Kategoria: Kaupunkisuunnittelu

Pitkän, suo­ras­taan vuosien valmis­telu­jen jäl­keen kaupun­ki on saanut valmi­ik­si lin­jauk­set ton­tin­lu­ovu­tuk­sen peri­aat­teik­si. Lop­ul­takin. Ne ovat tänään ensim­mäisen ker­ran kaupunkiym­päristölau­takun­nan listalla.

Kaupun­ki on suuri maan­omis­ta­ja. Sil­lä on mil­jar­di­en arvos­ta maa­ta. Ei ole aivan vähäpätöi­nen asia, mil­lä perusteil­la näitä luovute­taan esimerkik­si asun­to­tuotan­toon. Perus­teet ovat jääneet myös ajas­ta jäl­keen. Joskus ennen rak­en­t­a­mi­nen oli kaikkea muu­ta kuin markki­nae­htoista. Sil­loin raken­nus­maa­ta luovutet­ti­in kavereille – aikanaan tas­a­puolis­es­ti esimerkik­si Satolle ja Hakalle sop­uhin­taan. Sop­uhin­ta välit­tyi myös jos­sain määrin asun­to­jen myyn­ti­hin­noik­si. Sit­tem­min yleishyödyl­lisyy­den ja kohtu­ullisu­u­den aja­tus on kaikon­nut raken­nus­li­ikkeiltä, minkä seu­rauk­se­na ton­tin hin­nal­la ei ole mitään vaiku­tus­ta asun­to­jen myyn­ti­hin­toi­hin vaan ain­oas­taan raken­nus­li­ik­keen voittoihin.

Nyt on todet­tu, että kaupun­gin on järkevää yrit­tää saa­da omis­ta­mas­taan maas­ta hyvä hin­ta sen sijaan, että lihot­taisi raken­nus­li­ikkeitä. Ihan per­ille tämäkään ajat­telu ei ole men­nyt. Perusteluis­sa pelätään yhä, että suurten raken­nus­li­ikkei­den kiin­nos­tus rak­en­taa Helsinkiä hiipuu, jos kil­pailu nos­taa tont­tien hin­nat liian korkeiksi.

Huu­tokaup­pa tai tar­jouskil­pailu nos­taa hin­nan niin korkeak­si, että kiin­nos­tus­ta vielä on, mut­ta ei sitä korkeam­mak­si. Espoon yri­tys per­iä kiin­teähin­taista kaavoitus­mak­sua sen sijaan on johtanut siihen, että Suurpel­to esimerkik­si on jäänyt keskeneräiseksi.

Kaupun­ki ryhtyy myös pääsään­töis­es­ti vuokraa­maan tont­te­ja, ei myymään. Se on hyvä. Kaupun­ki saa rahaa halvem­mal­la kuin yksi­tyiset, joten kaupungilla on puolel­laan suh­teelli­nen etu omistamiseen.

Tästä on kuitenkin poikkeus: erit­täin atrak­ti­iviset ton­tit myy­dään tar­jouskil­pailun perus­teel­la. En vieläkään ymmär­rä mik­si. Minä kan­nat­taisin vuokraus­ta kyn­nys­ra­hal­la, joka kyn­nys­ra­ha huu­tokau­pataan. Mikään tont­ti ei ole koskaan lop­pu­un jalostet­tu, eivät edes Kata­janokan kär­jen ton­tit, joiden eteen raken­netaan nyt asun­to­ja 2000 asukkaalle. Tämä saat­taa johtua siitä, että meil­lä ton­tin myyn­ti­hin­nan ja vuokran väli­nen suhde on väärä.

