Helsingin pitäisi aikaistaa investointejaan rohkeasti

Kaupunkiym­päristölau­takun­ta käsit­teli bud­jet­tiesi­tys­tä. Kovin mainit­tavia muu­tok­sia ei tehty. Ryh­mät esit­tivät itsen­sä näköisiä muu­tok­sia, jot­ka myös hyväksyt­ti­in. Demar­it halu­si­vat kokoomuk­sen tuke­m­ana edis­tää autoilua Itä-Helsingis­sä ja vihreät pyöräi­lyä ja aurinkoenergiaa.

Itse en tehnyt mitään muu­tos­ta, kos­ka jos olisin esit­tänyt, mitä ajat­te­len, se olisi ollut vas­toin kaikkia raame­ja ja strate­gioi­ta. Kokenut kun­nal­lispoli­itikko ei tee sellaista.

Olisi esit­tänyt investoin­tei­hin 100 miljoon­aa euroa lisää.

Kun Helsin­ki kas­vaa keskikokoisen kaupun­gin ver­ran vuosikymme­nessä, se tarkoit­taa keskikokoisen kaupun­gin ver­ran investoin­te­ja.  Tämä on nyt vain hyväksyttävä.

Aja­tus tehdä nämä investoin­nit myöhem­min ei ole hyvää talouden­pitoa. Kaupun­gin hallinnos­sa ei ole oival­let­tu, mitä tarkoit­taa negati­ivi­nen reaa­liko­rko: se tarkoit­taa investoin­te­ja kan­nat­taa aikaistaa jopa sil­loin, kun investoin­nin kohteelle on käyt­töä vas­ta vuosien kulut­tua. Puhu­mat­takaan siitä, että kan­nat­taa investoi­da kaik­keen sel­l­aiseen, joka alkaa tuot­taa hyö­tyä heti.

Negati­ivi­nen reaa­liko­rko puoltaa investoin­tien aikaistamista, mut­ta se ei puol­la turhia investoin­te­ja eikä lainan ottamista juok­se­vi­in menoihin.

Investoimi­nen velak­si järke­vi­in kohteisi­in ei heiken­nä kaupun­gin taset­ta. Taseen molem­mat puo­let vain kas­va­vat yhtä paljon.

Jos voi ostaa kaupungille sata miljoon­aa euroa mak­sa­van Sam­mon, ja rahoit­taa sen lainal­la, jos­ta pitää mak­saa pros­ent­ti korkoa ja joka takoo rahaa neljä miljoon­aa euroa vuodessa, sel­l­ainen kan­nat­taa tietysti ostaa  ja mielu­um­min heti eikä myöhemmin.

Nol­lan tun­tu­mas­sa ole­vat reaa­liko­rot ovat oire siitä, että talous huu­taa työl­listäviä investoin­te­ja. Jo sik­si niiden aikaist­a­mi­nen on hyvää talousajattelua.

Investoin­tien aikaist­a­mi­nen on hyvää talouden­pitoa myös sik­si, että kaupunki­maan pääasial­lise­na omis­ta­jana kaupun­ki saa maas­ta sitä parem­man hin­nan, mitä houkut­tel­e­vam­paa on asum­i­nen Helsingis­sä. Se toteu­tuuko ton­tin luovu­tush­in­ta vuokrana vai myyn­ti­t­u­lona ei tähän vaiku­ta. Jos uudelta alueelta puut­tuvat joukkoli­iken­ney­htey­det, koulut ja päiväkodit sil­loin, kun alue raken­netaan ja niiden luvataan tule­van joskus myöhem­min, ton­tin­lu­ovu­tus­tu­lot laske­vat olennaisesti.

Esimerkik­si Vihd­in­tien pikaratik­ka mak­saa itsen­sä jok­seenkin kokon­aan kaupun­gin maa-omaisu­u­den arvon nousuna. Asun­non osta­jat eivät kuitenkaan kat­so vuosikym­menten päähän ja speku­loin arvon­nousul­la. He arvosta­vat ratikkaa, joka on käytet­tävis­sä nyt ja heti. Pikaratik­ka mak­saa itsen­sä vain, jos se raken­netaan etu­pain­ot­teis­es­ti. Sik­si lykkäämi­nen on todel­la kallista.

Ja täkynä kokoomuk­selle: kun teemme hyvää kaupunkia ja investoimme ajois­sa, kil­pailemme men­estyk­sekkääm­min Espoon kanssa hyvistä veronmaksajista.

Pitäisikö Helsingin kiinteistöomaisuus yhtiöittää?

Minus­ta Helsin­ki ei hoi­da val­tavaa kiin­teistöo­maisu­ut­taan järkevästi. Se ei johdu yksit­täis­ten ihmis­ten kyvyt­tömyy­destä, vaan on jär­jestelmävirhe, joka pitäisi kor­ja­ta jär­jestelmää muut­ta­mal­la. Pitäisin hyvänä yhtiöit­tää kaupun­gin kiin­teistöo­maisu­us yhtiölle, joka voisi tehdä myös investoin­te­ja omaisu­u­den arvon korot­tamisek­si. Puhun yhtiöit­tämis­es­tä, vaik­ka tarkoi­tan tietysti taseyk­sikköä, kos­ka verotus.

Helsin­gin maao­maisu­u­den arvo on val­ta­va. En itse asi­as­sa edes tiedä, kuin­ka suuri se on. Olen kuul­lut luvut kuusi mil­jar­dia ja myös luvun kymme­nen mil­jar­dia. Oikeaa lukua ei tiedä kukaan, kos­ka se riip­puu vähän siitä, miten se las­ke­taan. Kaupun­gin taseesta sitä ei näe, kos­ka siinä maao­maisu­us on aliar­vostet­tu räikeästi. Ei ole mitenkään poikkeuk­sel­lista, että ton­tit myy­dään hin­nal­la, joka ylit­tää tasear­von kaksikymmenkertaisesti.

Oireel­lista tässä on, ettei maao­maisu­u­den arvo ole tiedos­sa tai ei sitä ainakaan ole luot­ta­mus­miehille kerrottu.

Tämän päälle tule­vat kaupun­gin omis­ta­mat raken­nuk­set, joi­ta niitäkin on use­am­man mil­jardin arvosta.

Maao­maisu­us on kaupungille todel­li­nen rahantekokoe. On tehty aikanaan vii­sai­ta päätök­siä osta­mal­la maa. Silti min­ua on pitkään arve­lut­tanut, hoitaako kaupun­ki jät­tiomaisu­ut­taan tehokkaasti.

Olen­naista on, että omaisu­u­den arvoa voidaan nos­taa tai laskea kaupun­gin omil­la toimil­la, mut­ta näitä toimia ei tarkastel­la omaisu­u­den arvoa vastaan.

