En ole uskontotieteilijä, joten seuraava pohdinta on amatöörin spekulaatiota. Pidä uskontojen tutkimusta todella mielenkiintoisena osana yhteiskuntatieteitä. Jos aikaa olisi rajattomasti, paneutuisin asiaan varmasti perusteellisemmin.
Lähtökohtani on, että uskonnot ovat ihmisten luomuksia ja että niiden synnylle tai synnyttämiselle on ollut ilmeinen tarve. Käsitys, että uskonnot ovat syntyneet jumalallisena ilmoituksena kaatuu minusta jo siihen, että uskontoja on niin monta. Niistähän vain yksi olisi voinut syntyä jumalallisena ilmoituksena. Miksi ihmeessä juuri tämä meidän luterilainen versiomme kristinuskosta olisi se ainoa?
En tunne muiden uskontojen syntyvaiheita senkään verran kuin kristinuskon kehitystä, mutta kristinuskosta tiedämme, että ihmiset ovat aikojen saatossa muuttaneet sitä merkittävästi, usein äänestysten jälkeen.
Olen kuullut väitettävän, että myös apinoilla on uskonnollisia taipumuksia. Se on minusta kuitenkin eri asia, sillä kun ei ole kieltä, ei voi kehittää yhteistä teologista oppia. Ehkä käsitys tästä muuttuu joskus.
Se, että kaikki sivilisaatiot ovat kehittäneet uskonnon, osoittaa minulle, että uskonnoille on tarvetta sekä ihmisen oman hyvinvoinnin takia että siksi, että uskonnot vahvistavat yhteiskuntia ja vain uskonnon kehittäneet yhteiskunnat ovat jääneet jäljelle. Myös ateistiset valtiot kehittivät uskonnon kaltaisen henkilönpalvonnan – erityisesti vahvistaakseen valtiota.
Uskonnoille on yhteistä, että
- Elämä ei pääty kuolemaan vaan kuoleman jälkeen alkaa parempi elämä. (Lohdutus)
- Epäitsekkyydestä palkitaan kuoleman jälkeen, joten kannattaa elää ottaen huomioon muidenkin etu. (yhteisön etu)
- Yhteinen moraalinormi oikeasta ja väärästä. (Yhteisön ja yksilön oma etu)
- Esivaltaa tulee totella. (valtion etu)
- Sodassa Jumala palkitsee erityisesti hyvän asian puolesta henkensä uhranneita.
- Uskonnon avulla voi kasata merkittäviä omaisuuksia.
- On syytä tyytyä kohtuulliseen vaurauteen.
Kuoleman jälkeinen elämä
Sielunvaellusoppi kuuluu moniin uskontoihin. Meille tutummissa Lähi-idän uskonnoissa kunnolla käyttäytyvä pääsee paratiisiin. Joku taloustieteilijä irvaili, että palkinto Jumalaan uskomisesta on niin valtava, että kannattaa uskoa, vaikka Jumalan olemassaolon todennäköisyys olisi kuinka pieni hyvänsä.
Jonkinlainen sielunvaellusoppi oli mukana alkukristillisyydessä, mutta se päätettiin karsia siitä pois. Ei se kokonaan ole ajattelustamme kaikonnut. Ajatelkaa nyt vaikka laulua Varpunen jouluaamuna. Buddhalaisuudessa kuoleman jälkeinen elämä on rangaistus, jossa sielu määrätään jatkamaan kärsimystä uudessa elämässä. Vasta kun on riittävästi valaistunut, pääsee rauhaan eli pois vaeltamassa elämästä toiseen.
Kristillinen käsitys kuoleman jälkeisestä elämästä on minulle vähän epäselvä. Minulle opetettiin aikanaan, että kuollessaan ihminen vaipuu kuolemaan ja pysyy kuolleena maailman loppuun saakka, kunnes Jeesus herättää hänet viimeisenä päivänä. Näin se ainakin hautajaisissa esitetään. Tämä ei ole erityisen lohdullinen näkemys omaisten kannalta. Kristinuskon muotoilijat varmaankin päätyivät siihen, koska olettivat Jeesuksen toisen tulemisen ja maailmanlopun tapahtuvan pian.
Niinpä nyt papitkin kertovat kuolleen lapsen vanhemmille, että siellä taivaassa hän nyt teitä onnellisena katselee. Tämä on myyvämpi tarina ja siksi se on sivuuttamassa virallisen opin. Myöhemmin kristinuskoon on erityisen ansioituneille liitetty tapoja päästä taivaaseen suoraan. Esimerkiksi ristiretkillä kuolleet pääsivät suoraan taivaaseen. Tämä innovaatio oli sotamenestyksen kannalta niin hyvä, että islamilaiset omaksuivat sen ristiretkiläisiltä osaksi omaa uskontoaan ja paransivat tarjousta vielä 30 neitsyellä.
Yhteinen moraalinormi oikeasta ja väärästä.
Nämä ovat olleet hyviä sääntöjä sekä yhteiskunnan toimivuuden kannalta (älä varasta) että hyvänä elämänohjeena. Älä syö sianlihaa (trikiinit). Älä tee huorin oli hyvä ohje sekä sukupuolitautien että lapsen hyvinvoinnin kannalta. Osa näistä on selvästi vanhentuneita, mutta niitä yhä noudatetaan.
Toisuskoisia kammoksutaan ehkä siksi, että heillä on toisenlainen moraalikoodi, mikä muodostaa uhan muille. Entä jos hänen uskontonsa ei kielläkään varastamista. Luulen kuitenkin, että suurin pelko on siinä, että he kumartavat vääriä kuninkaita ja ovat siis uhka hallitsijan vallalle. Onhan siitä, kuka saa hallita ihmisten uskonnollisia tunteita, käyty paljon sotia.
