Kategoria: Pyöräily

Jatkan kaupunkisuunnittelukysymysten seuraamista blogillani

Olin elämäni viimeises­sa kaupunkiym­päristölau­takun­nan kok­ouk­ses­sa pari viikkoa sit­ten. Tähän päät­tyi 12-vuoti­nen, oikeas­t­aan 16-vuoti­nen urani kaupunkisu­un­nit­telus­ta vas­taavas­sa lau­takun­nas­sa. Alka­vana vaa­likau­t­e­nani tehtäväni selvästi kevenevät.

Helsin­gin kehit­tämi­nen on edelleen into­hi­moni. Sik­si tulen täl­lä blogilla seu­raa­maan kaupunkiym­päristölau­takun­nan asioi­ta — myös kaupung­in­hal­li­tuk­sen asioi­ta ‑mut­ta en rapor­toi kaikesta vaan vain merkit­tävim­mistä ja min­ua eniten kiin­nos­tavista kysymyk­sistä tukeutuen kaikille avoimi­in esityslistoihin.

Kaupunkiympäristölautakunnan lista 9.2.2021

En mene täl­lä ker­taa lau­takun­taan, kos­ka tärkein asia on maanalainen osayleiskaa­va ja vara­jäse­neni Mikko Särelä on paneu­tunut asi­aan min­ua paremmin.

Tämä pelasti viikon­lop­puni, sil­lä lis­tatek­stis­sä oli taas vähän lukemista. Yhteen­sä 1 388 sivua. Jos olisi dik­taat­tori, määräisin lis­tat raken­net­taviksi vähän lyhyt­sanaisem­min. Ei näitä voi kukaan kokon­aan lukea.

PÖYDÄLTÄ

Maanalainen yleiskaa­va (652 sivua)

Tämän selostin viikko sit­ten sil­lä tarkku­udel­la kuin ole siihen tutustunut

Kurki­moisin ase­makaa­va (192 sivua)

Tämänkin selostin viikko sit­ten. Alueelle oli kaavoitet­tu aiem­min pien­talo­ja, mut­ta ne kaa­vat eivät toteu­tuneet. Niin­pä alue annet­ti­in kump­panu­uskaavoituk­se­na raken­nus­li­ike Reposelle ja nyt alueelle esitetään ker­rostalo­ja. Naa­pu­ri­talot toivoisi­vat, että tyhjät ton­tit oli­si­vat jatkos­sakin hei­dän piho­jen­sa jatkeena.

Ryh­märaken­nut­tamista koske­vat hakuo­hjeet (74 sivua)

Ryh­märaken­nut­ta­mi­nen paran­taa kaupun­gin sosi­aal­ista toimivu­ut­ta, kun ker­rostaloi­hin tule­vat asukkaat ovat valin­neet toisen­sa. Nyky­muo­dos­saan tämä on hyvin elit­isti­nen asum­is­muo­to, kos­ka ryh­märaken­nut­ta­mi­nen edel­lyt­tää melkoista sosi­aal­ista pääo­maa tulevil­ta asukkail­ta. Sik­si en halu­aisi sub­ven­toi­da tätä asum­is­muo­toa halvem­mil­la ton­teil­la. Näin ymmärtääk­seni ei myöskään enää tapah­du, kos­ka nämä eivät ole enää Hitas-kohteita.

Fatim Diar­ran aloite ruokarekko­jen sähkön saatavu­ud­es­ta (5 sivua)

Tämä asia alkaa lop­ul­takin toimia. Eri puo­lil­la kaupunke­ja tulee ”pis­tora­sioi­ta”, joi­hin voi tila­ta puhe­limel­la vir­ran. Hin­ta on 5 €/8 tun­tia yksi­vai­he­vir­ras­ta ja 15 euroa kolmivaihevirrasta.

Kati Juvan aloite osatyökyky­is­ten työl­listämis­es­tä (4 sivua)

Vas­taus on aika ympäripyöreä. Olisi kaupun­gin taloudenkin kannal­ta hyvä saa­da vajaakun­toisia töi­hin, sil­lä muuten hei­dän elinku­lun­sa kaatu­vat kaupun­gin päälle kokon­aisu­udessaan. Eri­laiset kil­pailu­tus­mall­it tekevät tästä vaikea­ta – tai eivät tee, jos sen osaa, mut­ta pitäisi osata.

UUDET ASIAT

Lausun­to val­takun­nal­lisen liiken­nejär­jestelmä­su­un­nitel­man luon­nok­ses­ta (225 sivua)

Tässä jae­taan taas niukku­ut­ta. Rahareik­iä on paljon enem­män kuin on rahaa. Tässä ei ole tun­nin junia, mut­ta kuitenkin niitä suunnitellaan.

Niille, jot­ka kuvit­tel­e­vat rahaa käytet­tävän lähin­nä vain fil­lar­itei­hin todet­takoon, että tiev­erkos­toon menee noin mil­jar­di euroa vuodessa ja tästä 10 miljoon­aa pyöräi­lyn hyväksi.

Olen sanonut ennenkin, että halu­aisin val­tion pois kaupunkiseu­tu­jen sisäis­es­tä liiken­teestä niin, että rahoi­tus- ja toteu­tus­vas­tuu siir­ret­täisi­in kun­nille. Val­tion asi­aan nyt käyt­tämät rahat mak­set­taisi­in kunnille

Kasvul­la noi­ta investoin­te­ja perustel­laan. Kir­joi­tan tästä (taas) eril­lisen artikke­lin, kun­han ehdin.

Oulunkylän ja Maunulan alue­su­un­nitel­ma (180 sivua)

Tässä suun­nitel­laan yleis­ten aluei­den, puis­to­jen ja katu­jen kun­nos­s­api­toa ja paran­nuk­sia. Näitä lukies­sa alkaa kai­va­ta alueel­lisia jaos­to­ja lautakunnallemme.

Hulevesisopimuk­sen ja sekaviemäröin­ti­sopimuk­sen muut­ta­mi­nen (12 sivua)

Minus­ta tämän ei pitäisi kuu­lua lau­takun­nan päätet­tävi­in asioi­hin. Nyt sitä kyl­lä esitetäänkin osit­tain delegoitavaksi

Perus­suo­ma­lais­ten ryh­mäaloite tak­si­asemien tur­val­lisu­u­den ja laadun tur­vaamisek­si (3 sivua)

Perus­suo­ma­laiset oli­vat tehneet itsen­sä näköisen aloit­teen. Sen aiheena oli epä­sopu tak­si­asemil­la, joi­ta on ase­ma-auki­ol­la ratkot­tu jopa painien. Kysyvät, voisiko olla sama käytän­tö kuin lentoase­mal­la, jos­sa jokaiselle fir­malle on oma jonon­sa. Vas­tauk­sen mukaan ei voi.

