, mut­ta hienos­ti siitä selvittiin.

Min­un huomiotani kiin­nit­ti tieto siitä, kuin­ka usein min­is­teri Kiu­ru soit­ti Mäk­i­järvelle ja yrit­ti vaikut­taa ja taisi siinä men­estyäkin, hänen asiantun­ti­jalausun­toi­hin­sa. Minus­ta min­is­teri ei saa noin menetel­lä. Jat­ka lukemista “Markku Mäk­i­järvi: Koronapeli”

Stressin lisääntyminen lisää masentuneisuutta?

Sari Val­ton ohjel­mas­sa Mikä meitä pohjim­mil­taan stres­saa oli tänään mie­lenki­in­toinen jak­so, jos­sa keskuste­liv­at kir­jail­i­ja Eeva Kolu ja luokka­toveri­ni emeritus(?)professori Kai Kaila. Kom­men­toin Kai Kailan ajatuk­sia, kos­ka ne aktivoivat minus­sa ajatuk­sia, jot­ka olen aina tien­nyt mut­ta en tiedostanut.

Kaila ker­toi oman vah­van mielip­i­teen­sä siitä, mik­si on niin paljon masen­nus­ta. Yksinker­tais­taen se johtuu hänen mielestään liial­lis­es­ta stres­sistä. Neoro­bi­ologi­na hän selit­ti, miten stres­si säätelee koko kehoa, ja liialli­nen, jatku­va stres­si ja puut­tu­va ja väärän­lainen palk­it­sem­i­nen altista­vat masen­nuk­selle. Min­un ajatuk­sis­sani uupumi­nen ja masen­nus ovat liki syn­onyymejä, joten ei sinän­sä oikeas­t­aan yllättävää.

Kailan mukaan voi hyvin työsken­nel­lä into­hi­moi­ses­ti 60 tun­tia viikos­sa, jos sen tekee into­hi­mos­ta ja uteliaisu­ud­es­ta. Tilanne on aivan toinen, jos se johtuu lin­jaor­gan­isaa­tion tuot­ta­mas­ta paineesta. Jat­ka lukemista “Stressin lisään­tymi­nen lisää masentuneisuutta?”

René Nyberg: Ruotsin ja Venäjän välissä

Tämäkin kir­ja kuu­lui niihin, jot­ka päätin kuun­nel­la velvol­lisu­u­den tun­nos­ta tut­tua kir­jail­i­jaa kohtaan. Mut­ta kyl­lä kannatti!

Olen ennenkin sanonut, että koulun his­to­ri­anope­tus oli min­un aikanani aika heikkoa, vaik­ka oma his­to­ri­an opet­ta­jani oli sinän­sä hyvin pätevä. Koko Bri­tann­ian mullis­tanut ja teol­lisen val­lanku­mouk­sen kär­jistänyt Mainio val­lanku­mous selostet­ti­in his­to­ri­ankir­jas­sa hal­lit­si­ja­su­vun per­heri­itana eikä Suomen his­to­ri­as­sa kat­sot­tu edes aiheel­lisek­si maini­ta sitä, että 1600-luvun lop­un nälän­hätä, rut­to ja iso­vi­ha pudot­ti­vat Suomen asukaslu­vun kolmannekseen.

Käsi­tyk­seni sekä Venäjän että Ruotsin his­to­ri­as­ta mullis­tui Renén kir­jan ansioista. Koulus­sa sain sen käsi­tyk­sen, että Ruot­si ja Venäjä oli­vat tois­t­en­sa päävi­hol­lisia ja että nämä vihol­lisu­udet kohdis­tu­i­v­at Suomen itärajaan.

