Tulee lyhyt kok­ous, kos­ka lähdemme pääkaupunkiseudun val­tu­us­to­jen sote-kap­inakok­ouk­seen Vantaalle.

Mak­sut aluei­den ja mm. ban­derol­li­paikko­jen tilapäis­es­tä vuokrauksesta.

Tässä oli ennen eri mak­sut kau­pal­lisille ja ei-kau­pal­lisille tilaisuuk­sille. Nyt tämä jako esitetään pois­tet­tavak­si, kos­ka rajan­ve­to on niin vaikeaa. Lau­takun­ta pani tämän pöy­dälle, jot­ta kek­sit­täisi­in jokin määritelmä, joka tekee eron kaupungi­nosay­hdis­tyk­sen autoli­ik­keen tapah­tu­man välille.

Roi­hu­pel­lon teol­lisu­usalueen suunnitgteluperiaatteet

Meil­lä on olut vähän erim­ielisyyt­tä Hert­toniemen teol­lisu­usalueen kanssa, johon vihreät halu­aisi­vat enem­män asum­ista. 3500 uut­ta asukas­ta jo saati­inkin. Jos olisi tekemässä teol­lisu­usyri­tys­tä pääkaupunkiseudulle, en lait­taisi sitä tänne vaan Kehä III:n var­relle. Roi­hu­pel­to kuitenkin pysykään teol­lisu­usalueena, joskin teol­lisu­u­den käsitet­tä pitää vähän venyt­tää. Jos­sakin on olta­va tilaa myös varikoille.

Entisen kaupunkisu­un­nit­telku­vi­ras­ton toim­i­ta­lo myydään.

Kaup­pahin­ta vähän alle 3000 €/m2

Run­saasti toimi­val­lan siir­to­ja virkamiehille. 

Val­lan anta­mi­nen pois kir­paisee aina vähän, mut­ta lautyakun­nan on voita­va keskit­tyä isoi­hin linjoihin

Ste­niuk­sen­tien ase­makaa­va Etelä-Haagassa

Tämä kevyt tiivistyskaa­va oli meil­lä 31.10.2017. Nyt se on tul­lut lausun­nol­ta ja menee eteen­päin. Osa asukkaista vas­tus­taa järkyt­tävän korkei­ta, jopa viisik­er­roksisia ker­rostalo­ja, osa taas kannattaa.

Ton­tin varaami­nen, Työpajanpiha

Tämä on men­nyt tar­jouskil­pailun kaut­ta. Hin­naksi tuli noin 1100 €/k‑m2. Tont­ti on vuokrat­tu ja kaup­pahin­nas­ta menee 58 % vuokraoikeu­den pois lunastamiseen. (!)

Vas­taus Ebelin­gin aloit­teeseen siirtää Öster­sun­dom vyöhyk­keeseen B HSL:n tulevas­sa vyöhykemallissa.

Kaik­ki muut perus­teet ker­rot­ti­in Ebelin­gin aloitet­ta vas­taan vaan ei sitä murskaav­ista. Jos näin tehtäisi­in, syn­ty­isi raja, jos­sa B ja D vyöhyk­keet rajau­tu­vat toisi­in­sa, mikä rikkoisi koko mallin logiikan.

Olemme kopi­oi­neet sote-uud­is­tuk­semme paljolti Ruot­sista. Siel­lä se kas­vat­ti meno­ja 25 %. Ter­veystalousti­eteen yleinen viisaus on, että yksi­ty­isi­in palvelui­hin nojaa­va ter­vey­den­huolto tulee kalli­im­mak­si kuin julk­isi­in palvelui­hin nojaa­va. Valin­nan­va­paus on hyvä asia, mut­ta kaikesta hyvästä joutuu maksamaan.

Miten se, mikä johti Ruot­sis­sa kus­tan­nusten raju­un nousu­un, tuot­taa Suomes­sa kol­men mil­jardin euron säästöt?

Vas­taus on kovin yksinker­tainen. VM ei anna maakun­nille enem­pää rahaa eikä niil­lä ole vero­tu­soikeut­ta.  Vähem­mälle huomi­olle on jäänyt maakun­tien bud­jet­ti­val­lan alis­t­a­mi­nen Valtiovarainministeriölle.

