Olin joskus noin 25 vuotta sitten EU:n terveysministerien kokouksessa, jossa olivat mukana myös hakijamaiden terveysministerit. EU oli tuolloin laajentumassa kymmenellä maalla.
Puhuimme huumepolitiikasta. Joku hakijamaiden ministereitä, en muista kuka, mutta saattoi olla tsekki tai slovaki, sanoi, että joillakin ihmisillä on pakonomainen tarve sekoittaa päänsä jollakin. Jos eivät saa alkoholia, he juovat korvikealkoholeja ja jos yksi huume onnistutaan raivaamaan pois, tehdään tilaa muille huumeille. Juuri tästä syystä tuohon aikaan ministereillä oli sympatiaa ajatuksella laillistaa kannabis, koska sen vaihtoehdot olivat pahempia.
Tämä ministerin puheenvuoro tuli mieleeni, kun poliisi jokin aika sitten tiedotti onnistuneesta operaatiosta amfetamiinimarkkinoiden sulkemiseksi. Pohdin jo tuolloin, että mikähän aine senkin aukon paikkaa.
Nyt tiedämme, että aukon paikkasi peukku. Kannattiko? Tosin peukku olisi varmaankin yleistynyt muutenkin, onhan se huumekauppiaan kannalta loistohuume: helppo valmistaa ja tekee asiakkaasta riippuvaisen. Mutta kyllä sen leviämistä nopeutettiin.
En halua syyttää poliisia peukku-ongelmasta. Poliisin on toimittava niin kuin lainsäätäjät säätävät ja parempi niin. On maita, joissa poliisi toimii lainsäätäjien tahdosta riippumatta, enkä halua Suomeen sellaista.
Kysyn siis päättäjiltä, onko maamme huumestrategia realistinen tai optimaalinen. Aika paljon huumekuolemia meillä on muihin maihin verrattuna.
Erityisen hölmönä pidän sitä, että kannabiksen myynti on annettu kovia huumeita myyvien huumerikollisten monopoliksi aikana, jolloin maa toisensa jälkeen laillistaa kannabiksen. Sitä kautta kovien huumeiden myyjät saavat kontaktit asiakkaisiin. Peukkua kuulemma jopa sekoitetaan miedompiin huumeisiin, jotta asiakas saataisiin koukkuun.
Ainakin kannabis kannattaisi laillistaa. Sen täyskiellolle ei ole oikeastaan yhtäkään kestävää perustelua.
Erityisesti tämä pitäisi tehdä nuorison suojelemiseksi.
Hollannin ja USA:n kokemukset osoittavat, että laillistaminen saattaa jopa jonkin verran vähentää käyttöä alaikästen keskuudessa, mutta oleellisempaa on se, että se osa nuorisoa, joka kuitenkin ainetta kokeilee ei joudu automaattisesti tekemisiin rikollisten ja mahdollisesti vaarallisempien aineiden kanssa.
Vastaava esimerkki löytyy myös kannabiksesta. Kannabista paljon vaarallisempi synteettinen kannabis levisi Euroopassa käyttöön, koska vankiloissa tehdyt kannabistestit tarttuivat vain alkuperäisversioon. Kiellot ja rajoitukset pahensivat asiaa ja tuottavat kuolonuhreja lisää.
Lisäksi kannattaa huomata, että alkoholin tiedetään kuuluvan päihteistä pahimpien joukkoon sekä yhteisölle että yksilölle. Päihdepolitiikasta on syytä tehdä johdonmukaista ja evidenssiin pohjautuvaa. Siitä hyötyisivät sekä käyttäjät, että ne jotka eivät käytä.
Olen työssäni nähnyt läheltä huumausainerikosten kenttää — olen juristi, en poliisi. Ei kannabis ole mikään yksinäinen saareke, jonka laillistamisella jotenkin blokataan muut aineet. Sama henkilö voi käyttää fentanyylia ja kannabista ja käyttääkin. On hieman turhauttavaa lukea siitä, mitä joku ministeri sanoi 25 vuotta sitten.
Sama henkilö voi käyttää fentanyylia ja kannabista ja käyttääkin.
Voi olla osin näin. Toisaalta päihdelääkäri Kaarlo Simojoki on todennut myös alkoholinkäytön liittyvän huumausaineiden käyttöön. Yhden päihteen käyttö toimii porttina muiden käytölle ja tukee toisia päihteitä. Tämän vuoksi en laittaisi suuria toiveita kannabiksen laillistamiseen.
Merkittävin portti huumeisin on tupakka. Sellaistra huumeiden käyttäjää ei olekaan, joka ei tupakoisi.
