Kategoria: Matalapalkkatyö

Kehi­tys Suomen työ­markki­noil­la on ollut viimeisen 30 vuo­den aikana surkea. 1980-luvun lop­ul­la tas­apain­o­työt­tömyys oli noin 2,5 %. Nyt sen olete­taan ole­van noin 7,5 %. Ero­tus on 130 000 henkeä. Se vas­taa kus­tan­nuk­sil­taan sadan­tuhan­nen ihmisen palkkaamista kuntiin.

Tämä on itse asi­as­sa aivan hirveä asia. Pait­si, että se on inhimil­lis­es­ti kallista, se on syy siihen, ettei Suomes­sa voi­da pitää yllä sel­l­aista hyv­in­voin­ti­val­tio­ta, johon muut pohjo­is­maat pystyvät. Eri­tyis­es­ti vasem­mis­to­lais­ten luulisi ole­van tästä huolestunut.

Nyt muuten ollaan tas­apain­o­työt­tömyy­den ala­puolel­la. Pes­simistien ennuste on, että käy samoin kuin vuosi­na 2007–2008. Syn­tyy palkkain­flaa­tio, kun yri­tyk­sen alka­vat kil­pail­la työvoimas­ta ja sisäi­nen reval­vaa­tio heiken­tää Suomen kil­pailukykyä. Palkko­jen nousu päät­tyy, kun työt­tömyys on nous­sut kun­nol­la tas­apain­o­työt­tömyy­den yläpuolelle. Samanaikaises­ti kan­sain­vä­li­nen noususuh­danne päät­tyy. Kil­pailukykyn­sä menetet­ty Suo­mi juut­tuu uud­estaan vuosia kestävään lamaan, kos­ka ei ole keinoa palaut­taa yliku­umen­e­misen mukaista palkkata­soa nor­maali-aiko­ja vas­taavak­si. Ennen olisi devalvoitu, mut­ta sitä keinoa ei enää ole.

Olisi siis vält­tämätön­tä uud­is­taa työ­markki­noi­ta niin, että pääsemme alem­paan tas­apain­o­työt­tömyy­teen – ei vain vähän alem­paan vaan selvästi alem­paan. Sen mikä oli mah­dol­lista 1980-luvul­la pitäisi olla mah­dol­lista nytkin, kun suo­ma­laiset ovat pait­si parem­min koulutet­tu­ja, myös terveempiä.

Asian kor­jaami­nen kuu­luisi työ­markki­na­jär­jestöille, mut­ta niistä ei näytä siihen ole­van. Kon­sen­suk­seen perus­tu­va päätök­sen­teko toi­mi hyvin niin kauan, kun voiti­in jakaa lisää hyvää kaikille, mut­ta nyt kun pitäisi osa­ta vali­ta huonon ja vielä huonom­man väliltä, kaikkien osa­puolten veto-oikeus kaik­keen merk­it­see luk­it­see tilanteen.

Hyvä on, eläkeu­ud­is­tus saati­in aikaan, mut­ta vain kos­ka nuoret ikälu­okat eivät olleet päätök­sen­teossa edustet­tuina eikä heil­lä sik­si ollut veto-oikeut­ta. Niin­pä leikat­ti­in sopuisas­ti nuorten eläkkeitä ja jätet­ti­in min­un ikäis­ten eläk­keet koskematta.

Työ­markki­na­jär­jestö­jen päätök­sen­tekokykyä vaikeis­sa asiois­sa heiken­tää lisäk­si niiden sisäi­nen val­tatais­telu. Jos joku nos­taa pään­sä jouk­suhau­das­ta, hän­tä ammataan selkään – omat ampu­vat takaapäin.

Kysymys maa­han­muut­ta­jien työl­listämis­es­tä on moni­ta­hoinen asia, mut­ta onko todel­la erovaa­timuk­sen paik­ka, jos joku uskaltaa olla asi­as­ta samaa mieltä talous­no­belistin kanssa?

On kai selvää, että olema­ton suomenkie­len taito on hait­ta työelämässä.  Jos tätä ei voi kom­pen­soi­da mitenkään – esimerkik­si pal­ka­lla – maa­han­muut­ta­jan on vaikea päästä töihin.