Bud­jet­tikäytän­tö pakot­taa meno­jen min­i­moin­ti­in, vaik­ka pitäisi mak­si­moi­da tulo­jen ja meno­jen erotusta

Aloi­tan vähän kaukaa, neljän­nesvu­o­sisadan takaa, jol­loin laman vuok­si Helsingiltä alkoi­vat rahat lop­pua. Kaikkia hallintokun­tia velvoitet­ti­in säästämään. Työväenopis­to toteut­ti oman osuuten­sa lakkaut­ta­mal­la eläkeläis­ten ohjatut jump­patun­nit. Protestoin tätä osaop­ti­mointi­na, kos­ka eläkeläisjump­pa säästi tehokkaasti sote-meno­ja. Tarkem­pi pere­htymi­nen osoit­ti asian vielä absur­dim­mak­si. Nuo jump­patun­nit tuot­ti­vat voit­toa, kos­ka mak­savia osal­lis­tu­jia oli ohjaa­jaa kohden niin paljon. Mut­ta tulot menivät kaupun­gin poh­jat­tomaan kas­saan. Työväenopis­ton osak­si tuli­vat vain menot ja se paran­si omaa tulostaan alen­ta­mal­la meno­ja. Tämän takia on siir­ryt­ty yhä enem­män net­to­bud­je­toin­ti­in, mut­ta yksipuo­li­nen tui­jot­ta­mi­nen meno­jen vähen­tämiseen ei ole kadonnut.

Bud­jet­tikäytän­tö johtaa kas­sameno­jen min­i­moin­ti­in, mikä on taloudel­lise­na tavoit­teena joskus aivan väärä.

Investoin­ti maao­maisu­u­den arvoon ei ole meno

Kaupun­ki voi omil­la toimil­laan vaikut­taa maao­maisuuten­sa arvoon. Paran­ta­mal­la liiken­ney­hteyk­siä, huole­hti­mal­la kaupunkiym­päristön viihty­isyy­destä ja puis­to­jen kun­nos­ta tehdään alueesta halut­tavampi ja maao­maisu­ud­es­ta arvokkaampi.

Esitin aikanaan, että kaupun­gin maao­maisu­us Kru­unuvuoren ran­nas­sa pitäisi yhtiöit­tää. Yhtiö rak­en­taisi oma­l­la kus­tan­nuk­sel­laan ratikkay­htey­den ja infran, ja rahoit­taisi sen ton­tin­lu­ovu­tus­tu­loil­la, myymäl­lä tai vuokraa­mal­la. Sen kan­nat­taisi tehdä kaupungi­nosas­ta oikein hyvä, jot­ta alueesta tulisi houkut­tel­e­va ja ton­teista mak­set­taisi­in kunnolla.

Nyt rahankäyt­tö, joka tähtää omaisu­u­den arvon kohoamiseen kil­pailee samoista päivähoit­o­meno­jen kanssa. Päivähoito on arvokas­ta, mut­ta on ymmär­ret­tävä, että sadan miljoo­nan euron investoin­ti, joka nos­taa omaisu­u­den myyn­ti­hin­taa 150 miljoon­al­la eurol­la, ei ole sadan miljoo­nan euron meno vaan 50 miljoo­nan euron tulo – ja helpot­taa siis päivähoidon rahoittamista.

Joskus investoin­te­ja kuitenkin on perustel­tu maan arvon nos­tamisel­la. Esimerkkinä tästä on Aurinko­lah­den kana­va Vuosaa­res­sa. Tämä mon­en mielestä jok­seenkin turhal­ta näyt­tävä kana­va raken­net­ti­in tekemään alueesta houkut­tel­e­vam­paa. En ole näh­nyt, oliko investoin­ti lop­ul­ta kan­nat­ta­va, kos­ka rak­en­tamista sen ympärille vähen­net­ti­in myöhem­min. Täl­laisia investoin­te­ja on aika vaikea saa­da läpi. Kanavaa arvostelti­in aikanaan rahan haaskauksena.

Eri­tyisen tolku­ton­ta on, että rahan­puute jar­rut­taa tont­tien saat­tamista raken­nuskelpoisek­si ja siis myyn­ti- tai vuokrauskun­toon, kos­ka nämäkin rahat kil­pail­e­vat rahoituk­ses­ta päiväko­tien kanssa. Nämä rahat eivät kuitenkaan ole meno vaan tuo­vat huo­mat­tavasti tulo­ja kaupungille. Bud­jetis­sa ne kuitenkin näyt­täy­tyvät menoina.

Yhtä tolku­ton­ta on, että kaupun­gin rahoi­tusjo­hdon mielestä pikaraitiotei­den rak­en­tamista uusi­in kaupungi­nosi­in tulee viivästyt­tää, jot­ta investoin­ti­menot eivät kas­vaisi liikaa. Jos ton­tit luovute­taan ensin ja niiden arvoa nos­ta­va ratik­ka tulee paljon myöhem­min, menetetään suurelta osin se arvon­nousu, jon­ka ratik­ka tuo mukanaan. Aion kir­joit­taa tästä ongel­mas­ta eril­lisen artikke­lin myöhemmin.

Jos kaupun­gin maao­maisu­us yhtiöitetään, se tulee yhtiöit­tää mon­een alueel­liseen yhtiöön. Muuten voi tul­la houku­tus käyt­tää monop­o­livoimaa tar­jon­nan vähen­tämiseen – seik­ka, jos­ta Helsinkiä on jo nyt syytetty.

Siis rahanah­neut­ta? Kan­nat­taa huo­ma­ta, että toimet, joil­la maao­maisu­u­den arvoa nos­te­taan, ovat sel­l­aisia, joi­ta kaik­ki kan­nat­ta­vat: parem­mat liiken­ney­htey­det, viihty­isämpi julki­nen tila, parem­min hoide­tut puis­tot. Ei kai niitä kukaan vastusta?

Mik­si julkiselle omis­ta­jalle aina ker­tyy korjausvelkaa?

Kuvaa­va esimerk­ki nykysään­tö­jen haitallisu­ud­es­ta on kaupun­gin omis­tamien raken­nusten kor­jausvel­ka, joka on jotain mil­jardin euron luokkaa. Tek­isi mieli syyt­tää lyhyt­näköisiä virkamiehiä, mut­ta kun sama ongel­ma vaivaa jok­seenkin kaikkia kun­tia, vikaa on etsit­tävä järjestelmästä.

Kun pitää päät­tää, palkataanko koulu­un yksi opet­ta­ja lisää vai kor­jataanko koulua, palkataan opet­ta­ja, kos­ka koulua ehtii kor­jaa­maan myöhem­minkin. Kun­nil­la on krooni­nen tapa lykätä kiin­teistön huol­lon toimen­piteitä, vaik­ka se johtaa lop­ul­ta paljon suurem­pi­in menoi­hin. Raken­nuk­set päästetään rapis­tu­maan, kunnes lop­ul­ta on tehtävä val­ta­van kallis peruskun­nos­tus. Yksi­tyiset käyt­tävät jatku­vasti rahaa kiin­teistö­jen ylläpitämiseen ja pää­sevät lop­ul­ta halvem­mal­la. Vas­tu­ut ovat kun­nal­la väärin, ja se tulee kalliiksi.

 

Kaupunkiympäristölautakunnan lista 27.8.2019

Johan­nek­sen puis­ton puistosuunnitelma

Puis­to pan­naan kun­toon 1,6 miljoo­nan euron voimin. Näitä puis­to­ja pitäisi pitää paljon parem­mas­sa kun­nos­sa, mut­ta hyvä että edes tämä.

Osana puis­toa on Johan­nek­sen kent­tä, joka säi­lytetään ja jon­ka pin­ta­ma­te­ri­aa­lik­si ollaan otta­mas­sa har­maa hiekkatekonur­mi. Jalka­pal­loa har­ras­ta­va poikani protestoi voimakkaasti. Hiekkatekonurmel­la ei hänen mukaan voi pela­ta mitään, jos­sa on ris­ki kaat­ua. Se on kuin hiekka­pa­per­ille kaatuisi.

Samaa pelaamisen estävää pin­taa suun­nitel­laan tiet­tävästi myös Katajanokalle.