Eihän kannabiksen laillistamisen pääpointti ole muiden huumeiden ”blokkaaminen” vaan se, että ylivoimaisesti suosituimman ja samalla haitoiltaan melko vähäisen huumeen kauppa otettaan pois rikollisilta.
Juristi-kollegana ymmärtänet, että kannabiksen ja varsinkin sen käytön kriminalisointi ei oikein täytä niitä kriteereitä, joita sivistyneessä oikeusvaltiossa kriminalisoinneille yleensä asetetaan. Näiltä osin kyse on perusoikeuksista ja lainsäädännön johdonmukaisuudesta.
Lakimiesliiton kyselyssäkin käyttörikos äänestettiin aikoinaan Suomen lain turhimmaksi pyläläksi.
Käytännön tasolla kyse on lisäksi muun muassa kuluttajansuojasta, kontrollikoneiston kustannuksista, hoitoon hakeutumisen vaikeudesta ja saamatta jäävistä merkittävistä verotuloista.
Kannabiksen laillistaminen etenee eri puolilla länsimaissa ja yksikään sille tielle lähtenyt maa tai osavaltio ei ole enää palaamassa kieltolakipolitiikan tielle.
Näin juuri ja sitten vielä alkoholia, kaikki kelpaa. Tosin luonnontuotteiden käyttäjät ovat rauhallisempaa porukkaa. Kysymys on myös millaisiin porukoihin joku teini päätyy.
Oikeusvaltiossa on esitutkinnan ja oikeuslaitoksen noudatettava asiallisia menettelyitä, joten oikeusprosessi vie aikansa. Loppuvaiheessa lisäklsi vankilaan voi joutua jonottamaan. Tämän vuoksi rangaistuksilla on rajallinen teho. Muitakin välineitä tarvittaisiin.
Sosiaalityön osaajia ei juuri julkisuudessa ja asiantuntijoina näy. Lääkäreitä haastatellaan ja poliiseja.
Vaikuttavan sosiaalityön ideoita voisi joku rohkea yrittää avata ja selventää. Se voisi olla yksi väline.
Missään kohtaa kirjoitusta ei esitetty kannabiksen olevan ihmelääke, tai niin kuin “juristi” mainitsee, yksinäinen saareke. Sama henkilö voi käyttää heroniinia, alkoholia ja kannabista. Tervävä huomio, joka toi syvällistä näkökulmaa keskusteluun. On hieman turhauttavaa lukea siitä, miten joku turhautuu luettuaan osuvan anekdootin 2000-luvun alun kansainvälisen politiikan ytimestä.
Vielä turhauttavampaa on lukea asiantuntijoina esiintyvien porttiteoria-hörhöjen sepustuksia.
Peukku on yli 60 vuotta sitten kehitetty huume. Sen valmistusta opittiin tekemään halvalla laboratorioissa kuitenkin vasta 2000-luvulla, jonka takia se alkoi yleistyä vasta silloin. Joissain artikkeleissa on esitetty, että peukun yleistyminen viime vuosina Euroopassa liittyisi Ukrainassa käytävään sotaan. Sekä Ukrainassa että Venäjällä on merkittävä määrä peukun tuotantoa globaalissakin mittakaavassa, ja tätä huumetta käytetään paljon ilmeisesti molemmin puolin rintamaa pakokeinona todellisuudesta. Armeijan korkeiden upseerien on väitetty edistävän sotilaiden huumeiden käyttöä molemmin puolin rintamaa, minkä myötä sotatilanteessa näissä maissa ei ilmeisesti puututa viranomaisten toimestakaan huumeiden tuotantoon ja käyttöön samalla tavalla kuin aiemmin rauhan aikana.
Peukun käyttö on levinnyt myös useissa Venäjän ja Ukrainan naapurimaissa.
Soininvaara kirjoitti:
“Kysyn siis päättäjiltä, onko maamme huumestrategia realistinen tai optimaalinen. Aika paljon huumekuolemia meillä on muhin maihin verrattuna.”
Huumekuolemat olisivat ihan oma aiheensa, ja niiden tilastointi. Eri maiden välillä on ilmeisesti valtavia eroja kuolinsyiden tilastointitavoissa. Se näkyy liikennekuolematilastoissakin. Ongelma tulee mm. siitä, että kuolemat tapahtuvat usein viiveellä. Se on kuolinsyyn kirjaajasta ja heidän paikallisista ohjeistuksistaan osin kiinni, mitä kuolinsyyksi kirjataan.
