Anekdootteja (5) Käynti Koiviston luona — miten Pekka Haavistosta tuli UAV:n jäsen

Syksyl­lä 1989 Suomes­sa käsitelti­in ETA-sopimus­ta, siis sopimus­ta Euroopan talousalueesta, jos­sa euroopan vapaakaup­pa­sopimuk­sen EFTAn jäsen­maat liit­tyivät tiivi­im­min osak­si EU:n yhteis­markki­noi­ta. Olin tuol­loin tuore kansane­dus­ta­ja vihrei­den nelim­iehisessä eduskun­taryh­mässä. Sanoin jos­sain, että koko ETA-puhe on sumu­tus­ta, kos­ka tuol­lainen oloti­la ei voi olla pysyvä. Mitä järkeä on EU-jäsenyy­dessä ilman äänioikeut­ta? Sil­lä tähdätään siis EU-jäsenyy­teen. Pres­i­dent­ti ja ulko­min­is­teri eivät ker­ro eduskun­nalle totu­ut­ta asiasta.

Kan­nan­ot­toni sai keskusta­laises­sa lehdis­tössä suur­ta huomio­ta, jos­sa se julka­isti­in muo­dos­sa pres­i­dent­ti salaa aiko­muk­si­aan eduskunnal­ta. Ulko­min­is­terin  (Pert­ti Paa­sio) osu­us jotenkin uno­h­tui. [Ulko­min­is­terin nimi kor­jat­tu 17.9. 2019]

Sain kut­sun pres­i­dentin puheil­la. Ota samal­la se eduskun­taryh­mäsi mukaasi.

Menimme kolmis­taan, Pekka Haav­is­to, Erk­ki Pul­li­ainen ja minä  (Eero Palo­heimo oli Lon­toos­sa) pres­i­dentin puheille 18.10 1989. Pres­i­dent­ti piti meille 45 min­uutin esi­tyk­sen tapaami­sis­taan eri val­tion­jo­hta­jien kanssa. Se oli varsi­nainen name-drop­ping ‑puhe, jos­sa suuret kan­sain­väliset vaikut­ta­jat vilahte­liv­at yht­enään. Kävimme aika pitkän keskustelun Euroopas­ta, Suomes­ta, neu­vos­tokau­pas­ta ja taloudesta.

Pres­i­dentin käsi­tys Europan tule­vaisu­ud­es­ta oli kovin talou­s­pain­ot­teinen. Hän sanoi muun muas­sa, että Neu­vos­toli­it­to päästää Unkarin ja Puolan län­teen, kos­ka ne maat ovat niin velka­an­tunei­ta, ettei se halua mak­saa niiden velko­ja. Sanoin siihen, ettei DDR:n hal­li­tuskaan kovin vankasti pallil­laan istu, johon pres­i­dent­ti vas­tasi vähän tuo­htuneena, että DDR:n talous on niin vah­val­la poh­jal­la, ettei sitä uhkaa mikään. Minä ajat­telin aivan toisin. Jos 150 000 mie­lenosoit­ta­jaa on Leipzi­gin kaduil­la sitä mieltä, ettei keis­ar­il­la ole vaat­tei­ta, tarvi­taan mon­ta panssari­vaunua vaku­ut­ta­maan, että keis­ari on pukeu­tunut mitä tyylikkäimmin.

Honeck­er sai kenkää vielä samana päivänä ja Berli­inin mur­tui 22 päivää myöhemmin.

Rai­ja Orasen kir­jas­ta Manu saa aivan toisen­laisen käsi­tyk­sen Koivis­ton tun­nelmista DDR:n suh­teen noina viikkoina. Ken­ties pres­i­dentin tuo­h­tu­mus joh­tui siitä, että olin sanonut jotain, jota suo­ma­laisen kansane­dus­ta­jan ei ollut syytä sanoa julk­isu­udessa. Tai sit­ten hänen muistin­sa on valikoiva.

Tätä käsi­tys­tä Puolan ja Unkarin luovut­tamis­es­ta län­teen olen myös ihme­tel­lyt. Mikä on asein voitet­tu, sitä ei yleen­sä aivan pien­ten taloudel­lis­ten murhei­den vuok­si anneta takaisin. Mut­ta toisaal­ta Man­ul­la oli hyvät suh­teet Gorbatšoviin.

Ker­rot­tuaan keitä kaikkia on tavan­nut, Manu sanoi, että Itä-Euroopan uudet johta­jat ovat hänelle kyl­lä tun­tem­at­to­mia. Sanoin, että me taas tun­nemme ne kaik­ki. Kun oppo­si­tio on ollut kiel­let­ty, mut­ta ympäristöjär­jestöt sal­lit­tu­ja, oppo­si­tio on jär­jestäy­tynyt ympäristöli­ikkeik­si. Sik­si nuo uudet johta­jat ovat jär­jestäen olleet Euroopan vihrei­den tapaamisissa.

Koivis­to kysyi, olem­meko tuoneet tämän esille ulkoasian­valiokun­nas­sa. Sanoin, ettei meil­lä pienenä ryh­mänä ole siel­lä paikkaa.

Kohta­laisen pikaises­ti val­tiopäiväjärjestyk­seen tehti­in tilapäi­nen muu­tos ja ulkoasian­valiokun­taan otet­ti­in 18. jäsen. Val­it­simme siihen Pekka Haaviston.

Haav­is­ton on nyt ulkoministeri.

 

 

Keskustatunneli olisi niin kallis, ettei halukasta maksajaa löydy

Joskus 1970-luvul­la enem­mistö ry:n puheen­jo­hta­ja Har­ri Hal­sti sanoi, että Vapau­denkatu veisi jalankulk­i­jan vapaudet, mut­ta Keskus­tan Kehäväylä ehkä ei. Min­ul­la on aina ollut vähän ambiva­lent­ti suh­tau­tu­mi­nen Keskus­tan kehäväylään siitä riip­pumat­ta, mil­lä nimel­lä sitä on tyrkytet­ty. Käytän siitä nim­i­tys­tä keskus­tatun­neli, kos­ka tun­nelista nyt kuitenkin on kyse.

Jan Vapaavuori ajoi keskus­tatun­nelin selvit­tämisen kaupun­gin strate­giaan. Samal­la selvitet­täisi­in jalankulkuolo­suhtei­den paran­tamista. Ehkä on nyt aika tul­la kaapista ja tode­ta, että tässä his­to­ri­al­lises­sa kom­pro­mis­sis­sa voisi olla itua. En ole koskaan pitänyt juoksuhautapolitiikasta.

Jäin siis odot­ta­maan innol­la suun­nitel­maa, joka on nyt käsil­lä. Lau­takun­nan esi­tys­lis­taan pääsee tästä.

Han­kkeen hin­ta järkyt­ti. Se mak­saa kaikkine hän­ti­neen 1,4 mil­jar­dia euroa. Julk­isu­udessa tul­laan var­maan puhu­maan 490 miljoonas­ta eurosta, mut­ta tämä on hämäys­tä. Se koskisi pelkkää tun­nelia, johon ei siis olisi pääsyä oikein mis­tään, eri­tyis­es­ti ei satamista. Sil­lä pää­sisi aja­maan vain keskus­ta läpi Län­siväylältä Sörnäis­ten Rantatielle. Kun puhutaan tun­nelin tuomista liiken­nepoli­it­ti­sista hyödy­istä, puhutaan 1,4 mil­jardin investoin­nista. Siis vähin­tään. Yleen­sä näi­hin tulee aina yllätyksiä.