Kaupunkiym­päristön budjettiesitys

Aivan mah­dot­toman iso paket­ti, jon­ka kokon­aisu­u­den hah­mot­ta­mi­nen on luot­ta­mus­miehille ylivoimaista. Siks on riskinä, että poli­itikot val­it­se­vat muu­ta­man yksi­tyisko­hdan ja anta­vat niille aivan suh­teet­toman painon.

Joitakin sivuhuo­mau­tuk­sia:

Helsin­gin kiin­teistöo­maisu­us on val­ta­va rahantekokone. Kaupun­gin maao­maisu­us on mil­jar­di­en euro­jen arvoinen. Kukaan ei itse asi­as­sa tiedä, kuin­ka arvokas se, on, kos­ka taseessa maao­maisu­us on räikeästi aliar­vostet­tu. Ihan hel­posti bud­jetista ei auen­nut, paljonko kaupun­ki saa maao­maisu­ud­es­ta tulo­ja, mut­ta arvioisin että neljän­nesmil­jardin. (Myyn­ti­t­u­lo ei ole sel­l­aise­naan tuloa, kos­ka menetetään se myy­ty maa. Vuokratuo­toista taas pitää pois­taa sisäiset vuokrat, kos­ka ne eivät ole tuloa kaupungille kuin siinä mielessä, että jos ton­tin omis­taisi jokin muu taho, kaupun­ki jou­tu­isi mak­samaan siitä vuokraa.)

En ole lainkaan var­ma, että sen hallinnoin­ti on organ­isoitu. Kir­joi­tan tästä eril­lisen jutun, kun­han ehdin.

Ton­tin­lu­ovu­tus kangertelee Kaupun­ki on jäänyt tavoit­teesta tont­tien luovut­tamises­sa asun­to­tuotan­toon. Ennen pul­lonkaulana oli kaavoitus. Nyt ei saa­da myy­dyk­si tai vuokratuk­si tont­te­ja. Jos ongel­mana on liian vähäiset henkilöresurssit, se on kor­jat­ta­va heti. Yksi virkamies tuot­taa tulo­ja kym­me­nien miljoonien edestä, mah­dol­lis­taa sato­jen miljoonien euro­jen arvoisen asun­to­tuotan­non, mikä vas­taa ehkä tuhat­ta asun­toa. Ei täl­laista pul­lonkaulaa voi hyväksyä!

Puis­to­jen kun­nos­tuk­seen on liian vähän rahaa Puis­to­jen kun­ta on aivan olen­nainen tek­i­jä asuinaluei­den arvos­tuk­selle ja viihty­isyy­delle. Saisiko kokoomuk­sen ymmärtämään edes tämän: kil­pailus­sa hyvistä veron­mak­sajista hyvä asuinympäristö on Helsin­gin valt­ti Espooseen päin.

Talousarvioaloit­teet

Bud­jetin yhtey­dessä vas­tataan suureen joukkoon val­tu­utet­tu­jen talousarvioaloit­tei­ta. Käsit­te­len niistä vain kah­ta, joi­ta toinen on tietysti omani.

Yliopis­ton metroase­man pohjoinen sisäänkäynti

Tämä sisäänkäyn­ti sijoit­tuisi suun­nilleen Liisankadun päähän, mah­dol­lis­es­ti Varsa­puis­toon. Se nopeut­taisi metro­matkus­ta­jien matkaa useil­la min­u­uteil­la. Esit­telijä suh­tau­tuu asi­aan suo­peasti, mut­ta sanoo, että oikea ajanko­h­ta on, kun ratikkaym­päristöä muute­taan Kru­unusil­to­jen valmistuttua.
Jos jokin investoin­ti on kan­nat­ta­va (hyödyt ylit­tävät pääo­makus­tan­nuk­set) viiden vuo­den kulut­tua, se on mitä ilmeisem­min kan­nat­ta­va jo vuo­den kulut­tua. Sik­si halu­aisin kiire­htiä tätä – ellei ole perustei­ta väit­tää, että investoin­nin tekem­i­nen ennen Kru­unusil­to­ja tulisi jostain ihmeel­lis­es­tä syys­tä kalliimmaksi.

Kaisa Hern­ber­gin aloite pikaratikoiden jouduttamisesta

Hern­berg esit­tää, että ratikkalin­jan pitäisi olla valmis jo, kun ensim­mäiset talot valmis­tu­vat. Lausun­nos­sa san­o­taan, että voidaan­han sitä aluk­si käyt­tää bussia.

Nyt kan­nat­taa muis­taa kaupun­gin rooli suure­na maan­omis­ta­jana. Ratik­ka nos­taa asun­to­jen ja siten myös tont­tien arvoa. Sik­si lin­jan on olta­va ole­mas­sa kun ton­tit myy­dään tai vuokrataan tai valmis­tu­mas­sa hyvin pian sen jäl­keen. Muuten ratikan tuo­ma arvon­nousu jää kaupungilta saa­mat­ta. (Saatan kir­joit­taa tästäkin oman tari­nan.) Investoin­nin lykkäämi­nen mak­saa kaupungille siis silkkaa rahaa.

Toisek­si ratikas­ta on enem­män hyö­tyä, jos se on ole­mas­sa heti. Sil­loin asun­toi­hin muut­taa niitä, joiden työ- tai mui­hin matkoi­hin tuo ratik­ka eri­tyisen hyvin sopii.

Puoti­lan ostarin pure­taan ja tilalle uusi ostari ja asuntoja

Pitkäl­lisen kiis­te­lyn jäl­keen esitetään, että Puoti­lan van­ha ostari pure­taan ja tilalle raken­netaan kahdek­sanker­roksi­nen asuin­ta­lo, jon­ka alak­er­ras­sa on vas­taa­va määrä liiketi­laa. Mit­takaa­va poikkeaa vähän ympäristön taloista.

Hert­toniemen metroase­ma perusko­r­jataan ja päälle raken­netaan asun­to­ja ja liiketilaa

Hert­toniemen metroase­ma on vähän surullisen oloinen. Nyt se on tarkoi­tus pan­na uuteen uskoon. Samal­la sen päälle raken­netaan 20 000 k‑m2 asun­to­ja ja liiketilaa.

On oikeas­t­aan aika has­sua, että metroase­mat tehti­in alun perin niin, ettei niiden pääl­lä ole mitään. Kaavoituk­ses­sa oli totut­tu kak­si­u­lot­teisu­u­teen. Kaa­va kat­soo tont­tia ylhäältä ja kaavaan merk­itään se käyt­tö, mikä ton­til­la on. Aja­tus, että olisi mon­ta käyt­tö­tarkoi­tus­ta päällekkäin, tun­tui vier­aal­ta. Kaavoitus­ta koske­vat lakipykälätkin oli kir­joitet­tu vähän tässä hengessä. Sik­si meil­lä on myös yksik­er­roksisia ostoskeskuksia.

Han­ke toteutetaan kil­pailu­na, jos­sa hak­i­joiden pitää esit­tää oma suun­nitel­mansa ja tar­joutua toteut­ta­maan se.

 

 

Luotin siihen, että eduskunnassa puhutusta ei voi syyttää

Minä olen elänyt usko­muk­ses­sa, että kansane­dus­ta­jaa ei voi syyt­tää siitä, mitä hän on eduskun­nan pön­töstä sanonut, mut­ta olen siis ollut nämä vuodet ollut väärässä.