USA:ssa huumeiden yliannostuskuolemien määrät ovat tilastoissa nousseet yli 100 000:n jo monena vuotena: https://nida.nih.gov/research-topics/trends-statistics/overdose-death-rates#Fig1 . Näistä lähes 80 000 on synteettisistä huumeista, mutta itse asiassa Amerikassakin huumekuolemissa aika monessa tapauksessa on kyse aineiden yhteiskäytöstä, eli jo huumaaviakin aineita on ollut käytössä monia yhtä aikaa, ja mahdollisesti sen lisäksi vielä alkoholia. Heroiinikuolemat vuositasolla ovat Usassa tippuneet 15 000:n huipputasoilta noin 4000:n tasoille. Masennuslääkkeiden yliannostuksesta tapahtuneet kuolemat ovat olleet pitkään Usa:ssa tilastoissa tasaisessa kasvussa. Nykyisin ne lukemat ovat siellä jossain noin 6000:n kuolleen paikkeilla vuositasolla.
Suomessa yleisin huumauskuolemia aiheuttava yhdistelmä on jo vuosia ollut alkoholi + subutex /bentsot, joiden yhteisvaikutuksesta seuraa osalle myrkytystila. Jos nimenomaan huumekuolemia haluttaisiin ehkäistä, keskeinen asia olisi pyrkiä ehkäisemään sellaisten aineiden yhteiskäyttöä, joiden yhteiskäyttö aiheuttaa myrkytystilan.
Suurin subutexin tukkuri on terveydenhuoltojärjestelmä ja korvaushoito.
Ei pitäisi antaa korvaushoidon aineita kotia.
” Huumekuolemat vähenivät Kymenlaaksossa, kun päihdelääkäri muutti hoitoa – ei ymmärrä, miksei muualla tehdä samoin
Kymenlaakson korvaushoidosta vastaava Juha Oksanen rajoitti potilaiden mahdollisuutta kotilääkkeisiin. Huumekuolemat kääntyivät laskuun, kun muualla Suomessa tilanne on toinen.”
https://yle.fi/a/74–20130070
Itselleni on (valitettavasti) läheisen päihdehistorian kautta kertynyt kohtuullisesti tietoa ja ymmärrystä siitä, miten huumeiden katukauppa toimii etenkin pääkaupunkiseudulla tällä hetkellä. Muutama huomio:
- Osmon arvelu/käsitys amfetamiinin saatavuuden vaikutuksesta on mielestäni oikeansuuntainen. Amfetamiinin tarjonta on parin viime vuoden aikana lähestulkoon romahtanut, minkä voi nähdä myös esim. jätevesitutkimuksista. Vaikutus on sekä määrällinen että laadullinen, ts. vaikka katukaupassa on toki yhä liikkeellä amfetamiinia — joskaan ei enää niin tasaisesti — se on yleensä laadultaan heikompaa, vaihtelevampaa ja käytännössä myös vaarallisempaa: joko ainetta on jatkettu entistä reilummalla kädellä (vaikka tuotteen huumepitoisuudet ovat jo aiemmin olleet varsin matalia) tai siihen on sekoitettu muita, helpommin saatavilla olevia stimulantteja, *pahimmillaan juurikin peukkua*. Eniten riskejä laatuongelmat aiheuttavat tietysti aineen vakikäyttäjille, jotka yleensä optimoivat annosteluaan käyttämällä ainetta suonensisäisesti.
- Amfetamiini viihde-/bilekäyttö — jossa amfetamiini ja kokaiini ovat merkittävässä määrin toistensa substituutteja — on luultavasti vähentynyt jo pidemmän aikaa, ja siltä puuttuu sama ”prestiisi”, joka kokaiinilla on aina ollut käyttäjille, jotka haluavat signaloida (todellista tai tavoittelemaansa) statusta. Viimeaikaiset amfetamiinin tarjontaongelmat lienevät entisestään kiihdyttäneet kokaiinin suosiota sosiaalisesti ”top-down”-suunnassa jälkimmäisen tarjonnan parantuessa ja aineiden hintaeron kaventuessa. Samalla niin ikään viihdekäytössä suosittujen ekstaasitablettien hinta/laatu-suhde on tasaisesti parantunut. Suomeen, tai edes muualle Eurooppaan, tuotavan kokaiinin laatu ei tosin ole hääppöinen paljolti useisiin valmistustekniikan muutoksiin ja jatkeaineisiin liittyvistä syistä.[1]
- Stimulanttien vakituis-/ongelmakäyttäjien keskuudessa kokaiinista ei ole amfetamiinin korvaajaksi, mutta sen sijaan peukku on iskenyt pahiten juuri tähän käyttäjäryhmään. Amfetamiinin haittaprofiili on sinänsä varsin samanlainen kuin peukun, mutta haittojen, kuten pahimmillaan stimulanttipsykoosin, yleisyys ja niiden realisoitumiseen vaadittava käytön määrä ovat aivan eri luokkaa. Tässä suhteessa aineiden eroavuus ilmenee tavallaan varsin samankaltaisesti kuin kannabiksen ja synteettisten kannabinoidien tapauksessa.