Venet­miehen aloite Hert­toniemen pyöräkuole­maan johta­neen risteyk­sen liiken­netur­val­lisu­ud­es­ta (4 sivua)

Ympäripyöreä vas­taus. Vaikea siinä risteyk­sessä on mitään tehdä. Kuor­ma-autoi­hin tarvit­taisi­in automati­ik­ka, joka estää oikealle kään­nyt­täessä aja­maan suo­jatiel­lä jalankulk­i­jan tai pyöräil­i­jän päälle. Ei olisi kallis, jos olisi vakio­varuste. (4 sivua)

Miksi Tampereen seudulla menee niin hyvin?

Kävin MDI:n leivis­sä levit­tämässä kaupungis­tu­misen ilosanomaa Tam­pereen seudul­la. Oheinen kolum­ni on julka­istu Tam­pereenseudun sivuil­la.

Tutus­tu­in tam­pere­laiseen kaupunkielämään ensim­mäisen ker­ran kun­nol­la vuon­na 1981. Olin sil­loin val­taa­mas­sa kaup­pa­hallin viras­to­taloa, jon­ka purkamis­es­ta mod­ernin pankkiki­in­teistön tieltä oli riidel­ty pitkään.

Tam­pereel­la oli jo sil­loin lähin­nä opiske­li­joi­hin nojaavaa vilka­s­ta kansalais­toim­intaa, mut­ta kaupun­ki organ­isaa­tiona näyt­täy­tyi todel­la junttina.

Nyt läh­es 40 vuot­ta myöhem­min on vaikea taju­ta, että tämä maamme avarakat­seisimpi­in ja mod­erneimpi­in kuu­lu­va kaupun­ki on se sama. Iso on ollut henk­i­nen muu­tos. Kaup­pa­hallin viras­to­talon purkamis­takaan ei kukaan enää esitä.

Osaajat keskittyvät, vain Tampereen seutu pärjää Helsingille

Osaamista vaa­ti­vat työ­paikat keskit­tyvät Suomes­sa rajusti. Niin ne tekevät kaikkial­la maail­mas­sa. Osaa­jat hakeu­tu­vat tois­t­en­sa luo, kos­ka tarvit­se­vat toisi­aan työssään ja pitävät tois­t­en­sa seuras­ta vapaa-aikana.

Ylem­män aka­teemisen lop­pututkin­non suorit­taneista 25–34 ‑vuo­ti­aista 77 % asuu viiden yliopis­tokaupun­gin ympäristössä, Helsin­gin, Tam­pereen, Turun, Oulun ja Jyväskylän seuduil­la. Näi­den yhteen­las­ket­tu osu­us kas­vaa joka vuosi. Muut yli 60 seu­tukun­taa jaka­vat jäl­jelle jäävät 23 %. Siinä ovat mukana esimerkik­si opet­ta­jat, käräjäoikeuk­sien tuo­mar­it, lääkärit ja apteekkar­it, jot­ka ovat ymmär­ret­tävistä syistä jakau­tuneet tasaisem­min ympäri maa­ta. Jos olet perus­ta­mas­sa korkeaan osaamiseen perus­tu­vaa yri­tys­tä, ei valit­ta­vanasi ole paljon paikkakuntia.

Helsin­gin seudul­la noista nuorista korkeak­oulute­tu­ista asuu jo yli puo­let, Tam­pereel­la noin kymme­nen pros­ent­tia ja nois­sa kolmes­sa muus­sa selvästi vähem­män. Suomes­ta uhkaa tul­la yhden men­estyvän kaupun­gin maa. Jos tätä halu­taan estää alue­poli­ti­ikalla, ei hyödytä tukea syr­jäseu­tu­ja vaan noin neljää muu­ta, sil­lä syr­jäseudut eivät Helsin­gin kanssa kilpaile.

Kun Helsingis­sä kysyy nuo­ril­ta työu­raa aloit­televil­ta, mis­sä nämä ovat opiskelleet, moni on opiskel­lut Oulus­sa, Turus­sa, Jyväskylässä tai vaik­ka Lappeen­ran­nas­sa. Vain har­va ker­too opiskelleen­sa Tam­pereel­la, vaik­ka kaupungis­sa koulute­taan nuo­ria paljon. Mihin he menevät? He pysyvät Tampereella.

Tam­pereen pitovoima on olen­nais­es­ti mui­ta maakun­tien korkeak­oulu­paikkakun­tia parempi.

Mikä tekee Tampereen seudusta niin vahvan?

Ker­ran tun­nis­sa kulke­vat nopeat junat Helsinki­in ovat saa­neet Helsin­gin seudun ja Tam­pereen seudun verkos­toi­tu­maan hyvin. Juna on toimis­tois­sa työsken­tele­vien kulkuneu­vo, kos­ka he voivat tehdä työtään junas­sa. Sama muuten kos­kee ratikkaa.

Ilman junaa Tam­pere ei olisi Tampere.

Vail­la merk­i­tys­tä ei ole myöskään se henkisen ilmapi­irin muu­tos, jos­ta aloitin. Tam­pereel­la on tässä asi­as­sa hyvä maine.

Noin 15 vuot­ta sit­ten tapah­tunut asuin­toivei­den muu­tos urbaan­im­mik­si yllät­ti kaik­ki myös Helsingis­sä. Se näkyy parhait­en asun­to­jen hin­to­jen suh­teel­lise­na muu­tok­se­na. Ker­rostaloa­sun­to­jen hin­nat keskus­tan tun­tu­mas­sa ovat nousseet selvästi suh­teessa kauem­pana sijait­se­vi­in ker­rostaloi­hin ja myös suh­teessa pien­taloi­hin. Näin on käynyt kaikkial­la muual­la Suomes­sa pait­si Oulussa.

Kaik­ki eivät halua asua urbaanisti – onnek­si sil­lä kaik­ki eivät mah­tu­isikaan – mut­ta aiem­paa use­ampi halu­aa ja eri­tyis­es­ti koulute­tut nuoret usein haluavat.

Tam­pereel­la on paljon parem­mat mah­dol­lisu­udet vas­ta­ta urbaanin asumisen kysyn­tään kuin Helsingillä. Helsin­gin seudul­la vain 10 % asun­noista on kan­takaupun­gin alueel­la. Tam­pereen ruu­tukaa­va-alueen osu­us on paljon suurempi.

Tam­pereen seudul­la on myös vas­tat­tu asun­to­jen tarpeeseen väkeväm­min kuin Helsin­gin seudul­la. Asun­not ovat kallis­tuneet, mut­ta eivät niin kohtu­ut­tomasti kuin Helsingissä.

