Kaupunkisuunnittelulautakunnan lista 26.2.2013
Esityslistaan pääsee tästä
Mannerheimintien pyörätiet ja –kaistat Postitalolta Runeberginkadulle
Kesäkuussa tehdyssä laskennassa Mannerheimintietä käyttävistä ajoneuvoista ja raitiovaunuista kymmenen prosenttia oli fillareita.
Muuttuneen politiikan mukaisesti pyöräteistä ja ‑kaistoista tehdään yksisuuntaisia. Tämä voi vaatia vähän opettelua joiltakin. Näkeehän jopa Bulevardin kapeilla pyöräteillä väärään suuntaan ajamista. Osittain se johtuu siitä, ettei ole olemassa kielletty ajosuunta –merkkiä pyöräteille, vaan kielto pitää äkätä siitä, että sallivaa merkkiä ei ole.
Pääsääntöisesti ratkaisu on kolmitasoinen, jolloin pyörät on tasoerolla ja reunakivellä erotettu sekä jalankulkijoista että autoista. Risteyksissä pyörätiet mannermaiseen tapaan lasketaan autoliikenteen tasoon kaistoiksi. (Mikähän tällaisessa tapauksessa olisi väistämissääntö tasa-arvoisessa risteyksessä?)
Ihan joka paikassa järjestely ei onnistu ongelmitta. Kyösti Kallion patsas on hankalin.
Mannerheimintien länsipuolelta kaavaillaan ramppia Baanalle.
Suunnitelmaan liittyy jossain vaiheessa myös ratikkakiskojen kohottaminen, jotta autot eivät tunkisi peilejään ratikoiden eteen. Se ei kuitenkaan sisälly kustannusarvioon 1,7 miljoonaa euroa.
Fillariaktivisteilta kaivataan huomioita.
Pyörätiesuunnitelma Runeberginkadulle välillä Tykistökatu — Mannerheimintie
Tykistökatu? Luulin tietäväni kantakaupungin katujen nimet. Tutumpaa olisi sanoa väliltä Töölöntori- Mannerheimintie
Sama standardi kuin Mannerheimintiellä. Pääosin kolmitasoratkaisu ja pyörätiet yksisuuntaisia. Kustannusarvio 500 000 euroa ilman ratikkakaistan korotusta. Mannerheimintien ja Runeberginkadun risteyksen läheltä menee harmillisesti neljä puuta.
Lisäksi menee 22 pysäköintipaikkaa, mutta Hotelli Hesperian tontille louhittavaan pysäköintilaitokseen niitä tulee 700.
Ratikkaliikenteen kehittämissuunnitelma
Uusia yhteyksiä on strateginen yhteys Kruunuvuoren rantaan ja muualle Laajasaloon, Topeliuksenkadun ratikka ja ratikka Munkkivuoreen.
Huomattavan tärkeätä on nopeuttaa ratikkaliikennettä. Liikennejärjestelyjen ohella kuljettajarahastuksesta luopuminen nopeuttaisi. Sitten on tietysti ikuisuusongelma pysäkkiväleistä.
Helsinginkadun ratikka- ja fillarijärjestelyt
Pyöräilyolosuhteita parannetaan ja ratikkaliikennettä nopeutetaan ratageometriaa parantamalla ja poistamalla yksi pysäkki Kustaankadun kohdalta. Töölön Urheilutalon edessä oleva pysäkki muutetaan Brahen kentän kohdalla olevaksi, jolloin myös vaihtaminen kolmosesta tai ykkösestä kasiin helpottuu. Pysäköintipaikkoja menee 42 kappaletta.
Kielletty ajosuunta ‑merkki pyöräteille on olemassa, tietylle ajoneuvoryhmälle tarkoitettu reitti ‑merkki(neliskulmainen fillarin kuva) oikealle puolelle osoittavan nuolen kera. Ainakin Bulevardin Erottajan päässä on jopa tuollainen, tosin hyvin patinoituneena eikä muutenkaan mitenkään helposti huomattavana. Noita pitäisi laittaa ainakin seuraaviksi kymmeneksi vuodeksi ihan joka ikiseen soveltuvaan risteykseen, ehkä vielä jonkun yksisuuntainen pyörätie ‑lisäkilven kera. Ei tienkäyttäjältä voida lähtökohtaisesti edellyttää jotain tieliikennelakiknoppologian jatkokurssia.
Ensi vilkaisulla en huomannut mitään ihan katastrofaalisia vikoja sen enempää Manskun, Runskin kuin Hesarinkaan suunnitelmissa. Pyörätien laskemista ennen risteystä ‑kaistaksi ja yhdistämistä oikealle kääntyvien kaistaksi kannattaisi kyllä harkita useammassakin paikassa.
“Risteyksissä pyörätiet mannermaiseen tapaan lasketaan autoliikenteen tasoon kaistoiksi. (Mikähän tällaisessa tapauksessa olisi väistämissääntö tasa-arvoisessa risteyksessä?)”
Ajatushan on, että tässä tilanteessa pyöräkaista on yksi kaista muiden joukossa, joten mitään erityisiä polkupyöräsääntöjä ei pitäisi olla. Mennään ja väistetään kuten autot. Autojen kanssa sama taso on turvallisuutta lisäävä tekijä, sillä liikenneympäristö on nyt autoilijalle yksinkertaisempi hahmottaa: pyöräilijät eivät tule autoilijan kannalta yllättävästä tai epäloogisesta suunnasta, vaan tasan sieltä, mistä kaikki muukin liikenne.
Myöskin pyöräkaistoilla väärään suuntaan ajaminen vähenee, kun pyöräkaista on samassa tasossa autokaistojen kanssa, risteys itse kertoo, mikä on kunkin kaistan suunta ja vaatisi jonkinlaista huimapäisyyttä suunnistaa väärälle kaistalle ajamalla autoliikennettä vastaan. (Eihän autoillekaan tarvita risteyksissä kielletty ajosuunta ‑merkkejä väärän puolen kaistoille, niitä on vain siellä, missä kaistan sijaan on yksisuuntainen ajorata.)
Otetaan ne hyvät asiat nyt ensin, toi Hesarin suunnitelma. Erinomaista että tehdään. Liikennöintikuluista säästöä arviolta 740 000 ja matkustajien aikaa säästyy laskennellaisesti suurin piirtein saman summan edessä, joka vuosi. Maksaa 1,5 milliä, eli ei voi ainakaan valitta ettei kannata.
Siinä on pari pikkujuttua, hilaisin nyt vielä 20 senttiä veke autokaistoista itäpäässä niin olisi ihan täysmittainen ratikkaista. Se pysäkkijärjestely jossa Kaarlenkadun ja Urheilutalon pysäkit yhdistetään on vähän kompromissi, mutta en ole toistaiseksi keksinyt parempaakaan.
Ja yksi isompi juttu. Kaarlenkadun ja Hesarin risteyksestä liikennevalot pois, samoin Läntisen Brahenkadun risteyksessä. Tekee vaikka korotetut suojatiet, tai jotain, mutta ne on tuollaisessa katuympäristössä tarpeeton hidaste niin jalan kulkevilla, ratikoille, pyöräilijöille kuin autoilijoillekin. Miellään Flemarinkin risteyksestä, tosin sitä alamäkeä ajetaan valitettavan lujaa alas.
Yksi pieni detalji muuten, Alppiharjuissa on esityslistan mukaan vähemmän asukaspysäköintipaikkoja kuin myönnettyjä lupia. Se siitä parkkipaikkapulasta.
Ei tämmöistä ajattelua pidä harrastaa. Tosielämässä pyöräteiden merkit kärsivät melkoista hävikkiä ja joutuvat vandalismin kohteeksi. Kerran hävinneen merkin korvaaminen voi kestää vuosia.
Oletetaan varsin tavallinen tilanne: jossain lähiössä olevan pyörätien päästä häviää merkki esimerkiksi nuorten miesten voimainkoettelun seurauksena. Merkki ei palaa paikalleen muutamaan vuoteen. Jos noudatamme ajatustasi, pitäisi lainkuuliaisen pyöräilijän nyt olettaa, että kaupunki on poistanut merkin tarkoituksella tehdä pyörätiestä yksisuuntainen. Pyöräilijähän ei voi tietää, miksi merkki on hävinnyt. Tämän seurauksena pyöräilyreitti voi muuttua helposti ihan mahdottomaksi parin vandaalin illanvieton jälkeen.
Toiseksi: pyörätien yksisuuntaisuus merkitään samalla tapaa kuin muittenkin teitten. Yksisuuntaisen kadun liikennemerkillä ja kielletty ajosuunta ‑merkillä.
Ja sitten ne ikävämmät asiat.
Ratikkapuolue huomioi pyytämättäkin, koska tämä nyt ei tällaisenaan käy. Mannerheimintie on ratikkaliikenteen pääväylä, matkustajia on noin 40 000 päivässä.
Mansku on naurettavan hidas olosuhteetkin huomioon ottaen. Nyt käsittelyssä olevaa Kisahalli — Lasipalatsi väliin menee aikataulun mukaan 5 minuuttia ratikalla 1,2 kilometrin matkaan eli keskinopeus peräti 14,4 kilometriä tunnissa, suoralla pääkadulla jossa on kuitenkin suhteellisen vähän risteävää liikennettä. Hitautta isompikin ongelma on epätäsmällisyys, ratikalla voi mennä kolme minuuttia, tai voi mennä vaikka seitsämän, ja toi tarkoittaa että joudutaan varaamaan kalustoa sen hitaimman vaihtoehdon mukaan. Yksi ratikka liikenteessä maksaa rapiat puoli milliä vuodessa.
Yksi syy on se että nelonen seisoo keskellä katua, koska sen ajouralla on viereisellä kaistalla seisovan auton peili. Militantimmat ovat sitä mieltä että jos ratikka vaan jyräisi ne peilit, mutta laillisuusmiehenä haluaisin ne mieluummin omalle kaistalleen.