Sen vält­tämisek­si, että täl­lainen han­ke esitetään liian halpoina ja rak­en­tamis­vai­heessa kin­u­taan lisää rahaa, pitäisi kil­pailut­taa koko jut­tu kiin­teähin­taise­na avaimet käteen ‑peri­aat­teel­la. Nähtäisi­in real­isti­nen hinta-arvio.

Kun­nan menot rahoite­taan vero­tu­loil­la, joten jokainen helsinkiläi­nen pääsee rahoit­ta­maan tätä sum­mal­la, joka vas­taan noin viiden viikon brut­topalkkaa. Pros­ent­tiyk­sikön korkeampi kun­nal­lisvero kymmenek­si vuodeksi?

Joskus oli puhet­ta, että tun­neli rahoitet­taisi­in käyt­tö­mak­suin. Tässä käyt­tö­mak­su­jen pitäisi olla ajoneu­voa kohden noin 6–8 euroa men­nen tullen. Näin suur­ta mak­sua ei saataisi kerä­tyk­si, kos­ka niin kallista tun­nelia ei käyt­täisi juuri kukaan. Jos mat­ka kuitenkin mak­saa noin paljon, eikä autoil­i­ja koe saa­vansa tun­nelista vas­taavaa hyö­tyä, mil­lä hyödyl­lä sitä sit­ten perustel­laan? Tun­nelin käyt­tö­mak­suil­la arvioidaan voita­van kerätä korkein­taan 4–8 M€/vuosi, mikä ei riit­täisi edes käyt­tökus­tan­nuk­si­in. Korkeampi mak­su vähen­täisi mak­su­tu­lo­ja, kos­ka käyt­tö vähenisi.

On myös san­ot­tu, että rahoite­taan se tun­neli aset­ta­mal­la tietul­lit sekä tun­neli­in että maan päälle. Joku voi kysyä, mik­si pitää mak­saa tun­nelista, jos ei sitä käytä, mut­ta täl­lainen mak­su on kyl­lä talous­te­o­reet­tis­es­ti älykkäämpi kuin aja­tus pan­na 1,4 mil­jar­dia tun­neli­in ja hin­noitel­la siitä käyt­täjät pois.

Rahoi­tus tietullein olisi sikä­likin parem­pi, että pääosa tun­nelin käyt­täjistä tulee ole­maan ei-helsinkiläisiä. Jos käyt­täjistä vaikka­pa puo­let olisi espoolaisia, olisi kohtu­ullista, että Espoo mak­saisi tun­nelista puo­let, mut­ta ei tai­da maksaa.

Jos mak­su kerät­täisi­in Helsin­gin niemelle tulevil­ta, sen pitäisi olla suu­ru­us­lu­okaltaan neljä euroa jokaiselta niemen rajan ylit­tävältä sisään tule­val­ta ( tai kak­si euroa, jos halu­taan rahas­taa kumpaankin suun­taan)  Täl­lainen mak­su tietysti lieven­täisi tun­nelin liiken­nepoli­it­tisia hait­to­ja. Laskel­ma on omani, mut­ta suu­ru­us­lu­okaltaan oikea. Tässäkin voisi käy­dä niin, että mak­su vähen­täisi autoilua niin paljon, ettei tavoitel­tua rahaa saataisi kerä­tyk­si, jol­loin pitäisi korot­taa maksua.

Laskel­ma perus­tuu joukkoli­iken­nein­frassa käytet­tyyn lasken­tako­rkoon 5% /vuosi, jos­ta tulisi 70 M€ vuosi ja hatus­ta vedet­ty­i­hin 10 M€:n käyt­tökus­tan­nuk­si­in. Tässä ei siis olisi lyhen­nyk­siä lainkaan eli mak­su jatkuisi loputtomiin.

Liiken­nepoli­it­tisel­la haital­la tarkoi­tan sitä, että tun­neli lisäisi autoli­iken­net­tä 110 000 ajoneuvokilometrillä/päivä, mikä esimerkik­si lisäisi hiilid­iok­sidipäästöjä viitisen tuhat­ta ton­nia vuodessa, kun niitä piti juuri alkaa vähen­tää. Se tarkoit­tisia myös lisää pakokaa­su­ja keskus­taan, vaik­ka katukuiluis­sa ilma paranisikin. Pakokaa­sut eivät jäisi tun­neli­in, vaan ne olisi tuuletet­ta­va ulos. Siinä olisikin seu­raa­va riidan aihe: kenen ikku­nan alle nämä pakokaa­sut aikanaan johdettaisiin.

Jään kiin­nos­tuneena odot­ta­maan, mil­laista rahoi­tus­mall­ia kokoomus tähän esittää.

Mak­sa­vatko joukkoli­iken­teen käyttäjät?

Mut­ta mik­si autoil­i­joiden pitäisi mak­saa tun­nelista, kun joukkoli­iken­teen käyt­täjät eivät mak­sa esimerkik­si Kru­unusil­loista? Itse asi­asi­as­sa joukkoli­iken­teen käyt­täjät mak­sa­vat Kru­unusil­loista. HSL joutuu mak­samaan siitä infrako­r­vauk­se­na kaupungille. Korkokan­ta­ma nois­sa mak­su­is­sa pide­tään viit­tä pros­ent­tia vuodessa. HSL panee laskus­ta puo­let joukkoli­iken­teen lipun­hin­toi­hin. Tämä siitä huoli­mat­ta, että kaupun­ki saa rahat takaisin omis­ta­mansa tont­ti­maan arvon­nousuna. Niin­pä joukkoli­iken­teen käyt­täjät mak­sa­vat Kru­unusil­loista enem­män kuin ne kaupungille mak­sa­vat. Mis­sä ovat ne kaupun­gin omis­ta­mat rak­en­ta­mat­tomat ton­tit, joiden arvo nousee tämän tun­nelin vuok­si? Espoossa?

Keskus­tatun­nelil­la on käyt­täjiä suun­nilleen yhtä paljon kuin ennuste­taan Kru­unusil­to­jen käyt­täjämääräk­si. Kru­unusil­lat lyhen­tävät mat­ka-aiko­ja enem­män kuin tämä tun­neli. Tun­neli kuitenkin mak­saa neljä ker­taa enem­män. Tähän ver­rat­tuna kru­unusil­lat ovat siis hal­pa investointi.

Tai ver­rataan toiseen kalli­ina pidet­tyyn investoin­ti­in, fil­lar­itun­neli­in rat­api­han ali. Se säästää käyt­täjien aikaa suun­nilleen yhtä paljon kuin keskus­tatun­neli. Keskus­tatun­nelil­la on käyt­täjiä neljä ker­taa enem­män mut­ta se mak­saa 70 ker­taa enemmän.

Rampit ja katukuva

Oma ongel­mansa ovat rampit, joil­la tun­nelista pääsee katu­verkkoon ja takaisin. Suomes­sa val­tio­val­ta on päät­tänyt, että rampin kalte­vu­us ei saa ylit­tä viit­tä pros­ent­tia. Tämä tekee noista ram­peista todel­la pitk­iä – selvästi yli 100 metriä – jol­loin ne ovat sekä kaupunkiku­valli­nen kauhis­tus että yli kort­telin mit­tainen este ylit­tää katu. Näistä pitäisi saa­da havain­neku­vat, kos­ka se voi vaikut­taa mon­en mielipiteeseen.

