Ruusun nimi (kirja-arvostelu)

Min­un piti kuun­nel­la seu­raavak­si Six­ten Kork­manin kir­ja Talous ja human­is­mi, mut­ta kun se ei ollut vielä kuun­nelta­vana, päädyin kuun­tele­maan Umber­to Econ 42 vuot­ta van­han kir­jan Ruusun nimi. Ensin ajat­telin, että mik­si kuun­nel­la kir­ja, jon­ka olen jo lukenut. Tajusin, etten muista kir­jas­ta muu­ta kuin että se oli tavat­toman hyvä, siihen liit­tyvän teol­o­gisen juonit­telun, tytön ja myrky­tyk­set, joten päätin kuun­nel­la sen, enkä kadu.

Kir­jan sisäl­löstä ainakin puo­let on teol­o­gista argu­men­toin­tia, ettenkö sanoisi saivartelua. Min­un oli vaikea päätel­lä, suh­tau­tuiko kir­joit­ta­ja väit­te­lyyn vakavasti vai iro­nis­es­ti. Kir­ja antoi perustei­ta molem­mille tulkin­noille. Jos­sain vai­heessa käsitelti­in luostarin pyhäin­jään­nök­siä. Se meni vah­vasti komi­ikan puolelle, eikä tästä aiheutunut vaikutel­mani kir­jail­i­jas­ta ollut väärä. Googlen mukaan ei ollut uskossa.

Tässä vai­heessa pitää tehdä henkilöko­htainen uskon­tun­nus­tus, tai uskon­not­to­muu­den tun­nus­tus, miten sen vain ottaa. Jat­ka lukemista “Ruusun nimi (kir­ja-arvostelu)”

Miksi Erkki Tuomioja on väärässä asukaspysäköinnin hinnasta

Kansalainen, enti­nen kiin­teistö­toimen apu­laiskaupung­in­jo­hta­ja Erk­ki Tuomio­ja kir­joit­ti Helsin­gin Sanomien yleisönosas­tossa asukaspysäköin­nin hin­nanko­ro­tuk­sia vas­taan ja näin ollen myös oman ryh­män­sä kan­taa vas­taan.  Hänen mukaansa kysyn­nän ja tar­jon­nan perus­teel­la tapah­tu­va hin­noit­telu varaa asukaspysäköin­nin vain rikkaiden etuoikeudek­si. Palaan Tuomio­jan argu­men­toiti­in sen jäl­keen, kun olen käsitel­lyt asi­as­sa tapah­tunut­ta ehkä vähän odot­tam­a­ton­ta käännettä.

Asukaspysäköin­tipaikko­jen hin­ta alit­taa roimasti niiden kaupungille aiheutu­vat kus­tan­nuk­set. Nämä kus­tan­nuk­set syn­tyvät talvel­la, kun katu­jen auraus on työlästä ja kun lumi pitää kul­jet­taa pois. Kun olin lap­si, ja siitä on jo jonkin ver­ran aikaa, lumet aurat­ti­in kasoik­si kadun var­teen ja jätet­ti­in siihen. Vap­pu­un tai ainakin kukan­päivään men­nessä ne oli­vat sula­neet. Auto­ja oli aika vähän, joten ne eivät kadun­var­si­paikko­ja juuri tarvin­neet. Meil­la lap­sille ne kasat toi­vat riemua.

Tämä kus­tan­nus­pe­rusteisu­us ei kuitenkaan ole enää rel­e­vant­ti argu­ment­ti pysäköin­tiniukku­u­den jakamises­sa. Vai­h­toe­htoiskus­tan­nus on silti argu­ment­ti. Kun kaik­ki kadun­var­ret on varat­tu asukaspysäköin­ti­in, asioin­tipysäköin­ti­in eli kau­pas­sa käyn­ti­in ei ole tilaa, mis­tä kär­sivät kau­pat. Van­hus­ten koti­hoidon kus­tan­nuk­set nou­se­vat, kos­ka kadun­var­sil­la ei löy­dy paikko­ja. Pelkästään tämä van­hus­ten­hoidolle koitu­va kus­tan­nus taitaa ylit­tää asukaspysäköin­nin tuo­ton, jon­ka arvioin ole­van jotain kymme­nen miljoo­nan euron paikkeil­la. Jat­ka lukemista “Mik­si Erk­ki Tuomio­ja on väärässä asukaspysäköin­nin hinnasta”