Ei niitä kiskoja tarvitse mitään nostaa, vaan niiden kiskojen vieressä pitää olla niin korkea reunakivi ettei siitä edes talvella ajeta yli. Ja niiden kaistojen pitää olla niin leveät ettei viereisellä kaistalla oleviean ajoneuvojen peilit ole ratikan tiellä. Nyrkkisääntönä 6,40 leveys minimi, 7,00 tavoite. Nämä kaksi asiaa liittyy toisiinsa, ratikka on on-off kulkuneuvo joka joko kulkee tai ei kulje, sen tilantarpeita ei voi ratkoa niin että vähän tingitään solidaarisuuden nimissä.
Annoin itselleni kertoa, että fillarisuunnittelija, jonka homma siis on suunnitella fillarikaistat, on muun ohessa tehnyt Helsinginkatu — Hesperiankatu suunnitelman, jossa on kunnolinen ratikkakaista. Tästä iso kehu, se on lähes moitteeton, mitä nyt jotain pikkujuttuja jotka voisi tarkistaa kuten että vaihteiden ei pitäisi olla suojatiellä. Mutta miten on mahdollista, että Manskua ei suunnitella kokonaisuutena? Viraston liikennesuunnittelussa on 68 ihmistä töissä, näistä kaksi suunnittelee pyöräilyä ja toiset kaksi joukkoliikennettä, mitä ne loput 64 tekee?
Huonointa suunnitelmassa on Mannerheimintien silta. 5,8 metriä leveät ratikkakaistat kuten nytkin. Siinä rajoilla että onko noista enää mitään iloa. Autoille joissa on suurin piirtein saman verran ihmisiä kyydissä kuin ratikoissa, on varattu neljä kaistaa. Ne ihan samat autot jotenkin pärjää kahdella kaistalla Töölönlahdenkadulta pohjoiseen, kun toiset on varattu busseille.
Tässä on nyt kysymys siitä että kun kapealle sillalle ei nyt vaan kaikki mahdu, niin tätä ei ratkota niin että tehdään valintoja, vaan tungetaan väkisin neliön muotoista palaa pyöreään reikään. Suunnitelu on valintoja, jos ei suunnittelussa tehdä valintoja niin ei tehdä töitä.
Alan olla vähän sitä mieltä, että jos tästä nyt ei vaan tule mitään, niin kaivetaan se vanha idea naftaliinista. Eli tehdään ihan kokonaan uudet kiskot Mannerheimintien itäpuolelle, eli ihan puistoon reunaan niin että on nurmirata, sitten jalkakäytävä ja sitten Mannerheimintien ajokaistat. Tuollaisen radan leveydellä ei ole niin väliä, kun jalankulkijat harvemmin työntää metalliesineitä ratikan eteen, laittaa vaan aidan siihen väliin. Ja sama sillalla.
Tää nyt vähän maksaa, mutta muniinpuhahtelu ei ole ilmaista. Ja se vasta maksaakin että ratikkaliikenne on hidasta.
Tietenkin niitäkin tulee järkeistää, kuten nyt Helsinginkadulla on tarkoitus tehdä, mutta pysäkkien poisto on viimeisestä päästä nopeutuskeinoina, siksi että kävelymatkat kasvaa joten nettoaikasäästö pitäisi olla suuri.
Se ongelma on se mitä niiden pysäkkien välillä tapahtuu, sille on näppärä mittarikin nimeltä pysähdyskerroin ja tuota pitäisi seurata. Eli se että kuinka monta kertaa raitiovaunu pysähtyy keskimäärin pysäkkien välillä. Pitäisi lähestyä yhtä eli ei pysähdytä kuin sattuvasti nimetyillä pysäkeillä, nyt se on kuulemma 2,1. Nopeus, täsmällisyys, jne. seuraa pitkälti tuosta.
Missäs suunnittelu- tai päätösvaiheessa tällä hetkellä menee ysiratikan pohjoispään jatkaminen Pasilan asemalta Ilmalan vesitorneille?
Tämä sivu http://www.uuttahelsinkia.fi/pasila/liikenne/raitioliikenne kertoo että liikenne alkaisi jo 2015 mutta se on kaksi vuotta vanhaa tietoa (sivua päivitetty viimeksi 2011).
Tuota ysin jatkoa täytyy kysyä.
Pienistä puroista se lähtee. 22 yksityisautoilun paikkaa yhdeltä kadulta ja 42 toiselta. Tilalle voisi rakentaa katukahviloita ja perustaa monimuotoista kultturitilaa. Pyörillä pitää voidaa ajaa kadulla, yksityisautot turhia, ovat menneen ajan fallossymboleja.
Kuinka suuri osa noista Mannerheimintietä kesäkuussa kulkeneista ihmisistä siis kulki polkupyörällä?
Millä kohtaa Mannerheimintietä (ja koska tarkkaan ottaen) laskenta tehtiin?
Onko vastaavia lukuja joulukuulta?
Tykistökatu. Pitäisikö raitiolinja n:o 5 (Katajannokka-Töölöntori) ottaa uudelleen käyttöön, jotta kumpikin alue tulisi molempien asukkaille tutummaksi? Miksi se, aika nopea yhteys aikoinaan lakkautettiin? Etu-Töölön bussi-/raitiolinjayhteydet keskustaan (Kolmen sepän patsaalle) taitavat nykyään olla aika paljon heikommat/hitaammat kuin ennen, ainakin, jos kävelymatkat lasketaan mukaan.
Yksisuuntaisuus voi olla hyväksi, kunhan se on kaikkien tiedossa ja sitä myös noudatetaan. (Jotenkin on minulle vuosien havaintojen perusteella muodostunut käsitys, jonka mukaan heikoiten liikennesääntöjä noudattavat pyöräilijät, jalankulkijat ja autoilijat, tässä järjestyksessä. Kaikissa ryhmissä olisi parantamisen varaa!
Tasoeroissa (jalkakäytävän, pyörä- ja ajokaistan välillä) on niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Jälkimmäisiin kuuluu hinta (X euroa/metri, onko tästä X:stä arvioita?) ja jalankulkijoiden nyrjähtäneiden nilkkojen aiheuttamat kustannukset.
Pysäkkien kohdalle (jos ei eroteltu kaiteella pyöräliikenteestä) olisi saatava samat väistämissäännöt pyörille kuin mitä autoilla jo on, ettei käy kuten bussista poistumista yrittäneelle sukulaiselleni, jonka päälle pyöräilijä oli vähällä ajaa. Onneksi seurauksena oli vain naarmuja. (Syy: pyöräilijällä liikaa nopeutta ja kyvyttömyys ennakoida, mikä on oletettavissa oleva seuraus bussin pysähtymisestä pysäkille.) Vastaavia, ja pahempia tapauksia ei saa tulla lisää!
Kyösti Kallion patsaan kohdalla taitaa järjestelyissä olla vielä hiomista. Eikö olisi järkevämpää johtaa pyörät kulkemaan hitusen etelämpänä suojatien vieressä Mannerheimintien yli Töölönlahdenkadulle, siten että mm. Mannerheimin-tien bussi- ja raitiovaunuliikennettä ei katkaista tarpeettoman pitkäksi ajaksi. Pitääkö pyöräkaistan(/-tien) Töölönlahdenkadulla välttämättä kulkea sen pohjoispuolella? Vaikea sanoa, mikä tässä mahtaisi olla paras ratkaisu.
Miten pyöräilijöiden on tarkoitus jatkaa matkaansa Töölöntorin alueella tai sen kautta? Itse pyrkisin ehkä mielummin välttämään tuota paikkaa, ellen olisi menossa juuri sinne.
Raitiotie- ja bussiliikenteen sujuvuus on aivan erityisen tärkeä asia. Niiden kehittämistä ei pidä estää pyöräilynkään edistämisen. Pysäkkivälitarkasteluissa on oltava mukana kaikki käyttäjäryhmät.
Olisiko nyt paikallaan, että lautakunta kehottaisi virastoa jatkamaan Munkkivuoren ratikan suunnittelua kiireellisesti? Se mainitaan listatekstissäkin kannattavaksi, silti aikataulu on avoin ja todellisuudessa virasto ei edistä asiaa mitenkään. Samaan aikaan kannattavuus on entisestään parantunut, kun HSL joutuu lisäämään syksyllä taas busseja tuonne, kun kapasiteetti ei riitä.
Aloittaa pitäisi neuvottelemalla Elyn kanssa Turunväylän ylityksen järjestämisestä.
Sillä, että lautakunta suunnittelee jonkin yhteyden valmiiksi ei ole paljon vaikutusta siihen, antaako kaupunginhalliutus>/valtuusto sille rahaa. Munkkivuoren ratikka on kannattava, mutta jonossa on paljon aknattavampia hankkeita rahaa kinumassa. Niin kuin nyt nuo fillariväylät. Minä kannatan Munkkivuoren ratikkaa, koska näen ratikoissa hyötyhjä, joita nuo laskelmat eivät tunnista, mutta minullea ei ole budjettivaltaa.
Runeberginkatu on muuten hyvä, mutta Ruusulankadun risteykseen kaavailtu keskikoroke kiskojen ja autokaistan väliin tulisi lisätä sinne. Se on mukana kahdeksikon nopeutussuunnitelmassa siksi, että nykyjärjestelyllä ratikka joutuu pysähtymään, jos jalankulkija on viereisellä autokaistalla ja toisin kuin listateksti väittää, tuo ongelma ei poistu kaistaleveyksien avulla.
En ymmärrä, miksi koroke ei listatekstin mukaan mahdu paikalle, jossa leveän fillarikaistan lisäksi on 3,9 m autoille ja 6,4 m ratikoille. Korokkeen kohdalla voidaan ottaa autoilta 0,6 ja ratikoilta 0,4, jolloin saadaan metrin levyinen koroke.