Kir­jan mukaan Venäjän päähuomio oli etelässä ja että tataarien (koulus­sa puhut­ti­in mon­goleista) vaiku­tus Venäjän his­to­ri­as­sa ja vielä nykyisessä hallintoma­llis­sa oli merkit­tävä. Vaik­ka Venäjä oli itsenäistynyt tataarien val­lan alta, maa mak­soi vero tataareille, Kul­taiselle ordalle pitkään. Jat­ka lukemista “René Nyberg: Ruotsin ja Venäjän välissä”

Kari Häkämies ja Rosa Meriläinen: epäpyhä liitto

Aika ennakkolu­u­loise­na aloin kuun­nelle Rosa Mer­iläisen ja Kari Häkämiehen tuoret­ta dekkaria Epäpy­hä liit­to. Oli vaikea yhdis­tää Rosaa dekkarei­hin ja vielä vaikeam­paa oli kuvitel­la, miten kak­si niin eri­laista henkilöä saisi­vat aikaan yhteisen kir­jan, joka olisi sisäis­es­ti edes aut­tavasti johdon­mukainen. Väki­val­ta kuu­luu dekkarei­hin, mut­ta täl­lä ker­taa ajat­telin suurim­man väki­val­lan uhan kohdis­tu­van kir­joit­ta­jien keskinäisi­in väleihin.

Yleen­sä kuitenkin kahlaan läpi tut­tu­jen kir­joit­ta­mat kir­jat, joten päätin uhra­ta aikaa tähänkin.

Kir­ja yli yllät­tävän hyvä. Henkilöhah­mot oli­vat dekkarikir­jak­si ihan ehjiä, juoni oli mie­lenki­in­toinen, lop­pu­ratkaisu siedet­tävässä määrin mah­dolli­nen ja aihe ajanko­htainen. Kir­ja oli aika-ajoin suo­ras­taan koukuttava.

Kir­jas­sa liikut­ti­in val­tioen­em­mistöisen ener­giay­htiön val­tatais­telus­sa, ympäristöak­tivis­mis­sa, venäläisessä agent­ti­maail­mas­sa, min­is­te­rien seikkailuis­sa, isän ja tyt­tären vaikeis­sa väleis­sä ja tietysti poli­isin arkimaailmassa.

Täl­lä ker­taa kliseemäi­nen poli­isin johdon kor­rup­toituneisu­us sekä epäpätevät ja juopot esimiehet puut­tui­v­at. Juo­pon rooli oli lehtimiehel­lä. Sankaripoli­isi oli pyörä­tuo­lia käyt­tävä nainen.

Ilmeis­es­ti jatkoa on tulos­sa. Kir­james­suil­la Häkämies sanoi min­ulle ole­vansa menos­sa tapaa­maan Rosaa kir­japro­jek­tin puitteissa.

Kir­ja sopi hyvin kuunneltavaksi.

 

Kuunneltua: Sixten Korkman, Talous ja humanismi.

Kuun­telin mie­lenki­in­nol­la Six­ten Kork­manin kir­jan Talous ja human­is­mi, vaik­ka oletin, että kovin paljon uut­ta en oppisi, sil­lä tun­nen Six­tenin ajat­telua hyvin ja talousti­eteetkin sil­lä tasol­la, jota oletin yleis­ta­juisen kir­jan tar­joa­van. Mut­ta Six­te­nil­lä on lois­ta­va taito kiteyt­tää ja yhdis­tel­lä asioi­ta. Tästä kiinnostukseni.

Olin aivan väärässä. Kir­ja opet­ti min­ulle todel­la paljon uut­ta– ei niinkään talousti­eteestä luku­un otta­mat­ta joidenkin pahis­ten – kaiken sort­tis­ten lib­er­taarien – ylilyön­te­jä, joi­hin en ollut vaivau­tunut tutustumaan.

Kir­jas­sa on varsin kat­ta­va aate­his­to­ri­alli­nen osa, joka pain­ot­tuu pitkälti uskon­toi­hin. Siinä sivus­sa Six­ten ratkaisi puoli­huoli­mat­tomasti muu­ta­mal­la riv­ille monia askar­rut­ta­neen kysymyk­sen Jumalan olemassaolosta.

Aate­his­to­ri­aa tun­nen sen ver­ran huonos­ti, että en pysty sanomaan, onko Six­tenin yhteen­ve­to pätevä vai vaikut­taako se vain siltä.