Kun kiel­letään maa­han­muut­ta­jaa myymästä työtään kan­ta­suo­ma­laista halvem­mal­la, kumpia siinä suo­jel­laan, maa­han­muut­ta­jia vai kantasuomalaisia?

Masen­tavin­ta on, ettei keskustelus­sa esitet­ty mitään ratkaisua siihen, miten sit­ten human­i­taarisin perustein maa­han tulleet voisi­vat päästä töi­hin. Per­suhenkises­ti julis­tet­ti­in, että menkööt ensin koulun­penkille opiskele­maan suomea ja palatkoon työn haku­un vas­ta, kun puhu­vat kieltä suju­vasti. Ei suo­raan sanoak­seni kuu­losta kovin suvait­se­vaiselta. Sitä pait­si kieli­taito kart­tuu parem­min töis­sä kuin kotona löhötessä.

Vähän jeesustelua on sanoa, ettei keil­i­taidon puut­tumi­nen voi olla peruste mak­saa alem­paa palkkaa. Kuitenkin ihan viral­lis­es­ti ruotsin kie­len osaa­mat­to­muus on peruste mak­saa huonom­paa palkkaa. ( kts. kielilisä)

Nuo­ria kuitenkin saa ottaa töi­hin harjoittelijapalkoilla.

Käytän­nössä ulko­maalais­taus­taisille kuitenkin mak­se­taan huonom­paa palkkaa. Tämän tekee mah­dol­lisek­si se, että joil­lakin aloil­la –esimerkik­si raken­nuk­sil­la  – käytän­nön palkat ovat selvästi TESin taulukkopalkko­ja korkeam­mat. Niin­pä maa­han­muut­ta­jia on run­saasti töis­sä, joil­la kieli­taidon puut­teesta koitu­van hai­tan saa lail­lis­es­ti kom­pen­soi­da pienem­mäl­lä pal­ka­lla, esimerkik­si talon­rak­en­tamises­sa, tak­sikuskeina ja siivoo­ji­na. Lisäk­si maa­han­muut­ta­jis­sa on paljon yrit­täjiä, kos­ka yrit­täjä tuloa ei mikään säätele.

Per­suhenkisille tämä tietysti sopii: maa­han­muut­ta­jat ovat ter­ve­tullei­ta työvoima­pu­la-aloille, mut­ta muil­la aloil­la val­litkoon peri­aate ”Suo­ma­laiset ensin!” Ehkä juuri sik­si keil­i­taidon kom­pen­soimista palkkat­uel­la ei tuo­tu esille, vaik­ka se olisi ratkaisuna aika luon­te­va. Sil­loin­han ei suo­jeltaisi kan­ta­suo­ma­laisia maa­han­muut­ta­jien kilpailulta.

Kukaan tuskin halu­aa maa­han maa­han­muut­ta­jista muo­dos­tu­van työssä käyvien köy­hien alalu­okkaa. Sivistynyt ratkaisu ongel­maan ei kuitenkaan ole se, että eris­tetään maa­han­muut­ta­jat työt­tömien alalu­okak­si, vaan se, että tue­taan hei­dän työl­listymistään palkkat­uel­la, joka kom­pen­soi puut­tuvaa kieli­taitoa. Sitä käytetäänkin, mut­ta se on keinona kovin kankea ja sitä pait­si nykyisel­lään aivan liian suuri. Ei se kieli­taidon puute sen­tään niin iso hait­ta ole. Tuet­takoon maa­han­muut­ta­jien työl­listymistä automaat­tisel­la pienel­lä palkkat­uel­la, jota ei tarvit­sisi erik­seen hakea.

Sivuhuo­mau­tus: kan­natan automaat­tista palkkatukea vain human­i­taarisin perustein maa­han tulleille, joiden työl­listämis­es­tä meil­lä on vas­tuu ja joiden työl­listämät­tä jät­tämi­nen tulee meille kalli­ik­si. Kan­nat­ta myös ovien avaamista työperäiselle maa­han­muu­tolle, mut­ta en halua, että tätä ryhdyt­täisi­in sub­ven­toimaan automaat­tisel­la palkkatuella.