- Kannabiksesta, porttiteoriasta ym.: Tämän keskustelun taustaoletukset ovat monilla auttamattoman vanhentuneita. Modernissa huumeiden katukaupassa ei ole mitään ”sisäänheittotuotteita”, eivätkä diilerit pyri aktiivisesti koukuttamaan asiakkaitaan uusiin huumeisin tms. Usein ostajalla ei välttämättä ole aiempaa vakituista kontaktia, jolta hän ostaisi vähän halvemmalla hinnalla tyypillisesti tiettyä/tiettyjä haluamiansa tuotteita, jolloin hän joutuu turvautumaan yleiseen ns. katukauppaan, jota kutsuisin mieluummin esim. f2f (face-to-face) ‑kaupaksi (erotuksena puhtaasti darknetissä kryptovaroilla käytävästä, yleensä isompien erien kaupasta). Siinä diilerit postaavat tiettyihin digitaalisiin kanaviin/keskusteluryhmiin myynti-ilmoituksensa, jossa kerrotaan saatavilla olevat tuotteet, hinnat, noutoalue karkeasti, kuljetusmahdollisuus ja muut kaupan ehdot sekä käyttäjätunnus, johon ostaja voi ottaa yhteyttä kulloinkin kyseessä olevalla viestisovelluksella. Kaupat sovitaan kahdenkeskisin viestein tiettyyn paikkaan ja aikaan, eikä kaupantekotilaisuuteen yleensä kuulu minkäänlainen enempi jutustelu tai kaveeraus, vaan homma hoidetaan rivakasti ja diskreetisti.
Toki ensiyhteydenpidosta saattaa kasvaa vakituisempi asiakassuhde, mikäli molemmat tällaista etsivät. Tyypillisesti myyjä kaupittelee kerrallaan vain enimmillään muutamaa eri tuotetta ja pysyttelee muutenkin samantyyppisten aineiden myynnissä. Moni ei edes välttämättä halua myydä tiettyjä aineita (esim. opioidit, rauhoittavat) asiakaskunnan arvaamattomuuden ja muun hankaluuden vuoksi. Erityisesti kannabiksen osalta varsin tavanomaista on, että tietty myyjä myy *vain* kannabista: tähän vaikuttanee ainakin se, että kyseessä on hyvin suosittu tuote, jolloin vain sen myyminen samalla kertaa on vaivattomampaa ja asiakaskunta ei ole niin ongelmallista, mutta kaikin osin en ole varma, miksi kauppiaat yleisemminkin saatttavat erikoistua niin tiukasti vain kannabikseen — luultavasti sen osalta myös jälleenmyyntiketjut ovat samalla tavoin ainakin jonkin verran eriytyneitä/erikoistuneita. Mutta tästä siis seuraa, että muista huumeista kiinnostuneen ostajan siis täytyy tyypillisesti ottaa yhteyttä johonkin toiseen myyjään; toisaalta sen jälkeen, kun on kyseiseen kaupankäynnin malliin tottunut, kovempien aineiden ostaminen ei oikeastaan eroa tässä suhteessa kannabiksen ostamisesta juuri mitenkään — ehkä lukuunottamatta jonkin verran korkeampaa mutta edelleen kohtuullisen matalaa huijatuksi tulemisen riskiä. Toisin kuin joskus myyjille, ostajille väkivaltainen / väkivallan uhalla tehty ryöstö *ei* sen sijaan ole kovinkaan realistinen riski, vaikka poliisi (mielestäni epäeettisesti) muuta antaakin ymmärtää.
[1] Kuinkakohan moni esimerkiksi tietää, että nykyisin kokaiinia rutiininomaisesti jatketaan erinäisistä syistä jo tuotantovaiheessa voimakkaalla loismatolääkeaineella, joka saattaa aiheuttaa käyttäjilleen jopa merkittäviä terveyshaittoja? Ks. esim.: https://en.m.wikipedia.org/wiki/Levamisole
Kiitos hyvästä kommentista. “Sisäänheittotuote”-argumentista sen verran, että kannabis lienee kuitenkin sisäänheittotuote siinä mielessä, että sitä kautta moni tutustuu ensimmäistä kertaa niihin digitaalisiin myyntikanaviin. Kun prosessi on tuttu, niin sieltä on sitten helppo ostaa vähän muutakin heräteostoksena. Tämä siis vaikka myyjäkin olisi eri.
