Sairaanhoidossa on paha, yleisen rahapulan aiheuttama jumi. HUS:n päivystyksessä on noin 200 potilasta, jotka odottavat kotiutusta, mutta kuntien terveyskeskukset eivät pysty ottamaan heitä vastaan. Terveyskeskukset eivät pysty ottamaan vastaan, koska kuntien on säästettävä terveydenhuollossa eikä terveyskeskusten kapasiteettia voida siksi nostaa.
Kuntien terveyskeskuksissa ja osittain myös HUS:n päivystyksessä on tunkua potilaista, joiden oikea paikka olisi vanhusten hoivakodeissa. Niihin taas ei voida ottaa lisää, koska hoitajamitoitus edellyttää hoidettavien vanhusten määrän merkittävää alentamista.
Jumi johtuu suurelta osin väärästä säästämisestä. Kun budjettirajoituksella suitsitaan kaikkea, potilaat päätyvät jonnekin, johon heidän on pakko ottaa ja se jokin on päivystys. Tämä ei säästä rahaa, vaan tekee hoidosta paljon kalliimpaa. Lisäksi paljon jää ihmisiä hoitamatta, koska päivystyksetkin ovat tukossa.
Hoitajamitoituksen edellyttämä hoidettavien määrän vähentäminen tosin ei taida ratketa edes rahalla, koska hoitajia ei vain ole. Se ei parane myöskään tuottavuutta nostamalla, koska mitoituksessa tuottavuus on kiinnitetty.
Sosiaali- ja terveyshuolto on pahasti sekaisin. Erityisen ongelmallinen tilanne on Uudellamaalla, jonka erityisratkaisu, 4 + 1 hyvinvointialuetta ja erillinen HUS, ei toimi peliteoreettisesti lainkaan, vaan johtaa kalliiseen osaoptimointiin.
Muuten olen sitä mieltä, että HUS:n pitäisi korottaa maksua niistä potilaista, joita kunnat ja myöhemin hyvinvontialueet, eivät suostu ottamaan vastaan päivystyksistä. Jos kerran osaoptimoidaan, sisäisten hintojen on oltava kunnossa.
Omat kokemukseni Jorvista 10+8 tuntia päivystyksessä. Molemmissa tapauksissa oli kyse siitä, että lääkari + kokeet tehtiin kohtuullisessa ajassa n parissa tunnissa, mutta viimeistä lääkärin tapaamista sai odottaa. Mielestäni kyseessä on prosessin virhe. Ei osata
priorisoida selviä/helppoja tapauksia ja ”clousata” käyntejä. Annetaa potilaan odottaa.
Kauheaa tässä on se, että tilanteesta kärsivät ne heikossa asemassa ja kunnossa olevat ikä- ja muut ihmiset niissä päivystyksissä. En haluaisi olla tuntikausia jossain käytävällä ilman, että ketään oikeasti kiinnostaa.
Tähän touhuun liittyen otettiin aikanaan käyttöön käsite siirtoviivemaksu, joka on hirvittävin sana mitä koko sote ‑jargonissa on koskaan keksitty. Voiko ihmisyyden mitätöimistä enää tehokkaammin verbalisoida? Voi kuvitella miltä tuntuu olla tällainen siirrettävä paketti kipeiden ja vaivaisten lajittelukeskuksesssa. Kunnalliskoteja ei koskaan oikeasti lakkautettu vaan ne aina korvataan jollain muulla.
Sote ‑järjestelmän sekasotkun rinnalla meillä on lukematon määrä hyvinvointijohtamisen, terveyshallintotieteen ja ties minkä hienon käsitteistön professuureja, kunniatehtäviä ja koulutusohjelmia. Mihin se kaikki asiantuntemus häviää kun näin yksinkertaista asiaa kuin perusterveydenhuoltoa ja päivystystä ei saada kuntoon? Montako johtajaa noissa kuntayhtymissä taas olikaan?
