Ongelmiemme juurisyyhyn eli työikäisten suhteellisen osuuden vähenemiseen voidaan vaikuttaa esimerkiksi työperäisen maahanmuuton lisäämisellä, nopeuttamalla opintoja niin että työelämään valmistustaan aikaisemmin, nostamalla eläkeikää sekä nostamalla työikäisten työllisyyttä.
Tässä kirjoituksessa keskityn työllisyyden nostoon.
Jussi Pyykkösen EVA:lle tekemän selvityksen mukaan työttömistä puolet on vaikeasti työllistettäviä, joiden todennäköisyys työllistyä on heikko, vaikka suhdanteet paranisivat.
Suomessa niiden, jotka ovat saaneet elämän arpajaisissa huonot kortit, on liian helppo luovuttaa ja heittäytyä pysyvästi yhteiskunnan tuen varaan. Se tulee kalliiksi veronmaksajille, eikä se pitkällä aikavälillä ole kovin inhimillistä näitä henkilöitä itseään kohtaan. On kehitysvammaisuuden kaltaisia seikkoja, jotka estävät sijoittumisen työelämään, mutta työelämän ulkopuolelle syrjäytyneitä nuoria on aivan liian paljon.
Muissa Pohjoismaissa työttömyysturva on parempi, mutta vastaavasti velvollisuus ottaa työtä vastaan on tai on ainakin ollut suurempi myös käytännössä. Nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa elimellisesti. Jos työttömyysturva on hyvä eikä työpaikkaa tarvitse ottaa vastaan, houkutus jättäytyä elämään tulonsiirtojen varaan on suuri. Siksi tähän meidän malliimme, jossa työpaikkaa ei tarvitse ottaa vastaan, liittyy väkisin heikompi työttömyysturva.
On meilläkin muodollisesti pakko ottaa tarjottu työpaikka vastaan, mutta tosiasiassa tämä velvollisuus on useimpien kohdalla teoreettinen.
Korkea työttömyyspäiväraha on myös hyväksi taloudelle, koska se helpottaa työntekijän riskinottamista. Ei kai suhdanneherkälle rakennusalalle tai asfalttityömaille menisi töihin ketään, jos työttömyyden seuraukset pitäisi maksaa itse. Tässä muuten tapahtuu tulonsiirtoa alalta toiselle, mutta en nyt mene siihen.
Jos tätä pohjoismaista mallia haluttaisiin Suomeen, pitäisi työvoimaviranomaisten resursseja lisätä olennaisesti. Vain silloin työvoimaviranomaiset voisivat tehdä riittävän määrän töihin osoituksia. Tämä ei olisi taloudellisesti kannattavaa, jos laskemme vain tätä kautta tapahtuvia työllistymisiä. Juhana Vartiainen korostaa, että tällä ”työttömän vapaa-ajan varastamisella” on merkittävä pelotevaikutus, joka saa etsimään itse miellyttävämpää työtä kuin se, mihin viranomaiset osoittaisivat.
Myös Ruotsissa pohjoismainen malli yskii. Työttömyys on noussut Ruotsissa korkeaksi, vaikka ei sentään Suomen tasolle. Syynä saattaa olla, että viranomaisten kapasiteetti ylittyi kymmenen vuotta sitten maahanmuuton riistäydyttyä hallitsemattomaksi. Minäpä luulen, että asiaan vaikuttaa myös työn luonteen muuttuminen.
Kun työttömyys oli sitä, että saha meni kiinni, töihin oli palattava, halusi tai ei, kun saha taas avattiin.
Nykyiset työpaikat ovat aivan toisenlaisia. Niissä työntekijän tuottavuus riippuu ratkaisevasti hänen motivoituneisuudestaan. Työnantaja ei halua palkata ketään, jonka ainoa syy työpaikan vastaanottamiseen on karenssin pelko. Tämä vie huomattavasti tehoa pohjoismaiselta mallilta.
Nykymaailmassa työsuhdetta ei synny, ellei se kannata molemmille, työntekijälle ja työnantajalle.
Yksilöiden erot tuottavuudessa kasvavat
Vuosikymmenten kuluessa yksilöiden väliset erot marginaalisessa tuottavuudessa ovat kasvaneet. Tärkeästä osaamisesta ollaan maksamassa melkein mitä hyvänsä, mutta tilanne on huono, jos on tarjottavana työnantajalle vain kaksi kättä. Tilanne on muuttunut 40 vuodessa ratkaisevasti. 1980-luvun lopussa jokseenkin kaikkia tarvittiin työpaikoilla.