Keskustelu pienyri­tys­ten irti­sanomis­laista oli yhtä masen­tavaa. Vas­taan­pani­joi­ta ei tun­tunut kiin­nos­ta­van alku­peräi­nen ongel­ma, jon­ka mukaan pienyri­tyk­set vält­televät työn­tek­i­jöi­den palkkaamista pelätessään virherekry­toin­nin kalli­ita kus­tan­nuk­sia tai hei­dät pakote­taan rekry­toin­neis­saan hyvin valikoiviksi (=syr­jiviksi).  Siitä tun­tui ole­van talousti­eteil­i­jöi­denkin kesku­udessa erim­ielisyyt­tä, paran­taisiko tämä keino työl­lisyyt­tä. Tuot­tavu­ut­ta sen sinän­sä uskot­ti­in nos­ta­van, kun saataisi­in parem­min yhdis­te­tyk­si oikeat henkilöt oikeisi­in työpaikkoihin.

Antti Rinne kuitenkin yrit­ti esit­tää edes jotain posi­ti­ivista: val­tion  – tietysti val­tion! – palkkaamia juri­disia neu­vo­nan­ta­jia pienyri­tyk­sille irti­san­omisti­lanteis­sa, kos­ka nämä kaupunki­tar­i­nat katas­tro­faal­i­sista tapauk­sista joh­tu­i­v­at usein siitä, että täysin perustel­tu irti­sanomi­nen oli vain tehty virheel­lis­es­ti. Itse esitin täl­lä blogilla vaa­ti­mat­tomam­min, että Suomen yrit­täjät avaisi­vat neuvontapalvelun.

Olen­naista näis­sä molem­mis­sa asiois­sa on se, ettei hyvää kom­pro­mis­sia edes yritet­ty etsiä. Jos vas­takkain on työ­suh­teen tur­val­lisu­us ja työl­lisyys, pitäisi etsiä kom­pro­mis­se­ja, jos­sa pienel­lä uhrauk­sel­la tur­val­lisu­ud­es­ta saavu­taan suuri lisäys työl­lisyy­dessä – tai vielä parem­min niin, että pieni uhraus tur­val­lisu­udessa kom­pen­soidaan toisel­la uud­is­tuk­sel­la, joka paran­taa tur­val­lisu­ut­ta vaaran­ta­mat­ta työl­lisyyt­tä. Näin työl­lisyys paranisi ilman tur­val­lisu­u­den heikkenemistä.

Näi­den kah­den pienen asian käsit­te­ly ei oikein luo uskoa siihen, että työ­markki­na­jär­jestöt osaisi­vat käsitel­lä isom­pia haastei­ta. Niitä kuitenkin riittää.

Työ­paikko­ja pitäisi vai­h­taa enemmän

Aloite­taan helpom­mas­ta päästä.

Työn­tek­i­jät eivät jakaudu yksi­u­lot­teis­es­ti hyvi­in ja huonoi­hin vaan yksi on hyvä yhdessä tehtävässä ja toinen toises­sa. Sik­si olisi tärkeätä sekä tuot­tavu­u­den että työvi­ihtyvyy­den kannal­ta, että ihmiset pää­ty­i­sivät tehtävi­in, jois­sa juuri he ovat hyviä.

Niin­pä olisi hyvä, jos meil­lä huonok­si osoit­tau­tunei­ta työ­suhtei­ta puret­taisi­in herkem­min eli että olisi enem­män irti­sanomisia ja irti­sanou­tu­misia ja vas­taavasti työt­tömyys­jak­sot oli­si­vat lyhyem­piä – siis vähän niin kuin Tanskassa.

Jos henkilö havaitaan ole­van varsin sovel­tuma­ton työhön­sä, olisi hyvä, että hän vai­h­taisi johonkin toiseen työhön ja joku toinen tulisi tekemään hänen työtään. Ison yri­tyk­sen sisäl­lä tämä voi tapah­tu­akin, mut­ta usein se oikea työ­paik­ka olisi toises­sa yri­tyk­sessä ja se oikea työn­tek­i­jä hänen nykyiseen työhön­sä ei olisi vielä yri­tyk­sen palveluksessa.