Mistähän tämä “täytyy leikata ja säästää hinnasta välittämättä” ajatusmalli lopulta johtuu? Itse ainakin olen havainnoinut että kaikkea Suomen julkista poliittista keskustelua kehystää ajatusmalli, jonka voisi tiivistää lähes kaikkien vaalitenttien peruskysymykseen “mistä leikkaisitte”. Eilen kuuntelin uusimman politiikkaradion jakson jossa SDP ja Kok. edustajat tinkasivat ainakin ekat puoli tuntia vain juuri tuon kysymyksen ympärillä, on kestävyysvaje, leikata pitää, että mistä sinä leikkaisit ja paljonko.
Voiko parempaa tulevaisuutta tehdä käyttäen vain yhtä työkalua? Ja se hallitseva työkalu on jo pitkään ollut juustohöylä.
Suomen terveydenhuollon perusongelma on resurssien puute, sekä rahan että nyt myös henkilökunnan. Verrataanpa Ruotsiin, se satsaa terveydenhuoltoon bruttokansantuotteestaan 10,9 %, Suomi 9,2 %. Tuo 1,7 prosenttiyksikön ero voi näyttää pieneltä, mutta se on valtaisa. Se näet tarkoittaisi Suomessa yli 4 miljardin lisäsatsausta terveydenhuoltoon ja sillä summalla voisi esimerkiksi yhdeksänkertaistaa terveyskeskuslääkärien määrän (4000 -> 37000). Lisäksi Ruotsissa ikärakenne on selvästi Suomea “halvempi”,eläkeikäisten osuudet 20,1 ja 22,7. Ja silti Ruotsin uuden hallituksen yhtenä kärkitavoitteena on lyhentää hoitojonoja. Yhtä karuja ovat vertailut moniin muihin maihin kuten Tanskaan, Norjaan, Saksaa tai Ranskaan. Mikä mukamas olisi Suomessa se taikasauva, jolla me pienellä resurssoinnilla saisimme erinomaiset palvelut, kun se ei näytä verrokkimaissakaan onnistuvan?
Neljä miljardia lisää terveydenhuoltoon ei tuotaisi 29 000 terveyskeskuslääkäriä lisää, vaan tekisi mahdolise3ksi nostaa hoitajien palkat jonkin verran lähemmäs heidän palkkojaan Ruotsissa.Palkat vakioiden Suomessa käytetään terveydenhuoltoon yhtä paljon ellei jopa enemmän rahaa kuin Ruotsissa.
Ei terveyskeskuslääkärien määrän yhdeksänkertaistamisessa tietysti mitään järkeä olisi, halusin vain tuoda esiin miten valtava summa neljä miljardia euroa terveydenhuollossa on. Jo sadan miljoonan euron lisäpanostuksella saataisiin lääkärijonot korjattua. Terveyskeskuksissa pitäisi ehkä panostaa myös työn joustavuuteen (esim. 24 h tai 45 h viikko jne.) ja saada ne houkuttelevammiksi. Ehkä — koska en sen tarkemmin tunne niiden työilmapiiriä. Mitä tarkoitat “palkat vakioiden” ‑termillä? Suomi käytti vuonna 2019 terveydenhuoltoon 3150 euroa asukasta kohden ja Ruotsi 3840 euroa, kun käytetään ostovoimakorjattuja lukuja. Jänniä nuo palkkavertailut. Jos sairaanhoitaja ansaitsee Ruotsissa 600–700 euroa enemmän kuin Suomessa ja paperityöläinen puolestaan 1300 euroa vähemmän (UPM:n mukaan), niin onko sairaanhoitajan palkka Ruotsissa likimain sama kuin paperityöläisen?
Hoitajapulaan ei ole helppoja saati nopeita ratkaisuja.
Synnyttääkö tilanne ajan myötä vanhempien ihmisten siirtymää amerikkalaiseen malliin? Varakkaimmat ostavat vanhuuden palvelut itselleen yksityiseltä sektorilta. Palveluntarjoajat valmiita, ja pystyvät, maksamaan henkilökunnalle parempia palkkoja.
