Kategoria: Talouspolitiikka

Kohtuulliset tullit lisäisivät taloudellista turvallisuutta

Tuen talous­poli­it­ti­sis­sa kysymyk­sis­sä yleen­sä talous­teo­ri­an val­tavir­taa, mut­ta suh­teessa täy­del­liseen vapaakaup­paan koen itseni toisi­na­jat­teli­jak­si. Minus­ta maail­mas­ta tulisi parem­pi, jos kan­sain­välistä kaup­paa hie­man jar­rutet­taisi­in kohtu­ullisil­la tulleil­la. Tämän sanomi­nen ääneen on nyt vähän vaikea­ta, kos­ka tulen herkästi sotke­tuk­si Trumpin ajatteluun.

Talous­teo­ri­an mukaan päät­te­ly menee niin, että mitä pienem­mät ovat kau­pan esteet, sitä parem­min suh­teel­lisen edun peri­aate pystyy toteu­tu­maan ja sitä korkeam­mak­si taloudelli­nen hyv­in­voin­ti kasvaa.

Tämä on sinän­sä tot­ta, mut­ta ajatuk­ses­sa on se vika, että se tekee maail­man­taloud­es­ta hyvin haavoit­tuvan. Kau­ni­isti san­ot­tuna se lisää keskinäis­ri­ip­pu­vu­ut­ta, jota ere­hdyt­ti­in joskus pitämään jopa rauhan edistäjänä.

Kovin pitkälle menevän työn­jaon ikävät seu­rauk­set nähti­in korona-aikana, kun Kiinan talous yski ja Euroopas­sa oli yhtäkkiä pulaa jopa lääkkeistä. Rauhaakaan tämä keskinäis­ri­ip­pu­vu­us ei edis­tänyt, kos­ka Venäjä las­ki, ettei EU voi tul­la Ukrainan tuek­si, kos­ka on niin riip­pu­vainen venäläis­es­tä maakaasusta.

Nyt olemme paljon riip­pu­vaisem­pia Kiinas­ta kuin Venäjän fos­si­iliener­gias­ta. Kiina tulee käyt­tämään tätä riip­pu­vu­ut­ta län­si­mai­ta vas­taan. Se on tätä ase­maansa rak­en­tanut määräti­etois­es­ti. Olemme olleet Euroopas­sa hie­man sin­isilmäisiä. Jat­ka lukemista “Kohtu­ulliset tul­lit lisäi­sivät taloudel­lista turvallisuutta”

1990-luvun laman pitkät jäljet

Syksyl­lä ilmestyi Jari Elo­ran­nan ja Roope Uusi­talon toimit­ta­ma kir­ja  suo­ma­lai­sista talouskri­i­seistä 1860-luvul­ta nykypäivään nimeltään Ankarat ajat. Kymme­nessä artikke­lis­sa käy­dään läpi talouskri­ise­jä vuosien 1867–68 nälän­hädästä 2020-luvun koron­akri­isi­in ja Ukrainan sotaan.

Min­un kannal­tani mie­lenki­in­toisin oli Aal­to-yliopis­ton talousti­eteen­laitok­sel­la työsken­tele­vien pro­fes­sorien Kris­ti­ina Hut­tusen ja Mat­ti Sarvimäen artikke­li 1990-luvun laman pitkät jäl­jet. Näkökul­maani saat­taa tietysti vaikut­taa se, että toimin vierail­i­jana Aal­to-yliopis­to talousti­eteen laitoksella.

Täl­lainen tutkimus kuu­luisi oikeas­t­aan sosi­aal­i­ti­etei­den alaan, mut­ta talousti­eteis­sä on viime aikoina kehitet­ty pseu­dosat­un­nais­tamiseen perus­tu­via menetelmiä kausali­teet­tien selvittämiseen.

Tässä tutkimuk­ses­sa sat­un­nais­t­a­mi­nen perus­tui siihen, että laman aikana moni työ­paik­ka lakkautet­ti­in kokon­aisuute­na, jol­loin yri­tyk­sen koko henkilökun­ta irti­san­ot­ti­in.  Ei tapah­tunut mitään irti­san­ot­tavien valikoi­tu­mista. Jat­ka lukemista “1990-luvun laman pitkät jäljet”

Inflaatiovakauttaja olisi epäjohdonmukainen osa eläkejärjestelmää

Voi olla perustel­tua alen­taa eläkkei­den ostovoimaa, jot­ta eläke­jär­jestelmä ei olisi niin epäoikeu­den­mukainen sukupolvien välil­lä, mut­ta esitet­ty inflaa­tio­vakaut­ta­ja on aivan epäjo­hdon­mukainen viritelmä, kos­ka eri tavoin ajoit­tuvat mut­ta lop­ul­ta yhtä suuret hin­to­jen ja palkko­jen nousut alen­ta­vat eläkkei­den ostovoimaa aivan sat­un­nais­es­ti. Vakaut­ta­ja astuu peli­in, jos jon­akin vuon­na hin­nat nou­se­vat palkko­ja nopeam­min ja alen­nus olisi pysyvät, vaik­ka seu­raa­vana vuon­na palkat kuroisi­vat eron kiin­ni. Näin­hän on viime aikoina tapahtunutkin.