Min­ulle tämä tuli yllät­täen ajanko­htaisek­si kesken puheen­vuoroni eduskun­nas­sa noin 30 vuot­ta sitten.

Eduskun­nas­sa käsitelti­in kysymys­tä pien­ten val­tiono­suuk­sien muut­tamis­es­ta pros­en­tu­aal­i­sista markkamääräik­si. Sil­loin vielä täl­laisi­in lakei­hin tarvit­ti­in määräen­em­mistö ja hal­li­tus tarvit­si vihrei­den neljää ääntä.

Tätä min­un oli vähän tätä vaikea vas­tus­taa, kos­ka oli muual­la kir­joit­tanut, että pros­en­tu­aaliset val­tiono­su­udet oli­vat hirveä jär­jestelmävirhe. Jos val­tiono­su­us oli 90 %, kan­nat­ti palkata vaik­ka pat­saan var­ti­ja, kos­ka hänen palka­s­taan kuitenkin 17 % tuli kun­nal­lisverona kun­nalle. Keskus­ta halusi kaataa esi­tyk­sen. (Pat­saan var­ti­jat oli­vat hei­dän alueel­laan hyvä business.)

Eduskun­nan saunas­sa keskusta­lainen kansane­dus­ta­ja sanoi min­ulle, että jos äänestämme tässä väärin, hän jär­jestää min­ulle paljon negati­ivista julk­isu­ut­ta keskus­tan lehdis­tössä. (En nyt sano nimeä, kos­ka syyte­suo­ja ei koske blo­giani. Eduskun­nan pöytäkir­joista taas en ole vastuussa.)

Min­ulle ei tul­lut saunaan mukaan mag­neto­fo­nia, joten ei pystynyt tätä ilmeisen laiton­ta uhkaus­ta todis­ta­maan. Sik­si se esitet­ti­inkin saunas­sa. Muuten olisin tehnyt tästä ison jutun.

Kun kyseistä lakia käsitelti­in suures­sa salis­sa, val­itin, että on vähän ikävää, että kansane­dus­ta­jaa uhataan ikäväl­lä julk­isu­udel­la, jos… Luotin, että näin voi sanoa, vaik­ka min­ul­la ei ole sitä mag­neto­fon­in­auhaa, kos­ka syytesuoja.

Mau­ri Pekkari­nen huusi väli­in, että kuka on uhan­nut, mut­ta en välit­tänyt. Pekkari­nen huusi uud­estaan ja minä sanoin, että jos Pekkari­nen kysyy kol­man­nen ker­ran, minä vas­taan. Luotin tietooni, ettei min­ua voi syyt­tää puheis­tani eduskun­nan suures­sa salis­sa. Hän kysyi uud­estaan ja minä vas­tasin. Tästä tuli aika iso jut­tu julk­isu­udessa, minkä se minus­ta myös ansaitsi.

Ilmeis­es­ti kuitenkin on niin, että ihan mitä vain ei voi eduskun­nas­sa suuren salin pön­töstäkään sanoa. Tarvi­taan eduskun­nan lupa syyt­tää kansane­dus­ta­jaa, siitä mitä tämä on puhunut pön­töstä. Tämä on hyvä. Jos eduskun­nan pankki­val­tu­us­mies olisi pal­jas­tanut tule­van deval­vaa­tion, siitä myös olisi pitänyt ran­gaista ja jopa ankarasti.

 

Demarit ja vihreät joskus aikojen alussa.

Jacob Söder­man pohtii Hesaris­sa, että demar­it oli­si­vat nyt men­estyvä puolue, jos oli­si­vat ymmärtäneet sulaut­taa vihreät itseen­sä 1980-luvulla.

Pohdit­ti­in tätä mei­dänkin päässämme. Joskus 1980-luvul­la piskuinen joukko tule­via vihre­itä vaikut­ta­jia kokoon­tui Suo­mi-lehden tilois­sa miet­timässä oras­ta­van vihreän liik­keen yhteiskun­nal­lista strate­giaa. Olimme yksimielisiä siitä, että demar­it näyt­tävät suo­ma­laiselle yhteiskun­nalle suun­nan. (Ihan oikeasti, siltä se sil­loin näytti.)

Niin­pä suo­ma­laiseen yhteiskun­taan vaikute­taan vaikut­ta­mal­la demarei­hin. Enää piti ratkaista, vaikute­taanko demarei­hin tehokkaam­min sisältä vai ulkoa. Päädy­imme vaikut­ta­maan ulkoa, kos­ka meitä oli niin vähän ja demare­i­ta niin paljon, että demarei­den sisäl­lä olisimme eristäy­tyneet jon­nekin Etelä-Helsin­gin sos.dem ‑yhdis­tyk­seen esit­tämään eriäviä mielip­iteitä puoleen päätöksiin.

Käsi­tys omas­ta pro­jek­tis­tamme oli, että se olisi väli­aikainen ja sen tehtävä olisi toimia katalyyt­ti­na poli­it­tises­sa ken­tässä.  Tämä arvio meni aivan poskelleen, mut­ta luulen, että arvio jauhau­tu­mis­es­ta demarien koneis­ton sisäl­lä oli oikea. Thomas Wahlgren val­it­si toisin. Voidaan kysyä, onko puolue muut­tanut Thomas­ta enem­män kuin Thomas demareita.

Jos olisimme men­neet sisälle demarei­hin, emme olisi juuri pystyneet siel­lä mitään tekemään. Vihreä puolue olisi Suomeen syn­tynyt joka tapauk­ses­sa, vähän myöhem­min ja vähän eri­laise­na ja vähem­män Helsinki-keskeisenä.

 

Anekdootteja: Tallinnaan 1965

En ole ajatel­lut julka­ista muis­telmi­ani, kos­ka muis­ti­ni ei ole kro­nologi­nen ja kos­ka päiväkir­jois­sani on katas­tro­faal­isia aukko­ja. Sik­si olen ajatel­lut muis­tel­la anek­doot­te­ja elämäni var­relta. Näitä tulee noin viikon välein.

Tallinnaan 1965

Teknologi­nen kehi­tys saavut­ti huip­pun­sa ja vuon­na 1965 Suomen­lah­den yli pääsi laival­la Tallinnaan. Ennen se oli ollut mah­dol­lista. Olin sil­loin 13-vuotias.

Neu­vos­toli­it­to­lainen ja suo­ma­lainen osa­puoli päät­tivät jakaa laivali­iken­teen lip­putu­lot tasan ja tämä tehti­in niin, että oli yhden päivän ja kol­men päivän matko­ja. Jos meni Tallinnaan suo­ma­laisel­la aluk­sel­la, piti tul­la takaisin neu­vos­toli­it­to­laisel­la ja päinvastoin.

Isäni oli saanut työn­sä vuok­si itselleen ja min­ulle vapaaliput suo­ma­laiselle aluk­selle. (Siihen aikaan tuol­laisia oli tapana ottaa vas­taan, ilman, että mikään häly­tyskel­lo soi.) Mei­dän matkamme oli tämän takia kah­den päivän mat­ka, joten ero­tumme joukosta.

Kun lai­va oli Suomen­lah­den puo­livälis­sä, viro­lainen luot­sivene kiin­nit­tyi laivamme ja sieltä nousi laivaan Neu­vos­toli­iton rajatark­istus. Siihen aikaan raja­muodol­lisuuk­si­in ei halut­tu käyt­tää aikaa, vaan ne tapah­tu­i­v­at laival­la kuten nyt Pietarin junassa.