Esivaltaa tulee totella
”Anna keisarille mikä keisarille kuuluu.”
Kirkko tukee useimmissa uskonnoissa valtiota. Suomessa oli pitkään virallisestikin valtionkirkko. Eri maiden välisissä uskonsodissa ei ollut kyse siitä, millä uskolla kenenkin piti tulla autuaaksi vaan uskontoon liittyvästä vallasta.
30-vuotinen sota alkoi uskonsotana protestanttien ja katolisten välillä, mutta kuten Juha Hurme erinomaisessa Finlandia-palkitussa romaanissaan Niemi kertoo, uskonsota meni vähän pipariksi, kun lopulta molemmilla puolilla oli sekä katolisia että protestantteja.
Valtiovallan tukeminen on kirkon ja siten uskonnon tärkeitä tehtäviä.
Paavi päätti 1500-luvulla, että Euroopan ulkopuolinen maailma jaetaan Espanjan ja Portugalin kesken niin, että Amerikka kuuluu Espanjalle ja siitä itään olevat alueet Portugalille. Jokin karttasotku johti siihen, että Brasilia kuuluikin Portugalille. Tämä ei ymmärrettävästi tyydyttänyt Englantia ja Hollantia. Päätös vauhditti noissa maissa uskonpuhdistusta ja siis Paavin vallasta irrottautumista.
Venäjän ortodoksinen kirkko on aina tukenut vahvasti tsaarin valtaa. Kun Putin ryhtyi tsaariksi, hän tuli yllättäen uskoon. En ole vakuuttunut kääntymyksen aitoudesta. Yksi Venäjän vaatimuksista Ukrainan sodassa on tai ainakin oli, että Ukrainan ortodoksinen kirkko palaa Venäjän kirkon alaisuuteen.
Sotaan kannustaminen
Sotilaiden rohkeuden nostamisessa uskonnolla on merkittävä rooli. Suomessa on erityinen kenttäpiispa, joka ei ole kuulu kirkon vaan armeijan organisaatioon.
Yllä oli jo puhe siitä, että ristiretkillä kaatuneet pääsivät suoraan taivaaseen.
Sodassa Jumala on tietysti aina oman maan puolella. Tämä tuottaa tiettyjä vaikeuksia, kun kaksi samaa uskontoa tunnustavaa maata sotii toisiaan vastaan. Ennen nykyaikaista tiedonvälitystä ristiriita ei noussut esiin, mutta suomalaiset olivat jatkosodan aikana järkyttyneitä, kun Canterburyn arkkipiispa rukoilikin Neuvostoliiton sotamenestyksen puolesta.
Omaisuuksien kerääminen
Kaikkien uskontojen nimissä on kerätty suuria omaisuuksia.Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa. Tämä ei ole pelkästään tuomittavaa, sillä osa tuosta rahasta on käytetty huono-osaisten hyväksi, siis eräänlaiseen hyvinvointivaltion esiasteeseen. Antiikin sivistys säilytettiin yli pimeän keskiajan luostareissa.
Kuitenkin piispojen ja kardinaalien elintaso oli katolisissa maissa hulppea. Joku väitti – en pysty ottamaan tähän kantaa – että yksi syy uskonpuhdistukseen Ruotsissa oli kuninkaan halu päästä käsiksi kirkon omaisuuteen.
Yhdysvalloissa karismaattinen uskonnollisuus on tuottanut joillekin saarnaajille satojen miljoonien dollareiden omaisuuksia. Sitä, onko tässä kaikki mennyt by the book ei voida tutkia, koska uskonnonvapaus on pyhä.
Karismaattisissa uskonnollisissa johtajissa on ilmiselviä huijareita. He tekevät yleisön edessä ”ihmetekoja”, jotka ovat paljastuneet taikureiden tekemiksi tavallisiksi silmänkääntötempuiksi. Tekijän täytyy tietää olevansa huijari. Siksi minun on vähän vaikea uskoa huijarin oman uskon aitouteen.
Tyytyminen kohtuuteen
Jokseenkin kaikki puhuvat taloudellista yltäkylläisyyttä vastaan ja kehottavat tyytymään kohtuuteen. Tästä merkittävänä poikkeuksena on Amerikassa levinnyt menestyksen teologia. Jumala tukee hurskaita miehiä, joten mistä muusta taloudellinen menestys kertoo kuin Jumalalle otollisesta mielestä. Kauaksi on Uuden testamentin opetuksista edetty.
Yhdysvalloissa ei ole valtionkirkkoa, vaan uskonnollinen kenttä on vapaan taistelun aluetta, johon myöskään lainsäätäjän koura ei ulotu, koska uskonnonvapaus on pyhä asia. Lopputulos korostaa uskonnon pimeitä puolia ja suosii ilmiselviä huijareita.
Uskonto on asia, joka saa valtavat voimat valloilleen. Siksi meidän kansankirkkomme on hyvä asia ja siksi jotkut ääri-uskovaiset haluavat tuhota sen tehdäkseen tilaa amerikkalaiselle karismaattiselle uskonnollisuudelle.
Atte Korholan mukaan Yhdysvalloissa on kehittynyt kristinuskon kolmas muoto katolilaisuuden ja protestantismin rinnalle. Sitäkin kannattaisi pohtia, onko kyse kristinuskosta lainkaan. Niin paljon se poikkeaa ainakin Uuden testamentin sanomasta.
Atte Korhola on kirjoittanut aiheesta erinomaisen kirjan, Kristillinen äärioikeisto ja Trump, jota suosittelen kaikkia lukemaan. Olen kirjoittanut kirjasta arvostelun blogillani. Käykääpä lukemassa.