Helsinginkadusta antaisin ratikkanäkökulmasta arvosanaksi 8+. Mitään noin hyvää en muista nähneeni pitkiin pitkiin aikoihin. Arvosana nousisi sillä, että ratikkakaistan korotus ei katkeaisi Kustaankadun kohdalla eikä mielellään Harjutorinkaan kohdalla. Suuntaisliittymiä lisää, korttelikaupungissa niistä ei pitkiä kiertoja aiheudu. Lisäksi pysäkkijärjestelyt eivät ole tarkoituksenmukaiset. Brahen kentän pysäkki on hyvä. Se edellyttää kuitenkin myös Kaarlenkadun pysäkin poistamista, mikä kuvista ei näy.
Parempi olisi myös siirtää ysin pysäkki molemmissa suunnissa Flemarille ja tehdä kasille Kustaankadun kohdalle pysäkki molempiin suuntiin. Silloin kasilla olisi sama määrä pysäkkejä kuin tässä on esitetty eikä vaihtokävely kasin ja ysin kesken kuitenkaan ole kovin pitkä. Liikennesuunnitelmassa esitetty megalyhyt kasin pysäkkiväli on hassu.
Liikennemerkkejä on kolmea virallista kokoa. Pienintä kokoa voidaan aivan hyvin käyttää pyöräteiden ja kävelyteiden opastuksessa (20 miljoonalla saa aika paljon merkkejä). Erityisen tärkeää olisi saada käyttöön pyöräteiden nopeusrajoitusmerkit 20 km/h, polkupyörällä ajo kielletty ja kielletty ajosuunta ‑merkki. Samalla pyörätien risteyksiin pitää asentaa hidastuspuomit onnettomuuksien vähentämiseksi.
Tämä on toki hyvä opaste, niitä tarvitaan, mutta on vähän kyseenalaista väittää tämän merkin tarkoittavan kiellettyä ajosuuntaa. Asetuksen mukaan merkillä opastetaan reitti. Opasteita ei kai yleensä pidetä juridisesti velvoittavina.
Tämmöisen ajattelun on kuitenkin hovioikeus vahvistanut. Se on ongelmallinen tulkinta, mutta ihan helppoa ratkaisua tähän ongelmaan ei ole.
Yksisuuntaiset pyöräkaistat ovat parannus. Pikkukaduille niitä ei tarvita, mutta Manskulla ovat paikallaan. Tässä on iso vaara, että homma menee överiksi.
Baana on kevyenliikenteen pääreitti keskustassa itä-länsi suunnassa. Lisärampit eivät ole suotavia. Sama ilmiö kuin Kehä I:llä, jossa tarpeettomien risteystem poistaminen vain parantaa välityskykyä.
Spåran tehokkuus perustuu osittain sen vaatimaan pieneen katutilaan. Huomattavasta pienempään kuin esimerkiksi bussin vaatima tila. Jos tätä etua lähdetään syömään leventämällä spårakaistat liian leveiksi, on yksi spåraa puoltava syy menetetty.
Jos spåra vie peilin autosta, niin paha juttu. Valokuva ja maalauslasku autoilijalle, uskoisin autoilijoiden oppivan nopeasti. Kyse on lähinnä busseista ja joskus kuorma-autoista.
En ymmärrä tarvetta ajattaa busseja liikenteen tukkona Manskulla. Ne ovat kokemukseni mukaan suurin ongelma julkiselle liikenteelle eli spårille. Bussilinjat voi päättää joko Tapiolaan tai Pasilaan, jos niitä ei saada keskustatunneliin järkevästi.
Töölöläiset eivät taida olla samaa mieltä. 😀 Töölössä on jo nyt liian vähän parkkitilaa. Jos vaikka joskus saadaan järkevästi rahoitettuna parkkiluolia paikallisille, niin alueen yritykset, mm. ne kahvilat, tarvitsevat parkkipaikkoja kadulle.
En ole varma juuri tuosta yheydestä, mutta kesksutassa on kiskoja, joita ei hyödynnetä tällä hetkellä. Vitonen taisi mennä suoraan Manskulle kiertämättä Kampin kautta. Se olisi järkevää töölöläisestä näkökulmasta. Koko keskustan systeemi tökkii vähän tällä hetkellä vaihtojen osalta spårasta spåraan.
Itse en ole ymärtänyt, miksi Mechelinin kadun kiskovarausta ei käytetä koko pituudelta? Tuollakin saadaan aikanaan pois turhia bussilinjoja ihmisten tieltä.
Keskustassa on muutama paikka, esimerkiksi Elielin aukiolla, jossa jalankulkijat pomppivat hengenvaarallisesti pitkin ja poikin pyöräteitä. Tukholmassa vastaaviin paikkoihin on yleensä asennettu kaide pyöräilijöiden suojaksi, jotta yksinkertaiset jalankulkijat eivät ole vaaraksi. (Voiko asian sanoa vielä tylymmin?)
Spåraliikenteen kehittämiseksi ydinkeskustassa on yksi tärkeimpiä tehtäviä bussilinjojen vähentäminen. Bussi kuuluu kaupungin ulkopuolelle.
Tieliikennelain 31 § kolmas momentti käsittelee jo aihetta seuraavasti: “Pyörätiellä polkupyöräilijän ja mopoilijan on aikoessaan linja-auton tai raitiovaunun pysäkin kohdalla sivuuttaa sille pysähtyneen linja-auton tai raitiovaunun annettava esteetön kulku ajoneuvosta tai raitiovaunusta poistuville ja siihen nouseville matkustajille.”
Aihetta sivuaa myös saman lain 30 § toinen momentti: “[Ajoneuvon] Kuljettajan on erityisesti varottava lähestyessään pysäytettyä koululaiskuljetusautoa, linja-autoa tai raitiovaunua”.
Ja jos siis laitat kielletty ajosuunta ‑merkin Bulevardin vasempaan laitaan pyörätien kohdalle, luuletko tosiaan että se siinä selkeästi ilmaisisi, että se tarkoittaa vain sitä pyörätietä, ei autokaistoja?
Nyt on siis kyse siitä, miten merkitään yksittäisen kaistan ajosuunta kaksisuuntaisella kadulla, ei siitä miten koko katu merkitään yksisuuntaiseksi. Se ei tietysti olisi niin monimutkaista, ellei meillä olisi tämä kelvikulttuuri tehnyt tuhojaan pyöräkaistojen ajosuuntien hahmottamisesta.
Onko nuo yksisuuntaiset pyöräkaistat oikeasti tarpeen (siis yksisuuntaisuus, ei kaista itsessään)? Yksisuuntaisuus hankaloittaa ajelua turhaan. Bulella tuo on perusteltua kun kaista on niin kapea ja katu on myös kapoinen jolloin toiselle puolelle ajamaan siirtyminen on helposti hoidettavissa. Manskun ylittäminen on liian työlästä ja vaarallista että sitä viitsisi tehdä turhan takia.
Eli onko tuolle yksisuuntaiselle joku oikeakin peruste vai onko kyse (taas) siitä että turvallisuuden minimaalisenkin lisäämisen nimissä voidaan tehdä mitä vain?
Yksisuuntaisuus johtuu kasvavasta ja ennusteiden mukaan edelleen kasvavasta pyöräliikenteestä. Kapealla pyärtiellä kaksisuuntaisuus on riski, eriyisesti, kun pyöräilijöiden nopeudet ovat kovin erilaiset. Kaksisuuntaisen pyörätien pitäisi oikeastaan olla neljä metriä leveä.
Tarkoittako tämä nyt siis sitä, että jos haluan mennä vaikkapa yhden tai kaksi korttelinväliä “väärään suuntaan”, niin pitäisi ylittää tie, ajaa se kyseinen matka ja ylittää taas se sama tie uudelleen? Jos tiellä on niinkin paljon liikennettä kuin Mannerheimintiellä niin tämä saattaa tuntua hieman turhauttavalta.
Ei turhia rajoituksia
On hienoa, että pyöräilijöiden asioita aletaan ajatella yhä enemmän ja pyöräilyreittejä monipuolistetaan. Vaarana vain on liiallinen ja ahdasmielinen suunnittelu sekä uudet tyhmät kiellot. Yksisuuntaisuus rajoittaa pyöräilijän mahdollisuuksia reitittää kulkuaan keskusta-alueella ja jos et noudata näitä sääntöjä, joudut kuuntelemaan joidenkin ahdasmielisten pyöräilijöiden motkotusta. Bulevardi on juuri tällainen järjetön yksisuuntaisuuden esimerkki, joka ei mene meikäläiselle jakeluun. Jos tulen Manskun ylitse Erottajalta Bulevardille, pyöräkaista jatkuu luontevasti Bulevardin vasenta puolta. En tietenkään vaihda puolta oikealle puolelle, koska pyörätie jatkuu suoraan edessäni. Fillareita kulkee harvakseltaan tuota pyörätietä pitkin, eikä minun liikennöintini suuntaan tai toiseen haittaa ketään muuta kuin ahdasmielistä sääntöjään rakastavaa pyöräilijä-kollegaani. Ajotielle tai kadulle rakennetut pyöräkaistat tietenkin ovat yksisuuntaisia, suunta pitää ottaa huomioon myös kadulla ajettaessa.