Tam­pereel­la on paljon työt­tömiä, kos­ka työt­tömän on järkevää muut­taa kasvukeskuk­seen. Tämän sanoi aikanaan jo Aris­tote­les. Taan­tu­vien teol­lisu­usaluei­den Suomes­ta on muutet­tu paljon Tam­pereelle, kos­ka Helsingistä ei saa asun­toa järkeväl­lä hinnalla.

Järkevän hin­tainen asum­i­nen siirtää myös työ­paikko­ja Helsingistä Tam­pereelle.  Asun­to­tuotan­toon kan­nat­taa panos­taa isosti.

Merkit­tävä syy Tam­pereen men­estyk­selle on, että alue koetaan hyväk­si asuinympäristöksi.

Jot­ta ei menisi pelkäk­si kehu­misek­si, yksi moitekin pitää antaa: Tam­pereen kokoises­sa kaupungis­sa luulisi fil­lar­in ole­van paljon suosi­tumpi kuin on.

Kaupunkiseudut kilpailevat, eivät yksittäiset kunnat

Suu­tutin vuosi sit­ten turku­laiset sanom­al­la, että ovat Turun seudul­la riidelleet itsen­sä pois maail­mankar­tal­ta. En pyy­dä anteek­si, sil­lä olin tosis­sani. Seudun huono yhteistyö on heiken­tänyt huo­mat­tavasti Turun seudun men­estys­tä. On se heiken­tänyt sitä Helsin­gin seudul­lakin, mut­ta Helsingillä on varaa antaa muille tasoi­tus­ta, Turul­la ei ole.

Kak­sikym­men­tä vuot­ta olisi sanonut samaa Tam­pereesta. Aika hap­pamia oli­vat sil­loin tam­pere­lais­ten päät­täjien kom­men­tit Pirkkalas­ta ja pirkkalalais­ten Tam­pereesta. En oikein tiedä, mitä on tapah­tunut, mut­ta nyt asi­at ovat paljon parem­min. Toiv­ot­tavasti kyse ei ole vain parem­mas­ta her­ra- ja rou­va-onnes­ta, sil­lä jos näin on, hyvä tilanne voi muut­tua kun­nal­lis­vaaleis­sa kerralla.

Ei ole mitään Pirkkalan tai Yläjär­ven kil­pailukykyä ilman seudun kil­pailukykyä, eikä Tam­perekaan kovin hyvin pär­jäisi ilman koko asuin­seudun menestystä.

Joskus ennen olin sitä mieltä, että kaupunkiseudun pitäisi koos­t­ua yhdestä kun­nas­ta. Matem­ati­ikas­ta olin oppin­ut, että osa-opti­moin­ti johtaa huonom­paan tulok­seen kuin kokon­aisop­ti­moin­ti. Sit­ten aloin kat­soa ympäril­leni Helsin­gin seudulla.

Helsin­ki, Espoo ja Van­taa ovat kaik­ki epäon­nis­tuneet alakeskusten kehit­tämisessä. Itäkeskus, Mal­mi, Tikkuri­la, Myyr­mä­ki, Lep­pä­vaara ja Matinkylä nyt esimerkik­si. Sen sijaan, että alakeskuk­sista olisi tehty toimivia pikkukaupunke­ja, niitä on tehty nukku­malähiöitä kaup­pakeskuk­sen ympärille ilman mitään kaupunki­in liit­tyvää kat­uelämää. Se on val­ta­va menetet­ty mahdollisuus.

Ain­oat onnis­tuneet ”lähiöt” ovat Ker­a­va, Jär­ven­pää ja Hyvinkää. Ne ovat onnis­tunei­ta, kos­ka ”lähiöl­lä” on oikeus päät­tää omista asioistaan.

Kaupunki­aseuduille tarvit­taisi­in joitain yhteisiä pelisään­töjä – esimerkik­si yhteisövero­tu­lot pitäisi tasa­ta kaikkien kun­tien kesken, jot­ta kaavoituk­ses­sa ei tehtäisi tyh­myyk­siä – ja tämän vastapanona kult­tuu­ri­tar­jon­taa pitäisi rahoit­taa yhteis­es­ti. Voisi myös ajatel­la, että kun­taverot, siltä osin kuin tulot ylit­tävät 100 000 euroa vuodessa, mak­set­taisi­in yhteiseen kas­saan, jot­ta asukkaiden houkut­telus­sa ei keski­tyt­täisi rikkaiden houkutteluun.

Muuten on vain hyväk­si, että kun­nat vähän kil­pail­e­vat siitä, mis­sä on hyvä asua.

On myös Tam­pereen etu, että seudun muut kun­nat pystyvät tar­joa­maan sel­l­aista asum­ista, jota Tam­pere ei pysty tarjoamaan.

Segregaatio on viheliäinen uhka

Käy­dessäni vuosi sit­ten puhu­mas­sa erässä tilaisu­udessa Tam­pereel­la, joku kysyi, mik­si työt­tömille raken­netaan ARA-asun­to­ja Koskipuis­toon, jos­ta taval­lisel­la palka­nsaa­jal­la ei ole mitään mah­dol­lisuuk­sia han­kkia asuntoa.

Tam­pereen seu­tu on jo niin iso, että seg­re­gaa­tio muo­dostaa sille var­teenotet­ta­van uhan. Seg­re­gaa­tio on vihe­liäi­nen ongel­ma, jon­ka tor­ju­misek­si kan­nat­taa käyt­tää paljon rahaa. Keinot siihen ovat kuitenkin aika vähäiset.

Me pystymme estämään tehokkaasti yksipuolis­ten rikkaiden asuinaluei­den syn­tyä, kuten näköjään tehdään Koskipuis­tossa. Sen sijaan keinot estää köy­hyyskeskit­tymiä ovat vähäisem­piä. Niiden ris­ki Tam­pereen seudul­la on var­teenotet­ta­va juuri sik­si, että asun­toti­lanne on kohta­laisen hyvä.

Jos nimit­täin asun­toti­lanne muut­tuu niin hyväk­si, että asun­noista tulee yli­tar­jon­taa, tyhjilleen uhkaa­vat jäädä halvim­mat alueet. Niiden asun­noista tulee eri­tyisen halpo­ja, mikä houkut­telee sinne mak­sukyvyt­tömimpiä asukkaita.

Huonot asuinalueet pää­tyvät lop­ul­ta aika köy­hien asuinalueik­si. Tätä ei voi estää kuin sil­lä, ettei raken­na huonoa min­nekään. Jos jon­nekin kuitenkin on raken­net­tu huonoa, sitä kan­nat­taa paran­taa niin kauan kuin vielä voi.

 

 

Vuoden 2020 pyörämatka (11). Ilmajoki – Seinäjoen rautatieasema

Per­jan­tai 17.7.