“Käsitys, että uskonnot ovat syntyneet jumalallisena ilmoituksena kaatuu minusta jo siihen, että uskontoja on niin monta. Niistähän vain yksi olisi voinut syntyä jumalallisena ilmoituksena. Miksi ihmeessä juuri tämä meidän luterilainen versiomme kristinuskosta olisi se ainoa?”
Mikään ei loogisesti estä, etteikö jonkinlainen jumaluus voisi antaa ihmisille erilaisia uskontoja, joissa olisi jotain jumalaista kaikissa. Mutta on silti tarpeeton oletus, että uskontojen taustalla olisi jokin jumaluus.
“Myös ateistiset valtiot kehittivät uskonnon kaltaisen henkilönpalvonnan”.
Toki Neuvostoliitto teki, mutta kaikkiko? Pelkkä johtajakultti ei myöskään kyllä tunnu vastaavan niihin tarpeisiin, joihin uskonto vastaa, kuin ehkä hyvin rajoitetusti.
“Uskonnoille on yhteistä, että … Epäitsekkyydestä palkitaan kuoleman jälkeen, joten kannattaa elää ottaen huomioon muidenkin etu. (yhteisön etu)”
Kuolemanjälkeinen elämä ei kuulunut esimeriksi aina juutalaisuuteen, jossa oli uskottu, että palkinto tulee jo tämänpuoleisessa. Kuolemanjälkeinen elämä oli ajanlaskun aikaan vielä suhteellisen uusi asia heille. Evankeliumeissa kuvataan, kun Jeesus väittelee niiden juutalaisten kanssa, jotka eivät usko kuolemanjälkeiseen elämään. Myöskin antropologian oppikirjassa luki, että metsästäjä-keräilijöiden parissa ei usein uskottaisi kuolemanjälkeiseen elämään.
“Toisuskoisia kammoksutaan ehkä siksi, että heillä on toisenlainen moraalikoodi, mikä muodostaa uhan muille.”
Mielenkiintoisesti yleensä monijumalaisia kulttuureita on pidetty uskonnollisesti suvaitsevaisempina.
Mao ui joessa maailmanennätysvauhtia ja Pohjois-Korean johtaja löi golfissa 13 hole in onea kokeiltuaan ensimmäisen kerran golfia.
Tosin Maon maailmanennätysvauhdin saattoi selittää uiminen myötävirtaan.
Jari S:lle kommenttina että Albaniassa (Hoxha) Romaniassa (Ceausescu ) ja Bulgariassa (Tšikov) oli Stalinin kaltainen henkilökultti senkin jälkeen kun Neuvostoliitossa oli luovuttu Stalin kultista. Jossain määrin myös Itä-Saksassa (Honecker) . Unkarissa, Puolassa ja Tšekkoslovakiassa tilanne oli toinen. Jugoslaviassa oli Titon ympärillä myös henkilökultti vaikka Jugoslavia oli virallisesti sitoutumaton valtio.
Hitler
Mussolini
Jne
Vaikka on uskonto se ei estä henkilökulttia
Itse ajattelen, että se, että todella laajasti ihmiskunta näyttää erillään olevissa kulttuuripiireissäkin pyrkineen uskomaan jonkinlaiseen luojaan voi viitata siihen, että ihminen on rakennettu kehittämään sellaiseen uskoa. Se on sitten maailmankatsomuksellinen kysymys, uskooko tämän johtuvan siitä, että Jumala on rakentanut sellaisen piirteen maailmankaikkeuteen, vai johtuvan jostain muusta.
Muutama pointti muihin asioihin. Katolisen kirkon osalta omat silmäni avautuivat erään historioitsijan teoksesta, jossa tämä toi esiin katolisen papiston selibaattisääntöjä. Nimenomaan sen myötä katolisessa kirkossa ei ole pappissukuja, eikä koskaan muodostunut sukuun perustuvaa valtaa tai omaisuutta. Vaikka jossain kohtaa historiaa piispat ja kardinaalit ovat olleet varsin isojen varallisuuksien haltijoita, varallisuus ei ole kertynyt yksilön suvulle, kun papit ovat olleet lapsettomia, eikä papistoon kuuluva ole ihan rajattomasti pystynyt kuluttamaan henkilökohtaisen elämän menoihin. Yksi syy siihen, miksi Kustaa Vaasa havaitsi teki mitä teki, oli juuri siinä, että papisto keräsi kirkolle varallisuutta, joka oli jäänyt seurakuntiin kertymään. Varallisuus ei ollut niinkään rahaa, vaan mm. monenlaista vuosien ja vuosisatojen saatossa kirkkoihin kertynyttä arvometallia yms., jota oli ehtoollispikareina, kirkonkelloina yms. jota Vaasa sitten valtiollisti. Suomessa on ollut aikoinaan yksi varsin mahtipontinen piispanlinna. Pääosa papistosta eli varsin vaatimattomasti.
Katolisessa kirkossa palkanmaksu ja eläkevakuutusten maksu papistolle on aloitettu vasta viime vuosikymmeninä oikeuslaitoksen vaatimuksesta. Perinteinen malli oli tarjota papistolle yösija, ruoka ja vaatetus, mutta ei niinkään rahaa.