Mil­jar­di­en kus­tan­nusten nousun kään­tämi­nen mil­jar­di­en säästök­si vaatii kovak­ouraisia toimia. Esimerkik­si Uuden­maan maakun­nan pitäisi jo ensim­mäisenä vuote­na kar­sia meno­ja 300 miljoon­al­la eurol­la, kun ote­taan huomioon esimerkik­si pakolli­nen palkko­jen har­mon­isoin­ti. Uudel­la­maal­la on sosi­aali- ja ter­veyspalveluis­sa työsken­tele­vien määrää vähen­net­tävä noin 5 000 hen­gel­lä. Luvus­sa ovat mukana yksi­ty­i­sis­sä sote-keskuk­sis­sa työskentelevät.

Maakun­ta ei voi sulkea sairaaloitaan vaik­ka rahat lop­puisi­vat. Moni pitääkin VM:n kaavaile­maa bud­jet­tikuria pehmeänä rajoit­teena, jon­ka voi huo­let­ta rikkoa. Ovathan sairaan­hoitopi­ir­itkin ovat otta­neet tavak­seen ylit­tää bud­jet­tin­sa. Olisi suurem­pi moti­vaa­tio elää säästäväis­es­ti, jos ylimääräiset menot pitäisi kerätä veroina.

Talouden­pidon kan­nus­timet menevät vinksalleen, kun rahaa pitää mankua val­ti­ol­ta. Sen sijaan, että mietit­täisi­in keino­ja säästää, luovu­us kohdis­te­taan sen osoit­tamiseen, että maakun­nas­samme palve­lut tarvit­se­vat mui­ta enem­män rahaa.

Peri­aat­teet, joil­la val­tio jakaa rahaa maakun­nille, ovat voimas­sa vuo­den ker­ral­laan, joten vain hölmö osoit­taa tule­vansa toimeen mui­ta vähemmällä.

Jos maakun­ta elää yli varo­jen­sa, se voidaan liit­tää naa­puri­maakun­taan, siis vaikka­pa Uusi­maa Päi­jät-Hämeeseen. Kauhea uhkaus!

Maakun­tien pitää soten ohel­la huole­htia esimerkik­si työvoima­palveluista. Työl­lisyyskurssin käy huonos­ti, jos sen jär­jestämi­nen on rahoitet­tavis­sa vain säästämäl­lä sote-menoissa.

Jos taas on tarkoi­tus, että VM päät­tää yksi­tyisko­htais­es­ti maakun­nan rahankäytöstä, voisi säästämisen aloit­taa siitä, että jätetään maakun­taval­tu­us­tot turhi­na perustamatta.

Valin­nan­va­pau­den on main­os­tet­tu pois­ta­van jonot, kun voi vali­ta tukkoisen ter­veyskeskuk­sen sijas­ta yksi­tyisen ter­veysase­man, jos­sa pääsee lääkäri­in vaik­ka seu­raa­vana päivänä.  Jos peruster­vey­den­hoitoon on niukem­min rahaa poti­las­ta kohden, tarkoit­taa se, että lääkäre­itä ja hoita­jia on tarpeeseen näh­den aiem­paa vähemmän.

Jonoil­la myös yksi­tyiset sote-keskuk­set joutu­vat niukku­ut­ta hallitsemaan.

Toiset käyt­tävät ter­veyspalvelu­ja paljon enem­män kuin toiset. Sote-keskuk­set saa­vat jokaises­ta lis­tau­tuneesta poti­laas­ta vuosiko­r­vauk­sen, joka perus­tuu poti­laan taus­ta­ti­eto­jen perus­teel­la esti­moitu­un riskiin.

Se ei kuitenkaan kata kulu­jen vai­htelus­ta kuin pienen osan. Kahdes­ta taus­ta­tiedoil­taan saman­lais­es­ta poti­laas­ta toinen tulee lääkäri­in vas­ta äärimäisessä hädässä ja toinen tuo lapsen­sa lääkäri­in aina kun tämä saa nuhan.