Laki ei suosi tämän kaltaista työ­paikan vai­h­tamista. Tapah­tuu se kum­man aloit­teesta hyvän­sä, irti­sanomise­na tai irti­sanou­tu­mise­na, seu­rauk­se­na on pitkä karenssi. Tämä jäyk­istää työ­markki­noi­ta. Ei hyvä. Ei ihme, että helpom­paa irti­san­omista pelätään. Koko karenssipoli­ti­ikan käytän­töjä pitäisi pohtia – tietysti osana isom­paa muutosta.

Nyt saimme lukea, että vaik­ka SAK:n mielestä olisi syr­jin­tää, jos yri­tyk­sen koko vaikut­taisi oikeu­teen irti­sanoa henkilöitä, työn­tek­i­jän ikä olisi hyvä ja syr­jimätön peruste. Muodol­lis­es­ti ei kuitenkaan ikä vaan työ­suh­teen pitu­us, mut­ta 25-vuo­ti­aal­la ei kuitenkaan voi olla takanaan 30 vuo­den työ­suhdet­ta, joten iästä siinä on kysymys. Esi­tyk­sen sit­o­mi­nen iän sijas­ta työ­suh­teen pitu­u­teen tekee siitä vain entistä haitallisem­man. Ei pidä vai­h­taa työ­paikkaa! Lisää haitallisia jäykkyyksiä!

Ruot­sis­sa täl­lainen last in first out ‑peri­aate kuitenkin on, mut­ta Ruot­sis­sa moni muukin asia on työ­markki­noil­la toisin. Esi­tys olisi harkin­nan arvoinen osana kokon­aisu­ut­ta, jos­sa nuoriso­työt­tömyyt­tä vas­taavasti alen­net­taisi­in, mut­ta ei irral­lise­na, nuorten ase­maa entis­es­tään heikentävänä.

SAK:n esit­tämä uud­is­tus alen­taisi syn­tyvyyt­tä edelleen, kos­ka mon­et han­kki­vat lap­sia vas­ta, kun per­heen taloudelli­nen tilanne on tur­vat­tu. Sil­loin se on kuitenkin biol­o­gi­sista syistä myöhäistä.

Huono­tuot­toinen työvoima

Se iso ja han­kala kysymys työ­markki­noil­la on kysymys mata­latuot­tois­es­ta työvoimas­ta. Kehi­tys työelämässä on ollut ikävän eri­ar­vois­tavaa niin, että joidenkin työ­panok­sen markki­na-arvo on laskenut aika alas – tai oikeam­min san­ot­tuna se ei ole nous­sut yhtä paljon kuin toisten.

Tas­apain­o­työt­tömyy­den osalta asi­at oli­vat aika hyvin vielä 1980-luvun lop­ul­la. Sen jäl­keen reaalian­siot ovat nousseet keskimäärin 50 %. Sosi­aalis­es­ti iloinen uuti­nen on, että tämä nousu on koitunut myös pieni­pakkaisimpi­en hyväk­si. Hei­dänkin ansion­sa ovat nousseet noin puolella.

Ikävä uuti­nen on se, että samal­la minim­i­tuot­to­vaa­timus työlle on nous­sut samat 50 %. Raja sille, kuin­ka huonos­ti tuot­tavaa työtä kan­nat­taa ylipään­sä teet­tää on nous­sut siis merkit­tävbästi. Täl­lä lie­nee jotain tekemistä sen kanssa, että tas­apain­o­työt­tömyys on nous­sut kolminker­taisek­si. Pelkän perusk­oulun suorit­tanei­den kesku­udessa työl­lisyys on kar­mai­se­vat 43 %.

Asi­aan voi suh­tau­tua eri tavoin:

1. Kiel­letään koko kysymys eikä tehdä sille mitään. Samal­la hyväksytään pas­si­ivis­es­ti se, että osa työvoimas­ta rajau­tuu pysyväistyöt­tömik­si ja hei­dän tulota­son­sa rom­ah­taa todel­la huonoksi.
2. Hyväksytään pien­impi­en palkko­jen alen­e­m­i­nen, jol­loin kyl­lä aiem­paa use­ampi pääsee töi­hin, mut­ta hin­tana on köy­hyys. Jot­ta näitä huonopalkkaisia töitä kan­nat­taisi ottaa vas­taan, alen­netaan perusturvaa.
3. Hyväksytään pien­impi­en palkko­jen alen­e­m­i­nen, mut­ta tor­ju­taan köy­hyyt­tä täy­den­tävil­lä tulon­si­ir­roil­la, esimerkik­si perustulolla.
4. Mak­se­taan työ­nan­ta­jille palkkatukea ja työ­nan­ta­ja mak­saa sen turvin taulukkopalkkaa työntekijälle.
5. Palkataan kun­nalle töi­hin ne, jot­ka eivät pääse töi­hin yksi­ty­isille työmarkkinoille.

