Kuuntelin mielenkiinnolla Sixten Korkmanin kirjan Talous ja humanismi, vaikka oletin, että kovin paljon uutta en oppisi, sillä tunnen Sixtenin ajattelua hyvin ja taloustieteetkin sillä tasolla, jota oletin yleistajuisen kirjan tarjoavan. Mutta Sixtenillä on loistava taito kiteyttää ja yhdistellä asioita. Tästä kiinnostukseni.
Olin aivan väärässä. Kirja opetti minulle todella paljon uutta– ei niinkään taloustieteestä lukuun ottamatta joidenkin pahisten – kaiken sorttisten libertaarien – ylilyöntejä, joihin en ollut vaivautunut tutustumaan.
Kirjassa on varsin kattava aatehistoriallinen osa, joka painottuu pitkälti uskontoihin. Siinä sivussa Sixten ratkaisi puolihuolimattomasti muutamalla riville monia askarruttaneen kysymyksen Jumalan olemassaolosta.
Aatehistoriaa tunnen sen verran huonosti, että en pysty sanomaan, onko Sixtenin yhteenveto pätevä vai vaikuttaako se vain siltä.
Kirjassa käsitellään paljon uskontojen vaikutusta talouteen ja talouskasvuun. Onko katolisten maiden jälkeenjääneisyys seurausta katolilaisuudesta ja protestanttisten maiden menestys protestantismista? En ole koskaan tutustunut kalvinismiin. Sixten esitteli sen taloudellisen menestyksen uskonnoksi, jossa menestyvät pääsevät paratiisiin vielä kuolemansa jälkeenkin. Sixten pani tällä kertaa Kalvinin suuhun alun perin apostoli Paavalin lauseen “joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä”. Minä olen useita kertoja kuullut väitettävän, että lause oli Lutherin kynästä. Se on peräisin Raamatusta Paavalin kirjeistä ja oli suunnattu alkuseurakuntien eräänlaisten kibbutsien kysymykseen siitä, onko oikein, että ne keräävät pöytiensä ääreen paitsi vammaisia, myös työtä vieroksuvia.
Sixtenin omaa käsitystä uskonnoista taitaa kuvata hänen siteeraamansa Edward Gibbonin (?) ajatus, että tavalliset ihmiset pitävät uskontoja totuutena, viisaat valheena ja hallitsijat hyödyllisinä.
Sixten asemoituu voimakkaasti hyvinvointivaltion puolustajaksi erilaisia libertaareja vastaan.
Opettavainen kirja, joka kannattaa lukea ennen kaikkea niiden, jotka kuvittelevat, että talousteoria itsessään on jotenkin eriarvoisuutta ja kaikkea pahaa edistävä ajatusrakennelma.
Kirja on sen verran helppoa tekstiä, että se sopii hyvin kuunneltavaksi.
Siitä, tekeekö taloudellinen kasvu rikkaissa maissa ihmisistä onnellisempia, pitää varmaan joskus keskustella Sixtenin kanssa.
Helsingin kirjamessuilla Sixtenin kirjaa näytettiin myytävän aivan solkenaan.
Kiitos tästä arviosta (näitä lukisin kernaasti enemmänkin). Olen pitänyt Korkmanin aiemmista kirjoista kovasti ja tämäkin jo odottaa yöpöydällä lukuvuoroaan.
Niin se maailma avartuu. Jämähtänyttä talousajattelua notkistamaan voisi suositella myös seuraavia kirjoja: Jason Hickelin Less is more ja Mariana Mazzucaton The value of everything. Kapitalismi ja “markkinat” eivät hoida meitä ulos tästä kestävyyskriisihelvetistä, luisusta kohti elinkelvotonta maapalloa ja sivilisaation romahdusta.
Taloustiede ei pidä hyvän tai pahan eroa, tai mitään muutakaan ihmisille tärkeitä asioita (kuten identiteettiä, sukulaissuhteita tai kansallisuutta) mielenkiintoisina. BKT on BKT:ta, oli se sitten vaikka huumekauppaa.
Ei se hyvääkään ole, eikä ole tiedettä nähnytkään.
Tämä nyt ei pidä paikkaansa taloustieteen osalta lainkaan. Se ei pyri maksimoimaan BKT:tä, joka on vain eräs tilastonikkareiden luomus.