Helsin­ki perii vuokraa asuin­ton­teista 4 % vuodessa ton­tin arvos­ta las­ket­tuna ja liike­ton­teista 5 %. Nämä ovat siis reaa­liko­rko­ja, kos­ka vuokrat on sidot­tu hin­tain­dek­si­in. Kos­ka Helsin­ki ei osta tont­ti­maa­ta vaan myy ja vuokraa, tuo korkokan­ta määrää itse asi­as­sa sen, mikä on ton­tin myyn­ti­hin­ta. Neljän pros­entin korkokan­nal­la se on 25 x vuo­sivuokra ja viiden pros­entin korkokan­nal­la 20 x vuo­sivuokra. Minus­ta tässä käytetään aivan liian korkeaa korkokan­taa. Sik­si maan myyn­ti­hin­nat ovat liian matalia.

Kun maan myyn­ti­hin­nat ovat liian matalia, virhe kor­jataan sil­lä, ettei kaupun­ki myy maa­ta vaan vuokraa. Van­ho­ja vuokra­sopimuk­sia uusit­taes­sa käytetään muka neljän pros­entin korkokan­taa, mut­ta tosi­asi­as­sa maan hin­ta arvioidaan puolek­si todel­lis­es­ta arvos­ta. Sama pätee uud­is­tuotan­nos­sa. Osa ton­teista myy­dään tar­jouskil­pailun perus­teel­la. Viere­inen tont­ti vuokrataan, mut­ta maan arvok­si on pan­tu paljon pienem­pi luku, kos­ka vuokras­ta tulisi muuten kohtu­u­ton. Jos käytet­täisi­in kah­den pros­entin korkokan­taa, voitaisi­in puhua oikeista hin­noista. Mut­ta jos on siir­ryt­ty myymis­es­töä vuokraamiseen, ali­hin­taiselle myyn­ti­hin­nal­la ei ole enää merkitystä.

Suurin osa asun­to­tuotan­nos­ta Helsingis­sä on hin­tasäädel­tyä. Sen osalta ton­tin hin­nan vaiku­tus on eri­lainen. Siinä ton­tin vuokra menee suo­raan asumiskus­tan­nuk­si­in. Kuin­ka paljon kaupun­gin tulee sub­ven­toi­da matalil­la ton­tin­vuokril­la HITAS- ja ARA-tuotan­toa, on sit­ten taas toisen pähkäi­lyn aihe.

Se, että kaupun­ki saa raken­nus­maas­ta jatkos­sa enem­män rahaa, johtaa lop­ul­ta asun­to­jen hin­to­jen alen­tu­miseen, tai ainakin voisi johtaa. Asun­to­tuotan­non puol­lonkaula on tont­tien saat­ta­mi­nen raken­nuskelpoisik­si. Malmin lento­ken­tän puo­lus­ta­jat ovat ansiokkaasti tuoneet esille, kuin­ka kallista tämä on Malmil­la ker­tomat­ta, ettei se muual­la ole sen halvem­paa. Mitä korkeam­mat ovat kaupun­gin tulot ton­teista, sitä nopeam­min kaupun­ki pystyy rak­en­ta­maan infraa ja luovut­ta­maan tontteja.

Kaupun­gin on myös hyväksyt­tävä, että suh­dan­tei­den heiken­tyessä tont­tien hin­nat voivat laskea aivan olen­nais­es­ti. Tämän on annet­ta­va tapah­tua sen sijaan, että alet­ta­sisi­in pan­ta­ta tont­te­ja. Markki­nahin­nan pyytämi­nen ton­teista ei nos­ta asumiskus­tan­nuk­sia, mut­ta tont­tien pant­taami­nen nos­taa. On yleisen edun mukaista pitää asun­to­tuotan­to Helsingis­sä tasaisen korkeana suh­dan­teista riippumatta.

Hotel­li­tont­te­ja ja mui­ta elinkei­noelämää palvele­via tont­te­ja Helsin­ki luovut­taa markki­nahin­to­ja halvem­mal­la (siis ver­rat­tuna siihen, että ton­tille tulisi jotain tuot­tavam­paa kuin hotel­li). Näin tekevät kaik­ki kun­nat. En tiedä, onko tämä järkevää, mut­ta yksin ei Helsin­ki voi tästä luopua.