Tuottavuuserojen kasvu luo paineita palkkaerojen kasvulle, mikä näkyy hyvin Yhdysvalloissa. Tämä on estetty meillä työehtosopimuksilla. Tässä on ongelmana se, että näin hinnoitellaan kasvava osa työvoimasta ulos työmarkkinoilta. Tasapainotyöttömyys on noussut merkittävästi viime vuosikymmeninä.
Markkinaehtoiset palkat johtaisivat parempaan työllisyyteen, kun jokseenkin kaikkien työvoima menisi kaupaksi jollakin hinnalla, mutta sen hintana olisi suuri työssä käyvien köyhien joukko. Itse asiassa vapaasti määräytyvät palkat eivät ilmeisesti ole edes työllisyyden kannalta paras vaihtoehto. Kohtuullinen minimipalkka näyttäisi olevan parempi. Kovin alas menevät palkat saisivat aikaan sen, ettei töihin kannattaisi mennä, mutta en nyt mene tähän sen tarkemmin. Olennaista on, että nykyistä markkinaehtoisemmat palkat johtaisivat nykyistä korkeampaan työllisyyteen.
Markkinaehtoisemmat palkat tuottaisivat köyhyyttä, mutta sitä voidaan estää subventoimalla matalatuottoista työtä. Kaikki vauraat teollisuusmaat, jotka ovat päässeet hyvään työllisyystilanteeseen, ovat tehneet sen käyttäen jonkinlaista joko työnantajalle tai työntekijälle maksettavaa matalapalkkatukea.
Suomessa pitäisi alkaa tukea selkeästi huonotuottoista työtä, koska on parempi, että itse kukin kantaa kekoon niin suuren korren kuin pystyy sen sijaan, ettei kanna mitään.
Matalapalkkatuki tietysti maksaa. Onko se kannattavaa vai tuottaako se tappiota, riippuu siitä, miltä kannalta asiaa katsoo. Suomen BKT kasvaa, kun tehdään työtä, joka jäisi muuten tekemättä. Suomen kansa siis keskimäärin vaurastuu. Tätä kautta työllistyvien taloudellinen tilanne paranee, eiväthän he muuten tähän mahdollisuuteen tarttuisi. Hyväpalkkaiselle veronmaksajalle (ja julkiselle taloudelle) tämä voi olla aluksi kannattamatonta. Mutta en usko sitäkään. Onhan halvempaa maksaa matalapalkkatyötä tekevälle tulotukena vähän sen sijaan, että maksaa tulonsiirtojen kautta hänen koko elämänsä. Tappiolliseksi tämä voi tulla julkisen talouden kannalta, jos tuen piiriin luisuu markkinoiden muuttuessa paljon sellaisia, jotka nyt työllistyvät ilman tukea.
Tärkeintä kuitenkin on, että se – kuten oletan – ehkäisee luisumista vaikeasti työllistettäväksi.
Esitän tässä matalapalkkatukea vaihtoehtona pohjoismaiselle mallille, mutta itse asiassa Pohjoismaissa matalapalkkatukea käytetään runsaasti, paljon runsaammin kuin Suomessa.
Erinomaista pohdintaa. Samaa kuin sinulta perinteisesti.
Suomen ongelma on kuitenkin enemmän työntarjonnan puute kuin työpaikkojen puute. Ei ole tarpeeksi tahoja, joille olisi kannattavaa, innostavaa ja tarpeeksi vähäriskistä tarjota työpaikkoja.
Vaihtamalla tarkastelukannan tähän, avautuu eri juurisyitä.
Anteeksi sarkasmini mutta tämä kirjoitus riistäytyneestä maahanmuutosta ja heikkolaatuisesta työväestöstä kuulostaa aivan samalta kuin Keskisarjan puheet.
Maahanmuuton ongelmista on voitava keskustella eikä antaa aihetta erilaisten rasistien reviiriksi. Kyllä Ruotsissa on aika yleisesti todettu, että vuoden 2015 maahanmuuttoaalto ylitti heidän rahkeensa.
Oletko sitten kenties sitä mieltä, että ukrainalaisten maahanmuutto on ylittänyt Suomen rahkeet. Heitähän on ollut humanitäärisista maahanmuuttajista enemmistö jopa vuodesta 2015 laskien ja lähes kymmenkertainen määrä muihin verrattuna 2022 jälkeen. Vai keitä maahanmuuttajia oikein tarkoitat näillä työtä vieroksuvilla ja pelkästään sosiaaliturvan takia Suomeen tulleilla. Ja montako arvioit heitä kaiken kaikkiaan olevan.