Juhana Vartiaista kuuntelevalle tulee taloustieteestä tuo Olli S:n käsitys…
Islamin ( maurit, osmanit, nykyaika) vaikutuksesta Eurooppaan/länteen olisi ehkä ollut tarpeen kirjata kappale ehkä parikin. Islamin jumala-käsityshän tulee protestanismia lähelle? Juutalaisuus vaikutti myös vahvasti. Arabialainen kulttuuri oli joka tapauksessa tärkeä antiikin ajatusten välittäjäEurooppaan
No, valtauskonto on tietysti kristinusko, jossa siinäkin on kylliksi eri suuntia.
Opettavainen teos joka tapauksessa.
Kalvinismi on muuten hyvä selittäjä nyt jo horjuvan nykyhallituksen ideologialle!
Ei kai taloudellisen menestyksen yhdistämisessä protestantismiin ja eritoten kalvinismiin ole mitään sellaista, mitä ei käsiteltäisi suunnilleen jokaisella sosiologian johdantokurssilla Max Weberin yhteydessä? Sekin on ajatuksena vähän kyseenalainen. Katsokaa vaikka katolista Etelä-Saksaa, joka on Euroopan vaurainta aluetta.
Weberin Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki oli ja sen oli tarkoituskin olla vastine hänen kollegansa Werner Sombartin teokselle Der moderne Kapitalismus. Sombart oli sitä mieltä, että Weberin tarkoittama kaltainen “kapitalismin henki” on kyllä olemassa, mutta syntyi jo satoja vuosia aiemmin, ja ilman Weberin esittämän kaltaista kohtalonyhteyttä nimenomaan protestanttiseen kristinuskoon (mm. katolilaisuuden ja/tai juutalaisuuden kustannuksella).
Sombart oli omana aikanaan yhtä tunnettu ja keskusteltu tutkija kuin Weber — häneltä ilmestyi kolme kirjaa suomeksikin -, mutta on nykyään jäänyt lähes täysin Weberin varjoon, osittain siksi, että eli riittävän pitkään ehtiäkseen elämänsä lopulla myötäillä natseja hieman liikaa säilyäkseen sodanjälkeisen maailman silmissä salonkikelpoisena. Suomessa asiaa sekä Weberin ja Sombartin kapitalismikäsitysten meriittejä on ansiokkaasti selvittänyt Pertti Töttö väitöskirjassaan Werner Sombart ja kiista kapitalismin hengestä.
Olen pyöritellyt ajatusta siitä, että protestantismi, taloudellinen menestys, yksilönvapaudet jne. kumpuaisivat jostain samasta tekijästä, joka jotenkin yhdistäisi ainakin pohjois-eurooppalaisia kansoja. Mutta eipä tähän ole tullut sen pidempään perehdyttyä tai enempää mietiskeltyä…
Jos tällainen yhteinen selittävä tekijä olisi olemassa, niin on tietysti mielenkiintoista huomioida, että protenstantteja oli aikoinaan runsaasti myös Etelä-Saksassa, Böömissä, Ranskassa ja mm. Pohjois-Italiassa, joista jälkimmäinenkin on kaikilla taloudellisilla mittareilla erittäin vauras. Moinen “vääräuskoisuus” ei kuitenkaan kelvannut kansanmurhaaville katolisille ja verenhimoisen Rooman piispan yllytyksellä moinen haihattelu pyrittiin kitkemään samoilla menetelmillä kuin kataarit ja monet muut aiemmin. Onneksi oli sentään Pohjoisen Leijona — Gustavus Adolphus, joka pelasti edes osan Euroopasta Rooman piispan ikeeltä ja taantumukselta.
Mielenkiintoinen kirja, en ole vielä päässyt loppuun. Kirjassa on paljon samoja teemoja , mitä Timo Miettinen kirjoittaa myös kiinnostavassa kirjassaan ” Eurooppa — poliittisen yhteisön historia”.
Minulle jäi epäselväksi, missä Sixten ratkaisi kysymyksen Jumalan olemassaolosta. “Tieteellistä evidenssiä ( mitä evidenssiä on haettu) Jumalan olemassaolosta ei ole esitettävissä.” Se, että tieteellistä evidenssiä ei ole, ei ole todistus siitä, että Jumalan ( mitä jumalalla tarkoitetaankin) olemassaolo ei olisi mahdollista. Ihminen kykenee tuomaan tieteellisesti tulkittavaan todellisuuteen vain osan olevaisesta. Osa jää ei-tulkittavaan, kuten esim jumalan olemassaolo tai elämän mysteeri. Tässä mielessä emme tiedä, miten hyvin tieteellinen todellisuuskuva vastaa itse todellisuutta. Suhteellisuusteoriakin on vain hyvin perusteltu todeksi-uskomus. Itse sanoisin, että tavalliset ihmiset pitävät uskontoja joko totuutena tai valheena, viisaat ihmisyhteisön käsityksinä ei-tulkittavasta siitä siitä, miten pitäisi olla ja käyttäytyä, ja hallitsijat hyödyllisinä.