Sotekeskuk­sel­la on jokaises­ta poti­laas­ta tieto tästä mak­se­tus­ta kor­vauk­ses­ta – se on help­po laskea itse, jos maakun­ta ei sitä toimi­ta ­– ja seu­ran­tati­eto siitä, mitä tämä poti­las on tul­lut mak­samaan. On siis voit­toa tuot­tavia ja tap­pi­o­ta tuot­tavia poti­lai­ta. Aiko­ja varat­taes­sa on kiusaus pan­na voit­toa tuot­ta­vat poti­laat jonon kär­keen ja tap­pi­o­ta tuot­ta­vat hän­nille ja toivoa että tap­pi­o­ta tuot­ta­vat suut­tuvat ja vai­h­ta­vat sote-keskus­ta. Ter­veitä kan­nat­taa hoitaa hyvin ja sairai­ta huonosti.

Yksi­tyisel­lä lääkäri­ase­mal­la tulee ole­maan käytävän vasem­mal­la puolel­la maakun­nan mak­samia lääkäre­itä ja oikeal­la puolel­la itse mak­set­tavia. On houku­tus ilmoit­taa aikaa varaavalle, että käytävän vasem­mal­ta puolelta saa ajan kah­den viikon päästä, mut­ta oikeal­ta puolelta ajan vaik­ka heti.  Saat­te sen puoleen hin­taan, kos­ka olette meille kir­jau­tunut poti­las. Tämä voi herät­tää tun­tei­ta, mut­ta täl­lainen jonon ohit­tamis­mak­su voi pelas­taa koko jär­jestelmän talouden.

Soteu­ud­is­tuk­sen ongel­man kuu­lu­vat mikro­talousti­eteen alaan, ja ne voivat tul­la todel­la kalli­ik­si. Hal­li­tus vas­tasi lak­ilu­on­nos­ta koske­vaan talous­te­o­reet­tiseen kri­ti­ikki­in väl­jen­tämäl­lä pelisään­töjä ja siirtämäl­lä vas­tu­un toteu­tuk­ses­ta maakun­nille. Jos min­is­ter­iön osaami­nen lop­pui kesken, miten voidaan kuvitel­la, että maakun­nat osaisi­vat paremmin?

Tuskin sitä osaamista on eduskun­nal­lakaan, mut­ta eduskun­ta voisi antaa maakun­nille enem­män aikaa niin, että pahim­mal­ta kaaok­selta vältyttäisiin.

Tai sit­ten esi­tys pitää vain kaataa. Ei sekään ehkä katas­trofi olisi, sil­lä nykyi­nen jär­jestelmämme on varsin kustannustehokas.

Sen puut­teena on rahoituk­sen epä­suh­ta erikois­sairaan­hoidon ja peruster­vey­den­hoidon välil­lä. Kan­nat­taisi siirtää rahaa erikois­sairaan­hoi­dos­ta ter­veyskeskuk­si­in kor­jaa­mal­la erikois­sairaan­hoidon per­im­iä mak­su­ja kap­i­taa­tiomak­sun suuntaan.

Moni saati­in valin­nan­va­pau­den kan­nalle ver­taa­mal­la ter­veyskeskuk­sia jous­tavaan työterveyshuoltoon.

Kan­nat­taisi ehkä perus­taa ter­veyskeskusten rin­nalle kevyt per­helääkäri­jär­jestelmä hoita­maan peruster­vei­den pikku­vaivo­ja ja ohjaa­maan nämä eteen­päin, kun siltä näyt­tää. Tämä ei paljon mak­saisi, mut­ta toisi paljon tyy­tyväisiä potilaita.

===

Kir­joi­tus on julka­istu Näkökul­ma-artikke­li­na Suomen Kuvalehdessä

Ylen uuti­sis­sa ker­roti­in taas ker­ran, etteivät liiken­neon­net­to­muudet johdu ylinopeuk­sista vaan siitä, että joku osa­puolista tekee jonkin virheen.

Virheitä tapah­tuu koko ajan, nopeus vaikut­taa virheen seu­rauk­seen. On aivan eri asia tehdä huomiovirhe 50 km:n kuin 100 km:n tuntinopeudessa.