Paran­nuk­set jalankulkuympäristöön

Piti olla suuri kom­pro­mis­si auto­jen ja käve­lykeskus­tan välil­lä. Aika vaa­ti­mat­to­mia kuitenkin ovat kävelyaluei­den laa­jen­nuk­set. Pää­vai­h­toe­hdos­sa luvatut paran­nuk­set jalankulkuym­päristöön rajoit­tuvat siihen, että jalka­käytäviä leven­netään Etelä- ja Pohjois-Espal­la yhden kaistan ver­ran. Lisäk­si tehdään joitakin vähäisem­piä kadun leven­nyk­siä ja jatke­taan Yliopis­tokadun käve­lykat­ua kirkon editse Snell­maninkadulle. Autoli­iken­teen pois­t­a­mi­nen kaup­pa­torin ja Havis Aman­dan pat­saan väliltä on piristävä yksi­tyisko­h­ta. Joitain paran­nuk­sia on suun­nitel­tu myös Man­ner­heim­intiel­lä. Postikatu muutet­taisi­in käve­lykaduk­si. Tämä on pää­vai­h­toe­hto. Muitakin vai­h­toe­hto­ja on. Esimerkik­si sel­l­ainen, jos­sa Espan läpi­a­joli­ikenne siir­ret­täisi­in Etelä-Espalle, ja Pohjois-Espal­la olisi läpiajokileto.

Aivan vihe­liäistä on keskus­tan jalankulkuolo­jen kohen­tamisen sit­o­mi­nen tähän tun­neli­in jo senkin vuok­si, että keskus­tatun­neli on valmis aikaisin­taan vuon­na 2035. Siihen asti koko keskus­ta olisi rem­pal­laan samal­la, kun muut Itämeren kaupun­git paran­ta­vat kil­van keskus­to­jaan? Tämä pant­ti­vanki­asetel­ma pitää purkaa jo senkin takia, ettei keskus­tan kehit­tämistä voi pysäyt­tää parik­si vuosikymmeneksi.

Vaiku­tus keskus­tan yri­tys­ten liikevaihtoon

Kaup­paka­mari on perustel­lut tun­nelin tarvet­ta sil­lä, että näin tuet­taisi­in keskus­tan kaup­po­ja esimerkik­si Itä-keskuk­sen kaup­po­ja vas­taan.  Kaup­po­jen kokon­ais­myyn­tiähän tämä ei lisää vaan itse asi­as­sa vähen­tää, jos helsinkiläis­ten ostovoimaa leikataan tämän ansioista 1,4 mil­jardil­la eurol­la.  En itseasi­as­sa ymmär­rä, mik­si verovaro­ja pitäisi käyt­tää aluekeskusten palvelu­jen heiken­tämiseen. Keskus­tan kaup­po­ja tämä ei kuitenkaan juuri hyödyt­täisi. Se lisäisi lähin­nä läpi­a­joa mut­ta ei juurikaan keskus­taan pää­tyviä matkoja.

Autoil­i­jat ovat keskus­tan asi­akkaista muutenkin aika mar­gin­aa­li­nen ryh­mä. Liit­teis­sä oli myös Ram­bollin tekemä Helsin­gin keskus­tan asioin­ti­selvi­tys. Sen mukaan keskus­tan liikkei­den liike­vai­h­dos­ta tulee joukkoli­iken­teen käyt­täjiltä kaup­pa- ja palve­lu­tyyp­istä riip­puen 60 – 71 %, jalan ja fil­lar­il­la liikkuvil­ta 14 – 29 % ja autol­la keskus­taan tulleil­ta 8 – 18 %. Korvi­i­ni on kan­tau­tunut, että kaup­paka­mari yrit­ti estää tämän tutkimuk­sen julkaisemisen. Min­un on vaikea ymmärtää kaup­paka­maria, joka tui­jot­taa vain tuo­hon 8- 18 pros­ent­ti­in ja hylkii lop­pu­ja, 82 – 92 pros­ent­tia asiakkaista.

Mieleen tulee Alek­san­terinkatu ry, joka toimin­nan­jo­hta­jansa Panu Toivosen johdol­la vas­tusti vim­ma­tusti Aleksin jalka­käytävien lev­en­tämistä. Kun ne lop­ul­ta hävi­sivät tämän tais­telun, Aleksin kaup­po­jen myyn­ti nousi raketino­mais­es­ti. Panu Toivo­nen sai potkut.

Kaup­paka­marin jäsenet voisi­vat vähän kat­soa, mitä hei­dän rahoil­laan tehdään. Vetovoimainen keskus­ta ei ole sel­l­ainen, jos­sa jalankulk­i­joiden on epämiel­lyt­tävää liikkua.

Yhteen­ve­t­ona:

Olen siis suh­tau­tunut Keskus­tatun­neli­in varovaisen myön­teis­es­ti, mut­ta se lop­pui tuo­hon järkyt­tävään hin­ta­lap­pu­un. En usko, että helsinkiläiset halu­a­vat mak­saa tästä kukin kuukausi­palkkansa suu­ruista sum­maa, tai vas­taavasti heiken­tää päiväkote­ja, koulu­ja ja van­hus­ten­huoltoa oikein kunnolla.

Olen yhä avoin ajatuk­sille, että tämä rahoitet­taisi­in kokon­aan tietulleil­la eikä päiväko­tien ja koulu­jen rahoituk­seen tarvit­sisi kajo­ta. Se nimit­täin johtaisi toden­näköis­es­ti kokon­aisuute­na siihen, että autoli­ikenne vähenisi, kun ilman mak­su­ja tämä tun­neli lisäisi autoli­iken­net­tä. En kuitenkaan usko että autoil­i­jat ja hei­dän mukanaan kokoomus kan­nat­taisi­vat täl­laista kokon­aisu­ut­ta. Olisi­han mak­su päivit­täin keskus­tas­sa ajaval­ta yli sata euroa kuus­sa. Kuu­lostaa paljol­ta, mut­ta se johtuu siitä, että investoin­ti on niin kallis. Jostain pitää mak­sa­ja löytää.

Lakia tiemak­su­ista ei myöskään ole. Jos sel­l­ainen joskus tulee, tarkoituk­se­na on, että rahat menevät val­ti­olle. Voi hyvin olla, että Katri Kul­munin 2. hal­li­tus rak­en­taisikin niil­lä Keskus­tatun­nelin sijas­ta moot­tori­tien Kemistä Kolariin.

= = =

Eiköhän tämä ollut tässä. Selvit­tämistä tuskin kan­nat­taa enää jatkaa, ellei kokoomus löy­dä han­kkeelle maksajaa.

Kaupunkiympäristölautakunnan lista 10.9.2019

PÖYDÄLTÄ

Meri-Rasti­lan län­siosan asemakaava

Merkit­tävä kaa­va, joka tuo Vuosaa­reen 2 400 asukas­ta lisää eli läh­es kaksinker­tais­taa Meri-Rasti­lan asukas­määrän. Uuden tieltä joudu­taan purka­maan van­haa liian väljää rak­en­tamista noin 25 000 k‑m2:n edestä. Puret­ta­vat raken­nuk­set on raken­net­tu 1990-luvulla.