= = =

Ton­tin luovu­tus­pe­ri­aat­tei­ta valmis­tel­lessaan kaupun­ki tilasi asi­as­ta selvi­tyk­sen myös Aal­to-yliopis­ton talousti­etei­den laitok­selta. Tämä on hyvää yhteistyötä julkisen hallinnon ja yliopis­to­jen välillä.

Radiokadun ja Ilmalankadun katusuunnitelmat

(Pöy­dältä)

Tässä on kak­si onge­ol­mallista kohtaa. oinen on yhteispysäkin ratikoiden ja bussien kanssa. Viral­lis­es­ti yritämme nopeut­taa ratikoi­ta, mut­ta täl­laiset ratkaisut hidas­ta­vat. Tosin tuos­sa ei liiken­net­tä nyt ihan tolkut­tomasti ole, joten tilanteet, jos­sa ratik­ka joutuu odot­ta­maan bus­sia, eivät ole kovin yleisiä.

Fil­lar­it on pan­tu pyöräkaistalle pysäköi­ty­jen auto­jen vasem­mal­la puolelle. Näin pysäköivä auto joutuu ylit­tämään pyöräkaistan. Pysäkkien kohdal­la fil­lar­it siir­tyvät oikealle ja pysäkin jäl­keen taas mut­ka vasem­malle. Mutkit­telu on tietysti ikävää, mut­ta fil­larikaista noin yleen­sä on parem­pi kuin valkoisel­la viivalle jalanku­lus­ta erotet­tu väylä.

Yleisil­lä alueil­la ole­vien pysäköin­tiru­u­tu­jen varaami­nen sähköau­to­jen latauspisteiksi

Taas yksi askel sähköisen liiken­teen vääjäämät­tömässä voit­toku­lus­sa. Tämä kil­pailute­taan niin, että hin­nan (lataus­pis­teestä mak­set­ta­va vuokra) paino on 10 % ja toteu­tuk­sen laadun paino 90 %. Minus­ta näistä ei pitäisi per­iä tois­taisek­si vuokraa, kos­ka ei tämä aluk­si mikään kul­takaivos ole, mut­ta taidan olla esteelli­nen. Suun­nitel­tu­ja lataus­pis­teitä on sata, joista tar­jo­taan kil­pail­tavak­si 28. Hak­i­jat val­it­se­vat näistä 20 kohdet­ta. Näin saadaan lataus­pis­teet 40 auton samanaikaiseen lataamiseen, kak­si parkkiruutua/latauspiste.

Espoo ei kil­pailu­ta vaan on sopin­ut suo­raan For­tu­min kanssa asiasta.

Pikalataus­piste vaatii sen ver­ran tuhdin yhtey­den, että lataus­pis­teen omis­ta­ja joutuu joka tapauk­ses­sa asioimaan verkkoy­htiön kanssa.

Vallilan Pohjoisosan ase­makaa­van muutos

Mäkelän­rin­teen uin­tikeskus saa lisäti­laa ja yliop­pi­lasasun­to­jen tienoil­la pure­taan ysi van­ha talo ja raken­netaan 7–13 ker­roksisia pis­te­talo­ja. Punav­ihreään kuplaan 480 onnel­lista lisäa­sukas­ta. Tor­nit muut­ta­vat kaupunkiku­vaa kohta­laisen paljon.  Autopaikkavaa­timus on 1/135k-m2, mikä on paikallisen kult­tuurin eri­ty­ispi­ir­teet huomioon ottaen aika paljon.

Pysäköin­ti­laitos 170 autolle. Eikö olisi voitu vain kaavoit­taa mah­dol­lisu­us pysäköin­ti­laitok­seen ja jokainen olisi vuokran­nut autopaikkansa sieltä. Pysäköin­tiyri­tys olisi toteut­tanut laitok­sen sen kokoise­na kuin parhaak­si näkee. Mik­si siihen itää taloy­htiöt sotkea?