Jos käy näin:

Hin­nat     palkat

1 v.             6              2
2.v.             2              6

eläkkei­den ostovoima las­kee pysyvästi, mut­ta ei laske. jos

Hin­nat     palkat

1 v.             4              4
2.v.             4              4

Eikö sitä nyt voisi päät­tää, kuin­ka paljon eläkkei­den ostovoimaa alen­netaan, eikä pan­na tämän nopan­heiton varaa?

KORJAUS:

Olin kir­joit­tanut tuon tek­stin liian hätäis­es­ti ennakkoti­eto­jen perus­teel­la. Esi­tyk­sessä tuo inflaa­tio­vakaut­ta­ja on kir­joitet­tukin niin, että yhden vuo­den kuop­pa ei sitä laukaise vaan kah­den vuo­den. Jos hin­to­jen nousu ylit­tää palkko­jen nousun kah­den vuo­den aikana, eläkkei­den reaaliar­voa las­ke­taan. (Tämä on san­ot­tu vähän mon­imutkaisem­min, mut­ta sitä se tarkoit­taa) Kuitenkin ideana on, että jos reaali­palkat oskil­loi­vat niin, ett­tä ne ovat ker­ral­laan miinuk­sel­la kah­den vuo­den ajan, eläkkei­den ostovoima ale­nee, vaik­ka reaali­palkat sen jäl­keen nousi­si­vat kuin­ka paljon hyvänsä.

Eikö voitaisi olla rehellisem­pi. Eläke­jär­jestelmän kestävyys­laskel­mat perus­tu­vat ole­tuk­seen jatku­vasti kas­vav­ista reaali­palkoista. En tiedä, mikä se oletet­tu reaali­palkko­jen kasvu­vauhti on, mut­ta olete­taan esimerkin omais­es­ti, että se olisi kak­si pros­ent­tia. Kun reaali­palkat nou­se­vat vähem­män, eläkkeitä leikataan, mut­ta leikkaus ote­taan takaisin, jos reaali­palkat otta­vat tuon kah­den pros­entin nopeudel­la nou­se­van trendin kiinni.

Kannustinongelmat lymyävät tuloasteikon alapäässä

Yleen­sä kun puhumme korkei­den vero­jen haitoista, ajat­telemme tuloast­eikon yläpäätä. Varsi­naiset ongel­mat ovat kuitenkin asteikon alapäässä.

Köy­hyy­den ain­oa ongel­ma ei ole se, että ilman palkkat­u­lo­ja ole­van kulu­tus­mah­dol­lisu­udet ovat pienet. Toinen ongel­ma on, että mon­en on jok­seenkin mah­do­ton paran­taa taloudel­lista ase­maansa työtä tekemäl­lä. Rikkaat mar­mat­ta­vat vähän yli viidenkymme­nen pros­entin mar­gin­aaliv­eroista, kun köy­hillä efek­ti­ivi­nen mar­gin­aaliv­ero on usein yli 80 pros­ent­tia, monel­la tasan sata pros­ent­tia. Tämä on paljon pahempi kan­nusti­non­gel­ma kuin rikkaiden koke­ma korkea mar­gin­aaliv­ero ja se näkyy työllisyydessä.

Kun sään­nöt ovat täl­laisia, on vähän vaikea mar­mat­taa työn­teon välttelystä.

Halua korostaa, etten pidä siitä, että jotkut jät­täy­tyvät tahal­laan tulon­si­ir­to­jen varaan, kos­ka eivät pidä työstä. Tähän menevä raha ei ole pois rikkail­ta vaan toisil­ta köy­hiltä. Jat­ka lukemista “Kan­nusti­non­gel­mat lymyävät tuloast­eikon alapäässä”

Tuloerot ja kannustavuus hyvätuloisilla

Tästä tulikin kolmio­saisen sijas­ta nelio­sainen, kos­ka päätin jakaa kan­nus­tavu­ut­ta koske­van osion kah­tia, rikkaiden ja köy­hien osaksi.

Tulo­ero­ja tarvi­taan ihmis­ten kan­nus­tamisek­si tekemään työtä ja kehit­tämään uusia ajatuk­sia. Noin pääsään­töis­es­ti Suomes­sa on kuitenkin riit­tävän kivaa olla hyväo­sainen ja riit­tävän ikävää olla huono-osainen, joten tältä osin kan­nus­timet ovat kunnossa.