UUDET ASIAT

Hotel­li Kata­janokan laa­jen­nus ”puis­toon”

Panin tuon ”puis­ton” lain­aus­merkkei­hin, kos­ka tietääk­seen, että hotellin piha vanki­lan muurien sisäl­lä on kaikille avoita puis­toa, pitää tutus­tua kaavaan. Ei juuri näy puis­ton käyt­täjiä. Kaupunkiku­val­lis­es­ti tuo laa­jen­nus vähän mieti­tyt­tää. Uusia hotel­li­huonei­ta tulee 50. Hotel­li­tar­jon­taa laa­jen­netaan nyt vauhdilla.

Lep­pä­suonkatu 7 ton­tille opiskelija-asuntoja

Opiske­li­ja-asun­tolan pihal­la ole­vat parkkipaikat ote­taan hyö­tykäyt­töön rak­en­ta­mal­la niiden tilalle asun­to­la 40 opiskelijalle.

Dag­marinkatu 6:n kiin­teistön myyminen

Kaupun­ki ei tarvitse enää raken­nus­ta ja myy sen mielel­lään pois, jot­ta ei tarvit­sisi itse perusko­r­ja­ta. Kas­saan kilah­taa 5,6 M€. Talon aikoo aset­tua Azenon Games, joten peli­te­ol­lisu­us laa­je­nee taas Helsingissä.

Postipuis­ton Pysäköin­ti Oy:n perustaminen

En pidä tästä, mut­ta autopaikkanor­mi on jo hyväksyt­ty kaavas­sa. Helsin­ki kokeilee markki­nae­htoista pysäköin­tiä, mut­ta ei vielä tääl­lä. Kiin­teistöt velvoite­taan liit­tymään pysäköin­tiy­htiön osakkaik­si ja merk­it­semään 31 000 euron hin­tainen osake jokaista kaa­van velvoit­ta­maa autopaikkaa kohden. Jos liit­tymi­nen olisi vapaae­htoista niin, että jokainen asukas ostaisi osak­keen, jos kat­soo tarvit­se­vansa, kyl­lä niitä menisi kau­pak­si, mut­ta ei näin paljon. Toisin sanoen kau­pal­lis­es­ti toteutet­tuna riit­täisi pienem­pi määrä autopaikkoja.
Asuin­neliön kus­tan­nus­pe­rusteista hin­taa autopaikat nos­ta­vat noin 300 eurolla.

Pitäisi sallia geenimuunnellut lajikkeet, jotka ovat jalostettavissa risteyttämällä

Banaan­invil­je­lyä uhkaa sien­i­taudin vuok­si katas­trofi, joka uhkaa viedä banaan­it kaupoista tai ainakin moninker­tais­taa niiden hin­nan. Kat­so HS.fi

Suomes­sa myytävät banaani­la­jik­keet ovat kaik­ki Cavendish-banaa­nia. Muitakin lajikkei­ta on, mut­ta ne ovat omi­naisuuk­sil­taan olen­nais­es­ti heikom­pia. Yksi vielä parem­pi oli, mut­ta se tuhou­tui jo kauan sit­ten samaan sienitautiin.

Pitäisi saa­da nopeasti uusi banaani­la­jike, joka on omi­naisuuk­sil­taan cavendishin luokkaa, mut­ta pysty­isi tor­ju­maan sienitaudin.

Se voidaan tehdä hitaasti risteyt­tämäl­lä tai nopeasti geen­ite­knolo­gial­la. Muu maail­ma pää­tyy var­maankin geen­ite­knolo­giaan, mut­ta nykysään­tö­jen mukaan EU:hun ei saa tuo­da geen­imuun­nel­tu­ja elin­tarvikkei­ta. Tietysti selviämme ilman banaane­ja, mut­ta banaan­invil­jeli­jät eivät selviä.

Geen­ite­knolo­giaan liit­tyy riske­jä, jos kokon­aan uuden­lainen lajike las­ke­taan luon­toon. Itse asi­as­sa tämä nykyi­nen kri­isi on lievästi sukua tälle ongel­malle. Tuo cavendish-lajike on nimit­täin steri­ili ja lev­iää sik­si istukkaina eikä suvullis­es­ti. Kaik­ki banaa­nipu­ut ovat siten alun perin samaa yksilöä (tai peräisin vähälukuis­es­ta määrästä yksilöitä, tiedot ovat ris­tiri­itaisia). Kun geneet­tistä vai­htelua ei ole, tulos on se mikä se nyt on.

On minus­ta kuitenkin eri asia istut­taa apinas­ta saatu geeni vehnään kuin tehdä geenisi­ir­to, joka olisi peri­aat­teessa tehtävis­sä risteyt­tämäl­lä. Siis vaik­ka siirtää banaani­in geeni tois­es­ta banaanista.

Kasv­in­jalostuk­ses­sa geen­imuun­telun kiel­toa kier­retään tutki­mal­la ensin sopi­vaa lajiket­ta geen­ite­knolo­gial­la ja kun hyvä lajike on löy­det­ty, tuot­ta­mal­la sama lop­putu­los risteyt­tämäl­lä – tai ainakin väit­tämäl­lä, että niin on tehty. En tiedä, miten tämä jälkim­mäi­nen on tur­val­lisem­pi kuin se edelli­nen, jos tulos kuitenkin on sama. Eri­tyis­es­ti min­ua on aina ihme­tyt­tänyt se, että juuri geen­ite­knolo­gia on nos­tet­tu yksin tikun nokkaan. Samanaikaises­ti kasv­in­jalostuk­ses­sa käytetään keinona sat­u­nais­ten mutaa­tioiden tuot­tamista säteilyt­tämäl­lä. Sehän voi syn­nyt­tää mil­laisen mon­sterin tahansa.

Banaan­it eivät ole ain­oa ongel­ma. Ilmas­ton­muu­tos muut­taa kasvien kasvuolo­suhtei­ta nopeam­min kuin luon­non­va­l­in­ta ehtii niitä sopeut­taa. Tämä ongel­ma ei koske vain ruokakasve­ja vaan esimerkik­si suo­ma­laisia met­siä. Puus­tomme on vas­tus­tuskyvytön monia etelän tuhoisia vas­taan, kos­ka omi­naisu­ud­es­ta ei ole ollut hyö­tyä maas­sa, jos­sa talvi tap­paa kylmä­narat tuho­laiset. Kun ilmas­to läm­pe­nee, etelän tuho­laiset lev­iävät tänne. Voisimme tietysti tuot­taa kuusen taimia Sak­sas­ta, mut­ta ne eivät taas olisi sopeu­tuneet pimeisi­in talvi­in ja yli­val­oisi­in kesi­in. Tämän asian kanssa voi tul­la yhtäkkiä kiire.

Pitäisi siis hyväksyä geen­ite­knolo­gia ainakin sel­l­ai­sis­sa tapauk­sis­sa, jois­sa samaan tulok­seen olisi päästävis­sä hitaasti risteyt­tämäl­lä — siis gee­nien siirtämi­nen saman lajin sisäl­lä tois­es­ta lajik­keesta toiseen.