Uusi Keisari Xi Jinping

Jos kuu­lut niihin, jot­ka eivät näh­neet, mihin Putin pyr­ki, sin­un on läh­es velvol­lisu­us lukea sak­salais­ten jour­nal­istin Ste­fan Austin ja Adri­an Geor­gesin kir­ja Xi Jin­pingistä,  jot­tet jou­tu­isi sanomaan samaa uudestaan.

Kak­sikym­men­tä vuot­ta sit­ten olin hyvin opti­misti­nen Kiinan kehi­tyk­ses­tä. Mah­ta­van talouskasvun oli määrä johtaa olo­jen lib­er­al­isoi­tu­miseen, kos­ka autoritäärisen maat eivät voi men­estyä. Näin tun­nut­ti­in usko­van myös Kiinas­sa.  Maas­ta tuli muun muas­sa Suomeen del­e­gaa­tioi­ta tutus­tu­maan oikeusval­tion periaatteisiin.

Sen jäl­keen lib­er­aalien demokra­tioiden men­estys on ollut heikkoa ja Kiina on kään­tynyt aiem­paa autoritäärisem­pään suun­taan. Trumpin, Brex­itin ja keltali­ivien maista ei ole mitään opittavaa.

Kir­jan anta­mat tiedot Kiinas­ta ovat todel­la huolestut­tavia. Silti kir­ja ei ole mus­tavalkoinen vaan panee pohti­maan, ovatko kiinalaiset sit­tenkin veikkaa­mas­sa oikeaa hevos­ta. Jat­ka lukemista “Uusi Keis­ari Xi Jinping”

Sähkömarkkinoilla on alettava maksaa myös kapasiteetista

Ennen tätä kir­joitu­ta kan­nat­taa lukea edelli­nen postaus, lyhyt kat­saus ydin­voiman his­to­ri­aan Suomessa

Sähkön hin­ta määräy­tyy pörssis­sä siten, että sähkön tuot­ta­jat ker­to­vat mitä hei­dän on niiden on vähin­tään sähköstä saata­va jot­ta suos­tu­vat sitä myymään ja osta­jat, minkä hin­nan ne korkein­taan suos­tu­vat maksamaan.

Jokaisen sähkön tuot­ta­jan kan­nat­taa ilmoit­taa hin­naksi omat muut­tuvat kus­tan­nuk­sen­sa. Jos muut­tuvat kus­tan­nuk­set saadaan kate­tuk­si, voimala kan­nat­taa pitää käytössä mielu­um­min kuin sulkea. Ydin- ja tuulivoima ja sään­telemätön vesivoima ilmoit­ta­vat rajahin­naksi pyöreä nol­lan, ellei jopa alle sen, kos­ka voimalaa ei kan­na­ta sulkea, vaik­ka sähköstä ei mak­set­taisi mitään. Tak­tikoin­ti­in ei ole mitään syytä, ellei arvioi omaa­vansa sel­l­aista markki­navoimaa, että pystyy manip­u­loimaan markki­nahin­taa, mut­ta sehän olisi peräti tuhmaa.

Tätä mallia kut­su­taan ener­gy only ‑mallik­si ero­tuk­se­na sel­l­ai­sista malöleista, jois­sa mak­se­taan myös kap­a­siteetin ole­mas­saolosta tai mak­se­taan syöt­tö­tar­if­fe­ja, kuten Suomes­sa ennen tuulivoimalle ja Bri­tan­ni­as­sa ydin­voimalle. Jat­ka lukemista “Sähkö­markki­noil­la on alet­ta­va mak­saa myös kapasiteetista”

Lyhyt katsaus ydinvoiman historiaan Suomessa

Suomen ensim­mäi­nen ydin­reak­tori oli Otaniemeen keskel­lä kort­teliraken­net­ta raken­net­tu tutkimus­reak­tori, Se oli pieni eikä tuot­tanut sähköä.