Kustaa Vaasa teki uskonpuhdistuksen juurikin taloudellisista syistä. Kirkon varat siirrettiin valtiolle. Tietysti samalla purettiin Paavin valtaa pois. Tuskin kukaan mistään teologiasta välitti edes silloin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kustaa_Vaasa#Ruotsin_uskonpuhdistus
Vaasalla oli talousperusteita selkeästi asialle historiallisten dokumenttien perusteellakin, mutta syytä huomata sekin, että hän itse oli kapinallinen, joka syrjäytti aiemman hallitsijasuvun ja astui sen tilalle, ja teki sitten omasta jälkeläissuvustaan uuden kuningassuvun. Aiemmalla hallitsijalla oli suhteet paaviin, mutta vallankaappauksen ja sisällissodan jälkeen vallan ottanut uusi hallitsija Vaasa taas ei sinne suuntaan missään kohtaa tainnut juuri suhteita omata. Sen sijaan hänellä oli merkittävät suhteet Lyypekkiin, josta oli ottanut ison lainan sisällissotaan. Ruotsin kansainvälinen kauppa oli käytännössä noin vuosikymmenen tullittomuusedun omanneen Lyypekin vapaakaupungin erityisoikeus. Lyypekin ajauduttua sotaan Tanskan kanssa Lyypekki odotti Vaasan tukevan vuorostaan sitä, mutta Vaasa petti Lyypekin, joka hävisi sodan Tanskan kanssa, ja sitä kautta Ruotsi vapautui sitten aikanaan Lyypekin tulleihin ja veroihin liittyvistä etuoikeuksista ja taloudellisesta taakastaan siihen liittyen.
Sekä edellinen, että tämä uskontoja käsittelevä kirjoitus vastaavat hyvin omaakin käsitystäni uskonnoista. Uskonnoissa on paljon hyvää, mutta paljon myös äärimmäistä pahaa kun ihmiset niitä harjoittavat.
Nostaisin esille vielä yhden uskonnon joka usein unohtuu ja se on RAHA, jolle kumartavat nykyään lähes kaikki muut uskonnot. Tuon RAHA-uskonnon sakramentteja ovat rajoittamaton kapitalismi ja markkinatalous joihin osallistuminen lupaa paremman elämän heti maan päällä. Sitä palvotaan siltikin, vaikka muiden uskontojen mukaan se johtaa kadotukseen. Ja erikoista siinä on se, että sitä palvovat nekin joiden varsinainen uskonto tuomitsee tuon RAHAn palvonnan.
Nimimerkki AKK:lle kommenttina että markkinataloudessa kyseessä on valinnan vapaudesta eikä Maailmassa ei ole mitään valtiota jossa olisi ollut rajoittamatonta kapitalismia . Jopa Yhdysvalloissa on ruohonjuuritasolla hyvin paljon sääntelyä taloudessa mitä Euroopassa ei ole. Suomessa on vähittäiskauppa on vapaampi päättämään aukioloajoista kuin esimerkiksi Saksassa .
Soininvaara
“Käsitys, että uskonnot ovat syntyneet jumalallisena ilmoituksena kaatuu minusta jo siihen, että uskontoja on niin monta. Niistähän vain yksi olisi voinut syntyä jumalallisena ilmoituksena. ”
Vain jos uskoo, että jumalia on vain yksi, mutta mikä estää Zeusta, Odinia ja krisinuskon Jumalan yhtäaikaisen olemassaolon? Sehän vain tarkoittaisi, että jumalat ovat vähän puijanneet seuraajiaan ketomalla asioita, jotka eivät pidä paikkaansa.
Noihin esikristillisiin jumaliin ja niiden puheisiin ei muuten niiden omien tarinoiden mukaan kannattanut missään nimessä luottaa. Odin ja kreikkalaiset jumalat olivat petollista porukkaa.
“vain uskonnon kehittäneet yhteiskunnat ovat jääneet jäljelle.”
Tai vaihtoehtoisesti uskonnot ovat niin herkkiä leviämään, että vaikka joku yhteiskunta olisi halunnut olla ilman, se ei ole sitä voinut tehdä. Luulenpa, että kyse on kummastakin, sillä uskonnosta on paljon hyötyä yhteiskunnan kaikilla tasoilla, kuten listaamastasi asioista huomataan. Tosin listastasi puuttui maailmanselitys. Kyllä ihminen haluaa tietää miksi maailma on tällainen ja mistä kaikki on syntynyt. Eli minusta sinun pitäisi lisätä kohta 8. selittää maailmaa.
Vaikka jonkun yhteiskunnan valtaapitävät eivät olisi halunneet vastaanottaa uskontoa, se on silloin levinnyt yhteiskuntaan ruohonjuuritasolla. Hyvä esimerkki uskonnon leviämisestä on pienen lahkon kristinukon leviäminen melkein kaikkialle maailmassa. Eiköhän silloin joskus, kun ei ole ollut vielä virallisia uskontoja, ensimmäiset järjestelmälliset uskonnot ovat varmasti lähteneet leviämään myös ihan itsekseen.
“Joku väitti – en pysty ottamaan tähän kantaa – että yksi syy uskonpuhdistukseen Ruotsissa oli kuninkaan halu päästä käsiksi kirkon omaisuuteen.”
Minä muistelisin että koulussa opetettiin näin.
“Yhdysvalloissa ei ole valtion kirkkoa, vaan uskonnollinen kenttä on vapaan taistelun aluetta, johon myöskään lainsäätäjän koura ei ulotu, koska uskonnonvapaus on pyhä asia. Lopputulos korostaa uskonnon pimeitä puolia ja suosii ilmiselviä huijareita.”
Minusta Yhdysvaltojen esimerkki näytätä, että kirkon ja valtion erottaminen on huono idea. Osa ihmisistä uskoo kumminkin, joten on parempi että valtiovalta kontrolloi sitä.
” Siksi meidän kansankirkkomme on hyvä asia ja siksi jotkut ääri-uskovaiset haluavat tuhota sen tehdäkseen tilaa amerikkalaiselle karismaattiselle uskonnollisuudelle.”
Nimeomaan! Tämän takia uskontoa pitää opettaa kouluissakin.
On tosi huono idea siirtyä johonkin elämänkatsomustietoon, jossa raapaistaan vähäsen kaikkia uskontoja ja keskitytään filosofiaan ja sitten samalla jätetään uskonnoista kertominen paikallisille partaradikaaleille.