Jos halu­taan tutkia ylinopeu­den vaiku­tus­ta liiken­nekuolemi­in, oikea tapa tutkia sitä on epi­demi­olo­gias­ta tut­tu, vaikka­pa tupakoin­nin vaiku­tuk­ses­sa keuhkosyöpään. Tilas­toidaan kaik­ista kuole­maan­jo­htaneista onnet­to­muuk­sista, kuin­ka suures­sa osas­sa liiken­nekuolemia jokin osa­puolista on ajanut ylinopeut­ta ja ver­rataan tätä siihen, kuin­ka yleistä ylinopeu­den ajami­nen yleen­sä on. Jos ylinopeudet ovat liiken­nekuolmemat­a­pauk­sis­sa yleisem­piä kuin ylinopeudet liiken­teessä, osoit­taa se ylinopeudel­la ole­van vaikutusta.

Olen viime aikoina puo­lus­tanut niin har­voin hal­li­tuk­sen esi­tyk­siä (syy ei ole minus­sa, vaan…) että nyt ihan vai­htelun vuok­si ajat­telin puo­lus­taa aja­tus­ta lieven­tää irti­sanomis­suo­jaa pienis­sä yrityksissä.

Käytän esimerkkinä jääkiekko­joukkuet­ta, joka palkkaa val­men­ta­jan. Sen jäl­keen kaik­ki menee päin män­tyä. Val­men­ta­ja ei osaa tehtäviään, joukkueessa ei ole kivaa ja kaik­ki mat­sit hävitään, vaik­ka pelaa­ja-ainek­sen piti olla loistavaa.

 Kaik­ki on hyvin, jos val­men­ta­ja tulee töi­hin kän­nis­sä tai lähen­telee val­men­net­tavia, mut­ta hän­tä ei voi irti­sanoa irti sik­si, että hän on huono. Toki hänet voi sanoa irti tuotan­nol­li­sista ja taloudel­li­sista syistä – siis että joukkueel­la ei ole varaa val­men­ta­jaan tai val­men­ta­jaa ei oikeas­t­aan tarvi­ta. Jos näin menetel­lään, uut­ta val­men­ta­jaa ei voi palkata pitkään aikaan, kos­ka jos tuotan­nol­liset ja taloudel­liset syyt pois­tu­vat, on otet­ta­va van­ha val­men­ta­ja takaisin. 

No, urheilu­sivu­ja luke­vat tietävät, ettei se näin ole, vaan huonok­si osoit­tau­tuneen val­men­ta­jan voi kyl­lä irti­sanoa. Urheilu­vä­ki on onnis­tunut luumuile­maan itsen­sä vapaak­si tästäkin pakkopaidas­ta. On siis nähty tarpeel­lisek­si, että huonok­si osoit­tau­tuneen val­men­ta­jan voi irti­sanoa ihan vaan kos­ka tämä on huono, siis henkilön omi­naisuuk­si­in liit­tyvistä syistä.

Pienyri­tys­ten rekry­toin­neis­sa on kyse vähän samas­ta asi­as­ta kuin jääkiekko­joukkueen val­men­ta­jas­sa. Jos viiden­hen­gen yri­tys palkkaa itselleen atk-nörtin — yri­tyk­sen ain­oan —  eikä tämä osaakaan hom­mi­aan, se on ihan yhtä paha asia kuin jos jääkiekko­joukkue olisi palkan­nut huonon valmentajan

Jos tuhat työn­tek­i­jää työl­listävä yri­tys tekee virheen rekry­toin­nis­sa, jonkin sisälähetin työn se pystyy tälle virit­tämään. Pienis­sä yri­tyk­sis­sä ei ole vas­taavaa jous­ton­va­raa. Jos työn­tek­i­jä ei selviä töistään, hänen tilalleen on palkat­ta­va toinen, mut­ta hän­tä ei voi irti­sanoa. Palk­ka pitää mak­saa, vaik­ka työ­suori­tus­ta ei tosi­asi­as­sa ole. Tämä on yri­tyk­sen kannal­ta aivan per­hanan­moinen riski. 

