Kuvittelin ehtiväni Sorrentoon iltapäivällä, peseväni siellä pyykkiä ja jatkavani vielä vähän eteenpäin johonkin pienempään kylään, mutta ajettuani kolme tuntia olin päässyt Napolista vain 20 kilometrin päähän. Juutuin seisoviin ruuhkiin, tiet oli päällystetty hirveällä kivetyksillä. Yritin etsiä vaihtoehtoisia reittejä, mutta ei onnistunut. Ei todella ollut laatuaikaa. Ainoa lohtu oli, että autot etenivät vielä hitaammin. Pääsin sentään silloin tällöin jonoista oikealta ohi.
Harmittelin, että oli luottanut omaan kartanlukuun katsomatta Strava global heatmapista, mitä kautta muut ajoivat kaupungista kohti etelää, mutta kun katsoin tätä Sorrentossa hotellissa, ihan samaa reittiä olivat käyttäneet. Kannattaa käyttää paikallisjunaa.
Olin kaavaillut, että matkani päättyisi sunnuntaina Napoliin, josta tulin junalla Roomaan ja polkisin kentän lähettyville hotelliin, jossa olin yöpynyt pari vuotta sitten. Päätänkin matkan johonkin kaupunkiin, josta pääsee junalla Napoliin tai vaikka suoraan Roomaan.
Sitten reitti muuttui paljon mukavammaksi. Kun ravintolaa ei tullut vastaan, söin kahvilassa pizzan palan ja jäätelön. Kilometrin päässä tietysti oli ravintola.
Tie kulki pitkään rannan tuntumassa meren pinnan tasolla. Sitten se nousi parinsadan metrin korkeuteen. Vähän tuntui raskaalta, mutta totesin pärjäävänä vuoristossakin, kunhan vain varaan riittävästi aikaa.
Nousua seurasi pitkä alamäki, mutta edessä oli taas seisova ja välillä eteenpäin mateleva ruuhka. Päätin ottaa oppia vespoista, ja vastaantulijoista piittaamatta lähdin ohittamaan jonoa vasemmalta. Suomessa olisi tullut vastaantulojoilta tööttiä – olinhan heidän kaistallaan – mutta täällä tämä on normaalia. Vastaantulijat tekivät protestoimatta tilaa. Bussien ohittaminen oli vähän vaativampaa, koska ne olivat niin leveitä.
Luulin, että jonot olisivat johtuneet tietyöstä, koska vastaan tuli autoja välillä jonoina ja välillä ei lainkaan, mutta seuraavassa taajamassa syyksi osoittautuivat muutamat rinnakkaispysäköidyt autot, jotka tukkivat toisen kaistan. Voi taivas!
Kirjauduin Bed and Breakfast -majoitukseen kävelykadun varrella ja menin vieressä olevaan itsepalvelupesulaan. Sen kaikki muut asiakkaat olivat amerikkalaisia.
Alkaa olla jo ihan hienoa seutua. Sorrennosta jäi ihan mukava mielikuva, vaikka turisteille suunnattuja putiikkeja olikin melkoisesti. Lahden toisella puolella oleva Amalfi on komea paikka, mutta tiet ovat erittäin kapeita ja autoja täynnä, joten en tiedä voiko sinne mennä kuinka helposti pyörällä. Ravello oli hieno paikka, Positanokin ihan kiva päiväkohde. En tosiaankaan tiedä menisinkö näihin kaikkiin pyörällä, vaikutti siltä että vene on nopein kulkuväline sielläpäin, auto hitain. Mutta jos sinne tie vie, alhaalla olevista kylistä pääsee ylös vuorille kävellen melkein helpoiten ja monet kävelyreitit ovat valaistuja, joten yöaikaankin voi palata takaisin.
Amalfin ranniko on tosiaankin komeaa seutua. Ehkä ei pyöräilyyn sopivaa mutta esim. paikallisbussilla ja päiväretkeen passeli. Olen sen kerran tehnyt istuen bussin etupenkillä vielä joten näin samalla miten hienosti kuljettaja luovi mm. juuri noiden jokanurkkaan (väärin)pysäköityjen henkilöautojen lomitse sujuvasti kapealla rantatiellä meren ja vuorten välissä. Kätevänä tukikohtana oli siisti Salerno, josta pääsi suorilla pendolinojunavuoroilla takaisin Roomaan.
Nämä Osmon matkakertomukset lohduttavat kovasti tällaista kotimaan pyöräilijää. Suosittelen kyllä edelleen esimerkiksi Schwalbe Marathon Supreme renkaita 50 millisinä. Käytännössä vaikuttavat etenemiseen hyvin vähän hyvällä päällysteellä (pikkuisen painavampina ylämäissä) – mutta ikinä ei ole kaiken aikaa täydellistä päällystettä jos tykkää edetä jossakin missä ei ole ennen käynyt. Keskinopeus on korkeampi ja paljon ennustettavampi, kun soratie ei ole kuin pari km/h hitaampaa kuin asfaltti. Lisäksi on paljon mukavampi ajaa, kun ei tarvi miettiä kestääkö renkaat/pyörä, vaan voi ajaa sellaista tahtia kuin huvittaa.