EU on aset­tanut ilmastopoli­ti­ikas­sa hiilid­iok­sidipäästö­jen ohel­la kak­si muu­takin tavoitet­ta vähen­tää päästöjä. Kukin maa on saanut sito­van tavoit­teen tuot­taa mait­tain vai­htel­e­va osu­us ener­gias­ta uusi­u­tu­vana ener­giana. Lisäk­si on edis­tet­tävä ener­giate­hokku­ut­ta, mikä velvoit­taa Suomes­sa esimerkik­si paran­ta­maan julk­isten raken­nusten ener­giate­hokku­ut­ta varsin kallein toimin. Näi­den vaa­timusten täyt­tämisek­si tai muuten vain ympäristön pelas­tamisen nimis­sä on päästökaup­pamekanis­min rin­nalle luo­tu kansal­lis­es­ti voimakkai­ta ohjauskeino­ja suorista määräyksiä.

Tämä on kovin ris­tiri­itaista, sil­lä peri­aat­teessa nämä rin­nakkaiset toimet eivät vähen­nä päästöjä lainkaan, elleivät päästöt laske päästöoikeuk­sien määrää pienem­mik­si. Sil­loin päästöoikeuk­sia jää käyt­tämät­tä ja niiden hin­nan las­kee nol­laan. Kun nämä rin­nakkaiset ohjaus­toimet alen­ta­vat päästö­jen määrää, päästöoikeuk­sien hin­ta ale­nee houkutellen lisäämään päästöjä esimerkik­si siir­tymäl­lä maakaa­sus­ta ja puus­ta kivi­hi­ileen. Rin­nakkaisten toimien ansios­ta päästöjä vähen­netään kalli­il­la taval­la ja päästöoikeuk­sien hin­nan alen­e­misen ansios­ta taas halpo­ja tapo­ja jää toteut­ta­mat­ta. Esimerkik­si tuulivoiman avul­la vähen­netyn hiilid­iok­sidi­ton­nin hin­naksi tulee vähin­tään 60 euroa ja Sak­san aurinkovoiman avul­la vähen­netyt ton­nit mak­sa­vat parisa­taa euroa. Toki rin­nakkaisten toimien ansios­ta voi toteu­tua myös kus­tan­nuste­hokkai­ta toimia, mut­ta jos ne todel­la ovat kus­tan­nuste­hokkai­ta, ne toteu­tu­isi­vat myös pelkän päästökau­pan vauhdit­ta­m­i­na – olet­taen, että osa­puo­let toimi­vat ratio­naalis­es­ti.  Jat­ka lukemista “Onko päästökaup­pa epäon­nis­tunut (4) Riit­täisikö pelkkä päästökauppa?”

Hiilid­iok­sidipäästöt on Euroopan unionis­sa jaet­tu päästökaup­pasek­tori­in ja mui­hin päästöi­hin. Päästökaup­pasek­to­ria ovat voimalaitok­set ja suuret läm­pökeskuk­set sekä pääosa teol­lisu­ud­es­ta. Päästökau­pan ulkop­uolel­la on liikenne sähköl­lä kulke­vaa liiken­net­tä luku­un otta­mat­ta. Ulkop­uolel­la ovat maat­alouden päästöt ja taloko­htainen läm­mi­tys. Kaukoläm­pö taas on päästökau­pan piiris­sä ja tietysti sähkölämmitys.

Päästökaup­pasek­to­rille ei ole kansal­lista tavoitet­ta, vaan pelkästään EU:n yhteinen tavoite. Tässä on se hyvä puoli, ettei tarvitse siir­rel­lä tuotan­toa maas­ta toiseen vain sen vuok­si, että täl­lä maal­la on vielä kiin­tiöis­sä tilaa. Päästökau­pan ulkop­uolisille päästöille taas on kansal­liset tavoit­teet, sil­lä eihän vaikka­pa autoilus­sa ole ongel­mana, että joku siir­ty­isi autoile­maan Suomen sijas­ta vaik­ka Unkari­in, kos­ka Suomen kiin­tiöt ovat täyn­nä ja Unkaris­sa on vielä vähän väljyyt­tä. Vaik­ka Suomel­la ei siis ole mitään tavoitet­ta kokon­ais­päästöille, kokon­ais­päästöt kuitenkin vuosit­tain julka­istaan ja huomio keskit­tyy niihin ja vain niihin. Tilas­toista on suo­ras­taan vaikea selvit­tää, miten Suo­mi on täyt­tänyt lupauk­sen­sa päästökaup­pasek­torin ulkop­uoli­sista päästöistä. Jat­ka lukemista “Onko päästökaup­pa epäon­nis­tunut (3) Päästökaup­pasek­tori ja kansal­liset päästöt”

En seu­ran­nut mil­lään taval­la neu­vot­telu­jen kulkua, kun päästökaup­paan päädyt­ti­in hiilid­iok­sidi­veron sijas­ta. Voin sik­si vain arvail­la, mik­si tähän ratkaisun päädyttiin.