Miksi ihmeessä näitä turhia rajoittavia määräyksiä tehtäisiin? Pyörätiemerkkiin voi laittaa vaikka maininnan: ´Ota huomioon muut kulkijat´. Aikuinen pyöräilijä pystyy ajamaan missä vaan hillityn sivistyneesti väylän oikeaa laitaa, jos itse niin haluaa. Elämme vapaassa markkinatalousmaassa, jossa ihmisellä on oikeus ajatella vapaasti ja viisaasti itse. Pyörä symbolisoi juuri vapautta ja mahdollisuutta liikkua luovemmin kuin autolla, skurulla tai vaikkapa kävellen. Valitsen aina sellaiset reitit, joissa voin toteuttaa tätä vapaata omaa ajattelutapaani. Stadiin on jostain tullut kummallista väkeä, joka on ottanut poliisin roolin ja vahtii ihmisten tekemisiä, vaikka ei edes mitään lakeja, säädöksiä tai yhteisiä normeja olisi olemassa.
Toistan ja korostan vielä kerran. Rakennetaan nyt ensin toimivat pyörätiet ja annetaan meidän fillaristien sen jälkeen luovasti valita, mihin suuntaan niitä pitkin haluamme ajaa. Mahdollisimman vähän rajoitteita, josta taas joku pääsisi marmattamaan. Itse ainakin rakastan pyöräilyssa juuri sitä, että voin kulkea missä vain ikinä pystyn pyörälläni kulkemaan. Pyöräkulttuuria kannattaa rakentaa myönteisin positiivisin mielin ilman ryppyotsaista ajattelua.
Pyöräily on iloinen asia.
Mäkitorpantielle on suunniteltu tehtäväksi kallis ja turha remontti, jossa nykyiset leveät pyörätiet muutetaan yksisuuntaisiksi. Pyöräilijöitä on kesällä jonkin verran, talvella muutama.
Rahaa tuntuu olevan turhuuteen, mutta lastensairaalaan varoja kerätään kansalaiskeräyksenä. Ja turha on käyttää perusteluna, että autoiluun ja moneen muuhun haaskataan vielä enemmän. Kertooko tämä helsinkiläisten poliitikkojen arvoista?
Pääsyy on se, että yksisuuntaiset ovat tutkitusti paljon turvallisempia risteyksissä. Pyöräilijä ei tule risteykseen autoilijan kannalta täysin odottamattomasta suunnasta eikä siksi jää huomaamatta. Yksisuuntaisillakin on silti ainakin yksi spesifi onnettomuustyyppi, jota ajoradalla pyöräilevillä ei ole, eli samasta suunnasta tulevien suoraan ajavan fillarin ja oikealle kääntyvän auton kolari. Juuri näitä pyritään ehkäisemään tuolla mainitsemallani pyöräkaistan yhdistämisellä oikealle kääntyvien ryhmityskaistaan, samaa konfliktin mahdollisuutta ei tule näiden ajaessa peräkkäin eikä rinnakkain.
Toinen etu on sujuvuus ja ymmärrettävyys erillisratkaisujen taitekohdissa, eli yksisuuntaiselta pyörätieltä/-kaistalta ajoradalle ja päinvastoin siirtyminen ei vaadi kovin ihmeellistä infraa sen enempää kuin vaikeita liikennesääntöjäkään. (Nykymallissa nuo molemmat on tietysti skipattu kaksisuuntaisiltakin pyöräteiltä.)
Ja joo, ei se opastemerkki tietenkään ole oikea kielletty ajosuunta ‑merkki, mutta käytännössä informaatioarvo on suunnilleen sama. Nämä “mutku tieliikennelaki” ‑selitykset alkavat yleisesti vähän kyllästyttää, kun olemassaoleviakaan keinoja ei käytetä.
Manskun sillallekin saisi muuten ehkä kunnolliset sporakaistat siirtämällä itälaidan jalankulun kulkemaan kokonaan alempaa reittiä (lienee jo valmiiksi paljon suositumpi) ja kaventamalla pelkän pyörätien/-kaistan kahteen metriin.
Joka päivä kympin ratikkaa käyttäneenä olen huomannut, että ratikka joutuu pohjoiseen mennessä pysähtymään aina Kansallismuseon kohdalla olevan pysäkin takia kaksi kertaa. Ensin suojatien eteen, kun ratikalle on viiva mutta jostain syystä autoliikenteelle vihreä. Toisen kerran pysäkillä vaikka kukaan ei nousisi tai laskeutuisi vaunusta vaan siksi, että pysäkin toisessa päässä oleva valo osoittaa vielä viivaa vaikka autoliikenne senkun kulkee. Tuntuu hölmöltä varsinkin aamulla 7 aikaan, kun jalankukijoita ei juurikaan ole ylittämässä katua Hakasalmen huvilan ja Kansallismuseon välillä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on muuten pienet valkoiset lamput liikennevaloissa. Kerran ajoin varhain aamulla 14 matkassa Viiskulmasta Pitäjänmäkeen. Ihmettelin kuljettajalle ääneen, miten voi vihreä aalto toimia näin hyvin, että matkan voi suorittaa vajaassa 20 minuutissa. Kuljettaja sanoi ohjaavansa autosta liikennevaloja, joissa on tuo pieni valkoinen lamppu. Kysyin, miksei sitten muut kuljettajat käytä mahdollisuutta? Vastaus: No se ehkää vaatii vähän ylimääräistä paneutumista.
Moniko pyöräilijä tuntee tieliikennesäännöt?
Miten saisi säännöt kaikkien pyöräilijöiden päänupin sisälle tajuntaan vaikuttamaan ja osaksi liikennekäyttäytymistä? Kaikki pyöräilijät eivät sääntöjä noudata, tai noudattavat vain silloin, kun asianomaisille sattuu sopimaan. Auttaisiko pyöräilytutkinto ja ‑kortti? Tiedotuskampanjat taitavat olla yleensä aika tehottomia asenteiden muokkauksessa.
Raitiolinjat ovat kiva lisä kaupungissa, mutta eivät kapaudestaan huolimatta sovi ihan joka paikkaan kätevästi kääntymään. Bussin etuna on joustavuus, esim. vaihtaa tilapäisesti reittiä.
Ei kävelymatkojen kasvu ole kovin mittavaa, vaikka pysäkkejä yhdistetään sopivin kohdin. Voimassa olevat suunnitteluohjeet sallisivat pysäkkivälien pidentämisen useissa paikoin.
Lehtyjen laatumittausten viesti on se, että käyttäjät kyllä ovat hyvin tyytyväisiä nykyisiin kävelymatkoihin pysäkeille, mutta tyytymättömiä matkustamisen hitauteen.
Pysäkkiverkon harkittu harventaminen olisi kannattava investointi.
Otetaan aivan pieni esimerkki ajatellusta keskivertotilanteesta. Jos linjalla pysäkkiväli on 300 metriä, poistettavaa pysäkkiä käyttää nyt 400 matkustajaa/d, pysäkkiä käyttävän linjan vuoroja on 200/d ja pysäkkiä käyttävässä raitiovaunussa on keskimäärin 40 matkustajaa, vaunussa olevat — siis pysäkin ohiajavat matkustajat säästävät noin 70 tuntia/d ( pysäkin aiheuttama viive puoli minuuttia) ja pysäkkiä käyttävät noin 15 tuntia/d.
Suurin säästö syntyy tietty liikennöintikustannuksissa, jos linjan vaunukierrosta saadaan pois yksi vaunu ilman, että vuoroväliä muutetaan. Tämä onnistuu, jos tehdään koko linjan reitillä riittävän monia nopeuttamistoimia. Esimerkiksi linjan 8 kehittämissuunnitelmassa suurimmat säästöt syntyvät pysäkkiverkon harventamisesta.
Tuossa tapauksessa voi olla nopeampi ja helpompi taluttaa pyörää se kortteliväli jalkakäytävää pitkin. Niin saa tehdä.
Ei tarvitse mennä tien yli. Voihan autoteitäkin ajaa tarvittaessa vähän matkaa väärään suuntaan.
Nämä ovat niitä kysymyksiä joita ei kannata pyöritellä omassa päässään vaan käydä katsomassa paikan päällä jossain missä kaupunkipyöräilyllä on pidemmät perinteet ja kevyen liikenteen järjestelyissä paljon kumuloitunutta ajatustyötä.
Käytännössä kun pyöräily sujuvoituu, nopeudet kasvavat sellaisiksi ettei realistisen levyinen kaksisuuntainen pyörätie ole enää turvallinen.
Jalankulkijan kannalta sujuva pyöräily muuten tarkoittaa kävelymittakaavaisessa kaupungissa valo-ohjaamattomissa risteyksissä että jalankulkija väistää kaikkea, myös autoja, ja suojatiet kannattaa käytännössä poistaa pikkukatujen risteyksistä. Tämä ei ole mikään ongelma jos kadut ovat riittävän kapeita pitämään ajonopeudet järkevinä.
Mopojen ja skootterien asema pienemmillä pyöräteillä pitää myös harkita, ne kulkevat pyöriin verrattuna niin eri rytmillä että ovat jalankulkijan kannalta arvaamattomia.
Itse en kannata näitä liikennemerkkejä ja kaiken maailman sääntöjä. Pyöräily on järki-ihmisen valinta ja vapaus, en minä ainakaan ala kyttäilemään jotain kilpiä tai merkkejä. Tuskin kovin muukaan pyöräilijä näitä noudattaisi.
Minulle ei nyt ihan helposti tule mieleen, missä näin pitäisi tehdä sen sijaan, että kiertää korttelin toiselta puolelta. Tyyliin: jos haluat Lääkärinkadulta Reijolankadulle, miksi ylittää Mansku kahteen kertaan, kun voit mennä myös Urheilukatua? Näinhän autoilijakin sen päättelisi, ja niin myös pyöräilijän pitäisi. Tiivistäen: oikealle kääntymistä kannattaa suosia.
Jos pyöräliikennettä on runsaasti, yksisuuntaisuus on erittäin perusteltua. Kun kumpaankin suuntaan on jatkuvasti liikennettä, turvallinen ohittaminen on vaikeahkoa, jollei tilaa sivusuunnassa ole todella reilusti.