Olisim­meko ahk­er­ampia ja inno­vati­ivisem­pia, jos efek­ti­iviset mar­gin­aaliv­erot oli­si­vat alem­mat? Jos mah­dol­lisu­ut­ta muut­taa pois maas­ta ei olisi, mar­gin­aaliv­ero­jen alen­t­a­mi­nen tuskin tek­isi meistä ahk­er­ampia. Aiem­min sekä Yhdys­val­lois­sa että Bri­tan­ni­as­sa on sovel­let­tu selvästi yli 90 pros­entin mar­gin­aaliv­ero­ja, eikä talous siihen kaatunut. Jos voit tehdä mil­jar­di euroa tuot­ta­van keksin­nön, et jätä sitä tekemät­tä vain, kos­ka tien­aat siitä itse vain sata miljoon­aa. Jat­ka lukemista “Tulo­erot ja kan­nus­tavu­us hyvätuloisilla”

Tuloerojen mittaamisesta

Kun mitataan tulo­ero­ja, on ensin päätet­tävä, tutk­i­taanko suh­teel­lisia vai absolu­ut­tisia ero­ja.  Minus­ta kaik­ki syyt puolta­vat suh­teel­lisia ero­ja, vaik­ka se tuot­taakin jonkun mielestä väärän johtopäätök­sen siitä, että tulo­erot eivät ole juuri kasvaneet.

Jos alku­ti­lanteessa Pekan tulot ovat 100 euroa kuus­sa ja Matin 2 000 euroa kuus­sa ja lop­puti­lanteessa Pekan tulot ovat 8 000 euroa kuus­sa ja Matin 10 000 euroa kuus­sa, minus­ta hei­dän tilanteen­sa on tasoit­tunut, mut­ta jonkun toisen mielestä ero on kasvanut.

Jos tutk­i­taan suh­teel­lisia ero­ja, 1800-luvun sää­ty-yhteiskun­ta oli eri­ar­voisem­pi kuin mei­dän aikamme, mut­ta jos tutk­i­taan absolu­ut­tisia ero­ja, nykyti­lanne on eriarvoisempi.

Parhaana tulo­eromit­ta­ri­na pidän Gini-ker­roin­ta, mut­ta muut mit­tar­it täy­den­tävät sen anta­maa kuvaa. Onhan esimerkik­si hyvä tietää köy­hyy­dessä elävien määrästä ja tilanteesta. Jos tulo­erot kas­va­vat, on eri asia johtuuko se rikkaimpi­en rikas­tu­mis­es­ta vai köy­himpi­en köy­htymis­es­tä. Gini-ker­toimen määritelmä esitetään linkin mukaises­sa wikipedia-artikke­lis­sa. Jat­ka lukemista “Tulo­ero­jen mittaamisesta”

Tuloerot ja talouskasvu

Kir­joi­tan kol­men artikke­lin jut­tusar­jan tulo­eroista, kos­ka hal­li­tuk­sen sak­sista vas­taa­va min­is­teri on ilmoit­tanut, että ne ovat Suomes­sa liian pieniä.

Pien­ten tulo­ero­jen maat ovat parem­pia hie­man kaikessa: Kir­jas­sani 2020-luvun yhteiskun­tapoli­ti­ik­ka kir­joitin tulo­eroista muun muassa:

”Mitä tasaisem­pi on tulon­jako, sitä vähem­män on sosi­aal­isia ongelmia, psyykkisiä sairauk­sia, huumei­den käyt­töä, lap­sikuolleisu­ut­ta, koulupu­dokkai­ta, teini­raskauk­sia, henkirikok­sia ja vanke­ja. Vähem­män on jopa las­ten kokemia kon­flik­te­ja, kuten tap­pelu­ja, kiusaamista ja epäys­täväl­listä käytöstä. Pienet tulo­erot paran­ta­vat eli­na­jan odotet­ta, koulu­tus­ta­soa, las­ten hyv­in­voin­tia, ihmis­ten välistä luot­ta­mus­ta, sosi­aal­ista liikku­vu­ut­ta, inno­vati­ivi­su­ut­ta ja jopa jät­tei­den kier­rä­tys­tä.” (s.204)

Suomes­sa on sitkeä käsi­tys, että suuret tulo­erot edis­täi­sivät talouskasvua. Suurten tulo­ero­jen maat ovat kuitenkin yleen­sä köy­hiä ja pien­ten tulo­ero­jen maat rikkai­ta. Jat­ka lukemista “Tulo­erot ja talouskasvu”

Mika Maliranta katsoo pinnan alle

Mika Mali­ran­nan kir­ja Pin­nan alla on syksyn merkit­tävin talous­poli­it­ti­nen kir­ja, lähin­nä kos­ka se sanoo aivan muu­ta kuin muut sanovat. Kun muut kil­pail­e­vat siitä, kuka voiv­ot­telee parhait­en, Mali­ran­ta sanoo, että pin­nan alla tapah­tuu paljon, jota ei näe makroti­las­toista, ja edessämme on vah­van talouskasvun aika.