Ensim­mäisek­si kut­sut­ti­in mei­dät kak­si näyt­tämään pas­simme ja viisum­imme. Jotenkin tun­tui, että tästähän tulee jännittävää.

Matkalla kes­ki-ikäi­nen, vähän jo laita­myötäisessä ole­va mies esit­teli kaikille kom­mu­nis­tisen puolueen jäsenkir­jaansa ja ker­toi, että hän on menos­sa tapaa­maan pikku­siskoaan, joka asuu viro­laises­sa ihan­ney­hteiskun­nas­sa mut­ta jota hän ei ole näh­nyt kym­meni­in vuosi­in. Ilmeis­es­ti hänkään ei olut mak­sanut itse matkaansa, kos­ka tuli takaisin kah­den päivän kulut­ta niin kuin mekin.

Sata­mas­sa oli laivaa vas­tas­sa paljon nuo­ria naisia, jot­ka hoki­vat sanaa ”mor­sian”. Minä olin ennen ymmärtänyt, että mor­sian on menos­sa elämänikuiseen avi­o­li­it­toon, mut­ta näi­den aikatähtäin oli lyhyem­pi. Aika häkel­lyt­tävä kokemus.

Meitäkin olti­in vas­tas­sa. Pyytämät­tä ja kysymät­tä meille ilmaan­tui opas, jos­ta emme myöskään mitään mak­sa­neet. Hän kul­jet­ti meitä eri­laisi­in nähtävyyk­si­in, joi­ta pidin vähän ikävystyt­täv­inä. Minä olisi halun­nut nähdä arkipäivän Tallinnaa enkä sankarihautoja.

Sit­ten koit­ti vapaus. Yhden aamupäivän saimme men­nä, minne halusimme. Isäni halusi käy­dä kat­so­mas­sa museoita, mut­ta minus­ta nykypäivä oli kiinnostavampi.

Otin raitio­vau­nun ja kat­soin, minne se menee. En edelleenkään tiedä, mihin sil­loin päädyin, mut­ta ihan hirveää beton­is­lum­mia se oli. Mustamäe?

Ratikas­sa joku nuori mies yrit­ti ottaa min­u­un yhteyt­tä, mut­ta emme löytäneet yhteistä kieltä, joten se jäi siihen. Har­mit­taa jälkikä­teen, kos­ka ihmisil­lä on kädet kom­mu­nikoin­ti varten, jos ei yhteistä puhut­tua kieltä muuten löydy.

Iltapäiväl­lä tapasimme oppaan uud­estaan ja hän tietysti kysyi, mis­sä kävimme. Isäni ker­toi, mis­sä museois­sa olin käynyt. Minä sanoin, että menin ratikalla – siis het­ki­nen, mikä sen paikan nimi olikaan – ja hän ker­toi min­ulle, mis­sä olin käynyt. Tämän mokan jäl­keen hän oli vähän nolona.

Minä taas päät­telin, että jär­jestelmäl­lä, joka käyt­tää rahansa pane­mal­la vakoo­jan 13-vuo­ti­aan pojan perään, ei ole san­ot­tavaa tule­vaisu­ut­ta. Enkä sitä ana­lyysiä koskaan hylännyt.

Laivan lähtiessä tuo rehvakas kom­mu­nisti, joka oli jo kun­nol­la kän­nis­sä, ei ilmeis­es­ti ollut tavan­nut pikku­siskoaan, kos­ka van­ha koukkuselkäi­nen nainen tuli sata­maan ja kysyi hän­tä. Kun mies hänet näki, järky­tys oli suuri. Mies selvisi välit­tömästi: MITÄ NE OVAT TEHNEET SINULLE!.

En tiedä, mitä sis­aruk­set sen jäl­keen keskuste­liv­at, mut­ta laival­la, kaikkien näh­den, mies repi teatraalis­es­ti kom­mu­nis­tisen puoleen jäsenkirjansa.

Kesämökil­lämme Sipoos­sa ostimme perunamme van­hal­ta pienvil­jeli­jältä, Olgal­ta. Ker­roin, että olimme käyneet Tallinnas­sa ja hän heti kysymää, mil­laista siel­lä li. Sanoin, että aika ankea­ta ja hän ihmettelemään, että kaikki­han sanovat, että siel­lä on kaik­ki niin hyvin. Etelä-Sipoon pienvil­jeli­jät äänes­tivät SKDL:ää ja kuun­te­liv­at Tallinnan radiota.

Miksi potkurikoneita ei käytetä enempää?

Varoi­tus: julkaisen tämän kir­joituk­sen ilman fak­tan­ta­rk­istus­ta. Tarkoituk­se­nani on, että blo­gin kom­men­toi­jat kor­jaa­vat tek­stis­sä mah­dol­lis­es­ti ole­vat virheet ja väärinymmärrykset.

Moni miet­tii tänä ilmas­toahdis­tuk­sen aikana, mikä olisi oikea tapa matkus­taa Suomes­ta Kes­ki-Euroop­paan, kun Rail Balti­ca ei ole käytet­tävis­sä vuosiin.

Junal­la pääsee vain Tukhol­man kaut­ta ja jotenkin pitäisi päästä Tukhol­maan. Myös Mosko­van kaut­ta pääsee, mut­ta… Lento Tukhol­maan on tietysti parem­pi kuin lento Berli­ini­in ja pääsee Tukhol­maan toki laival­lakin, mut­ta se ei ole olen­nais­es­ti suihkukonet­ta parem­pi, ellei vääristä laskel­maa sälyt­tämäl­lä liian suur­ta osaa päästöistä autokan­nen rahtiliikenteelle.

(Oikea tapa laskea rahdin osu­us noiden uiv­ien hotel­lien päästöistä on laskea, mil­laisia päästöjä rahdin kul­jet­ta­mi­nen rah­tialuk­sel­la aiheuttaisi.)

Mie­lenki­in­toinen vai­h­toe­hto on potkurikone, joka on vähän hitaampi kuin suihkukone – mat­ka Tukhol­maan kestää 1:15 – mut­ta ilmas­ton kannal­ta aivan olen­nais­es­ti parem­pi. Koti­maan reit­eil­lä potkurikone on myös selvästi parem­pi kuin ajami­nen sama mat­ka yksin polttomoottoriautolla.

ATR-72 kone kulut­taa polt­toainet­ta matkus­ta­jak­ilo­metriä kohden merkit­tävästi vähem­män kuin suihkukone, mut­ta tämä ei ole asian ydin. Potkurikone ei nouse yläil­make­hään, mikä tarkoit­taa, etteivät sen päästöt ole pahempia kuin yhtä suuret päästöt maan pääl­lä. Näin olen ainakin asian ymmärtänyt. Tästä toivoisin asiantun­ti­joiden kommentteja.

Todet­takoon, että lento Turus­ta Gdan­ski­in kestää 1:25 ja mak­saa esimerkik­si ensi keskivi­ikkona 57 euroa.

Ilmas­tosy­istä lentämistä on hyvä rajoit­taa, mut­ta ei sitä voi kokon­aan lopet­taa. Lap­pi ja esimerkik­si Oulu kui­h­tu­isi­vat pahasti, jos mat­ka Oulu­un kestäisi Helsingistä kuusi tun­tia, niin ettei siel­lä voi käy­dä kok­ous­ta­mas­sa työpäivän aikana, ja Lap­pi­in puoli vuorokaut­ta. Potkurikoneel­la mat­ka kestäisi puoli tun­tia pidem­pään kuin suihkukoneella.

