(Ter­mi­nologi­nen sel­ven­nys: työn kysyn­tä on sitä, että yri­tys palkkaa työn­tek­i­jän (ostaa) ja tar­jon­ta sitä, että työn­tek­i­jä menee töi­hin (myy). )

Lähtöko­htamme Juhanan kanssa oli, ettei työ­suhdet­ta syn­ny, ellei se ole kan­nat­tavaa sekä työ­nan­ta­jalle että työn tekijälle.

Kaikkien työ­suhtei­den ei tulekaan syn­tyä. Kenenkään ei pidä men­nä työhön, johon hänel­lä ei ole suh­teel­lista etua. Esimerkik­si trade­nomin paik­ka ei ole kau­pan kas­sas­sa. Kasvukeskuk­set eivät ylipään­säkään ole oikea paik­ka mata­lan tuot­tavu­u­den töille, jot­ka voisi­vat olla jos­sain muual­la, kos­ka asun­top­u­la rajoit­taa työvoiman saan­tia joka tapauksessa.

Työt­tömyy­dek­si asia muut­tuu, kun jollekin ei ole tar­jol­la yhtään työ­paikkaa, joka hänen kan­nat­taisi ottaa vas­taan. Tämän syynä voi olla työn kysyn­nän tai tar­jon­nan ongel­ma. Jat­ka lukemista “Työn kysyn­nän ja tar­jon­nan ongelmia”

Rykäisin Juhana Var­ti­aisen kanssa lyhyessä ajas­sa muis­tion Talous­neu­vos­tolle työl­lisyy­den esteistä. Sen kanssa oli aikamoinen työ, minkä vuok­si täl­lä blogilla on ollut vähän hiljaisempaa.

Nyt otan vahin­gon takaisin ja palaste­len  raportin tänne useina postauksina.

 

Raport­ti on tänään julk­istet­tu val­tioneu­vos­ton kanslian sivuil­la. Siihen pääsee tästä. Mei­dän osu­utemme on julka­isun osa II.

Kehotan syven­tymään oheiseen kuvaan. Siinä on plotat­tu viiden eri koulu­tusas­teen keskipalkat ja työl­lisyysas­teet parhaas­sa työl­lisyysiässä ole­vien  eli 30–54 vuo­ti­aiden kesku­udessa. Ryh­mät ovat 1) ylem­pi korkea-aste, 2) alem­pi korkea-aste, 3) alin korkea-aste, 4) keski­aste, 5) alem­pi tai ylem­pi perusaste tai esiaste.

 

Vaa­ka-akselil­la on työl­lisyys, pystyak­selil­la keskipalkat. Jos työ­markki­nat toimi­si­vat markki­namielessä hyvin, jokaisen ryh­män työl­lisyysaste olisi sama, mut­ta palkat oli­si­vat sitä korkeam­mat, mitä parem­pi on koulu­tus. Viivat oli­si­vat siis pystysuorat.

Jos taas val­lit­sisi täy­delli­nen sama­palkkaisu­us, parem­pi koulu­tus näky­isi parem­pana työl­lisyytenä ja päin­vas­toin, eli viivat oli­si­vat vaaka­suo­rat. Huo­maamme, että kol­men ylim­män ryh­män osalta kaik­ki menee kuin teo­ri­as­sa, mut­ta vähän koulutet­tu­jen osalta viivat muut­tuvat vaakasuoriksi.

Siinä osas­sa työ­markki­noi­ta työ­markki­nat eivät toimi.

Työl­lisyyt­tä on paran­net­tavis­sa lähin­nä vain pelkän perusk­oulun varas­sa ole­vien kesku­udessa ja ehkä jonkin keski­as­teen suorit­taneil­la. Muiden ryh­mien osalta työl­lisyys on ver­rat­tain hyvä, joten poten­ti­aalia paran­tamiseen ei oikein ole.

Meiltä puut­tuu siis työ­paikko­ja, jot­ka eivät edel­lytä mainit­tavaa eri­ty­isosaamista. Täl­laisil­la työ­paikoil­la on taipumus olla pieni­palkkaisia, kos­ka työ­nan­ta­jan nyt vaan ei kan­na­ta mak­saa suur­ta palkkaa. Sik­si laitoimme raport­timme nimek­si pro­vokati­ivis­es­ti lisää mata­la­palkkatyötä. Pro­vokaa­tio­ta on arvostel­tu ja san­ot­tu, että nimen olisi pitänyt olla ”Kaik­ki työ on arvokasta”.

Pro­vokati­ivisen nimen tarkoituk­se­na on kiin­nit­tää huomio­ta siihen, että mata­la­palkkaisen työn osalta kan­nus­timet eivät ole kun­nos­sa sen parem­min työ­nan­ta­jil­la (kysyn­tä) kuin työn tek­i­jöil­läkään (tar­jon­ta). Lähtöko­htamme oli, että työ­suhdet­ta ei syn­ny, ellei sen solmimi­nen kan­na­ta molemmille.