Kari Häkämies ja Rosa Meriläinen: epäpyhä liitto

Aika ennakkolu­u­loise­na aloin kuun­nelle Rosa Mer­iläisen ja Kari Häkämiehen tuoret­ta dekkaria Epäpy­hä liit­to. Oli vaikea yhdis­tää Rosaa dekkarei­hin ja vielä vaikeam­paa oli kuvitel­la, miten kak­si niin eri­laista henkilöä saisi­vat aikaan yhteisen kir­jan, joka olisi sisäis­es­ti edes aut­tavasti johdon­mukainen. Väki­val­ta kuu­luu dekkarei­hin, mut­ta täl­lä ker­taa ajat­telin suurim­man väki­val­lan uhan kohdis­tu­van kir­joit­ta­jien keskinäisi­in väleihin.

Yleen­sä kuitenkin kahlaan läpi tut­tu­jen kir­joit­ta­mat kir­jat, joten päätin uhra­ta aikaa tähänkin.

Kir­ja yli yllät­tävän hyvä. Henkilöhah­mot oli­vat dekkarikir­jak­si ihan ehjiä, juoni oli mie­lenki­in­toinen, lop­pu­ratkaisu siedet­tävässä määrin mah­dolli­nen ja aihe ajanko­htainen. Kir­ja oli aika-ajoin suo­ras­taan koukuttava.

Kir­jas­sa liikut­ti­in val­tioen­em­mistöisen ener­giay­htiön val­tatais­telus­sa, ympäristöak­tivis­mis­sa, venäläisessä agent­ti­maail­mas­sa, min­is­te­rien seikkailuis­sa, isän ja tyt­tären vaikeis­sa väleis­sä ja tietysti poli­isin arkimaailmassa.

Täl­lä ker­taa kliseemäi­nen poli­isin johdon kor­rup­toituneisu­us sekä epäpätevät ja juopot esimiehet puut­tui­v­at. Juo­pon rooli oli lehtimiehel­lä. Sankaripoli­isi oli pyörä­tuo­lia käyt­tävä nainen.

Ilmeis­es­ti jatkoa on tulos­sa. Kir­james­suil­la Häkämies sanoi min­ulle ole­vansa menos­sa tapaa­maan Rosaa kir­japro­jek­tin puitteissa.

Kir­ja sopi hyvin kuunneltavaksi.