Itsekin ratkaisin kysymyksen Jumalan olemassaolosta jo toistakymmentä vuotta sitten kirjassani Suuri kaalihuijaus (s. 139–140). Kuten huomautan siinä, on uskontoja, joiden jumala kaikkien normaalien ihmisten, omasta mielestään ateistienkin, näkemyksen mukaan on olemassa: esimerkiksi panteismi, jossa jumala on maailmankaikkeus, tai jonkin hypoteettisen alkuperäiskansan luonnonuskonto, jossa jumala voi olla esimerkiksi kylän keskellä kasvava iso puu. Tämä tarkoittaa, että uskovien ja ei-uskovien välinen ero ei ole siinä, että edelliset uskovat jonkin asian X olemassaoloon ja jälkimmäiset eivät, vaan siinä, että edelliset palvovat asiaa X ja jälkimmäiset eivät.
“Sixtenin omaa käsitystä uskonnoista taitaa kuvata hänen siteeraamansa Edward Gibbonin (?) ajatusta, että tavalliset ihmiset pitävät uskontoja totuutena, viisaat valheena ja hallitsijat hyödyllisinä.”
Korkmanin omaa näkemystä asiaan en tunne, mutta olen miettinyt ilmastonmuutoksen osalta vastaavaa jaottelua. Erityisesti pohtien sitä, mikä motivoi lopulta ihmisiä ilmastonmuutoksen hillintään. Teologisen perustelun omaavalle suojelu voi olla osa ihmisen tarkoitusta maailmankaikkeudessa (osa taas on nähnyt asian toisinkin, mutta itselleni luonnon suojelu on eräänlainen hengellisesti perusteltu velvollisuus). Vastaavasti itselleni on ollut vaikea ymmärtää, että mikä lopulta loogisesti motivoi suojelemaan vaikkapa ilmastoa silloin, jos ei usko elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen — ja että miten ihmisten käyttäytymistä pystyy muuttamaan, jos ei näe ihmisen yhtenä tarkoituksena ja tehtävänä maan päällä luomakunnan suojelemista.
Pohdituttanut on mm. se, miksi luonnolla ja sen suojelulla pitäisi olla väliä. Mitä ilmeisimmin osa ihmiskunnasta ei välitä asiasta pätkääkään. Suojelun kannalta ongelma on se, että pari prosenttia eniten kuluttavasta ihmiskunnasta kykenee aiheuttamaan pääosan ilmastotuhoista.Osa pitää ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteitä must dona, osa asiana jota ei pitäisi tehdä, ja osa taas on ottanut sitä koskevat toimenpiteet ja puheet välilliseen hyötykäyttöön ajaakseen jotain ihan muita asioita. Lopputulos siitä, kun vain osa tekee aktiivisesti toimia, osa ei tee ilmastonmuutosta hillitseviä toimia lainkaan, ja osa tekee jotain mutta ei välttämättä paljoa, on se, että ilmastonmuutos etenee.
Itsekin mietin aikanaan uskovana tuota kysymystä, että mikä ajaa myös joitakin uskonnottomia taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan tai toimimaan muutenkin vastuullisesti yhteiskunnassa. Kun myöhemmin lakkasin uskomasta jumalaan, havaitsin että juuri mikään eettisessä ajattelussani ei muuttunut.
Kai ihminen on sitten luonnostaan moraalinen olento. Toisaalta minun on jostain syystä yleisestikin vain vaikea sietää sitä, että asiat menee pieleen, kun ne vois järkevämmin toimien mennä paremmin. Eikä oman elinympäristön suojeleminen oikeastaan ole mitenkään poikkeuksellista, vaan luultavasti suurin osa eliölajeista tekee sitä. Ihminen vain kykenee ulottamaan suojelemisen koko biosfääriin, vaikka ikävästi näyttääkin siltä, että kaikki eivät siihen kykene tai koe sitä merkitykselliseksi. Ei uskovista eikä uskonnottomista.