Suomes­sa käytet­ty ATR 72 kone on pieni, matkus­ta­japaikko­ja vain 76. Isom­pi potkurikone olisi taloudel­lisem­pi, mut­ta nykyisenä suihkukonekaut­e­na sel­l­aisia ei valmis­te­ta kuin armei­joiden käyttöön.

Jos lentämistä suit­sit­taisi­in järkeväl­lä hin­tao­h­jauk­sel­la, potkurikonei­den suh­teelli­nen kan­nat­tavu­us kohenisi olen­nais­es­ti. Hyvää hin­tao­h­jaus­ta oli esimerkik­si, jos suihkukone jou­tu­isi osta­maan kolminker­taisen määrä päästöoikeuk­sia yläil­make­hässä lentämis­es­tä johtuen ja potkurikone vain yksinker­taisen määrän. Markki­noille tulisi var­maankin myös isom­pia potkurikonei­ta, joiden lentosäde olisi myös suurempi.

 

Mitä ajattelen Veikkauksen monopolista?

Jos Alko olisi kuin Veikkaus

Suomes­sa on Alkon monop­o­li viral­lis­es­ti tor­ju­mas­sa alko­holin hait­to­ja. Kuvitelka­amme, että joku olisi keksinyt kor­vamerk­itä Alkon voiton rahoit­ta­maan las­ten­sairaaloi­ta. Samal­la Alkon hallintoe­limet olisi miehitet­ty sairaaloiden ja syöpälas­ten edus­ta­jil­la. Taatak­seen las­ten hyvän hoidon Alko pyrk­isi mak­si­moimaan tulon­sa eikä mikään lain­säädän­tö kait­sisi sen käyt­tämiä keinoja.

Alko lait­taisi jokaisen mar­ketin aulaan ja kioski­in kolikoil­la toimi­van kos­suau­tomaatin, jos­ta saisi päivän avaus­naukun muu­ta­mal­la kolikol­la. Eri­tyis­es­ti se keskit­täisi kos­suau­tomaat­tin­sa sos­su­jen edustalle ja laa­jem­min vuokrat­alo­val­taisi­in kaupungi­nosi­in, kos­ka se on analysoin­ut, että otol­lista asi­akaskun­taa tavoit­taa parhait­en sieltä. Tele­vi­sios­sa main­os­tet­taisi­in per­jan­taip­ul­loa, jon­ka jokainen on ansain­nut rankan viikon päälle. Täy­del­lisen alko­holimo­nop­o­lin olois­sa juopot­telun mieliku­va­main­on­ta olisi eri­tyisen kan­nat­tavaa. Kil­pailun val­lites­sa toinen yri­tys voisi hyö­tyä siitä, että minä main­os­tan tele­vi­sios­sa per­jan­taip­ul­lon autuutta.

Jos joku rait­tiusih­mi­nen yrit­täisi sanoa, että toim­inta on vas­tu­u­ton­ta, hänet vai­en­net­taisi­in kysymäl­lä, halu­atko todel­la vaaran­taa las­ten syöpähoidot.

Joku voisi silti sanoa, että alko­holi­hai­tat pieneni­sivät, jos täl­lä tavoin Alkon monop­o­li puret­taisi­in ja alko­holin myyn­tiä alet­taisi­in säädel­lä lainsäädännöllä.

Myön­nän, että tämä rin­nas­tus on kär­jis­tet­ty, mut­ta halu­an havain­nol­lis­taa sil­lä sitä, että kah­ta vas­takkaista tavoitet­ta on vaikea toteut­taa yhdel­lä keinolla.

Peliri­ip­pu­vu­us on merkit­tävä tek­i­jä ylivelkaantumisessa 

Pidän uhkapele­jä vihon­vi­imeisenä kirouk­se­na, jois­sa on hyvää suun­nilleen yhtä paljon kuin hero­i­inin käytössä elämän ankeu­den tor­ju­mises­sa. Sik­si uhkapelei­hin pitäisi suh­tau­tua suun­nilleen samal­la taval­la kuin huumeisiin.

(Vapaa­ta markki­na­t­alout­ta muu­toin kan­nat­ta­va The Econ­o­mist on esit­tänyt use­aan otteeseen huumekau­pan ottamista val­tion monop­o­lik­si. Jätän tämän aiheen sivu­un turhia emootioi­ta herättävänä.)

Joku voi sanoa, että eihän muu­ta­man kympin menet­tämisen Veikkauk­sen peli­au­tomaat­ti­in ole mitään uhkapeliä. Ei se hänelle olisikaan, mut­ta hän ei myöskään kuu­lu kohderyh­mään. Kohderyh­mään kuu­lu­vat esimerkik­si kansaneläkeläiset. Jos eläkeläi­nen ei voi ostaa hänelle määrät­tyjä lääkkeitä, kos­ka menet­ti rahat peli­au­tomaat­ti­in, hänen kohdal­laan se on uhkapeliä.

Sel­l­ais­takin olen kuul­lut san­ot­ta­van, että tarvit­semme Veikkaus­ta, kos­ka kansan­ter­vey­den rahoit­ta­mi­nen verovaroista ei käy maas­sa, jos­sa veroaste on niin korkea kuin on. Tiedok­si: osana tuo­ta korkeaa veroast­et­ta on myös Veikkauk­sen tulou­tus val­ti­olle. Se las­ke­taan nois­sa tilas­tois­sa veroksi.

Verona Veikkauk­sen uhkapelit ovat erit­täin regres­si­ivi­nen vero, jota köy­hät ilmeis­es­ti eivät mak­sa ain­oas­taan suh­teessa enem­män kuin rikkaat, vaan myös absolu­ut­tis­es­ti. Lot­tokansa asuu köy­hissä lähiöis­sä ja taan­tu­val­la maaseudulla.

Peliri­ip­pu­vaiset eivät ole peli­au­tomaa­tien tuo­to­ssa mikään pieni sivu­vir­ta vaan pääasialli­nen tulolähde. Veikkaus suun­nit­telee, että joskus ensi vuosikymmenel­lä se toisi peli­au­tomaat­tei­hin tun­nistau­tu­misen, jol­loin peliri­ip­pu­vainen voi selkeinä het­k­inään kieltää pelaamisen itseltään – se voisi ehkä olla ehto myös velka­sa­neer­auk­seen pääsemiselle. Tämä on aivan turha investoin­ti, kos­ka sen jäl­keen nuo vekot­timet eivät tuo­ta mitään. Ne kan­nat­taisi kerätä pois ja jalostaa romu­rau­dak­si. Muu­ta­ma pros­ent­ti suo­ma­lai­sista vas­taa pääosas­ta peli­au­tomaat­tien tuo­to­s­ta. Ongelmapelaa­jat ovat koko liikeidea.

Peliri­ip­pu­vu­us on merkit­tävänä syynä ylivelkaantumiseen.

Ilmeis­es­ti kaik­ki pelaa­jat eivät hah­mo­ta, että peli­au­tomaatille ei voi kuin hävitä. Tai ollaan tarkko­ja. Jos pelaa ker­ran, voi pienel­lä toden­näköisyy­del­lä jopa vähän voit­taa, mut­ta jos pelaa paljon häviää var­masti paljon.