Vai ovatko suomalaisten rahkeet ylittämässä 1600€/kk työperäiset maahanmuuttajat?
En puhunut mitään Suomen maahanmuutosta. Sanoin, että Ruotsi ei onnistunut integroimaan irakilaisia maahanmuuttjia vuonna 2015 läheskään nyíin hyvin kuin aiemmat maahanmuuttajat.
Mutta pitäisi kuitenkin puhua konkreettisesti Suomen maahanmuutosta ja mitä siltä oikein halutaan. Siksi kyselin onko se ylittänyt jo rahkeet ja jos niin näkemys siitä miltä osin on ylittänyt rahkeet. Tai mikä on raja sille etteivät rahkeet ylity.
Viime vuosina maahanmuutto ei ole mitenkään ylittänyt rahkeita. Viimeaikaiset muuttajat ovat työllistyneet hyvin — suomalaiia paremmin, koska painottuvat työikäisiin. He ovat suureksi avuksi vanhusten huollossa.
Luulen, että työväestön laadun kysymys on kyllä paljon vanhempi. Olen lueskellut joskus 1800-luvun varhaisen taloustieteen edustajien kirjoituksia samasta aiheesta. He olivat kovin kiinnostuneita kansantaloudesta ja tuottavuuseroista. Sekä esimerkiksi siitä, miten työt ja sen johtaminen pitäisi yhteisön sisällä järjestää, jotta kokonaisuus optimoituu. Sen ja monen muun seikan pohjalta taas olen itse sitä mieltä, että Soininvaaran kirjoituksessa tämä kohta ei pidä paikkaansa:
“Kun työttömyys oli sitä, että saha meni kiinni, töihin oli palattava, halusi tai ei, kun saha taas avattiin.
Nykyiset työpaikat ovat aivan toisenlaisia. Niissä työntekijän tuottavuus riippuu ratkaisevasti hänen motivoituneisuudestaan. Työnantaja ei halua palkata ketään, jonka ainoa syy työpaikan vastaanottamiseen on karenssin pelko. Tämä vie huomattavasti tehoa pohjoismaiselta mallilta.”
Kyllä niissä entisajan työpaikoissakin oli valtavia tuottavuuseroja työntekijöittäin, ja kyllä työnantajat silloinkin olivat varsin valikoivia etenkin pidempiaikaisen työllistämisen tapauksissa. Ihan siellä tehtaallakin jo käsityömäisempään aikaan oli valtavia eroja tekijöiden välillä niin motivaatiossa, nopeudessa kuin laadussakin. Irtisanomisia tehtiin entisaikaan nykyistä paljon matalammalla kynnyksellä, jos taloon tullut ei oppinut riittävän nopeasti ja suoriutunut vaaditulla tasolla. Entisaikaankin oli sellaisia työnhakijoita, jotka todella halusivat paikkaan töihin, ja sellaisia, jotka hakivat töitä, koska oli käytännössä pakko. Eivät nykyiset työpaikat sen asian osalta ole kovin toisenlaisia. Se ero on aiempaan nähden, että työaika on työtä tekevien osalta lyhentynyt ja että vajaatyökykyisiä on nykyään työikäisessä väestössä selvästi menneitä aikoja vähemmän, koska lääketiede on kehittynyt (mikä puolestaan nostaa keskimääräistä vuosityöaikaa).
Kommenttina nimimerkki TL:lle että Keskisarja ei antanut mitään tilastollista tietoa maahanmuuttajien työllisyydestä vaan totesi jotain epämääräistä kehitysmaalaisista joka on sisänsä hyvin epämääräinen käsite.
“Vuosikymmenten kuluessa yksilöiden väliset erot marginaalisessa tuottavuudessa ovat kasvaneet.”
Perustuuko tämä argumentti talousfilosofisiin oletuksiin ja tuloerojen kasvuun (tienaa enemmän, täytyy olla tuottavampi), vai onko tueksi myös tutkimusnäyttöä?
Tuli täältä Suomesta mieleen Marko Terviön tutkimukset supertähtitaloudesta, tässä suomenkielinen yleistajuinen esitelmä: https://blog.hse-econ.fi/5229.html?p=5229
Ja tässä englanninkielinen tutkimuspaperi: https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=486382
Hyvä kirjoitus ja kannatettavia ehdotuksia.