Tavanomaiset maaliraidalla jalankulkijoista erotetut kaistat ovat tähän aivan liian kapeita. Tilaa tarvitaan kolmen ohjaustangon leveys, plus ainakin metri horjahtamisvaroja. Jos vielä pyörätien vieressä menee vilkasliikenteinen bussikaista (kuten Manskulla), ei ole oikein mukavaa pakottaa ketään reunakiville ajamaan…
Jos kaistalla ajaa vain samaan suuntaan menijöitä, turvamarginaaleja tarvitaan huomattavasti pienempien nopeuserojen takia paljon vähemmän. Toki siihenkin menee aikansa, että kaikki oppivat ajamaan kaistan oikeaa laitaa ja ohittamaan vasemmalle, mutta ei se niin vaikeaa ole.
Yksisuuntaisuus tekee myös kääntymistilanteista paljon helpompi. Ainoa varottava asia on se, ettei kaistan oikeassa reunassa polkija yht’äkkiä tempaise vasemmalle tai oikealle kääntyjä koukkaa vasemmalta. Vastaantulijoiden kääntyjiä ei tarvitse samaan aikaan tarkkailla. (Ja suuntamerkin käytön opettelu helpottaa kaikkien elämää. Kyllä, pyörää voi hetken ajaa yhdelläkin kädellä, jos tilannenopeus on järkevä.)
Ihan pienenä niuhotuskommenttina se, että autoille on aika paljon merkintöijä siitä, kumpi ajorata menee mihin suuntaan silloin, kun ajoratoja on enemmän kuin yksi. Ne näytetään joko alaviistoon osoittavalla nuolella sinisessä taulussa tai sitten kääntymiskielto- ja kielletty ajosuunta ‑merkeillä. (Ehkä vähän koomistakin on se, että autoilijoita pidetään vähän hölmöinä, ja pyöräilijöiden oletetaan olevan selvänäkijöitä.)
Mutta noin muuten pyöräilijöiden tuominen samaan tasoon autojen kanssa toimii loistavasti siellä, missä liikennettä on vain kohtuullisesti. Esikaupunkialueella näin kannattaisi korvata suurin osa pyöräteistä. Manskun liikennemäärillä on kuitenkin kovin vaikea keksiä yhtään sujuvaa ja kaikille turvallista ratkaisua.
Nykyisellä tyylillä saadaan suhteellisen turvallinen ratkaisu, jos jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kohtaamistilanteet bussipysäkeillä ratkaistaan vaikkapa hidastetöyssyillä. Sujuvuudesta ei kuitenkaan viitsi puhua samassa yhteydessä, koska hidastuspaikkoja bussipysäkkien tai liikennevalojen vuoksi tulee tuhkatiheään.
Sitten voi tehdä pyöräilijöille oman kaistan autotien laitaan samaan tasoon tai korokkeelle. Tämä on periaatteessa sujuvaa, mutta mitä ihmettä tehdään pysäkkien ja oikealle kääntyvän liikenteen kanssa? Jos autot ryhmittyvät pyöräkaistalle, siinä on aivan ilmeinen vaaranpaikka etenkin ruuhkassa, jossa pyöräilijät tulevat autoilijoiden takaa. Ainoa ratkaisu lienee se, että autot eivät ryhmity pyöräkaistoille, vaan joka paikkaan laitetaan liikennevalot. Turvallista muttei sujuvaa.
Pyöräilijän kannalta sujuvinta olisi painella Manskun oikeanpuoleista kaistaa pitkin ja tarvittaessa ohittaa autot oikealta. Vastaan tulee sama oikealle kääntyvien dilemma, ja lisäksi vielä se pikkujuttu, että oikea kaista on bussikaista. Minulla ei ainakaan hermo pidä ajaa siten, että stadin sininen on kahden metrin päässä takalokasuojasta huohottamassa. Pieni lipsahdus ja jatko on teologian alaa. Samoin autojonon ohittaminen oikealta on hyvin sujuvaa mutta kovin vaarallista huomiosyistä.
Järjestelyissä on otettava huomioon se, että niiden pitää toimia myös marraskuisen vesisateen pimeydessä ja muutaman sentin loskakerroksen kanssa siten, että alimman desiilin pyöräilijä ei saa alimman desiilin autoilijan kohdassaan Monoselle hommia.
Ehdotettu kolmitasoinen rakenne saattaa olla parasta, mitä turvallisesti saadaan aikaan. Sujuvuutta se ei nykyisestä ihmeemmin paranna.
Jos kaupunkia olisi suunnittelemassa alusta asti, kannattaisi tehdä pyörätieverkosto siten, että sillä on vain kohtisuoria risteämiä isojen autoteiden kanssa. Ison autotien laidassa menevä pyörätie on väistämättä kömpelö.
Jep. Ja sen takia et haluakaan mennä väärään suuntaan, vaan käytät sivummalla meneviä samansuuntaisia yhteyksiä (Töölönlahden puisto, Etu-Töölön katuverkosto). Kömpelöä se on sille, joka ei tunne pyörätieverkostoa, mutta nykyisellä viitoitustavalla eroa nykytilanteeseen ei ole (= jos et tunne verkostoa varsin tarkasti, olet kuitenkin osan ajasta harhateillä).
Onko tämä oikeasti kuinka yleistä? En ole viime vuosina mitenkään päivittäin tuota väliä sporassa istunut, mutta enpä juuri muista nähneeni tuolla välillä tuosta syystä seisovaa raitiovaunua. Enemmän tuossa haitannee se, että matkalla on kiljoonat valot ja paljon kiskojen yli kääntyvää liikennettä.
Hidasta siis on, mutta koroke ei auta kuin joihinkin erikoistilanteisiin.
On ne tarpeen pääkaduilla. Ne nopeuttavat pyöräliikennettä ja tekevät siitä siten kilpailukykyisempää. 🙂
Kilpailukykyisellä liikenteellä on kolme ominaisuutta:
— nopeaa
— tehokasta ja
— halpaa.
Ihmisillä on ihan rationaalisia tapoja valita liikenneväline ja sen takia mm. julkisen liikenteen suosiminen tukemalla sen toimintaa ei ole kestävää kehitystä. Julkinen liikenne on kilpailukykyistä kaupunkimaisessa ympäristössä ja joillakin edellytyksillä esikaupungeista keskuksiin.
Länsmetron kaltaisten kalliiden ja hyödytömien puuhastelujen sijaan pitää keskittyä tiivistämään Kehä I:n sisäpuolella ja olemassa olevan rataverkon varrella.
Kun pyöräkaista on yksi kadun kaistoista bussikaistan tapaan, nämä ryhmittymismerkit kertovat myös pyöräilijälle oikean ajosuunnan.
Tuosta muusta kaikesta: kannatta tutustua, kuinka nämä asiat on hoidettu Alankomaissa ja Tanskassa. Sanon näin siksikin, että itse olen perehtynyt pyöräilyyn vain melko pintapuolisesti. Hyvä keino on lukaista TTY:n julkaisema Pyöräilyn ja jalankulun parhaat eurooppalaiset käytännöt. Kirja on saatavilla netistä. Siinä esitellään tiiviisti ja havainnollisesti, kuinka asioita on hoidettu sellaisissa kaupungeissa, joissa pyöräiyn tai jalankulun kulkutapaosuus on suuri. Voi kohtuudella olettaa, että näissä kaupungeissa asiat on hoidettu fiksusti.
Mannerheimintien ja Runeberginkadun risteyksessä pohjoiseen menevä pyörätie pitäisi muuten saada eri tasoon jalkakäytävän suhteen. Valot ovat niin lyhyitä että erityisesti Mannerhemintie tulee ylitettyä helposti punavihreillä ja tarkkaavaisuus herpaantuu juuri ennen pyörätietä.
Heh joo. Joillain autoilijoilla on tapana purnata Helsingin “tahallisesta liikenteen hankaloittamisesta” kun kadut ovat yksisuuntaisia ja joutuu turhaan kiertämään kortteleita.
Hassua että samantapainen vaiva ei nyt kuitenkaan saisi millään koskea pyhiä pyöräilijöitä. On se niin väärin.
Kommenttini Kallen kommenttiin:
Kilpailukykyisellä liikenteellä on kolme ominaisuutta:
— nopeaa
— tehokasta ja
— halpaa.
Kalle hyvä, taidat olla noin 30–40 vuotias mies. Niitä joutuu pelkäämään liikenteessä, koska ne eivät ota huomioon muita kulkijoita. Fillaristeja on monenikäisiä, ‑kokoisia ja ‑värisiäkin, on naisia ja miehiä. Kaikilla tavoitteet pyöräilyn kannalta eivät ole tehokkuudessa. On myös muita hienoja juttuja, jotka liittyvät pyöräilyyn. Hitaus, mahdollisuus pysähtyä, hengittää raitista ja tuoksujen täyttämää ilmaa ja nauttia. Ne ovat isompia arvoja itselleni kuin yksisuuntainen pyörätie, jossa pääsee kovaa eteen päin. Toki rantojen kautta kaupungin ympäri voi kulkea nopea väylä niille, jotka tulevat kaukaa ja haluavat liikkua kovaa. Bulevardille tällaista yksisuuntaista pikaväylää ei tarvita, Baanalla voi ajella kovempaa, koska sen luonne on nopealle liikkumiselle sopiva.
Bulevardin pyörätiellä, jossa ajetaan lähellä autojen ovia, oli selkeämpää ajaa liikennettä vastaan. Tällöin autoilija tai apumiehen paikalla istuva näkisi lähestyvän pyöräilijän. Lisäksi aukaistu ovi toimisi “myötäkarvaan” törmätessä.