Yhdys­val­lat

Vaik­ka EU aloit­ti maail­man ensim­mäisen päästökau­pan, aja­tus ei tul­lut euroop­palaisil­ta, vaan Yhdys­val­loista Clin­tonin hallinnol­ta. Yhdys­val­lat edisti sil­loin pon­tev­asti ilmastopoli­ti­ikkaa, kunnes kaik­ki muut­tui Flori­dan ään­ten­lasken­nan tulok­se­na. Häviölle jäänyt Al Gore on omis­tanut koko tar­mon­sa ilmas­tokysymyk­si­in. Iso asia jäi kiin­ni aika pien­estä. Jat­ka lukemista “Onko päästökaup­pa epäon­nis­tunut (2) Mik­si EU val­it­si päästökaupan”

(Jatkan ilmastopoli­ti­ikkaa koske­vaa sar­jaa päästökau­pan tarkastelulla)

Talousti­eteen kannal­ta ensim­mäisek­si mieleen tule­va keino vähen­tää hiilid­iok­sidipäästöjä kus­tan­nuste­hokkaasti on aset­taa niille niiden haitallisu­ut­ta vas­taa­va vero. Pitää vain sopia, kuin­ka suuri hait­ta hiilid­iok­sidi­ton­nista syn­tyy ja sisäistää tämä ulkoinen kus­tan­nus hin­taan verot­toma­l­la päästöjä.

Ilmastopoli­ti­ikan väli­neek­si on kuitenkin valit­tu hiilid­iok­sidi­veron serkku, päästökaup­pa. Se on tähän tarkoituk­seen vähän erikoinen val­in­ta, kos­ka päästöoikeuskaup­pa (cap and trade) sopii parhait­en tilanteisi­in, jos­sa päästöstä aiheutu­va hait­ta on voimakkaasti epä­lin­eaari­nen. Pienistä päästöistä ei ole juuri hait­taa, mut­ta jonkin tietyn kyn­nysar­von jäl­keen hai­tat kas­va­vat jyrkästi. Näin on lai­ta vaikka­pa yksit­täiseen järveen kohdis­tu­vien ravin­nepäästö­jen kohdal­la. Pienistä ravin­nepäästöistä ei ole suur­ta hait­taa, mut­ta yli kri­it­tisen rajan noustes­saan ravin­nepäästöt johta­vat lev­äkuk­in­toi­hin ja hap­pika­toon tuhoten ehkä elämän koko järvessä. Täl­löin on järkevää päät­tää, mon­tako ton­nia vaikka­pa typpeä järveen saa päästää ja huu­tokau­pa­ta tämä päästömäärä halukkaiden kesken. Jat­ka lukemista “Onko päästökaup­pa epäon­nis­tunut? (1) Vero vai päästökauppa?”

Yhdys­val­lois­sa on ”löy­tynyt” val­ta­va määrä liuskeöljyä ja samoi­hin ker­rostu­mi­in sitoutunut­ta maakaa­sua, liuskekaa­sua. Liuskeöljyn ole­mas­sao­lo on tiedet­ty kauan, mut­ta nyt on kehitet­ty taloudel­lis­es­ti toimi­va keino hyö­dyn­tää sitä. Tämä on tekemässä Yhdys­val­loista öljyn suh­teen omavaraisen samal­la kun se on laskenut maakaa­sun hin­nan mur­to-osaan entis­es­tä. Hal­pa maakaa­su on syr­jäyt­tänyt huo­mat­ta­van määrän kivi­hi­iltä ener­gian tuotan­nos­sa. Kos­ka maakaa­su­voimalan hiilid­iok­sidipäästöt ovat alle puo­let kivi­hi­ilivoimalan päästöistä suh­teutet­tuna voimalaitok­sen tuot­ta­maan sähköön, liuskekaa­su aut­taa Yhdys­val­to­ja pääsemään oikeas­t­aan itses­tään ilmas­to­tavoit­teisi­in. Lois­to­jut­tu siis ilmas­ton kannal­ta? Jat­ka lukemista “Ilmastopoli­ti­ik­ka (5): Vähen­tääkö vai lisääkö liuskekaa­su hiilidioksidipäästöjä?”