Kir­jas­sa käsitel­lään paljon uskon­to­jen vaiku­tus­ta talouteen ja talouskasvu­un. Onko katolis­ten maid­en jäl­keen­jääneisyys seu­raus­ta kato­lilaisu­ud­es­ta ja protes­tant­tis­ten maid­en men­estys protes­tantismista? En ole koskaan tutus­tunut kalvin­is­mi­in. Six­ten esit­teli sen taloudel­lisen men­estyk­sen uskon­nok­si, jos­sa men­estyvät pää­sevät parati­isi­in vielä kuole­mansa jäl­keenkin. Six­ten pani täl­lä ker­taa Kalvinin suuhun alun perin apos­toli Paavalin lauseen “joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä”. Minä olen usei­ta ker­to­ja kuul­lut väitet­tävän, että lause oli Lutherin kynästä. Se on peräisin Raa­ma­tus­ta Paavalin kir­jeistä ja oli suun­nat­tu alkuseu­rakun­tien erään­lais­ten kib­but­sien kysymyk­seen siitä, onko oikein, että ne keräävät pöy­tien­sä ääreen pait­si vam­maisia, myös työtä vieroksu­via. Jat­ka lukemista “Kuun­nel­tua: Six­ten Kork­man, Talous ja humanismi.”

Mikä Helsingin keskustaa näivettää?

Helsin­gin Sanomis­sa oli tänään aukea­ma Helsin­gin keskus­tan näivet­tymis­es­tä. Kun tilanne on muut­tunut huonom­mak­si muu­ta­mas­sa vuodessa, on kat­sot­ta­va, mikä on muuttunut.

Pitkäaikaisia, hitai­ta muu­tok­sia ovat olleet:

  • Keskus­tan ulkop­uolelle on raken­net­tu kaup­pakeskuk­sia, joiden ostovoima syö tietysti keskus­tan kaup­po­jen myyn­tiä. Se ei tapah­du välit­tömästi kaup­pakeskuk­sen valmistues­sa, kos­ka käyt­täy­tymisen muu­tos vie aikansa.
  • Kansalais­ten, eri­tyis­es­ti kaupunki­lais­ten kulu­tusko­ris­sa palve­lut ja ajan­vi­et­to ovat vie­neet tilaa tavaran kuluttamiselta.
  • Net­tikaup­pa syr­jäyt­tää voimal­la fyy­sistä kaup­paa erikoiskau­pan alal­la. Itse ostin juuri verkos­ta juus­toraas­ti­men, kos­ka sel­l­aista ei ollut löy­tynyt kaupasta.

Nopei­ta muu­tok­sia viime vuosi­na ovat olleet

  • Tur­is­min lop­pumi­nen Venäjältä ja Aasiasta.
  • Etätöi­den yleistymi­nen, minkä seu­rauk­se­na keskus­ta toimis­tois­sa on päivit­täin huo­mat­tavasti vähem­män väkeä.
  • HSL on nos­tanut lyhyi­den keskus­tan sisäis­ten matko­jen hin­to­ja merkit­tävästi pois­ta­mal­la ratikkalipun. Parin pysäkkivälin matkas­ta 2,80 euroa puhu­mat­takaan 3,10 eurosta on kohtuuttomasti.

Jat­ka lukemista “Mikä Helsin­gin keskus­taa näivettää?”

Sairaalapäivystyksen kaaos kielii järjestelmävirheestä

Sairaan­hoi­dos­sa on paha, yleisen raha­pu­lan aiheut­ta­ma jumi. HUS:n päivystyk­sessä on noin 200 poti­las­ta, jot­ka odot­ta­vat kotiu­tus­ta, mut­ta kun­tien ter­veyskeskuk­set eivät pysty otta­maan heitä vas­taan. Ter­veyskeskuk­set eivät pysty otta­maan vas­taan, kos­ka kun­tien on säästet­tävä ter­vey­den­huol­los­sa eikä ter­veyskeskusten kap­a­siteet­tia voi­da sik­si nostaa.