Lisäksi näissä kanavissa olemalla altistuu myös niiden muiden aineiden markkinoinnille.
Olen ollut joitakin päiviä Kalliossa ja katsonut sitä meinikiä.
Ihmettelin alkuun, että mikä hemmetin peukku-epidemia. Ajattelin, että se on ennemmin sellaista mediahypeä kuin todellinen ilmiö. Kuitenkin katukuvassa on jokin muuttunut.
Asuin Kalliossa 1990-luvun lopulla, ja mielestäni ollaan kaukana niistä ajoista. Kaikkialla ei haise kusi ja paska, ja pääpiirteittäin saa olla rauhassa. Vertakaan ei ole kaduilla, kuten kultaisella yhdeksänkymmentäluvulla. Mutta silti jokin on pielessä – tai ainakin toisin.
Olin pitkään poissa Kalliosta. Nyt on kuitenkin ollut asunto siellä vuoden päivät, ja pari yötä on tullut vietettyä noilla kulmilla. Peukussa on jotain kummallista. Noilla kulmilla ollaan totuttu päihteisiin, mutta tämä peukun käyttäjien habitus on jotain todella erikoista. Se ei ole samanlaista, mitä tulee pelkällä ryyppäämisellä – se on performanssia, rituaalia, jatkuvaa läsnäoloa.
Viime sunnuntai-iltana minulla oli menoa Hesoihin ja saavuin Kallioon noin klo 23. Ajattelin, että jotain pientä haukattavaa pitää saada. Katsoin muutamaa kebulaa ja päädyin siihen, että tuoppi saa toimia iltapalana. Kahdesta Vaasankadun vilkkaasta baarista valitsin sen, minkä edessä tapeltiin. Ei siinä oikeasti miestä lyöty, mutta nyrkit heiluivat ja uho oli kovaa.
Baarissa tilasin ruukun olutta ja välittömästi tuli peukkumies esittelemään minulle passiaan. Hän oli murskannut pillereitä henkilötietosivun väliin ja tarjosi tätä minulle. Kaksi minuuttia Kalliossa ja on “viivat” nokan alla. Kiitin ja kieltäydyin. Kaveri pummi olutta. Kieltäydyin ja kerroin, että olen menossa nukkumaan. “No mut hei se on hyvä idea, niin pitääkin tehdä.” Sitten hän tarjosi sitä samaa settiä seuraavalle, mutta tämä oli ollut jo viisi vuotta kuivilla. Ihan mukavan oloinen peukuttaja.
Pihalla näin, kun vanhempaa peukkupappaa lastattiin maijan takaloosteriin. Ei mene sisälle helpolla, kun kaveria pelottaa eikä pysty kumartumaan. Siinä se tikkusuorana seisoi puskurin päällä eikä taipunut kyytiin. Samoilla kaduilla on tallannut koko kesän myös kaveri, jolla on nilkka tohjona ja akuutti tarve terveydenhuollon palveluihin.
Minä join oluen ja koitin olla ihmisiksi. Nämä ihmiset tarvitsisivat elämäänsä jotain muuta tekemistä kuin vain olla sekaisin. En usko kontrolliin, uskon siihen, että meistä hölmöinkin valitsee itselleen paremman tulevaisuuden, jos sellainen vain on olemassa.
Ja sitä odotellessa haluaisin, että joku tulisi mun kanssa ja dokumentoisi tämän päivän tilanteen. Onhan tuo mieletöntä – ei pelkästään surullista, vaan myös merkityksellistä. Kallio ei ole enää sama, mutta se ei ole myöskään kadottanut kaikkea. Se elää, huutaa, heiluu – ja joskus se tarjoaa oluen sijaan pillereitä passin välistä.
Pitää vielä muistaa, että amfetamiini — tai ainakin sen eri johdannaiset — ovat toisaalta täysin laillisia ADHD:n hoidossa. Jos kerta peukku ja amfetamiini ovat jotenkin samankaltaisia keskenään, voisiko pragmaattinen ratkaisu ongelmaan olla vain että aletaan diagnosoimaan peukun käyttäjille ADHD:ta, jotta saadaan heidät laillisen ja turvallisemman vaihtoehdon piiriin?
Tai voiko jopa olla niin, että monella käyttäjällä kyseessä on jo nyt erityisen pahojen keskittymishäiriöiden itselääkinnästä?