Koska kyseessä on Suomi on vaikea uskoa että tähän mentäisiin. Matalapalkkatyön ja ylipäätään palvelutyön reipas lisääntyminen tekisi hyvätuloisten elämän mukavammaksi kun heillä olisi enemmän mahdollisuuksia ostaa palveluina työtä jonka nyt tekevät itse, eikä tällainen käy, koska kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta.
Jos jättää sarkasmin sikseen, uskon että tämä olisi kehitys joka itse asiassa parantaisi tuottavuuskehitystä, koska hyvätuloisten ei enää kannattaisi itse raataa vaikka omakotityömaalla, vaan antaa hommat muiden tehtäväksi ja itse keskittyä toisaalta oman työnsä tekemiseen ja toisaalta viettämään mukavampaa vapaa-aikaa. Kukaties tällä saataisiin jopa lääkäritkin tekemään kokopäivätyötä kun rahasta olisi jotain iloakin ja olisi mahdollista palkata vaikkapa lastenhoitaja ja siivooja kotiin tekemään arkipäivästä mukavampaa.
Ideaalisessa maailmassa tämä yhdistettäisiin hyvätasoisen asuntotuotannon lisäämiseen kasvukeskuksissa sillä tavoitteella, että asumiskustannuksia pyritään määrätietoisesti laskemaan pitkällä tähtäimellä jolloin pienempituloisillakin olisi mahdollisuuksia tulla omalla työllään toimeen.
Ja kun työhön on kerran ryhdytty, niin voisi myös ottaa tavoitteeksi sen että hyvinvointivaltion painopiste siirretään tulonsiirroista peruspalveluiden tuottamiseen niin että julkinen terveydenhuolto ja koulutus olisivat niin hyviä että pienituloisenkin perheen lapsilla olisi kunnolliset edellytykset, eikä vanhempi joutuisi uhraamaan yöuniaan odottaessaan päivystyksessä 6 tuntia saadakseen kipeän lapsensa lääkärille.
Utopian puolelle menee sitten toive siitä, että samalla kun peruspalveluihin satsataan, aletaan yksityiselle palvelutuotannolle tekemään tilaa sillä että julkinen sektori vetäytyy ei-välttämättömien palveluiden tuottamisesta esim erilaisissa harrasteissa ja vapaa-ajan aktiviteeteissa. Itse asun maassa, jossa vaikkapa tanssikouluja, teattereita, keramiikkatyöpajoja, maalaustyöpajoja, lasten kerhoja ja muita arkea mukavammaksi tekeviä palveluita on edullisesti joka paikkakunnalla ja näin jopa kulttuurialan ihmiset saavat itse työllistettyä itsensä käymättä veronmaksajan kukkarolla. Tämä tuskin onnistuisi jos joudut kilpailemaan verorahoitetun maksuttoman kilpailijan kanssa.
Todella korkeatasoista pohdintaa Soininvaaralta ja konsultti Pyykköseltä.
Tartun yhdessä kappaleessa mainittuun seikkaan, mikä erottaa suomalaiset työmarkkinat muista pohjoismaista. Kyse on Suomen talouden alati voimistuvasta syklisyydestä.
Vanhan sanonnan mukaan “Tanskan työllisyyspolitiikka toimisi Suomessa, mikäli kaikki suomalaiset asuisivat Uudellamaalla ja olisivat töissä palvelualoilla”. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tehtaita pyörii ympäri laajaa maata. Julkisesta sektorista poiketen yksityisen sektorin työpaikat ovat alttiita elinkeinoelämän sykleille.
Syklit voivat toistua lyhyellä aikavälillä: kausityöntekijöitä tarvitaan hiihtokeskuksiin talveksi, ja monia rakennus/infratöitä tehdään kesäkaudella. Asfalttijyrää ajavat baarimikot vaan ovat harvassa. Seurauksena on kausittainen työttömyys, jota on aiemmin tasoittanut ansiosidonnainen päiväraha. Koska ansiosidonnaisen kertymisehtoa nyt pidennettiin, poistui kausityötä teettäviltä yrityksiltä vahingossa piilotuki. Ennustan, että syklisiin hommiin tulee olemaan tulevaisuudessa yhä vaikeampi saada työvoimaa, ellei sitten pärjää puolen vuoden palkoilla koko vuotta.