AY-liike ei voi hyväksyä sitä, että sovel­tumat­to­muus työn aset­tami­in vaa­timuk­si­in olisi peruste irti­sanomiseen. Tämä on ymmär­ret­tävää, kos­ka puolueste­taan työssä ole­via kaikkia uhkia – myös työt­tömiä – vas­taan. Jos yhden töis­sä ole­van irti­sanomi­nen merk­it­sisi kah­den työt­tömän työl­listymistä, tämä tar­jous pitää hylätä, kos­ka se yksi on tap­pio ja ne kak­si ovat ”ulkop­uolisia”.

Jos jääkiekko­joukkue ei voisi irti­sanoa kuin vas­ta tämän täytet­tyä 68 vuot­ta, se olisi erit­täin tark­ka siitä, kuka palkataan val­men­ta­jak­si. Yhteen uskalias­ta kokeilua ei tehtäisi. 

Jos yri­tys joutuu mak­samaan vuosikym­meniä palkkaa hyödyt­tömäk­si osoit­tau­tuneelle työn­tek­i­jälle, kunnes tämä saadaan siir­tymään van­hu­useläk­keelle, yri­tyk­set ryhtyvät – ja ovat siis ryhtyneet – erit­täin tarkoik­si rekrytoinneissaan. 

Se, että vain täy­del­liset pää­sevät töi­hin, las­kee sekä työl­lisyysastet­ta, että toimii raukka­mais­es­ti kaikkia niitä kohtaan, joiden papereista löy­tyy yksikään arve­lut­ta­va seik­ka. Jos ay-liike edus­taisi koko työvoimaa – sekä niitä jot­ka ovat töis­sä että niitä, jot­ka eivät ole päässeet – sen suh­tau­tu­mi­nen tähänkin asi­aan olisi toisenlainen.

AY-liike ajaa tässä tah­tomat­taan eri­ar­voisu­u­den kasvua.

Google maps lupasi mie­lenki­in­toista matkaa Saler­moon. 35 kilo­metrin matkaan menisi autol­la tun­ti ja 20 min­u­ut­tia.  En tosin tiedä, onko ohjelmis­tol­la ajanko­htainen tieto ruuhkatilanteesta.

Reit­ti pitkin Amalfin ran­nikkoa oli tosi kau­nis. Vähän mäki­nen, mut­ta ei pahasti.  Yhteen­sä nousua oli 420 metriä eikä tosi jyrkkiä nousu­ja – yli 10 % — ollut kuin yksi. Mutkaisu­us teki siitä mie­lenki­in­toisen ajaa. Roomas­ta lähdet­täessä tiet oli­vat olleet viiva­suo­ria, mikä on kovin tylsää.

Mitenkähän tämä toimii tur­is­tikaudel­la. ON vain yksi kapea ja mutkainen tie. Nytkin arkipäivänä ja sesongin ulkop­uolel­la liikenne paikoin ruuhkau­tui. Aina on tilaa fil­lar­ille, mut­ta autoil­i­jalle tämän täy­tyy olla painajainen.

Vai­h­teet vähän kränä­sivät eikä kevein­tä vai­hdet­ta saanut päälle mitenkään, vaik­ka säädin rajoit­timia ja vai­je­ria. Lop­ul­ta siirsin koko takapyörää oikealle.

Min­un on vaikea ymmärtää, miten tätä tietä voi ajaa fil­lar­il­la kil­paa. Se muis­tut­taa sil­loin enem­män moot­toripyöräi­lyä kuin pyöräi­lyä. Aje­taan niin lujaa kuin uskalletaan eikä niin lujaa kuin jaksetaan.

Nytkin oli jokin kil­pailu virit­teil­lä sil­lä huolto­joukkuei­den auto­ja pyörä katol­la näkyi siel­lä ja tääl­lä.  Myös neljä naispyöräil­i­jää ohit­ti min­ut numero rinnassa.

Ran­noil­la näkyi jo vähän auringonot­ta­jia ja uimareita.

Reit­il­lä näkyi paljon maantiepyöräil­i­jöitä, vaik­ka oli työpäivä.