Jaakko Ilkan muis­tomerk­ki on sikäli erikoinen, että kun­nioite­taan vapaus­tais­tei­jaa, joka hävisi. Yleen­sä vain voit­ta­jia juh­li­taan ja häviäjiä pide­tään terroristeina

Päivä oli jopa hel­teinen. Pyöräilin suor­in­ta tietä Seinäjoen rautatiease­malle jät­tääk­seni rep­puni sinne ja ajaak­seni pienen kier­roksen ilman rep­pua. Ase­man ovel­la luvat­ti­in, että siel­lä on matkatavarasäi­ly­tys, mut­ta en sel­l­aista löytänyt, enkä viitsinyt käyt­tää etsimiseen enem­pää. Jotenkin tun­sin itseni tyh­mäk­si, kun en löy­dä matkatavarasäi­ly­tys­tä noin pieneltä asemalta.

Syy Seinäjoen keskus­tan toivei­ta huonom­paan kukois­tuk­seen taitaa olla tässä.

Aikaa oli liik­keelle lähtöön ja turhaan säi­ly­tyskaap­pi­en etsin­tään tuhrautunut niin paljon, että jouduin luop­umaan käyn­nistä Lapual­la. Ajelin sinne tänne ja lop­ul­ta kävin kat­so­mas­sa Seinäjoen keskustaa.

Se oli paran­tunut huo­mat­tavasti sit­ten viime ker­ran. Jalankulkuym­päristöä oli paran­net­tu selvästi. Melkoisen suo­neniskun ovat kuitenkin keskus­tansa elävyy­delle tehneet kaavoit­ta­mal­la Idea­parkin muu­ta­man kilo­metrin päähän keskustasta.

Tämä on selvä paran­nus. Vielä vähän kukkaistu­tuk­sia ja muu­ta elävää.

Pyöräti­etokone ker­toi min­un paran­ta­neen hitusen myös anaer­o­bista kun­toa (niin, oli siinä matkalla yksi ylämä­ki) ja sopeu­tuneen hel­teeseen 0,3 yksikköä, mitä nuo yksiköt sit­ten ovatkin.

Sen ver­ran huolel­lis­es­ti piilote­tut säi­ly­tys­lokerot min­ua jurp­pi­vat, että kysyin kahvi­lan myyjältä. Hän ker­toi, ettei niitä enää ole. Lok­erikoista ker­toavaa kylt­tiä ei kuitenkaan ole ovelta poistettu.

Fil­lar­in aht­a­mi­nen Inter­ci­tyn fil­larikaap­pi­in ei ollut aivan help­poa. Ensi ker­ral­la otan mukaan polji­navaimen ja irrotan polkimet. Siihen menee min­u­ut­ti, tuo­hon ahtamiseen meni viisi minuuttia.

Paik­ka vaki­in­tuneeseen tapaan rav­in­tolavau­nun yläk­er­ras­ta. “Matkalla mais­tuu huom­pikin ruoka.”

Kotona onnel­lis­es­ti seit­semän aikaan, takana 790 km.

Vuoden 2020 pyöräretki (10) Vaasa – Ilmajoki

Torstai 16.7.

Per­jan­tai-iltana pitäisi olla kotona. Per­jan­taina pitäisi toisin sanoen olla jos­sain, jos­ta menee juna Helsinki­in. Vai­h­toe­hto­ja oli kolme:

Tähdätä Kokko­laan, jol­loin torstaina voisi majoit­tua vaik­ka Pietarsaareen

Olla yksi yö lisää Vaasas­sa ja polkea sen ympäristössä päivä ilman rep­pua. Voisi han­kkia veron­palau­tus­ta aja­mal­la Nor­pan sil­taa Raippaluotoon.

Tähdätä Seinäjoelle ja joko ajaa sinne torstaina ja kier­rel­lä per­jan­tain ympäristössä tai ajaa jon­nekin Seinäjoen lähelle.

Päädyin jälkim­mäiseen. Bon­gasin Ilma­joen kestikar­tanon. Paik­ka, jon­ka osoite on Kar­tanon­tie 5, ei voi olla kuin hyvä. Olen­han asunut tässä osoit­teessa pitkään, tosin en Ilmajoella.

Suun­nit­telin reitin tietokoneel­la ja käytin tal­len­netun reitin vai­h­toe­htoa, kos­ka algo­rit­mi tun­tui ehdot­ta­van kovin tyl­sää reit­tiä pitkin tietä E 12. En halun­nut ja pakotin sen pienem­mälle tielle pitkin Kyrönjokea

Ensin läpi maail­man ruotsinkielisim­män kun­nan Kor­sholmin kaut­ta. Jos­sain vai­heessa Kor­sholm vai­h­tui uud­estaan Vaasak­si. Niin, tääl­lä on ollut vaikeuk­sia kun­tali­itosten kanssa, kos­ka Kor­sholm ei ole halun­nut osak­si Vaasaa. Samal­la paikan­nimet muut­tui­v­at suomenkielisik­si. Myös maas­to muut­tui mäkises­tä tasamaak­si. Sat­tuma vai his­to­ri­alli­nen seli­tys? [KORJAUS: Maaiman ruotsinkielisin kun­ta on tai oli Kornäs, ei Kor­sholm eli Mustasaari.]

Alku­vaikeuk­sien jäl­keen päädyin Kyrön­jokea seu­raavalle tielle. Se oli oikein muka­va. Vähän ennen Ter­va­jokea nav­i­gaat­tori vaati min­ua kään­tymään pienelle hiekkatielle. Näyt­ti kum­malliselta. Reit­ti näyt­ti sekä kään­tyvän vasem­mal­la että jatku­van suo­raan, kunnes tajusin. Kun olin pakot­tanut reitin men­emään tätä kaut­ta, kur­sori oli osunut 500 metriä tien sivu­un ja niin­pä siel­lä piti muka piipah­taa. En kiertänyt. Ensi ker­ral­la osaan tämänkin.

Kyrön­jo­ki

Ter­va­joel­la nav­i­gaat­tori esit­ti siir­tymistä joen eteläpuolelle tielle 18. En halun­nut ja päätin kat­soa, mitä tapah­tuu, jos pidän pääni. Laite piipit­ti ja vaati U‑käännöstä. Kyl­lästyin ja lopetin nav­igoin­nin. Päätin hylätä ennal­ta tal­lete­tun reitin ja antaa lait­teen itse löy­tyy reitin per­ille. Odotin kuitenkin pari kilo­metriä, jot­tei se kek­si taas ehdot­taa U‑käännöstä.

Maise­mat oli­vat todel­la kat­somisen arvoisia. Tiesin, etteivät ne tal­len­nu kam­er­alle, ellei kam­era ole todel­la hyvä. Parem­pi kam­erani olisi painanut 2,5 kiloa, joten mukanani oli vaa­ti­ma­ton taskukam­era. Ei vesakoitunei­ta pel­to­ja, ei rän­sistyneitä talo­ja, pihat siis­tis­sä kun­nos­sa. Ei auton­ro­mu­ja pihoilla.