Lot­to on nerokas tapa hämätä ihmisiä, kos­ka har­va oival­taa, kuin­ka epä­to­den­näköistä on voit­taa pääo­suma. Eihän siinä tarvitse kuin saa­da seit­semän numeroa oikein neljästäkymmen­estä. Toden­näköisyys on 1/18 643 560. Sitä kuin­ka pieni luku tuo on, eivät ihmiset yleen­sä hah­mo­ta. Jotain osvi­it­taa tuo­hon antaa, että jos lot­toaa joka viikko riv­in, voit­taa päävoiton noin joka 358 000 vuosi. Ihmiskun­ta on noin 200 000 vuot­ta van­ha. Tai jos tiedät, että ystäväl­läsi on puhe­lin, mut­ta et tiedä numeroa, kuin­ka älykästä olisi soit­taa sat­un­naisi­in numeroi­hin ja kysyä, onko tämä Kallen numero? Se onnis­tuu kuitenkin toden­näköisem­min kuin Loton päävoitto.

Ran­skas­sa main­os­tet­ti­in jotain eurolot­toa tai sel­l­aista. Ker­rot­ti­in päävoiton suu­ru­us, mut­ta ker­rot­ti­in myös voiton toden­näköisyys. Se on muis­taak­seni 1/92 miljoon­aa. Siel­lä näköjään vaa­di­taan edes tämä.

Joku kir­joit­ti, että suo­ma­laiset oli­si­vat paljon varakkaampia, jos oli­si­vat sijoit­ta­neet pörssi­in ne rahat, jot­ka ovat haaskan­neet Lot­toon. Toden tot­ta. Kymp­pi vaikka­pa osakein­dek­si­in joka viikko kymme­nen vuo­den ajan ja omis­taisin nyt liki 10 000 euroa.

Monop­o­li vai Ruotsin malli

Kos­ka uhkapelit rin­nas­tu­vat ajatuk­sis­sani huumekaup­paan, olen pitänyt Veikkauk­sen monop­o­lia perustel­tuna tapana ehkäistä hait­to­ja. Uhkapele­jä kun on yhtä mah­do­ton kiskoa maail­mas­ta kuin huumeita.

Tilas­to­jen val­os­sa tämä hait­to­jen min­i­moin­ti on kuitenkin epäon­nis­tunut täysin. Ongelmapelaa­jia on kaikkial­la mail­mas­sa, mut­ta Suomes­sa selvästi enem­män kuin muual­la. Nykyjär­jestelmä on siis eri­tyisen huono tor­ju­maan pelaamisen haittoja.

Vai­h­toe­htoinen malli olisi Ruot­sis­sa nou­datet­tu lisenssi­jär­jestelmä. Yksi­tyisetkin saa­vat haalia rahaa uhkapeleistä, mut­ta toim­inta on luvan­varaista ja iso osa tuo­to­s­ta on tilitet­tävä valtiolle.

Jos ver­taa Suomen mallia sen nyky­muo­dos­sa Ruotsin malli­in, Ruotsin malli on parem­pi. Ruot­sis­sa on paljon helpom­pi säädel­lä uhkapeli­toim­intaa, kos­ka kukaan ei tule huu­ta­maan, että vaaran­nat kult­tuurin, urheilun ja kansan­ter­veystyön. Vaik­ka Ruotsin malli on parem­pi, se ei ole paras.

Min­un ideaal­i­maail­mas­sani vas­tu­ulli­nen, hait­to­jen min­i­moin­ti­in tähtäävä val­ti­olli­nen monop­o­li olisi parem­pi. Vaik­ka yksi­ty­is­ten yri­tys­ten saal­is­tus­ta olisi lain­säädän­nöl­lä helpom­pi suit­sia kuin rahanah­neen Veikkauk­sen, kovin help­poa se ei silti olisi. Yri­tys kek­sii uuden kikan paljon suju­vam­min kuin val­tio muut­taa lain­säädän­töä eikä nyky­isin hyväksytä yleis­lake­ja tyyli­in ”liial­lista houkut­tele­vu­ut­ta ei suvaita”.

Jos Veikkauk­ses­ta halut­taan vas­tu­ullis­es­ti toimi­va, sen yhtey­det kaikkien hyvien asioiden rahoit­tamiseen on katkaista­va. Tämä on ehdo­ton edel­ly­tys. Veikkauk­sen tuo­tot on tilitet­tävä val­ti­olle ja val­tion tulee vas­ta­ta hyvistä asioista budjettirahoituksella.

Kun kokoomus val­it­si Veikkauk­sen hal­li­tuk­seen omaa edus­ta­jaansa, itses­tään selvää oli, että tämä kuu­luisi puolueen urheilusi­ipeen. Ensin Hjal­lis Harki­mo ja sit­ten Ilk­ka Kan­er­va. Siltä osin, kun hal­li­tus ja hallintoneu­vos­to eivät koos­tu talouden ammat­ti­lai­sista, ne koos­t­u­vat edun­saa­jista, siis niistä, jot­ka halu­a­vat saa­da uhkapeleistä mah­dol­lisim­man suur­ta tuottoa.

Kun monop­o­lin tarkoi­tus (niin se on EU:lle selitet­ty) on tor­jua pelaamisen hait­to­ja, tun­tu­isi luon­te­val­ta, että hallintoe­limis­sä oisi velka­neu­vo­jia ja ylivelka­an­tunei­den edus­ta­jia ja eri­laisia sosi­aalialan ammat­ti­laisia eikä niitä, joiden etu­na on mak­si­moi­da tuotto.

Aika iso­ja kor­vauk­sia hallintoon osal­lis­tuville poli­itikoille myös mak­se­taan – etenkin ajatellen, että nämä ovat siel­lä edus­ta­mas­sa omia intres­si­ta­ho­jaan. Jos joku väit­tää, ettei siel­lä eduste­ta intres­si­ta­hoa, ker­tokoon, mik­si kokoomuk­sen edus­ta­jan oli edustet­ta­va puolueen urheilusi­ipeä? Mitä sanois­imme, jos jokin raken­nus­li­ike toimisi samoin; val­it­sisi hallintoe­limi­in­sä poli­itikko­ja ja mak­saisi näille ylim­i­toitet­tu­ja palkkioita?

Minä kan­natan siis yhä monop­o­lia, mut­ta monop­o­lia, joka ottaa täysin toisen suun­nan. Uno­hde­taan tuo­tot ja pan­naan koko paino hait­to­jen min­i­moin­ti­in. Val­tio siirtää bud­jet­ti­ra­hoituk­sen piiri­in kaiken sen, mitä nyt rahoite­taan veikkauk­sen tuo­toil­la. En tarkoi­ta, että Veikkauk­sen talouden vah­timisel­la ei olisi merk­i­tys­tä. Kulu­ja saa kyl­lä minimoida.

Nyt on puhut­tu joidenkin main­os­ten ”epäon­nis­tu­mis­es­ta”. Mik­si haitallista toim­intaa ylipään­sä pitää main­os­taa? Ei Alkokaan main­os­ta perjantaipulloa.

PS.