Tämä on uskonnollinen kuva, samanlainen kuin vaikka kirkkotaiteen kuvat. Suomalaisten kirkkojen alttaritauluissa Jeesus on pitkähiuksinen ja hintelä hippihahmo, vaikka arkeologia tietää kertoa, että historiallinen Jeesus oli hieman yli puolitoistametrinen roteva mies, jolla oli luultavasti oliivinruskea iho, iso nenä ja lyhyt kihara musta tukka. Kiihkeinkään raamattufundamentalisti ei silti ole vaatimassa niiden alttaritaulujen maalaamista uusiksi tämän nykytietämyksen pohjalta.
Uskonnollinen kuva voi vuorotellen aktivoitua ja taas passivoitua, aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Kun äitini kuoli sisarussarjastaan toiseksi viimeisenä, niin siskoni soitti kertoakseen ja sanoi, että siellä äiti nyt on sisarustensa kanssa jälleen yhdessä. Myöhemmin, kun perunkirjoituksessa oli joitakin turhauttavan hankalia asioita, siskoni puolestaan sanoi, että onpa onni että äiti ei saa koskaan tietää tästä sotkusta. Ja siskoni ei todellakaan ole mikään korkealentoinen uskonnonfilosofinen ajattelija vaan tavallinen luterilainen suomalainen.
Lisäksi kristillisessä teologiassakaan kaikki eivät pidä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä edes tavoittelemisen arvoisena. On olemassa myös toisinajatteleva, monen kirkkokunnan näkökulmasta epäilemättä harhaoppinen ajattelutapa, joka katsoo, että kuolemanjälkeisen elämän tavoittelu riittää jo yksinään “kaupallistamaan” kristinuskon samanlaiseksi kuin Atte Korholan kirjassaan käsittelemä yhdysvaltalainen uskonto. Täällä maan päälläkin me ihailemme enemmän ihmistä, joka tekee toisille ihmisille hyvää vailla mitään odotusta palkinnosta kuin ihmistä, joka tekee toisille ihmisille hyvää palkinnon toivossa. Ja on mahdollista kysyä, miksi asioiden pitäisi olla toisin uskonnon alueella.
Ihminen on aikain saatossa keksinyt monia asioita jotka eivät perustu oikein mihinkään todelliseen mutta tuottavat silti positiivista vaikutusta. Se todellinen voima onkin päänsisäinen usko. Esimerkiksi raha ei oikeastaan ole mitään todellista mutta jos uskoo sen toimivan vaihdon välineenä vielä huomennakin niin se on äärimmäisen hyödyllinen työkalu luomaan vaikka kokonaisia hyvinvointiyhteiskuntia. Amerikkalaistyylistä perusteetonta kehua pidetään Suomessa usein teennäisenä mutta kehu lisää itseluottamusta ja sitä kautta menestyksen mahdollisuutta. Placebo kannattaakin ottaa aina vastaan, se ei maksa mitään.
Suosittelen Odelle (ja muille) tutustumaan Émile Durkheimin klassisiin ajatuksiin uskontojen perustavanlaatuisista luonteista, esimerkiksi täältä tai täältä. Mielestäni Oden teksti ja erityisesti tuo lista uskontojen “yhteisistä piirteistä” haksahtaa Durkheimin mainitsemiin tyypillisiin virheisiin uskontojen määrittelyssä.
Toki uskonnontutkimus on harpponut valovuosia eteenpäin Durkheimin ajoista, mutta monet hänen huomioista ovat edelleen todella relevantteja. Erityisen tärkeää on Durkheimin huomio siitä, että uskonnot määrittelevät sitä, mikä on pyhää ja mikä on maallista, ja pyhän ympärille syntyy tabuja, eli tekoja tai sanoja, jotka ovat kiellettyjä.
Durkheimin ajatuksia onkin myöhemmin käytetty selittämään, miten uskonnollisuus tai uskonnolliset käytännöt hiipivät hyvinkin yllättäville elämän osa-alueille. Usein käytettynä esimerkinä vaikka suomalaisten suhtautuminen velkaan.
Durkheimia kannattaa aina lukea, jo yleissivistyksenkin vuoksi, mutta myös hänessä on omat ongelmansa. Perusongelma on se, että myös Durkheim korostaa lopulta liian yksipuolisesti sitä, että uskonto täyttää itsensä ulkopuolisen funktionaalisen tehtävän, joka on yhteisöllisyyden luominen ja pitäminen yllä. Hänelle uskonto on aina ikään kuin kulloisessakin ajassa ja paikassa vallitseva valtauskonto, sellainen kuin suomalainen luterilaisuus on viimeiset 500 vuotta ollut. Tällöin ei oikein hyvin selity se, että uusi uskonto saa hyvin usein alkunsa nimenomaan epäsuosittuna toisinajatteluna, sanomisena ei sille yhteisölle johon kyseisen uskonnon perustaja on sattunut syntymään. Uskonnon on pakko olla muutakin kuin vain jotain, joka auttaa ihmisiä henkisesti mukautumaan yhteisön paineeseen, jos kerran on ihmisiä, jotka mieluummin vaikka tapattavat itsensä oman uskontonsa nimissä kuin mukautuvat yhteisön paineeseen.
(Durkheimin tästä mainitusta piirteestä tulee jotenkin mieleen presidentti Dwight Eisenhower, joka 1950-luvulla sanoi yllä käsitellyn yhdysvaltalaisen valtionkirkkovastaisuuden hengessä: “Meidän hallitusmuotomme ei ole mielekäs, jos se ei perustu syvästi koettuun uskonnolliseen uskoon, mutta minua ei kiinnosta millaiseen.”)