Saler­mossa menin ensim­mäisek­si rautatiease­malle ostaak­seni itsel­leni ja ennen kaikkea fil­lar­ille lipun sun­nun­tain junaan Roomaan. En ostanut lentoase­malle saak­ka – lento­kent­täju­naan ei huoli­ta fil­lare­i­ta, mut­ta toinenkin juna menee, vaan päätin polkea sen matkan. Koin lyhyen kauhun het­ken, kun lipun­myyjä sanoi, etteivät hei­dän junansa ota fil­lare­i­ta lainkaan! Sit­ten hän sanoi, että Tren­i­talia – paikalli­nen VR – ken­ties kul­jet­taa. Tämä yksi­tyi­nen fir­ma oli matk­in­ut Tren­i­tal­ien värit ja kaiken muun niin, ettei mitenkään voin­ut huo­ma­ta, että oli osta­mas­sa lip­pua yksi­tyisen yri­tyk­sen junaan.

Sain lipun paikallisju­naan – nopeat junat eivät ota fil­lare­i­ta, mut­ta sen tiesinkin.

Otin hotellin kahdek­si yök­si ja lähdin pienelle iltal­enkille. Val­it­se­mal­lani reit­il­lä oli paljon pyöräil­i­jöitä, mut­ta silti se oli aika ikävä ajaa.

Alun perin olin ajatel­lut ajaa suo­raan Saler­moon, mut­ta kos­ka tämä seu­tu ”on ”Ital­ian paras­ta pyöräil­y­seu­tua”, päätin viet­tää aikaa vähän pidem­pää ja mutkitel­la pikkuteillä.

Mat­ka osoit­tau­tui hyvin mäkisek­si. Keskimääräi­nen kalte­vu­us oli 3,5 %. Välil­lä nav­i­gaat­tori­ni mit­taisi 12 %:n kalte­vuuk­sia. Vieläkin jyrkem­piä mäk­iä oli, mut­ta min­un voimil­lani niitä ei ajet­tu yhtäpäätä niin pitkää matkaa, että kalte­vu­us olisi saatu mitatuk­si. Kun ei tule lun­ta, voi tehdä jyrkkiä mäkiä.

Maise­mat oli­vat hieno­ja. Eri­tyis­es­ti lop­pupätkä niemen eteläre­unaan louhit­tua tietä ajet­taes­sa. (Kuinka­han mon­ta raken­nus­mi­estä on kuol­lut tätäkin tietä rakennettaessa?) 

Tie oli yllät­tävän hyvässä kun­nos­sa, ilmeis­es­ti vastikään asfal­toitu. Lop­pumatkas­sa oli taas ruuhkas­sa ajamista. Ne joh­tu­i­v­at ilmeis­es­ti bus­seista, jot­ka eivät kapeal­la mutkit­tel­e­val­la tiel­lä pystyneet kohtaa­maan toisiaan. 

Tääl­lä ei tai­da mui­ta elinkeino­ja ollakaan kuin turismi. 

Google maps löysi min­ulle halvim­man hotellin, 84 €. (Tähän asti yleisin hin­ta on ollut 45 €) Paikan päältä ostet­tuna se oli kuitenkin vain 66 €. Tähän aikaan vuodes­ta kan­nat­taa ostaa huone vas­ta paikan­päältä. Saa selvästi halvem­mal­la. (EU sai tämänkin aikaan, kieltämäl­lä sopimuse­hdot, joiden mukaan hotel­li ei saa myy­dä suo­raan halvem­mal­la kuin alustat.)

Viiden kuukau­den tauko pyöräilyssä alkoi tun­tua. Olin aika poik­ki kun pääsin perille.

Vas­taan­ot­tovirkail­i­jal­ta selvisi, mik­si tien päällyste oli kuin pyöräil­i­jän unel­ma. Ital­ian ympäri­a­jon reit­ti kul­ki tästä ohitse etapil­la Sor­ren­to – Salermo. 

Huoneeni parvek­keelta oli lois­ta­va näköala. 