Kaupun­gin kiinteistöstrategia

Helsin­ki omis­taa raken­nuk­sia noin kahdek­san mil­jardin euron edestä. Kaupun­ki on ollu­ty aika huono omis­ta­ja. Raken­nuk­sis­sa on tolkut­tomasti kor­jausvelkaa ja onpa niitä suo­ras­taan tuhoutunut huonon hoidon vuoksi.

Voisi ajatel­la, että kaupun­gin kan­nat­taisi mielu­um­min vuokra­ta toim­i­ti­lansa ja antaa omis­t­a­mi­nen jollekin, joka osaa pitää raken­nuk­set kun­nos­sa, mut­ta tässä on se ongel­ma, että kaupungille raha on halvem­paa kuin yksityisille.

Nyt tätä sotkua ollaan pane­mas­sa jotenkin kun­toon. Selostan strate­gian sisältöä tarkem­min sit­ten, kun olen sen jotenkin itse sisäistänyt. Inhoan pitk­iä papere­i­ta, jois­sa on pääasi­as­sa itses­tään selvyyk­siöä ja olen­naiset asi­at on etsit­tävä niiden takaa.

Kaupunkiym­päristöalan ympäristöon­hjel­ma 2019–2021

Tästäkin on vaikea saa­da otet­ta. Kak­sikym­men­täku­usi sivua hyviä asioi­ta. Pitäisi osa­ta lukea tätä niin, että mitä tästä puut­tuu. Jok­seenkin kaik­ki hyvät asi­at on luetel­tu, mut­ta sitä ei pysty päät­telemään, mil­lä pain­ol­la niitä toteutetaan. Tarvit­taisi­in mitat­tavia määräl­lisiä tavoitteita.

Kos­ka asum­i­nen on mon­en kukkarolle liian kallista, miten sitä pitäisi lievit­tää: asum­istuel­la vai kohtu­uhin­taisel­la asuntotuotannolla?

Kuvitelka­amme, että meil­lä olisi asum­is­tukimuo­to, joka alen­taisi asumiskus­tan­nuk­sia 500 eurol­la kuus­sa jokaiselta tätä tukea saaval­ta. Kos­ka kuitenkin rahaa on niukasti, tukea voidaan mak­saa vain osalle sitä tarvit­se­vista. Saa­jien määrää voidaan nos­taa vain 1 500 koti­taloudel­la vuodessa, joten val­taosa jäisi ilman. Sitä ei ker­ro­ta, miten nuo onnel­liset val­i­taan, kos­ka halu­taan säi­lyt­tää mah­dol­lisu­us tapausko­htaiseen hark­in­taan. Tuen piiri­in tule­vien osalta pain­ote­taan pien­i­t­u­loisia, mut­ta se ei olisi ehdo­ton edel­ly­tys. Jos tuen piiri­in on ker­ran päässyt, siinä säi­lyy ikuis­es­ti, vaik­ka tulot nousi­vat kuin­ka paljon hyvänsä.

Luulen, että täl­laista ei hyväksyt­täisi, vaan vaa­dit­taisi­in, että kaikkia on kohdelta­va samal­la tavoin. Tuki on jaet­ta­va samoin perustein kaikille – vaik­ka sit­ten vähem­män, jos rahat eivät muuten riitä. Eikä tukea jaet­taisi lainkaan rikkaille. Tulo­jen nousu veisi siis oikeu­den asumistukeen. 

ARA-poli­ti­ik­ka toimii kuin tämä saa­jamäärältään rajoitet­tu asum­is­tu­ki. Sen huonoi­hin puoli­in kuu­luu se, ettei se kohtele samas­sa ase­mas­sa ole­via samal­la tavalla. 

Jotenkin asum­is­tuk­i­jär­jestelmä tun­tuu sosi­aalis­es­ti oikeu­den­mukaisem­mal­ta. Se kohdis­tuu aivan olen­nais­es­ti parem­min pien­i­t­u­loisille kuin ARA-asun­to­jen yhtey­dessä saata­va vuokrasäästö.