Jos jotain yhtä ja vain yhtä yli sata vuotta sitten kuolleen kirjoittajan klassikkoteosta uskonnosta pitäisi suositella, niin oma tarjokkaani olisi yhdysvaltalaisen filosofin William Jamesin The Varieties of Religious Experience (1902; suomennettu kahdestikin, nimillä Uskonnollinen kokemus ja Uskonnollinen kokemus moninaisuudessaan). Se kertoo erinomaisesti, helposti avautuvalla tavalla, mitä kaikkia eri asioita uskonnolla voidaan tarkoittaa ja mitkä kaikki keskenään täysin erilaiset asiat uskonnoissa voivat olla etualalla. Samalla se varoittaa esittämästä yleistyksiä abstraktista “uskonnosta yleisesti” sen pohjalta, mikä on totta jostakin yhdestä tai kahdesta yksittäisestä uskonnosta.
Pari lisäystä:
Tämähän ei ole mikään “jonkun taloustieteilijän irvailu” vaan ns. Pascalin vaaka, jonka ensimmäisenä esitti 1600-luvulla ranskalainen matemaatikko Blaise Pascal: https://en.wikipedia.org/wiki/Pascal%27s_wager
Pascalin tarkoituksena oli puolustaa kristinuskoa, mutta samaan aikaan myös vastustaa ajatusta, että se olisi rationaalisesti perusteltavissa. Vaikka irvailusta ei ollutkaan kyse, jälkimmäinen asia usein silti unohtuu.
Evankeliumien mukaan Jeesus itse väitti palaavansa jopa niin pian, että elossa olisi vielä tuolloin ihmisiä, jotka olivat nähneet hänet (Mark. 9:1, Matt. 16:28, Luuk. 9:27). Sille, ettei näin tapahtunut, on tietenkin erilaisia mitä kekseliäimpiä selitysehdotuksia. Joita kuitenkin yhdistää se, että ne ovat niin sofistikoituneita, ettei tavallisten kouluttamattomien 2000 vuoden takaisen Palestiinan asukkaiden voi minusta oikein olettaa pystyvän perustamaan uskoaan niiden varaan.
Tommi Uschanov kirjoitti:
“Evankeliumien mukaan Jeesus itse väitti palaavansa jopa niin pian, että elossa olisi vielä tuolloin ihmisiä, jotka olivat nähneet hänet (Mark. 9:1, Matt. 16:28, Luuk. 9:27). Sille, ettei näin tapahtunut, on tietenkin erilaisia mitä kekseliäimpiä selitysehdotuksia.”
Samojen evankeliumien mukaan Jeesus väitti myös, että ei tiedä paluunsa tosiasiallista ajanhetkeä edes itse (ks. esim. Matt 24:36 ja Mark 13:32).
En lähde näitä kohtia sen enempää tulkitsemaan enkä selittelemään. Totean kuitenkin sen, että Perustuslakivaliokunnan pöytäkirjat ovat perustelutavaltaan ja viittauskäytännöiltään aivan saman näköisiä kuin katolisen kirkon teologiset dokumentit vuosisatoja ovat olleet. Pyrkimyksenä on vedota siihen, että linja on sama kuin aiemminkin on ollut, ja että linja on looginen. Sitä sen sijaan harvemmin sanoitetaan ääneen, jos linja on myös ristiriidassa aiempien linjausten kanssa.
Mutta miksi rajoittua vain kristittyjen Jumalaan? Eikö varmuuden vuoksia kannattaisi myös kuolla ase kädessä että pääsee Valhallaan ja leikata vainajien kynnet että josko Nagelfar valmistuisi myöhemmin ja Ragnarök siirtyisi?
Uskomista ei voi päättää.
Eikö?
Luultavasti ei, se lienee geneettistä.
Itse en nykyisessä yhteiskunnassa, siis nykyisen tieteellisen tiedon vallitessa voisi mitenkään olla uskonnollinen.
Mistä johtuu, että nimenomaan islaminuskoiset tai muslimienemmistöisestä maasta muuttavat kotoutuvat kaikkein heikoimmin?
Onko tähän teologiast johtuva syy?
Antti K: lle kommenttina että muslimimaat ovat laaja käsite. Siihen kuuluu valtioita Marokosta Indonesiaan asti. Lähi-itä ja Pohjoi-Afrikka on oma lukunsa josta Suomeen on myös tullut humanitaarisia maahanmuuttajia. Heidän integraatiota voi toki arvioida näiden maiden sisäisen kehityksen kautta.
Muslimiudessakin on eroja, jotka ovat yhtä suuria kuin vaikka suomalaisen luterilaisuuden ja yhdysvaltalaisen mammonanpalvontakristillisyyden välinen ero. Saudi-Arabiassa pelkkä naisten oikeus autolla ajamiseen vaati vuosikymmeniä kestäneen väännön, kun taas Pakistanissa, Bangladeshissa ja Turkissa oli kaikissa nainen pääministerinä jo kauan ennen kuin Suomessa tai Ruotsissa. Iranissa teloitettiin viime vuonna lähes tuhat ihmistä ja Saudi-Arabiassa 345, kun taas Länsi-Afrikassa, Balkanilla ja Keski-Aasiassa on ainakin tusinan verran muslimienemmistöisiä maita, joista kuolemanrangaistus on poistettu kokonaan. (Näihin kuuluvat myös Nato-liittolaisemme Albania ja Turkki.)
Mitä taas tulee esimerkiksi muslimien heikkoon taloudelliseen menestykseen ja työllistymiseen länsimaissa, niin heidän uskontonsa kuitenkin on ainoa suurista maailmanuskonnoista, jonka perustaja oli kauppamatkustaja. Joka sivumennen sanoen meni naimisiin oman esihenkilönsä kanssa ja ryhtyi sen myötä tämän liikekumppaniksi.