Neljä ensim­mäistä ydin­voimalaa oli­vat suun­nit­te­lu­talouden tulosta. Val­ti­olli­nen IVO rak­en­si kak­si ydin­voimalaa, kos­ka käs­ket­ti­in ja IVOn ”vihol­liset” kak­si TVO:n voimalaa, jot­ta vapau­tu­isi­vat IVOn kahleista. Siinä oli mukana paljon teol­lisu­usyri­tyk­siä ja muun muas­sa Helsin­gin kaupun­ki. Ainakin Helsingille TVO:n ydin­voimalat oli­vat pitkään taloudelli­nen taak­ka, jon­ka CHP-laitok­sil­la rikas­tunut Helsin­gin ener­gia pystyi kuitenkin kan­ta­maan. Lop­ul­ta myös For­tum tuli osakkaak­si TVO:hon.

Suomes­sa on tor­pat­tu yksi ydin­voimala vuon­na 1992 Tser­nobylin jälki­main­ingeis­sa. Se tapah­tui ener­giapoli­it­tisen selon­teon yhtey­dessä vuon­na 1992 hyväksytyl­lä pon­nel­la. Var­maankin vihreätkin äänes­tivät tämän pon­nen puoles­ta, mut­ta ei 15-henk­i­nen eduskun­taryh­mä sitä kyl­lä yksi saanut läpi. Muis­taak­seni pon­nes­sa aloit­teelli­nen oli Suomen keskus­ta. En ole var­ma, kos­ka en ollut sil­loin eduskun­nas­sa. Jat­ka lukemista “Lyhyt kat­saus ydin­voiman his­to­ri­aan Suomessa”

Annie Ernaux: Vuodet

Olin juuri saanut kuun­nel­luk­si lop­pu­un Mauno Koivis­ton eri­no­maisen kir­jan Venäjän idea, kun tuli tieto Kir­jal­lisu­u­den Nobelin men­e­mis­es­tä ran­skalaiselle Annie Ernaux­ille. Hänen pää­teok­sen­sa Vuodet oli kuun­neltavis­sa Sto­ry­telis­sä, joten val­itsin sen seuraavaksi.

Todel­la hyvin kir­joitet­tu kirja.

Kir­ja koos­t­ui eri­lai­sista muis­toista ja anek­dooteista vuon­na 1940 syn­tyneen kir­jail­i­jan elämän var­relta. Ran­skalaisille luk­i­joille se tar­josi var­maankin nos­tal­gisia muis­to­ja. Min­ul­ta suo­ma­laise­na moni niistä meni ohi, kos­ka en tunne ran­skalaisia poli­itikko­ja enkä maan his­to­ri­an nyansseja.

Sen sijaan min­ulle kir­ja oli opet­tavainen kat­saus ran­skalaisu­u­teen ja sel­l­aiseen Ran­skaan, jos­ta en ole paljon tiennyt.

Kir­jas­sa Sput­nikin lento sijoit­tui vuo­teen 1955. Meil­läpäin Sput­nikia kokoon­nut­ti­in pihalle ihmettelemään lokaku­us­sa 1957. Tämä sai min­ut epäilemään muidenkin his­to­ri­ati­eto­jen täs­mäl­lisyyt­tä. Ei tämä toisaal­ta mikään tietokir­ja ole. Tosin olen saat­tanut ymmärtää tek­stin väärin. Kuun­telemises­sa on se huono puoli, ettei täl­lais­ten asioiden tark­ist­a­mi­nen on työlästä.