Kuvit­telin ehtiväni Sor­ren­toon iltapäiväl­lä, peseväni siel­lä pyykkiä ja jatka­vani vielä vähän eteen­päin johonkin pienem­pään kylään, mut­ta ajet­tuani kolme tun­tia olin päässyt Napolista vain 20 kilo­metrin päähän. Juu­tu­in seiso­vi­in ruuhki­in, tiet oli päällystet­ty hirveäl­lä kivetyk­sil­lä. Yritin etsiä vai­h­toe­htoisia reit­te­jä, mut­ta ei onnis­tunut. Ei todel­la ollut laat­u­aikaa. Ain­oa lohtu oli, että autot etenivät vielä hitaam­min. Pääsin sen­tään sil­loin täl­löin jonoista oikeal­ta ohi.

Har­mit­telin, että oli luot­tanut omaan kar­tan­luku­un kat­so­mat­ta Stra­va glob­al heatmapista, mitä kaut­ta muut ajoi­vat kaupungista kohti etelää, mut­ta kun kat­soin tätä Sor­ren­tossa hotel­lis­sa, ihan samaa reit­tiä oli­vat käyt­täneet. Kan­nat­taa käyt­tää paikallisjunaa.

Olin kaavail­lut, että matkani päät­ty­isi sun­nun­taina Napoli­in, jos­ta tulin junal­la Roomaan ja polk­isin ken­tän lähet­tyville hotel­li­in, jos­sa olin yöpynyt pari vuot­ta sit­ten. Päätänkin matkan johonkin kaupunki­in, jos­ta pääsee junal­la Napoli­in tai vaik­ka suo­raan Roomaan.

Sit­ten reit­ti muut­tui paljon mukavam­mak­si. Kun rav­in­to­laa ei tul­lut vas­taan, söin kahvi­las­sa piz­zan palan ja jäätelön. Kilo­metrin päässä tietysti oli ravintola.

Tie kul­ki pitkään ran­nan tun­tu­mas­sa meren pin­nan tasol­la. Sit­ten se nousi parin­sadan metrin korkeu­teen. Vähän tun­tui raskaal­ta, mut­ta totesin pär­jäävänä vuoris­tossakin, kun­han vain varaan riit­tävästi aikaa.

Nousua seurasi pitkä alamä­ki, mut­ta edessä oli taas seiso­va ja välil­lä eteen­päin matel­e­va ruuh­ka. Päätin ottaa oppia vespoista, ja vas­taan­tuli­joista piit­taa­mat­ta lähdin ohit­ta­maan jonoa vasem­mal­ta. Suomes­sa olisi tul­lut vas­taan­tu­lo­joil­ta tööt­tiä – olin­han hei­dän kaistal­laan – mut­ta tääl­lä tämä on nor­maalia. Vas­taan­tuli­jat tekivät protestoimat­ta tilaa. Bussien ohit­ta­mi­nen oli vähän vaa­ti­vam­paa, kos­ka ne oli­vat niin leveitä.

Luulin, että jonot oli­si­vat johtuneet tietyöstä, kos­ka vas­taan tuli auto­ja välil­lä jonoina ja välil­lä ei lainkaan, mut­ta seu­raavas­sa taa­ja­mas­sa syyk­si osoit­tau­tu­i­v­at muu­ta­mat rin­nakkaispysäköidyt autot, jot­ka tukki­vat toisen kaistan. Voi taivas!

Kir­jauduin Bed and Break­fast ‑majoituk­seen käve­lykadun var­rel­la ja menin vier­essä ole­vaan itsepa­lvelu­pe­su­laan. Sen kaik­ki muut asi­akkaat oli­vat amerikkalaisia.

Aamul­la piti siis paika­ta ren­gas. Tai oikeas­t­aan kolme ren­gas­ta, jot­ta olisi vuo­raan vai­hdet­tavia vararenkai­ta. Ensim­mäi­nen paikkara­sia oli tyh­jen­tynyt ja piti tur­vau­tua toiseen. Katas­trofi! Se toinen paikkarasi­akin oli tyhjä, tai siis siinä oli vain liimatu­u­bi. Olin pakan­nut mukaan väärän rasian.

Tosi hienoa. Olen vuo­ta­van renkaan kanssa Ital­ian maaseudul­la sun­nun­taina ilman paikko­ja ja ilman vararen­gas­ta. Aamu pyöri muu­ta­man sada­sosamillin suu­ruisen reiän ympärillä. 