Yksi kysymys alan asiantun­ti­joille. Geen­it eivät ole irral­laan vaan sidot­tuina toisi­in­sa kro­mo­someis­sa. Jos halu­amme säi­lyt­tää geenin A ja vai­h­taa geenin B, mut­ta onnet­to­muudek­semme ne sijait­se­vat samas­sa kro­mo­somis­sa, tämäkin on ymmärtääk­seni tehtävis­sä tuhan­sia ker­to­ja risteyt­tämäl­lä, kos­ka kro­mo­somit joskus katkeil­e­vat, mut­ta kuin­ka hidas­ta se on?

 

 

Anekdootteja (4) Tuomari Henriksson pelasti vihreät vuonna 1980

Vihreät sai­vat vai­h­toe­htoinen Helsin­ki ‑listal­ta Ville Kom­sin val­tu­us­toon vuon­na 1980. Se meinasi tyssätä min­un mokaani tai siihen, ettemme kukaan olleet niin hyviä juridiikassa.

Vihreätä puoluet­ta ei ollut, vaan menimme vaalei­hin yhteis­listal­la. Jokaisen ehdokkaan tuke­na oli val­it­si­jay­hdis­tys, jos­sa piti olla vähin­tään kymme­nen äänioikeutet­tua. Näi­den lis­to­jen asi­amiehet muo­dos­ti­vat keskenään yhteis­lis­tan. Asioiden yksinker­tais­tamisek­si Anja Mer­ilu­o­to, Ville Kom­sin vaimo, oli kaikkien lis­to­jen ja yhteis­lis­tan asi­amies, joka siis allekir­joit­ti kaik­ki nuo sopimuk­set.  Hänen nimen­sä oli papereis­sa kym­meniä kertoja.

Sovit­ti­in, että minä vien paperinipun keskus­vaalilau­takun­taan. Se piti tehdä tiet­tynä päivänä klo 16 men­nessä. Olin hyvis­sä ajoin jo puol­ta tun­tia ennen määräaikaa jät­tämässä paperipinoa tuo­mari Hen­rikssonille. Huoneessa oli sil­loin moni puolue asi­akir­joi­neen. Kun min­un vuoroni tuli, tuo­mari Hen­riks­son huo­maut­ti, että vaalilain mukaan yhteis­lis­tan asi­amiehen on jätet­tävä paperit.

Katas­trofi!

Kuin­ka mon­en ihmisen työ oli men­nyt hukkaan min­un mokani takia. Anja Mer­ilu­o­to oli tuol­loin töis­sä Kirkkon­um­mel­la. Ei olisi mitään tapaa saa­da hän­tä ajois­sa paikalle. Ilmeis­es­ti pani­ikki­ni näkyi ulospäin, kos­ka tuo­mari Hen­riks­son rauhoit­teli ja sanoi, että kan­nat­taa istua odot­ta­maan, jos vaik­ka asi­at jotenkin ratkeaisivat.

Hen­riks­son vas­taan­ot­ti muiden puoluei­den lis­tat. Kym­men­tä vaille neljä olimme huoneis­tossa kah­den. Nyt voisi olla hyvä aika jät­tää ne paper­it, Hen­riks­son sanoi. Niin­pä asi­akir­joi­hin merkit­ti­in, että Anja Mer­ilu­o­to jät­ti yhteis­lis­tan asi­akir­jat vaalilau­takun­nalle klo 15:50.

Vihrei­den his­to­ria olisi saanut aivan toisen­laisen alun ilman tuo­mari Hen­rikssonin joustavuutta.

 

Slummeja torjutaan rakentamalla vain hyvää

Olin keskivi­ikkona kaupung­in­talon aulas­sa asun­tosem­i­naaris­sa, jos­sa pohdit­ti­in seg­re­gaa­tion torjuntaa.

Ensim­mäi­nen mieleeni tule­va kysymys voi tun­tua yllät­tävältä. Onko seg­re­gaa­tios­ta hait­taa? On ikävää, että meil­lä on aluei­ta, joil­la ihmisil­lä menee huonos­ti. Menisikö näil­lä ihmisil­lä vähem­män huonos­ti, jos hei­dät sekoite­taan ympäri kaupunkia niin, ettei mil­lään alueel­la mene mui­ta huonom­min, mut­ta ihmisil­lä menee yhtä huonos­ti kuin aiemmin.

Vas­taus on niin san­otus­sa naa­puris­to­vaiku­tuk­ses­sa. Jos naa­pureil­lakin menee huonos­ti, heiken­tääkö se ongelmaper­heen mah­dol­lisu­ut­ta voit­taa ongelmansa?

Vas­taus tähän ei ole ihan yksinker­tainen. Jos siir­rämme köy­hän per­heen kiin­tiököy­hik­si keskelle Wes­t­endiä naa­puris­ton silmätikuk­si, voi olla, että täl­lä per­heel­lä menee sen jäl­keen vielä huonom­min. Sosi­aaliset verkos­tot syn­tyvät parem­min samankaltais­ten välille.

Asi­aa on tutkit­tu lähin­nä anglosak­sises­sa maail­mas­sa siirtämäl­lä vapaae­htoisia per­heitä slum­meista keskilu­okkaisille asuinalueille. Työt­tömän isän työt­tömyys ei ole tästä helpot­tanut, mut­ta las­ten tule­vaisu­us on paran­tunut. Näitä tulok­sia on kuitenkin han­kala yleistää Suomeen. Suomes­sa ei mata­lat­u­loisil­lakaan alueil­la ole juuri riskiä kuol­la kat­u­am­muskelus­sa huume­jengien tais­tel­lessa revi­ireistä. Vaik­ka meil­lä on koulu­jen välil­lä ero­ja oppimises­sa, yleen­sä niis­sä kuitenkin opi­taan lukemaan.

Tutkimus­tu­lok­sia ei meil­lä ole naa­pu­rus­to­vaiku­tuk­ses­ta, mut­ta kun ei voi vedo­ta tutkimus­tu­lok­si­in, on luotet­ta­va intu­itioon. Minä ole­tan, että vält­tämäl­lä hyvin huono-osai­sais­ten asuinaluei­den syn­tyä pystymme vält­tämään köy­hyy­den periy­tyvyyt­tä ja edis­tämään mer­i­tokraat­tisen yhteiskun­nan arvo­ja niin, että köy­hästäkin per­heestä lah­jakas lap­si pää­tyy hyvälle uralle. Kun­nol­la teh­dyn tutkimuk­sen puuttues­sa vetoan Ruotsin esimerkki­in, joka varoit­taa minus­ta vah­vasti seg­re­gaa­tion vaaroista.

Sekoit­ta­mi­nen on siis hyvä asia sinän­sä, mut­ta onko se hin­tansa arvoista? Yksi ARA-asun­to Jätkäsaa­res­sa merk­it­see kaupungille menetet­ty­inä tuloina noin 5 000 € vuodessa ja tuhat per­het­tä siis 5 M€/vuosi. Tor­jut­taisi­inko huono-osaisu­ut­ta parem­min suun­taa­mal­la nämä rahat posi­ti­iviseen diskrim­i­naa­tioon paran­ta­maan huono­maineis­ten koulu­jen tilannetta?