Ernaux kuvaa ran­skan his­to­ri­aa pien­i­t­u­loisen ja vasem­mis­to­laisu­ut­ta ihail­e­van ran­skalaisen silmin. Ran­skalaista tässä vasem­mis­to­laisu­udessa on tun­tei­den tärkeys. Pet­tymys oli suuri, kun vasem­mis­to­laiset pres­i­den­tit eivät ole pystyneet taikaiskul­la muut­ta­maan maa­ta. Täl­laiselle poli­it­tiselle prag­maatikolle moinen tuo haaveelli­nen vasem­mis­to­laisu­us on silkkaa hai­ha­tus­ta. Minus­ta vasem­mis­to­laiset pres­i­den­tit muut­ti­vat maataan merkit­tävästi, mut­ta kir­jail­i­ja noteer­aa vain ne heiken­nyk­set, joi­ta on seu­ran­nut oikeis­ton vaalivoitos­ta. Jat­ka lukemista “Annie Ernaux: Vuodet”

Vuosaaren maakaasuvoimalassa saa polttaa öljyä vai saako?

Helenin Vuosaaren maakaa­su­voimala on ollut keväästä saak­ka pois­sa käytöstä, kos­ka maakaa­sua ei ole. Yhden ison voimalaitok­sen seisot­tamien tietysti heiken­tää Helenin talout­ta, mut­ta kyl­lä 660 MW:n puut­tumi­nen maan sähkön­tuotan­nos­ta myös lisää sähköpu­lan uhkaa. Onhan se enem­män kuin yksi Lovi­isan ydinvoimayksikkö.

Vuosaaren voimalois­sa voidaan polt­taa myös kevyt­tä polt­toöljyä, mut­ta se ei ole sen ympäristölu­van mukaista. Helen pyysi tähän poikkeusta ja sai pika pikaa, kos­ka energiakriisi.

Öljyn hin­ta on kuitenkin niin korkea, että  sil­lä tuote­tun sähkön hin­naksi tulisi yli 200 €/MWh. Jat­ka lukemista “Vuosaaren maakaa­su­voimalas­sa saa polt­taa öljyä vai saako?”

Minä ja Hitas

Minä ja Hitas

Olen kir­joit­ta­mas­sa muis­telmi­ani. Alun perin erään tun­netun kir­joit­ta­jan piti kir­joit­taa minus­ta elämäk­er­ta, mut­ta hän sai muu­ta duu­nia ja luopui pro­jek­tista. Sen jäl­keen päätin hylätä ajatuk­sen elämänker­ras­ta ja kir­joit­taa muis­tel­mani. Muis­tel­mat ovat aivan eri asia kuin elämänker­ta. Kir­jas­sa on myös tek­stiä Hitas-jär­jestelmästä. Julkaisen nyt tässä, kos­ka asia on toiv­ot­tavasti menet­tänyt jo ajanko­htaisuuten­sa, kun muis­tel­mani valmistuvat.

Kan­natin aikanaan Hitas-poli­ti­ikkaa, kos­ka Helsin­ki oli vah­vasti jakau­tu­mas­sa köy­hien (ARA-asun­not) ja rikkaiden (kovan rahan asun­not) kaupungik­si. Halusin puo­lus­taa keski­t­u­loisia, jot­ka oli­vat liian rikkai­ta saadak­seen ARA-asun­non ja liian köy­hiä ostaak­seen kovan rahan omis­tusasun­non. Asun­to­lainas­sa, jos sel­l­aisen ylipään­sä sai, oli kova korko ja lyhyt laina-aika, viisi tai kahdek­san vuot­ta. Vuokrasään­nöste­lyn vuok­si kovan rahan vuokra-asun­to­ja ei juuri ollut.[1]

