Aamulla piti siis paikata rengas. Tai oikeastaan kolme rengasta, jotta olisi vuoraan vaihdettavia vararenkaita. Ensimmäinen paikkarasia oli tyhjentynyt ja piti turvautua toiseen. Katastrofi! Se toinen paikkarasiakin oli tyhjä, tai siis siinä oli vain liimatuubi. Olin pakannut mukaan väärän rasian.
Tosi hienoa. Olen vuotavan renkaan kanssa Italian maaseudulla sunnuntaina ilman paikkoja ja ilman vararengasta. Aamu pyöri muutaman sadasosamillin suuruisen reiän ympärillä.
Hotellin pitäjä tarjosi apuaan. Hänen vävynsä saattaisi tulla apuun, mutta ei heti, koska halusi katsoa Formulat.
Minulla oli varasuunnitelmakin. Siinä takarenkaassa oli pieni vuoto, mutta niin pieni, ettei se ollut voinut aiheuttaa renkaan tyhjenemistä kilometrin matkalla. Ongelma oli siis ollut venttiilissä. Piti joko ruuvata venttiili kiinni paremmin tai jos se ei auttaisi, vaihtaa jostain toisesta renkaasta venttiili tähän renkaaseen. Vähän vuotava rengas kestäisi ainakin tunnin kerrallaan ja aika tiheässä täällä oli huoltoasemia. Voisin myös irrottaa vuottavan paikan siitä torstaina puhjenneesta renkaasta ja käyttää sitä hätäpaikkaukseen. Ei hyvä ratkaisu, mutta kyllä sillä pääsisä Napoliin.
Jäimme odottamaan formuloiden loppumista ja sitä, että vävy toipui Ferrarin katastrofista. Mies polki kymmenen kilometriä paikkaamaan rengastani. Eikä suostunut ottamaan mitään rahallista korvausta. Hän antoi minulle myös purkin kommentoijien mainitsemaa ihmeainetta, joka hakeutuu reikään ja paikkaa sen. Tosin se hakeutuu herkästi myös venttiiliin ja tukkii senkin. Täytyy kokeilla.
Formuloista ei puhuttu. En vääntänyt veistä haavassa sanomalla, että suomalaiset menestyivät paremmin kuin huipputalleista Ferrari tai Mercedes kumpikaan erikseen.
Oli luvattu lämmintä säätä, mutta ei ihan niin lämmintä kuin miksi sää kehittyi. Lämpömittarini, molemmat – näyttivät 34 astetta, vaikka aurinko oli mennyt pilveen. Jotain mystistä tässä oli, koska virallinen lämpötila oli melkein kymmenen astetta vähemmän. Vaikka tuo 34 astetta saattoi olla vähän yläkanttiin osittaisen auringonpaisteen takia, niin oli lämpötila paljon enemmän kuin 24 astetta. Vielä klo 18 kun taivas oli täysin pilvinen, lämpömittarini näytti 28 astetta. Säähavaintopiste rannalla?
Tuuli tuli vuorten yli. Föhntuuli?
Tuollainen helle oli näin äkkiseltään aika lamaannuttava kokemus. Yleensä siihen tottuu kolmessa päivässä.

Päätin, etten aja Napoliin, koska kello alkoi olla paljon ja oli päättänyt lujasti, että hotellissa on oltava ennen seitsemää.
Lopussa vähän sekoilin reitin kanssa, vaikka minulla oli kartta sekä navigaattorissa että puhelimessa. Suurpiirteisyyteen ei ollut nimittäin varaa, kun kahdesta vierekkäisestä tiestä toinen kulki sata metriä korkeammalla kuin toinen.
Majoittauduin vanhan pariskunnan pitämään hotelliin, jota olisi meillä varmaan kutsuttu matkustajakodiksi. Fillarille ei ollut tarjolla muuta turvallista säilytyspaikkaa kuin huone. Matkaa Napoliin oli runsaat 20 km.
Yhden sisärenkaan voi uhrata paikkamateriaaliksi. Ja ulkorenkaat kannattaa tarkistaa ja vaihtaa ennen matkaa. On aivan käsittämätöntä, miten nuukia jotkut ihmiset voivat olla. Oletetut säästöt kuluvat kyllä odotukseen ja luppoaikaan. Se vaihtoehtoiskustannus nääs.
Mukavaa lukea taas pyöräilyjuttuasi. Tämänkertainen onkin erityisen kiinnostava se vuoksi, että se muistuttaa suuresti omaa retkeäni kymmenisen vuotta sitten juhannuksena kun puolisoni kanssa kun lähdimme huonosti varustautuneena ja valmistautuneena itä-Uudenmaan kierrokselle ja kulunut rengas tyhjeni/repesi heti retken alussa Porvoon torin mukulakivillä.. Mutta hotellinpitäjä suhteineen auttoi tälläkin keralla vaikka oli juhannus ja kaikki pyöräliikkeet tietysti monta päivää kiinni.
Ja hellesää oli silloin meilläkin!
Hyvää Napolia…
Helteistä puheen ollen tottuminen niihin lienee yksilöllistä, sillä itse olen asunut jo reilut 3 vuotta
Saigonissa enkä vieläkään ole tottunut helteisiin (enkä kait koskaan totu), ja täällähän helle on käytännössä ympäri vuoden.