Niis­sä mais­sa, jot­ka ovat onnis­tuneet paina­maan työt­tömyy­den alas on käytet­ty jotain keinoista 2–5.

Yhdys­val­lat on tur­vau­tunut keinoi­hin 2 ja 3. Työt­tömän sosi­aal­i­tur­va on heikko, mut­ta pieniä ansio­tu­lo­ja sub­ven­toidaan automaat­tisel­la tulotuel­la, joka on per­heel­lisel­lä varsin iso. Tämän seu­rauk­se­na jopa luku­taidot­tomat pää­sevät töi­hin. Mut­ta työssä käyvien köy­hien määrä on iso.

Sak­sa käyt­tää tapaa 3 mut­ta on tyylilleen uskol­lise­na tehnyt mini­jobeista myös pakollisia.

Ruot­sis­sa käytetään palkkatukea hyvin laa­jasti minkä lisäk­si kun­nat palkkaa­vat työt­tömik­si jääviä nuo­ria läh­es automaat­tis­es­ti, jos työt­tömyys uhkaa pitkit­tyä. Työ­paik­ka on käytän­nössäkin pakko ottaa vastaan.

Ammat­tiy­hdis­tys­li­ike hyväksyy palkkat­uen, mut­ta ei sitä, että pieniä palkko­ja tue­taan täy­den­tävil­lä tulon­si­ir­roil­la. Pääl­lisin puolin ei tun­tu­isi ole­van eroa sil­lä, mitä kaut­ta täy­den­tävä tulon­si­ir­to mak­se­taan, työ­nan­ta­jan kaut­ta palkkatuke­na vai suo­raan työn­tek­i­jälle, mut­ta se näyt­tää parem­mal­ta työ­nan­ta­jan kaut­ta maksettuna.

Työn­tek­i­jän kannal­ta palkkat­ues­sa on se huono puoli, ettei työn­tek­i­jä voi vai­h­taa työ­paikkaa, kos­ka tuki ei seu­raa mukana. Min­un on vaikea ymmärtää, että työn­tek­i­jäjär­jestöt pitävät täl­laisia orju­ut­tavia työ­suhtei­ta parem­pana vai­h­toe­htona kuin täy­den­täviä tulon­si­ir­to­ja, jol­loin työn­tek­i­jän vapaus vai­h­taa työ­paikkaa säilyy.

Mei­dän pitäisi tehdä asialle jotain, kos­ka mata­la työl­lisyys tulee kalli­ik­si meille kaikille. Olen­naista on hyväksyä tosi­asi­ak­si se, että joukos­samme on ihmisiä, joiden työ­panok­sen arvo ei riitä markki­nae­htoiseen palkkaamiseen.

Kokoomus on ollut kiitet­tävän akti­ivi­nen tuo­maan esille sitä, että työt­tömyys olisi maas­sa paljon alem­pi, jos tääl­lä saisi mak­saa huonom­pia palkko­ja. Yksi heitä kuitenkin puut­tuu ja sen mukana kaik­ki. Jos hyväksymme alem­mat palkat, mei­dän on hyväksyt­tävä se, että pieni­palkkaisten ostovoiman korot­tamiseen on käytet­tävä paljon enem­män rahaa. Kaik­ki verot pois pieni­palkkaisil­ta ja lisäk­si automaat­tisia täy­den­täviä tulon­si­ir­to­ja. Tarvit­sisimme ison (ja kalli­in) uud­is­tuk­sen, joka kohen­taa pieni­palkkaisten ase­maa. Näin saisimme parem­man työl­lisyy­den samal­la kun säi­lyt­täisimme tulon­jaon kelvol­lisen tasaisena.