Kävi allekir­joit­ta­mas­sa kansalaisa­loit­teen, jos­sa vaa­di­taan peli­au­tomaat­te­ja pois kaupoista, kioskeista, rav­in­toloista ja huoltoasemil­ta.  Uhkapelaamista emme voi estää niin kuin emme tupakoin­ti­akaan, mut­ta olkoot peli­au­tomaatit piilos­sa niin kuin tupakatkin ovat kaupois­sa.  Jos sinäkin halu­at allekir­joit­taa, tässä on osoite: kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3933

Tarvitaan ohjelma liito-oraville soveltuvien metsätyyppien turvaamiseksi

Liito-ora­va on ihan sym­pa­at­ti­nen eläin, jon­ka soisi men­estyvän Suomes­sakin. Se ei ole laji­na lainkaan uhanalainen, kos­ka sen pääe­si­in­tymisalueel­la Siperi­as­sa sitä ei uhkaa mikään. Maail­man­laa­juis­es­ti se onkin luokitel­tu elin­voimaisek­si lajik­si. EU:ssa se on harv­inaisu­us, kos­ka sitä on käytän­nössä vain Suomes­sa ja vähäisessä määrin Balt­ian maissa.

Vaik­ka laji ei ole maail­man­laa­juis­es­ti uhanalainen, on ihan hyvä tavoite suo­jel­la sen kan­taa myös Suomes­sa. Tapa, jol­la liito-oravaa suo­jel­laan, on kuitenkin täysin ter­ho­ton. Tulee hyvin kalli­ik­si, mut­ta ei toi­mi myöskään liito-ora­van kannalta.

Tun­tu­isi luon­te­val­ta, että liito-oravaa suo­jeltaisi­in Suomen laa­jois­sa met­sis­sä niin, että pidet­täisi­in huol­ta, että eri puo­lil­la eteläistä Suomea met­si­in jätet­täisi­in sinne tänne riit­tävän laa­jo­ja kuu­si­val­taisia seka­pu­umet­siä, jois­sa on myös haapo­ja, kos­ka liito-ora­va pesii mieluiten van­has­sa haavassa.

Täl­lainen ei mak­saisi paljon ja liito-ora­va voisi paljon parem­min kuin nyt.

Nyt met­sän­hoi­dos­sa ei tarvitse ottaa huomioon liito-oravalle sovel­tuvaa eko­tyyp­piä lainkaan. Jos sekamet­sien tuhoamis­es­ta huoli­mat­ta jostain vielä liito-oravaa ei ole saatu hääde­tyk­si pois, pitää pesäpuu ja muu­ta­ma aari sen ympäril­lä säästää. Näitä pesäpui­ta löy­tyy kovin har­voin osit­tain sik­si, että sekamet­siä ei met­sän­hoi­dos­sa suosi­ta mut­ta myös sik­si, ettei met­sän­o­mis­ta­jal­la ole mainit­tavaa moti­vaa­tio­ta pesäpu­u­ta huo­ma­ta. Ei se myöskään ole help­poa, kos­ka kyse on yö-eläimestä.

Suomen talous­met­sis­sä liito-oravaa ei juuri enää esi­in­ny. Sik­si sen on ollut pakko sopeu­tua ihmisi­in ja kaupunkei­hin. Aika pelo­ton siitä onkin kehittynyt.

Kaupunkien kaavoituk­ses­sa run­sas­tuneesta – kaupungeis­sa run­sas­tuneesta – liito-oravas­ta on tul­lut kallis riesa. Minne liito-ora­va kul­loinkin sat­tuu aset­tumaan, juuri siinä maini­tus­sa paikas­sa sen revi­ir­iä on suo­jelta­va hin­taan mihin hyvänsä.

Juris­teil­la on taipumus kek­siä hyvin kus­tan­nuste­hot­to­mia sään­töjä – siis sään­töjä, jot­ka mak­sa­vat paljon ja hyödyt­tävät vain vähän sitä intres­siä, jota ne on tarkoitet­tu suo­jele­maan. Onko vika koulu­tuk­ses­sa? Talousti­eteis­sä täl­lainen opti­moin­ti on peruskauraa.

Kyl­lä liito-oravaa kan­nat­taa kaupungeis­sakin suo­jel­la, mut­ta niin, että kaavoituk­ses­sa niille varataan alueet, jois­sa sen vaa­timuk­set ote­taan huomioon. Liito-ora­van suo­jelun kannal­ta tämä ei ole kus­tan­nuste­hokas­ta – tulisi paljon halvem­mak­si ostaa kymme­nen hehtaaria met­sää tähän tarkoituk­seen muual­ta kuin hehtaari kaupungista, mut­ta kaupunki­laisia ajatellen luon­toa tarvi­taan myös kaupungeis­sa, ei luon­non itsen­sä vaan kaupunki­lais­ten kannalta.

Jos luon­to voisi käy­dä kaup­paa, se myisi kaik­ki viher­alueet kaupungeista ja ostaisi sata ker­taa enem­män maa­ta muual­ta, mut­ta sil­loin kaupunki­laiset oli­si­vat ilman lähilu­on­toa. Sitä tarvi­taan siis ihmis­ten, ei luon­non tarpeisiin.

Tehtäköön siis val­takun­nalli­nen ohjel­ma liito-oravalle sopivien met­sä­tyyp­pi­en tur­vaamisek­si ja muutet­takoon koko lajin suo­jelua koske­va lain­säädän­tö järkeväm­mäk­si sekä talout­ta että liito-oravaa ajatellen.

Luulen, että EU:lta saisi tähän luvan, jos rauhal­lis­es­ti selittäisi.

Helsingin seudun kasvu jatkui vahvana mutta painottuu nyt Espooseen ja Vantaalle

Väestön ennakkoti­las­ton mukaan Helsin­gin seudun asukasluku kasvoi 10 133 hen­gel­lä vuo­den ensim­mäisel­lä puoliskol­la. Edel­lisenä vuon­na samaan aikaan kasvua oli 9 897 henkeä. Seudun kasvus­ta 87,6 pros­ent­tia tuli PKS-kun­ti­in. Seudun neljästä­toista kun­nas­ta kaikkien muiden asukasluku kasvoi pait­si Tuusu­lan, Kau­ni­ais­ten ja Pornaisten.

Helsin­gin asukaslu­vun kasvu läh­es pysähtyi ensim­mäisel­lä neljän­nek­sel­lä (+ 562) mut­ta piristyi taas toisel­la neljän­nek­sel­lä (+2 385) Tässä saat­taa olla taustal­la jotain tilas­to­jen put­saus­ta, joka liit­tyy maas­ta pois muut­tamiseen. Jos tästä ei ole kyse, asum­isväljyy­den kasvun on täy­tynyt käyn­nistyä Helsingis­sä uud­estaan, sil­lä rak­en­t­a­mi­nen  ei ole hidas­tunut vaan pikem­minkin kiihtynyt. Seli­tys voi löy­tyä myös asun­to­jen varaamis­es­ta hotel­likäyt­töön (Airbnb) ja opiske­li­joiden hakeu­tu­mi­nen yksiöi­hin asum­istuen muu­tok­sen vuok­si. Jäämme odot­ta­maan seu­raavaa neljännestä, jol­loin opiske­li­jat tulevat.

Espoo ja Van­taa kan­ta­vat nyt selvästi suurem­man vas­tu­un pääkaupunkiseudun väestönkasvus­ta. Län­simetro ja Kehärata.

Koko maas­sa väk­iluku kasvoi 3 635 hen­gel­lä, mikä oli kokon­aan net­tomaa­han­muu­ton ansios­ta. Kuollei­den määrä ylit­ti syn­tynei­den määrän 4 869 hengellä.

Koko maas­sa syn­tyi ensim­mäisel­lä vuosipuolisko­la 22 186 las­ta (23 759) eli syn­tynei­den määrä las­ki 1 573 lapsel­la. Myös kuollei­den määrä (27 055) las­ki 1 018 hen­gel­lä. Vaisu influenssavuosi?