Jotain koti­maista tutkimus­ta kuitenkin on. Sen mukaan ei ole hyvä sekoit­taa kovin eri­laisia ihmis­ryh­miä keskenään. Jos luomme kaupungi­nosan, jos­sa on vain tulo­jakau­man alimpaan ja ylimpään kymmenek­seen kuu­lu­via, tulos on kak­si kaupungi­nosaa, jot­ka sijait­se­van lomit­tain, mut­ta jot­ka eivät juuri ole tekemi­sis­sä keskenään.

Olisi hyvä sekoit­taa toisaal­ta hyvä­tu­loisia ja keski­t­u­loisia keskenään ja toisaal­ta mata­lat­u­loisia ja keski­t­u­loisia keskenään. Keski­t­u­loi­sista vain tulee tässä mallis­sa puutetta.

Mut­ta huono-osais­ten asuinaluei­ta kan­nat­taa siis vält­tää. Keinok­si on otet­tu sekoit­taa hallinto­muo­to­ja niin, että uusil­la asuinalueil­la on aina 20 pros­ent­tia ara-asun­to­ja, noin 40 % kovan rahan asun­to­ja ja lop­ut välimuodon asun­to­ja, esimerkik­si Hitasia.

(Hitas on helsinkiläi­nen erikoisu­us, hin­tasään­nöstel­ty omis­tusasun­to, jos­sa myös jälleen­myyn­ti­hin­ta on sään­nöstel­ty kuitenkin niin, että sään­nöste­ly lop­puu 30 vuo­den kulut­tua, jol­loin asun­non sen het­ki­nen omis­ta­ja saa kääriä hin­taeron taskuunsa.)

Sekoit­tamis­poli­ti­ikan keinois­sa on kak­si vikaa. Ensik­sikin näin voidaan kyl­lä asut­taa köy­hiä kalli­ille alueille, mut­ta ei saa­da rikkai­ta huonoille alueille. Huonot alueet jäävät joka tapauk­ses­sa köy­hien asuttamiksi.

Toisen ongel­ma on, että täl­lä tavoin voidaan vaikut­taa vain siihen, ketkä alueel­la asu­vat ensim­mäis­inä, mut­ta ei siihen, keitä alueille myöhem­min muut­taa. Satatuhat­ta helsinkiläistä muut­taa kaupun­gin sisäl­lä joka vuosi, joten alku­jaon tasaisu­us ei  pitkälle ulotu.

Edes niitä ARA-asun­to­ja ei pystytä pitämään vähä­varais­ten asun­toina, kos­ka hyväo­sais­ten alueil­la niihinkin valikoituu lop­ul­ta lähin­nä yli­t­u­loisia syistä, joi­ta olen eritel­lyt aiem­min.

Asuin lap­suuteni alueel­la, jos­sa oli paljon Ara­va-asun­to­ja ja esimerkik­si Kelan ja Posti­pankin vuokrat­alo­ja. Tuon aikainen Ara­va-omis­tusasun­to muis­tut­ti sään­nöiltään suuresti nyky­isiä Hitas-asun­to­ja. Oli myös varakkai­ta ihmisiä, jot­ka asui­v­at lähel­lä rantaa pien­talois­sa. Kansak­oul­u­lu­okas­samme oli hyvin eri­lai­sista per­heistä kotoisin ole­via lap­sia. Nuoruuteni asuin samal­la alueel­la, mut­ta sil­loin siel­lä jo asui lähin­nä hyvä­tu­loisia, puhu­mat­takaan nykyti­lanteesta, jol­loin alueel­la asuu melkein pelkästään rikkaita.

Tästä sekoit­tamisen epäon­nis­tu­mis­es­ta voidaan syyt­tä yhtä ain­ut­ta miestä, Eliel Saarista. Hän oli suun­nitel­lut kaupun­gin ulkop­uolelle raken­netus­ta syr­jäis­es­tä Munkkiniemestä niin hyvän ja toimi­van kaupungi­nosan, että muut­toli­ik­keen tulok­se­na se pää­tyi rikkaiden alueek­si. Myöhem­min mod­ernien lähiörak­en­tamisop­pi­en mukaan raken­netun Munkkivuoren asu­jaimis­to on paljon monipuolisem­pi. Rikkaiden invaa­sio­ta joudut­ti se, että ara­va-asun­noille tehti­in sama kuin Helsingis­säkin on päätet­ty tehdä Hitas-asun­noille. Ne vapautet­ti­in hin­tasään­nöstelystä, jol­loin köy­hät myivät asun­not dol­lar­in kuva silmis­sä rikkaille. Näin tapah­tuu aikanaan myös Jätkäsaaressa.

Sekoita­mme alus­sa miten tahansa, lop­putu­los on se, että hyvil­lä alueil­la asuu lop­ul­ta rikkai­ta ja huonoil­la köy­hiä. Huonon alueen erot­taa hyvästä toisaal­ta sijain­ti ja toisaal­ta kaupunkiku­va. Jos teemme ker­rostalo­val­taisen asuinalueen Lah­den­tien ja Kehä III:n risteyk­sen ramp­pi­en äärelle, siitä tulee köy­hien asuinalue, vaik­ka kaavoit­taisimme sinne pelkkiä kovan rahan asuntoja.

Pahim­mat köy­hyys­taskut 2030-luvul­la eivät tule ole­maan ARA-pain­ot­teisil­la alueil­la vaan epäon­nis­tuneil­la kovan rahan asun­toalueil­la. ARA-asun­toi­hin voidaan sen­tään vali­ta asukkaita.

Ain­oa toimi­va ratkaisu slum­mi­u­tu­mista vas­taan on se, ettei tehdä huono­ja aluei­ta lainkaan. Kaik­ista asuinalueista pitää tehdä omi­naisuuk­sil­taan sel­l­aisia, että niihin halu­taan eikä jouduta.

Me emme voi helsinkiläis­inä sille mitään, jos naa­purikaupun­git kaavoit­ta­vat tule­via slum­me­ja, mut­ta Helsingis­sä voimme pitää huol­ta siitä, että raken­namme vain hyvää.

Tai voimme toki tehdä jotain: voimme kiihdyt­tää asun­to­tuotan­toa hyvil­lä alueil­la niin paljon, etteivät asun­not naa­purikaupunkien tulevil­la slum­mi­u­tuvil­la alueil­la mene kau­pak­si eikä niitä sik­si raken­neta – ainakaan niin paljon.

Vasemmistolaista markkinaliberalismia

Markki­na­t­alous näyt­ti toisen maail­man­so­dan jäl­keen lem­peät kasvon­sa teol­lisu­us­mais­sa. Jok­seenkin kaik­ki pää­sivät osal­lisik­si kulu­tus­ta­son nousus­ta. Ay-liike avit­ti kas­va­van kakun jakamises­sa, mut­ta pääsään­töis­es­ti siitä on kiit­tämi­nen hyvää tas­apain­oa työ­markki­noil­la. Läh­es kaik­ki kel­paisi­vat töi­hin eikä huonol­la pal­ka­lla saanut töi­hin ketään.

Sit­ten kaik­ki muut­tui. Muu­tos alkoi Yhdys­val­loista, jos­sa palk­ka-asteikon alim­man puoliskon reaali­palkat eivät ole kohon­neet 1970-luvun jäl­keen. Vähän koulutet­tu­ja tarvi­taan vähemmän.

Pres­i­dent­ti Trump syyt­tää glob­al­isaa­tio­ta. Valmis­tavaa teol­lisu­ut­ta on men­nyt Kiinaan, mut­ta val­taosa työ­paikkaka­dos­ta johtuu automaa­tios­ta, dig­i­tal­isaa­tios­ta ja kaupungistumisesta.