Moni Kallios­sa kallista vuokraa mak­sa­va haaveilee, että jos nämäkin asun­not oli­si­vat ARA-asun­to­ja, he voisi­vat asua tääl­lä paljon halvem­mal­la. Tuskin voisi­vat. Noi­hin asun­toi­hin olisi pitkät jonot. Vain pieni osa Kallion nyky­i­sistä asukkaista pää­sisi niihin asun­toi­hin. San­o­taan nyt vaik­ka, että vaaleis­sa demar­it saisi­vat nyky­istä selvästi enem­män ääniä ja vihreät ja vasem­mis­toli­it­to selvästi vähem­män. Tukhol­mas­sa asun­toa joutuu jonot­ta­maan jopa 20 vuot­ta. Kohtu­uhin­taisen asumisen heikkoi­hin puoli­in kuu­luu, ettei asukas voi juuri vaikut­taa siihen, mihin kaupungi­nosaan hän halu­aa – pait­si jos sat­tuu halu­a­maan sel­l­aiseen, johon muut eivät halua.

Kohtu­uhi­taisi­in asun­toi­hin liit­tyvä eri­ar­voisu­us väistyy, jos niitä on niin paljon, että ne ovat kaikkien saatavil­la. Sil­loinkaan halukkaat eivät pääse asumaan Kallioon, mut­ta asumisen hin­ta las­kee kaikille. Wienis­sä 60 pros­ent­tia asuu kohtu­uhin­tai­sis­sa asun­nois­sa (vuokra 7,5 €/m² ). Joskus Helsingis­sä haaveilti­in, että mekin pää­ty­isimme samaan tilanteeseen, ja pakko myön­tää, että parem­min­han asi­at Wienis­sä ovat. Tältä meni mat­to alta, kun VVO ja Sato pani­vat ARA-asun­ton­sa lihoik­si ja ryhtyivät rahan­hi­moisik­si vuokrakiskureik­si. Tämän takia SAK:n poli­it­tise­na siipenä toimi­vat demar­it ovat ainakin min­un silmis­säni menet­täneet asi­as­sa puhevaltansa.

Mut­ta ei tämä yksi­tyiseen tar­jon­taan ja asum­is­tu­keen perus­tu­va jär­jestelmäkään mikään men­estys­ta­ri­na ole ollut.

 Asum­i­nen ei oikein sovel­lu markki­nae­htoisek­si kolmes­ta syystä: 

1. Tar­jon­ta on jäykkää, kos­ka vuo­tu­inen asun­to­tuotan­to on vain pros­entin tai kak­si asun­to­jen määrästä. Sik­si asumisen nous­sut hin­ta ei lisää asun­to­jen määrää kuin todel­la hitaasti. Samal­la syn­tyy kohtu­ut­to­mia ja hyödyt­tömiä voit­to­ja, kos­ka vuokrata­so ylit­tää kaiken jär­jel­lisyy­den. Hyödyt­tömiä, kos­ka ne eivät juuri lisää asun­to­jen tarjontaa. 
   