Ohitin myös viitan Napue-tislaamoon.

Mat­ka sujui hyvin. Jatkoin Kyrön­joen vart­ta aina Ylis­ta­roon, jos­ta reit­ti kään­tyi etelään kohti Ilmajokea.

Jäl­jel­lä oli parinkymme­nen kilo­metrin rykäisy yli veden­jaka­jan. Mut­ta voi itku! Huonokun­toinen soratie. Tämän takia se algo­rit­mi ei halun­nut käyt­tää tätä pohjoisem­paa reit­tiä. Tätä piti ajaa todel­la hitaasti, nimis­miehen kiharoiden kohdal­la kävelyvauhtia.

Koulus­sa piti opetel­la ulkoa Poh­jan­maan joet. Siinä luet­telos­sa ei ollut Ilma­jokea. Minkä joen var­rel­la siis Ilma­jo­ki on? Olin kovin häm­mästynyt, kun viit­ta puhui Kyrön­joes­ta. Mon­tako niitä on? Vilka­isu kar­taan pal­jasti, että sama joki oli kyseessä.

Kuva Ilma­joelta

Tulin per­ille vähän ennen kuut­ta. Tuo kymme­nen kilo­metrin hiekkatiepätkä ei vienyt lop­ul­ta kuin vart­ti­tun­nin. Majoi­tu­in ja etsin ruoka­paikan. Ilma­joel­la ei ollut oikein mis­tä vali­ta. Mut­ta vat­sa tuli täy­teen. Kukaan muu ei syönyt vaan kaik­ki muut joi­vat olutta.

Majapaikas­sa oli hyvä siisti huone, mut­ta ennen kaikkea ruhti­naal­liset yhteis­ti­lat. Tämäkin paik­ka on kärsinyt koronas­ta, kos­ka Ilma­joen musi­ikki­juh­lat jäivät väliin.

 

 

Vuoden 2020 pyöräretki (9) Kristiinankaupunki – Vaasa

Keskivi­ikko 16.7.

Edessä oli tähän asti pisin etap­pi, 110 kilo­metriä Vaasaan. Pyrin lähtemään aikaisin, jot­ta ei tulisi hosu. Olin kuitenkin jät­tänyt puhe­li­men laturin Meri-Karvialle, joten piti odot­taa kau­pan aukeamista, jot­ta saisin uuden.

Pienessä myötä­tu­u­lessa ja tasaises­sa maas­tossa mat­ka sujui kuitenkin nopeasti ja oli per­il­lä jo ennen kuut­ta sen enem­pää rehkimättä.

Sää läm­peni ja aurinko tuli esi­in. Otin D‑vitamiinimyrkytyksen riskin ja riisuin hihat ja panin ne tasku­un – ensim­mäisen ker­ran täl­lä matkalla. Itäpuolel­la tosin oli taas uhkaa­van tum­mia pil­viä, mut­ta ne pysyivät riit­tävän kaukana rannikosta.

Vaasaa ympäröivän maaseudun pitäisi olla maail­man ruotsinkielis­in­tä aluet­ta, mut­ta ruot­sia en kuul­lut puhut­ta­van. Sen sijaan puhut­ti­in jotain min­ulle täysin tun­tem­aton­ta kieltä. Ruotsin kieli oli siihen kuitenkin vaikut­tanut, kos­ka tun­nis­tet­tavia ruot­salaisia lainasano­ja esi­in­tyi kielessä run­saasti, vaik­ka muuten siitä ei voin­ut mitään ymmärtää. 😊

Mitään suuria wau-efek­te­jä maise­ma ei herät­tänyt, vaik­ka hoide­tut pihapi­ir­it miel­lyt­tivätkin silmää.

Nav­i­gaat­torin algo­rit­mi ohjasi melko suo­ravi­ivais­es­ti rantati­etä kohden Vaasaa. Pari ker­taa se koukkasi jonkin pikku­tien kaut­ta, mut­ta reit­ti ei ollut mitään ver­rat­tuna siihen Rau­ma – Pori ‑väli­in, johon olin niin ihas­tunut.. Ran­nem­paa oli kulkenut toinen reit­ti. Oletin, että siinä täy­tyy olla hiekkati­etä, kos­ka algo­rit­mi ei suositel­lut sitä, vaik­ka se oli niin ilmeinen vai­h­toe­hto.  Myöhem­min avat­tuani sivus­ton huo­masin, että algo­rit­mi varoit­ti itsekin, että sil­lä on liian vähän dataa reit­tien suo­sios­ta. Joko poh­jalaiset eivät käytä yhtiön nav­i­gaat­tor­e­i­ta, tai sit­ten he ovat niin vain­o­harhaisia, etteivät ruo­ki tekoä­ly­ohjel­maa omil­la ajotiedoil­laan. Olisiko täl­lä asen­teel­la jotain tekemistä seudun rokotev­as­taisu­u­den kanssa? Olisi var­maan pitänyt ajaa ran­nem­paa kulke­vaa, vähän pidem­pää reit­tiä, varsinkin, kun aikaa olisi hyvin ollut. Luotin näköjään liikaa nav­igoin­tial­go­ri­ti­in sen­vuok­si, että se oli osoit­tanut niin lois­ta­van reitin välille Rau­ma — Pori.

= = = =

Olen luvan­nut ker­toa nav­i­gaat­toris­tani vähän enem­män. Se taitaa main­os­taa itseään pyöräi­lyti­etokoneena, kos­ka sil­lä on paljon muitakin toim­into­ja. Se mit­taa syket­tä (pan­nan avul­la), korkeut­ta, läm­pöti­laa, mäen jyrkkyyt­tä, päivän aikana kulutet­tu­ja kalor­e­i­ta ja niin edelleen.

Korkeu­den se ilmeis­es­ti mit­taa ilma­pun­tarin avul­la, vaik­ka toisaal­ta se tietää tule­vat mäet ennal­ta kart­tati­eto­jen avul­la. Tämä kar­tan korkeusar­vot eivät kuitenkaan koske kaikkia teitä.

Kun otin lait­teen käyt­töön, se varoit­ti eri­tyis­es­ti, että vaik­ka laite varoit­taa vaaroista, itsekin pitää olla varovainen. No joo, huhupuheen mukaan sen syn­ty­maas­sa on myös pesukoneisi­in liitet­ty kiel­to pestä koneessa kissaa.