Suomes­sakin palkka­jakau­ma on polar­isoin­ut. Keskeltä on pois­tunut sato­jatuhan­sia hyviä ammat­tidu­u­nar­in töitä. Tilalle on tul­lut korkea­palkkaisia asiantun­ti­jate­htäviä ja mata­la­palkkaista palve­lu­työtä. Kasvu keskit­tyy viiden yliopis­tokaupun­gin ympärille.

Suomes­sa hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta on saanut hyvin kopin kehi­tyk­ses­tä. Eri­ar­voisu­us­mittareis­sa ei näy juuri muu­tos­ta vuo­den 2000 jäl­keen. Tulon­jakoa mit­taa­va gini-ker­roin esimerkik­si ei ole noussut.

Taidamme mita­ta eri­ar­voisu­ut­ta puut­teel­lis­es­ti. Jos menet­tää tule­vaisu­u­de­nuskon­sa, menet­tää läh­es kaiken. On ikävää, jos yksilö menet­tää tule­vaisu­u­de­nuskon­sa, mut­ta yhteiskun­ta­rauha vaaran­tuu, jos kokon­aiset alueet menettävät.

Vaik­ka Ran­skan keltali­ivimel­lakat alkoi­vat dieselöljyn hin­nas­ta, pon­ti­me­na oli tunne, että hal­li­tus tukee vain pari­isi­laista eli­it­tiä ja antaa suurim­man osan maas­ta taantua.

Lib­er­aali demokra­tia on hävin­nyt demokraat­ti­sis­sa vaalit toisen­sa jäl­keen pop­ulis­mille ja autoritääristä hallinto kaipaav­ille: Yhdys­val­lat, Bri­tan­nia, Puo­la, Unkari, Italia, Turk­ki ja Venäjä.

Ellemme halua joukon jatkok­si, poli­ti­ikas­sa tarvi­taan kun­non käänne vasempaan.

Käänne vasem­paan, mut­ta vasem­mistop­uoluei­den lääk­keet eivät tässä toi­mi. Kaipuu men­neisyy­teen ei kel­paa ohjeeksi.

Ay-liik­keen lääke eri­ar­voisu­ut­ta vas­taan on nos­taa alimpia palkko­ja. Se kuu­lostaa mukaval­ta, mut­ta siitä seu­raa kas­va­va työt­tömyys. Pelkän perusk­oulun suorit­ta­neet saa­vat keskimäärin samaa palkkaa kuin keski­as­teen suorit­ta­neet, mut­ta niin­pä hei­dän työt­tömyysas­teen­sa onkin 23 %.

Kun poli­ti­ik­ka tuot­taa työt­tömyyt­tä, kor­jataan ongel­ma lisäämäl­lä tulon­si­ir­to­ja. Tämän tien päässä ei siin­nä onnelaa, vaan hyv­in­voin­ti­val­tion hidas rapistuminen.

Ei pidä hin­noitel­la ihmisiä pois työ­markki­noil­ta, ellemme halua jakau­tunut­ta yhteiskun­taa, mut­ta työssä käyvien köy­hyyt­täkään emme tarvitse.

Tarvit­semme vapaam­min määräy­tyviä palkko­ja työl­lisyy­den vuok­si ja täy­den­täviä tulon­si­ir­to­ja tulo­ero­jen vuok­si. Kokon­aisu­us on sosi­aalis­es­ti tasa-arvoisem­pi kuin pien­ten palkkaero­jen ja korkean työt­tömyy­den vaihtoehto.

Täy­den­täviä tulon­si­ir­to­ja mak­se­taan vuosi vuodelta enem­män asum­istuen nimel­lä. Niiden huono puoli on tuen sit­o­mi­nen asumiseen, mikä häir­it­see asuntomarkkinoita.

Kan­natan niukkaa perus­tu­loa, mut­ta en kos­ka se yksinker­tais­taisi sosi­aal­i­tur­vaa vaan kos­ka se ratkai­sisi ris­tiri­idan työl­lisyy­den ja tulo­ero­jen välillä.

Markki­na­t­alous on osoit­tanut val­ta­van voimansa – hyvässä ja pahas­sa. Se on alis­tet­ta­va hyvän palvelu­un sen sijaan, että sen voima tuhottaisiin.

Vasem­mis­to esit­tää ratkaisuk­si täy­den­tävien tulon­si­ir­to­jen sijas­ta laa­jaa palkkat­uen käyt­töä. Se on parem­pi kuin ei mitään, mut­ta rahan kier­rät­tämi­nen työ­nan­ta­jan kaut­ta sitoo työn­tek­i­jän työan­ta­jaan, oli tämä mil­lainen ääliö hyvän­sä. Mik­si työväen­li­ike täl­laista kan­nat­taa? Sen lisäk­si palkkatu­ki sovel­tuu vain vaki­in­tuneille työ­paikoille, jol­loin suuri osa poten­ti­aal­i­sista työ­paikoisa jää sivuun.

Tarvi­taan vasem­mis­to­laista markki­nal­ib­er­al­is­mia tuot­ta­maan samal­la korkea työl­lisyys että pienet tulo­erot! Mukaan tarvi­taan vah­va vihreä sävy tor­ju­maan hin­tao­h­jauk­sel­la pahan tekoa ympäristölle, mut­ta se on toisen tari­nan aihe. Sikäli se kuitenkin liit­tyy tähän aiheeseen, että paras keino ympäristö­tuho­ja vas­taan on hait­to­jen verot­ta­mi­nen – markki­namekanis­min käyt­tö on tehokas­ta myös ympäristöpoli­ti­ikas­sa. Se taas tuo kai­vat­tu­ja vero­tu­lo­ja ilman, että työn vero­tus­ta pitää nostaa.

Tässä on vain se han­kalu­us, että oikeal­la kan­nate­taan markki­nal­ib­er­al­is­mia mut­ta ei niin vah­vasti sosi­aal­ista tasa-arvoa ja vasem­mal­la sosi­aal­ista tasa-arvoa mut­ta ei markkinaliberalismia.

 

===

Kir­joi­tus on julka­istu vähän lyhyem­mässä muo­dos­sa Haas­ta­ja-pal­stal­la Nykypäivä-lehdessä.

Anekdootteja(3): Vennamo valtuustossa

Vihreät – sil­loin nimeltään vai­h­toe­htoinen Helsin­ki — sai­vat vuo­den 1980 kun­nal­lis­vaaleis­sa ensim­mäisen val­tu­utet­tun­sa, Ville Kom­sin Helsin­gin val­tu­us­toon. Minus­ta tuli val­tu­us­to­ryh­män sih­teeri ja sain oikeu­den istua salin laidal­la kok­ous­ta seu­raa­mas­sa. Paikkani oli Veikko Ven­na­mon istu­in­paikan lähituntumassa.

Ilk­ka Hakale­hto, Keskustapuolueesta omaan ryh­mään­sä loikan­nut pop­ulisti piti jostain asi­as­ta itselleen tyyp­il­lisen puheen, puhui nari­se­val­la äänel­lään etuoikeut­tu­jen ja suur­pääo­man hyysäämis­es­tä ja kaikesta ikävästä, jota pahat päät­täjät oli­vat Helsingis­sä tehneet. Käsiteltävää asi­aa en muista.