2. Asum­i­nen on hyvin epä­var­maa, kos­ka sijoit­ta­ja voi halu­ta asun­non omaan käyt­töön­sä tai tarvit­see isom­man pur­jeve­neen ja myy asun­non alta. Asumisen pitäisi olla pitkäaikaista ja päät­tyä lähin­nä vain sil­loin, kun asukas halu­aa muut­taa pois.
3. Asumiseen ei sovi niin korkea tuot­to­ta­so, jol­laista esimerkik­si eläkey­htiöt tavoit­tel­e­vat. EKP:n määräämä markki­nako­rko on paljon lähempänä sitä tuot­toa, joka asun­noista pitäisi saa­da. Tiedän, että talousti­eteen haukat ovat tästä eri mieltä, mut­ta näin asia on nähty eri puo­lil­la Euroop­paa­ja aivan syys­tä. Yri­tyk­si­in tehty­jen tuot­to­jen korko­vaa­timus on paljon suurem­pi, mut­ta yri­tys­toim­inta vaatii eri­laista osaamista kuin asun­to-osak­keen pas­si­ivi­nen omis­t­a­mi­nen ja yri­tys­toim­intaan liit­tyy ris­ki pääo­man menet­tämis­es­tä. On julk­isten varo­jen tuh­laus­ta houkutel­la korko­tuk­i­lain­otet­tui­hin asun­toi­hin sijoit­ta­jia, jol­la luvataan yli viiden pros­entin reaal­i­tuot­to. Joka halu­aa yri­tys­maail­man tuot­to­ja, sijoit­takoon yrityksiin.
   

Tämän takia vuokra-asun­to­jen omis­t­a­mi­nen sovel­tuu eri­tyisen hyvin kaupungille. 

Jos saisin päät­tää, perus­taisin kaupun­gin vuokrat­aloy­htiön tuot­ta­maan liki markki­nahin­taisia asun­to­ja. Vuokrata­so olisi niis­sä lähel­lä markki­navuokraa. Pikkuisen alle, samas­ta syys­tä kuin moni pitkäaikainen asun­tosi­joit­ta­jakin perii vähän alle markki­nahin­nan ole­via vuokria saadak­seen pitkäaikaisia vuokralaisia. Ei kuitenkaan niin paljon alle markki­navuokran, että syn­tysi pitkät jonot kuten nyt ARA-asuntoihin.

Asukas­valin­nas­sa voisi pain­ot­taa sel­l­aisia pieni­palkkaisia, jot­ka eivät kuitenkaan ole tarpeek­si pieni­palkkaisia, jot­ta eivät jou­tu­isi mak­samaan asum­is­taan itse. Sitä en tiedä, onko täl­lainen pain­o­tus lail­lista. Espoos­sa näyt­tää kuitenkin ole­van, jopa ARA-asunnoissa. 

Kaupun­ki rahoit­taisi vuokrat­aloy­htiön lainal­la, jon­ka korko olisi samaa suu­ru­us­lu­okkaa kuin on kaupun­gin otto­lain­o­jen korko, siis varsin mata­la. Ton­teista yhtiö ei saisi alen­nus­ta, kos­ka kaupun­ki käyt­tää ton­teista saata­vat tulot asumisen vaa­ti­van infran ja uusien asukkaiden­palvelu­jen tuotan­toon. Näi­den asun­to­jen on osal­lis­tut­ta­va tähän rahoituk­seen niin kuin muidenkin asuntojen.

Ainakin tois­taisek­si täl­lainen vuokrat­aloy­htiö tuot­taisi kaupungille huo­mat­tavaa voit­toa – ihan niin kuin nämä Kojamotkin. Nämä voitot investoitaisi­in uusien asun­to­jen­tuot­tamiseen, kun Koja­mon voitot menevät aivan muualle. Ain­oa tapa vetää markki­navuokraa alaspäin, on tehdä lisää asun­to­ja ja paljon. Asun­to­tuotan­toa rajoit­taa nyt se, ettei kaupungilla ole rahaa saat­taa tont­te­ja raken­nuskelpoisik­si. Tähän pul­lonkaulaan kohdis­tet­tuina nuo oman vuokra-asun­toy­htiön voitot paran­ta­vat asumistilannetta.

Täl­lainen lähel­lä markki­navuokraaol­e­va vuokra on tietysti mon­elle liikaa. Näi­hinkin asun­toi­hin voi saa­da asum­is­tukea – niin kuin voi muuten ARA-asun­toi­hinkin saada. 

Kos­ka Suomes­sa on päätet­ty, että omis­tusasumisen on olta­va pitkäl­lä aikavälil­lä vuokral­la asum­ista edullisem­paa (verot), pitäisi vuokralais­ten olla mah­dol­lisu­us lunas­taa vuokra-asun­ton­sa omaksi. 