Oma kokemukseni huumemaailmasta on olematon, mutta olen ymmärtänyt että eri aineita käytetään erityyppisten olojen saamiseksi, ja pääpiirteittäin nämä vaikutukset jakautuvat rauhoittaviin ja kiihdyttäviin. Rauhoittaviin meillä on jo alkoholi ja toisaalta rauhoittavia saa ihan reseptillä lääkäriltäkin melko helposti. Kiihdyttäviä aineita ei juuri ole laillisia, paitsi ehkä kahvi. Kannabis taitaa tässä jaottelussa mennä noihin rauhoittaviin.
On typeryyden huipentuma käydä tätä “huumeiden vastaista sotaa” täysin laput silmillä. Johonkin omaan henkilökohtaiseen ongelmaansa käyttäjät näillä aineilla hakevat ratkaisua ja noiden ongelmien ymmärtäminen on parempi tie onnistumiseen kuin kiellot ja poliisiratsiat.
Suomi soti aikanaan pervitiinin voimalla. Se on metamfetiinia
“Suomi soti aikanaan pervitiinin voimalla. Se on metamfetiinia”
Pervitiinillä harvemmin kuitenkaan tarkoitetaan Suomessa amfetamiinia, vaan useimmiten se on Aspiriiniä. No pikkaisen on kofeiinia ollut seassa. WW2 jälkeen saksalaisia tuotemerkkejä meni voittaneille valtioille ja Pervitin- tuotemerkki ostettiin 40- luvulla NL:sta Vaasaan. Myyntilupa tuolle pulverille on ollut voimassa vuoteen 1998. Sen verran hyvin tuo myi vanhalla sodan ajan maineella, että forumin paikalla olleessa talossa oli katolla iso valomainos, jossa luki Pervitin. 1980- luvulla , kun lääkefirma halusi hävittää valomainoksen Helsingin kaupunki vastusti. Kaupunki ei olisi antanut poistaa valomainosta, koska se oli kaupungin kannan mukaan olennainen osa mannerheimintien katukuvaa.
Maine oli niin kova, että sillä myytiin jopa aspiriinia. Ja paljon.
Kaukopartiomiehille jaettu pervitiini oli kyllä metamfetamiinia. Sillä nimellä on voitu rauhan aikana myydä tietysti mitä vain. Eihän Coca-Colassakaan ole enää kokaiinia.
Kyllä, kaukopartiomiehille jaettiin jatkosodassa metamfetamiinia. Käsittääkseni vielä ihan reippaita määriä ja kuitenkin lopulta suht. ongelmattomasti. Mikko Ylikangas on varmaan ainakin koittanut saada numeroita määrien ympärille, mutta noita juttuja tuli joskus 15 vuotta sitten, joten ei niitä enää tarkistamatta muista.
Veikkaisin kuitenkin, että heroiinin käyttö oli paljon suurempi ongelma Suomen sotien aikana. Minullakin oli mummon vintiltä kaivettuja heroiinitabletti putkia lapsena ja olen sentään syntynyt 70- luvulla.
Myös heroiinia annettiin kaukopartiomiehille, jotta nämä eivät yskisi väärässä paikassa. Suurempi heroiiniongelma syntyi kuitenkin haavoittuneiden lääkinnästä. Sodan jälkeen Suomessa oli paljon heroiiniriippuvaisia, joille annettiin korvaushoitona — heroiinia.
Keskustelu huumeiden käytön laillistamisesta tai kieltämisestä on jatkunut vuosikymmeniä, ainakin 1960-luvulta saakka. Se nousee pintaan tasaisin väliajoin, ja aina löytyy niitä, jotka haluavat piirtää rajan mustavalkoisesti: sallitaan tai kielletään. Mutta totuus on, että tämä ikuinen väittely vie huomion pois olennaisesta. Laki voi määritellä, mikä on sallittua ja mikä ei, mutta se ei yksin ratkaise riippuvuuden, syrjäytymisen ja inhimillisen kärsimyksen ongelmia.
Olennaista on, miten me suhtaudumme huumeiden käyttäjiin. Näemmekö heidät rikollisina, jotka ansaitsevat rangaistuksen, vai ihmisinä, joilla on tarina, tausta ja mahdollisuus muutokseen? Jokainen halveksuva katse, jokainen suljettu ovi ja jokainen leima syventää kuilua, josta on yhä vaikeampi nousta. Myötätunto ja tuki eivät ole naiivia hyväntahtoisuutta – ne ovat tehokkaampia kuin yksikään rangaistus.
Jos ainoa polku on rangaistus ja syrjäytyminen, on turha odottaa, että ihminen löytää tiensä pois ongelmakierteestä. Tarvitsemme matalan kynnyksen palveluita, hoitoon pääsyn helpottamista, koulutusmahdollisuuksia ja mielekästä tekemistä. Nämä eivät ole pelkkiä sosiaalipoliittisia toimenpiteitä, vaan investointeja turvallisempaan, terveempään ja inhimillisempään yhteiskuntaan.