Tämä on mielestäni vakava asia. Muistan ainakin kaksi kuolemantapausta kirjatun siitä, että ovi oli avattu pyöräilijän eteen. Kulosaaressa ja viime vuonna Maunulassa, joissa tapauksissa tosin ajettiin sääntöjen mukaan ajoradalla.
Hurraa, kauan kaivattu Hämeentien pyörätie on näin todettu tarpeettomaksi, kun voi käyttää sivummalla menevää Sörnäisten rantatien pyörätietä. 🙂
Heti kun ihminen saa jalkojensa alle mitä tahansa muuta kuin kengät, tuntuu että omatoiminen nopeuden sääntely muuttuu mahdottomaksi. Kaupassa jonotetaan kiltisti, kaupassa ei juosta, kaupassa puikkelehditaan ahtaista väleistä, mutta jostain syystä kadulla mikään vapaamuotoisuus ei enää omaehtoisesti onnistu varovaisuutta noudattaen jos on pyörä, rullaluistimet, sukset tms. alla.
Ratikkojen / bussien rahastus. Joko olisi aika siirtyä A) täysin ennakkoon ostettujen lippujen käytäntöön tai B) tasarahalla maksuun? Suurella osalla käyttäjistä on jo matkakortti, joten turistit / harvoin matkustavat voisivat ostaa etukäteen (R‑kioski, tekstarilippu) lippunsa, jolloin rahastamiseen ei menisi aikaa. Toinen vaihtoehto on tuo esim. Skotlannissa käytössä oleva vaihtoehto, jossa vain tasarahalla maksaminen sallitaan. Paikallisjunissa voisi maksaa konnarille, kun junat eivät ilman sitä toistaiseksi kulje.
Maksaminen julkisissa liikennevälineissä tuntuu olevan kovin vaikea ja työvoimavaltainen asia. Luolaan pysäköivän autonkäyttäjän ei tarvitse kuin työntää luottokortti muutamaksi sekunniksi automaattiin ja asia on sillä selvä. Kannattaisikohan tässä(kin) asiassa ottaa mallia yksityispuolen asiakaslähtöisyydestä?
Ei ne reunakivet miljoonia maksa. Kiskojen ei tarvitse olla korkeammalla vaan autojen kauempana.
Ei näistä mitään tilastoa ole kun ei tilastoida, mutta tuo näkyy myös niin että ratikka ajaa hyvin hiljaa.
Pointti on se, että jos Mannerheimintien pyöräteistä tehdään yksisuuntaiset, niistä saadaan nopeat. Tämän hintana on se, että joku joutuu joskus ajamaan hitaammassa katuverkostossa korttelin tai pari. Aivan lyhyttä matkaa ajavien matka voi hidastua, pidempää matkaa ajavien nopeutuu selvästi. Netto on plussalla.
Idea on sama kuin autoille moottoriteillä. Joskus joutuu ajamaan jonkin matkaa, jotta ensimmäinen sopiva liittymä löytyy.
Pyöräilyyn liittyy paljon hienoja juttuja. Mutta jos työssäkävijöiden kohdalla pyöräilyn kulkutapaosuutta halutaan ylös, pitää keskittyä kohtiin “nopea” ja “helppo”. Tämän allekirjoittanee suurin osa työmatkapyöräilijöistä ikään, sukupuoleen, ihonväriin tahi uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta.
Optimitapauksessa toki pyöräverkosto on sellainen, että sieltä löytyy kiireettömille leppoisia mutkittelevia maisemareittejä ja kiireisille suoria vähämäkisiä ja tuulelta suojassa olevia vauhtibaanoja.
Ihan liikennejärjestelmän hyvinvoinnin nimissä olisin valmis uhraamaan jopa jonkin verran tuota leppoispyöräilyä, jos sen tilalle tulee suurempi määrä työmatkapyöräilyä.
Käytin omassa miettimisessäni jonkinlaisena mittatikkuna Mannerheimintien ja Runeberginkadun/Helsinginkadun risteystä Mannerheimintietä pohjoiseen ajettaessa. Suoraan menee raitiovaunu, yleiskaista, joukkoliikennekaista, pyöräkaista (tulevaisuudessa), jalankulkijat. Oikealle kääntyy tämän lisäksi kaksi kaistaa ajoneuvoliikennettä. Liikennemäärät ovat sellaisia, että ruuhka-aikaan kaikilla kaistoilla jonotetaan liikennevaloihin.
En keksi parhaalla mielikuvituksellanikaan tuohon sujuvaa ja turvallista pyöräilyjärjestelyä. Eikä taida keksiä juuri kukaan muukaan liikennemäärien vuoksi.
Tuo TTY:n julkaisu on oikein hyvä yhteenveto, kiitos siitä. Tässä kohdassa erityisesti luku 6 on mainiota luettavaa.
Julkaisu tuntuu tukevan omaa arkikokemusta liikenteestä sekä meillä että oikeissa pyöräilykaupungeissa. Nelihaarainen risteys on vaarallinen risteystyyppi, koska siinä havainnoiminen on kaikille vaikeaa. Sen lisäksi fillarikaistalle oikealle kääntymistä varten ryhmittyminen tuottaa fillarien kannalta erittäin vaarallisia tilanteita.
Julkaisun mukaan oikealle kääntyvän raskaan ajoneuvon ja polkupyörän törmäys johtaa pyöräilijän kuolemaan 41 %:ssa tapauksissa. Yksi huonoissa oloissa helposti syntyvä havaintovirhe riittää tähän, jos liikennejärjestely on huono. (Prosenttiosuus on Hollannista, Suomessa tuosta saisi vähän kypäräalennusta.)
Reseptit näihin pulmiin ovat yksinkertaisia. Kiertoliittymä on nelihaaraista turvallisempi. Oikealle ryhmityttäessä pyöräilijät pitää erottaa erotuskaistalla (ts. liikenne ei saa ryhmittyä pyöräkaistalle eikä sen viereen). Yhteistä näille ratkaisuille on se, että ne vievät paljon enemmän tilaa kuin mitä olemassaolevissa risteyksissä on.
Tässä on ihan selvä kaupunkikuvallinen ero Suomen ja Tanskan/Hollannin välillä. Meillä erityisesti risteysalueet ovat usein hyvinkin ahtaita. Joskus keskieurooppalainen tapa käyttää asvalttia tuntuu tuhlailulta, mutta jos liikenneympäristöstä halutaan havainnoinnin kannalta hyvä, tilaa tarvitaan paljon.
Eli lopulta on niin, että olemassaolevien järjestelyjen parantamisella saadaan aika rajallisesti hyötyä, jollei jostain löydy lisää hehtaareita. Tai jollei muuta liikennettä saada vähennettyä merkittävästi.
Ihan mahdollista. Jos kerran kaikissa sporissa on GPS:t, tämän pitäisi olla aika helposti louhittavissa siitä datasta. Jos tuossa on ongelmia, asia kannattaa korjata pikimmiten, koska niiden peilien pitäminen omalla puolella ei ole keneltäkään pois.
Olisi mielenkiintoista tietää, miten sporien matka-ajat ovat kehittyneet menneisyydessä. Omat kokemukseni väittävät, että joillakin linjoilla muutokset ovat parissa vuosikymmenessä olleet hyvinkin merkittäviä.
Bussiliikenteen liikennevaloetuuksien ongelmana pääreiteillä on se, että busseja on niin paljon, ettei niille kaikille voi näyttää automaattista vihreää. Siksi tuo järjestelmä on käytössä vain ratikoilla ja niillä busseilla, jotka ajavat vähän hiljaisemmilla kaduilla.
Hyvä että rakennetaan pyöräteitä, itse taidan kyllä jatkossakin ajaa töölönlahden rantaa Mannerheimintien sijaan.
Mites tuosta töölöntorilta jatketaan matkaan pyörällä? Bussien seassa Runskia pitkin kohti hietaniemen hautausmaata?
Helsingin pyöräteiden suunnittelussa on juuri se ongelma, että rakennetaan pätkiä pyörätietä, yksi sinne toinen tänne, eikä ne johda mihinkään.
Samahan se on nykyäänkin, kun kerta vain kadun toisella puolella on 2‑suuntainen pyörätie. Vai ajatko kaksi korttelia kielletysti jalkakäytävällä?
Jälleen yksi näitä hauskoja liikennevaloihin liittyviä urbaanilegendoja. Kuljettaja ei itse ohjaa liikennevaloja vaan sen tekee bussissa oleva HELMI-laite.
Ja miksi sitten kaikki bussit eivät vaikutaa liikennevaloihin — no, koska kaikissa busseissa ei ole HELMI-laitetta. Lue lisää
Kantakaupungin tavoitekartan mukaan Runeberginkadulle pitäisi aikanaan tulla koko pituudeltaan yksisuuntaiset pyöräväylät molemmille puolille katua:
http://www.hel2.fi/ksv/Aineistot/Liikennesuunnittelu/pyoraily/pyoraliikenteen_tavoiteverkko_kantakaupunki_2025.pdf
Pitää varmasti paikkansa, mutta näitä vilkasliikenteisiä katuja on kuitenkin varsin vähän koko bussilinjastoon verrattuna.
Ja lisäksi vähäliikenteisinä aikoina monen vilkasliikenteisen bussiväylän bussimäärä on niin pieni, että etuuksista alkaa olla jo hyötyä, semminkin kun vähäliikenteisinä aikoina bussien pysähdykset punaisiin valoihin tuntuvat erityisen turhilta.
Mutta totta on myös, ettei ole kovinkaan taloudellista asentaa erillisiä HELMI-laitteita joka bussiin. Vasta HSL:n tulevan uuden matkakortti/GPS/ matkustajainfo/kulunohjaus/yms ‑järjestelmän myötä etuuslaitteet tulevat automaattisesti jokaiseen bussiin. Mutta siihen menee vielä aikaa.