Jos kevennys sallitaan, niin niinpä meillä on kahden suuren uskonnon kesken selvä luokkajako: toisen perusti kauppias, klassinen kunnon porvari siis, heitähän tarvitaan aina, ei yhteiskunta muuten pyöri; toisen pisti liikkeelle puheineen kaikessa aina välttämätön raksajätkä, puualan duunari, joka kyllä sitten todisti antimenestysteologian puheittensa sisällöksi, kun tuli itse naulatuksi.
Jeesus taisi sitten viimeisinä 2–3 vuotenaan olla myös työelämästä vetäytynyt ja ilman päivärahoja.
Itseäni naurattaa aina kun joku puhuu Jeesuksesta hippinä tai muuna kalliohörhönä. Pötyä. Raksajätkähän se oli ! Sillä alalla on edelleenkin varsinaisia persoonia.
No en tiedä onko tasa-arvoa yhtään. Ei niillä neitsyillä ole kovin kivaa.
Sielunvaelluksesta ja moraalikoodeista puheenollen, niin taannoin seurasin keskustelua vanholllislestadiolaisten suviseuroista ja siellä ilmenneestä protestiliikkeestä.
Suviseurojen jo päätyttyä eräs liikken johtajista antoi haastattelun jollekin iltapäivälehdelle jossa hän yritti vakuuttaa että “kannattaa noudattaa liikkeen määräämiä sääntöjä maanpäällisessä elämässä, muuten ei pääse taivaaseen”.
Siis kristittyjen joukossa on todellakin lahkoja jotka uskovat sielunvaelukseen ja helvettiin jos ei noudata moraalisääntöjä. Lestadiolaisten lisäksi Jehovan todistajat, todennäköisesti helluntailaiset, viidesläiset ym.
Se mikä tekee näistä lahkoista pelottavia on että esim lestadiolaiset ja muut kotimaista alkuperää olevat lahkot toimivat ihan tavallisessa kirkossa ja yrittävät harjoittaa valtapolitiikkaa siinä, ja politiikassa. Lahkoilla on omat tapansa kasvattaa jäsenkuntaansa, toiset käännyttämälä, toiset lisääntymällä ja kieltämällä ehkäisyn. Liikkeestä eroaminen on tehty mahdollisen vaikeaa ja jos yrittää joutuu henkisen terrorin ja vainon kohteeksi.
Voi olla että jotkut vätävät herneen nenäänsä kun tätä lukee mutta minun mielestäni ainakin lestadiolaiset pitäisi erotttaa kirkosta kokonaan.
Puoli suomea ja minäkin ja koko suku pohjoisessa olisimme leastadiolaisia jos muka ei voisi jättää uskoa. Köyhissä oloissa lapset oli rahaa havukuitupuuta ja vaatimattomuus auttoi elämässä
“Buddhalaisuudessa kuoleman jälkeinen elämä on rangaistus, jossa sielu määrätään jatkamaan kärsimystä uudessa elämässä.”
Buddhalaisuudessa ei ole sielua.
Buddhalaisuuden kanonisia tekstejä ei ole kirjoitettu suomeksi, joten ei ole olemassa mitään yksiselitteistä vastausta siihen, onko buddhalaisuudessa sielu vai ei. Keskustelua on mielekästä käydä ainoastaan sillä täysin toisella tasolla, jossa kysytään, onko suomen sana “sielu” paras mahdollinen käännösvastine esimerkiksi sanskritinkieliselle sanalle atman tai paalinkieliselle sanalle atta.
(Sanon tämän toisaalta ammattikääntäjänä ja toisaalta sivutoimisena uskonnonfilosofian väitöskirjatutkijana.)
Keskusteluissa itse tuntemieni länsimaisten buddhalaisten kanssa olen saanut kuvan, että monille heistä on jonkinlaisista identiteettipoliittisista syistä tärkeää korostaa sitä, että buddhalaisuudessa ei uskota jumalaan, ei uskota sieluun jne., toisin kuin heidän väitteidensä mukaan kaikissa muissa uskonnoissa. Sitä, mitä suomen kielessä tarkoitetaan jumalalla tai sielulla, ei kuitenkaan kukaan saa päättää omavaltaisesti itse. Ei siksi, että näihin kysymyksiin olisi jokin yksi yksiselitteinen vastaus, vaan siksi, että niihin on mahdollista antaa useita eri vastauksia, jotka ovat keskenään yhtä hyvin perusteltuja.
Sikäli kun buddhalaisuudessaei ole ristiriidatonta kaanonia, lienee selvää että ainakin ajatus kristillisessä mielessä “muuttumattomasta” sielusta lienee laajasti älytön, koska aniccha ja anatta ovat kuitenkin käytännössä kaikkien buddhalaisuuden lahkojen näkökulmasta hyväksyttyjä konsepteja.
Uskonnoille tuntuu olevan varsin yhteistä myös, että on olemassa vahva paikallisyhteisön portinvartija/johtaja/oraakkeli/ylipappi ja sitten yhteiskuntatasolla papisto/imaamisto tai muu kaarti joka sitten institutionaalisesti ilmoittaa naisen paikan seurakunnassa, tai sen tuleeko aviorikkoja kivittää vai riittääkö hyvitykseksi kultaa ja mirhamia loukatun sukulaisille.
Ja toki sellaiset pikkujutut kuka pääsee sitten kuoleman jälkeen taivaaseen — mutta eivät ne tunnu olevan niin merkityksellisiä kuitenkaan kuin yleinen käytöspaimenena toimiminen ja vallankäyttö. Ja tämä on kovin sukupuolittunutta.