Terveyskeskusten tyypillinen järjestelmävirhe on toistuvat yhteydenotot, kun ensimmäisillä kerroilla asiaa ei hoideta loppuun. Saadaan paljon lääkärikäyntejä, mutta vähän ratkaisuja
Ei ole ihan sattumaa, että yhdessä Leanauksen oppikirjassa on juuri terveysasema esimerkkinä ja koko kirjan läpikulkevana teemana. Terveysasemat ovat resurssitehokkaita, mutta ne eivät ole virtaustehokkaita. Niissä vallitsee tehokkuusparadoksi. Eli se resurssitehokkuus aiheuttaa kaikenlaista ylimääräistä arvoatuottamatona työtä joka syö pois koko tehokkuuden. Esimerkiksi suun terveydenhuollossa Helsingissä lähetteestä hoitokäyntiin kesti 6 kuukauta ja sinä aikana se odottamisvaihe generoi lisää ylimääräistä arvoa tuottamatonta työtä, jonka luonnollisesti veronmaksajat maksoivat. Erilaiset töiden keskeytykset, uudelleen aloitukset, odottavan potilaan yhteydenotot ym. aiheuttavat turhaa työtä ja kaikki se poistuu jos läpivirtaus prosessissa on tehokas. Julkishallinnon palvelut mielummin ylläpitävät jonoja, koska ajatellaan resurssitehokkuuden olevan parempi asia. Eli siis resurssien pitää olla mahdollisimman tehokkaassa käytössä, mikä on huono asia ja johtaa juuri siihen tehokkuusparadoksiin.
Oletan, että poliklinikoilla kapeikkona on nimenomaan läääkärien määrä. Samalla muulla henkilökunnalla virtaisi laveampikin potilasvirta, kunhan lääkäriä ei tarvitsisi odottaa ennen ja jälkeen toimenpiteiden.
Akuuttiin hoitopaikkapulaan voi vaikuttaa myös vastuun siirtyminen vuoden vaihteessa kunnilta hyvinvointialueille. Ei pinnistetä ihan loppuun asti kun hoito kuitenkin siirtyy toisille hartioille.
Ongelmana poliklinokoilla ei ole pelkästään se, että lääkärin tapaamisen odotteluun menee paljon potilaan aikaa. Ongelmana on myös se, että kun asia on poliklinikan kannalta valmis, potilasta ei saada kotiutetuksi, koska ei ole mitään paikkaa, jonne kotiuttaa.
Lihalle ja rasvoille haittavero vaikka 10€/kg. Sen voi vaikka kaksinkertaistaa joka vuosi kunnes ‘kansantaudit’ lakkaa. Tulee tuloja ja vähenee terveydenhuollon kustannukset. Ravinto vaikuttaa yllättävän nopeasti esim sydänkohtausten määrään.
Kunhan nyt saataisiin ensiksi edes sokerivero, markettien karkkihyllyt ovat järkyttävän suuria. Samoin chipsivalikoimat ja pakkaamattomien leivonnaisten hyllyt: yksi sämpylälaji ja riisipiirakka, vastapainona viinereitä (2 lajia), munkkeja (3), pullia (3–4), lihapasteija.
Helsingissä suun terveydenhuollossa yhdessä toimipisteessä oli sen verran aikaan saava esimies, joka käynnisti asiakaspalvelupisten Leanauksen. Ongelmana siellä oli, että puhelimella ei päässyt kun asiakaspalvelu oli tukossa ja työntekijät olivat streassaantuneita. Leanauksesta tuli huikea onnistumistarina. Sillä saivat aikaiseksi merkittävän muutoksen ja parannuksen. Tämä oli vain yksi toimipiste, siinäpä se haaste onkin jos saisi samanlaisen Leanaus-kulttuurin levitettyä muuallekin suun terveydenhuoltoon ja muuhunkin terveydenhuoltoon. Sitä jää vain ihmettelee miksi ihmeessä henkilöstö kärsii työpaineesta ja asikaspalvelu ei toimi ja ovat jumiutuneita ongelmiin, kun asioita voisi korjata Leanaamalla? Onneksi aina on joitakin edistyksellisempiä ja aktiivisempia, jotka luovat niitä onnistumistarinoita ja haluavat tehdä muuosta. Kuitenkin heitä on liian vähän vielä.