Miksi merkin korvaaminen sitten vie vuosia? Siksi, että asia hoitava virasto ei hoida tehtäviään. Olen itse tämän kokenut.
Itäkeskuksessa katosi yhdistetyn kevyen liikenteen väylän merkki eräästä risteyksestä. Soitin asiasta rakennusviraston asiakaspalveluun muistaakseni kolmesti (soittojen välissä useita kuukausia). Lopulta merkki tuli paikalla. En silti ymmärrä, miksi merkkiä ei voitu käydä asentamassa heti.
Toisessa tapauksessa merkki oli ilmeisesti jäänyt asentamatta ja jalkakäytävä ei ollut muuttunut pyörätieksi, vaikka niin oli varmasti jo vuosia aiemmin päätetty. Jopa Helsingin ulkoilukarttaan väylä oli merkitty pyörätieksi. Soitin taas rakennusvirastoon useita kertoja ja lopulta minulle soitti joku pikkupomo, joka oli kovin epäileväinen, että paikalla mitään merkkiä pitäisi ollakaan.
Näkövammaisten palvelutalon edessä yksi pyörätiemerkki osoitti väärään suuntaan, eikä sitä voitu edes käydä kääntämässä, vaikka soitin siitäkin useita kertoja. Paikalla on edelleen käsittämättömät viivoitukset, jotka vievät pyöräilijät suojatielle, eivätkä viereiselle pyörätien jatkeelle. Lisäsotkua aiheuttavat ylimääräiset valkoiset viivat, jotka ilmeisesti osoittavat suojatien keskilinjan näkövammaisille (miksi nuo viivat ovat valkoisia, kuten tiemerkinnät, kun ne voisivat olla vaikkapa vaaleanvihreitä).
Täysin toisenlainen toimintatapa on liikennevalopuolella. Olen ilmoitellut silloin tällöin huomaamistani pikkuvioista (puuttuvista suojaläpistä valojen päällä, rikkinäisistä painonapeista jne.) ja ne tullaan yleensä korjaamaan heti. Parhaassa tapauksessa huomasin vian kotimatkalla, soitin siitä vikailmoituksen kävellessäni kotiin ja kun puolta tuntia myöhemmin kävelin toiseen suuntaan, vian korjaaminen oli juuri päättymässä.
Asiat voitaisiin hoitaa nopeasti, mutta jostain syystä Rakennusvirasto ei joko halua tai kykene siihen.
Sinä taidat pitää pyöräilyä harrastuksena, kuntoiluna tai tapana huvitella. Monelle muulle pyörä on kulkuväline, jolla kuljetaan työmatkat. Työmatkalla ei todellakaan huvita hidastella tai kierrellä rantoja pitkin.
Helsingin pyörätieverkoston suurin ongelma on juuri se, että pyöräilyä ei pidetä vakavasti otettavana liikkumistapana. Siksi pyöräilyreitit kiertelevät ja kaartelevat ja autotiet kulkevat suoraan, vaikka pitäisi olla päinvastoin. Jos halutaan saada ihmiset liikkumaan pyörillä, tarvitaan suoria ja nopeita yhteyksiä. Bulevardi
Pyöräteiden on myös oltava riittävän leveitä, että niillä mahtuu ajamaan turvallisesti esimerkiksi lapsia peräkärryssä vetäen. Siksi hyvin kapea pyörätie ei voi olla kaksisuuntainen.
Kannattaa myös katsoa karttaa. Bulevardi on luonnollisin reitti, sillä rinnakkaiset kadut ovat paljon mäkisempiä. Siksi pyöräilyn pääväylälle luonnollisin ja paras reitti on Bulevardi.
Tämäkin on nähtävästi alueellisen vastuuhenkilön kiireestä ja kyvykkyydestä kiinni — itse lähetin kerran vastaavasta tapauksesta virastolle mailia saaden asiallisen vastauksen parin päivän päästä ja puuttuneen merkin paikalleen asennettuna seuraavalla viikolla.
En toki halua vähätellä niitä, jotka liikkuvat pyörällä töihin ja kuljettavat lapsia peräkärryissä — nostan hattua teille. Oma pyöräilyni vaan on nykyisin enemmänkin kuntoilua ja nautiskelua ja toivon, että sekin ymmärretään yhdeksi pyöräilyn lajiksi. Tarkoitan siis sitä, että meiltä puuttuu tuo pyöräilykulttuurinen ajattelutapa, jossa otamme kaikki toinen toisemme huomioon. Osmo Soininvaara ja kaupunki rakentaa meille hyvät väylät harjoittaa tätä jaloa hyötyliikuntaa ja se on hieno juttu. Meidän pitää ottaa toinen toisemme huomioon ja kunnioittaa liikenteessä toisiamme. Vauhtivillet eivät aina sitä muista — valitettavasti.
Aamun Hesari tiesi kertoa, että Runeberginkadun pyörätiehanke jäi pöydälle (HS 27.2.13 A14). Miksi?
Pyörätietä on odotettu tälle välille (kuin myös Mannerheimintielle länsipuolelle) vuosikaudet. Töölöntorin ja Mannerheimintien välisellä osuudella käytännössä kukaan pyöräilijöistä ei aja ajotiellä, koska jalkakäytävät ovat sen verran leveät, että ajamaan mahtuu ja toisekseen liikenne Runeberginkadulla on niin vilkasta, ettei joukkoon mahdu polkemaan. Niinpä suunnilleen toukokuusta lokakuuhun eli puolet vuodesta pitää jalankulkijan väistellä molemmista suunnista tulevia pyöräilijöitä (eteläpuolella on se leveämpi ja asfaltoitu osuus, joten valtaosa fillaroi sillä) ja tunnelmat ovat kireät molemmin puolin. Periaatteessa kyllä mahduttaisiin kaikki samalle osuudelle, mutta hakusessa on, ajaako vasemmalla vai oikealla, mikä on sopiva ajovauhti jalkakäytävällä ja kummalta suunnalta kävelijän ohittaisi. Ja kun se nyt kuitenkin on JALKAkäytävä, osa sillä kulkijoista ei osaa katsoa taakseen ja varoa, josko sieltä tulee polkupyörä juuri silloin kun olet siirtymässä käytävän vasempaan reunaan ylittääksesi tien.
Olen jo muutaman vuoden uhannut käydä yön pimeydessä maalaamassa valkoisen raidan kulkumuotojen erottajaksi, ihan noin ensihätään. Pitääkö tässä nyt ryhtyä tällaiseen kevyen luokan kansalaistottelemattomuuteen, jotta asiaan saadaan järkeä?
Ajan pyörällä työmatkat sekä pyöräilen myös kuntoilun ja nautiskelun takia. En jaksa ymmärtää miten yksisuuntaiset pyörätiet olisivat jotenkin ristiriidassa minkään noiden edellisten kanssa. Päinvastoin, niillähän rakennetaan sitä pyöräilykulttuuria. Niin kauan kuin Bulevardi ei ole kävelykatu, pitää siellä myös voida pyöräillä hyötymielessä. Kuten myös nautiskella pyörän päällä kauniina kesäpäivänä.
Vai tarkoittaako “nautiskelu” sitä että ajellaan missä huvittaa ottaen muut huomioon mutta liikennesäännöistä piittaamatta?
Kantakaupungissa sama juttu liikehuoneistojen ja rappukäytävien kanssa. Koskaan ei saa olla mahdollisuutta jossa ovesta ulos astuva jää seinänviertä kiitävän pyörän alle.
Jos talon ja kevyen liikenteen väylän välissä ei ole lähiömäistä suojavyöhykettä, ei väylä voi olla ainakaan yhdistetty sekaväylä vaan kahtia jaettu jossa jalankulkuosuus on talon vierellä ja pyöräosuus ajoradan vieressä.
Muistaakseni tuossa Runeberginkadulla on myös kuumimpaan pyöräilyaikaan ravintoloiden terasseja. Kumpi väistää?
http://maps.google.com/maps?q=helsinki&hl=en&ll=60.176974,24.928622&spn=0.016946,0.037379&sll=37.0625,-95.677068&sspn=54.621153,76.552734&t=h&hnear=Helsinki,+Finland&z=15&layer=c&cbll=60.179305,24.92365&panoid=8dl_W6CeBQKZJfBfqK2E4g&cbp=12,26.97„0,5.48
Mieluimmin pyöräilykaista on kuitenkin ihan oikeasti ajoradalla. Tässä blogissa on haluttu lisää kantakaupunkia Helsinkiin. Ettei vaan käy niin että pyörät jalkakäytäville pakottamalla saadaankin lisää lähiöitä kantakaupunkiin…?
Ei ihme jos kehäkauppakeskusten suosio kasvaa kun ne ovat kohta ainoita paikkoja jossa shoppailija saa kuljeskella ilman pyöräliikenteen aktiivista varomista.
Normaalia kohteliaisuutta on pysyä pois vilkkaammalta pyörätieltä jos ei halua pysyä valtavirran rytmissä. Pyörän taluttaminen jalkakäytävällä on optio, ja kumiluotien pitäisi saada ajaa liikenteen seassa ihan luvan kanssa.
Jos pyöräilystä halutaan volyymiltaan vakavasti otettavaa liikkumismuotoa, pitää sen sujuvuuteen suhtautua kuin autoiluun. Kukaan ei tosissaan väitä että Niin kauan kuin Bulevardi ei ole kävelykatu, pitää siellä myös voida autoilla hyötymielessä. Kuten myös nautiskella autolla kauniina kesäpäivänä.
Tämänkin ymmärtämiseen auttaa kun käy katsomassa paikan päällä jossain missä pyöräily on suurelta osin korvannut autoilun. Pyörätielle ei silloin voi mennä haahuilemaan kuten nykyisillä Helsingin liikennevolyymeilla.