Ven­namo pyysi puheen­vuoron ja piti sisäl­löltään hyvin saman­laisen puheen, mut­ta puheena se oli aivan muu­ta. Tuli syväl­lä rin­taäänel­lä, oli retoris­es­ti nerokas ja tun­nel­maa täynnä.

Sit­ten hän palasi paikalleen, nyökkäsi min­ulle ja sanoi: “Piti vähän näyt­tä tuolle Hakale­hdolle, miten poli­ti­ikkaa puhutaan!”

Anekdootteja: MYK:n yhteiskunnallinen kerho, Karjalainen ja Vennamo

Kävin 1960-luvul­la Munkkiniemen yhteisk­oulua. Lukiovu­osi­nani olin yhteiskun­nal­lisen ker­hon puheen­jo­hta­ja. Meitä kokoon­tui kym­menkun­ta ker­ho­laista keskustele­maan mil­loin mis­täkin yhteiskun­nal­lis­es­ta aiheesta his­to­ri­an opet­ta­jamme ja sit­tem­min rehtorimme Jor­ma Rytkösen kait­sem­i­na ”ker­ho­huoneessa”, joka toi­mi louna­saikaan opet­ta­jien ruokalana.

Pää­timme kut­sua neljän suurim­man puolueen edus­ta­jia vuorol­laan ker­tomaan puolueestaan. Minä otin tehtäväk­seni kut­sua kokoomuk­sen, demarien ja SKDL:n edus­ta­jat. Muis­te­len, että SKDL:ää olisi edus­tanut Pekka Saarnio, mut­ta en ole aivan varma.

Havaitsin pian ole­vani kol­men poli­it­tisen nuoriso­jär­jestön jäsen. Tuo­hon aikaan ne sai­vat val­tion avus­tuk­sia jäsen­määrän­sä suh­teessa, minkä vuok­si ne liit­tivät enem­pää kyse­lemät­tä kaik­ki, joiden nimen ja osoit­teen sai­vat selville. TPSL:n nuoriso­jär­jestöl­lä ei ollut tässä mitään pidikkeitä. Niin­pä sil­lä oli jos­sain vai­heessa liki satatuhat­ta jäsentä.

Jäsen­mak­su­ja en tietenkään mak­sanut, mut­ta en tehnyt mitään ero­tak­seni noista jär­jestöistä, sil­lä oli­han se mie­lenki­in­toista seu­ra­ta, mitä jäsen­posteis­sa ker­rot­ti­in. Kun tais­to­laiset val­ta­si­vat Haa­gan nuoret demokraatit, sen huo­masi jäsenkir­jeestä heti sitä luke­mat­ta. Ulkoa­su ja retori­ik­ka vai­h­tu­i­v­at tyystin toiseksi.

Keskustapuolueen edus­ta­jaa en kut­sunut, vaan sanoin Kuk­ka-Maria Kar­jalaiselle, että hän voisi han­kkia puhu­jan sieltä. Niin­pä meille sit­ten eräänä iltana tuli kok­ouk­seemme ulko­min­is­teri Ahti Kar­jalainen ker­tomaan puolueestaan. Kar­jalaista tuli kuule­maan kaksinker­tainen määrä oppi­lai­ta, mut­ta hyvin vielä opet­ta­jien ruokalaan mahduimme.

Kar­jalainen oli älykäs, huumor­in­ta­juinen ja aurinkois­es­ti hymy­ilevä. Aivan eri mies kuin se jurot­ta­ja, joka Mosko­van junas­ta noustes­saan mumisi, että vierailul­la keskustelti­in molem­pia osa­puo­lia kiin­nos­tavista kysymyk­sistä ja laa­dit­ti­in yhteinen kommunikea.

Seu­raa­vana päivänä Meri Ven­namo tuli lokeroil­la [1] sanomaan, että hänestä on epistä, että on kut­sut­tu vain neljän suurim­man puolueen edus­ta­jat. Kyl­lä viisi suur­in­ta pitäisi kut­sua. Sanoin, että jos halu­at, voit toki kut­sua faijasi.

Veikko Ven­namo houkut­teli paikalle puo­let lukiomme oppi­laista. Tilaisu­u­den piti alkaa klo 19, mut­ta vart­tia vaille tajusin, ettemme mah­du mitenkään meille varat­tuun tilaan. Piti soit­taa vah­times­tarin ovikel­loa (asui koul­ul­la) ja pyytää juh­lasalin avaamista. Sinne me toki mah­duimme hyvin.

En muista mitä Ven­namo meille sanoi, mut­ta muis­tan tyylin, hänen innos­tu­misen­sa, ellei suo­ras­taan kiihtymyk­sen­sä. Kun joku oppi­las esit­ti kysymyk­sen, kysymyk­sen aikana hän kir­jaimel­lis­es­ti hyp­pi tuo­lil­laan innokkaana päästä taas sival­ta­maan. Min­ua tuo itsen­sä kiihot­ta­mi­nen oudok­sut­ti. Ei näyt­tänyt minus­ta hyvältä.

[1] Meil­lä ei ollut nimikkolu­okkia, vaan opet­ta­jil­la oli ja me kier­simme opet­ta­jal­ta toiselle. Koulun poh­jak­er­rokses­sa oli lokerot kir­jo­jen ja muun sel­l­aisen säilyttämiseen.

Kaupunkiympäristölautakunnan lista 3.9.2019

Edel­lisessä kok­ouk­ses­sa pöy­dälle pan­tu­jen asioiden (Hert­toniemen metroase­ma, Puoti­lan ostoskeskus ja kun­to­por­taat) lisäk­si ain­oana isona asiana on Meri-Rasti­lan täydennyskaava

Meri-Rasti­laan 2400 uut­ta asukasta

Vuosaari liitet­ti­in Helsin­gin maalaiskun­nas­ta (nyk. Van­taa) Helsinki­in aiko­muk­se­na rak­en­taa sinne ydin­voimala läm­mit­tämään Helsinkiä. Sit­tem­min ydin­voimalas­ta luovut­ti­in ja raken­net­ti­in asun­to­ja sen sijaan. Ensin asial­la oli Asun­tosäästäjät ry, joka raken­nut­ti pait­si asun­not, myös sil­lan Helsingistä Vuosaa­reen. Aika poikia. Kaupun­ki osti sil­lan myöhem­min itselleen.

Olen pitänyt Meri-Rasti­laa hirveänä virheenä. Metroase­man viereen mata­laa ja väljää rak­en­tamista. Suun­nit­telijoiden seli­tyk­senä oli, ettei sito­vaa päätöstä met­ros­ta ollut tehty sil­loin kun aluet­ta suun­nitelti­in. Ei kovin hyvää koor­di­naa­tio­ta kaupun­gin sisällä.

Nyt Meri-Rasti­laa sit­ten tiivis­tetään kun­nol­la. Osit­tain pure­taan 1990-luvul­la raken­net­tu­ja talo­ja isom­pi­en tieltä.

Uusia asukkai­ta tulee 2400. Kuten kuvas­ta näkyy, mit­takaa­va vähän muuttuu.

Rasti­lan keskus (Toiv­ot­tavasti katukivipäällysteinen pyörätie on vain visuaal­ista mielikuvitusta)