Syksyllä 1989 Suomessa käsiteltiin ETA-sopimusta, siis sopimusta Euroopan talousalueesta, jossa euroopan vapaakauppasopimuksen EFTAn jäsenmaat liittyivät tiiviimmin osaksi EU:n yhteismarkkinoita. Olin tuolloin tuore kansanedustaja vihreiden nelimiehisessä eduskuntaryhmässä. Sanoin jossain, että koko ETA-puhe on sumutusta, koska tuollainen olotila ei voi olla pysyvä. Mitä järkeä on EU-jäsenyydessä ilman äänioikeutta? Sillä tähdätään siis EU-jäsenyyteen. Presidentti ja ulkoministeri eivät kerro eduskunnalle totuutta asiasta.
Kannanottoni sai keskustalaisessa lehdistössä suurta huomiota, jossa se julkaistiin muodossa presidentti salaa aikomuksiaan eduskunnalta. Ulkoministerin (Pertti Paasio) osuus jotenkin unohtui. [Ulkoministerin nimi korjattu 17.9. 2019]
Sain kutsun presidentin puheilla. Ota samalla se eduskuntaryhmäsi mukaasi.
Menimme kolmistaan, Pekka Haavisto, Erkki Pulliainen ja minä (Eero Paloheimo oli Lontoossa) presidentin puheille 18.10 1989. Presidentti piti meille 45 minuutin esityksen tapaamisistaan eri valtionjohtajien kanssa. Se oli varsinainen name-dropping -puhe, jossa suuret kansainväliset vaikuttajat vilahtelivat yhtenään. Kävimme aika pitkän keskustelun Euroopasta, Suomesta, neuvostokaupasta ja taloudesta.
Presidentin käsitys Europan tulevaisuudesta oli kovin talouspainotteinen. Hän sanoi muun muassa, että Neuvostoliitto päästää Unkarin ja Puolan länteen, koska ne maat ovat niin velkaantuneita, ettei se halua maksaa niiden velkoja. Sanoin siihen, ettei DDR:n hallituskaan kovin vankasti pallillaan istu, johon presidentti vastasi vähän tuohtuneena, että DDR:n talous on niin vahvalla pohjalla, ettei sitä uhkaa mikään. Minä ajattelin aivan toisin. Jos 150 000 mielenosoittajaa on Leipzigin kaduilla sitä mieltä, ettei keisarilla ole vaatteita, tarvitaan monta panssarivaunua vakuuttamaan, että keisari on pukeutunut mitä tyylikkäimmin.
Honecker sai kenkää vielä samana päivänä ja Berliinin murtui 22 päivää myöhemmin.
Raija Orasen kirjasta Manu saa aivan toisenlaisen käsityksen Koiviston tunnelmista DDR:n suhteen noina viikkoina. Kenties presidentin tuohtumus johtui siitä, että olin sanonut jotain, jota suomalaisen kansanedustajan ei ollut syytä sanoa julkisuudessa. Tai sitten hänen muistinsa on valikoiva.
Tätä käsitystä Puolan ja Unkarin luovuttamisesta länteen olen myös ihmetellyt. Mikä on asein voitettu, sitä ei yleensä aivan pienten taloudellisten murheiden vuoksi anneta takaisin. Mutta toisaalta Manulla oli hyvät suhteet Gorbatšoviin.
Kerrottuaan keitä kaikkia on tavannut, Manu sanoi, että Itä-Euroopan uudet johtajat ovat hänelle kyllä tuntemattomia. Sanoin, että me taas tunnemme ne kaikki. Kun oppositio on ollut kielletty, mutta ympäristöjärjestöt sallittuja, oppositio on järjestäytynyt ympäristöliikkeiksi. Siksi nuo uudet johtajat ovat järjestäen olleet Euroopan vihreiden tapaamisissa.
Koivisto kysyi, olemmeko tuoneet tämän esille ulkoasianvaliokunnassa. Sanoin, ettei meillä pienenä ryhmänä ole siellä paikkaa.
Kohtalaisen pikaisesti valtiopäiväjärjestykseen tehtiin tilapäinen muutos ja ulkoasianvaliokuntaan otettiin 18. jäsen. Valitsimme siihen Pekka Haaviston.
Haaviston on nyt ulkoministeri.