Liikennevirran tasaisuus on ilman muuta eduksi kaikelle liikennöinnille. Vertailu vaikkapa Amsterdamiin tai Kööpenhaminaan paljastaa sellaisen seikan, että pyöräilijöiden keskinopeus on varsin alhainen. Kumiluoteja on vähän, pyöräteillä kulkevat taviskuntoiset tavikset, jotka eivät halua liikaa hengästyä.
Haahuilu ei tässä suhteessa kuulu kuvaan, mutta sukkahousupyöräilijöiden pitkän matkan työmatkasuihkiminenkaan ei ole pyöräilykaupunkien normi.
Amsterdam ja Kööpenhamina ovat tiiviisti rakennettuja kaupunkeja, joissa matkat ovat lyhyet. Viiden kilometrin työmatkan voi ajaa rauhalliseen tahtiin, mutta 15 kilometrin matkalla vauhdinpitoon on suurempi motivaatio.
Joo, ilmaisin itseäni ehkä vähän huonosti, tarkoitin että spandexohjukset pitäisi saada autoliikenteen sekaan. Keskustan ulkopuolella vaihtelevilla nopeuksilla ei ole niin väliä kun havainnoitavaa on vähemmän ja sivusuunnassa yleensä paremmin tilaa.
Noin sivusta katsottuna Amsterdamin pyöräilijöiden keskinopeus ei tunnu lainkaan alhaiselta, ei onnistuisi Helsingissä missä jalankulkijat eivät osaa varoa kun pyörätie ja jalkakäytävä ovat samassa tasossa.
Mitä muuten tuohon Töölöntori-Mansku ‑pätkään tulee, voisiko Töölöntorista tehdä 24h ‑parkkiksen siksi aikaa kunnes luola valmistuu jotta Runeberginkadun pysäköintipaikat voisi allokoida pyörätieksi?
On siinä sellainenkin juttu, että varsinkin huonolla ulkoilusäällä on lapsiperheen mukavampi kulkea kaupasta toiseen sisätiloissa (ei jatkuvaa haalareiden avaamista ja hanskojen ym. riisumista). Lisäksi tuo esteettömyys ei kantakaupungin kauniin kävelyalueen kaupoissa ole aina ihan parasta laatua — lastenrattaiden nostaminen kahden oven läpi portaita ylös kauppaan ei ole hauskaa.
Silti pidän enemmän kantakaupungissa shoppailusta.
Jorpakka kirjoitti:
En jaksa ymmärtää miten yksisuuntaiset pyörätiet olisivat jotenkin ristiriidassa minkään noiden edellisten kanssa. Päinvastoin, niillähän rakennetaan sitä pyöräilykulttuuria. Niin kauan kuin Bulevardi ei ole kävelykatu, pitää siellä myös voida pyöräillä hyötymielessä.
Vai tarkoittaako “nautiskelu” sitä että ajellaan missä huvittaa ottaen muut huomioon mutta liikennesäännöistä piittaamatta?
Jorpakalle anarkistinen vastaukseni:
Tarkoitan, että mitä vähemmän pyöräilijöille on rajoituksia sitä parempi. Fillarilla voi kulkea niin monella eri tavalla kuin pystyy ja haluaa ja se juuri on autoon verrattuna hieno juttu. Tämä Bulevardin yksisuuntainen järjestely sai karvat pystyy varsinkin ajettuani sitä väärään suuntaan, kun homma oli juuri tullut voimaan ja saatuani kiukkuisia kommentteja??? Itseäni kenkuttaa myös Bulsan alkupäässä ravintoloiden lastausautot, jotka yleensä seisovat juuri pyörätiellä, se ei käsittääkseni ole liikennesääntöjen mukaista.
Ymmärtääkseni Helsingin kaupunki ei ole laatinut minkäänlaisia sääntöjä pyöräiljöille, vaikka sellaiset voisi olla. Kun ei niitä ole, ei niitä tarvitse noudattaa. Ne voisivat kyllä selkiinnyttää yleistä käytäntöä. Hurjastelu kaikessa liikenteessä on kiellettyä ja varovaisuutta pitää noudattaa, vaikka ei edes olisi ohjeistusta. Mutta ohikulkijoiden ei tarvitse ryhtyä poliiseiksi ajoipa pyöräilijä miten tahansa.
Liikennesääntöjen laatiminen on eduskunnan tehtävä, ei yksittäisen kaupungin.
Kiitos valaisevasta kommentista. Jäin miettimään, näinkö helposti sinisilmäistä vedetään höplästä vai valitsevatko jotkut kuljettajat reitilleen HELMI-bussin, kun taas toista kuljettajaa se ei kiinnosta? Eli millä periaatteella reitillä 14 on ajossa HELMIä ja HELMIttömiä?
Risto Koivuselle kiitos kommentista, jossa kerrot eduskunnan laativan säännöt. Lait säädetään eduskunnassa, sen me kaikki tiedämme. Pyöräilijänä olen tällä hetkellä lainsuojaton, koska meillä fillaristeilla ei ole samanlaisia oikeuksia kuin on vaikkapa jalankulkijoilla ja autoilijoilla. Tilanne on epäselvä ja sen vuoksi varmaan näitä mölyäviä pikkupoliiseja on kaikkialla huutelemassa herjojaan. He luulevat tietävänsä itseäni paremmin, toiminko oikein vai väärin. Sääntöjä ei ole missään yksiselitteisesti määritelty. Pyöräilijää verrataan laissa autoihin, eikä se vertaus toimi. En näkisi pahana vaikka myös Helsingin kaupunki laatisi yhteiset eettiset ohjeet pyöräilijälle, jalankulkijalle kuin autoilijalle. Koulut voisivat jakaa netin kautta tietoa pyöräilijöiden oikeuksista ja velvollisuuksista. Tällainen ´vapaaehtoinen´ ponnistus ei kai ole vapaassa Suomessa kiellettyä, mutta se selkiinnyttäisi tilannetta ja rakentaisi yhteistä ajattelua. Siihen toimintaan ei tarvita eduskuntaa ja pitkästyttäviä lain valmisteluja.
Suomi on valitettavan virkamiesvaltainen maa ja sitä asetelmaa pitäisi voida keventää. Virkamies luulee aina tietävänsä asiat paremmin kuin kansalainen. En halua sen ammattikunnan liikaa puuttuvan tekemisiini, kun liikun pyörälläni. ihmisellä on vapaus päättää omista asioistaan, mutta vastuullisesti muita kohtaan. Lakia tarvitaan turvaamaan oikeuksia, jos jotain vakavaa sattuu. Kuten olen jo moneen kertaan korostanut, en halua liikaa rajoituksia ja byrokratiaa pöyräilijänä itselleni, ainoastaan löyhät yhteiset pelisäännöt ja viisasta ajattelua. Sitä ajattelua kaipaan Suomeenkin, minkä kohtasin ajellessani pitkiä välejä vapaissa pyöräilymaissa Tanskassa ja Hollannissa. Sääntöjä heille ei ole alleviivattu, hyvät tavat vaan ovat piirtyneet kaikkien mieliin.
Sitä vastuullista vapautta kaipaan fillaristina myös tänne tiukkapipoisten virkamiesten ja kansalaisten Helsinkiin. Pelottaa jo etukäteen, miten tätä pyöräilykulttuuria jatkossa jäykistetään, vaikka moderniin kaupunkiimme sopisi paljon paremmin vapaa ja luova ajattelutapa. Hyvät tieverkostot ovat kaiken perusta eli niitä pitää rakentaa lisää myös leveille jalkakäytäville ydinkeskustaan.
Ei virkamies voi vapaaehtoisesti ponnistaa, kun on virkavastuu. Jos sanoo jotain, sen pitää ja se saa perustua vain lakiin tms., tai sellaisen valtuutukseen.
Vanhan fillaristina huomauttaisin, että että Mannerhiemintietä on kulkenut pyörätie Runeberginkadulle tai oikeastaan Hesarille jo 70-luvulla, jolloin parhaimmilaan huristelin sillä ruuhka-aikaan 50 kilometrin tuntinopeudella. (Ei ollut muita fillaristeja eikä kävelijöitäkään häiritsemässä.) Reitti oli myös meluton. Tarkoitan tietenkin pitkin Töölönahdenrantaa kulkevaa kevyen liikenteen väylää.
Muistanko väärin. Eikö Osmo Soininvaara olekaan enää Jelsingin kaupunginvaltuuston jäsen?
Kuljettajat eivät toki itse päätä, millä bussilla ajavat. Bussien laatu on myös määritelty HSL:n kanssa tehdyssä sopimuksessa, ja väittäisin että linjalla 14 edellytetään Helmi-laitteistoa kaikilta busseilta (saa korjata).
Eri asia sitten on taas se, kuinka hyvin ja luotettavasti Helmi toimii. Linja 14 kärsii sujuvuusongelmista joka tapauksessa, ja matka-aika saattaa vaihdella paljon Helmistä huolimattakin. 14 mennee erittäin sujuvasti varsinkin silloin, kun vähän matkan päässä edellä menee 18 imaisemassa pysäkit tyhjäksi, pahimmillaan myös edellinen 14.
Mitäs ysin Ilmalan jatkon tilanteesta kerrottiin?
Ysi jatketaan heti, kun Pasilan siltaa levennetään. Koko juttu jumittaa Keski-Pasilan viivästymisestä.
Siellä jumittaa nyt tällä hetkellä myös yksi tai kaksi ratikkalinjaa, vähän miten seiskan laskee, sekä kymmenkunta bussilinjaa. Ihan vaan siksi että pysäkkkijärjestely länteen päin on umpisurkea. Eli siis kun esimerkiksi 58 lastataan Meikkuun meneviä kyytiin, niin sen takana seisoon jopa useita minuutteja niin ratikat kuin muut bussitkin. Tälle pitäisi tehdä jotain vaikka väliaikaista nyt.