Kuvataiteen ystävissä on nähtävissä erittäin suurta kysyntää sellaisille jälkikäteisille historiantulkinnoille, joissa “naisen X rooli taiteilija Y teosten synnnyssä oli paljon isompi kuin tähän asti on tiedetty” ja varmaankin on kysyntää myös sellaiselle uskontotutkimuksille joissa “alkuperäiskansan X luonnonuskonnossa Z naiset olivat tärkeimpiä shamaaneja, ja Z sisälsi sen takia humaanimpia piirteitä jotka nykyihminen on unohtanut” tms yleistä humanismia syleilevää ja nykyajan epäkohtia alleviivaavaa. Eikä siinä mitään — nämä ovat kiinnostavia näkökulmia ja tutkimuspolkuja sinänsä. (Ja sellaista tutkimusta jolla on kysyntää on palkitsevampaa tehdä.)
Mutta iso kuva tässä asiassa tuntuu olevan se, että nämä ovat poikkeuksia säännöstä, joita tietenkin voi löytyä myös avaustekstin muihin kohtiin uskontojen yhteisistä asioista. Pitkäikäisille uskonjärjestelmille noin yleensä keskeistä on näköjään jonkinlainen iäkkäiden miesten papistokratia määrittämässä käyttäytymissääntöjä ja rangaistuksia niin paikallisesti kuin sitten laajemmille alueille jostain hierarkian huipulta.
Uskonnoille yhteisiin asioihin voisi siis lisätä, että muodostuu ikämiesten papisto joka määrittää oppikysymykset ja käyttää todella merkittävää valtaa.
Kristinuskosta ei sekundäärilähteiden ja omien tai muiden “käsitysten” varassa osaa oikein sanoa mitään, ei aina edes sinnepäin. Silloin liikutaan jollakin uskonnon oppikirjan tiivistelmä tasolla tai musta tuntuu-tasolla.
Kun sitten itse lukee Raamatun Uusi Testamentti-keskeisesti, eli Kristus, eli uskon suunta, kohde ja persoona, edellä, ja
opettelee edes perusasiat klassisesta kristinuskon dogmasta (perustuvat lähinnä Paavalin keskeisiin kirjeisiin: Roomalaiskirje, Galatalaiskirje), tilanne saattaa olla toinen.
Rusinapullakristillisyys, omat fiilikset ja päättelyt eivät ole mitään kristillisyyttä, se on ehkä yksi tuhansista versioista humanismista, sinänsä ehkä ihan kivaa, muttei sen enempää.
Ja silti: Kristukseen uskominen ei sen oman dogman mukaan ole koskaan täysin oma valinta, protestanttisen dogman mukaan ei lainkaan oma valinta, usko tulee ja annetaan luotisuoraan ylhäältä (Barth).
Kristinopin mukaan ( varsinkin prot.) ihminen on omassa voimassaan täysin kykenemätön uskomaan Jumalaan ja Kristukseen. Epäusko on kaikkein luonnollisin seuraus tästä. Ihminen on, kristinuskon kannalta ainakin, aina jumalavastainen.
Uskon kyllä sieltä jostakin saa, jos sitä pyytää.
Sitä voi joutua pyytämään vuosikausia (oma kokemus) ja silti se saattaa olla mitä on.
Yhdestäkään kristitystä ei ole todistamaan mitään kristinuskon, eli kristususkon, varmuudesta. Sitä ei kannata odottaa. Sanat ja teot ovat aina loputtoman vajaita.
Jumalalta se tulee, jos on tullakseen, jos on sitä vastaanottaakseen.
Uskonnot ovat kai syntyneet tarpeesta pitää lauma kasassa. ja toisaalta se on tarjonnut älykkäille lauman jäsenille mahdollisuuden valtaan.
On luonnollista, että ihmisen geeneihin on muodostunut evoluution myötä tilaa uskonnolle, koska ympäröivä luonto on ollut ihmisen käsityskyvylle liian suuri haaste.
Ihmeellistä ei ole sekään , että uskonnot pitävät pintansa , vaikka tiede on vienyt niiltä pohjan , sillä kulttuurimme on rakentunut uskonnollisten valtarakenteiden ympärille. Demokraattiset parlamentarismiin perustuvat valtarakenteet ovat pitkälti samat kuin ennenkin, joten siellä uskonto vallan välikappaleena on turvassa. Jos katsotaan missä Euroopan kahtiajakolinja nyt menee, se noudattaa melko tarkalleen Rooman hajoamisessa muodostuneita jakolinjoja.
Jos katsomme, mitä ihminen on aikojen alussa pelännyt, ja siten tarvinnut uskoa, kun tietoa ei ole ollut, on kaikki pelon aiheet olleet luonnosta johtuvia. Eli itse asiassa Luonto on se jumala , jota on palvottu. Ja kyllähän se on niin, että Luontoa me joudumme yhä edelleen palvomaan, silla luonnonlait ovat korkeimmankin maallisen päättäjän yläpuolella. Meidän siis tulisi hylätä kaikki uskonnot ja hyväksyä vain Luonto jumalaksemme. Jokainen yksilö saa kyllä rakentaa mielessään sitten millaisen taivaan haluaa. Meillä on siis 8 miljardia erilaista eri vaiheessa olevaa taivasten valtakuntaa!
Yleinen selitys sianlihakiellolle on trikiini. Olen lukenut kulttuurihistoriaa käsittelevän kirjan, jonka mukaan sisnlihakiellon syynä on, että sika muistuttaa ihmistä, on suunnilleen samankokoinen ja sama ruumiinlämpö, mutta sialla ei ole hikirauhasia. Siksi siat viilentävät itseään vedellä, ja rapa ja kura ovat hyviä koska ne eivät valu pois. Välimeren leveyksillä vesi on niukkuushyödyke ja sikojen kasvattaminen vähentäisi ihmisten käyttöön jäävän veden määrää. Tämän estämiseksi uskonto säätää sianlihan syömisen kielletyksi.