Keskipitkällä aikavälillä syklit heijastelevat yksityisen sektorin valko- ja sinikaulustyöhön. Tämä vaihtelu on Suomessa muita pohjoismaita suurempia niin kauan, kun vahvasti sykliset metalli‑, metsä- ja elektroniikkateollisuus sekä rakentaminen ovat Suomessa voimissaan. Joitain aikoja sitten kokeneet ohjelmistoasiantuntijat revittiin käsistä. Nyt ei hommia riitä kun B2B-investoinnit sakkaavat kuluttajamarkkinaa seuraten. Seurauksena on työttömyyttä, joka paranee sitten kun (jos?) talous lähtee ennemmin tai myöhemmin nousu-uralle. Kääntöpuolena irtisanottujen osaaminen vanhenee nopeasti. Tilastojen valossa osa nyt irtisanotuista arkkitehdeistä, liiketoimintajohtajista ja päällikkötason tehtäviä hoitaneista ei palaa enää työmarkkinoille.
Lopuksi Suomen talouteen vaikuttavat pitkät syklit. Otaniemessä aikoinaan opetettiin, että Suomi oli IVO:n aikoina ydinvoimarakentamisen kärkimaita. Vaan kun ydinvoimaa ei enää rakennettu, koulutus ajettiin alas ja huippuasiantuntijat siirtyivät muihin hommiin 80-luvun täystyöllisyydessä. Kun ydinvoimaloita oltaisiin taas tarvittu, ei enää löytynyt suunnittelijoita ja tekijöitä. Oppirahat maksettiin Suomen historian kalleimpana rakennushankkeena.
Nykyinen hallitus tuntuu helpottavan yritysten kykyä säätää henkilöstöään syklien mukaiseksi. Työntekijöistä ei oikein ole kiinnostunut enää kukaan.
“Lopuksi Suomen talouteen vaikuttavat pitkät syklit. Otaniemessä aikoinaan opetettiin, että Suomi oli IVO:n aikoina ydinvoimarakentamisen kärkimaita. Vaan kun ydinvoimaa ei enää rakennettu, koulutus ajettiin alas ja huippuasiantuntijat siirtyivät muihin hommiin 80-luvun täystyöllisyydessä. Kun ydinvoimaloita oltaisiin taas tarvittu, ei enää löytynyt suunnittelijoita ja tekijöitä. Oppirahat maksettiin Suomen historian kalleimpana rakennushankkeena.”
Osin on noin. Koulutuksia tosiaan ajettiin alas, koska alan ydinvoima-alan oli niin vähän koko maassa, ja kun uusia työntekijöitä palkattiin enää niin vähän alalle vuositasolla. Ei koulutusta voitu ylläpitää aiemmassa laajuudessa sillä ajatuksella, että 20–30 vuoden päästä saattoi tulla taas tarve lisätyövoimalle. Työpaikkojen puuttuessa moni olisi joka tapauksessa mennyt töihin muille aloille. 1980-luvun käytännön opeilla ei nykyaikaisia ydinvoimaloita edes tehdä.
Se on monimutkainen kysymys, miksi Olkiluoto III maksoi niin paljon kuin maksoi. Olen siinä käsityksessä, että ydinvoimaan liittyvän teknisen osaamisen puute Suomen päässä ei olisi pääsyiden joukossa. STUKissa oli pitkään pullonkauloja asioiden käsittelyssä, mitä vaikeutti se, että heilläkin oli ollut vuosikymmenten tauko uusien reaktoreiden osalta, ja että välissä oli lisäksi vaatimukset muuttuneet. Rakentamisessa olleet ongelmat olivat ilmeisesti pääasiassa ihan rakentamisen ja projektin johtamisen ongelmia. Ranskan päässä ollutta laitetoimittajan kokemusvajetta länsimaisten vaatimusten mukaisten nykyaikaisten ydinvoimaloiden toimittamisista taas ei suomalaisella ydinvoimakoulutuksella olisi edes paikattu.
Tämä nyt on vähän ikävä pessimistinenkin kommentti, mutta kun ajattelee Suomen 10–20 vuotta jatkunutta talouskehitystä, talouskasvuttomuutta, työllisyyskehitystä (+tekoälyn tulo ) ja velanottoa hallituksesta toiseen, ja myös kielivaikeuksista irti pääsemättömien maahamuuttajien tilannetta, niin on ihan selvää että hyvinvointivaltio tulee purkautumaan ilman varsinaisia purkamispäätöksiäkin. Go to West, go to Sweden young man.
Listaan voisi lisätä myös maamme yrityselämän heikon innovaatiokyvyn (vrt. muut pohjoiusmaat) ja ehkä myös ennustekuplan joka liittyy ns. vihreän siirtymän tuottamiin tulovirtaennustuksiin.