Hotellin pitäjä tar­josi apuaan. Hänen vävyn­sä saat­taisi tul­la apu­un, mut­ta ei heti, kos­ka halusi kat­soa Formulat. 

Min­ul­la oli vara­su­un­nitel­makin. Siinä takarenkaas­sa oli pieni vuo­to, mut­ta niin pieni, ettei se ollut voin­ut aiheut­taa renkaan tyh­jen­e­mistä kilo­metrin matkalla. Ongel­ma oli siis ollut vent­ti­ilis­sä. Piti joko ruu­va­ta vent­ti­ili kiin­ni parem­min tai jos se ei aut­taisi, vai­h­taa jostain tois­es­ta renkaas­ta vent­ti­ili tähän renkaaseen. Vähän vuo­ta­va ren­gas kestäisi ainakin tun­nin ker­ral­laan ja aika tiheässä tääl­lä oli huoltoasemia. Voisin myös irrot­taa vuot­ta­van paikan siitä torstaina puh­jen­neesta renkaas­ta ja käyt­tää sitä hätä­paikkauk­seen. Ei hyvä ratkaisu, mut­ta kyl­lä sil­lä pää­sisä Napoliin.

Jäimme odot­ta­maan for­mu­loiden lop­pumista ja sitä, että vävy toipui Fer­rarin katas­trofista. Mies pol­ki kymme­nen kilo­metriä paikkaa­maan ren­gas­tani. Eikä suos­tunut otta­maan mitään rahal­lista kor­vaus­ta. Hän antoi min­ulle myös purkin kom­men­toi­jien mainit­se­maa ihmeainet­ta, joka hakeu­tuu reikään ja paikkaa sen. Tosin se hakeu­tuu herkästi myös vent­ti­ili­in ja tukkii senkin. Täy­tyy kokeilla.

For­mu­loista ei puhut­tu. En vään­tänyt veistä haavas­sa sanom­al­la, että suo­ma­laiset men­estyivät parem­min kuin huip­putalleista Fer­rari tai Mer­cedes kumpikaan erikseen. 

Oli luvat­tu läm­mintä säätä, mut­ta ei ihan niin läm­mintä kuin mik­si sää kehit­tyi. Läm­pömit­tari­ni,    molem­mat  – näyt­tivät 34 astet­ta, vaik­ka aurinko oli men­nyt pil­veen. Jotain mys­tistä tässä oli, kos­ka viralli­nen läm­pöti­la oli melkein kymme­nen astet­ta vähem­män. Vaik­ka tuo 34 astet­ta saat­toi olla vähän yläkant­ti­in osit­taisen auringonpais­teen takia, niin oli läm­pöti­la paljon enem­män kuin 24 astet­ta. Vielä klo 18 kun taivas oli täysin pil­vi­nen, läm­pömit­tari­ni näyt­ti 28 astet­ta. Säähavain­topiste rannalla? 

Tuuli tuli vuorten yli. Föhntuuli?

Tuol­lainen helle oli näin äkkiseltään aika lamaan­nut­ta­va koke­mus. Yleen­sä siihen tot­tuu kolmes­sa päivässä. 

Päätin, etten aja Napoli­in, kos­ka kel­lo alkoi olla paljon ja oli päät­tänyt lujasti, että hotel­lis­sa on olta­va ennen seitsemää.

Lopus­sa vähän sekoilin reitin kanssa, vaik­ka min­ul­la oli kart­ta sekä nav­i­gaat­toris­sa että puhe­limes­sa. Suurpi­irteisyy­teen ei ollut nimit­täin varaa, kun kahdes­ta vierekkäis­es­tä tiestä toinen kul­ki sata metriä korkeam­mal­la kuin toinen.

 Majoit­tauduin van­han pariskun­nan pitämään hotel­li­in, jota olisi meil­lä var­maan kut­sut­tu matkus­ta­jakodik­si. Fil­lar­ille ei ollut tar­jol­la muu­ta tur­val­lista säi­ly­ty­s­paikkaa kuin huone. Matkaa Napoli­in oli run­saat 20 km.