Täl­lainen kaupun­gin kovan rahan vuokra-asun­toy­htiö voisi vakaut­taa asun­tomarkki­noi­ta merkit­tävästi. Mikä ihmeel­lis­in­tä, se ei mak­saisi kaupungille mitään, vaan tuot­taisi voit­toa. Seli­tys tähän taikatemp­pu­un on siinä, että kaupun­ki saa lainaa paljon alem­mal­la korol­la kuin yksi­tyiset sijoittajat.

Tässä en ota kan­taa suun­taan enkä toiseenkaan, kuin­ka paljon varsi­naisia ARA-asun­to­ja edelleen rakennettaisiin.

= = =

Muuten olen sitä mieltä, että ARA-asun­nois­sa vuokran tulisi olla tulosi­don­nainen. Yli­t­u­loisia ei pidä häätää asun­noista, mut­ta hei­dän vuokransa pitäisi olla lähel­lä markkinavuokraa. 

Uuti­tis­sa on välit­tynyt tieto­ja asun­to­tuotan­non hiipumis­es­ta. Se näkyy voimakkaim­min raken­nuslupi­en määrän vähen­e­misenä. Ne ovat vähen­tyneet vuo­den takaises­ta voimakkaasti myös Helsingis­sä, mut­ta tämä ei johdu kysyn­nästä vaan Helsin­gin organ­isaa­tiou­ud­is­tuk­ses­ta, jon­ka takia ton­tin­lu­ovu­tus on takkuil­lut ihan vain byrokraat­ti­sista syistä . Nolo jut­tu sinän­sä, mut­ta korjaantuu. 

Asun­to­tuotan­toa kuris­taa odotet­tu korko­jen nousu. Se vähen­tää sijoit­ta­jien kiin­nos­tus­ta asun­toi­hin, kos­ka vuokratuot­to suh­teessa lainan korkoon heikke­nee ja kos­ka rahaa voi nyt taas sijoit­taa muuallekin, vaik­ka korkoinstrumentteihin.

Pääkaupunkiseudun asun­top­u­la ei ole kuitenkaan hel­lit­tänyt. Eri­tyisen paha se on Helsin­gin keskisil­lä paikoil­la, kos­ka asukkaiden pref­er­enssit ovat muut­tuneet nopeasti urbaanimmiksi.

Helsin­gin päät­täjiltä vaa­di­taan nyt lehmän her­mo­ja. Jos asun­torak­en­t­a­mi­nen hiipuu pääkaupunkiseudul­la, Helsin­gin on otet­ta­va vapau­tu­vas­ta kap­a­siteetista kop­pi ja nopeutet­ta­va tont­ti­tar­jon­taa sekä laitet­ta­va ton­tin­lu­ovu­tuk­si­in ehto määräa­jas­sa rakan­tamis­es­ta. Se voi tilapäis­es­ti lisätä kaupun­gin velka­an­tu­mista, mut­ta pitkäl­lä ajal­la asun­top­u­la on kaupun­gin taloudelle isom­pi uhka.

Vaik­ka metropolin reuna-alueil­la asun­to­tuotan­to saat­taa kään­tyä kan­nat­ta­mat­tomak­si, paljon pitää kysyn­nän alen­tua, ennen kuin Helsin­gin parhaille paikoille ei kan­na­ta rakentaa.

Mikko Särelä on tehnyt val­tu­us­toaloit­teen Helsin­gin asun­to­tuotan­non nos­tamis­es­ta 10 000 asun­toon vuodessa.  Se on hyvä välitavoite.

= = = =

Mikko Särelän val­tu­us­toaloite meni muodol­lis­es­ti Han­nu Oskalan nimi­in, kos­ka var­aval­tu­utet­tuna Särelä ei sil­lä ker­taa päässyt kokoukseen.