Kun tulin uuden nav­i­gaa­tori­ni kanssa ensim­mäisen ker­ran Sipoos­ta Uut­ta Por­voon­ti­etä kohden Helsinkiä, Kehä III risteyk­sen fil­laris­er­pen­ti­inin kohdal­la se varoit­ti edessä olev­as­ta mutkas­ta paikas­sa, joka oikeasti onkin vaar­alli­nen: jyrkkä, vaikeasti havait­ta­va mut­ka alamäessä. En tiedä, perus­tuiko varo­tus joukkois­tamiseen vai kar­tan analysoin­ti­in, toden­näköis­es­ti joukkois­tamiseen. Tien­pitäjälle tiedok­si, että kyseiseen kohtaan voisi lait­taa varo­tus­merkin, sil­lä kaikil­la ei ole täl­laista laitetta.

Lait­teeseen saa myös ostet­tua lisälait­teena ”peru­u­tus­tutkan”, joka varoit­taa takaa tulev­as­ta autos­ta. En ole tätä lisälaitet­ta ostanut, mut­ta hil­jaisil­la teil­lä se olisi hyvä ole­mas­sa. Olisi oikeas­t­aan hyvä myy­dä tätä varoit­in­ta fil­larei­hin myös ilman kallista pyörätietokonetta.

Lait­teessa on paljon kil­pa­pyöräi­lyyn ja joukkuea­joon liit­tyviä omi­naisuuk­sia, joista min­ulle ei ole hyö­tyä. Voi esimerkik­si kom­mu­nikoi­da joukkueen muiden polk­i­joiden kanssa.

Pyörälenkin jäl­keen se ker­too, paljonko kun­to on kohden­tunut anaer­o­bis­es­ti ja aer­o­bis­es­ti. Täl­lä keikalla lähin­nä vain aer­o­bis­es­ti. Se ker­too myös, kauanko pitäisi huila­ta. Saisin ajaa vain joka toinen päivä.

= = =

Vaasas­sa alkoi sataa, mut­ta se meni pian ohi. Kävin syömässä rantar­avin­to­las­sa. Illalli­nen on aina pyöräi­lypäivän kohokohta

Fil­larikom­mu­nis­tit ovat voimis­saan tääl­läkin. Hov­ioikeu­den puis­tikko on muutet­tu osin käve­lykaduk­si, osin pyöräi­ly- ja jalankulkukaduk­si (uusi liiken­nemerk­ki, en tiedä sen nimeä.)

 

Vuoden 2020 pyöräretki (8) Merikarvia — Kristiinankaupunki

Tiis­tai 14.7.

Varasin huoneen Kris­ti­inankaupungista. Respa avau­tui vas­ta klo 16, joten lykkäsin lähtöä. (kir­joitin blo­gia) Lykkäsin vähän liikaakin, kos­ka matkaan pääsin vas­ta klo 13.

Maas­to oli edelleen tasaista. Tie kul­ki suurelta osin met­sässä – tai ei sitä oikein voi met­säk­si kut­sua. Eri-ikäistä puu­pel­toa lähin­nä. Hyvä oppitun­ti met­sänkas­vatuk­sen vai­hei­ta taimikos­ta pääte­hakkuisi­in. Ajami­nen pienessä myötä­tu­u­lessa oli sinän­sä helppoa.

Joskus hyvin kauan sit­ten tulin fil­lar­il­la (Noin vuon­na 1980, teltan ja maku­u­pussin kas­sa) tälle samalle rantaa pitkin kulke­valle tielle idästä, siis sisä­maas­ta. T‑risteyksestä lähti tie pohjoiseen kohtaa Vaasaa ja etelään kohti Poria. Mielin pohjoiseen, mut­ta kysyin var­muu­den vuok­si vas­taan tulleelta tei­ni-ikäiseltä pojal­ta, onko tie pohjoiseen päällystet­ty. Hän vas­tasi, ettei tiedä, kos­ka he eivät koskaan mene sinne. Näin­hän se on, että jos kotikylästä läh­tee kolme tietä eri suun­ti­in, siinä on liikaa vaihtoehtoja.

Kieli­ra­ja oli edelleen jyrkkä. Poikkesin kahvil­la Kiilin kahvi­las­sa, jota majat­alon emän­tä oli suositel­lut. Kun sitä ei tul­lut vas­taan, pysähdyin kat­so­maan sitä kän­nykästä. Hyvä. Juuri siinä kohdas­sa oli tien­vi­it­ta Kilens Hem­bygds­gård. Niin, siis kieli­ra­jan toisel­la puolella.

Kilens hem­bygds­gårg.

Oli tal­let­tanut reitin nav­i­gaat­tori­i­ni, mut­ta se sai täy­den hep­ulin, kun ajoin kilo­metrin syr­jään reitiltä. Lop­ul­ta se pysäyt­ti koko jutun. Sik­si kar­tan vii­va on tänään sini­nen. Se otet­tu suun­nitel­mas­ta, ei itse matkas­ta. Ilmeis­es­ti tämä valmi­ik­si tal­letet­tu reit­ti tavoiteaikoi­neen liit­tyy enem­män urheilu­un kuin matkailu­un. Matkailu­un sovel­tunee vai­h­toe­hto antaa nav­i­gaat­to­rille osoite ja kehot­taa löytämään sinne reit­ti. Kuten kaik­ki nav­i­gaat­torit, se las­kee reitin uud­estaan ‚jos sen neu­voa ei totel­la. Ensi ker­ral­la näin. Tämä tähän asti käyt­tämäni tapa on siitä muka­va, että siinä reitin voi suun­nitel­la rauhas­sa tietokoneel­la. Tätä täy­tyy vielä harjoitella.

Olen käyt­tänyt vuo­den elämästäni ruotsin kie­len opiskelu­un. (Oppik­oulus­sa kahdek­san vuot­ta, ja 1/8 osa tun­neista.) Nyt lop­ul­ta sille voi tul­la käyt­töä.  Tämä seu­tu on ruotsinkielisem­pää kuin Ruot­si. Keräsin kahvikupin, pul­lan ja jäätelön tar­jot­timelle ja menin kas­salle. ”Yhdek­sän viisikym­men­tä. Tarvit­setko kuit­tia?” Se siitä ruotsin opiskelusta.

Tämä nav­i­gaat­tori­ni algo­rit­min tar­joa­ma reit­ti oli tyl­sä. En kuitenkaan löytänyt parem­paakaan. Nopea sitä oli ajaa, kos­ka ei mäkiä.

Kris­ti­inankaupun­ki on todel­la hieno. Joku asiantun­ti­ja pystyy var­maan ker­tomaan, mik­si Van­ha Rau­ma on maail­man­per­in­töko­hde ja tämä ei ole. Minus­ta tämä on yhtä hieno ja isom­pana alueena jopa hienom­pi. Täl­laisia kaupun­git oli­vat aikanaan kaikki.

Kris­ti­inankaupunkia

Vuoden 2020 pyöräretki (7) Pori – Merikarvia

Maanan­tai 13.7.