Huumeiden käytön ympärillä käytävä keskustelu ei siis ole vain kysymys laista. Se on kysymys siitä, millaisen yhteiskunnan haluamme olla. Sellaisen, joka sulkee ovia – vai sellaisen, joka avaa ne.
Noin juuri. Esimerkiksi kaikki tiedämme, että murrosikäiset tekevät jotain ja joskus hyvinkin hölmöä. Jos ei ole tarjolla mitään puuhaa, sitten sitä keksitään.
Loppupeleissä harrastukset, nuorisotilat ja niiden ohjaajat ovat se eturintama. Mihin porukoihin kukin päätyy on tuurista kiinni. Jos mitään ei ole tarjolla, tiedämme mitä tapahtuu.
Populistien puhuma katjujengi-ilmiö on tuttu aiemmin. Se on ihan perinteinen nuoriso-ongelma, joka nähtiin 70-luvulla nopeasti kasvaneissa lapsiperheiden täyttämissä lähiöissä. Siitäkin selvittiin, mutta onko opetukset jo unohdettu? Maahamuuttajataustaisten perheiden lapset tyulevat myös muurosikään ja käyttäytyvät yllätten samoin kuin suomalaiset lapset.
Suomalainen erikoisuus on subuteksin käyttö, muualla Euroopassa sitä ei ole. Korvaushoitojen käytön aloittaminen kuukausissa kymmenkertaisti vaikeaan huumekoukkuun päätyneiden määrän ja siitä se lähti. Subutex on nimittäin vaikutuykseltaan piikitettynä jotain ihan muuta kuin nieltynä.
Lyhyesti sanottuna: korvaushoitoa ei mietitty ihan loppuun asti. Se ei ollut kovin hyvä idea, että riippuvaiselle ihmiselle annetaan kouraan vaikka viikon tabletit ja kehoitetaan noudattamaan ohjeita. Edelleenkin subutekstabletteja saa kopvin helpolla Euroopasta ja kysyntää riittää.
iksi huumeisiin ei suhtauduta liiketoimintana, bisnestä tehdään rahasta. Jotenkin tuntuu, että oikeastaan jossain poliitikkojen takaraivossa on mielikuva kuinka kieltolain pirturahoilla köyhään maahan tuli investointeja. Sivujuonteena uhkapelien avaamisen taustalla jaksetaa puhua “mainostuloista” ja “suuresta sponsorimahdollisuudesta joukkueille”. Tasan tarkkaan ne rahat tullaan keräämään korkojen kera pelaajilta. Lopputulos tiedetään siinäkin.
Huumeissa tuotot ovat korkeat riskiinkin nähden. Alimmalla tasolla tienesti on kuitenkin enemmän kuin ei mitään vaikka jää alle minimipalkkojen, hummeiden myynti on kivempaa kuin kaupasta ruoan varastaminen. Ylemmällä tasolla taas rahaa kertyy todella paljon. Alfa-pfp:n erikoisuus on, että sen tuotanto saadaan aikaan paikallisesti. Amfetamiinijohdannaisten valmistuksessa lähtöaineiden saatavuus on hankalampaa. Tämä vähentää bisnesriskejä ja lisää tuottoa.
Vähiten huumeissa puhutaan siitä, että bisnes pyörii viihdekäyttäjien rahoilla. Siis niiden joilla on varaa harrastaa. Kovin velkaantuneen, ystäviensä ja sukulaistensa rahat pummanneen syvän päädyn käyttäjällä ei isoja tuottoja enää kerätä.
Huumepolitiikka kohdistuu syvän päädyn nistioen rankaisemiseen, kun taas vaikuttavuutta olisi viihdekäytön vähentämisessä. Osa tästä on statuksen näyttämistä, rahaa ja kanttia löytyy.
USA:n opiattikriisin tuhojen näyttäminen on niin kauheaa, että se ei täällä pääse uutisiin. Siksi poliitikoita se ei kiinnosta.
Ensiksi, tälle syvänpäädyn nistien tilanteelle olisi yritettävä tehdä jotain. Käyttöhuonekokeilu säästäsi terveydenhuollon rahoja ja resursseja, parantaisi turvallisuutta ja järjestystä sekä olisi eettisesti oikein. Ei kelpaa poliittisille päättäjille. Katkaisuhoitoa olisi järjestettävä pidempikestoisesti, erityisesti vielä paikoissa, joiossa yhteydet kaveripiiriin katkeavat. Sote-alueet hävittävät juuri tähän sopivia tilojaan.