Tun­nus­tan, että Mali­ran­ta on suosikki­talousti­eteil­i­jäni, joten tätä tek­stiä kan­nat­taa lukea sitä taus­taa vas­ten. Mali­ran­nal­la näyt­tää ole­van aika saman­lainen maku talousti­eteil­i­jöi­den suh­teen kuin min­ul­la. Lop­un kiitok­sis­sa ovat mukana jok­seenkin kaik­ki suosikki­talousti­eteil­i­jäni. En nyt puhu aka­teemi­sista talousti­eteil­i­jöistä vaan niistä, jot­ka otta­vat akti­ivis­es­ti kan­taa talous­poli­it­tiseen keskustelu­un. Aal­to-yliopis­tos­ta tun­nen paljon hyviä ja arvostami­ani taloustieteilijöitä.

Kir­jan alku on voi tun­tua häm­men­tävältä. Suomen kasvunäkymät näyt­tävät hyvältä, kos­ka olemme viime vuosi­na jääneet niin paljon teknolo­gias­sa jäl­keen kil­pail­i­jois­tamme.  Mikä vahvu­us se jäl­keen jäämi­nen nyt oikein on? Jat­ka lukemista “Mika Mali­ran­ta kat­soo pin­nan alle”

Mietteitä yli 65-vuotiaiden palvelusetelistä

Hal­li­tus aikoo antaa Kelan palvelusetelin 1,3 miljoon­alle suo­ma­laiselle niin, että itse pitää mak­saa 28 euroa ja Kela mak­saa lop­ut. Mallista ei ole vielä sovit­tu. Käyn tässä läpi, mil­laisia vaikeuk­sia asi­as­ta neu­vot­televil­la on edessään. En kade­h­di hal­li­tuk­sen päät­täjien urakkaa. 

Hyvinvointialueiden kannattaa rajata yli 65-vuotiaat pois

Jat­ka lukemista “Miet­teitä yli 65-vuo­ti­aiden palvelusetelistä”

Ongelmalliset lääkepatentit

Tan­ja Sax­ell (VAT­T/Aal­to-yliopis­to) piti VATT-päivil­lä oival­ta­van esi­tyk­sen lääkepaten­teista. Hänen pää­tu­lok­sen­sa oli, että lääkkei­den kehi­tystyötä stim­u­loi parem­min patent­tisuo­jan laa­ju­us – kiel­letään sen kiertämi­nen melkein saman­laisel­la molekyylil­lä – sen sijaan, että patent­tisuo­jaa venytetään. Venyt­tämi­nen  lisää houku­tus­ta kiertää patentti.

Metodolo­gia on kehit­tynyt talousti­eteis­sä kohti kausali­teetin selvit­tämistä eri­laisil­la pseu­dosat­un­nais­tamisil­la. Entisenä hyvänä tilas­toti­etelijänä en pysty­isi enää pitämään metodikurssia talousti­eteil­i­jöille. Niin paljon metodit ovat kehit­tyneet. Yhteiskun­tati­eteil­i­jöi­den kohdal­la min­ul­la ei olisi mitään vaikeuk­sia. Niin­pä talousti­eteil­i­jät ovat tunkeu­tuneet syvälle yhteiskun­tati­etei­den alueelle oma­l­la osaamisellaan.

Innos­tuk­ses­sa uusi­in tehokkaisi­in metodei­hin on se vika, että kysymyk­se­naset­telu asete­taan väk­isin sel­l­aisek­si, että meto­di sopii siihen. Joskus myös uno­hde­taan, että ei todista vaiku­tuk­sen olemat­to­muut­ta, ettei tutk­i­jan kykene vaiku­tus­ta mit­taa­maan. Tämä on yleinen huo­mau­tus ilman mitään yhteyt­tä Tan­ja Sax­ellin paperiin.

Tässä tutkimuk­ses­sa min­ua kuitenkin häir­it­si kysymyk­se­naset­telu. Tavoit­teena oli kan­nus­taa mah­dol­lisim­man tehokkaasti lääkey­htiöitä tuot­ta­maan mah­dol­lisim­man paljon uusia lääkkeitä. Sax­ell vas­taa hyvin aset­ta­maansa kysymyk­seen, mut­ta minä halu­aisin muut­taa kysymys­tä. Entisenä perus­palve­lu­min­is­ter­inä aset­taisin itse kysymyk­sen niin, että pitäisi tuot­taa mah­dol­lisim­man paljon ter­veyt­tä, ja se on usein vähän eri asia. Jat­ka lukemista “Ongel­malliset lääkepatentit”