Kun­tien ter­veyskeskuk­sis­sa ja osit­tain myös HUS:n päivystyk­sessä on tunkua poti­laista, joiden oikea paik­ka olisi van­hus­ten hoivakodeis­sa. Niihin taas ei voi­da ottaa lisää, kos­ka hoita­jami­toi­tus edel­lyt­tää hoidet­tavien van­hus­ten määrän merkit­tävää alentamista.

Jumi johtuu suurelta osin väärästä säästämis­es­tä. Kun bud­jet­ti­ra­joituk­sel­la suit­si­taan kaikkea, poti­laat pää­tyvät jon­nekin, johon hei­dän on pakko ottaa ja se jokin on päivystys. Tämä ei säästä rahaa, vaan tekee hoi­dos­ta paljon kalli­im­paa. Lisäk­si paljon jää ihmisiä hoita­mat­ta, kos­ka päivystyk­setkin ovat tukossa.

Hoita­jami­toituk­sen edel­lyt­tämä hoidet­tavien määrän vähen­tämi­nen tosin ei tai­da ratke­ta edes rahal­la, kos­ka hoita­jia ei vain ole. Se ei parane myöskään tuot­tavu­ut­ta nos­ta­mal­la, kos­ka mitoituk­ses­sa tuot­tavu­us on kiinnitetty.

Sosi­aali- ja ter­veyshuolto on pahasti sekaisin.   Eri­tyisen ongel­malli­nen tilanne on Uudel­la­maal­la, jon­ka eri­ty­is­ratkaisu, 4 + 1 hyv­in­voin­tialuet­ta ja erilli­nen HUS, ei toi­mi peli­te­o­reet­tis­es­ti lainkaan, vaan johtaa kalli­iseen osaoptimointiin.

Muuten olen sitä mieltä, että HUS:n pitäisi korot­taa mak­sua niistä poti­laista, joi­ta kun­nat ja myöhemin hyv­in­von­tialueet, eivät suos­tu otta­maan vas­taan päivystyk­sistä.  Jos ker­ran osaop­ti­moidaan, sisäis­ten hin­to­jen on olta­va kunnossa.

Kommentteja A‑studion sähkön hinta ‑keskusteluun

Kom­men­toin tässä lyhyesti eilistä A‑studiota, jos­sa käsitelti­in sähkön­hin­to­ja ylipään­sä ja Helenin hin­to­ja erityisesti.

Insert­tinä haas­tatelti­in vuon­na 1942 raken­net­tua rin­tami­estaloa sähköläm­mit­tävää pariskun­taa, jol­la tal­ven sähkölaskut uhkaa­vat nous­ta 1500 euroon kuus­sa. Kun suurin sähkösyöp­pö on läm­min­vesi­varaa­ja, sähkölaskun saa hel­posti las­ke­tuk­si mur­to-osaan siir­tymäl­lä tun­ti­hin­noitel­tu­un pörssisähköön ja ajas­ta­mal­la läm­min­vesi­varaa­jan läm­mi­tyk­sen halvoille tun­neille. Tätä varten on saatavil­la automati­ikkaa, mut­ta hätäti­las­sa sen voi var­maan tehdä myös käsin. Tänään halvim­man ja kalleim­man tun­nin hin­taero on kolminker­tainen, usein yli kymmenkertainen.

Kovasti ohjel­mas­sa korostet­ti­in, että Helenin voit­to on kolminker­tais­tunut viime vuo­den kol­mannes­ta kvar­taal­ista. Sitä ei ker­rot­tu, että viime vuosi oli Hele­nille aivan kur­ja.  Maakaa­sua paljon käyt­tävän Helenin menot oli­vat kas­va­neet merkit­tävästi Venäjän nos­tet­tua maakaa­su hin­nan moninker­taisek­si, mut­ta suurin osa sähköstä oli myy­ty kiin­teään hin­taan ulos. Jat­ka lukemista “Kom­ment­te­ja A‑studion sähkön hin­ta ‑keskustelu­un”