Korvaushoidon olisi muututtava koko maassa suuntaan, jossa se ei edistä huumeiden leviämistä. Kotkassa se oli vaikuttavaa, mutta sekään ei huumetilannetta enää ratkaisevasti paranna.
Viihdekäyttäjien influenssereiden pitäisi saada tolkkua touhuun. Tämä on turha toive, mutta ehkä heidänkin kavereitaan päätyy tarpeeksi huonoon kuntoon.
Huumebisneksen ydin ovat rahavirrat. Jos harmaaseen talouteen ei puututa rajusti, toivoa ei ole. Pankkien toiminta on ollut aika ponnetonta. Kryptovaluuttojen suosion idea on, että niillä tuotot liikkuvat ilman riskiä. Hyvän hallitusohjelman idea on ollut, että “rehtejä yrittäjiä” ei kiusata, mutta miten nämä huumerahoituksen ammattilaiset? Käsitys on olemassa millaisella liiketoiminnalla homma hoidetaan. Uutta on, että huumeiden jakelu hoituu ruokalähettityylillä.
Ehkä tilanne ei ole niin paha vielä, että poliittinen päätöksenteko edistyisi.
“Erityisen hölmönä pidän sitä, että kannabiksen myynti on annettu kovia huumeita myyvien huumerikollisten monopoliksi aikana, jolloin maa toisensa jälkeen laillistaa kannabiksen”
Sitä kuinka hölmöä suomalainen kannabispolitiikka on, voi arvioida oheisesta kanadalaisesta raportista. Kannattaa varmasti miettiä ainskin sitä, kummassa ollaan hölmömpiä, Kanadassa vaiko Suomessa.
https://stratcann.com/news/report-canadian-cannabis-sector-contributes-16b-to-gdp-supports-over-227000-jobs-in-2024/
Huumeet ja päihteet ovat todella syvällä ihmiskunnan perimässä. Ihmisillä on syvään istunut tarve saada käyttää päihteitä ja muita epäterveellisiä aineita, yhteiskunnalla on yhtä sitkeä halu kontrolloida niiden käyttöä tai ainakin verottaa sitä.
Kaikissa kulttuureissa on käytetty päihteitä, ja yhtälailla kaikissa yhteiskunnissa niiden käyttöä on yritetty suitsia.
Itselle on riittänyt lailliset stimulantit (alkoholi, kofeiini ja nikotiini), joten minulla ei ole suurta hinkua huumausaineita laillistaa. Mutta toiselta puolen tarkastellen en muista ainuttakaan tapausta jossa päihteiden kieltäminen olisi johtanut kansan raitistumiseen, tai olisi edes parantanut tilannetta.
Kieltolait ovat suoraa tulonsiirtoa salakuljettajille ja muille rikollisille. Jos joku päihde estetään, niin ihmiset keksivät pikatahdilla kiertoteitä muita korvikkeita.
Huumeiden vastaista taistelua on käyty kohta 50 vuotta aika laihoin tuloksin.
Alkoholin kieltolait eivät missään maassa ole vähentäneet alkoholin haittoja. Päinvastoin, ihmiset oppivat juomaan kerralla enemmän ja asioimaan salakuljettajien kanssa. Esim sellaisessakin maassa kuin Iran alkoholiperäiset sairaudet ovat merkittävä kansantauti.
Lievenpänä esimerkkinä nuuska. Omassa nuoruudessa se oli marginaalituote, tajolla oli vain Ettania ja Tre Ankarea. Nuuskan suosio räjähti sen jälkeen kun myynti kiellettiin EU:n myötä. Jobbareilta sai kaikenlaisia merkkejä ja makuja kotiovelle toimitettuna.
Ratkaiseeko huumausaineiden kieltäminen päihdeongelmat? Ei, se vain pahentaa ongelmaa.
Ratkaiseeko huumausaineiden laillistaminen päihdeongelmat? Ei, se vain pahentaa ongelmaa.
Mikä ratkaisee päihdeongelmat? En tiedä, helppoja ratkaisuja ei ole.
“Merkittävin portti huumeisin on tupakka. Sellaistra huumeiden käyttäjää ei olekaan, joka ei tupakoisi.”
Merkittävin portti päihteisiin ja riippuvuusluontoiseen käyttäytymiseenon on hiilihydraatit ruokavaliossa. Sellaista päihteiden käyttäjää tai peliriippuvaista ei olekkaan, joka ei käytä hiilihydraatteja.
“Mikä ratkaisee päihdeongelmat? En tiedä, helppoja ratkaisuja ei ole.”
Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta ratkaisu on. Ketoaineita aivoille ja kaikkien riippuvuuksien hallinta paljon helpompaa.