Kun Suomi on tiktokin ja muun ulkomaisen digiteollisuuden sähköpääetäkeskus, omille kansalaisille ja vähentyvälle teollisuudella kalliilla sähkön hinnalla, ei siitä oikein sellaista kansantuloa revitä, jolla hyvinvointivaltio pystyssä pidetään.
Ainoa toive on väestömme kääntymisessä laskuun! Siihen pitäisi pyrkiä. Korkeampi tuottavuus tavoitteeksi pienemmällä väestöllä on yhtälö joka jättää enemmin jaettavaa.
Tämä oli epäisänmaallinen kommentti. Kollaa ei näillä spekseillä kestä.
Lisään kommenttiini “Kollaa ei ehkä kestä” sen että ajatellaanpa nyt selvästi: enemmän työtä paremmalla työn tuottavuudella ja hyvinvointivaltio pienemmälle porukalle, kun väestöä olisi vähemmän.
Siihenhän nyt suorastaan tarjotaan mahdollisuutta laskevan syntyvyyden myötä.
Vaatisi tietenkin paluuta siihen että tässä maassa myös tehdään jotakin tehokkaasti.
Mitä olemme aiemmin osanneet? Metsä-ja paperiteollisuuden. Sen tuottavuus on ihan toista luokkaa kuin ikkunanpesufirmojen joita Helsingissä on nyt yhtäkkiä varmaan 30 — tämä esimerkkinä.
Ikuinen väite kuka sitten hoitaa vanhukset on myös ratkaistu, tai ainakin ratkaistavissa myös alenevalla väestöpohjalla. Vastaus löytyy työttömyystilastoista. Maasta varmastikin löytyy kymmeniä tuhansia fiksuja ihmisiä jotka kykenevät siihen työhön, muuntokoulutuksella ainakin. Koska siihen työhön kykenee esim. ahkera ja särmä filippiiniläinen tai vietnamilainen, kykenee siihen suomalainenkin. Ei jokainen kortistoitunut mutta iso osa ainakin.
Lisäksi tekoäly tulee viemään myös suuren määrän työpaikkoja ja sieltä vapautuu ihmisiä muihin töihin. Esim. toimittajien työn tulee olemaan kortilla. Mutta myös laajemmin muiltakin palvelusektoreilta. Mm. koulutus ikäluokkien pienentyessä.
Hyvinvointivaltio on pelastettavissa ainakin jollakin kestävällä tasolla kunhan pidämme huolta että laajasti sen palveluita käyttämään joutuvien määrä ei kasva ja kasva. Mitä se nyt tekee. Enkä puhu pelkästään demografiselta kannalta.
Muistan vihreän puolueen aivan alkuajat erittäin hyvin.
Mutten ymmärrä miksi vihreä puolue ei tartu tilaisuuteensa joka tarjoutuu alenevan syntyvyyden myötä, vaikka sitä kautta niitä tavoitteita joita olen sen aina kuvitellut ajavan, olisi konkreettisesti edistettävissä.
Muuten olet oikealla linjalla mutta lisää metsäteollisuutta ei oikein kaivata koska se pilaa ympäristön ja Suomi joutuu maksamaan hiilinielujen vähenenisestä. Sama myös kaivoksista ellei ole kyse jostain todella tarpeellisesta metallista. Lisää teollisuuta kyllä mutta sellaista joka tekee valmista tavaraa eikä vain pahvipakkauksia joihin Ruotsin teollisuus pakkaa tuotteensa.
Olen itse ollut työttömänä pari vuotta eläkepäiviä odotellessa. Jos työkkäri olisi määrännyt minut vanhainkotiin tms töihin niin olisin mennyt. Tosin oma puoliso, oma äiti (kun hän vielä eli) sekä appivanhemmat omine tarpeiseneen ovat kanssa pitäneet minua aktiivisena ettei aika mene pitkäksi.
Vanhusten hoidon osalta en ole koskaan ymmärtänyt sitä, että kotihoidossa hoitajaksi kelpaa kuka tahansa omainen. On osaamista ja koulutusta tai jaksamista, tai ei. Mutta jos joku tulee kotiin työntekijänä auttamaan samoissa asioissa, sitten vaatimukset ovat jotain aivan eri planeetalta, minkä seurauksena yksi tulija saa siivota, toinen jakaa lääkkeet ja kolmas ulkoiluttaa vanhusta ja neljäs voi laittaa tai kuljettaa ruokaa, mutta muut eivät tee sitä mitä toiset tekevät. Omaishoitaja puolestaan tekee nämä kaikki asiat — ilman koulutusta.