Kokoomuk­sen aja­ma yleis­tuki­malli toimii toisin päin. Sen halpu­us perus­tuu jyrkem­pään tulo­hark­in­taan. Työt­tömyysko­r­vaus ja asum­is­tu­ki pieneni­sivät tulon karttues­sa nopeam­min kuin nyt, jol­loin pienet ansio­tu­lot tuot­taisi­vat entistä pienem­män ostovoiman. Aika huono neuvottelutarjous!

Asiantun­ti­ja-ammatit

Ver­tasin yri­tyk­sen väärän rekry­toin­nin ongel­maa jääkiekko­val­men­ta­jaan – kuin­ka han­kalaa olisi, jos val­men­ta­jaa ei voisi vai­h­taa, kun men­estys peleis­sä alit­taa odotuk­set. Min­ulle vas­tat­ti­in, että tämä on aivan eri asia, kos­ka val­men­ta­jat pes­tataan määräaikaisi­in työ­suhteisi­in. Sitä kukaan ei ker­tonut, mikä tämän määräaikaisu­u­den peruste on. Pelkääkö Tap­pa­ra, ettei se tarvitse val­men­ta­jaa ensi vuonna?

Esimerk­ki oli tarkoitet­tu kuvaa­maan sitä, että henkilöko­htais­ten omi­naisuuk­sien merk­i­tys on asiantun­ti­ja-ammateis­sa eri­lainen kuin suorit­ta­van työn ammateis­sa. Asiantun­ti­ja palkataan yri­tyk­seen tuo­maan osaamista, jota yri­tyk­sessä ei ole. Sik­si ei voi­da myöskään vaa­tia, että työ­nan­ta­ja pere­hdyt­tää huonok­si osoit­tau­tuneen asiantun­ti­ja työhönsä.

Pitäisi olla kokon­aan eri lain­säädän­tö asiantun­ti­jate­htävi­in. Huonom­pi irti­sanomis­suo­ja ja korkeampi irtisanomiskorvaus.

Sisäi­nen devalvaatio

Jokin menet­te­ly pitäisi kehit­tää senkin var­al­ta, että suh­dan­tei­den yliku­umen­e­m­i­nen nos­taa kus­tan­nus­ta­soa niin, että Suo­mi menet­tää kil­pailukykyn­sä ja sukeltaa taas kymme­nen vuo­den taan­tu­maan. Pitäisi olla mah­dol­lisu­us sopia myös palkko­jen alen­tamis­es­ta sen sijaan, että se tehdään työa­jan piden­tämisen muo­dos­sa niin kuin nyt tehti­in. Kun ei voi­da enää devalvoi­da, pitäisi olla mentelmät sisäiseen devalvointiin.

Yri­tys­ten pitäisi mak­saa hyvien aiko­jen korotet­tu palk­ka bonuksi­na, jot­ka sulavat pois korkea suh­dan­teen sulaes­sa, vaik­ka omat myötäsyk­lisyysongel­mansa tähänkin ratkaisu­un liittyvät.

Kun automaa­tio, dig­i­tal­isaa­tio ja glob­al­isaa­tio ovat vähen­täneet suorit­ta­van työn määrää, on tilalle tul­lut vaa­ti­mat­tomampia töitä, jot­ka vaa­ti­vat tek­i­jöiltään korkeam­paa osaamista – sekä parem­paa koulu­tus­ta että henkilöko­htaisia avu­ja. Työvoiman koulu­tus­ta­so ei ole nous­sut samas­sa tahdis­sa ja sik­si vähän koulutet­tu­jen on vaikea saa­da töitä ja huip­pu­osaa­jista on pulaa.

Karkea jako neljään koulu­tus­ta­soon ei ker­ro kaikkea, kos­ka esimerkik­si joukko ”ylem­pi korkeak­oulu­tutk­in­to” sisältää sekä työ­markki­noil­la hyvin halut­tu­ja alo­ja että sel­l­aisia, joi­ta on muka­va opiskel­la ja jot­ka anta­vat sisäistä ymmär­rystä maail­mas­sa, mut­ta eivät auta työn saamises­sa. Tarkem­pi jaot­telu koulu­tuk­sen suh­teen tuot­taisi vielä dra­maat­tisem­pia tulok­sia. Jat­ka lukemista “Osaamisvi­nouma ja rak­en­teelli­nen työttömyys”