Pähkäilin reit­tiäni. Nyt voisi suun­na­ta kohti Tam­peretta, johon tulisi keskivi­ikkona ja ottaa sieltä junan Helsinki­in. Mut­ta mik­si lopet­taa nyt, kun sää oli lop­ul­ta parane­mas­sa. Päätin jatkaa Vaasaan. Ensin ajat­telin, että ensim­mäi­nen pysähdys voisi olla Kris­ti­inankaupungis­sa, mut­ta vaik­ka sää oli parane­mas­sa, se ei ollut vielä hyvä.

Löysin Merikarvial­ta Van­ha-Heikkilän majat­alon ja varasin huoneen.

Nav­igoin­tio­hjel­ma suosit­ti kiertämistä Yyterin ja Lam­palu­odon kaut­ta. Tuo piti nähdä, vaik­ka se merk­it­sikin lisäk­ilo­me­tre­jä. Toisaal­ta Merikarvia oli vähän liian lähellä.

Mat­ka sujui Maamme-laulun hengessä: ei laak­soa, ei kukku­laa. Kun tuu­likin oli aika vaisu, kilo­metrit oli­vat kovin halpoja.

Ren­gas­rikos­ta huoli­mat­ta (taas!) tulin per­ille vähän etu­a­jas­sa. Etuku­mi tyh­jeni hyvin hitaasti. Nuo pienet reiät ovat vihe­liäisiä, kos­ka niitä ei kor­vaku­u­lol­la löy­dä. Sisärenkaan voi vai­h­taa, mut­ta se puhkeaa toden­näköis­es­ti uud­estaan, kos­ka ulko­renkaaseen on jäänyt se piik­ki. Mut­ta pienet reiät tot­tel­e­vat paikkaus­vaah­toa, joten ei tuo­hon kauan mennyt.

Majat­a­lo oli todel­la viehät­tävä ja sen emän­tä todel­la sym­pa­at­ti­nen. Yrit­täjähenkeä on, kos­ka nave­tas­ta kun­nos­te­taan paraikaa kahvi­laa ja miesten par­turili­iket­tä (!). Yrit­teliäs mieli ilah­dut­taa aina.

Tätä paikkaa suosit­te­len lämpimästi.

Edelli­nen blo­gi-postaus kir­joitet­ti­in tässä.

Tarkoituk­se­nani oli men­nä syömään sata­maan The Mer­ry Monk ‑gas­trop­u­bi­in, mut­ta voi itku, se on kiin­ni maanan­taisin. Heinäku­us­sa, parhaana sesonki­aikana. Kohtalok­seni koi­tui paikalli­nen kebab-pizze­ria. Ei siinä mitään vikaa ollut, mut­ta piz­za ei sovi pyöräil­i­jän vatsalle.

Tieinsinööri on tehnyt niin loi­vat kaaret risteyk­si­in, että kään­tyvä auto voi ajaa 70 km/h. Samal­la jalankulk­i­joiden matkaa on piden­net­ty 20 metriä.

Merikarvial­la on noin 3 000 asukas­ta. Keskus­tas­sa oli S‑market, K‑market, kebab-pizze­ria, SEO-huoltoase­ma ja sen kahvi­la (kiin­ni koro­nan takia) ja parhaal­la paikalla Kelan toimisto.

Vuoden 2020 pyöräretki (6) Rauma – Pori

 

 

 

Sun­nuntai 12.7.

 

Sateen uhka jatkui. Pohdin kan­nat­taisiko ajo Pori­in jät­tää illak­si, kos­ka sil­loin pitäisi olla vähän parem­pi sää, mut­ta ei ennus­teen ero niin suuri olut, joten lähdin matkaan vähän ennen puoltapäivää.

Pohdin sitäkin, että ajaisinko banaal­isti tietä 8, jot­ta mat­ka sateessa sujuisi nopeasti ja eri­laisia kahviloi­ta olisi toden­näköisem­min tar­joa­mas­sa suo­jaa kuuroilta.

Päätin vali­ta nav­igoin­tio­hjel­man tar­joa­man 15 km pidem­män reitin. Se osoit­tau­tui eri­no­maisek­si valinnaksi.

Näin, että sade­pil­vien raja kul­ki pitkin ran­nikkoa ja jän­nitin, kum­mal­la puolel­la rajaa reit­ti­ni tulisi kulkemaan.

Kevyt­tä sadet­ta oli kolme ensim­mäistä kilo­metriä. Sit­ten se lop­pui ja lop­pumat­ka oli jok­seenkin satee­ton. Puo­livälistä alka­en jopa tie oli kuiva.

Nav­igoin­tio­hjel­ma tar­josi aivan lois­ta­van, joskin mutkit­tel­e­van reitin pitkin pikkuteitä. Joukkoon mah­tui viisi kilo­metriä sorati­etä, mut­ta se oli parem­pi kuin huono reikäi­nen asfaltti.

En olisi ikinä pystynyt itse kehit­tämään moista reit­tiä – eri­tyis­es­ti en olisi keksinyt, että Vuo­joen kar­tanon pihan läpi kul­kee yleinen tie.

Nav­igoin­tio­hjel­ma perus­tuu joukkois­tamiseen. Nav­i­gaat­torin käyt­täjät – siis myös minä – luovut­ta­vat reit­ti­ti­eton­sa muiden käyt­töön ja ohjel­ma suun­nit­telee reitit sen mukaan, mitkä tieo­su­udet ovat olleet pyöräil­i­jöi­den suosiossa.

Nyt se toi­mi lois­tavasti. Tästä oli todel­la paljon hyötyä.

Kun tiis­taina mar­matin maisemien ankeud­es­ta, nyt oli paljon kat­sot­tavaa. Tämä oli niitä päiviä, jol­lais­ten takia näitä pyöräretk­iä olen vuosit­tain tehnyt viimeiset 40 vuotta.

Ajoin rauhal­liseen tahti­in, mut­ta lievästi myötäi­nen tuuli sai min­ut vetämään 20 min­uutin kaulan vir­tu­aali­part­ner­i­in. Ensi ker­ral­la pitää ohjel­moi­da sille vähän parem­pi kunto.

Matkan­teko oli ollut läh­es satee­ton­ta, vaik­ka oikeal­la puolel­lani oli todel­la pahaen­teisiä pil­viä. Poria läh­estyt­täessä onni näyt­ti kään­tyvän. Reit­ti kään­tyi suo­raan synkän ukkospil­ven alle. Varauduin kaatosateeseen, mut­ta juuri kun sen piti alkaa, saavuin hotellille.

Myöhem­min kat­soin ilmati­eteen laitok­sen sade­tutkas­ta, että ukkosku­uro­ja olisi ollut tar­jol­la jatku­vasti aivan tieni tun­tu­mas­sa. Mikä tuuri! Taas ker­ran rantakaistale oli säästynyt sateelta. Tiel­lä 8 olisin kas­tunut läpimäräksi.