Esimerkiksi lääkkeen jaon osalta en ole ymmärtänyt, että miksi siihen vaaditaan vuosien koulutus silloin kun joku jakaa lääkkeitä toiselle kotona saaden työstään palkkaa. Omaishoitajakin sitä tehtävää kuitenkin vähintään kymmenissä tuhansissa kotitalouksissa niin tekee, ja vaikkapa vanhemmat omien alaikäisten lastensa osalta jakavat lääkkeet — useimmiten ilman mitään koulutusta. Jos vanhustenhoito haluttaisiin voitavan järjestää olennaisesti edullisemmin ja sen lisäksi samalla vanhusten kannalta nykyistä parempana, tarvittaisiin monenlaista normipurkua.
Suomalaisen yrityselämän ja diplomi-insinöörien nerous on vain polkea palkkoja. Tästä ajattelusta ja sen helmistä on erinomaisena esimerkkinä Wolt. Eihän tuossa mitään innovatiivista ole, verkon kautta sai tilattua ruokaa jo aiemmin. Wolt sen sijaan kopioi periaatteessa Amazonia ja muita alustamonopoleja, ihmiset tottuvat käyttämään yhtä alustaa ja Wolt kiskoo isot marginaalit välistä samalla kun kaiken työn tekevät ravintoloitsijat ja alihankkijat, ihan samaan tapaan kuin Amazon.
Itse on ole ollenkaan vakuuttunut, että Wolt olisi mitenkään tarpeellinen palvelu. Tässä on vähän sama asia kuin auton käyttämisessä, vaikka voit tilata ruokaa kotiin tai ajaa autolla joka paikkaan, ei se tarkoita, että se on hyväksi yksilölle tilata ruokaa ja ajaa autolla joka paikkaan. Mutta nykyisen yksilön ja liberalismin palvonnan aikana jotenkin ajatellaan, että jos rahalla saa jotain tehtyä niin se on hyvää ja kannustettavaa. Sitten paheksutaan kiinalaisten tuotteiden ostamista, mutta vain silloin kun niitä ostetaan suoraan kiinalaisilta eikä tyhjäntoimittaja välistävetäjän kautta, joka laittaa hintaan lisää joku +50 — +100%. Länsimainen BKT näyttääkin olevan pullistunut kun joka välissä on joku turha välistävetäjä lihomassa, ilman että tuottaa efektiivisesti mitään. Tämä koskee osin myös julkista puolta, jossa istuu pilvin pimein henkilöstöä toimistoissa pyörittelemässä papereita.
Ode vakuutteli: “Myös Ruotsissa pohjoismainen malli yskii. Työttömyys on noussut Ruotsissa korkeaksi, vaikka ei sentään Suomen tasolle. Syynä saattaa olla, että viranomaisten kapasiteetti ylittyi kymmenen vuotta sitten maahanmuuton riistäydyttyä hallitsemattomaksi. Minäpä luulen, että asiaan vaikuttaa myös työn luonteen muuttuminen.”
Eli toteat itsekin, että pohjoismainen työllistämismalli ei oikeastaan ole parempi, koska evidenssi on sitä vastaan (2/3 sattumalta tukee, 1/3 selkeästi vastustaa). Tanskassa ja Norjassa huudetaan (niiden joukosta, jotka huutaa Ruotsissakin) ihan samaa syytä eli maahanmuuton aiheuttamia ongelmia syyksi kaikkeen missä ongelmia koetaan olevan. Oikea maahanmuuton ero tuntemieni Norjan ja Ruotsin välillä on, että Norjassa maahanmuuttajat työllistyvät. Ei Oslon Mortensrud eroa Malmön Rosengårdista olennaisesti muussa kuin maahanmuuttajien työllisyysasteessa.
Tärkein syy siihen miksi Ruotsin (ja Suomen) työllisyys on eri kuin kahdessa muussa isossa Pohjoismaassa, on se miten jumalattoman huonosti 90-luvun alussa kummassakin maassa lamaa hoidettiin. Ainoa tapa fiksata ongelma on ensiksi hyväksyä tosiasiat. Keynesläinen talouspolitiikka on ylivoimainen muihin verrattuna. Hyväksymisen jälkeen keksityt ideat (jotka eivät ole helppoja) saattavat joskus jopa toimia. Itse aiheutettujen maahanmuuttoon liittyvien ongelmien (Ruotsissa tahallinen osittainen gettouttaminen aina suomalaismuuttoliikkeen ajoista lähtien) käyttäminen selityksenä voi tyydyttää modernia intellektuellia mutta ei oikeastaan auta itse ongelman ratkaisemisessa.
