Helsin­ki vaatii ase­makaavamääräyksin rak­en­ta­maan asun­to­tuotan­non yhtey­dessä sijain­nista riip­puen yhden autopaikan 100–150:tä ker­rosneliömetriä kohden. Vuosit­tain tämä tarkoit­taa noin 4 000 pakol­lista pysäköin­tipaikkaa. Jos yksi paik­ka mak­saa keskimäärin 25 000 euroa, tarkoit­taa tämä noin sadan miljoo­nan euron investoin­tia joka vuosi. Autoti­heys on laskus­sa eri­tyis­es­ti kan­takaupungis­sa. Ver­tailun vuok­si todet­takoon, että pyöräteitä raken­netaan vuodessa noin 10 miljoon­al­la eurolla.

Kaa­va määrää autopaikko­jen vähim­mäis­määrän. Kaavoit­ta­ja ei kiel­lä rak­en­ta­mas­ta autopaikko­ja niin paljon kuin itse halu­aa. Kaavoit­ta­jaa ei voi siis syyt­tää autopaikko­jen liian pien­estä määrästä, kos­ka niille ei ole määrät­ty mitään ylärajaa.

Käytämme paljon sivu­ja autopaikkanormi­in, kos­ka nykyi­nen poli­ti­ik­ka vaikeut­taa monel­la tavoin hyvän kaupun­gin rak­en­tamista. Jat­ka lukemista “Kaupunki­rak­en­tamisen aika (12) Sään­nel­lyn autopaikkapoli­ti­ikan hinta”

Sanaa ain­ut­laa­tu­inen käytetään kaavoituski­is­tois­sa vähän turhankin hanakasti. Helsin­gin itäis­es­tä saaris­tos­ta sitä on kuitenkin perustel­tua käyt­tää.  Vas­taavaa ei ole mil­lään isol­la kaupungilla maail­mas­sa lähi­etäisyy­del­lä. Suomen olois­sa tuo saaris­to ei toki ole ain­ut­laa­tu­inen, mut­ta näin lähel­lä asu­tus­ta tämä on val­ta­va mahdollisuus.

Saaris­to pitäisi ava­ta kaikille helsinkiläisille – niillekin, joil­la ei ole venet­tä. Siel­lä pitäisi olla kesärav­in­toloi­ta, kahviloi­ta, telt­tailu­aluei­ta, nuo­tiopaikko­ja ja jopa pieniä hotelle­ja. Siitä voisi tul­la val­ta­va matkailuvaltti.

Saaris­ton sisem­mät osat sovel­tu­vat eri­no­mais­es­ti Euroopas­sa suo­sios­sa ole­vien ohjat­tu­jen mel­ontaretkien tarpeisiin.

Tämä vaatii kaupungilta laa­ja-alaisen ohjel­man ja alan yrit­täjien päästämistä irti.

Umpiko­rt­telit ovat tehokkain kort­te­limuo­to. Sil­loin, kun halu­taan rak­en­taa ympäristöä, jos­sa on run­saasti ihmisiä, umpiko­rt­telit ovat yliv­er­tainen ratkaisu. Ver­rat­tuna puo­li­avoimeen kort­te­limuo­toon umpiko­rt­telis­sa raken­net­tua tilaa on jopa 40 % enem­män ja per­in­teiseen lähiörak­en­tamiseen ver­rat­tuna jopa yli kymmenkertaisesti.

Tätä ei voi korostaa liikaa. Kan­takaupunki­in ja sen reuna-alueille saadaan asun­to­ja kym­me­nille tuhan­sille lisää, jos suos­tu­taan rak­en­ta­maan tiivi­isti umpiko­rt­telei­ta. Kort­telite­hokku­u­den nos­to kahdes­ta kolmeen tuo jokaiselle raken­netulle hehtaar­ille 250 asukas­ta lisää.

Tiiviys aut­taa ratkaise­maan asun­top­u­laa, kun samaan tilaan saadaan enem­män asun­to­ja. Mei­dän tärkein ongel­mamme ei ole pula raken­nuska­p­a­siteetista vaan pula hyvästä raken­nuskelpois­es­ta maas­ta kan­takaupungis­sa ja sen liepeil­lä. Umpiko­rt­telit ovat ratkaisu tähän pulmaan.

Tuo 40 % lisäys tuo sen kri­it­tisen lisän, jol­la ihmisti­heys saadaan lähipalvelu­iden vaa­ti­malle tasolle. Mitä enem­män tiivi­isti raken­net­tua pin­ta-alaa, sitä enem­män ihmisiä ja sitä helpom­paa jär­jestää lähipalvelut.

Helsin­gin eri­ty­i­som­i­naisuuk­si­in kuu­luu se, että keskus­tan lähel­lä maa­ta on vähän, kos­ka nie­mi on kolmelta puolelta meren ympäröimä. Täl­löin tarve tiivi­ille rak­en­tamiselle koros­tuu entis­es­tään. Umpiko­rt­telit tar­joa­vat eri­no­maisen ratkaisun paikkoi­hin, jois­sa maa on niukkaa ja sik­si kallista.

Inter­net on kaikkial­la maail­mas­sa kiihdyt­tänyt kaupungis­tu­mista – eri­tyis­es­ti suurkaupungis­tu­mista. Inter­net paran­taa suurkaupun­gin elämää enem­män kuin pikkukaupun­gin tai maaseudun elämää. Siinä mis­sä pikkukaupungis­sa sai­vat inter­netin myötä kaik­ki samat tavarat kuin suurkaupun­gin asukkikin, sai suurkaupunki­lainen mah­dol­lisu­u­den löytää kaiken mah­dol­lisen ja mah­dot­toman muu­ta­mal­la napin painalluksella.