Pori tuli vas­taan aivan liian aikaisin. Olisi ollut halu­ja polkea vielä muu­ta­ma kym­men­tä kilo­metriä, sil­lä mat­ka oli ollut todel­la nautinnollinen.

Paljon kat­sot­tavaa ei min­ulle Poris­sa ollut, kos­ka paik­ka on Suo­mi Areenan vuok­si perin tuttu.

Hotel­li­huoneen hin­nat oli­vat laske­neet 70 % viimekesäisestä.

Etsin Porin keskus­tas­ta auki ole­vaa kahvi­laa siirtääk­seni nälkää illal­li­saikaan. Löy­tyi vain olutjuot­toloi­ta. Ostin jäätelön.

En löytänyt myöskään auki ole­vaa ruokar­avin­to­laa. Ulko­maalais­ten täy­tyy olla vaikea ymmärtää, että ruokar­avin­to­lat ovat Suomes­sa sun­nun­taisin kiin­ni, vaik­ka muual­la sun­nun­tai on rav­in­toloiden paras myyntipäivä.

Peri­aat­teit­teni vas­tais­es­ti jouduin syömään hotellissa.

 

 

Pyöräretki 2020 (5) Uusikaupunki — Rauma

Lauan­tai 11.7.

Tämän päivän piti ennakkoon olla hirveää myräkkää, kovaa vas­tatu­ul­ta ja rankkasadet­ta. Olin jo tiedustel­lut hotel­lis­tani, onko huoneeni vapaa yhdek­si ylimääräisek­si yök­si.  Nyt ennuste näyt­ti kuitenkin parem­mal­ta. Kas­tu­maan tulisin, mut­ta se on vain vettä.

Parem­mal­la sääl­lä olisin polkenut Pori­in, mut­ta synkkä sääen­nuste sai min­ut varaa­maan hotellin Raumalta.

Taas piti sataa, mut­ta kuin ihmeen kau­pal­la selvisin täysin kuiv­ana. Jos olisi ajanut 8‑tietä, olisin kas­tunut. Ran­nan tun­tu­mas­sa sataa yleen­säkin vähem­män. Entä se myrskyi­nen vas­tatu­uli? Tuuli oli havait­tavis­sa määrin vas­tainen, mut­ta heikko, ei lähel­läkään myrskyä.

Sää oli pyöräi­lyyn tosi hyvä.

Nav­i­gaat­torin viihdeom­i­naisuuk­si­in kuu­luu vir­tu­aali­part­neri, joka ajaa ylä- ja alamäet samaa kiin­teää nopeut­ta. Reit­tiä suun­niteltaes­sa asete­taan myös tämä tavoitenopeus. Kil­pa­pyöräil­i­jälle tämä voi olla tosi haaste, min­ulle vain ajanku­lua. Kos­ka pyöräi­lyni oli tur­is­mia eikä urheilua ja kos­ka min­ul­la on repus­sa ja ohjaus­tanko­laukus­sa kymme­nen kiloa tavaraa, ohjel­moin vir­tu­aali­part­ner­in aja­maan hitaasti. Ennustet­tu kova vas­tatu­uli vaikut­ti tähän myös.

Nav­igoin­tio­hjel­ma suosit­ti tietä rantaa pitkin Pyhäran­nan kaut­ta. Se oli oikein muka­va, pait­si, että Pyhäran­nan jäl­keen tien päällyste muut­tui kelvot­tomak­si. Sen lisäk­si sitä kor­jailti­in, ei koko tieo­su­udelta vaan sadan metrin pätkä sieltä, toinen täältä. Juuri nyt olti­in siinä vai­heessa, että van­ha asfalt­ti oli kuorit­tu pois. Tätä oli todel­la ikävä ajaa.

Oli pakko ajaa hitaasti ja jar­rut­taa alamäis­sä, sil­lä voi käy­dä tosi huonos­ti, jos etupyörä osuu alamäen juurel­la kovas­sa vauhdis­sa asfaltissa ole­vaan reikään.

Ennen Pyhäran­taa olin vetänyt kelpo kaulan vir­tu­aali­part­ner­i­in, mut­ta se pol­ki min­ut oitis kiinni.

En yleen­sä pidä pyöräteistä. Niitä on ajet­ta­va hitaasti, kos­ka ne on suun­nitel­tu Jopol­la polkeville. Koko ajan on mutkia ja rot­valin reuno­ja. En tiedä, mikä pyörätei­den alfal­toin­nis­sa tehdään väärin, mut­ta asfalt­ti on usein katkeil­lut noin seit­semän metrin välein. Saumako­hdas­sa on aina ikävä tömps, siis noin sekun­nin välein. Sel­l­aista ei tee mieli ajaa lujaa. Paina­va ohjaus­tanko­laukku tekee asi­as­ta entistä hankalamman.

Nyt kuitenkin ilah­duin kun pyörätie alkoi ja pääsin pois huonol­ta asfaltil­ta.  Tämän päällyste oli lisäk­si ihan kun­nos­sa. Ne voi siis tehdä myös oikein, tai sit­ten tämäkin päällyste on pilal­la ensi tal­ven jälkeen.

Ennen Rau­maa reit­ti ei kään­tynytkään 8‑tielle vaan Una­jan tielle. Kylt­ti main­os­ti Una­jan kult­tuuri­maise­maa. Nät­ti se olisin. Talot hyvässä maalis­sa, pihat hoidet­tuina eikä pel­to­ja ollut päästet­ty met­sit­tymään. Joku vil­jeli­jä oli tehnyt pel­lostaan niityn ja pan­nut sen kas­va­maan luon­nonkukkia. Oikein hyvän näköistä!

Saavuin selvässä etu­a­jas­sa Rau­malle. Vähän har­mit­telin, että olin varan­nut hotellin niin, ettei varaus­ta voin­ut perua, kos­ka hyvinkin olisin voin­ut jatkaa Pori­in. Tosin kukaan ei taan­nut, että usko­mat­toman hyvä tuuri­ni sadeku­uro­jen kanssa olisi jatkunut.

Unescon kohteek­si nos­te­tus­sa Van­has­sa Rau­mas­sa ei tietääk­seni ole mitään muu­ta erikoista kuin ettei sitä ole puret­tu. Täl­laisia kaik­ki kaupun­git oli­vat 150 vuot­ta sitten.

Bon­gasin Van­has­ta Rau­mas­ta rav­in­tolan, mut­ta se oli täysi. Bon­gasin seu­raa­van ja sekin oli täysi. Lop­ul­ta päädyin syvästi pet­tyneenä ker­rostaloalueelle taval­liseen mättöruokalaan.