Olen asunut peräti kolmes­sa Hitas-asun­nos­sa Kata­janokalla. Sat­tuma joh­dat­ti taas tässä elämääni. Olin päät­tänyt muut­taa pien­estä huoneen ja keit­tiön asun­nos­tani Län­si-Pasi­laan. Menin KOP:n kont­tori­in, jos­sa Hitas-asun­to­ja sil­loin jaet­ti­in. Tulin main­in­neek­si, että tietysti muut­taisin Kata­janokalle, mut­ta sinne nyt tietenkään ei pääse. ”On meil­lä asun­to­ja myös Kata­janokalla”. Niin­pä lähdin pankista tule­vana kata­janokkalaise­na. Ilman tuo­ta lausah­dus­ta minus­ta olisi tul­lut pasi­lalainen, olisin tuskin naimi­sis­sa puolisoni kanssa eikä kolmea las­tamme olisi. Jat­ka lukemista “Minä ja Hitas”

Paljonko kiertävät sähkökatkot säästävät sähköä

Mah­dol­lista sähköpu­laa ajatellen suun­nitel­laan kiertäviä, korkein­taan kak­si tun­tia kestäviä sähkökatko­ja. En ole var­ma, onko niiden teho las­ket­tu oikein.

Jos val­takun­nan verkos­sa sähköpu­la kestää vain kak­si tun­tia ja sit­ten sitä taas riit­tää, sähkö­jen katkaisem­i­nen aut­taa. Mut­ta jos sähköpu­laa kestää koko päivän, sähkö­jen katkaisem­i­nen ker­ral­laan viideltä pros­en­til­ta kulut­ta­jia ei alen­na kulu­tus­ta viidel­lä pros­en­til­la, ei lähellekään.

Valais­tuk­sen katkaisemin tehoaa, mut­ta valais­tuk­sen osu­us sähkön kulu­tuk­ses­ta on vähäin. Sitä val­oa, joka menetet­ti­in ei ote­ta takaisin myöhemmin.

Sähköläm­mi­tyk­sen osalta säästöt ovat aivan mar­gin­aal­isia. Jos talosta katkaistaan sähkön kahdek­si tun­niksi, talo jäähtyy aav­is­tuk­sen ver­ran. Kun sähköt palaa­vat, ter­mostaat­ti nos­taa talon läm­pöti­lan ennalleen. Tämä lisää sähkön kulu­tus­ta läh­es yhtä paljon kuin sitä katkon aikana säästyi. Säästöä ker­tyy vain sen ver­ran, kun mar­gin­aalis­es­ti viileäm­mästä talosta karkasi katkon aikana mar­gin­aalis­es­ti vähem­män läm­pöä harakoille. Jat­ka lukemista “Paljonko kiertävät sähkökatkot säästävät sähköä”

Hoitajien palkat ja inflaatio

Mielel­läni onnit­telisin hoita­ja­jär­jestöjä hyvästä sopimuk­ses­ta. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että hoitoalan palkko­ja on nos­tet­ta­va reip­paasti, jot­ta alalle saataisi­in riit­tävästi väkeä. Puoli­toista vuot­ta sit­ten kir­joitin asi­as­ta Verdessä näin: https://verdelehti.fi/2021/02/24/hoitoala-ajautuu-kriisiin/.

Palkko­jen nousu 17 pros­en­til­la on tietysti hienoa, mut­ta tämä ei ole kum­moinenkaan koro­tus viiden vuo­den aikana, jos vuo­tu­inen inflaa­tio on kahdek­san pros­ent­tia. Toi­vokaamme kuitenkin, ettei inflaa­tio jää pysyväk­si riesaksemme.

Hoitoalan sopimuk­sis­sa on erään­laise­na indek­siehtona se, että koro­tuk­set on sovit­tu suurem­mik­si kuin vien­tialo­jen sopimuk­sis­sa. Tämä toimii, jos vien­tialat neu­vot­tel­e­vat itselleen inflaa­tion huomioon otta­vat sopimuk­set, mut­ta ei toi­mi, jos vien­tialat kurovat hin­tata­soa kiin­ni liuku­mil­la. Kun työ­markki­noil­la kateus on eteen­päin aja­va voima, voi hyvinkin olla, että vien­tialoil­la tähdätään liukumiin.

Niihin muuten hoita­jienkin pitäisi tähdätä.