Minusta sinun on aika terästäytyä nyt: Vertaa Norjan 80-luvun lopun ja 90-luvun alun laman hoitoa (niillä kaikki pankit kaatuivat!) Suomen ja Ruotsin 90-luvun alun laman hoitoon. Seuraa sen jälkeen työttömyyden ja työllisyyden kehitystä nykypäivään asti jokaisessa maassa. Sen jälkeen havainnoi, kuinka yksi muuttuja (lamatalouden hoito kymmeniä vuosia sitten) selittää massiivisen osan työttömyyden nykytilasta. Eli kertoo, että jos työttömyyden päästää pahaksi, se säilyy hyvinvointiyhteiskunnassa pahana.
Kaikenlaisessa työhön määräilyssä on se ongelma, että missä työssä nykyään työnantaja tekee mitään vastenhakoisella ja asennevammaisella työntekijällä?
Ehkä ennenvanhaa lapionvarressa vielä asennevammaisestakin saatiin jotain irti kun management by perkele ‑oppeja noudattava pomo huusi vieressä, mutta sama ei toimi kalliiden tai herkkien koneiden kanssa työskennelle tai hommissa joissa palvellaan asiakkaita.
Jos ihminen ei halua (tai jostain syystä kuvittelee ettei kykene) tehdä töitä, pakottaminen ei yksinkertaisesti nykymaailmassa toimi kovinkaan hyvin. Tämän jälkeen on vain kaksi vaihtoehtoa: joko antaa hänelle elämisen perustarpeet tästä huolimatta tai sitten antaa olla omillaan (jolloin hän mahdollisesti päätyy rötöstelemään elannokseen). Sivistysvaltiossa ei oikein näistä kahdesta voida valita kuin tuo ensimmäinen.
Anonyymi
” Kaikenlaisessa työhön määräilyssä on se ongelma, että missä työssä nykyään työnantaja tekee mitään vastenhakoisella ja asennevammaisella työntekijällä? ”
Etkö lukenut Oden tekstiä?
Idea onkin siinä, että velvoittamalla työttömällä ei olekaan rutkasti vapaa-aikaa käytettävissään, kun hänet pakotetaan töihin (tai kurssille). Jos joutuu istumaan 8h jollain tyhjänpäiväisillä kurssilla viitenä päivänä viikossa, niin onkin jo sama etsiä oikeita töitä.
Ihmisiä pitäisi aktivoida nykyistä enemmän eli heille pitäisi olla kaikenlaista pakollista puuhaa.
Ei tuo toimi. Työpaikoilla on hierarkkinen suhde työnantajan ja työntekijän välillä. Kursseilla tuo on vain nimellisesti, voi olla tällä väliä-asenne tekijöillä. Jälkimmäinen elämänlaadulle voi olla helpompaa.
Kun nyt kommentoin maahanmuuttoa, niin kommentoin vähän lisää. Työskentelen IT-alalla, palkkani on yli 10000€/kk ja työkavereinani on esim. intialaisia joiden palkat ovat yli 10000€/kk. Ja IT-alalla on myös afrikkalaisia ja muslimeita samoissa projekteissa joissa olen, kohtuu kovilla palkoilla. Noilla kovapalkkaisilla asiantuntijoilla ei tunnu olevan juuri ollut mitään ongelmia yhteiskunnan suhteen, he ostelevat asuntoja Suomesta ja lentävät maailmalla.
Kannatan työperäistä maahanmuuttoa. Tervetuloa töihin kuka vain. Sensijaan vastustan sosiaaliturvaperusteista ja humanitääristä maahanmuuttoa. Jos henkilöllä ei ole erityistä kykyä toimia Suomen työelämässä, ei tuollaisia henkilöitä tulisi ottaa elinikäisiksi elätettäviksi.
Keskisarja taisi puhua tuosta samasta asiasta käyttäen vähän eri termejä.
Olen huolissani Suomen huoltosuhteesta. Näen että vaihtoehdot on joko ajaa sosiaaliturvaa rajusti alaspäin, tai sulkea rajat totaalisesti kaikilta huoltosuhdetta heikentäviltä tulijoilta. Eli maahanmuuttajat tulisi pisteyttää Kanadan ja Australian malliin.
Mitä puoluetta äänestäisin? En ainakaan vihreitä, vihreät on ollut minulle liian äärivasemmistolainen puolue jo vuosia. Persuja pidän lähinnä tyhminä ja kokoomuksessa tuntuu nyt olevan se tyhmempi joukko enemmän äänessä.