Yht­enäiskult­tuuri jäi 1980-luvulle. Inter­net toi mukanaan markki­noiden ja sosi­aalisen ken­tän pirstou­tu­misen, jos­sa ihmis­ten kiin­nos­tuk­set pilkkoutu­vat aina vain erikois­tuneem­pi­in aiheisi­in. Sosi­aalisen ken­tän pirstoutuneisu­us vetää ihmisiä suurkaupunkei­hin. Haas­teena onkin löytää itseä kiin­nos­ta­vat ihmiset ja tapah­tu­mat. Inter­net ei muu­ta ihmis­ten fyy­sistä etäisyyt­tä, mut­ta löytää neu­lan heinä­suo­vas­ta het­kessä. Jat­ka lukemista “Kaupunki­rak­en­tamisen aika (9) Inter­net kiihdyt­tää kaupungistumista”

Mon­et helsinkiläiset rakas­ta­vat umpiko­rt­telei­ta, mut­ta silti niitä raken­netaan kovin vähän. Hyvää kaupunkia ei syn­ny lähiörak­en­tamisen opeil­la. Umpiko­rt­telei­ta ei ole kan­takaupun­gin lähiöis­sä, kos­ka ne kiel­let­ti­in kan­takaupun­gin ulkop­uolel­la ennen toista maail­man­so­taa. Kiel­to on puret­tu ajat sit­ten, mut­ta vas­ta kuluneel­la vaa­likaudel­la on aloitet­tu kaavoit­ta­maan umpiko­rt­telei­ta esikaupun­ki- ja lähiövyöhykkeelle.

Tiivi­is­sä kaupungis­sa halu­taan asua sik­si, että se tar­joaa niitä mukavuuk­sia, joi­ta ihmiset elämään­sä halu­a­vat. Tiiviys ei ole itseis­ar­vo vaan väline mui­hin arvokkaisi­in asioi­hin. Lap­siper­heessä päiväkoti ja koulu löy­tyvät käve­lyetäisyy­deltä, samoin kavere­i­ta eri­laisi­in har­ras­tuk­si­in. Joukkoli­ikenne tar­joaa hyvät liikku­mis­mah­dol­lisu­udet mon­een suun­taan ja päivit­täiseen elämään on help­poa sovit­taa tapaamisia kaverei­den ja ystävien kanssa. Jat­ka lukemista “Kaupunki­rak­en­tamisen aika (7) Oodi umpikorttelille”

Tämä on luku Mikko Särelän ja min­un kir­jas­ta Kaupunki­rak­en­tamisen aika

Keskus­ta­mainen asum­i­nen on lisän­nyt suo­sio­taan nopeasti kaikkial­la maail­mas­sa. Mik­si keskus­toista halut­ti­in välil­lä pois ja mik­si nyt taas halu­taan takaisin?

Kaupun­gin keskus­tois­sa asum­i­nen oli suosit­tua luon­nol­lis­es­ti sil­loin, kun ihmiset tekivät matkansa lähin­nä kävellen. Auto vapaut­ti asumaan lähiöis­sä, samal­la kun autoilun hai­tat tekivät keskus­tois­sa asumis­es­ta entistäkin vastenmielisempää.

Vielä 1960-luvul­la kaupungeis­sa eli­na­jan odote oli selvästi maal­la asu­via alem­pi, kos­ka ilma oli kaupungeis­sa epäter­veel­listä ja kos­ka auringonva­l­on puut­teesta johtu­va riisi­tau­ti oli yleinen. Tart­tuvien tau­tien lev­iämiselle kaupun­ki oli otol­lista ympäristöä. Jat­ka lukemista “Kaupunki­rak­en­tamisen aika (6) Mik­si kesku­s­tat vetävät taas?”

Kaupungista tulisi paljon parem­pi, jos sen kehit­tämisessä käytet­täisi­in enem­män markki­noi­ta ja talousti­eteen paris­sa kehitet­tyjä tehokkai­ta ana­lyysimenetelmiä. Esitämme tässä kir­jas­sa useis­sa kohdin markki­nae­htoisem­paa poli­ti­ikkaa. Tämä ei tarkoi­ta val­lan antamista rahalle tai rikkaiden suosimista – usein pikem­minkin päin­vas­toin. Markki­nat toimi­vat asun­tomarkki­noil­la joka tapauk­ses­sa. On hyvä ymmärtää, miten ne toimi­vat ja miten niihin vaikutetaan. 

Olisi hyvä, jos yliopis­tot tuot­taisi­vat kaupunki­talouden osaamista. On suuri tap­pio, että Heik­ki A. Loikkasen siir­ryt­tyä eläk­keelle Helsin­gin yliopis­to lakkaut­ti hänen hoita­mansa kaupunki­talousti­eteen pro­fes­su­urin. Helsin­gin hyväksymä yleiskaa­va on noin 60 mil­jardin euron investoin­tio­hjel­ma. Maat­alout­ta yliopis­tossa tutk­i­taan parinkymme­nen pro­fes­sorin voimin. Pääkaupunkiseudun kun­tien ja val­tion olisi sovit­ta­va kaupunki­talouden tutkimuk­sen kehit­tämis­es­tä Helsin­gin yliopis­ton ja Aal­to-yliopis­ton kanssa.

Talousti­eteelli­nen näke­mys puoltaa esimerkik­si seu­raavia muu­tok­sia nou­datet­tui­hin käytän­töi­hin. Jat­ka lukemista “Kaupunki­rak­en­tamisen aika (5) Markki­na­t­alop­u­den hyödyntäminen”